Aihearkisto: Oksana Tšelyševa: Venäjä ja Ukraina

Ukrainan äärioikeiston ja uusnatsien väkivallasta


Syyskuun lopulla Lvivin keskustassa hyökättiin odottamatta neljän Musta lippu -anarkistijärjestön jäsenen kimppuun. Kaksi tyttöä ja poikaa pelasi jalkapalloa erään koulun kentällä, jota ympäröi aita joka suunnalta. Paeta ei siis voinut, kun kentälle ilmaantui parikymmentä mustiin pukeutunutta miestä veitsineen ja metallitankoineen.

Veronika Jablonska sairaalassa. Kuva: Marta Fender”Kaikki tapahtui nopeasti, hyökkäys kesti alle viisi minuuttia. He häipyivät nähdessään, että olimme ‘saaneet tarpeeksi’. Hyökkäys johtuu mielipiteistämme, vaikkemme ole kesäkuun jälkeen järjestäneet mitään tempauksia”, kertaa tapahtumia Veronika Jablonska, yksi uhreista. Hän arvelee, että hyökkääjät saivat tietää heidän olinpaikkansa joko ilmiannon tai puhelinten paikannustoiminnon perusteella. Veronika vahvistaa tiedon, että osa hyökkääjistä oli pukeutunut t-paitoihin, joissa oli Natskorpusin (Natsionalnyi Korpus, Kansallinen yksikkö on perustettu vuonna 2017 tukemaan nationalistista Azovin vapaaehtoispataljoonaa) tunnus, mutta useimmat olivat mustissa ja monilla oli kasvot peitettyinä.

Erityisen vaikeasti vammautui Sergei Gospodinin, häntä lyötiin sydämen alueelle ja hän joutui leikkaukseen. Aluksi lääkärit eivät uskaltaneet luvata mitään, mutta saivat hänen tilansa vakiintumaan. Muut kolme – Dmitro Kuprienko, Oleksandra Omeljash ja Veronika Jablonska – saivat sekä veitsenpistoja että metalliesineillä aiheutettuja ruhjeita.

Veronika Jablonska sairaalassa. Jablonska on opettanut suomen kieltä ukrainalaisessa kulttuurikeskuksessa. Kuva: Marta Fender.

Sairaalassa uhreja tapaamassa kävi kansanedustaja Nadja Savtshenkon avustaja, ihmisoikeusaktiivi Irina Juzik. Dmitro Kuprienkoa hoitanut lääkäri kertoi Juzikille, että haavat oli lyöty kolmella eri veitsellä. Uhrit kertoivat myös, että kaikki hyökkääjät yrittivät lyödä heitä veitsellä. Erityisesti haluttiin tehdä selvää räppäri Kuprienkosta. Syynä saattoi olla se, että hän oli kesäkuussa johtanut protestikulkuetta romaneja vastaan tehtyjen iskujen johdosta. Kulkueesta otetuissa kuvissa sekä Kuprienko että Jablonska ovat naamioitumattomina.

Kesäkuun iskuissa kuolleen romanin David Poppin murhaajat pidätettiin heti, mutta oikeus päästi heidät vastaamaan vapaalta jalalta. Näin huolimatta rikoksen raskaudesta, suunnitelmallisuudesta ja yhteiskunnallisesta vaarallisuudesta. Kaikki kymmenen murhaan osallistunutta kuuluivat äärioikeistolaiseen ryhmään Trezva i zla mladezh (Raitis ja vihainen nuoriso), joka käyttää uusnatsiliike Misanthropic Divisionin -symboleja. Vain yksi hyökkääjistä on täysi-ikäinen.

Juzikin mukaan hyökkäys anarkisteja vastaan oli tuskin spontaani.

”Samana päivänä yksi Natskorpusin aktiiveista Eduard Jurtshenko esitteli Lvivissä kirjaansa. Hän esiintyi alueen pääkirjastossa, jossa oli muitakin tapahtumia kirjamessujen vuoksi. Kun tulin kirjailijatapaamisesta puolilta päivin, aulassa oli henkilöitä, jotka kutsuivat kolmanteen kerrokseen Jurtshenkoa kuuntelemaan. Yllätyin ja tarkistin asian: hänen esiintymisensä ei kuulunut messuohjelmaan. Hänen ilmaannuttuaan kaupunkiin aavistin pahaa.”

Sosiaalisen media V Kontakte -tilillään Eduard Jurtshenko julistaa säännöllisesti aatteitaan. Ukrainalaisen romani David Poppin murhaa seuraavana päivänä hän kirjoitti: ”Tuomitsen ‘yhteiskunnan’ kätyrit, jotka lietsovat vihaa Ukrainan johtavaa kansallisuutta vastaan eivätkä piittaa järjestelmällisestä terrorista, jota kohdistuu ukrainalaisiin monenkirjavien etnisten rikollisryhmien taholta. (– –) He ovat julistaneet meitä vastaan sodan vain siksi, että olemme kunnon ihmisiä. (– –) Ongelmamme on, ettemme ole degeneroituneita ja että olemme täällä omassa kodissamme. Siksi he vihaavat meitä. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin taistella (– –)”. Jurtshenko ei salaa näkemyksiään seksuaalivähemmistöistä ja niiden tukijoista: ”LGBT-aktivistit pitää kitkeä pois samoin kuin separatistitkin. Tavallisille homoille pitää tarjota hoitoa. Jos joku ei sitä huoli, pysyköön piilossa” (haastattelusta 18.8.2018).

ANARKISTIT EIVÄT TEE RIKOSILMOITUKSIA KOSKA EPÄILEVÄT POLIISIA

Anarkistien ja oikeistoradikaalien kamppailut ovat jatkuneet jo pitkään, mutta tänä vuonna vastakkainasettelu on muuttunut Lvivissä yhä väkivaltaisemmaksi. Kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta järjestetyn naisten oikeuksia puoltaneen tapahtuman yhteydessä viisi henkilöä sai vammoja. Eräs mies hakattiin Lvivin vanhankaupungin keskellä sijaitsevan Feministska majsternan (Feministinen työpaja) pihassa hänen poistuessaan näyttelyn avajaisista kahden nuoren naisen seurassa. Hyökkääjät olivat vankkoja miehiä mustissa asuissa. Naisiin he eivät kajonneet.

Lvivin anarkistit eivät varmaankaan tee rikosilmoitusta, sillä he eivät halua olla tekemisissä poliisin kanssa. Syynä on epäluottamuksen lisäksi epäilys, että poliisit itse syyllistyvät tai vähintään suojelevat väkivallantekijöitä. Anarkistien tapahtumissa poliisi aina pidättää heitä eikä niitä, jotka hyökkäävät heitä vastaan. Veronika Jablonska kertoo, että hyökkäystä seuraavana päivänä poliisi soitti hänelle ja vaati todistajaksi. Hän kieltäytyi terveyssyistä. Vastauksena tuli uhkaus: ”Paras tulla, jos haluat saada opinnot päätökseen. Käytämme muita keinoja saadaksemme sinut laitokselle.”

Ukrainan äärioikeiston väkivallasta ei juurikaan puhuta julkisuudessa. Esimerkiksi syyskuussa olin paikalla, kun Varsovassa Etyjin inhimillisen ulottuvuuden konferenssissa yhdessä istunnossa sattui välikohtaus: Kanadan edustaja vaati sulkemaan mikrofonin valkovenäläiseltä politologilta Oleksandr Shpakovskilta, joka puhui Azovin pataljoonan ja Natskorpusin aiheuttamasta uhkasta Ukrainan naapurimaita ja Eurooppaa kohtaan. Kanadan delegaation mielestä tiedot natsisymboleista ja taistelijoiden värväämisestä muista maista eivät kuulu suvaitsevaisuutta ja syrjimättömyyttä käsitelleen session aihepiiriin. Session puheenjohtaja oli eri mieltä.

Tapaus on tyypillinen puhuttaessa Ukrainan äärioikeistosta. Olen jo viisi vuotta kuullut väitteitä, että heitä ”on vähän”, he ”eivät ole politiikassa vaikutusvaltaisia”, heillä ”ei ole tukijoita”. Välillä miettii, kannattaako edes yrittää todistaa päinvastaista. Esimerkkejä äärioikeiston terrorista, ja valitettavasti myös kuolonuhreja, on riittämiin.

Natskorpusin luoja on Ukrainan kansallissosialistisen liikkeen johtaja Ondrei Biletski. Entinen Azovin pataljoonan rykmentinkomentaja Biletski tuli mukaan politiikkaan Maidanin tapahtumien yhteydessä. Tätä ennen hänet oli lainvastaisesti vapautetuttu ennenaikaisesti vankeudesta parlamentin erikoisasetuksella 24.2.2014 – hänet oli tuomittu kriminaalirikoksista. Jo maaliskuussa hänet nimettiin Oikeistosektorin aseellisen siiven johtoon.

Natskorpus ja Biletski ovat Ukrainan sisäministeri Avakovin erityisessä suojeluksessa. Miehet ovat tuttuja ennestään. Monet ukrainalaiset politiikantutkijat arvioivat, että sisäministeriön tarjoama suojelu Natskorpusille on eräänlainen tae siitä, ettei Avakov menetä valtaansa tulevien vaalien jälkeen.

Avakov ja sisäministeriö toivovat nähtävästi pystyvänsä kontrolloimaan Natskorpusin ja sitä lähellä olevien oikeistoradikaalien toimintaa. Todellisuudessa näin ei näyttäisi olevan. Kun äärioikeistolaiset ryhmät Natskorpus, S-14, Oikeistosektori ja Trezva i zla mladezh alkoivat tuhota romanien leirejä, Eurooppa vaati Ukrainan lainvalvojilta toimia. Avakov päätyi sysäämään ”rangaistusvastuun” EU:lle ja ehdotti G7-suurlähettiläiden tapaamisessa heinäkuussa, että EU rajoittaisi ukrainalaisten uusnatsijärjestöjen pääsyä alueelleen. Hän vetosi näin: ”17-vuotias kaveri haluaa liittyä johonkin jengiin, osallistua tappeluun tai tuollaiseen operaatioon. Tänään se on hänelle vain seikkailu, tyyliin pari päivää putkassa, mutta jos hän tietää, että häntä ei sen vuoksi päästetä sivistysmaihin, niin se on ehkäisevä lisätoimi. Ehdotan, että nuoriin natseihin kohdistetaan painostusta rajoittamalla erityisesti heidän pääsyään EU-maihin.”

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

 

Odessan verilöylystä 4 vuotta

Toukokuun 2. päivänä 2014 Odessassa menehtyi 48 ihmistä Ammattiliittotalon tulipalossa ja kuusi katutaisteluissa ja ammuskelussa. Ketään ei ole vieläkään tuomittu tapahtumista.

Nyt, neljä vuotta myöhemmin, uusnatsit marssivat vuosipäivänä Odessassa, järjestäjiä ovat Vapaus-puolue, Oikeistosektori, Natsionalnyi korpus (Kansallinen armeijakunta) ja Ulitšnyi Front (Katujen rintama). Samoin kuin neljä vuotta sitten osanottajia tuodaan paikalle Harkovasta ja Dnepristä (ent. Dnepropetrovsk) asti.

Tapasin tragedian silminnäkijöitä ja menehtyneiden ja eloon jääneiden omaisia ensi kerran vuonna 2015. En tiennyt ennalta löytyykö heitä, sillä sekä Ukrainan media että osa venäläisistä kollegoistani olivat vakuuttaneet itselleen ja minulle, ettei tapahtumapaikalla Kulikovon kentälle leiriytyneiden joukossa ollut odessalaisia. Tapaamani henkilöt olivat kuitenkin aitoja odessalaisia, jotka asuvat kaupungissa ja rakastavat sitä – urheilija, opettaja, lääkäri, kommunistisen nuorisoliiton jäsen, ortodokseja, nuoria ja vanhoja.

Julkisuudessa ei ole virallista tietoa tapauksen rikostutkimuksista – ennen tulipaloa, sen aikana ja heti sen jälkeen. Vajaa vuosi sitten tulipalosta yritettiin syyttää palon aikaan menehtynyttä Odessan kaupunkineuvoston jäsentä Vjatsheslav Markinia. Hän hyppäsi palavan talon ikkunasta, ja eräiden lausuntojen mukaan kuoli sairaalassa vammoihin, jotka sai pesäpallomailalla pieksämisestä maahan hypättyään.

Odessan teurastuksen uhrien kanssa on raskasta keskustella, tuska on syvää. Eräällä kerralla he pyysivät minua toimittamaan vetoomuksen Euroopan parlamentin jäsenille. Mielestäni on välttämätöntä vielä kerran yrittää saada odessalaisten ääni kuuluviin Euroopassa. Toistaiseksi heitä ei ole kuunneltu. Heidän viestinsä kuuluu:

”Kulikovon kentälle lähteneet eivät olleet aggressiivisia separatisteja tai raivoisia Ukrainan vihollisia, kuten heitä kuvaavat niin valtionjohto kuin uusiin oloihin nopeasti sopeutuneet tiedotusvälineet, erityisesti odessalaiset.

Kulikovon kentälle tuli todellisia odessalaisia, Odessan kunnian ja omantunnon ääni, tavallisia järkevästi ajattelevia ihmisiä, jotka puolustivat omia henkisiä arvojaan, vakaumustaan ja kulttuuriaan, koska eivät käsittäneet, miksi heidän kaupunkiinsa tullaan tyrkyttämään heille vieraita näkemyksiä.

Ukraina ei tosiaan ole yksimielisesti EU-assosiaation kannalla. Puolet ihmisistä kannattaa toisenlaista kehitystietä. Voiko heidät siis polttaa elävältä keskellä Eurooppaa? Tämän kysymyksen esitämme maailman demokraattisille instituutioille.

Kyse ei ole siitä, kuka aloitti, kuka ampui ensin. Se on oma ongelmansa tuossa monivaiheisessa provokaatiossa. Kyse on siitä, että nuoria miehiä ohjattiin tekemään julmuuksia, sallittiin heidän tehdä kaikkein hirvittävimpiä tekoja toisin ajattelevien pelottelemiseksi ja kauhistuttamiseksi. Ellei yhteiskuntamme tuomitse tätä murhaa, se jää ikuisesti rammaksi ja sairaaksi. Ellei näitä raakuuksia tuomita, yhteiskunnassamme vakiintuu lopullisesti hirviöiden moraali.

Kuitenkaan maailman pelottomat ihmisoikeusaktiivit eivät halua tietää silmiensä edessä olevaa totuutta. Ihmisyyttä vastaan tehdyt kauheudet eivät liikuttaneet ketään, kukaan ei kauhistunut, ei myöskään uhrien määrästä tai lasten ja heikkojen vanhusten menehtymisestä. Kukaan ei ole korottanut ääntään, kun vaieten hyväksytään maailmamme muuttuminen eläimelliseksi. Missä te ihmisoikeusaktiivit olitte silloin? Missä olette nyt? Miksi teille riittävät tutkimuskomissioiden valheelliset tulokset, joissa syitä on vain yksi: ‘Tulipalo syttyi itsestään rakennuksen sisällä… He polttivat itsensä ja tukehtuivat savuun’?

Nykyinen hallitus on todella julistanut Ukrainan menevän Eurooppaan, ja Eurooppaa ottaa sen avosylin vastaan. Tietäköön siis Eurooppa, että sen syliin tulee moraalisesti sairas yhteiskunta, joka tietää, että kukaan ei joudu maksamaan kaltaisensa ihmisolennon julmasta kohtelusta. Nämäkö ovat niitä eurooppalaisia arvoja?

On kuitenkin olemassa myös Jumalan tuomio. Jumalan ja historian tuomiolle joutuvat niin Kulikovon kentän pyövelit kuin julmuuden organisaattorit ja provokaattorit, samoin ne, jotka vaikenevat tragediasta, jotka yrittävät puolustella sitä. Kuten kansanedustaja A. Gontšarenko, joka hävyttömästi rienaten kehui julkisuudessa tyytyväisenä, miten hyvin he olivat ‘puhdistaneet’ Odessan, estäneet toisinajattelun; toisin sanoen oli hyvä, että poltettiin elävältä ihmiset, joilla oli omat mielipiteensä ja tiensä.

Kaikkien sietäisi kuitenkin muistaa, että tuomitsematta jäänyt julmuus ja tuomitsematta jäänyt fasismi poikii uusia julmuuksia. Julmuuksien toteuttajien kaikki teot ovat nimenomaan fasismia.”

OSCE: Agreed ceasefires in Ukraine are not respected

This spring Donbass, the area of the conflict developing its fifth year, has seen two agreements to halt armed activities. Since 2015 the sides of the conflict have been giving such assurances already 19 times.

On March 5th, this year, the sides agreed to keep ceasefire. It was not lasting. On March 30th the sides once again upheld their recommitments to give people a chance to have peaceful Easter. Yesterday, on April 15, the sides were again pushed to stop fire. The “quiet regime” started at 12.45 the same day. At that, already in the evening there were reports coming of the shelling of outskirts of Gorlovka and Dokuchaevsk (both located on the side of Donetsk region which is not controlled by the Ukrainian government).

According to the data voiced on April 13by Alexander Hug, the chief deputy of the OSCE SMM, last year 480 civilians and this year 39 civilians were killed or injured, “not counting victims this week”.

Alexander Hug referred to the major upsurge of violence of April 10 and 11 when Ukrainian army started indiscriminate shelling the outskirts of a number of settlements of Donetsk region. The other side also violated the terms of the agreed ceasefire by launching response fire.
Alexander Hug stated on April 13, that during the first hours of the upsurge, there were “more than dozen impact sites, in which children were woken from sleep with the terrifying sound of artillery rounds crashing into their homes and neighborhoods. There are many injuries”.
Hug explains the horror of life under fire by “military mindset” of both sides as they “fail to prioritise the needs of civilians, withdraw weapons, especially from residential areas, and de-mine”.

Among victims of the difficult week of April 10/11, there were a 37-year-old woman and her 30-year-old husband who were wounded by their house in Lenin Street in a village of Staromikhailovka in early morning of April 11. They are parents of four children from 13 to 2. They saved the children sustaining wounds themselves.

haudalla
The family by the destroyed grave of their son in the destroyed Novoignatyevskoye cemetery just 300 meters away from what used to be the airport of Donetsk. Despite the warnings by the authorities to stay away from cemeteries as some of them were targeted with fire from the opposite side during these commemoration days, people still go there to stay with their loved ones. Photo: Sergey Golokha

The report by the OSCE SMM from April 12 describes what the monitors saw in hospitals to which the parents were taken, the woman having more than a hundred small wounds from both glass shards and shrapnel and her husband being in critical condition. The OSCE report quotes the survivors as saying, “They all were together in the bedroom of the apartment for the final explosion when the woman heard a whistling sound and an impact very close to the apartment, after which everything went dark and the apartment filled with smoke. She said that at the time of the impact, her husband had been standing by the window. The husband said he heard a loud sound. The woman said they all were brought by private car to a nearby checkpoint where an ambulance picked them up and took the woman and her husband to hospital number 24 in Donetsk city where they were both admitted… The SMM observed a bandage on the husband’s throat, swollen eyes and numerous small wounds on his body. “

The next report published by the OSCE SMM describes another victim of the same night shelling, “The SMM spoke with the owner (woman, aged 43) (house at 8 Molodizhna St., in Staromikhajlovka) and her eight-year-old daughter, who had fresh bruising around her left eye. She told the SMM that they had been sleeping inside when they heard the whistling sound of incoming shells at around 05:10 on 11 April and that after the impact, she saw that her daughter had bruises on her face”.

Alexander Hug states, “As sides fail to comply with commitments, they must minimise the worst effects of the conflict on civilians – e. g. by non-use of mortars and artillery in residential areas, by prohibition on positioning of hardware in residential areas and by immediate de-mining”.

Alexander Hug concludes, “The sides should aim at zero civilian casualties. They have the power and authority to achieve this objective if they want it. SMM’s reports provide a good basis of what needs to change to achieve this. Zero civilian casualties. Zero”.

This objective still remains a dream for civilians who are trapped in the conflict area. To raise concerns over their plight, no matter on which side of the conflict line they try to survive, it is necessary, at least, that politicians start reading the OSCE SMM daily reports.

At that, the reality on the ground is not a secret for a number of European politicians. On April 11, the governor of the Ukraine-controlled part of Donetsk region told on his Facebook page that they were receiving a high-profile delegation from Lithuania. The prime-minister, minister of defense and deputy minister for foreign affairs of this EU country visited Avdievka at the time of the upsurge in violence. Pavlo Zhebrivsky posted their photos in protection vests while groups of children were organised to greet them who were absolutely unprotected. On April 13 Zhebrivsky reported on a high-level delegation of the Slovak Republic visiting Avdievka and some settlements in the immediate vicinity of the contact line.

Meanwhile, on April 14 there were reports on the Ukrainian army shelling the area of the cemetery Zaytsevo, the suburb of DPR-controlled Gorlovka. It started an a hour and a half before the already agreed time for the ceasefire which was to begin at 12.45 yesterday.  At the time of the shelling the cemetery was full of civilians who came to visit the graves on the commemoration day. The day before a school bus from Zaytsevo came under fire. The children were rescued while one of the DPR militants, a man of 21, was reported as killed. On April 11, a group of 3rd and 4th-graders came under fire in Petrovsky district of Donetsk. It started when pupils of school number 103 were walking back home after lessons. A woman who witnessed that, stated, “It was something like heavy submachine gun. When bullets started to fly over children’s heads, they fell down. My colleagues and I were in the office nearby. We crawled to the children helping them to reach a safe place. The fire was delivered from the direction of Marjinka controlled by VSU as we are very close to their positions”.

Oksana Chelysheva

 

Oksana Tšelyševa: Ukrainan sodan siviiliuhrien määrä kasvaa

MashaJouluaaton aattona 2017 Donbassin konfliktin osapuolet lupasivat noudattaa tulitaukoa, taas yhtä sadonkorjuu- ja koulunalkutaukojen jälkeen, jotka solmittiin aiemmin syksyllä. Etyjin tarkkailuryhmän 10. tammikuuta 2018 julkaistussa raportissa todetaan, että 25.12.2017–7.1.2018 tapahtui 5 800 tulitaukorikkomusta. Sitä edeltäneeseen kahden viikon jaksoon verrattuna tulitus väheni noin 1,5 prosenttiin. Tämä on hyvä. Valitettavasti ei kuitenkaan ollut ainuttakaan päivää, jolloin tulitusta ei olisi ollut. Tarkkailuryhmä havaitsi raportin mukaan vähäistä alenemista tulitaukorikkomusten määrässä joulun ja uudenvuoden pyhinä. Tätä voi selittää kaksi tekijää: ensinnäkin joulukuussa tehty sopimus, jonka kaltaisia tosin on tehty monta kertaa ennenkin, ja toiseksi toteutunut ”sotavankien” vaihto. Käytän lainausmerkkejä, koska suurimpaan osaan vaihdossa vapautetuista sopii paremmin termi ”pidätettyinä olleet”. Vaihdon jälkeen tarkkailuryhmä raportoi, että tulitus oli taas lisääntynyt jopa nelinumeroisiin lukuihin päivässä.

Tammikuun 22. päivänä Etyjin tarkkailuryhmän varajohtaja Alexander Hug järjesti Donetskissa lehdistötilaisuuden, jossa hän esitteli viime vuoden traagisen lopputuleman: yli 400 000 Minskin sopimusten rikkomusta. Syynä hän pitää sitä, että osapuolet ovat lähekkäin eivätkä vedä raskasta aseistustaan kauemmas kontaktilinjalta, kuten Minskin sopimus edellyttää.

Etyjin mukaan siviiliuhrien määrä on jonkin verran noussut viime vuodesta. Etyjin tarkkailijat havaitsivat viime vuonna 478 siviiliuhria, heistä 40 lapsia. Uhreista 86 menehtyi ja 392 haavoittui. Edellisenä vuonna tarkkailijat totesivat 442 siviiliuhria. YK:n ihmisoikeuskomissaarin edustajan luvut ovat erilaiset, 544 uhria vuonna 2017 ja 525 vuonna 2016.

Konfliktin uhrien lukumääristä on varsin ristiriitaisia tietoja, riippuen siitä keneltä kysytään. Tammikuussa 2018 ”tasavaltojen” ihmisoikeusvaltuutetut julkistivat omat laskelmansa. Darja Morozova ilmoitti, että Donetskin ”kansantasavallassa” on sodan alusta, huhtikuusta 2014 lähtien menehtynyt 4 572 siviiliä. Luhanskin valtuutettu Olga Kobtseva ilmoitti, että samana ajanjaksona siellä on menehtynyt 1 300 siviiliä. Riippumattomat toimijat eivät ole pystyneet tarkistamaan tietoja. Sotilaallisista menetyksistä Ukrainan pääesikunta ilmoittaa Facebook-sivullaan, että 28.10.2017 mennessä taisteluissa haavoittui 8 377 sotilasta, kaatuneita oli 2 333. Entinen Ukrainan armeijan sotilas kommentoi minulle, että hänen tietääkseen Ukrainan armeijan taistelumenetyksiin ei lasketa vapaaehtoisia, varsinkaan muiden maiden kansalaisia.

YK:n ihmisoikeuskomissaarin hallinto ilmoittaa 20. raportissaan konfliktialueen tilanteesta, että uhriluku on yhteensä 35 081, heistä yli 10 300 kuolleita, näistä siviilejä 2 523, mihin on lisättävä 298 matkustajakoneen MH17 matkustajaa.

Muutama fakta Etyjin tarkkailuryhmän uusimmista raporteista

Tammikuun 21. päivänä tulitettiin reittibussia Olenovkan kylän (DNR) tarkastuspisteellä. Tulituksessa menehtyi yksi mies ja toinen sai vammoja. Seuraavana päivänä tulitettiin Dokutšaevskin kaupungin (DNR) asuntoalueita, ja kuusi siviiliä sai vammoja. Etyjin tarkkailijat totesivat raportissaan ammusten tulleen molemmissa tapauksissa lännestä. Etyjin tarkkailijat raportoivat havainneensa 25. tammikuuta tulituksen jälkeen Sahankan kaupungin (DNR) kadulla 120 mm ohjuksen pyrstövakaajan, joka törrötti matalasta pommin tekemästä kuopasta 10 metrin päässä asuintaloista. Muutamaa päivää myöhemmin tarkkailijat kuulivat Sahankan asukkaalta, että hänen kotitaloonsa 24. tammikuuta tullut osuma oli kuudes tai seitsemäs konfliktin alusta lukien. Tarkkailijat totesivat tulituksen tulleen lounaasta, siis Kiovan kontrolloiman Mariupolin suunnalta.

ohjuksentekemareika
Ruslan Golovtshenko, s. 1969, asui pienessä Sartanan kaupungissa lähellä Mariupolia. Eräänä aamuna hän astui ulos talostaan, kun ohjus räjähti muutaman metrin päässä. Naapurien yrittäessä auttaa Ruslania hän oli vielä elossa, mutta kuoli myöhemmin sairaalassa. Kuvassa Ruslanin tappaneen ohjuksen jättämä reikä.

Erityisen vaikea on siviilien asema ns. harmaalla vyöhykkeellä armeijoiden välissä. Donetskin lehdistötilaisuudessa Alexander Hug totesi, ettei Minskin sopimuksissa määritelty konfliktin osapuolten välistä vyöhykettä. Olettamus on, ettei sillä ole osapuolten joukkoja eikä sotakalustoa. Todellisuudessa vyöhykkeellä toimii tiedusteluryhmiä, ihmisiä haavoittuu maamiinoista ja alueella havaitaan raskaan sotakaluston liikkeitä. Eräissä tapauksissa on vallattu kokonaisia taajamia, kuten kävi Travneven (Metallistin) ja Gladosoven taajamille Horlivkan lähistöllä marraskuussa 2017. Alue on demilitarisoitua, eikä siellä pitäisi olla muita kuin paikallisia. Ukrainan armeijan joukko-osastot valtasivat nämä kylät ja heikensivät jäljellä olevien siviilien asemaa.

Etyjin tarkkailijat eivät päässeet vallattuihin kyliin useaan viikkoon. Joulukuun alussa sain yhteyden perheeseen, joka oli saanut haettua äitinsä Travnevesta. Heidän mukaansa Ukrainan joukot olivat kieltäneet noin sataa asukasta poistumasta taloistaan. Kylässä ei ole sähköjä eikä vettä. Lähimpään kauppaan on 2 kilometriä, mutta miinat ja sateet ovat tehneet tien käyttökelvottomaksi. Lisäksi kauppa on Donetskin ”tasavallan” puolella, kuten asukkaiden eläkkeetkin. Ukraina ei maksa vallattujen kylien asukkaiden eläkkeitä. Myöhemmin alueelle päästyään Etyjin tarkkailijat vahvistivat havainneensa monilla pihaporteilla rastin, jolla armeija ilmeisesti merkitsee talot, jotka aikoo ottaa käyttöönsä.

Opytnen tuhottu ja unohdettu kylä

Syyskuussa 2017 Suomen Rauhanpuolustajien pieni delegaatio kävi Opytnen kylässä Ukrainan hallitseman Donetskin alueella. Aiemmin vilkkaan kylän 330 talosta yli 300 oli tuhoutunut. Jäljellä oli 26 perhettä, pääasiassa vanhuksia. Kylässä ei ole sähköjä eikä juomavettä. Sadat asukkaat ovat muuttaneet pois, jäljellä olevilla ei ole pakopaikkaa. Aikoinaan tämä kahden kilometrin päässä Donetskin lentokentästä sijaitseva kylä oli hieno paikka: koulu, sairaala, lastentarha, oma kirjapaino, kasvinjalostuskeskus, tieteellisiä arkistoja. Ne ovat nyt palaneet ja siemenkokoelma tuhoutunut, tilalla kylässä on Ukrainan armeijan asemia.

Joulukuussa kylän asukkaille yritettiin toimittaa ruokatavaroita, mutta se epäonnistui. Esteenä olivat sää ja sotilaat. Niinpä elintarvikkeet jaettiin Avdievkassa oleville sotapakolaisille. Opytneen kyettiin toimittamaan ruokaa vasta tammikuun lopussa, avustukset vietiin perille kelkalla. Lähetyksessä oli litran pullot ruokaöljyä, kala- ja vihannessäilykkeitä, teetä, keksejä, rusinoita, vohveleita, pussikeittoja ja -puuroja. Muistettakoon, ettei kylässä ole sähköä eikä kaasua ja ihmiset keittävät vettä yhdessä pihaan rakentamallaan liedellä.

Ruslaninmaalaus2
Ohjuksen tappama Ruslan harrasti maalaamista. Kuvan enkeli jäi kesken.

Kylästä saamissani kuvissa näkyy vanhuksia. Saša-setä asuu talonsa ainoassa ehjässä huoneessa eli kylpyhuoneessa; hän hoitelee kissoja ja harakoita. Maša-mummon poika vammautui tulituksessa ja kuoli vuoden kuluttua hoidon puutteessa. Äiti hautasi hänet puutarhaan, ja tulituksen hiljennyttyä ruumis siirrettiin hautausmaalle, jonne äiti pääsee käymään vain jos sotilaat auttavat. Zinaida-mummo sanoo, että kaikki tietävät vanhusten käyvän ruokaostoksilla 7 kilometrin päässä miinoitettuja peltoja pitkin; hän itse kävelee huonosti ja nyt on talvi. Hänellä ja hänen miehellään ei ole minne paeta. Sodan aikana kylästä on kuollut yli 30 henkeä, heistä 13 tykistötulituksissa, jotka moukaroivat kylää vuoden 2014 lopusta vuoden 2016 alkuun saakka. Avustuksia kylään toimittavat vapaaehtoiset eivät tiedä, sisältyvätkö Opytnen kuolonuhrit kansainvälisten järjestöjen kokoamiin tilastoihin. Tieto heistä on kyllä toimitettu paikallishallinnolle.

Tšigarin kylä harmaalla vyöhykkeellä sotajoukkojen välissä

Donetskin alueen Tšigarin kylä oli aiemmin suuren Leninsken kylän osa. Nyt se on harmaalla vyöhykkeellä, toisella puolellaan DNR:lle kuuluva Horlivka, toisella Kiovan kontrolloima Toretsk. Osapuolten joukot ovat asemissa kahden kaivoksen välissä: Južnajan vieressä Ukrainan armeijan asemat, Gagarinin luona DNR:n. Joukkojen välimatka on kolmisen kilometriä. Tällä alueella asuu 170 ihmistä, oikeammin he kituuttavat kansalaisjärjestöjen tuella.

Ruslaninmaalaus1
Ruslan Golovtshenkon kyyhkymaalaus oli kiinnitetty hänen pienen talonsa ovenpieleen.

Lisäksi Tšigarin kautta kulkee korkeapaineputki, joka vie juomavettä DNR:n kontrolloimasta Horlivkasta Kiovan kontrolloimiin Donetskin alueen kyliin ja kaupunkeihin. Putki on vahingoittunut tulituksissa, ja vesi on täyttänyt kyläläisten kellarit ja se valuu myös Gagarin-kaivoksen kuiluihin. Tämä saattaa johtaa lopulta koko taajaman tuhoon. Humanitaarisen avustusjärjestö Proliskan johtaja Jevgeni Kaplin havaitsi helmikuussa maaperän vajoaman kylän asuntoalueella. Monttu on halkaisijaltaan 7 metriä ja syvyydeltään 5 metriä; se oli ilmaantunut viikkoa aikaisemmin 20 metrin päähän asuintalosta ja 150 metrin päähän korkeapaineputkesta. Jos vesiputki tuhoutuu, useat sadat tuhannet ihmiset jäävät vaille vettä.

Kansainvälisille järjestöille on tiedotettu ekologisen katastrofin todennäköisyydestä. Kysymys on siitä, kuka paikkaa puhki ammutun putken ja pumppaa veden kaivoksesta.

Kuka rikkoo sopimuksia?

Kysymys ei ole retorinen. Vastaus löytyy Etyjin tarkkailuryhmän raporteista: molemmat osapuolet. Raporteissa ei valitettavasti aina mainita, kumpi osapuoli teki aloitteen. Syyt tähän eivät ole niinkään poliittisia kuin käytännöllisiä. Kuitenkin eräissä Etyjin raporteissa esitetään tietoja paitsi havaitusta tulituksesta myös ammusten määristä ja kuvataan tulituksen aktiivisuutta kronologisessa järjestyksessä: ”Kaksi ammusta etelästä pohjoiseen, kolme ammusta lännestä itään ja yksi ammus etelästä pohjoiseen, sitten yhteensä kolme räjähdystä ja 71 ammusta (37 idästä länteen, 30 lännestä itään ja 4 etelästä pohjoiseen).” Tai näin: ”1. helmikuuta tarkkailukamera, joka sijaitsee kilometrin lounaaseen Širokinon kylästä (20 kilometriä Mariupolista itään), havaitsi yhden ammuksen lännestä itään, sitten seitsemän ammusta idästä länteen, kaikki nämä 5–8 kilometrin päässä pohjoisessa. Helmikuun toisen päivän yönä sama kamera havaitsi järjestyksessä kolme ammusta idästä länteen, yhden määrittämättömän räjähdyksen ja neljä ammusta idästä länteen.”

Kannattaa lukea Etyjin tarkkailijoiden raportteja, vaikka ne alueen maantiedettä tuntemattomalle saattavat olla hankalasti tulkittavia.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Oksana Tšelyševa: Tanja

Itä-Ukrainan nelivuotisen sodan aikana olen löytänyt paljon ihmisiä, jotka auttavat kokoamaan ja tarkistamaan tietoja. Vaikka onkin kauheaa soittaa sodan keskellä elävälle ihmiselle kysyäkseen tapahtuneesta pommituksesta, on se usein ainoa keino saada tarkempia tietoja tapahtumista.

”Ai luitte uutisen, että lähistöllämme ammutaan? Ei nyt aivan lähellä, teen kotitöitä ja yritän olla kuulematta. Jos pommitus olisi lähempänä, se ei onnistuisi. Olemme neljässä vuodessa niin tottuneet tähän, että normaali elämä tuntuu nyt unennäöltä.”

Tanja on yksi näistä kontakteistani, jotka ovat auttaneet minua vuosien varrella. Nuori nainen, joka asuu rintamalinjalla Itä-Ukrainan konfliktialueella. Hänellä on mies ja tytär. Elantonsa hän saa pientilalta kasvattamalla vuohia ja sikoja. Lisäksi hän perheineen elättää yhteensä 59:ää kissaa ja koiraa. Tanja pitää yllä pientä eläinhoitolaa ja -sairaalaa. Tämä kaikki siis sotatoimialueella.

Tammikuun lopulla Tanjalta tullut viesti yllätti: ”Olen tullut muutamaksi päiväksi Pietariin.” Hän oli tullut kaupunkiin ostaakseen velaksi asunnon tyttärelleen: ”En halua, että hän on siellä sodan keskellä. Hän on nyt 13-vuotias. Teen kaikkeni, että hän pääsisi pois Donbassista.”

avd1Pietari on lähellä Helsinkiä, mutta minulle Venäjältä paenneelle se on kaukana. Tanja tuli pikavisiitille vieraakseni. Olimme kommunikoineet jo puolitoista vuotta netissä. ”Matka sujui hienosti. Hermoilin rajalla, kun suomalaiset rajamiehet kyselivät, kenen luokse matkustan, mihin osoitteeseen. Mehän emme muistaneet selvittää sitä ennalta. Selitin heille parhaani mukaan ja he tyytyivät vastaukseen.”

Tanja oli Helsingissä vain päivän ja lähti illalla taas Pietariin palatakseen sieltä Donetskiin. Hän oli löytänyt pietarilaisesta yhteisasunnosta tyttärelleen huoneen ja ottanut 15 vuoden asuntolainan. ”Huone on pikkuruinen, valitsin sen sillä perusteella, että naapurit ovat hyviä. Lapsihan joutuu asumaan yksin. Minä taas joudun tekemään paljon töitä maksaakseni asuntolainan ja tullaksemme toimeen.”

TUHOTTU LENTOKENTTÄ

Tanja asuu muutaman kilometrin päässä rintamalinjalta. Tummasilmäinen nuori nainen kertoo hiljaa ja rauhallisesti perheensä kokemuksista. ”Sota alkoi Donetskissa 26. toukokuuta 2014. Silloin pommitettiin Donetskin lentokenttää, jolla työskentelin. Olin juuri lähtenyt töistä, kun minulle soitettiin ja sanottiin, että pommikoneet pommittavat kenttää. Hetken päästä minulle soitti erehdyksessä kollega, jolla on Tanja-niminen tytär, ja kuulin huutoa: ’Meitä ammutaan, ihmisiä on kuollut.’”

Pitkään jatkuneiden raskaiden taistelujen jälkeen lentokenttä oli maan tasalla. Tanja suree lentokentän tuhoa: ”Se oli moderni, ja matkustajamäärät melkein yhtä suuret kuin Dallasissa.”

Lentokentän jälkeen hänen asuintaloaankin pommitettiin Donetskissa, joten hän päätti lähteä kaupungista ja asettui lähistön kylään. Eräänä aamuna hänen pihallaan ollut tyttärensä havahtui siihen, että tankit ajavat. Vaikka tankit vain ajoivat ohi, hänen rauhansa loppui niiden meluun.

SEPARATISTINEN HEVONEN

Kun kylää alettiin pommittaa vuonna 2014, Tanja yritti löytää turvapaikan myös hevoselleen. Hän kirjoitti kaikille hevosihmisten nettifoorumeille löytääkseen eläimelle paikan jostain tallista – yhdentekevää, olisiko se Venäjällä vai Ukrainan rauhallisella alueella. Hänelle vastattiin, että jos hän kerran harkitsee hevosen kuljettamista Venäjälle, ei kukaan auta häntä Ukrainassa. Hevonen jäi siis selviytymään sodan jalkoihin, koska he eivät voineet hylätä sitä. ”Sehän on hevonen ja he hevosharrastajia… Näköjään myös hevonen voi olla separatistinen.”

Samana vuonna Tanja vei lapsensa Venäjälle hetkeksi turvaan, tarkoitus oli viipyä muutama viikko poissa taistelujen jaloista. Pietarissa oli käytettävissä asunto, koska tuttavat aikoivat myydä sen ja antoivat sen ilmaiseksi heidän käyttöönsä. Viikot seurasivat toisiaan, mutta Donetskista tulleissa puheluissa kerrottiin joka päivä, että sota jatkuu. Lyhyeksi tarkoitettu vierailu Venäjällä venyikin puoleksi vuodeksi. Nyt tytär siis muutti yksin Pietariin.

KUOLEMIA TARKASTUSPISTEILLÄ

Tanjan kotitalon lähellä on ns. Donetskin kansantasavallan (DNR:n) sotilaiden tarkastuspiste. Tammikuun 21. päivänä 2018 sen luona tulitettiin reittibussia. Yksi ihminen kuoli. Etyjin tarkkailumission raportti toteaa: ”Tarkkailijat havaitsivat kaksi siviiliuhria DNR:n tarkastuspisteen luona Olenovkan lähistöllä. Kun tarkkailumission ryhmä tuli 21.1. kello 12.30 Olenovkan lounaisreunalla olevalle tarkastuspisteelle, sotilaallisesti pukeutunut ja aseistautunut DNR:n mies saattoi tarkkailijat bussipysäkille 40 metriä pohjoiseen. Tarkkailijat havaitsivat reiän bussin ikkunassa kuljettajan puolella, sen oli tarkkailijoiden arvion mukaan aiheuttanut luoti. Myöhemmin tarkkailijat havaitsivat samalla puolella bussia toisenkin reiän. Tarkkailuryhmän arvion mukaan bussia oli ammuttu tuliaseella lännen suunnasta.”

avd
Vuonna 2015 pommitettu kerrostalo Avdiivkassa. Talon julkisivuun on maalattu paikallisen naisen kuva. Rakennuksessa asuu perheitä, vaikka käytössä ei ole kaasua eikä vettä.

Tämän jälkeen DNR:n edustaja saattoi tarkkailijat ensiaputeltalle, joka oli pystytetty bussipysäkin viereen, ja he näkivät kaksi miestä (molemmat 58-vuotiaita): toisella oli kasvojen vasen puoli veressä ja hän piteli sen lähellä sidettä, toisella oli ampumahaavoja kaulassa ja vasemmassa poskessa. Tarkkailumission jäsenet näkivät lääkäreiden yrittävän elvyttää jälkimmäistä miestä, jolla oli voimakasta verenvuotoa ja hengitysvaikeuksia. Tullessaan teltasta kello 13.36 tarkkailijat kuulivat ristitulitusta, lukuisia laukauksia ja sarjoja noin 1–2 kilometrin päässä lounaaseen, sitten vähintään 6 räjähdystä noin 2–4 kilometrin päässä samalla suunnalla. Ennen tarkkailijoiden poistumista mainitulta alueelta DNR:n edustaja ilmoitti heille, että kaulaan ja poskeen ammuttu mies oli menehtynyt ja toinen mies toimitettu sairaalaan Donetskiin.

Tuona päivänä Tanja oli palannut kotiin vähän ennen kuin siviilejä kuljettavaa bussia tulitettiin. “No jos kerran ammukset tulivat lännestä, asialla olivat ukrainalaiset. Ampuva separatisti olisi huomattu. Siellä on erotuslinja heti tarkastuspisteen takana.”

AMBULANSSIEN VÄLISSÄ HARMAALLA VYÖHYKKEELLÄ

Marraskuussa 2017 Tanja oli taas kotimatkalla tarkastuspisteiden kautta. Hän näki, miten ihmiset nousivat bussista viimeisellä pisteellä. Lähinnä eläkeläisiä, heitähän tarkastuspisteiden jonoissa on eniten. Saadakseen Ukrainassa ansaitsemansa työeläkkeen he joutuvat kahden kuukauden välein käymään tunnistautumassa siinä ainoassa pankissa, josta Donetskin ja Luhanskin alueiden asukkaat voivat nostaa eläkkeensä.

Bussit, jotka kuljettavat ihmisiä Ukrainan valvomilta alueilta ”tasavaltoihin”, vievät heidät vain viimeiselle tarkastuspisteelle. Siellä matkustajien pitää nousta autosta, kerätä tavaransa ja kävellä vastapuolen viimeiselle tarkastuspisteelle. Näin tapahtuu aina, säästä tai matkustajan iästä riippumatta.

Yksi bussista noussut nainen kaatui käveltyään muutaman metrin päähän tarkastuspisteeltä. “Hän kaatui kuin leikattuna. Muutamat kiiruhtivat hänen luokseen, suurin osa käveli ohi. Edelläni kulkeneet autot eivät pysähtyneet. Kun sain pysäköityä ja pääsin hänen luokseen, hän oli vielä elossa. Pulssi oli kuitenkin hyvin heikko ja hengitys pinnallista.”

Tanja soitti Donetskin ”tasavallan” ensiapuun. Ambulanssi oli lähellä, mutta ei voinut ajaa paikalle, koska nainen makasi käytännössä Ukrainan tarkastuspisteellä. Tanjan vieressä seisoi ukrainalainen rajamies: ”Mikseivät ne suostu tulemaan? Ei me niihin kajota.”

Kuitenkin ukrainalainen ambulanssi olisi aivan samoin kieltäytynyt tulemasta ”tasavallan” tarkastuspisteelle. Siellä taas seisoi kuolevan naisen tytär. Hän odotti äitiä, joka oli aamulla lähtenyt ukrainalaispankin lähimpään konttoriin saadakseen kortin, jolle eläke maksetaan.

Kun ukrainalainen ambulanssi vihdoin saapui tarkastuspisteelle, nainen oli jo kuollut. Aikaa hukattiin Ukrainan puolella olevan ensiapuaseman etäisyyden vuoksi mutta myös siksi, että lääkärit olivat haluttomia lähtemään tarkastuspisteelle ”tasavaltojen” puolella asuvan naisen takia. “Objektiivisesti katsoen oli mahdotonta pelastaa häntä. Jos käytettävissä olisi ollut defi (defibrillaattori) – mutta kun ei ollut. Autot ja ihmiset ajoivat koko ajan ohitse.”

Vainajan tytär riensi autollaan paikalle jonojen läpi. Hän vei äitinsä ruumiin kotiin, ukrainalaiset rajamiehet auttoivat nostamaan sen kyytiin. “Olisittepa kuulleet, miten he kirosivat sotaa ja sen aloittajia. Oli kauheaa kuljettaa harmaalla vyöhykkeellä äitinsä kylmenevää ruumista. Tiedostaa, että olet siellä aivan yksin tragediasi kanssa. Harmaa vyöhyke itsessään on kauhea paikka. Tarkastuspisteillä on kilometrien jonot sekä helteellä että pakkasella, samoin eläkerahaston ja sosiaalitoimiston ovilla; niiden vaikutuksesta muutenkin sairastelevien eläkeläisten terveys pettää.”

Tanja yrittää keksiä edes jotain positiivista: naista yritettiin sentään auttaa, ei vain hän itse vaan myös molempien puolten sotilaat. Tytär vältti ryntäilyn bussilta toiselle äitiänsä löytämiseksi, koska tämä makasi kuraisessa tiepuolessa.

Marraskuun alussa eräs toinen nainen oli onnekkaampi. Hänkin tuupertui tarkastuspisteelle Luhanskin Stanitsassa paluumatkallaan ukrainalaisesta pankista. Hänen ohitseen ei ajettu, viereen pysähtyi Etyjin tarkkailumission autoja. Tarkkailupartion lääkintämies elvytti kuolevaa naista tunnin ajan, ja autossa oli defi, joka auttoi pelastamaan naisen hengen. Jos Etyjin partio ei olisi osunut paikalle tai se ei olisi pysähtynyt ja puuttunut tilanteeseen, olisi jälleen yksi elämä päättynyt.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

 

Syytteestä syytteeseen Odessassa

ukraina_kyyhky2Kevään 2014 tapahtumista vapauttava päätös, osalle heti uudet syytteet

Kolmen vuoden oikeuskäsittelyn jälkeen Tšornomorskin piirioikeus vapautti 18.9.2017 syytteestä 19 henkilöä, joita syytettiin kuuden ihmisen surmaamisesta Odessan Gretšeskaja-aukiolla 2.5.2014. Tuolloin Kiovan uuden hallituksen tukijat ja vastustajat ottivat yhteen. Illemmalla yhteenotto siirtyi Odessan ammattiliittojen talolle, siellä tappelussa ja sitä seuranneessa tulipalossa kuoli 48 ihmistä, useimmat Kiovan hallituksen vastustajia. Ammattiliittojen talon tapauksesta ei ole vielä nostettu yhtään syytettä.

 

Kaikki kuusi Gretšeskajalla kuollutta ammuttiin. He kuolivat haulikolla, pneumaattisella pistoolilla ja luotiaseella ammuttuina. Ainakin yhden ampujan nimi on jo kauan ollut yleisesti tiedossa: Sergei Hodijak edusti Euromaidanin ja Kiovan hallituksen kannattajia. Samalla haavoittui myös poliiseja ja toimittajia. Olin läsnä oikeudenkäynnissä vuonna 2015 Odessan Malinovskin alioikeudessa, jossa surmattujen omaiset nousivat ilmoittamaan, ettei heillä ole vaatimuksia syytettyjä kohtaan, koska he tietävät, ettei joukossa ole heidän poikiensa murhaajia. He vaativat panemaan syytteeseen murhaajan ja mainitsivat Hodijakin nimenkin. Tämä oli tuolloin vapaalla jalalla.

Kävin useamman kerran juttua käsittelevissä oikeudenistunnoissa Odessassa. Tunnelma oli aina kireä, vastakkain olivat surmattujen omaiset, syytetyt ja radikaaliryhmät. Samantekevää, missä Odessan alioikeudessa oikeudenkäyntejä pidettiin, asetelma oli muuttumaton. Vain kireys vaihteli: aina kun oikeuden oli määrä päättää syytettyjen vapauttamisesta tai pitämisestä vangittuina, oikeussali muuttui kansankokoukseksi.

Tuomareita on saarrettu istuntosaliin, kuten kävi 30.5.2015, kun patrioottijärjestöjen aktiivit motittivat Odessan Malinovskin alioikeuden tuomarikollegion ja vaativat näitä luopumaan tuomarin oikeuksistaan sen jälkeen, kun nämä olivat päättäneet vapauttaa takuusummaa vastaan tutkintavankeudessa olleet syytetyt. Ja tuomarit tosiaan alistuivat ja allekirjoittivat vetäytymisen jutun käsittelystä, ja kaikki ne, joiden piti päästä vapaaksi takuita vastaan, jäivät tutkintavankeuteen. Samat aktivistit saivat 16.12.2016 painostettua tuomarit päättämään syytettyjen pidätyksen jatkamisesta yksinkertaisesti ”hirttämällä” oikeustalon viereen tuomaria esittävän nuken, jolla oli kyltti ”Hän vapauttaa separatisteja”.

Vapauttavan päätöksen julistamiseen Tšornomorskin kaupunginoikeudessa liittyivät ennennäkemättömät turvatoimet. Odessalaisten toimittajien mukaan oikeustalon ympärille oli koottu huomattavat poliisivoimat. ”Oikeistoradikaalit patrioottiryhmät” yrittivät taas kerran tunkeutua oikeussaliin. Poliiseja vastaan he käyttivät paukkupommeja ja kyynelkaasua, ja yli 20 poliisia turvautui lääkärin apuun.

Kuten aina, yhtään hyökkääjää ei silti pidätetty. Syyttäjä nosti kuitenkin kaksi syytettä levottomuuksista oikeustalon luona. Yksi niistä nojaa pykäliin, jotka koskevat uhkailua ja väkivaltaa lainvalvojia kohtaan, toinen ilkivaltaa. Aika näyttää, miten kauan rikostutkijoilta menee poliiseja vastaan hyökänneiden henkilöllisyyden selvittämiseen. Periaatteessa se ei ole vaikeaa, sillä Odessan Oikean sektorin entinen johtaja Sergei Sternenko kutsui sosiaalisessa mediassa avoimesti aktivisteja ”taisteluun”. Levottomuuksiin osallistuneet ovat jääneet mieleen aktivistien edellisissä tempauksissa otetuista kuvista, olipa kyseessä tuomarien motittaminen tai omaisten pelottelu pienissä muistotapahtumissa Kulikovon kentällä – siellä muistellaan ammattiliittojen talon tulipalossa 2.5.2014 menehtyneitä.

Oikeudenkäyntiä seurannut Odessan Taimer-julkaisun toimittaja Nadežda Melnitšenko kertoi, että vapautetut kuljetettiin pois oikeudenistunnosta poliisin bussilla. He pääsivät lähtemään oikeustalosta vasta tunnin päästä päätöksen julistamisesta, koska rakennus oli patrioottisten järjestöjen edustajien saartama. Vapautetut vietiin ulos varauloskäynnin kautta noin kuudelta illalla poliisin ympäröiminä. Heidät kuljetettiin vartioituina lähes Odessaan saakka ja päästettiin ulos autosta Ovidiopolen tienoilla. Pikkubussilla liikkunut miesjoukko tavoitti siellä Jevgeni Grištšukin, yhden vapautetuista, ja hyökkäsi hänen kimppuunsa. Pahoinpitelyn seurauksena hänen kylkiluunsa murtui ja hän sai päävamman, paljon mustelmia ja ruhjeita.

Toisin kuin poliisin kanssa tapelleet, ovat juuri vapautetut Jevgeni Mefedov ja Sergei Dolženkov jälleen tutkintavankeudessa. Heti vapauttavan päätöksen julistamisen jälkeen oikeussaliin tuli turvallisuuspoliiseja ja syyttäjä, jotka ojensivat heille ilmoituksen, että heitä epäillään Ukrainan rikoslain 110 § 2. momentin rikkomisesta (Ukrainan alueellisen eheyden uhkaaminen). Samalla turvallisuuspoliisit rajoittivat laittomasti heidän liikkumisvapauttaan: päästivät käymälään vain vartioituina. Tosiasiassa heidän pidätyksensä rikkoi tuomiota vastaan, koska sen mukaan kaikki epäillyt olisi pitänyt vapauttaa oikeussalissa. Mefedovin ja Dolženkovin pidätyksestä ei myöskään tehty pöytäkirjaa.

Miehet vietiin tiettävästi laittomasti Odessaan, jossa Kievskin alioikeudessa pidettiin yöistunto ja päätettiin ennalta ehkäisevästä rangaistuksesta. Haastetta ja kutsua oikeuden istuntoon heille ei esitetty. Päätökset rikosepäilystä heille ojensivat Ukrainan turvallisuuspoliisin työntekijät, joilla ei ollut tähän valtuuksia, sillä rikosjuttuja tutkivat aivan muut tahot. Mefedov ilmoitti oikeudessa, ettei hänen ollut sallittu ottaa yhteyttä asianajajaansa Valentin Rybiniin. Hän kieltäytyi maksuttomasta asianajajasta ja teki ilmoituksen siitä, että oikeus rikkoo hänen laillista puolustusoikeuttaan. Tämä kaikki jätettiin huomiotta, ja hän kuten Dolženkovkin päätyi taas 60 päiväksi tutkintavankeuteen.

Tällä kertaa syytteet perustuvat maaliskuun 2014 tapahtumiin, jolloin Mefedov ja Dolženkov järjestivät autoilutapahtuman Odessa–Nikolajev. Seuraavana päivänä kaupungissa oli saksalaisten fasistien miehityksestä vapautumisen vuosipäivä – näinhän toisen maailmansodan tapahtumia vielä äskettäin kuvattiin. Nyt syyttäjä katsoo autoilutapahtuman kaupungin vapautumisen kunniaksi todistavan järjestäjien separatistisista aikeista – tosin asiasta nostettiin rikossyyte vasta vuonna 2015.

Hiljattain kävin Odessassa suomalaisten kollegojen kanssa. Syyskuun 3. päivän aamuna menimme ammattiliittojen talolle. Sukulaisten ja läheisten järjestämän tapahtuman oli määrä alkaa kello 15, me taas kävimme aamulla. Rakennusta ympäröivässä metalliaidassa oli kirjoituksia, joita en edellisillä käynneillä nähnyt: ”Vancouver on kanssanne”, ”Slavjansk muistaa teidät”, ”Venäjänkielinen Lviv ei unohda”. Jotkut osat aidasta oli juuri maalattu. Edellisenä iltana olimme tavanneet eräitä Gretšeskaja-jutun syytettyjen sukulaisia. He kertoivat, että vain viikkoa aikaisemmin aidassa oli toisenlaisia kirjoituksia: ”Venäläistä šašlikkia” (pilkantekoa tulipalossa menehtyneistä).

Gretšeskaja-jutusta kolme vuotta syytteessä olleiden läheiset, samoin ammattiliittojen talon tulipalossa menehtyneitten ja loukkaantuneiden omaiset kokevat aktivistien esittämien uhkauksien ja loukkauksien lisäksi myös Ukrainan turvallisuuspoliisin SBU:n painostusta. Heistä monet kertovat, että kotietsintöjä tehdään sellaisten päivämäärien edellä kuin 2.5. tai voitonpäivä 9.5. Käytännössä kaikki, joiden havaitaan osallistuvan kansainvälisiin tapaamisiin – olipa kyseessä Euroopan parlamentti tai YK – päätyvät Mirotvorets-sivulle, jolla julkistetaan ”separatistien” ja muun muassa epäilyttävien ulkomaistenkin toimittajien henkilö- ja yhteystietoja.

Tänä vuonna Etyjin tarkkailuryhmä on Odessassa yrittänyt edistää neuvotteluja patrioottiaktiivien, muistotapahtumien järjestäjien ja lainvalvojien kesken. Sellaiseen tapahtumaan osallistunut Viktoria Matšaulko kertoo: ”Etyj halusi hyvää. He halusivat, että muistotapahtuma sujuisi rauhallisesti. Kulikovon kentälle tuli 2.5. tuhansia ihmisiä. Valvonta oli erittäin ankaraa, ihmiset päästettiin ensin kymmenen hengen ryhminä metallinpaljastimien läpi. Muistokokouksen piti alkaa klo 15. Menehtyneiden äitejä, joiden piti tulla kentälle erikseen, ei kuitenkaan näkynyt. Sitten ilmeni, että vastoin edellisenä päivänä sovittua heidät oli petkutettu nousemaan bussiin ja viety poliisiasemalle, jossa heitä pidettiin perusteettomasti yli tunti. Vasta yleisön painostuksen takia heidät päästettiin vapaaksi ja he tulivat ammattiliittojen talolle mustine ilmapalloineen. Siinä vaiheessa aukiolla oli tuhansia ihmisiä, jotka ottivat heidät vastaan aplodein.”

Viktoria itse ei osallistunut muistotapahtumaan: hänen asunnossaan oli samaan aikaan turvallisuuspoliisin kotietsintä.

Toimittaja Nadežda Melnikova lisää, että 10. huhtikuuta 2017 Odessassa oli kotietsintöjen aalto, joka ulottui myös hänen asuntoonsa. Kotietsintöjä tehtiin yli 20 henkilön luona, jotka käyvät säännöllisesti Kulikovon kentällä tai informoivat yleisöä Odessan poliittisesta kehityksestä, kuten Nadežda.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Oksana Tšelyševa: Yksinkertaistusten vaarallisuudesta

Mitä tiedämme Ukrainasta, Afrikasta ja Euroopasta – eli yksinkertaistusten vaarallisuudesta

Minut kutsuttiin keväällä alustamaan Ukrainasta Vantaan Rauhanpuolustajien tilaisuuteen Vantaan Tikkurilaan. Paikka tunnetaan Suomen ulkopuolella parhaiten siellä valmistettavista maaleista, tasoitteista, pohjamaaleista ja sävytyssysteemeistä. Se on myös yksi asutuskeskuksista, joissa Ruotsin, Suomen ja Venäjän historiat liittyvät toisiinsa. Jopa kuuluisia maaleja valmistava tehdas oli ensin pieni öljynpuristamo, joka alkoi kukoistaa venäläisen pellavaöljyn markkinoiden kasvaessa. Ennen sitä Vantaanjoen pienen rantakylän halki kulki kuninkaantie, jota pitkin Suomen ruotsalaiset hallitsijat kulkivat Itäisen maakunnan pääpaikalta Turusta samoin ruotsalaiseen Viipurin linnaan.

Miten tiivistää tunnin alustukseen Ukrainan mutkikas historia ja traaginen nykyhetki? Tilaisuuden mainoslappuseen oli monistettu maan kartta, sen suurimmat kaupungit ja naapurimaat.

Tästä ongelma juuri alkaa. Kolme vuotta sitten eräs ensimmäisistä Ukraina-alustuksistani Suomessa alkoi samoin kartasta. Olin juuri palannut Ukrainasta, yhdeltä ensimmäisistä matkoistani toiseen synnyinmaahani. Minulla on niitä tosiaan kaksi, ja rakastan molempia. Olen syntynyt Ukrainassa mutta varttunut Venäjällä. Toinen isoisäni puhui ukrainalaista sekakieltä suržikia, toinen venäjää. Minussa virtaa niin venäläistä verta kuin Ukrainan romanien ja kreikkalaistenkin, ja Andrei-vaarin, jolla oli H’ersonin alueella oljella katettu kalkittu mökki, pääskysenpesä oven päällä ja kuohkeamultainen viinitarha.

Syksyllä 2014 minua pyydettiin kertomaan Ukrainasta suomalaisille, samoin nyt. Silloin kuulijat olivat hyvin monenlaisia: opiskelijoita, poliitikkoja, suomalaisia ja pakolaisia, eurooppalaisia, arabeja, afrikkalaisia. Aloitin kysymällä kuulijoilta: ”Mitä tiedätte Ukrainasta?” Vastaukset voi kiteyttää näin:”Se on suuri maa Euroopassa, paljon hiiltä ja hedelmällinen maaperä.”

Kolme vuotta myöhemmin jouduin taas aloittamaan puheeni Ukrainan kartasta ja siitä, ettei Ukrainassa asu vain ukrainalaisia ja venäläisiä. Tätä joutuu todella yhä selittämään. Kolme vuotta jatkuneen konfliktin aikana valtamediat ovat tiedottaneet Ukrainasta siten, että asia on kuulijoille yhä uutinen. Tämä osaltaan vaikeuttaa Etyjin tarkkailuryhmän päivittäisten tiedotteiden informaation ymmärtämistä. Marjinka ja Makievka, Avdievka ja Altševsk, Gorlovka ja Kramatorsk kuulostavat eksoottisilta nimiltä, eikä suomalainen median käyttäjä tiedä, etteivät ne ole kyliä vaan 100 000–300 000 asukkaan kaupunkeja. Ei suomalainen eikä muukaan eurooppalainen lukija hahmota, kumpi osapuoli aloittaa tulituksen ja kumpi tulittaa kovempaa.

Niinpä esimerkiksi Etyjin raportissa huhtikuun 23. päivältä kerrotaan: ”21.4. illalla ja 22.4. yöllä Širokinon kylään (20 km päässä Mariupolista) asennettu kamera havaitsi 58 valojuova-ammuksen lentävän idästä länteen, niiden jälkeen 9 valojuova-ammusta lensi lännestä itään ja yksi idästä länteen. Nämä tulitauon rikkomukset kirjattiin tarkistamattomalla etäisyydellä pohjoisen, pohjoiskoillisen ja koillisen suunnalla. Illalla 22.4. ja yöllä 23.4. tarkkailuryhmä havaitsi tulitaistelun, joka alkoi 7 valojuova-ammuksella lännestä itään, minkä jälkeen idästä länteen ammuttiin 89 ja lännestä itään 84 valojuova-ammusta tarkistamattomalla etäisyydellä pohjois-koillisessa.”

Tarkkailuryhmää ei voi moittia: se tekee työtään kirjatessaan tulituksen suunnan ja ajan.

Ihmiset haluavat kuitenkin yksinkertaisia vastauksia, he eivät jaksa joka kerta avata Google mapsia selvittääkseen, mikä on mitäkin. Semminkään kun he eivät tiedä, että Donetskin alueen Širokinon kyläksi nimitetty paikka ei enää ole asutuskeskus vaan sotilaskohde: tämän Asovanmeren rannalla kukoistaneen lomapaikan valtasi jo ajat sitten Ukrainan armeija vastoin Minskin sopimusta.

Jos konfliktin toinen osapuoli jatkuvasti kuvataan enkeleiksi ja toinen perkeleiksi, niin jälkimmäisten syyllisyys tapahtumista uskotaan herkemmin: informaation puuttuminen Ukrainan mutkikkaasta todellisuudesta on valmistellut tähän. Edistääkö moinen rauhan palaamista? Tuskinpa vain. Onko tällainen tiedotuspolitiikka vastuullista Euroopan turvallisuuden ja vakauden näkökulmasta? En usko.

Miten Eurooppa suhtautuisi vaaleilla valitun vaikkakin epäsuositun hallituksen väkivaltaiseen kaatamiseen jossain jäsenmaassaan? Miten se suhtautuisi 48 ihmisen polttamiseen jossain kaupungissaan? Miten Eurooppa suhtautuisi siviilikohteidensa raskaisiin tykistötulituksiin, tekipä sen kuka tahansa? Miten reagoitaisiin sloveenien, vallonialaisten, romanien, saamelaisten, sorbien, friisiläisten, bretonien etujen ylenkatsomiseen, tai esimerkiksi Saksan tanskalaisvähemmistön tai Tanskan saksalaisvähemmistön? Vai asuuko Ranskassa vain etnisiä ranskalaisia ja Saksassa saksalaisia?

Retorinen kysymys: onko Ukraina Eurooppaa vai ei? Voiko siellä hyväksyä ja puolustella ”vallankumouksellisella tilanteella” käytäntöjä, joita ei hyväksytä Euroopassa?

Suomessa olen kanssakäymisissä suomalaisten, suomenruotsalaisten, ranskalaisten, saksalaisten, somalien, sisilialaisten, Irakin ja Syyrian kurdien, Länsi-Saharan pakolaisten, tšetšeenien ja inguusien kanssa. Monilla täkäläisillä pakolaisilla on oma raskas kokemuksensa sodasta – muodikkaasta tai unohdetusta. Ja omat kysymyksensä…

Somalialainen Ahmad esittää kysymyksen, johon Eurooppa ei kykene vastaamaan: ”Miten eurooppalaiset muka ratkaisevat Afrikan ongelmat, jolleivät ymmärrä edes Ukrainaa?” Kaksi kurdiystävääni – toinen Mosulista, toinen Damaskoksesta – keskustelee tavatessaan englanniksi, koska heidän murteensa ovat niin erilaisia. Vanha ystävättäreni on varttunut Algeriassa länsisaharalaisten pakolaisleirissä ja opiskellut Kuubassa, ja hän lahjoittaa joka kuukausi rahaa muutaman Donbassin perheen ruokkimiseen. Hyvä tuttavani Libanonin Ramallahista muistelee Kiovaa, jossa hänen jordanialaiset sukulaisensa ovat opiskelleet, ja vie heille lahjaksi ukrainalaista pippuriviinaa.

Miksi ajatella näin mutkikkaita asetelmia? Varmaan siksi, että ilman niitä maailma olisi mustavalkoinen ja sodat loputtomia.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Oksana Tšelyševa: Etyjin epäsuosio Ukrainassa

Ukrainassa toimivan Etyjin erityistarkkailuryhmän kahta autoa ammuttiin 23.6.2017 Luhanskin alueen Zolotoen tienoilla. Päiväraportin mukaan kiväärien ja kranaatinheitinten luoteja vihelsi tarkkailijoiden ylitse noin sata kappaletta vajaassa minuutissa. Tapaus sattui Ukrainan hallituksen valvomalla alueella.

Donetskin ”tasavallassa” (DNR) Etyjin tarkkailusaattue joutui hyökkäyksen kohteeksi 20.6.2017 Donetskin oblastin Jasinovatajan kaupungissa. Hyökkäys tehtiin rautatieaseman alueella. Tarkkailuraportin mukaan kaksi kuuden hengen tarkkailuryhmää teki työtään, kun paikalle tuli kaksi aseistautunutta miestä, joiden kasvot oli peitetty. Tarkkailijoiden autoja kohti ammuttiin. Hyökkääjät juoksivat autolta toiselle, yrittivät avata kuljettajan ovea, karjuivat, tähtäsivät tarkkailijoita aseella ja sitten pakenivat.

Seuraavana päivänä Gorlovkan kaupunginjohtajan Prihodkon Facebook-sivulla julkaistiin tieto, että hyökkääjät on tunnistettu ja pidätetty, heidän autossaan oli ukrainalaiset kilvet eivätkä he ole ”tasavallan” armeijan miehiä.

Etyjin tarkkailuoperaation aikana nämä eivät olleet ensimmäiset tapaukset, vaan tarkkailijoita on tulitettu useita kertoja. Toisinaan heihin purkavat epätoivoaan konfliktin siviiliuhrit. Valitettavasti Ukrainan konfliktin siviiliuhrien luettelossa on myös yksi Etyjin tarkkailija.

Kun kävin läpi Etyjin tarkkailuraportit Ukrainasta 1.5.–25.6.2017, joka ainoassa oli tietoa jommankumman osapuolen yrityksistä häiritä työskentelyä. Useissa tapauksissa tarkkailijat olivat myös ilmeisessä vaarassa. Esimerkiksi 1.5. tarkkailuosaston lähellä ammuttiin Luhanskajan kylän lähellä, osapuolten erotuslinjalla.
Toukokuun 6. päivän raportissa kerrotaan aseistautuneen DNR-sotilaan uhkailleen naispuolista tarkkailijaa.
8.5. tarkkailupisteellä Sosnovskoe-kylän itäreunalla (DNR) ammuttiin vain 50 metrin päässä tarkkailuryhmästä.
16.5. tarkkailijat kuulivat laukauksen sijaintipaikkansa vierestä 20 metrin päässä DNR:n tarkastuspisteestä lähellä Verhneširokovskoen kylää. Tarkkailijat arvioivat, että laukauksen oli tarkoitus säikäyttää heidät pois.
17.5. lähellä Dokutšaevskia kahdella kuorma-autolla liikkuneet sotilaat laukaisivat tarkkailuryhmän lähellä savuammuksen.
Kesäkuun 11. päivänä Mineralnoen kylän (DNR) lähistöllä tulitettiin tarkkailijoiden kameralennokkia.
23.6. sattui alussa kuvattu tulitus Ukrainan hallitsemalla alueella asutustaajamassa, ja raportti toteaa asukkaiden olleen yhtä suuressa vaarassa kuin tarkkailijat.

Etyjin tarkkailuryhmä toimii siis varsin vihamielisessä ympäristössä ja sen työtä häiritään. Tämän lisäksi se on toistuvasti joutunut sekä Ukrainan että ”tasavaltojen” median hyökkäysten kohteeksi. Armeijat vihaavat, koska tarkkailijat ”työntävät nokkansa väärään paikkaan”. Siviilitkin ovat tyytymättömiä: ”Miksei ole tuloksia, miksei konfliktia saada soviteltua, milloin ampuminen loppuu ja voidaan elää…?” Nuo ajelevat tuolla valkoisilla panssariautoillaan – miten niitä voisi olla haukkumatta? ”Mitä hyötyä noista on? Mikseivät ne käske lopettamaan ampumista?”
Olen itsekin kuullut monesti näitä kysymyksiä. Mitä vastata?

Etyjin tarkkailijoiden mandaatti on todellakin vain tarkkaileva. Se voi toimia vain Etyjin jäsenmaiden hyväksymässä ja kirjaamassa laajuudessa ja toiminta-alueen hallitusten poliittisesti hyväksymänä.

Tarkkailijoiden johtaja Alexander Hug kävi toukokuussa Helsingissä ja tapasi virallisia tahoja mutta myös kiinnostunutta lehdistöä muun muassa Latviasta. Latvialaiselle Kristina Hudenkolle hän sanoi:”Tästä tapauksesta (tarkkailijan menehtymisestä auton ajettua miinaan Prikuzyn lähellä – O.T.) on seurannut tarkkailuryhmän työssä, että tarkkailijoiden liikkuminen rajoitetaan päällystetyille teille, mikä huononsi mahdollisuuksia kontrolloida aseistuksen pois vetämisen aikataulua ja noudattamista (noudattamatta jättämistä); se on heikentänyt edellytyksiä käyttää etätarkkailulaitteita, jotka edellyttävät poistumista asvaltilta laitteiden käynnistämiseksi ja hoitamiseksi; se rajoittaa kontaktejamme siviileihin, jotka asuvat kaukana päällystetyistä teistä. – – Luultavasti nämä rajoitukset jäävät voimaan siihen saakka, kunnes osapuolet ryhtyvät tehokkaisiin toimiin miinojen poistamiseksi tai edes miinoitettujen paikkojen merkitsemiseksi.”

Nämä rajoitukset vuorostaan antavat aiheen uusiin hyökkäyksiin tarkkailuryhmää vastaan. Nyt siksi, että he muka kieltäytyvät ajamasta päällystämättömiä teitä pitkin. Eivät he aina kieltäydy, mikä ei estä molempien osapuolten kommentoijia kirjoittamasta: ”Sinne valitaan naisia ja vanhuksia, jotka eivät käsitä, minne tulevat, ja kieltäytyvät sitten kävelemästä pikku jaloillaan pommitetuille paikoille…”

13.6. Donetskin esikaupungissa menehtyi tykistötulen alla vanha nainen ja hänen invalidipoikansa. Onnettomuuspaikalle johtaa hiekkatie. Vaikka Etyjin tarkkailijat silti menivät paikalle ja totesivat onnettomuuden jo samana päivänä, sosiaalisessa mediassa levisi väite, että ” Etyjin tarkkailijat kieltäytyivät toteamasta siviilien menehtymisen”. Voitte kuvitella kommenttivyöryn, sillä on helppo lietsoa vihaa ”niitä kohtaan valkoisissa autoissaan”, kun ihmiset itse haluaisivat vain jäädä henkiin. Viha jää valoilleen, vaikka seuraavana päivänä ilmenisikin, että oikeutettu suuttumus viattomien kuolemasta oli tähdätty väärään osoitteeseen. Tähtääjinä oli muun muassa niitä, joiden intressi on kääntää aggressio sivuun: ”Nuo saavat rahaa tekemättä mitään ja välittämättä uhreista.” Ei auta, vaikka DNR:n johtaja Pušilin ja Kontrolli- ja koordinaatiokeskuksen edustajat tiesivät, että Etyjin ryhmä oli todellisuudessa käynyt havainnoimassa tilanteen. Tavallisella donetskilaisella ei ole mahdollisuutta selata joka päivä internetiä tai edes soittaa puhelimella, joten hänen käsityksensä, että ”Etyj ei tee mitään”, sai taas vahvistusta. Parhaassa tapauksessa ajatellaan Etyjin olevan hyödytön, pahimmillaan sitä epäillään Ukrainan armeijan vakoilijaksi.

Ukrainan osapuoli käyttää samankaltaisia menetelmiä Etyjin tarkkailuryhmän mustamaalaamisessa. Hekin pitävät ryhmää ”sokeana ja kuurona”. Syytökset tosin liittyvät täällä siihen, että Etyjin tarkkailuryhmä ”ei ole vieläkään havainnut Venäjän armeijan joukko-osastoja”, tarkkailijat ”pelaavat Kremlin joukkueessa” ja yleensäkin ”vakoilevat separatistien hyväksi”. Todistaakseen tämän he selaavat internetiä ”Ukrainan viholliset” -tietokannan hengessä löytääkseen valokuvan moldovalaisesta tarkkailutyöntekijästä, joka voitonpäivänä 9.5. pani kotiseudullaan rintaansa mustapunaraidallisen yrjönnauhan (Venäjän tunnus).

Miksi näin toimitaan? Syy on ilmeinen: ei sodassa kaivata totuutta. Jos tunnustetaan aito monimutkainen totuus, joka ei ole mustavalkoinen, siitä voi seurata teurastuksen loppuminen. Niinpä konfliktin molemmat osapuolet turvautuvat tarkkailuryhmän röyhkeään mustamaalaamiseen ja uhkailuun.

Suomennos Kirsti Era

 

 

 

 

 

Humanitaarinen tilanne Itä-Ukrainassa keväällä 2017

UkrainanLapsetKaakkois-Ukrainan konfliktia on käyty asein jo kolme vuotta. YK:n uusimpien tietojen mukaan huhtikuun 2014 jälkeinen uhriluku on 9 940 menehtynyttä ja 23 450 loukkaantunutta.

 

Huolimatta osapuolten johtajien vakuutteluista, että allekirjoitettua sopimusta tulitauosta 1.4.2017 lähtien noudatetaan, tykistötulitus keskeytyi vain muutamaksi tunniksi. Tosiasiassa sotatoimet ovat aktivoituneet lähellä asutuskeskuksia, muun muassa Donetskia, Avdievkaa, Marjinkaa ja Makievkaa, mikä uhkaa tuhansien siviiliasukkaitten elämää.

Taistelujen takia elinmahdollisuudet ovat heikentyneet kylissä ja kaupungeissa Donetskista kaakkoon, niissä asukkaat ovat usein vailla vettä ja sähköä. Lämmitysongelmia esiintyi koko kylmän kauden ajan. Mennyt talvi oli ensimmäinen konfliktin aikana, jolloin kansalaistoimijat hankkivat polttopuita ja hiiltä Mariupolin ja Altševskin väliselle alueelle. Rahaa kerättiin sosiaalisen median välityksellä. On tiedotettu myös tapauksista, joissa useampi perhe on kerääntynyt eräänlaiseksi kommuuniksi, koska yhtä taloa on helpompi pitää lämpimänä kuin useita.

Asuntoasiain hoitamisryhmän helmikuussa 2017 julkaisemien tietojen mukaan Donbassin aseellisen konfliktin voimistuminen aiheuttaa sen, että molemmin puolin erotuslinjaa vahingoittuu viikoittain vähintään 140 asuintaloa. Monet rakennukset ovat saaneet osumia useampaan otteeseen, osa tuhoutunut täysin.

NAISET JA LAPSET KÄRSIVÄT

Itä-Ukrainan konfliktista on UNDP:n tietojen mukaan joutunut kärsimään suoraan tai välillisesti yli 3,8 miljoonaa ihmistä. Tästä valtavasta joukosta 70 prosenttia on naisia ja lapsia. Saman julkaisun mukaan UNDP:n ohjelmat toimivat nyt 28 kaupungissa ja kylässä alueella, jolla asuu 690 070 henkeä. Valitettavasti ei tiedetä, millainen osuus heistä saa humanitaarisia avustuksia.

Ukrainalainen kansalaisjärjestö Fond 101 on lokakuusta 2016 helmikuuhun 2017 koonnut tietoja sosiaalisista oloista Bahmutissa – kaupunki sijaitsee 90 kilometrin päässä Donetskista. Heidän raporttinsa ei perustu edustavaan otokseen, sillä haastateltujen määrä oli enintään 15 kussakin ryhmässä, mutta se sisältää joukon tärkeitä havaintoja. Kirjoittajat toteavat esimerkiksi, että suhteellisen pienessä kaupungissa on kirjoilla 99 300 pakolaista, suurin osa eläkeläisiä ja lapsia. Bahmutissa kirjoilla olevista pakolaisista vain 10 700 on työkykyisiä.

Pakolaisten kohtaamista ongelmista tärkein on työpaikan löytäminen. Raportin mukaan ainoa mahdollisuus on alipalkattu, ammattia vastaamaton ja ennen kaikkea tilapäinen työ. Suuren osan näistä työpaikoista tarjoavat sitä paitsi kansainväliset humanitaariset toimijat. Kansainväliset järjestöt ovat Bahmutissa esimerkiksi tarjonneet lyhytaikaisia työsuhteita, 4,5 tuntia päivässä kahden viikon ajan. Kaikkiaan näin työllistettiin 24 pakolaista ja 6 paikallista. Tšasovoi Jarin kylässä he siivosivat puistoa, Soledarissa raivasivat kaksi leikkipuistoa ja kaivoivat ojia kolmatta varten, Siverskissä puhdistivat 6 kilometriä jäteojaa. Vain 30 henkeä työllistyi ja heille maksettiin 2 000 hrivnaa (34 e) kullekin.

Kuten kaikkialla, missä on paljon pakolaisia, myös Bahmutissa on vaikea löytää edullista asuntoa, sillä vuokrat nousevat, samoin vesi-, kaasu- ja sähkömaksut, ja vuokranantajat kieltäytyvät virallisista vuokrasopimuksista. Työ ja asunto ovat suurimmat syyt, miksi monet perheet päättävät palata kotiin tulituksen jatkumisesta huolimatta.

Kolmas ongelma, jota on usein mahdotonta ratkaista, on sosiaalitukien määrä ja maksatusehdot. Maksut myöhästyvät jopa kaksi kuukautta, pahimmillaan neljä, viisikin kuukautta. Työkyvyttömät pakolaiset – muun muassa invalidit ja lapset – saavat 884 hrivnaa (26,5 e) kuukaudessa, kun taas työkykyisten on mahdollista saada enintään 442 hr.

Lisäksi Ukrainan hallitus otti kesäkuussa 2016 käyttöön pakolaisten lisävalvonnan. Erityisten lautakuntien jäsenet tekevät ennalta ilmoittamatta vierailuja osoitteisiin, joissa pakolaiset ovat kirjoilla. Ellei ole kotia, se riittää syyksi sosiaalitukien lakkauttamiseen. Raportissa mainitaan virheiden suuri osuus, koska tarkastajat kiertävät työaikana, jolloin pakolaisten lapset saattavat olla koulussa ja aikuiset kaupassa, apteekissa, lastentarhassa tai lääkärissä. Henkiinjääntikamppailun tilanteessa valitukselle varattu kolme päivän määräaika aiheuttaa lisästressiä.

HENKILÖKOHTAINEN ILMOITTAUTUMISPAKKO VAARANTAA JOKA IHMISHENKIÄ

Henkilökohtaisen ilmoittautumisen vaatiminen pakolaisia valvottaessa saattaa muodostaa voittamattoman esteen. Näin kävi vuoteeseen sidotulle eläkeläiselle Mariupolissa. Iäkäs nainen kuoli saamatta eläkettä moneen kuukauteen, koska hänen terveytensä nopea heikkeneminen esti sukulaisia kantamasta häntä valtionpankin paikalliskonttoriin todistamaan henkilöllisyytensä. Yhtä traaginen tapaus on Zaporožjesta elokuulta 2016, jolloin eläkeläinen menehtyi jonottaessaan eläkkeen saamiseksi vaadittuja asiakirjoja.

UkrainanLapset2Henkilöllisyyden todistamiseksi vaadittu henkilökohtainen käynti Ukrainan valtionpankin konttorissa on osaltaan huonontanut tilannetta erotuslinjalla olevissa tarkastuspisteissä, sillä niiden läpäisykyky ei riitä ihmismäärälle, jonka täytyy ylittää linja saadakseen eläkkeensä. Lisäongelman muodostaa se, että Ukrainan sisäministeriön alaiset aseelliset ryhmät ovat ryhtyneet estämään tavarantoimituksia ”tasavaltojen” alueille. 1. huhtikuuta 2017 alkaen Ukrainan kansalaistoimijat, jotka organisoivat humanitaarisen avun toimituksia ”tasavaltojen” ja ns. harmaan vyöhykkeen siviileille, ovat havainneet vanhusten määrän jyrkän lisääntymisen tarkastuspisteiden jonoissa. Myös Etyjin tarkkailuryhmä on vahvistanut havainnon päiväraporteissaan.

Unicef on huhtikuussa 2017 julkaissut tiedon, että pitkäaikaisen psykologisen avun tarpeessa olevien lasten määrä on Luhanskin ja Donetskin alueilla noin 200 000. Organisaation mukaan joka neljäs lapsi tarvitsee hoitoa jo pelkästään siksi, että on kolme vuotta elänyt keskellä sotaa.

Esimerkiksi Andrei Makejevkasta on 5-vuotias, ja hänelle onnistuttiin hiljattain toimittamaan lääkkeitä Euroopasta. Lapsi ei saanut unta, ja tykistötulitus oli aiheuttanut hänelle pelkoripulin. Jos melu kuului kaukaa, hän yritti keskittyä laivojen uittamiseen kylpyhuoneessa. Äiti kirjoittaa, että kun poika nyt saa lääkärin määräämää lääkettä, hän nukahtaa jo kello 22 tienoilla eikä puolilta öin, kuten aiemmin. Makejevkan tyyppisissä taajamissa asukkaat eivät kuitenkaan ole tietoisia mahdollisuudesta saada Unicefin asiantuntijoiden apua.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomentanut Kirsti Era
Kuvat Oksana Tšelyševa (lapset tutkivat lahjoitustavaroita, Slavyansk 2017) ja Olesya Polischuk (Gorlovka, toukokuu 2017).

Länsi-Ukrainan etnisistä vähemmistöistä kiinnostunut politiikantutkija salaisen palvelun kuulusteluihin

Maaliskuun lopulla Länsi-Ukrainan Tšernovtsyssa turvallisuuspoliisi SBU kutsui politiikantutkija Oleg Khavytshin kuulusteltavaksi todistajana jutussa, joka koskee ”yllytystä Ukrainan alueellisen eheyden ja koskemattomuuden horjuttamiseen” (rikoslain 110 §). Khavytshin mukaan: ”Mennessään todistajana tämän viraston kuulusteluun ei voi tietää, päätyykö syytetyksi.”

Syyte on nostettu koskien tieteellisen konferenssin järjestämistä otsikolla “Ukrainan etnisten vähemmistöjen oikeuksien turvaaminen eurointegraation yhteydessä”. Konferenssia, johon piti osallistua edustajia myös Romaniasta ja Puolasta, ei lopulta voitu järjestää. Joukko ”eurointegraation kannattajia” esti sen raastamalla Khavytshin ulos rakennuksesta, jossa konferenssin piti alkaa ja hakkaamalla hänet Romanian pääkonsulin ja Puolan parlamentin Sejmin jäsenen silmien edessä.

Hyökkääjät ilmaantuivat paikalle jo puoli tuntia ennen konferenssin alkua. Kaikkiaan heitä oli satakunta. He pakottivat Khavytshin pihalle ja yrittivät työntää hänet paikalle tuotuun pikkubussiin. ”Poliisi ei häirinnyt kidnappausta, vaan totteli hyökkääjiä johtaneita siviiliasuisia miehiä. Minut pelasti lähellä seisova Etyjin tarkkailijoiden auto. Minua hakattiin ammattimaisesti: lujaa mutta jälkiä jättämättä.”

Konferenssiin hyökänneitä ei syytetä, vaan syyte nostettiin siis konferenssia vastaan. Khavytsh sanoo: ”Sodasta palanneiden mielestä kaikki ovat heille velkaa, eritoten hallitus, joka ei kykene täyttämään heidän toiveitaan. Siksi se yllyttää nämä ihmiset niiden kimppuun, jotka eivät hallitusta miellytä. Sille porukalle pitää keksiä tekemistä, ettei se esitä kysymyksiä vallanpitäjille.”

Hyökkäyksen jälkeen SBU teki Khavytshin kotona kuusituntisen kotietsinnän ja takavarikoi Khavytshin ja hänen vaimonsa tietokoneet ja puhelimet, samoin anopin säästöt. Kotietsintä viittaa siihen, että konferenssin järjestäjä tosiaan muuttuu todistajasta syytetyksi.

Khavytsh kertoo: ”Olen vuodesta 2000 lähtien työskennellyt Kiovassa ja käyn Tšernovtsyssa pari kertaa vuodessa. Minulla on siellä kaupunginvaltuustoajoiltani projekti, kulttuurikeskus Ukrainskaja kniga (Ukrainalainen kirja). Vuoteen 2013 saakka kannatin itsenäistä Länsi-Ukrainaa, joka kuuluisi EU:hun. Olen edelleen sitä mieltä, että valtion on tuettava ukrainan kieltä ja kulttuuria, mutta ei “ainoaa oikeaa kiovalaista”, vaan kulttuuriset ja historialliset erityispiirteet huomioiden. Itse olen ruteeni, mutta valtio ei pidä meitä, hutsuleja eikä boikeja kansallisuuksina, vaan faktisesti häivyttää historiallisia ja kulttuurisia eroja. [Ruteenit, hutsulit ja bojkit, kuten myös lemkit, ovat karpaattien vuoristoalueella eläviä slaavien kansanryhmiä. Ukrainan lisäksi ruteeneja asuu Puolassa, Slovakiassa ja Unkarissa. Ruteenien kieltä pidettiin aiemmin ukrainan murteena – ruteeneilla on hyvin vahva oma kulttuurinsa ja he ovat pyrkineet saavuttamaan itsehallinnollisen aseman. Vuonna 1991 järjestetyssä kansanäänestyksessä 78 prosenttia (1,25 milj.) kannatti autonomiaa. Toim. huom.]

Ukrainan kielen ja kulttuurin tuen lisäksi tarvitaan kansallisten vähemmistöjen kielten ja kulttuurien tukemista. Ennen muuta valtiollisen kielen opiskeluun pitää kannustaa, eikä edetä kieltojen ja pakottamisen tietä, kuten nyt tehdään. Aikanaan Itävalta-Unkariin kuuluneet Ukrainan alueet voisivat mielestäni vaatia laajaa autonomiaa Veneton tai Katalonian tavoin. Hallitukselle yhtenäisyys on kuitenkin fetissi. Ukraina on itse asiassa keskusjohtoinen diktatuuri, ja se on virhe.

Nykyisin kaikki hallintojärjestelmää tai vähemmistöjen oikeuksia koskeva keskustelu tulkitaan alueellisen yhtenäisyyden horjuttamiseksi. Oikeuslaitoksen työntekijöiden tietotaso on heikko ja konferenssin estäneen joukon ajattelu iskulauseiden tasolla. Heille ainut federalisti on demari ja oikeusoppinut Medvedtshuk, eikä esimerkiksi Jefferson, vaikka he rakastavat harmaanvihreitä lappusia, joissa on tämän kuva.”

Khavytsh kommentoi Donbassin alueen vuonna 2014 esittämiä vaatimuksia laajasta autonomiasta: ”En pidä autonomian vaatimusta uhkana valtion vakaudelle. Eri asia on, olisivatko Donbassin tai Länsi-Ukrainan johtoryhmät osanneet hyödyntää autonomiaa. Vuodesta 1991 Ukrainan presidentit ovat halunneet voimistaa vallan keskittämistä. Vuosien 2013–2014 niin sanottu vallankumous oli väistämätön huipentuma. Olen vakuuttunut siitä, että Ukrainalle olisi hyväksi vallan jakaminen keskuksen ja alueiden kesken. Sota Donbassin kanssa hyödyttää niitä, jotka selittävät sillä kaikki omat virheensä.”

Yksi etnisten vähemmistöjen tilannetta käsittelevän konferenssin keskeyttäneeseen hyökkäykseen osallistuneiden johtohahmoista on tunnistettu Jevgenyi Marusikiksi. Marusik (sotanimeltään Lyijykynä) on vapaaehtoisen Aydar-pataljoonan entinen taistelija. Vuonna 2014 hän haavoittui taistelussa Luhanskissa. Virallisten tietojen mukaan hän haavoittui taistelutilanteessa, mutta väitetään myös, että hän sai vammansa varomattoman aseenkäsittelyn seurauksena. Häntä hoidettiin Unkarin valtion kustannuksella Budapestin sotilassairaalassa.

Marusik on johtava henkilö Tšernovtsyssa Itä-Ukrainan terrorismin vastaisen sodan veteraanien keskuudessa. Hän on useaan otteeseen julistanut, että etnisten vähemmistöjen tulisi poistua maasta elleivät he ole tyytyväisiä kohteluunsa. Oikeuden päätöksestä huolimatta konferenssin järjestäjien kimppuun hyökänneitä vastaan ei ole aloitettu minkäänlaista tutkintaa. Sen sijaan rikostutkinta väitetystä yllytyksestä Ukrainan alueellisen eheyden ja koskemattomuuden horjuttamiseksi on edelleen auki.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomentanut Kirsti Era