Ay-väen rauhanpäiviä suunnitellaan tammikuuksi

Ay-väen rauhanpäiviä suunnitellaan tammikuuksi

Kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen koronaviruksen aiheuttaman tilanteen vuoksi. Olemme kokeneet ajanjakson, jolloin kokoontuminen ei ole ollut mahdollista, sekä joutuneet
Ramzan Kadyrovin hallinto vainoaa kriitikkojaan myös Suomessa

Ramzan Kadyrovin hallinto vainoaa kriitikkojaan myös Suomessa

Venäjän tieditusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa on viime viikkoina kerrottu, että Tšetšenian johdon lähipiiri uhkailee Suomessa asuvaa tšetšeenipakolaista, vloggaaja Musa Lomajevia.
Monikulttuurikeskus Gloria sai Rauhantyöpaikka-palkinnon

Monikulttuurikeskus Gloria sai Rauhantyöpaikka-palkinnon

Viikonloppuna 11.–12.1. järjestettiin vuosittaiset Ammattiyhdistysväen rauhanpäivät, tällä kertaa Riihimäellä Teatterihotellissa. Monipuolisen ja ajankohtaisen seminaari- ja puheenvuoro-ohjelman päätteeksi sunnuntaina julkistettiin Rauhantyöpaikka.
Ay-väen rauhanpäiville 12.-13.1.2019 voi jo ilmoittautua

Ay-väen rauhanpäiville 12.-13.1.2019 voi jo ilmoittautua

Seuraavat Ay-väen rauhanpäivät  järjestetään 12.–13.1.2019 Salossa. Ay-väen rauhanpäivät on vuosittain järjestettävä kaikille avoin seminaaritapahtuma. Korkeatasoisten alustajien kuulemisen lisäksi ihmiset osallistuvat
Työpaikkojen rauhantoimikunta: Näköalattomat nuoret

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Näköalattomat nuoret

Olen työni puolesta elänyt reilun vuoden ajan arkea yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa. Arkeen on mahtunut paljon ilon, surun ja

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan