Mielipidemittaus: Eurooppalaisten enemmistö kieltäisi autonomiset aseet

Mielipidemittaus: Eurooppalaisten enemmistö kieltäisi autonomiset aseet

Lähes kolme neljästä haluaa maansa tukevan kansainvälisiä sopimusneuvotteluja autonomisten aseiden kieltämiseksi, kertoo 10 Euroopan maassa lokakuussa 2019 tehty kysely. 73
Laaja enemmistö suomalaisista kannattaa ydinaseiden kieltämistä

Laaja enemmistö suomalaisista kannattaa ydinaseiden kieltämistä

84 % suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä YK:n ydinaseet kieltävään sopimukseen, käy ilmi ICAN Finland -verkoston Kantorilla teettämästä mielipidekyselystä. Kyselyssä edustavalle otokselle (N
Hävittäjä­hankinnoista huolestuneiden vetoomus luovutetaan eduskunnalle

Hävittäjä­hankinnoista huolestuneiden vetoomus luovutetaan eduskunnalle

Kymmenien miljardien eurojen hävittäjäkonehankinnoista, joita puolustusvoimat paraikaa selvittää, tehdään lopullinen päätös vuonna 2021. Kansainväliset aseteollisuuden lobbarit käyvät tiuhaan Suomessa ja
Avoin kirje Suomen hallitukselle

Avoin kirje Suomen hallitukselle

Hallituksen päätös lopettaa uusien Turkkiin kohdistuvien asevientilupien myöntäminen on hyvä alku, mutta se ei lopeta kaikkea asevientiä Turkkiin. Suomen tulee
Pasifisti Kiovasta

Pasifisti Kiovasta

Juri Šeljaženko on oikeustieteilijä ja kiovalaislehti Pravdošukatšin (suom. Totuudenetsijä) julkaisija. Hän on myös tänä vuonna perustetun Ukrainan pasifistiliikkeen (Ukrainski Ruh
”Sahrawien Gandhi” palkittiin vaihtoehto-Nobelilla

”Sahrawien Gandhi” palkittiin vaihtoehto-Nobelilla

Ihmisoikeusaktivisti Aminatou Haidar sai kolmen muun ihmisyyden puolustajan kanssa tämänvuotisen Right Livelihood -palkinnon. Hän on puolustanut Länsi-Saharassa elävän sahrawi-kansan oikeutta
Kaurismäki joined Pavel Ustinov support campaign

Kaurismäki joined Pavel Ustinov support campaign

Aki Kaurismäki has joined his voice to the campaign of support to Pavel Ustinov, a Russian actor sentenced to 3,5
Sota seis rauhanpäivänä 21.9.

Sota seis rauhanpäivänä 21.9.

Lauantaina 21.9. on kansainvälinen rauhanpäivä. Sen vietto aloitettiin vuonna 1981 YK:n yleiskokouksen yksimielisellä päätöksellä. Rauhanpäivä tarjoaa ihmiskunnalle tilaisuuden nostaa rauhan

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan