Columbo ottaa kantaa


columbo
Uutisissa kerrottiin: /
Lentokoneita putosi /
Metrossa räjähti /
Lapsia ammuttiin /
Sille ja sille valehdeltiin /
Se ja se tapettiin /
Ei tiedetty /
Ei eletty /
Haluttiin, rakastettiin.

Viipurilainen Columbo-yhtye kommentoi Venäjän nykytilaa: valheen ilmapiiriä ja kaupallistumista. Rauhanpuolustajien jo kahdeksatta kertaa järjestämillä Pax-festivaaleilla heinäkuussa esiintyneen yhtyeen jäsenet ilmoittivat olevansa mukana samassa sodanvastaisessa rintamassa. ”Emme pidä siitä, että köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Pahinta on kuitenkin sota, jossa ihmisiä kuolee. Varsinkin kun sotaa käydään veljeskansojen välillä.”

Venäläiset yhtyeet ovat osallistuneet aiemminkin Pax-festivaaleille. Televizor ja Mihail Borzykin lauloivat ”ortodoksitšekisteista”, jotka ”vaihtoivat sirpit risteihin” (tšekisti = Venäjän turvallisuuspalvelun työntekijä, Tšeka oli aikoinaan Neuvosto-Venäjän salainen poliisi). Tsentr ja Vasili Šumov olivat pahoillaan siitä, että ”kukaan ei rakasta minua, olen aivan yksin”. Kaliningradilainen Dom Sovjetov -punkyhtye puolestaan omisti erään kappaleensa Boitsovski Klub Fight Club -elokuvalle. Nämä Pax-festivaalin aiemmat vieraat edustivat venäläisen rockin kahta sukupolvea: sanotaan vaikka isoisiä ja isiä…
Viipurilaisyhtye on vielä ”rock-pojanpoikia”, jotka esittävät yksinkertaisilta kuulostavia kysymyksiä:

En oikein tiedä, sanokaa mitä vielä voi tehdä? /
Ei kai tässä kaikessa voi toteutua jumalan tahto? /
En tahdo, että juopotellaan. En tahdo, että valehdellaan. /
En tahdo nähdä kulkureita tai että ihmisiä ammutaan. /
Ei varastettaisi, elettäisiin rauhassa ja synnytettäisiin lapsia. /
Ei sodittaisi ja haudattaisi nuoria ihmisiä. /
Naurettaisiin enemmän, rakastettaisiin enemmän…

Noiden rivien kirjoittaja on Columbo-yhtyeen laulaja Nikolai Simtšenko. Hänelle on uutta laulaa yhtyeessä. ”Ennen kuin liityin näihin kavereihin, olin laulaja-lauluntekijä ja säestin itseäni kitaralla.” Yhtyeen muutkin jäsenet harrastivat toisten alojen musiikkia: jazzia, bluesia ym. Sitten bändi päätti kokeilla yhdistää heviä ja punkia. Tarkoitus oli päästä osallistumaan laaja-alaisemmille festivaaleille. Sitten oli vielä Jegor Letov. Kunnianosoituksena hänelle Columbo esitti yhden hänen Graždanskaja Oborona -yhtyeensä kappaleen. Graždanskaja Oborona oli neuvostoajan jälkeisen venäläisen punkrockin kulttiyhtye. Jegor Letov syntyi ja kuoli Omskissa, Siperiassa. Hän vaikutti hyvin merkittävällä tavalla neuvostoajan jälkeiseen ilmapiiriin ja hänestä tuli kapinallisuuden symboli.

Kuollut ei noussut ylös /
Sairas ei potkaissut tyhjää /
Näkevä ei sokaistunut /
Nukkuva ei herännyt /
Urheat sydämet jyskyttivät iloisesti… /
Joukko ei huomannut taistelijan menetystä….
– Jegor Letov, Graždanskaja Oborona

Laitoin Facebook-sivulleni puhelimellani tallentamani videoleikkeen Columbon esittämässä Letovin kappaletta. Kun tallensin puhelimella, kappale kuulosti uudenlaiselta. Yhtäkkiä se herätti huomiota. Joku kommentoi lyhyesti: ”Laulavat Letovia, on ne rohkeita poikia.”

Letov ei ole kuollut, vaan jatkaa hälytyskellona vallanpitäjien toimille. Hänen ollessaan vielä hengissä ”hänen lävitseen huokui yhteiskuntaan kerääntyvä katkeruus muovimaailmaa kohtaan”. Kuoltuaankin Letov jatkaa teräviä hyökkäyksiään. Tämän ovat Nikolai Simtšenko ja muut Columbon jäsenet huomanneet ja jatkavat sanomaa edelleen. Eräässä haastattelussaan Letov puhui siitä, kuinka ”hänen tragediansa on tavallisena ihmisenä olla jotenkin pakotettu osumaan maaliin, luomaan uusia myyttejä, tekemään jotain ja kuljettamaan sitä kaikkea mukanaan”.

Nikolai ja Jegor ovat ulkoisesti hyvin erilaisia. Nikolai on kookas, vahva ja selkeän realistinen. Jegor taas oli hermostunut, epäsiisti, sekava ja vaikea. Jegoria pidettiin ”itsetuhoisena”, vaikka hän itse kertoi rakkaudestaan elämään. Nyt Nikolai laulaa ”uskosta uuteen elämään, joka on lennon lailla vapaa”:

Heille on parempi, jos vaikenen /
Kuka sanoo: friikit! /
Rakennan oman satamani vapauden laivoille /
Valtava maani, josta olen ylpeä, ilman tuskaa ja valhetta /
Sellaiseen maahan pyrin ja sen saavutan.

Nikolai kirjoittaa netissä, että netti on ”pilannut kuuntelijat”: ei käydä enää konserteissa. Toisaalta klubitkaan eivät enää ota yhteyttä niihin esiintyjiin, jotka saattavat aiheuttaa poliisiratsioita. ”Vaikkei olekaan olemassa erillisiä instansseja, jotka takaisivat ”turvalliset” sanoitukset, toimii toisenlainen sensuuri. Nimittäin tuottajat, jotka tietävät miten pelataan, kun on kysymys rahan ansaitsemisesta. Ne, jotka antavat periksi tälle sanelupolitiikalle, joutuvat muuttamaan tekstejä niin, ettei niitä enää tunnista”, sanoo Nikolai.

Columbon jäsenten esiintyminen Pax-festivaaleilla oli heidän ensimmäinen vierailunsa Suomessa, ja Nikolaille ylipäänsä ensimmäinen ulkomaanmatka. ”Molodtsy. Davai eštšo…” (Hyvä hyvä, lisää…) huusi kielitaitoinen suomalaisyleisö. Toivottavasti kuulemme heitä jatkossakin suomalaisestradeilla.

Oksana Tšelyševa
Suomentanut: Harri Suokas