Aihearkisto: Lehti

Ukrainasta, Venäjästä ja Natosta sanottua

Ensiavuksi tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa riehuvaan Nato-intoiluun ja Ukrainan tilanteen arviointiin. Lukuvinkkejä eri puolilta nettiä.

Nato on kylmän sodan jäänne
Suomen kansan valtaenemmistö on vastustanut maamme Nato-jäsenyyttä, mutta Ukrainan kriisi on innostanut tiettyjä tiedotusvälineitä, kuten Helsingin Sanomia ja Yleä, enemmän tai vähemmän peiteltyyn NATOn jäsenyyden hakemiseen. Oudolta tuntui joitakin viikkoja sitten, kun pääministeri Katainen kertoi kannattavansa Natoa, vaikka hänen hallituksensa ei sitä tee. Kaltaisen ulostulon on yleisesti tulkittu liittyvän hänen henkilökohtaiseen pyrkimykseensä korkeaan EU-virkaan. Alexander Stubb ilmoitti viime viikolla kannattaneensa Suomen EU-jäsenyyttä jo 20 vuoden ajan, eli aivan pikkupojasta lähtien!
Minusta on aiheellista kysyä, mihin Natoa tarvitaan. Sotilasliittohan on ensijaisesti Amerikan käsikassara Euroopassa. Minusta Nato vain lisää jännitteitä ja sodan uhkaa. Siksi pitäisi alkaa vakava keskustelu NATOn tulevaisuudesta. Esim. Suomen jäsenyys sotilasliitossa olisi nykytilanteessa todellinen uhka maallemme. Nato on yksinkertaisesti jäänne kylmästä sodasta, joka ei suinkaan lisää turvallisuutta, vaan luo uusia jännitteitä.

– Mikko Elo, kansanedustaja 1979 – 2007
mikkoelo.com/?p=58

 

Kansalliskiihkoa, tekopyhyyttä ja hysteriaa
Reaktiot Ukrainan vallanvaihdosta seuranneeseen Krimin valtaukseen ovat Euroopan läntisemmissä osissa ja Pohjois-Amerikassa olleet pääosin sekoitus tekopyhyyttä ja hysteriaa. Poliitikkojen ja nimekkäiden kommentaattoreiden mukaan Venäjä on tuonut valheelliset perustelut ja voimapolitiikan kansainvälisiin suhteisiin ja yksipuolisesti muuttanut valtioiden välisiä tunnustettuja rajoja.
Mitä voidaankaan samoin argumentein sanoa Yhdysvaltojen hyökkäyksestä Irakiin! Tuoreimman tutkimuksen mukaan tämä valheellisin perustein aloitettu sotatoimi on vaatinut ainakin puolen miljoonan ihmisen hengen. Tai siitä, että Yhdysvallat toimii tutkijana, syyttäjänä, tuomarina ja pyövelinä, kun maan presidentti päättää, kuka surmataan lennokki-iskulla Pakistanissa tai Jemenissä. Tai siitä, että Israelin on annettu rauhassa miehittää palestiinalaisalueita pian 50 vuotta ja rikkoa kaikkia asiaan liittyviä YK:n päätöksiä. Pakotteista ei ole ollut tietoakaan, vaan päinvastoin miehittäjää on autettu varustautumisessa.

– Hannu Reime, toimittaja
www.yle.fi

Miten Venäjä hoitaa Nato-Suomen?
Koska poliitikkomme ovat salaa menneet liittämään Suomen NATO:n strategioihin etummaiseksi taistelumaastoksi Venäjää vastaan, on syytä tarkastella muuttunutta turvallisuuspoliittista tilannetta käytännössä.
Venäjä on siis koko ajan, 90-luvun alusta saakka, johdonmukaisesti ilmoittanut, että mahdollinen aseellinen konflikti NATO:n kanssa on ydinasekonflikti, eli ydinsota. Koska poliitikkomme ovat halunneet omista lapsellisista syistään liittää maamme tähän konfliktiin mukaan kaikin mahdollisin keinoin, Venäjä siis kohtelee kriisitilanteessa Suomea vihollismaana automaattisesti.
Suomi on Venäjälle strateginen ongelma pitkän rajan ansiosta. NATO-Suomi uhkaa Venäjälle elintärkeitä alueita suoraan. Se on suora uhka myös Venäjän toiseksi suurimalle kaupungille. Jos joku kuvittelee, ettei Venäjä ole valmis tekemään mitä tahansa Pietarin puolustamiseksi, muistakoot että viimekerralla sen pitäminen maksoi noin puolentoista miljoonan ihmisen hengen.

– Sami Parkkonen
rayhablogi.blogspot.fi/2014/04/miten-venaja-hoitaa-nato-suomen.html

 

Natoon vai ei?
Olen alkanut pohtia Nato-jäsenyyttä. Tunnen ihmisiä, jotka aiemmin vastustivat Natoa mutta nyt jo sanovat, olisiko se sittenkään hassumpi vaihtoehto – jos se varmistaisi, että Venäjä ei koskaan uhkaa Suomea.
Tiedän, että olen astumassa siihen sudenkuoppaan, johon Nato minun haluaa astuvan ja josta se haluaa minut pelastaa: turvattomuuden tunteen kuoppaan. Silti en pysty täysin rationaaliseen ja analyyttiseen ajatteluun. Pitäisikö Suomen liittyä Natoon? Ongelma on, että en todellakaan tiedä.

– Juha Kauppinen, toimittaja
www.seura.fi

 

Suomi Natoon gallup kerrallaan
”Olemme viime aikoina kehittäneet kyselyitämme”, kertoo Suomen Nato-myönteinen klikki ry:n puheenjohtaja Carlos ”Jaana” Kattharttine-Suuryrjö.
”Tuorein tulos saatiin muokkaamalla kysymystä ja sen esittämisympäristöä uudelleen.”
Mielipidetiedustelun kysymys oli tällä kertaa muotoiltu ”Kannattaisitko Suomen Nato-jäsenyyttä, jos Suomi olisi jo päättänyt liittyä Natoon ja Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas osoittaisi sinua konepistoolilla ohimoon ja uhkaisi ampua, jos vastaat kielteisesti?”

– Vesa Sisättö, toimittaja, Vihreä Lanka vuonna 2034
www.vihrealanka.fi

Kristikunnan helvetinkone ja Ukraina
Muualla ihmetellyn ja ihaillun Suomen mallin olemassaolon todistaa se, että Suomi on olemassa. Se tarkoittaa omaa sivistykseen perustuvaa itesenäistä käytännöllistä järkeä, joka turvaa rauhaa ja vakautta omalle maalle ja koko alueelle. Suomen tulevaisuutta voi pohjimmiltaan horjuttaa vain se, että ajaudutaan ulkoa tulevaan ohjaukseen.
Suomea auttaa se, että Snellman opetti alitajuntaamme pienenkin kansakunnan osallistuvan yleisinhimilliseen kehitykseen, mutta omalla muodollaan. Siltä pohjalta voi myös pieni maa olla omalla muodollaan vahva ja luova osa laajempaa läntistä arvoyhteisöä, mutta samalla nähdä kaikkien arvoyhteisöjen läpi ja auttaa niitä purkamaan keskinäiseen törmäämiseen perustuvaa historian ikiliikkujaa – työ, jonka Urho Kekkosen Suomi jo laittoi alulle.

– Risto Volanen, entinen poliittinen valtiosihteeri
www.ristovolanen.net

 

Miksi Naton kannattajat pitävät kaikkia niin tyhminä?
Yhdysvallat ja Euroopan Länsi-suurvallat eivät ole koskaan olleet kiinnostuneet demokratiasta ja ihmisoikeuksista omien rajojensa ulkopuolella, ja rajojen sisäpuolellakin demokratian ja ihmisoikeuksien kannatus on riippunut poliittisesta konjuktuurista. Rajojen ulkopuolilla on ajettu turvallisuus- ja geopoliittisia intressejä, piittaamatta demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Guantamo ei ole mikään anomalia, vaan Yhdysvaltojen molempia puolueita yhdistävä linjanveto johon myös lähes kaikki liittolaismaat myöntyivät kulissien takana vankilentojen aikoihin.

– Antti Rautiainen
anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi

 

Ylen Venäjä-ilta muistutti nykyvenäläistä propagandaa
Ukrainan konfliktin käsittelyssä toteutuu sama ilmiö, joka tapahtui Georgian sodan ja Pronssisotilaan jupakan aikana. Tuntuu siltä, että Suomeen muuttaneet venäläiset pyritään yhdistämään väkipakolla Venäjän valtioon ja sen pyrkimyksiin. Juuri tätä nyky-Venäjän hallinto tavoittelee esittäessään venäjänkieliset omana diasporanaan eli ”maanmiehinä”, joita juuri Venäjän valtiolla on oikeus puolustaa. Ylen Venäjä-ilta olisi voinut olla tilaisuus, jossa tällaista kansallisvaltioiden logiikkaan perustuvaa koordinaattijärjestelmää puretaan ja jossa sille etsitään vaihtoehtoja. Paradoksaalisesti se kuitenkin päätyi vahvistamaan sitä.

– Olga Davydova-Minguet, tutkija
www.politiikasta.fi

 

Haluaisin kuulla Venäjästä muutakin kuin satuja
Kymmeneen vuoteen en ole Suomen mediassa nähnyt kenenkään esittävän yhtä Nato-keskustelun tärkeintä kysymystä. Kysymystä, jota vain idiootti jättää liike-elämässä pohtimatta ennen sopimusneuvottelua: mitä toinen osapuoli tavoittelee?
Samaahan miettivät ne tapaamani venäläisetkin. Miksi Nato – siis viime kädessä Yhdysvaltain etua ajava sotilasorganisaatio – näyttää niin kovasti haluavan Suomen jäsenekseen?
Kansalaiset ja lukijat ansaitsisivat poliitikoilta ja medialta edes siteeksi rakennuspuita ajatteluunsa. Nyt tarjolla on lähinnä iltasatuja. Lapsenkin tulisi ymmärtää, että oikeasti suurvaltapolitiikassa on vain pahiksia ja pahiksia.

– Riku Rantala, Madventures-seikkailija
www.hs.fi

 

Suomalaisen Ukraina-keskustelun Nato-jumi
Onko sotilaallinen liittoutumattomuus sittenkään niin pelottava ja mahdoton ajatus tulevaisuuden maailmassa, jossa valta on yhä enemmän jakautunut maailman ja arvot eri tavalla hahmottavien pelaajien kesken? Näyttää siltä, että tulevaisuuden maailmassa ei suinkaan tarvittaisi lisää sotilaallisella voimalla vahvistettuja raja-aitoja eri tavoin maailmaa hahmottavien tahojen välille, vaan pikemminkin tahoja, jotka pystyisivät keskustelemaan asioista avoimesti ja pyrkisivät ymmärtämään myös omista näkökulmista poikkeavia katsomuksia. Varsinkin konfliktin reuna-alueilla.

– Noora Kotilainen, tutkija
www.politiikasta.fi

 

Ne Nato-kysymykset, joita ei kysytä
1) Kuinka todennäköistä on, että Suomi joutuu sotilaalliseen konfliktiin ilman eurooppalaista suursotaa, tai sen välitöntä uhkaa?
2) Jos syntyy eurooppalainen suursota tai sen välitön uhka, lisääkö vai heikentääkö Suomen Nato-jäsenyys maamme vaaraa joutua siihen mukaan?
3) Jos Suomi Naton jäsenenä joutuu mukaan eurooppalaiseen suursotaan, millaista sotilaallista apua Nato pystyy antamaan Suomen alueen puolustamiseen?
***
4) Vähentääkö vai lisääkö Nato-jäsenyys Suomen tarvetta hankkia uusia asejärjestelmiä, ja nostaako vai laskeeko Nato-jäsenyys Suomen puolustusmenoja, joiden osuus on nyt 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta?

– Mikko Niskasaari, toimittaja
www.mikkoniskasaari.fi/

 

Ukrainan umpisolmua kiristää myös alueen vaikea historia
”Uusia provokaatioita tulee koko ajan. On ensisijaisen tärkeää, ettei kukaan menetä malttiaan. Jos tilanne eskaloituu ja ajaudutaan siihen, että aletaan määrätä raskaan sarjan taloudellisia pakotteita, Suomikin kärsii rankasti”, Talvitie pohtii.
***
”Pidän todella tärkeänä, että sekä Venäjän ja USAn presidentit että ulko- sekä puolustusministerit ovat neuvotteluyhteydessä ja että keskustelua käydään korkealla tasolla koko ajan. Tällä hetkellä tilanne on se, että Venäjä ei hallitse kokonaan Itä-Ukrainaa eikä Länsi-Ukrainakaan ole täysin lännen vaikutusvallassa. Tilanteeseen pitäisi löytää aito kompromissi, joka huomioi kaikki osapuolet. Sellaisen löytäminen ei ole helppoa.”

– Heikki Talvitie, Suomen Moskovan-suurlähettiläs 1988 – 92
yle.fi

Miehittämättömiä lennokkeja Lapissa

Suomen Lapissa testataan miehittämättömiä lennokkeja, joita käytetään tiedustelutehtävissä Afganistanissa, Pakistanissa, Jemenissä sekä Lähi-idässä. Testauksesta tiedusteltaessa on korostettu lennokkien siviilikäyttöä, mutta asiasta ei ole saatu täyttä varmuutta. Pakistanissa ja Afganistanissa miehittämättömät taistelulennokit tappavat siviilejä – usein lapsia – ja aiheuttavat jokapäiväistä kauhua.

RATUFC on 11 000 neliökilmetrin suuruinen ilmatila, jossa testataan miehittämättömiä lennokkeja aivan Venäjän rajan tuntumassa. Alue ulottuu Kemijärven kaupungin lisäksi Sallan, Pelkosenniemen ja Savukosken kuntiin.

Testaustoiminnan hoitaa osakeyhtiö Robonic Ltd, joka on Safran-Sagem-konsernin tytäryhtiö. Sagem on ranskalainen yhtiö, joka tuottaa teknisiä laitteita sekä sodankäyntiä varten että siviilikäyttöön. Safran on maailmanlaajuinen teollisuusyritys, jonka liikevaihto oli vuonna 2008 10,3 miljardia euroa.

Robonic toimii Tampereelta käsin ja mainostaa testausaluettaan harvaan asuttuna arktisena alueena pakkasineen, kaamoksineen ja kesällä keskiyön aurinkoinen – alueena, jossa ei ole ”ylimääräisiä silmiä”. Robonic hoitaa kaikki luvat viranomaisten kanssa asiakkaittensa puolesta, ja aluetta vuokrataan kolmesta kahdeksaan viikkoon kerralla. Robonic mainostaa asiakkailleen myös ehdotonta luottamuksellisuutta.

Testattavana tiedustelulennokkeja

Haastattelin kesäkuussa puhelimitse Robonicin toimitusjohtajaa Juha Moisiota, joka kertoi kiinnostuneensa alueesta seuratessaan puolustusvoimien harjoituksia. Hän alkoi neuvotella ilmailuviranomaisten ja puolustusvoimien kanssa alueen käytöstä. Vuonna 2006 hän oli ulko- ja turvallisuusvaliokunnan asettaman työryhmän kuultavana ja hänelle näytettiin vihreää valoa testaustoimintaan. Edellä mainittu työryhmä koostui puolustusviranomaisista ja virkamiehistä.

Vuonna 2010 Savukoskelta kotoisin oleva kansanedustaja Markus Mustajärvi teki asiasta eduskuntakyselyn. Silloisen puolustusministerin Jyri Häkämiehen vastauksesta kävi ilmi, että Kemijärvellä on testattu lennokkeja muun muassa Afganistanin Isaf-joukkoja varten.

Robonic vuokraa Kemijärveltä lentokenttää ja maksaa vuokraa käytön perusteella. Moisio kertoi testattavana olleen lähinnä tiedustelulennokkeja. Asiakkaat ovat olleet eurooppalaisia lennokkien valmistajia. Moisio korosti, että taistelulennokkeja ei ole testattu alueella.

Lennokkien uhrit usein siviilejä

Nato ja USA käyttävät miehittämättömiä lennokkeja sodissa ympäri maailmaa, sekä tiedustelutehtäviin ja tappamiseen Afganistanissa, Pakistanissa ja Jemenissä. Israel on käyttänyt niitä Gazan alueella. Niitä pelätään, koska ne lähestyvät hiljaa ja tappavat paljon siviilejä. Tuhansien kilometrien päässä, Yhdysvaltojen Nevadassa, pienessä kopissa istuu niiden ohjaaja, joka myös laukaisee niiden aseet käskystä. Näin on ammuttu muun muassa polttopuita kerääviä lapsia Afganistanissa.

Eräässä haastattelussa 16-vuotias nuorukainen, joka asui Pakistanissa kylässä lähellä Afganistanin rajaa, kertoi elävänsä jatkuvassa pelossa. Hän ei enää käynyt kouluakaan pelkonsa takia. Myös koko kylä eli kauhun vallassa. Haastattelija kysyi, kuinka monta lennokkia poika näki viikossa ja odotti, että tämä olisi vastannut kolme tai neljä. Nuorukainen vastasi että yli kymmenen – ei viikossa vaan päivittäin.

Neljä päivää haastattelun jälkeen hän oli kuollut. Lennokki oli ampunut hänet ja hänen serkkunsa, kun he olivat mopollaan matkalla tätinsä luokse.

Juha Moisio kertoi, että Kemijärvellä ei testata taistelulennokkeja, mutta kuvat Robonicin netissä olevassa mainoksessa esittävät sekä tiedustelulennokkeja että lennokkeja, joihin voidaan asentaa pommeja. Myös maalitaululennokkien testausta mainostetaan.

Yrityksen asiakassuhteet ovat luottamukselliset ja toiminta on pääosin salaista.

Siviilikäyttö vähäistä

Vuonna 2011 eduskuntavaalien alla kemijärveläinen ilmoituslehti kirjoitti, että sotalennokkeja ei enää testata alueella vaan keskitytään siviilitarkoituksiin tarkoitettuihin lennokkeihin. Tämä väite lienee harhautus yleisen mielipiteen rauhoittamiseksi, koska sellaisia lupauksia ei ole annettu ja luottamuksellisuus pitää. Juha Moisio toki huomautti, että viranomaisilla on mahdollisuus valvoa Robonicin toimintaa Kemijärvellä.

Kemijärven kaupungin nettisivuilla on tieto lennokkien ohjaajien koulutusprojektista, johon oli haettu rahaa EU:n sosiaali- ja aluekehittämisrahastoista yhteensä 500 000-600 000 euroa vuonna 2010. Kysyin asiasta Kemijärven kaupungin edustajalta, joka kertoi, että tämä projekti on täysin erillään Robonicin toiminnasta. Robonicista hän totesi, että luottamuksellisuus estää tietämästä, minkä tyyppisiä lennokkeja kentällä ja ilmatilassa testataan. Sen sijaan kaupungin koulutusprojekti koskee vain lennokkeja, joita käytetään siviilipalveluksessa, esimerkiksi metsien arvioinnissa, malmin etsinnässä ja pelastustoimessa. Kysyin, kuinka paljon käyttäjiä on, jolloin hän totesi, että sellainen toiminta on Suomessa niin pientä, että heillä ei ole ollut yhtään asiakasta.

Ei voida olla varmoja siitä,miten provosoivana Robonicin testaustoiminta koetaan Venäjällä. Mielestäni asiasta olisi syytä virittää keskustelua kaikilla tasoilla, niin Kemijärven valtuustossa, jonka kenttää käytetään laukaisupaikkana, kuin eduskunnassakin. Vaikka Robonic on yksityinen firma, kyseessä on silti vieraiden maiden sotateollisuuden tuotekehittely Suomen maaperällä, jossa he pääsevät testaamaan lenokkiensa toimivuutta arktisissa olosuhteissa. Kun kilpajuoksu arktisten alueiden hyödyntämisestä kiihtyy, tästä voi olla heille hyötyä tulevaisuudessa.

Meidän tulee puolustaa arktisten alueiden rauhanomaista hyödyntämistä alueen ihmisiä ja luontoa kunnioittaen. Samoin tulee toimia suhteessa muihin maihin ja alueisiin.

Kerstin Tuomala

www.robonic.fi, www.sagem.com

 

Kovaa peliä Rovajärvellä

Pohjois-Suomessa Rovajärvellä sijaitsee Länsi-Euroopan suurin yhtenäinen sota- ja ampumaharjoitusalue. Päätökset sen laajentamisesta on tehty maanomistajilta salassa kulissien takana. Rauhanliike taas on huolissaan alueen laajennukseen mahdollisesti kytkeytyvästä kansainvälisestä ulottuvuudesta.

Ennen toista maailmansotaa Suomen tykistön ampumaharjoituspaikka sijaitsi Karjalankannaksella Perkjärvellä. Kun rajat vedettiin sodan jälkeen uusiksi, tarvittiin kenttätykistölle uusi harjoitusalue. Rovajärven ampuma-alue perustettiin vuonna 1949 kenraaliluutnantti Uolevi Poppiuksen johdolla. Pro Rovajärvi ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja nykyinen varapuheenjohtaja Hannu Huczkowski kuvailee ampuma-alueen synnyn alkutaivalta:

”Kemijärven-Rovaniemen rautatie oli jo rakennettu ja katsottiin, että Rovajärvi oli suhteellisen harvaan asuttu, pääosin valtion omistama maa-alue, jossa oli sen ajan mittapuun mukaan varsin hyvät liikenneyhteydet. Silloin elettiin vaaran vuosia ja oli tarvetta tällaiselle paniikkipäättämiselle. Mutta myöhemmin perustuslaillisia oikeuksiamme loukattiin, kun aluetta laajennettiin 115 000 hehtaariin ja maanomistajat sivuutettiin.”

Huczkowski pitää vuoden 2004 maakuntakaavojen päivitystä käännekohtana, sillä aiemmin yksityiset maanomistajat saivat rakentaa omille mailleen ja rakennuslupia myönnettiin. Uuden kaavan mukaan uusia rakennuslupia ei enää myönnetty. Hänen mielestään Lapin liitto hoiti lisäksi tiedottamisen vain lain edellyttämälla vähimmäistasolla. Ihmiset eivät tienneet kaavoitusprosessista tai sen merkityksestä.

Pro Rovajärvi perustetaan

Maanomistajista valtion menettelytavat loukkaavat heidän perustuslaillisia oikeuksiaan. Ampuma-alueen perustamisprosessista alkaen alueella oleva yksityinen maanomistus on sivuutettu ja maanomistajat on jätetty ampuma-alueen käyttöä, laajennuksia ja rajoituksia koskevan päätöksenteon ulkopuolelle. Maanomistajien kanssa ei ole tehty minkäänlaisia sopimuksia, arvioitu vaikutuksia tai korvattu haittoja joitain yksittäisiä vahinkotapauksia lukuun ottamatta.

Puolustushallinto maksaa Metsähallitukselle haitoista miljoona euroa korvauksia vuodessa ja paliskunnalle 45 000 euroa vuodessa (haittatutkimuksen mukaisesti kuuluisi maksaa 145 000 euroa), mutta maanomistajille haitoista ei makseta mitään.

Yksityisille maanomistajille ampuma-alueen sisään jääminen onkin merkinnyt taloudellisia menetyksiä, epävarmuutta tulevaisuudesta, tilojen ja elinkeinojen kehittämisen vaikeutumista, kiinteistöjen arvon alenemista sekä tilojen pirstoutumista maanlunastusten seurauksena.

Tällä hetkellä pakkolunastusten ja vapaaehtoisten maanluovutusten jälkeen yksityisiä maita on jäljellä 6400 hehtaaria. Maata omistamattomia ja pääosin valtion mailla vapaa-aikana liikkuvia ihmisiä on tuhansia: kalastajia, metsästäjiä, retkeilijöitä ja marjastajia. Pysyvien asukkaiden määrä on noin 200–300 ja loma-asuntoja on lähes 200.

Huczkowskin mukaan Pro Rovajärvi perustettiin vuonna 2007 työkaluksi ajamaan maanomistajien ja alueen maattomien käyttäjien perustuslaillisia oikeuksia ja luomaan jonkinlainen yhteinen sopimusperusta. Poromiehillä on oma erillinen paliskuntaorganisaationsa.

”Pro Rovajärvi on puoluepoliittisesti ja aatepoliittisesti sitoutumaton työkalu, jonka avulla saadaan kontakti hallintokoneistoon, jotta päästäisiin käsittelemään näitä asioita. Yhdistyspoliittisesti emme ole koskaan pyrkineet aktiivisuuteen. Jäsenenä on ollut noin 170 ihmistä. Emme ole anoneet apurahoja tai muita bonuksia, vaan työskennelleet talkoovoimin. Kympin jäsenmaksulla on kerätty varoja kattamaan toimistokulut”, Huczkowski kertoo.

Aluksi liikettä ei otettu vakavasti.

”Vuonna 2007 pari Lapin kansanedustajaa teki aloitteen Rovajärven asioita käsittelevän yhteistyöryhmän perustamisesta. Ensimmäiseen kokoukseen kutsuttiin Rovaniemelle maanomistajien edustajana Pro Rovajärvi ja paliskunnan eli poromiesten edustajat. Siellä eräs eversti kysyi: ’Mikä ihmeen älämölöporukka tänne on perustettu?’”, Huczkowski nauraa. ”Selitin, että haluamme vain selvyyttä maanomistajien ja poromiesten oikeuksista. Samalla teimme selväksi, ettemme vastusta Suomen puolustusvoimia tai edes Rovajärven ampuma-aluetta vaan sitä, että kävellään maanomistajien yli.”

Kehittämisyhteistyöryhmän tavoitteet

Nyt Pro Rovajärveen suhtaudutaan Huczkowskin mukaan olosuhteisiin nähden asiallisesti. Vuonna 2010 puolustusministeri Jyri Häkämies perusti Rovajärven ampuma-alueen valtiohallinnon virallisen kehittämistyöryhmän, jota on tarkoitus kuulla lainsäädännön uudistuksen yhteydessä. Mukana ovat kaikki intressiryhmät ja hallintoviranomaiset.

Kokouksia on pidetty kerran kuussa, ja nyt työryhmä on loppusuoralla. Joulukuussa pitäisi toimittaa nykyiselle puolustusministerille loppuraportti.

”Meidän näkökulmastamme kyse on etelän hallitsijoiden Lappiin kohdistamasta ’siirtomaapolitiikasta’. Kemijoki Oy lunasti aikanaan yksityisiltä maita voimalaitoksia varten. Sitten on Porttipahdan ja Lokan allaslunastukset sekä viimeisenä Vuotoksen allashanke. Näistä lappilaisilla on ainakin osittain huonot kokemukset. Maanlunastusmenettelyä ei ole koettu kauttaaltaan selkeänä ja tasapuolisena ja se on jäänyt hiertämään”, Huczkowski korostaa.

Laajentuminen ja Nato

Koko ampuma-alueen olemassaolon ajan valtio on pyrkinyt lunastamaan Rovajärven ampuma-alueen yksityisiä maita niin sanotuin vapaaehtoisin kaupoin, jolloin maista ei tarvitse maksaa kuin käypä hinta. Näin kierretään erillistä maanpuolustuksellisiin tarkoituksiin liittyvää maanlunastuslainsäädäntöä. Siinä hintaperusteena tulisi olla korkein käypä hinta, jossa on huomioitava muun muassa puun 40 vuoden kasvu.

”Vuonna 2006 puolustusvoimat alkoi julkaista tulevaisuuden visioita, joiden mukaan kaikki yksityismaat lunastetaan vuoteen 2020 mennessä. Sitten löytyi sellainen paperi, että kaikki maat lunastetaan vuoteen 2016 mennessä. Jotkut asukkaat ovat vannoneet, etteivät koskaan muuta täältä pois. Jos mennään pakkolunastukseen, niin olemme valmiita viemään jutun EU-tuomioistuimeen.”

On myös spekuloitu ampuma-alueen laajentumisen johtavan sen kansainvälisen käytön lisääntymiseen. Pro Rovajärvi on paikallinen liike, eikä sillä ole tarvetta yhdistyä rauhanliikkeen kanssa. Rauhanaktiivit ovat olleet huolissaan Rovajärven ja muiden sotilasalueiden kansainvälisestä käytöstä esimerkiksi Nato-johtoisiin sotaharjoituksiin ja mahdollisiin asetesteihin.

Rauhanpuolustajien joukossa monet hyväksyvät maanpuolustuksen tietyissä rajoissa, ja kritiikki kohdistuu erityisesti Suomen asevoimien hyökkäyksellisten elementtien kehittämiseen ja sotilaalliseen liittoutumiseen. Kahdella erilaisista lähtökohdista kumpuavalla liikkeellä on myös yhtymäkohtia: huoli kansainvälisen sotilaallisen toiminnan leviämisestä Rovajärvellä sekä harjoitusten ympäristövaikutukset.

”Monet uskovat Naton, EU:n tai jonkin muun olevan taustalla, kun ampuma-aluetta aletaan laajentaa. Tästä ei ole kuitenkaan olemassa mitään todisteita. Toki kansainvälisen käytön ajatus elää joidenkin puolustushallinnon raporttien tavoitetilamäärittelyissä. Nykyisin on agendalla kuitenkin pohjoismainen yhteistyö.”

Muun muassa entisen valtiosihteerin Risto Volasen mukaan verkottuminen Nato-ympäristöön tapahtuu erilaisilla nimikkeillä, kuten pohjoismaisella yhteistyöllä.

”Nyt kansainvälinen käyttö määritellään siten, että ulkomaiset joukot voivat harjoitella Rovajärvellä vain suomalaisten joukkojen kanssa samanaikaisesti. Toistaiseksi kyse on marginaalisesta ilmiöstä. Rovajärven ampuma-alueen suunnitelmassa ja lainsäädännössäkin on silti olemassa valmiuksia kansainvälisen toiminnan lisäämiseen, mutta ei poliittisten päättäjien päätöksiä niiden voimaantulosta”, Huczkowski toteaa.

Sota ja luonto

Rovajärven ampuma-alue kattaa noin 115 000 hehtaaria. Se sijoittuu neljän kunnan alueelle, sisältää monta erämaa-aluetta ja 81 järveä. Yhteensä vesialueet kattavat 2500 hehtaaria.

Ammuntapäiviä on ollut aiempina vuosina keskimäärin 135 vuodessa. Vuonna 2012 ammuntapäiviä oli kuitenkin vain 22. Pro Rovajärven puheenjohtaja Jukka Korpivuoma vertaa aluetta pääkaupunkiseutuun.

”Rovajärven ampuma-alue on yhtä suuri kuin Inarinjärvi tai koko pääkaupunkiseutu ja Hyvinkää yhteensä. On absurdia ajatellakaan, että tällaista voi perustaa keskelle Lappia ja estää aluetta kehittymistä”, Korpivuoma toteaa.

Huczkowskin mukaan maanomistajat ja poromiehet haluaisivat kehittää Rovajärvestä monitoimialueen: ”Kun siellä ei ole oman maan kansallisia sotaharjoituksia, sinne voisi kehittää vaikka matkailuelinkeinotoimintaa. Pitäisi nähdä 50-60 vuoden päähän. Eihän keskelle kauneinta Lappia voida perustaa avointa Saharaa, jossa ei ole yhtään mitään eikä ketään muita kuin sotilaita.”

Puolustusvoimilla on alueen käytöstä ohjesäännöt, joita ei Huczkowskin mukaan nyt noudateta. Korpivuoma kertoo, että tämän ovat myöntäneet puolustusvoimatkin. Huczkowski jatkaa:

”Pitää määritellä täsmällisesti maalialueet, joihin ammutaan, ja tuliasemat niin, etteivät melurajat ylity asutuilla alueilla. Vaadimme ympäristövaikutusten arviointia. Nyt lainsäädännössä on sellainen ihmeellisyys, että puolustusvoimien ampuma-alueilla ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointia eli yva-menettelyä eikä vaadita edes ympäristölupaa. Naarmankairaan on ammuttu jo 60 vuotta. Se on niin valtava metallimäärä, että olisi kaikkien etu, että sinne tehtäisiin perusteellinen maaperä-, vesistö-, kasvisto- ja eläimistötutkimus. Pitäisi selvittää, missä määrin alue on saastunut. Lapin luonnonsuojelupiiri teki asiasta vaatimuksen ELY-keskukselle. ELY-keskus ja ympäristöministeriö eivät katsoneet sitä aiheelliseksi.”

Korpivuoma selventää päätteeksi mittasuhteet: ”Samaan aikaan ampuma-alueen reunassa olevalle yksityiselle ampumaradalle ei enää myönnetty jatkoa, koska ELY-keskus ei myöntänyt ympäristölupaa. Puolustusvoimilta ei lupia vaadita.”

Karim Maiche

 

Gambian hiljaisuus

Viime keväänä ollessani Saksassa työharjoittelussa tapasin yhdeksäntoistavuotiaan gambialaisen Abdoun. Eräänä päivänä kulkiessamme Reinin rantoja hän kertoi minulle murheellisen tarinansa.

Abdou epäröi aluksi puhua menneisyydestään, joka oli hänelle selvästi kipeä asia. En tahtonut myöskään udella liiko-ja. Kävellessämme hän pysyi vaiti joitakin minuutteja ja selvästi ajatteli asiaa. Sitten hän sanoi: ”Täällä en tykkää kertoa siitä kölniläisille tytöille, ihmisille ylipäätään, mitään.” Hänen kasvoillaan oli hieman tuskastunut ja vaivaantunut ilme. ”Mutta sinä olet hyvä ihminen, joten sinulle minä kerron.”

Abdou oli saapunut Saksaan Gambiasta reilu vuosi ennen tapaamistamme. Gambiassa hän oli asunut äitinsä ja kahden veljensä kanssa, jotka olivat nyt 13- ja 16-vuotiaita. En halunnut tungetella ja kysyä, missä hänen isänsä oli. Mutta tapa, jolla Abdou ilmaisi hänen olevan poissa kertoi, ettei mies ollut kuollut. Abdou ei selvästikään kuitenkaan kokenut, että hänellä olisi ollut isää.

Kahdeksantoista vuoden iästään huolimatta Abdou oli ollut jo pitkään perheen pää, jonka harteilla oli vastuu äidistä ja veljistä. Hän elätti perheensä kasvattamalla vesimeloneja ja papuja kotikylässään. Eräänä päivänä poliisi tai armeija – hänen omien sanojensa mukaan ”aivan sama, ne ovat kaikki sitä samaa järjestelmää, kaikki toimivat yhdessä” – oli tullut hakemaan häntä.

Abdoun pidätyksen virallinen syy oli epämääräisesti ”vallankumouksellinen toiminta hallintoa vastaan”. Todellinen syy oli Abdoulle kuitenkin selvä – hän oli antanut oppositiopuolueen kannattajien kokoontua kotonaan. Gambia haluaa tiukasti pitää yllä kuvaa demokraattisesta monipuoluejärjestelmästä eikä Abdoun toiminta ollut laitonta, mutta se on aivan yhtä vaarallista. Amnesty International on useampaan otteeseen kritisoinut Gambiaa ihmisoikeusloukkauksista ja vedonnut kuolemaantuomittujen poliittisten vankien puolesta.
Gambian kaksi puolta

Wikipedia värittää hyvin toisenlaisen kuvan Gambiasta, joka sen mukaan on ollut tasapainoinen demokratia kohta kaksikymmentä vuotta nykyisen presidentin Yahia Jammehin APRC-puolueen verettömän vallankaappauksen jälkeen. Toki todetaan myös, että eri järjestöt pitivät tuoreimpia vaaleja epädemokraattisina.

Abdou katsoi kaukaisuuteen ja muisteli lähtöään kotikylästä, jonne hän ei enää palannut. ”Gambia on pieni valtio ja ihmiset lähtevät sieltä, koska nyt se on paha ja vaarallinen paikka. Minä ymmärrän sen, mutta se tekee minut niin surulliseksi, että haluaisin itkeä”, hän sanoi katsoen pois.

Pidätyksen jälkeen Abdou vietiin pääkaupungissa Banjulissa paikkaan, jota hän ei tahdo kuvailla. Hänet hakattiin, ja hän makasi yltä päältä veressä maassa, kun hyväntahtoinen mies löysi hänet. Mies kysyi häneltä: ”Mikä hätänä, miksi olet tässä kunnossa?” Abdou kertoi miehelle ongelmansa ja sen, kuinka hänet oli viety pois kotoaan. Hän pyysi miestä auttamaan häntä, mutta vain jos siitä ei aiheutuisi ongelmia miehelle. Mies lupasi auttaa häntä, vaikka siitä koituisikin ongelmia, sillä hänkään ei pitänyt poliisista, armeijasta ja hallinnosta. Abdoun matka ulos Gambiasta alkoi.

”Mies antoi minulle paperin, jolla sain lääkettä lähimmästä sairaalasta, koska olin huonossa kunnossa. Hän neuvoi myös olemaan jäämättä sairaalaan, koska minut löydettäisiin sieltä.” Abdou teki niin kuin häntä oli neuvottu ja haki lääkkeen. Tämän jälkeen hän suuntasi satamaan etsimään laivaa. Löydettyään sopivan hän piiloutui sinne.

Matkalla laivan henkilökunta kuitenkin löysi Abdoun. Onneksi häntä onnisti jälleen. Hän sai maksaa matkansa tekemällä töitä laivalla. Lopulta alus saapui kaukaa Gambiasta Saksaan, Rheinaun satamaan.
Vieras maa jalkojen alla

”Olin yhtäkkiä vieraassa maassa, josta en tiennyt yhtään mitään. En edes tiennyt missä päin maailmaa tarkalleen ottaen olin. Se oli hyvin yksinäinen tunne”, Abdou kertoo. Aluksi Abdouta yritettiin sijoittaa pienempiin kaupunkeihin Kölnin lähistölle, mutta hän ei kokenut oloaan tervetulleeksi missään muualla. ”Pienemmillä paikkakunnilla olin se musta mies. Kaikki tuntuivat vain tuijottavan, että tuossa se nyt sitten on. Ja minulla oli jo ystäviä Kölnissä, enkä erotu täällä samalla lailla koska maahanmuuttajia on paljon enemmän.”

Lopulta hän sai tahtonsa läpi ja sai jäädä Kölniin. Tätä nykyä Abdou asuu syrjäytymisvaarassa oleville nuorille tarkoitetussa asuntolassa, jossa hänet myös tapasin.

Ennen kuin Abdou oli kertonut minulle tarinansa, hän sanoi sen, mitä eniten halusi kertoa. Asian, joka selvästi oli hänelle tärkein. ”Olen huolissani äidistäni ja veljistäni, minulla on aina ikävä heitä. Mutta en voi mennä takaisin, koska silloin minut tapettaisiin eikä heidän ole mahdollista tulla tänne. Ainoa paikka, jossa voisimme tavata, on Senegal”, hän sanoi alakuloisesti. Kerrottuaan tarinansa hän kuitenkin totesi: ”Uskon tulevaisuuteen. Uskon, että Gambiasta tulee vielä hyvä paikka asua, kunhan puolue ja armeija eivät ole enää vallassa.”

Kun olin nähnyt hänen aurinkoisen hymynsä, minun oli vaikea olla uskomatta hänen optimismiinsa.
Sophia Leppä

 

Pääkirjoitus: Kansalaisilta edelleen selkeä ei Natolle

Suomalaisten Nato-vastaisuus ei synnytä suuria otsikoita. Pienetkin liikkeet päinvastaiseen suuntaan nostavat puolestaan päätoimittajien pulssia ja otsikot kasvavat eksponentiaalisesti.

Viimeisimmän Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) haastattelututkimuksen tulokset uutisoitiin hyvin vaatimattomasti. Tutkimuksen mukaan seitsemän kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että Suomen ei tulisi hakea Naton jäsenyyttä. Vain viidennes kannattaa jäsenyyttä. Suomalaisten enemmistön mielipide on pysynyt samoissa lukemissa huolimatta Nato-intoilijoiden tiedotusvälineiden suosiollisella avustuksella harrastamasta Nato-vyörytyksestä.

Jostain syystä kyselyssä ei kysytty suoraan kansalaisten tukea osallistumiselle Afganistanin sotaan Nato-johtoisessa Isaf-operaatiossa. Olikohan pelkona ongelmallisen pieni kannatus? Sen sijaan kysyttiin vain kannatusta Suomen osallistumiseen Afganistanin armeijan ja turvallisuusjoukkojen koulutukseen, johon 58 % kyselyyn osallistuneista suhtautui myönteisesti. Siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön keinoin Afganistanin avustamiseen myönteisesti suhtautui 83 % vastanneista.

Kyselyssä kysyttiin myös suhtautumisesta sotilaalliseen yhteistyöhön Naton, EU:n ja Pohjoismaiden kanssa. Vähiten tukea sai yhteistyö Naton kanssa ja eniten luonnollisesti pohjoismainen yhteistyö.

Kysymyksenasettelu on tietysti hyvin ongelmallinen, kukapa ei kannattaisi yhteistyötä. Mutta mihin kasvavalla yhteistyöllä Naton kanssa pyritään? Onko taustalla kuitenkin julkilausumaton jäsenyyteen valmistautuminen?
TYÖPAIKKOJEN RAUHANTOIMIKUNTA 40 VUOTTA

Rauhanpuolustajien yhteydessä toimiva ay-aktiivien rauhanverkosto Työpaikkojen rauhantoimikunta juhlii ensi vuonna 40-vuotista taivaltaan. Toimikunta on ollut tärkeä osa Rauhanpuolustajien toimintaa. Itsellenikin sen olemassaolo oli aikoinaan yksi merkittävimmistä syistä ryhtyä toiminnanjohtajan hommiin. Suomessa on monia rauhanjärjestöjä, mikä on rikkaus. Mutta harvalla järjestöllä on ollut niin merkittävässä määrin kiinnekohtia niin moniin ”tavallisiin duunareihin”. Työpaikkojen rauhantoimikunnan rautakourat, lastenhoitajat, professorit, keittäjät, kirvesmiehet, opettajat, sosiaalityöntekijät jne. ovat olleet ja ovat edelleen omalle rauhantyölleni merkittävä inspiraation ja motivaation lähde.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

Rauhan Puolesta 6/2013

 

Afganistanin sotaa kaunistellaan valheilla

Laustin lukuvinkki: Patrick Cockburn
Kansainvälistä politiikkaa arvioitaessa monet herkkäuskoiset toimittajat ja poliittiset kommentaattorit tyytyvät seuraamaan enimmäkseen valtaeliittien ja niiden ajatushautomoiden hyvinpalkattujen analyytikoiden ajatuksenjuoksua ja yksipuolista ”totuutta”. Tapani Lausti esittelee tänä vuonna Rauhan Puolesta -lehdessä tällaisesta mielipideilmastosta riippumattomia, huomionarvoisia kirjoittajia. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on Patrick Cockburn. Lisää Independent-lehden Lähi-idän kirjeenvaihtajan Cockburnin kirjoittamia artikkeleita löydät täältä: journalisted.com/patrick-cockburn

”Kahdentoista vuoden, 390 miljardin punnan ja lukemattomien kuolonuhrien jälkeen jätämme jälkeemme Afganistanissa köyhyyttä, valhetta – ja Talibanin.”

Monien suomalaisten päättäjien ja kommentaattoreiden sinisilmäinen suhtautuminen maailmanmenoon on ollut kenties räikeimmillään Afganistanin sotaa arvioitaessa. Suomessa on puhuttu lakkaamatta ”kriisinhallinnasta”, ”järjestäytyneiden olojen palauttamisesta” ja ”naisten aseman parantamisesta”. Mitkään näistä tavoitteista eivät ole toteutuneet. Yksinkertainen tosiasia on, että sotilaallisella väliintulolla ei yhteiskunnallisia ongelmia ratkaista. Suomessa on kuitenkin ilmeisesti aika yleisesti hyväksytty ajatus, että Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ”itsepuolustusoikeudella”! Toisin sanoen maailman voimakkain sotilasmahti ”puolusti” itseään hyökkäämällä rutiköyhään maahan. Sodassa ja sen aiheuttamissa kammottavissa oloissa on saattanut kuolla jopa kymmeniä tuhansia viattomia afgaaneja.

Afganistanista kirjoitti hiljttain asiantuntevasti brittiläisen The Independent -lehden kirjeenvaihtaja Patrick Cockburn. Hän on paljon kokenut journalisti, jonka juttujen seuraaminen on tähdellistä realistisen kuvan saamiseksi monista Lähi-idän ja lähialueen konflikteista. Tammikuussa hän kirjoitti Afganistanista: ”Maa on länsimaiden joukkojen lähtiessä niin surkeassa tilassa, että poliittiset johtajat voivat vain muunnella totuutta, heidän on melkein turvauduttava valheisiin.”

Cockburn kirjoitti: ”Ei ole väliä, miten paljon Nato-joukkoja maassa on, sillä ne ovat tukemassa hallitusta, jota suuri osa väestöstä halveksii. Tämä oli havaittavissa kaikkialla missä vierailin pääkaupungissa, jopa varakkaiden ihmisten keskuudessa, vaikka heidän luulisi kannattavan nykyistä menoa.” Taloudellinen tilanne on niin toivoton, että yksi liikemies totesi vain vallankumouksen pelastavan maan. Eräs nimettömänä pysynyt hallituksen virkailija sanoi Cockburnille, että ulkomaisella avulla on vähän vaikutusta niin kauan kuin maata hallitsevat gangsterit ja sotaherrat.

Huimista käytetyistä rahamääristä huolimatta Afganistanin hallituksen julkaisemat luvut kertovat, että 60 prosenttia lapsista on aliravittuja ja vain 27 prosentilla väestöstä on käytettävissään juomakelpoista vettä. Monet selviävät vain ulkomailla työskentelevien sukulaisten lähettämillä rahoilla tai osallistumalla huumekauppaan, jonka arvo on 15 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Cockburn pitää luotettavana Kabulissa toimivan Afghanistan Analysts Network -tutkimuslaitoksen raporttia, jossa todetaan, että 12 vuoden jälkeen amerikkalais-brittiläinen sotilaallinen väliintulo on epäonnistunut liki täydellisesti. Talibania ei ole kukistettu, vaan se toimii kaikkialla maassa. Helmlandissa sen odotetaan pääsevän valtaan heti ulkomaalaisten joukkojen poistuttua. Maa saattaa ajautua väkivaltaiseen kaaokseen, mikä ei tarkoita, että ulkomaalaisten joukkojen läsnäolo olisi ratkaisu, onhan niiden toiminta vain ylläpitänyt väkivaltaisuuksia.

Lännen johtajat kätkevät Afganistanin katastrofaalisen tilanteen kauniisiin puheisiin ”edistyksestä”. Cockburnin mielestä tässä ei olla kaukana tahallisesta valehtelemisesta. Vieraillessaan Helmlandin maakunnassa viime joulukuussa Britannian pääministeri David Cameron väitti, että maa on saatu kutakuinkin turvalliseksi. Tähän vedoten brittihallitus voi valheellisesti väittää, että ”tehtävä tuli suoritettua”.

Yhdysvalloissa ja Britanniassa joukkojen vetäytyminen Afganistanista ei ole herättänyt yleistä kiinnostusta, vaikka liki 3000 amerikkalaissotilasta ja liki 500 brittisotilasta on saanut surmansa. Maiden päätöksentekijät tuntuvat elävän omassa maailmassaan pakottaen itsensä joko kuvittelemaan ”todellisuutta” tai valehtelemaan. Cockburn kertoo, että Mir Hossein Musawi -niminen journalisti luonnehti vuonna 2003 Talibanin kukistumisen jälkeistä afgaanieliittiä ilmauksella ”pyhä fasismi”. Hän joutui pakenemaan maasta syytettynä islamin loukkaamisesta.

Afganistanin vaaleista on Cockburnin mukaan tullut niin vilpilliset, että voittajilla ei ole minkäänlaista uskottavuutta. Hän epäilee tämän vuoden huhtikuussa pidettävien vaalien lyövän tähänastisetkin ennätykset. Vaalilippuja on jaettu 20,7 miljoonaa, vaikka puolet maan 27 miljoonasta asukkaasta on alle 18-vuotiaita, siis liian nuoria äänestämään. Vaalitarkkailuinstituutiot ovat menettäneet riippumattomuutensa ja ovat nyt hallituksen hallinnassa.

Cockburnin analyysi Afganistanin selkkauksen taustasta saa tukea vakavasti otettavilta tutkijoilta. Brittiläisen Mark Curtisin mukaan brittipoliitikot ovat avoimesti myöntäneet, että Afganistanissa on viime kädessä ollut kysymys strategisista eduista ja Aasian luonnonvarojen hallitsemisesta. Curtis kirjoittaa myös, että niin britit kuin amerikkalaiset ovat nähneet tappion Afganistanissa uhkana maittensa kansainväliselle vaikutusvallalle. (Secret Affairs: Britain’s Collusion with Radical Islam, s. 334-340) The New York Times -lehtikin on joutunut epäsuorasti myöntämään, ettei kysymys lopultakaan ole ollut afganistanilaisten naisten vapauttamisesta tai demokratian edistämisestä, vaan Yhdysvaltain maailmanlaajuisten etujen ajamisesta ja luonnonvarojen haltuun ottamisesta.

Kritiikittömät suomalaiskommentaattorit elävät tällaisten realiteettien ulkopuolella. Heidän maailmankuvansa ei voi sisältää ajatusta, että Yhdysvallat toimii monissa osissa maailmaa täysin piittaamatta kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeuksista. Siksi he ovat myös kykenemättömiä ymmärtämään Afganistanin todellisuutta, niin asiantuntijoina kuin itseään pitävätkin. He ovat vähän ihmeissään siitä, miksi Yhdysvallat herättää maailmalla laajalle levinnyttä, voimakasta epäluuloa. Tämä kuvastaa suomalaisen diplomatian sokeutta. Sitä muokataan kuvitellussa läntisessä ”arvoyhteisössä”.

Patrick Cockburn The Independent (12.1.2014)

Tapani Lausti

 

 

Kolumni: Liittoutuminen Ruotsin varjossa

Ruotsin puolueettomuus vaikuttaa uutisten valossa yhtä epäuskottavalta kuin millaiseksi se kuvataan ruotsalaisissa dekkareissa. Niissä turvallisuuspoliisi SÄPO, sotilastiedustelu ja armeijan johto kahlaavat syvällä laittomuuksien ja salakähmäisten operaatioiden hetteikössä USA:n ja Nato-maiden hämärälaitosten kanssa. Edward Snowdenin paljastukset ovat vain vahvistaneet, että Ruotsi on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa paljon pidemmälle menevää yhteistyötä USA:n kanssa kuin on uskottu.

Suomen linjaksi onkin valittu epäsuositun Nato-jäsenyyden edistämisen sijaan yhteistyön tiivistäminen Ruotsin ja Pohjoismaiden sekä EU:n kanssa. Siitä puhutaan vaihtoehdon eufemismilla. Suomen uusi orastava turvallisuuspoliittinen konsensus vaihtoehtoisen ratkaisun illuusiosta näyttää niin hyvältä, että harva haluaa ryhtyä ilonpilaajaksi ja kysyä sen sisällöstä.

Pohjoismaisen ja EU:n ulko- ja sotilaspoliittisen yhteistyön tiivistäminen ei ole kuitenkaan irtiotto Natosta ja Yhdysvaltojen politiikasta. Pohjoismainen yhteistyö merkitsee Yhdysvaltojen ja Naton näkökulmasta sotilaallisen, poliittisen ja taloudellisen vastuun jakamista kumppanuusmaille ilman, että ne sitoutuvat omasta puolestaan mihinkään velvoitteisiin. Pohjoismaiden puolustusyhteistyö on Nato-maiden Norjan, Tanskan ja Islannin vuoksi osa Naton sotilaallista suunnittelua ja sen tällä alueella käyttämiä resursseja. Nato on jäsenmailleen aina ensisijainen turvallisuusratkaisu.

EU:n ulko- ja sotilaspoliittisessa yhteistyössä on kysymys samasta asiasta. Nato-jäsenet eivät luo Natolle rinnakkaista järjestelmää, vaan tukeutuvat ensisijaisesti sotilasliittoon ja täydentävät sitä Natoon kuulumattomien EU-maiden voimavaroilla.

Tämän lisäksi EU:n suurilla jäsenillä, lähinnä Britannialla ja erityisesti Ranskalla, on omat etunsa valvottavinaan entisissä siirtomaissaan. Niiden sisällissotien rauhoittamiseen ei ole aina kovin helppoa saada Yhdysvaltojen päätösvallasta riippuvaista Natoa mukaan. Siksi EU:n nopean toiminnan joukot ja sen sotilaallisen yhteistyön syventäminen on joustavampi ratkaisu. Jos Suomi on valmis maksumiehen rooliin, muilla ei ole mitään sitä vastaan.

Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.

 

Rauhantekijä Syksy Räsänen: Kosmologi, gootti ja rauhanaktivisti

Kosmologi ja Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan dosentti Syksy Räsänen on tullut tunnetuksi maailmankaikkeuden laajenemista koskevasta tutkimuksestaan.
Räsäsen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat myös science fiction, larppaaminen ja goottikulttuuri. Viime vuosina hän on kunnostautunut kansalaisaktivistina, joka on perehtynyt erityisesti Israel-Palestiina-kysymykseen. Hän julkaisi keväällä kiinnostavan ja perusteellisen tietokirjan Israelin apartheid (Into 2017).

Syksy Räsäsen tieteellinen ura on vienyt häntä yliopistoihin ympäri maailmaa. Nyt työpaikaksi on vakiintunut Helsingin yliopisto. Kosmologin työ saattaa tuntua vaikeasti ymmärrettävältä ja teoreettiselta. Räsänen on kuitenkin sangen selkeäsanainen kertoessaan tutkimuksestaan.

”Työhöni kuuluu kolme osaa: tutkimus, opetus ja tieteen popularisointi. Kosmologia on tieteenala, joka tutkii maailmankaikkeutta kokonaisuutena. Tutkin esimerkiksi millaista ainetta maailmankaikkeudessa on, miten se on jakautunut, millaisia eri vaiheita maailmankaikkeuden historiassa on ollut ja mikä on sen menneisyys. 1990-luvulla havaittiin maailmankaikkeuden laajenemisen kiihtyneen muutaman miljardin viime vuoden aikana. Yksi suurimpia kysymyksiä kosmologiassa on se, mistä tämä kiihtyvä laajeneminen johtuu. Maailmankaikkeudessa aine on jakautunut hyvin monimutkaisesti, sieltä löytyy galaksien muodostamia rihmoja, ryppäitä ja onkaloita. Tutkin sitä, miten rakenteen muodostuminen vaikuttaa siihen, miten maailmankaikkeus laajenee ja miten se vaikuttaa valon kulkuun maailmankaikkeudessa”, kertoo Räsänen.

Mikä sitten sai nuoren Syksy Räsäsen innostumaan fysiikasta ja hakeutumaan Helsingin yliopistoon?

”Koulussa minua kiinnostivat matematiikka, fysiikka, äidinkieli ja historia. Muistan, ettei fysiikka ollut kuitenkaan kaikkein päällimmäisin kiinnostuksen kohteeni lukiossa. Kiinnostukseeni fysiikkaa kohtaan vaikutti se, että luin nuorena paljon science fictionia. Se vaikutti suhtautumiseeni uonnontieteisiin. Siihen liittyi tietty ihmeellisyyden tuntu, joka oli kiinnostavaa. Yleensä ihmiset ryhtyvät tekemään asioita monista eri syistä, jotka voivat olla sattumanvaraisiakin. Mielenkiintoisempi kysymys on se, miksi on jatkanut tiettyä toimintaa valinnan jälkeen.”

POLITISOITUVA GOOTTI

Syksy Räsänen erottuu joukosta. Hänen mustat vaatteensa, värjätyt hiuksensa ja lakatut kyntensä eivät edusta ennakko-odotuksiani arvostetun tiedemiehen habituksesta. Myöskin etunimi Syksy luo miehen imagoon tummanpuhuvaa tunnelmaa. Räsänen ei pahastu, kun nimitän häntä gootiksi.

”Ei ole paikkansa pitämätöntä asettaa minulle tällaista nimilappua. Ei minulla ole mitään tällaista määritelmää vastaan, mutta en koe tarpeelliseksi käyttää sitä itse. Olin mukana Helsingin Science Fiction -seuran ja Helsingin yliopiston science fiction -klubin toiminnassa 1990-luvulla. Olin muun muassa jälkimmäisessä sihteerinä ja puheenjohtajana. Olin myös klubin Marvin-lehden päätoimittaja. Lainasin jo alle kymmenenvuotiaana scifi-kirjoja kirjastosta.”

Science fiction -harrastajien vuosittain järjestämä Finncon-tapahtuma ja kansainvälinen Worldcon ovat myös Syksy Räsäselle tuttuja. ”Olin Finnconin järjestelytoimikunnan sihteeri vuosina 1993 ja 1997 ja kävin ensimmäisen kerran Worldconissa vuonna 1995. Olin mukana monien scifi-tapahtumien järjestelyissä. Omaksuin goottityylin scifi-piireistä. Kaikella tällä oli suuri vaikutus ajatteluuni 1990-luvulla.”

Scifi-harrastajat, fyysikot, gootit ja larppaajat eivät ole kovin tunnettuja poliittisesta aktiivisuudestaan. Varsinkin goottipiireissä eskapismi kiinnostaa sote-ratkaisua ja barrikadeille nousua enemmän. Jos vuonna 1977 punk veti nuoret kaduille ja herätti kiinnostuksen yhteiskunnallisiin epäkohtiin, tämän jälkeen syntynyt post-punk ja siihen liittyvä goottikulttuuri käänsivät ajattelun lähes täysin toiseen suuntaan.

”Onhan Joy Divisionilla joitain poliittisia biisejä ja Mana Manallakin poliittinen kappale ’Ilmestyskirjan peto’. On tietysti totta, että punkin ahdistus ja suuttumus ulkoisista olosuhteista kääntyi goottimusiikissa ja -alakulttuurissa sisäänpäin ja estetisoitui. Goottikulttuuri on myös kaupallistunut voimakkaasti 1990-lopulta alkaen. Goottityyli on levinnyt laajalle tuotteistamisella. Scifi-piirit eivät ole olleet yhteiskunnallisesti poliittisia, mutta sieltä löytyy paljon poliittista kirjallisuutta. Esimerkiksi vuonna 1997 Finnconissa oli kunniavieraina Norman Spinrad ja Ian McDonald. Helsingin Sanomat kirjoitti heistä jutun otsikolla ’Tuokaa politiikka takaisin kirjallisuuteen’. He ovat molemmat hyvin poliittisia kirjailijoita.”

Vuonna 2000 Syksy Räsänen alkoi tehdä väitöskirjaa. Hän väitteli kesäkuussa 2002, ja saman vuoden syyskuussa hän muutti pois Suomesta. ”Ulkomaille muutettuani aktiivisuuteni scifi- ja larppauspiireissä väheni, joskin olen jatkanut scifi- ja roolipelaamisharrastusta. Nykyään tehdään paljon poliittisia larppeja ja olen itsekin ollut sellaisessa mukana.”

UUSI VAIHE ULKOMAILLA

Muutto ulkomaille muutti Syksy Räsäsen ajattelua ratkaisevasti. ”Ennen 2000-lukua en ollut lainkaan kiinnostunut politiikasta, mutta kolme asiaa muutti mieleni. Ensinnäkin 2000-luvun alussa Helsingin yliopiston Yliopisto-lehti alkoi julkaista Noam Chomskyn esseitä. Aloin lukea niitä ja asiat, joita niissä käsiteltiin, tuntuivat aluksi hulluilta ja järjettömiltä, mutta toisaalta tekstit vaikuttivat täysin rationaalisilta. Ihmettelin tätä. Otin selvää, mistä kaikesta Chomskya haukutaan eli mitkä ovat pahimmat asiat, joita hänestä sanotaan. Aloin myös lukea hänen kirjojaan, kuten yhdessä Edward S. Hermanin kanssa kirjoitettua teosta The Political Economy of Human Rights, joka käsittelee muun muassa Kambodžan sotaa. Huomasin, ettei kirja ollut lainkaan sellainen kuin mistä sitä haukuttiin. Aloin lukea lisää Chomskyä.”

”Toinen poliittisen aktiivisuuteni herättänyt seikka oli vuoden 2001 syyskuun 11. päivän iskut Yhdysvalloissa. Minulla oli afganistanilainen kollega, jonka kautta opin tietämään mikä on taliban ja al-Qaida ja kuka on Osama bin Laden. En kuitenkaan vielä ymmärtänyt, miksi Yhdysvallat pommitti Afganistania. Ilmoitettuna tavoitteena ei suinkaan ollut taliban-hallinnon kaataminen. Pommittaminen ei vaikuttanut edistävän Yhdysvaltain tavoitteita varsinkaan operaation alkupuolella, jolloin he välttelivät taliban-kohteiden tuhoamista. Aloin lukea Chomskyn ja muiden yhdysvaltalaisten toisinajattelijoiden kirjoittamaa kirjallisuutta hahmottaakseni, mitä on tapahtumassa.”

syksy2”Kolmas ratkaiseva asia oli se, että syyskuussa 2002 muutin Britanniaan, jossa asuin kolme vuotta. Silloin Irakin valloituksen valmistelut olivat käynnissä ja oli vain ajan kysymys, koska hyökkäys tapahtuu. Olin siis Britanniassa hyökkäyksen valmistelujen sekä itse hyökkäyksen ajan ja vielä osan Irakin miehitysaikaakin. Oli hyvin politisoivaa asua sotaa käyvässä maassa. Hahmotin, että käsitykseni yhteiskunnasta ja politiikasta oli aikaisemmin ollut perustavanlaatuisesti virheellinen. Ymmärsin, miten rajoitettua ja harhaanjohtavaa valtavirtauutisointi oli. Tajusin, ettei se ole sattumanvaraista vaan valtavirtaan kuuluvien tiedotusvälineiden rakenteista johtuvaa.”

Tässä vaiheessa Räsäsen nykyinen poliittinen pääagenda Israel-Palestiina-kysymys oli hänelle vain yksi epäkohta maailman ongelmien joukossa. Räsäsen kiinnostus aiheeseen heräsi kuitenkin jo Britanniassa.

”Huomioni kiinnittyi Lähi-itään syyskuun 11. päivän iskujen johdosta. Kun asuin Britanniassa, kävin mielenosoituksissa ja allekirjoitin vetoomuksia, lähetin kirjeitä ja lahjoitin rahaa. Vastustin muun muassa Irakin sotaa ja turvapaikanhakijoiden palauttamista Afganistaniin. Irakin ja Afganistanin sodat olivat tuolloin eniten pinnalla, mutta mielenosoituksissa oli usein mukana myös ihmisiä, jotka ottivat Palestiinan kysymyksen esille. Irakin sodan vastaisissa mielenosoituksissa oli kolme kärkiteemaa: itse Irakin sota, Palestiinan kysymys ja rasisminvastaisuus. Erityisesti puututtiin institutionaaliseen rasismiin ja muslimien kriminalisoimiseen. Muutin vuonna 2005 Sveitsiin. Sveitsihän ei ollut osallinen Irakin sotaan, joten aihe ei ollut siellä yhtä paljon pinnalla kuin sotaa käyvissä maissa.”

ASUTUSKOLONIALISMIA

Sveitsissä Räsänen työskenteli hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNissä ja Geneven yliopistossa, mutta kiinnostus Lähi-idän politiikkaan kasvoi kaiken tämän rinnalla.

”Kiinnostuin enemmän Palestiina-Israel-kysymyksestä. Ero Israelin politiikan julkisen kuvan ja todellisuuden välillä on poikkeuksellisen räikeä. Tällä oli minuun herättävä psykologinen vaikutus.”

Israelin ja Palestiinan konflikti on vaikea ja niin pitkään jatkunut tilanne, että sen seuraaminen helposti väsyttää, turruttaa ja tuntuu jopa epätoivoiselta. Räsänen on kuitenkin toista mieltä. ”Israel-Palestiina-konfliktin monimutkaisuus on valtavirtakonstruktio, jonka tarkoituksena on estää ihmisiä tarttumasta siihen. Todellisuudessa konflikti on perusteiltaan hyvin yksinkertainen ja se näkyi myös teksteissä, joita luin 2000-luvun alussa.”

Mistä Israel-Palestiina-konfliktissa pähkinänkuoressa sitten on kysymys? Syksy Räsänen kertoo aiheesta tarkasti ja kärsivällisesti. ”Eurooppalaisen antisemitismin takia Euroopan juutalaisten keskuudessa nousi ajatus siitä, että juutalaiset eivät ole turvassa, jos he elävät ei-juutalaisten kanssa. Juutalaisilla täytyy siis olla oma maa, jossa on vain juutalaisia tai ainakin enemmistö on juutalaisia, ja juutalaiset tekevät maassa päätökset. Tässä on se ongelma, että kaikki maailman alueet, jotka ovat asutettavissa, ovat jo asutettuja. Juutalaisvaltion perustamiseksi on siis vietävä maa joltakulta muulta. Tähän oli olemassa jo valmis sabluuna: kolonialismi. Siinä ajatellaan, että eurooppalaisilla on oikeus mennä minne tahansa muualle maailmaan ja ottaa maat siellä asuvilta ihmisiltä.”

”Samanlaista asutuskolonialismia, jota on toteutettu Israelissa, on toteutettu myös Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa. Eurooppalaiset muuttivat asumaan alkuperäisten asukkaiden maille. Euroopan juutalaisten nationalistien sionismiprojektiin kuuluu selvä erottelu kolonialistien ja paikallisen väestön välillä. Se on tietysti tyypillistä kolonialistisille projekteille. Kolonialismi on saanut yhä kehittyneempiä muotoja. Ongelman ydin on se, että järjestelmä, joka tästä on kehittynyt, ylläpitää yhden etnisen ryhmän ylivaltaa muihin ryhmiin nähden. Se ajaa yhden ryhmän etuoikeuksia toisten ryhmien ihmisoikeuksien kustannuksella.”

Räsäsen mielestä Israelin ja Palestiinan konflikti ei ole historiallisesti ajatellen jatkunut pitkään. Hän näkee ongelmia ja tarkoitushakuisuutta jo termeissä ja kysymyksenasettelussa. ”Konfliktin ratkaisussa on tapahtunut merkittävää kehitystä, tilanteet ovat muuttuneet. Kysymys ’Miksi tämä konflikti on jatkunut niin pitkään?’ valaisee jo koko tilannetta. Ensinnäkin se pitää sisällään ajatuksen, että konfliktissa olisi kaksi erillistä osapuolta, joiden välille pitää saada rauha, ikään kuin kysymyksessä olisi kaksi valtiota. Jos ajattelemme Etelä-Afrikkaa, niin eurooppalaisten kolonialistien ja alkuperäisväestön välinen niin sanottu konflikti oli alkanut jo 1600-luvulla. Se kesti satoja vuosia. Vaikka Yhdysvalloissakin on tapahtunut kehitystä, siellä konflikti eurooppalaisperäisten kolonialistien Afrikasta tuotujen orjien ja paikallisväestön välillä jatkuu vieläkin, jos niin halutaan ajatella.”

”Israel-Palestiina-konflikti ei ole millään tavalla ajateltuna poikkeuksellisen pitkä. Poikkeuksellista on se, että tämä kolonialistinen projekti on alkanut niin myöhään. Se alkoi 1800-luvun lopulla ja pääsi vauhtiin 1900-luvulla. Israelin valtio on perustettu vuonna 1948. Silloin rodullisten ideologioiden aika oli jo voimakkaasti hiipunut natsi-Saksan häviöön. Toinen maailmansota
oli myös kuolinisku eurooppalaisten valtioiden kolonialismille. Dekolonisaatio alkoi. Kolonialistiset ideologiat tulivat viimeistään 1970-luvulla huonoon huutoon. Israel on viimeinen siirtomaa, eurooppalaisen kolonialismin viimeinen potku.”

BDS-KAMPANJA TUOTTI TULOSTA

Israelilla riittää puolustajia jokaisessa länsimaassa. Israel koetaan Euroopassa liittolaiseksi, jonka kanssa tehdään yhteistyötä monella eri tasolla. Israelin politiikan puolustajia löytyy niin eduskunnasta kuin uskonnollisista liikkeistä.
”Suomi on sikäli poikkeuksellinen maa, että täällä on paljon uskonnollisia fundamentalistilahkoja, joiden jäsenet kokevat, että heidän suhteensa Israeliin osa heidän suhdettaan jumalaan. Israelia puolustaa kuitenkin vain pieni osa väestöä. Suomessa ei ole tehty mielipidemittauksia aiheesta, mutta veikkaisin että tulokset olisivat samansuuntaisia kuin muissa Euroopan maissa.
Hyvinvointimme pohjana on suurelta osin ihmisten pahoinvointi muualla maailmassa. Esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Britanniassa jopa kaksi kolmasosaa väestöstä suhtautuu negatiivisesti Israelin politiikkaan. Julkinen mielipide Euroopassa on Israelin politiikan vastainen. Toki myös äänekkäitä Israelin tukijoita löytyy. Heistä osa on Israelin hallituksen tukemia. Britanniassa on käynyt ilmi, että Israelin suurlähetystö on perustanut maahan järjestöjä, jotka väittävät olevansa ruohonjuuritason kansalaisjärjestöjä ja jotka tukevat Israelia.”

Syksy Räsänen toimii itse ICAHD-nimisessä järjestössä ja on sen Suomen-haaran ICAHD Finlandin puheenjohtaja. Lyhenne ICAHD tulee sanoista Israeli Committee Against House Demolitions. Sen ovat perustaneet Israelin juutalaiset rauhanaktivistit vuonna 1997. Räsänen kertoo järjestön toiminnan taustoista.

”Jos ajatellaan Palestiinan miehitettyjä alueita ja myös Israelia, yksi Israelin tavoitteista on saada mahdollisimman suureen osaan alueista juutalaista asutusta. Israel rakentaa siirtokuntia Länsirannalle. Israelissa rakennetaan juutalaisia asuinalueita ja pyritään saamaan palestiinalaisasutus väistymään kaikilla alueilla.”

ICAHDin toiminnan pääpaino oli aluksi Israelin tuhoamien palestiinalaistalojen jälleenrakentamisessa, mutta se toimii nykyään laajalla sektorilla. ”ICAHDin fokus on laajentunut. Se vastustaa Israelin miehitys- ja apartheid-järjestelmää kokonaisuudessaan. Se oli ensimmäinen israelilainen järjestö, joka vuonna 2004 kannatti kattavaa Israelin boikottia. ICAHD on ainoa israelilainen järjestö, joka on ottanut kantaa yhden demokraattisen valtion ratkaisun puolesta. Yksi toiminnan muodoista on ollut talojen jälleenrakentaminen. Järjestö on rakentanut 189 taloa. Rakentamiseen ovat yhteistyössä osallistuneet Israelin juutalaiset, palestiinalaiset ja kansainväliset aktivistit. ICAHD on vaikuttanut myös YK:n ihmisoikeusneuvostossa. Yksi tavoitteista oli pitkittyneen miehityksen tunnustaminen omanlaisenaan kansainvälisen oikeuden rikkomuksena.”

Yksi ICAHDin nykyisen toiminnan peruspilareista ovat BDS-kampanjat. Kirjainyhdistelmä BDS tulee sanoista boikotti, divestointi (sijoitusten poisvetäminen) ja sanktio. ”Teemme kampanjoita, joilla pyritään vaikuttamaan julkiseen mielipiteeseen. Briiffaamme poliitikkoja ja ministeriöitä. ICAHDilla on haaroja Saksassa, Suomessa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa Israelin emojärjestön lisäksi. Me yhdistämme talojen jälleenrakentamisen avulla ruohonjuuritason toiminnan korkean tason poliittiseen analyysiin.”

Boikotti on tavalliselle kansalaiselle tutuin kampanjan keinoista. Jos ei halua tukea Israelin politiikkaa, voi välttää vaikkapa israelilaisten tuotteiden ostamista ruokakaupassa. Termit sanktio ja divestoinnit vaativat tarkemman selityksen.

”Sanktiot ovat valtiotason toimia, kuten talous- tai muita pakotteita. Niitä pyritään saamaan aikaan samaan tapaan kuin aikanaan Etelä-Afrikan kohdalla. Maa asetettiin asevientikieltoon. EU-parlamentti äänesti vuonna 2002 sen puolesta, että Israel pitäisi julistaa asevientikieltoon. Mutta koska EU:ssa on demokratiavaje, EU-komissio on sivuuttanut parlamentin näkemyksen. Kansalaisyhteiskunta on jo pystynyt painostamaan EU:ta siihen, että se on asettanut pakotteita siirtokunnille.”

”Divestoinnit tarkoittavat sijoitusten pois vetämistä. Pyritään siihen, että yritykset, jotka ovat osallisina miehitykseen, lopettaisivat osallisuutensa. Taikka että tahot, jotka sijoittavat tällaisiin yrityksiin, vetäisivät sijoituksensa pois. Yksi tällainen tapaus Suomessa on liikenneyritys Veolia. Kirjoitimme siitä raportin Suora tie miehitykseen. Lähetimme sen Helsingin ja muiden pääkaupunkiseudun kuntien valtuustojen jäsenille sekä HSL:n hallitukselle. Kävimme raportissa läpi, miten Veolia on osallinen kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin. Se on muun muassa rakentanut miehitetyille alueille infrastruktuuria.”

ICHADin kampanjointi on johtanut laajaan julkiseen keskusteluun ja lopulta myös käytännön toimiin. ”Kampanjamme seurauksena SKP:n Yrjö Hakanen teki Helsingin valtuustossa aloitteen, jossa hän ehdotti ettei HSL enää tekisi sopimuksia Veolian kanssa. Aloitetta käsiteltiin ja se sai aika paljon julkisuutta. Lopulta aloitteen ollessa vielä käsiteltävänä kolmannella kierroksella Veolia päätti lopettaa kaiken toimintansa miehitetyillä alueilla. BDS-kampanjan vahvuus on siinä, että se on kansainvälinen. Veoliaa vastaan kampanjoitiin useissa eri maissa. Veolia menetti miljardien arvosta sopimuksia boikottikampanjan seurauksena.”

Räsänen on nostanut esiin yritysten yhteistyötä Israelin kanssa myös Helsingin yliopistossa. ”Teimme maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen kanssa vetoomuksen. Helsingin yliopisto käytti G4S-nimistä turvallisuusfirmaa, joka on osallinen kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin liittyen palestiinalaisalueiden miehitykseen. Vetosimme yliopiston ja G4S:n yhteistyön lakkauttamisen puolesta. Vetoomus keräsi runsaasti allekirjoituksia ympäri yliopistoa eri tiedekunnista. Lopputuloksena Helsingin yliopisto ei enää jatkanut sopimusta G4S:n kanssa, joskaan yliopiston johto ei suoraan myöntänyt, että se olisi johtunut vetoomuksestamme. Asia sai paljon julkisuutta ja se sai ihmiset pohtimaan eettisiä kysymyksiä.”

HYVIN TOIMEENTULEVILLA VELVOLLISUUS AUTTAA

Syksy Räsänen katsoo velvollisuudekseen auttaa maailman epäoikeudenmukaisuudesta kärsiviä myös taloudellisesti. ”Lahjoitan suurin piirtein kolmanneksen palkastani sekä kirjoitus- ja puhepalkkiot eri järjestöille. Viime vuonna lahjoitukset olivat noin puolet tuloistani. Teen näin, koska minulla ei ole noille rahoille parempaakaan käyttöä. Elämme olosuhteissa, jotka ovat hyvin ylellisiä verrattuna siihen, miten suuri osa maailman väestöstä elää. Lähes kaikilla Suomen kansalaisilla on katto pään päällä. Täällä ei ole puutetta puhtaasta vedestä taikka ruuasta. Perusturvallisuus on taattu kuten koulutuskin. Vaikka meidän elämämme olisi täysin riippumatonta siitä, miten huonoissa olosuhteissa ihmiset elävät suuressa osassa maailmaa, meillä on silti velvollisuus auttaa näitä kanssaihmisiä. Aivan samoin kuin kanssaihmistä, jonka näemme tuupertuvan maahan edessämme tai joka joutuu auton alle. Hyvinvointimme pohjana on suurelta osin ihmisten pahoinvointi muualla maailmassa.”

syksy4Räsänen pohtii myös eettistä kuluttamista ja sitä, minkälaisia seurauksia on päivittäin käyttämiemme epäreilun kaupan tuotteiden ostamisella. ”Ajatellaan vaikkapa älypuhelimia tai tietokoneita: niihin tuodaan raaka-aineita muun muassa Kongon demokraattisesta tasavallasta, jossa käydään hyvin julmaa sisällissotaa. Yksi merkittävä syy sotaan on puhelimissamme tarvittavien mineraalien hallinta. Se ei ole ainoa syy, mutta yksi niistä. On kuvaavaa, että yrityksen, joka valmistaa puhelimia, voi olla vaikea saada tietoa siitä, mistä raaka-aineet tulevat. Kysymys ei ole yksittäisistä asioista, vaan koko systeemi missä elämme on rakennettu siten, että inhimillinen kärsimys on toissijaista. Ajattelen, että toimintamme on moraalitonta ja meidän täytyy jollain tavoin yrittää lievittää sitä. Rahaa lahjoittamalla pyrin olemaan vähemmän moraaliton.”

Räsänen lahjoittaa rahaa useille eri järjestöille. Erityisen merkittävänä hän pitää tuen suuntaamista tiedonvälityksen kanssa toimiville organisaatioille. ”Minulla on ollut erilaisia kohteita, muun muassa Electronic Intifada, joka on merkittävin Palestiinan uutisanlyysiportaali. Sen kautta leviää uutta aineistoa aiheesta muualle mediaan. Lahjoitan myös yhdysvaltalaiselle Democracy Now -järjestölle ja Fairness & Accuracy in Reportingille sekä Greg Palast’s Investigative Fundille. Olen pyrkinyt antamaan rahaa erityisesti mediaorganisaatioille ja sellaisille organisaatiolle, jotka eivät puutu vain oireisiin. Punaisen ristin tai UNHCR:n toiminta on tärkeää ja olen antanut joskus heillekin rahaa, mutta ne hoitavat ainoastaan oireita, eivät syitä. Olen antanut rahaa myös Wikileaksille, queer-festivaalille Palestiinassa ja larppiyhteisölle Palestiinassa.”

Tiukkojen poliittisten kannanottojen ja rankkojen aiheiden lisäksi Syksy Räsänen yllättää seuraavalla projektillaan. Hän on kirjoittamassa lastenkirjaa kosmologiasta.

”Kirjassa erilaiset eläinhahmot seikkailevat maailmankaikkeudessa sen alkuhetkistä nykypäivään. Toiveeni lastenkirjan suhteen on se, että kun vanhemmat lukevat sitä lapsilleen, niin he itsekin oppisivat jotakin fysiikasta.”

Teksti Timo Kalevi Forss
Kuvat Essi Rajamäki

Pääkirjoitus: Kylässä Valkoisessa talossa

Presidentti Sauli Niinistön piipahdus Valkoisessa talossa Yhdysvaltojen presidentin vieraana herätti spekulaatioita yllättävän vierailun syistä. Lähes koomisiin mittasuhteisiin kasvanut arvailu vierailukutsun motiiveista sai kuitenkin pohtimaan myös sitä, oliko vierailukutsu hyvä vai huono asia. Mediassa kutsu nähtiin tietysti vain positiivisessa valossa: Suomi maailmankartalle, vihdoinkin arvostusta (ehkä tässä pieni piikki edeltäville pressoille) ulko- ja erityisesti turvallisuuspolitiikallemme. Mutta voisiko kutsu Valkoiseen taloon olla todellisuudessa osaltaan isännän koiralleen ojentama luu?

Itselleni ei ole jäänyt mielikuvia siitä, miten Kekkosen vierailuista Kremliin uutisoitiin. Tuskin tuona aikakautena siinä nähtiin rähmällään oloa, vaan käynnit koettiin nimenomaan arvostuksen osoituksena. Toki jälkikäteen takinkääntäjät innokkaimpina näkivät siinä vain ja ainoastaan suomettunutta alamaisuutta. Mutta Niinistön ja Trumpin yhteistä tiedotustilaisuutta seuratessa ei voinut välttyä ajatukselta, että oliko kyseessä kuitenkin kaukaisen kreivikunnan edustajan kumarrus uuden kuninkaan hovissa. Samalla muistutettiin alamaisilta jo kerätyistä kymmenyksistä ja kuninkaan käyttöön annetuista sotajoukoista sekä vakuutettiin uskollisuutta veronkannossa ja sotilaiden värväyksessä jatkossakin imperiumin käyttöön. Kiitollisena ilmoituksesta Trump sanoikin imperiumin tarvittaessa pitävän huolta alamaistensa turvallisuudesta.

Kun Trump ilmoitti Yhdysvaltojen olevan aina valmiina auttamaan Suomea, jatkoi hän kuitenkin samaan hengenvetoon Yhdysvaltojen aseteollisuuden mannekiinina: ”Olette ostamassa suuria määriä F-18-lentokoneita Boeingilta. Ne ovat hienoja hävittäjiä, ja olette ostamassa paljon muitakin sotilasvarusteita, ja olette ostamassa niitä viisaasti.” Niinistö vaikeni kiltisti isännän seurassa, mutta tviittasi kuitenkin alamaisilleen suomeksi, ettei Valkoisessa talossa ihan kädestä syöty: ”Uutinen F-18-hävittäjien ostamisesta on ankka.” Tuskin Niinistö siellä hävittäjäkauppakirjoja allekirjoittikaan, mutta uskollisuutta tulevissakin asehankinnoissa ehkä korostettiin isännille.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

ELÄINTUOTANTO JOUDUTTAA ILMASTONMUUTOSTA – YKSILÖN VALINNOILLA ON VÄLIÄ

vegeKuvassa Vegekaupan Helsingin myymälän vetäjä Karry Hedberg elokuussa avatuissa uusissa tiloissa Hämeentiellä.

 

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat monet, ja yksi keskeisimmistä on uhka tulevaisuuden ruoantuotannolle: maat aavikoituvat ja lämpötilat nousevat. Eroosio ja maan kovettuminen ja saastuminen heikentävät viljelymaiden laatua. On siis ongelmallista, että yhä arvokkaammaksi käyviä peltoaloja käytetään eläinten ravinnon tuottamiseen. Olisi monin tavoin parempi, jos viljelyn tuottoa ei kierrätettäisi eläinten kautta, varsinkin kun eläintuotanto aiheuttaa myös suuria kasvihuonekaasupäästöjä. Ruoka ylipäänsä synnyttää noin viidesosan ilmastonmuutosta kiihdyttävistä päästöistä – yhtä paljon kuin liikenne. Ympäristötekona kasvissyönnin merkitys kasvaa ilmastonmuutoksen edetessä.

Lihaa on syöty ihmiskunnan historiassa melko vähän viime aikoihin asti. Lähinnä se on ollut juhlaruoka. Viimeisinä 50–60 vuotena on lihan kulutus lisääntynyt valtavasti erityisesti teollistuneissa maissa, mutta myös kehittyvissä maissa lihansyönti kasvaa. Tänä kesänä uutisoitiin, että vaikka Suomessa on käynnissä kasvisruokabuumi, kasvoi suomalaisten lihankulutus silti vuonna 2016.

Yhä useammat ihmiset tietävät, että lihan, maitotuotteiden ja kananmunien tuotannolla on suora vaikutus ilmastonmuutokseen. Maailmanpankin tutkijoiden mukaan eläintuotanto aiheuttaa jopa 51 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä.

Jos siis ihmisyksilö haluaa elää vastuullisesti ja mahdollisimman vähän maapalloa kuormittaen, hän hylkää lihan tai ainakin syö sitä mahdollisimman vähän ja harvoin. Sama koskee maitotuotteita, ja aamiaismunakkaiden syömistäkin voisi harventaa. Kaikkein parasta taitaisi olla ryhtyä vegaaniksi, eli olla käyttämättä mitään eläinperäistä.
Mutta kun se on niin vaikeaa!
Vai onko?

KASVISSYÖNTI ON KONKREETTINEN ILMASTOTEKO

Rauhanpuolustajien Helsingin-toimisto sijaitsee punavihreän kuplan vaikutuspiirissä, ja kuplassa on paljon kasvissyöjiä ja vegaaneita. Heitä pyörii myös toimistossamme ja sen välittömässä läheisyydessä, sillä järjestön alivuokralaisena on vegaanisia tuotteita myyvä Heluna Shop, ja konttorimme viereen muutti elokuussa 2017 Vegekauppa.

Kurkistetaan kahteen vegaanikauppaan ja kuunnellaan, saisimmeko lisäpotkua ilmastonmuutoksen vastaiseen toimintaan.

Vegekaupan tiskin takana tervehtii iloisesti Karry Hedberg. Hän perusti kaupan Helsinkiin Vaasankadulle kesällä 2015. Vegekauppa toimii myös Turussa, Tampereella ja netissä.

Kauppa sai alkunsa neljän nuoren Interrail-matkasta Euroopassa vuonna 2009. Toiminnan polkaisi käyntiin Tuukka Simonen, joka keksi tilata reissussa makoisiksi havaittuja vegaanisia tuotteita Saksasta ja myydä niitä kavereilleen. Tuotteet loppuivat heti, ja Simonen päätti perustaa Vegetukku-toiminimen. Se oli ensin vain verkkokauppa ja laajeni vähittäismyymäläksi vuonna 2011.

Parisenkymmentä vuotta vegaanina elänyt Hedberg oli ennen kaupanpitoa työskennellyt vegaanikokkina ja pyörittänyt vegaanista pitopalvelua. Hän on toiminut aktiivisesti myös eläinoikeusliikkeessä. Hedberg pitää Vegekauppojen roolia tärkeänä esimerkiksi uusien kasvisperäisten tuotteiden tuomisessa markkinoille.

paprikatVegekaupan vastamaalatuissa tiloissa Hedberg toteaa, että hänestä vegaanius on yksilölle yksi helpoimmista tavoista tehdä jotain konkreettista ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Ja hän taitaa olla oikeassa. Kasvipohjainen ruokavalio on hyvin ekologista liharuokaan verrattuna. Esimerkiksi perunakilon kasvattamiseen kuluu vettä 500 litraa ja soijapapujen viljelyyn 2 000 litraa kiloa kohden, naudanlihakilon tuottaminen vaatii 10 000–20 000 litraa vettä. YK:n ennusteiden mukaan vuoteen 2025 mennessä puhtaan juomaveden hankkiminen puolelle maailman väestöstä tuottaa ongelmia. Tämä tullee kasvattamaan ns. ilmastopakolaisuutta ja lisännee levottomuuksia ja mahdollisesti myös sotia maapallolla.

Hedberg iloitsee, että nykyään vegaaniudesta osataan kertoa monin eri tavoin ja sen toteuttamisesta on tullut helpompaa. On Vegemessuja ja muita tapahtumia ja keinoja, joiden avulla kasvissyöntiä tehdään tutuksi mukavalla tavalla, ei ryppyotsaisesti saarnaten.

”On tärkeää murtaa stereotypioita ja näyttää, että vegaanina eläminen ei ole vaikeaa. Yhdessä on myös tehtävä tiettäväksi tehoeläintilojen ja -tuotannon ongelmat.”

Kaikki Vegekaupan tuotteet ovat kokonaan kasvisperäisiä, eikä niitä ole testattu eläimillä. Tuotantoketjun eettisyyteen kiinnitetään huomiota, ja noin puolet valikoimasta on luomua ja reilun kaupan tuotteita. Myymälöiden kalusteista osa on hankittu käytettynä. Nettikaupan kuljetusmuodoista yritetään etsiä vähiten saastuttavat, ja paketit pakataan pääosin kierrätysmateriaaleihin.

REILUJA ASKELIA VEGAANIKENGISSÄ

Vegekaupan vieressä sijaitsevan Heluna Shopin perusti Timo Kiviniemi. Hänen kaupallisen alan opintoihinsa kuului liike- toimintasuunnittelun tekeminen, ja Kiviniemi päätti toteuttaa sen käytännössä havaittuaan, että Helsingistä oli vaikea löytää kunnollisia vegaanisia kenkiä. Heluna Shop avasi ovensa Töölössä vuonna 2008. Kauppa muutti syksyllä 2016 Rauhanpuolustajien alivuokralaiseksi tiloihin, joissa oli aiemmin toiminut reilun kaupan tuotteita myyvä Kaiku Ethical.

Kiviniemi kertoo, että kaupan perustamisen tärkein syy oli ideologinen, ja lisäksi hän koki, että kaupanpito voisi olla hänelle itselleen luontevin tapa palvella vegaaniyhteisöä.

vege_kenka”Helunan lähtökohta on eläinoikeusveganismi, eli kaikki tuotteet ovat alusta asti olleet vegaanisia. Muutettuamme Hämeentielle tuotevalikoimaamme yhdistyi liiketilassa aiemmin toimineen Kaikun tuotteet ja sen seurauksena olemme alkaneet painottaa enemmän myös reilua kauppaa. Toki jo aiemmin välttelimme epäreiluja tuotteita. Esimerkiksi myymistämme kengistä valtaosa valmistetaan Euroopassa, jossa työntekijöiden olot ovat suhteellisen hyvin valvottuja. Suosimme myös ympäristöystävällisiä tuotteita, vaikka sen suhteen emme ole niin tiukkoja kuin varsinaiset ekokaupat.”

Kiviniemi jakaa Karry Hedbergin näkemyksen vegaanisuuden merkityksestä ilmastonmuutoksen etenemisen estämisessä ja hidastamisessa.

”Vegaaniruokaan tai ylipäätään kasvispainotteisempaan ruokaan siirtyminen on hyvin tärkeä tekijä ilmastonmuutoksen torjumisessa. Veganismissa ruoan merkitys on ihan keskeinen. Jos esimerkiksi kaikki perussekasyöjät vähentäisivät lihansyöntiään 10 prosenttia, olisi se ilmastonmuutoksen ja eläinten kärsimyksen vähenemisen kannalta isompi juttu kuin se, että kaikki alkaisivat käyttää vegaanikenkiä. Helunan tuotevalikoima on keskittynyt muuhun kuin ruokaan ja on siten lähinnä vegaanisen elämäntavan taustatukena.”
Kenkien lisäksi Heluna Shop myy muun muassa paitoja, laukkuja, puhdistus- ja kosmetiikkatuotteita, leluja sekä kahvia ja vegaanisia suklaita ja karkkeja.

LIHA VEROLLE JA TUKIAISIA KASVIPROTEIININ TUOTANTOON

Kiviniemi on miettinyt tapoja, joilla edistää vegaaniutta.
”Ihmisten ratkaisuihin vaikuttaa motivaation lisäksi myös kynnyksen korkeus. Monilla on jo takaraivossaan tunne, että eläintuotteiden syömisessä on jotain väärää, mutta jos niistä luopuminen tuntuu liian hankalalta, ei pieniäkään askeleita jakseta ottaa. Sen takia kaikenlainen vegaanisten valintojen helpottaminen sekä mielikuvien tasolla että ihan käytännössä auttaa asiaa. Viime aikojen positiivisia hankkeita ovat olleet esimerkiksi vegaanihaaste tuutoreineen ja sipsikaljaveganismin käsitteen lanseeraus, sekä jo pidempään palvellut erinomainen vegaanituotteet.net-sivusto.”

Kiviniemi toteaa, että veganismin alkuaikoina veganismiin liitettiin usein paljon negatiivisia mielikuvia, ja vegaanit itsekin saattoivat korostaa kieltäymyksiään ja henkilökohtaisia uhrauksiaan.

”Nykyisin on ymmärretty, että vegaanikakkujen ja -nakkien maistatus ja oma iloinen esimerkki toimivat paremmin kuin syyllistäminen tai perfektionismin korostaminen. Vegaanikaupat voivat omalta osaltaan helpottaa vegaanisten valintojen tekoa, ja viime aikona myös valmistajayritykset ovat kilvan helpottaneet vegaanin elämää lanseeraamalla aina vain parempia tuotteita.”

Timo Kiviniemi on keksinyt seikan, jolla ilmastonmuutoksen vastaista taistelua ja kasvissyönnin edistämistä voisi helpottaa.

”Verotus! Esimerkiksi energiantuotannossa ja liikenteessä on ympäristöystävällisyyttä jo pyritty edistämään taloudellisilla ohjauskeinoilla, kuten haittaveroilla ja päästökaupalla. Samaan aikaan eläintuotteiden tuotantoa pyritään taloudellisesti tukemaan. Liha verolle ja maataloustuet kasviproteiinin tuotantoon!”

•    Ruoantuotanto on huomattava kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Tehotuotanto ja maanviljelyksessä käytettävät fossiiliset polttoaineet kiihdyttävät ilmastonmuutosta.
•    Merkittäviä kasvihuonepäästöjä eläinten tehotuotannossa synnyttävät metaani ja typpioksiduuli. Metaanin arvioidaan olevan 86 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.
•    Worldwatch-instituutin raportin mukaan eläinten tehotuotannon ilmastopäästöjä on saatettu aliarvioida. Eläinten tehotuotantosysteemit aiheuttavat noin 51 % kasvihuonepäästöistä. Luku syntyy, kun yhdistetään muun muassa metsien raivaus rehua tuottaviksi pelloiksi ja laitumiksi, eläinten hengissä pitäminen, karjan hengityksessä syntyvät hiilidioksidipäästöt, ulosteiden mukana syntyvät kasvihuonepäästöt, eläinten teurastus ja tuotteistaminen sekä lopputuotteiden kuljetus ja säilytys.
•    Tietyn proteiinimäärän tuottaminen naudan- tai lampaanlihalla aiheuttaa 250 kertaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin saman määrän tuottaminen palkokasveilla.
•    Ennusteiden mukaan ruoantuotannosta aiheutuvat kasvihuonepäästöt tulevat lisääntymään 80 % vuoteen 2050 mennessä, jos ruokavaliomme pysyy ennallaan. Mutta jos siirtyisimme kasvisruokavalioon, päästöt tulisivat vähenemään väestönkasvusta huolimatta.

Lähteet: Vegaaniliitto, Eläinoikeuspuolue, UNDP, Nature