Aihearkisto: Ajankohtaista

Rauhanpuolustajat: Ohjusisku Syyriaan ei edistä rauhaa

syyria-noBombs
Tiedotusvälineille 16.4.2018

Syyrian sota ja eritoten ulkovaltojen vastatoimet väitettyyn Douman kaasuiskuun uhkaavat kiihtyä maailmanlaajuiseksi konfliktiksi. Juuri nyt tarvitaan sodan kiihdyttämisen sijaan diplomatiaa ja luotettavaa ja puolueetonta kansainvälistä mekanismia sotarikoksen syyllisten selvittämiseksi.

Rauhanpuolustajat tuomitsee Yhdysvaltojen yhdessä liittolaistensa Ison-Britannian ja Ranskan kanssa tekemän ohjusiskun Syyriaan. Ohjusiskun syyksi on esitetty Syyrian hallituksen rankaiseminen kaasuiskusta, jonka syyllisiä ei ole pystytty aukottomasti todentamaan. Samaan aikaan Turkki jatkaa Pohjois-Syyrian valtaamista ja Israel tulittaa rauhanomaisia palestiinalaisia mielenosoittajia ilman, että niiden tukijat – Yhdysvallat liittolaisineen – reagoivat millään tavoin. Kaksoisstandardit ihmisoikeus- ja sotarikoksien kohdalla murentavat kansainvälisen yhteisön pelisääntöjen uskottavuutta.

Ohjusiskut eivät edistä rauhan edellytyksia Syyriassa. Kansainvälisen yhteisön tulee pohtia, millaisin keinoin syylliset saadaan teoistaan vastuuseen ilman, että Syyrian ennestäänkin kärsivä siviiliväestö joutuu jälleen kantamaan seuraukset muiden teoista. Keinojen tulee olla ensisijaisesti rauhanomaisia. Afganistanin, Irakin ja Libyan sodat osoittavat, että aseellinen väliintulo tuottaa vain lisää kaaosta ja kärsimystä.

Suomen on otettava paikkansa siitä maailman maiden enemmistöstä, joka vastustaa suurvaltojen sotapelejä. Suomen on toimittava YK:ssa ja EU:ssa selkeän, sodan kiihtymistä vastustavan linjan puolesta, jotta ne toimisivat julkituotujen arvojensa mukaisesti rauhan ja vakauden, demokratian ja ihmisarvojen lujittamiseksi. Yhdysvaltojen ja kahden EU-maan suorittamat kostoiskut eivät tue näitä tavoitteita. Kaikkien osapuolten on pidättäydyttävä sotatoimista, ja Turkin miehitysjoukkojen pitää poistua Syyriasta. Alueelle on neuvoteltava aselepo ja rauha.

Median edustajien ja meidän jokaisen täytyy nyt pitää pää kylmänä. Sodan vaaran kasvaessa keskustelu on kärkevää ja siinä asetutaan herkästi jonkin osapuolen tueksi ilman luotettavaa informaatiota. Valitettavan usein motto on: ”Jollet ole puolellamme, olet meitä vastaan.” Tällainen ajattelu edistää pikemminkin sotaa kuin rauhaa. Syyrian sodassa ei ole enkeleitä, ja kuten Turkin ja Venäjän kohdalla voi nähdä, entiset veriviholliset voivat muuttua liittolaisiksi yhdessä yössä.

Nyt tarvitaan Suomeltakin diplomaattisia toimia sodan eskaloitumisen estämiseksi, ja meidän on omalta osaltamme lopetettava välittömästi asevienti sotaa käyviin ja sodan osapuolia tukeviin Lähi-idän maihin.

OSCE: Agreed ceasefires in Ukraine are not respected

This spring Donbass, the area of the conflict developing its fifth year, has seen two agreements to halt armed activities. Since 2015 the sides of the conflict have been giving such assurances already 19 times.

On March 5th, this year, the sides agreed to keep ceasefire. It was not lasting. On March 30th the sides once again upheld their recommitments to give people a chance to have peaceful Easter. Yesterday, on April 15, the sides were again pushed to stop fire. The “quiet regime” started at 12.45 the same day. At that, already in the evening there were reports coming of the shelling of outskirts of Gorlovka and Dokuchaevsk (both located on the side of Donetsk region which is not controlled by the Ukrainian government).

According to the data voiced on April 13by Alexander Hug, the chief deputy of the OSCE SMM, last year 480 civilians and this year 39 civilians were killed or injured, “not counting victims this week”.

Alexander Hug referred to the major upsurge of violence of April 10 and 11 when Ukrainian army started indiscriminate shelling the outskirts of a number of settlements of Donetsk region. The other side also violated the terms of the agreed ceasefire by launching response fire.
Alexander Hug stated on April 13, that during the first hours of the upsurge, there were “more than dozen impact sites, in which children were woken from sleep with the terrifying sound of artillery rounds crashing into their homes and neighborhoods. There are many injuries”.
Hug explains the horror of life under fire by “military mindset” of both sides as they “fail to prioritise the needs of civilians, withdraw weapons, especially from residential areas, and de-mine”.

Among victims of the difficult week of April 10/11, there were a 37-year-old woman and her 30-year-old husband who were wounded by their house in Lenin Street in a village of Staromikhailovka in early morning of April 11. They are parents of four children from 13 to 2. They saved the children sustaining wounds themselves.

haudalla
The family by the destroyed grave of their son in the destroyed Novoignatyevskoye cemetery just 300 meters away from what used to be the airport of Donetsk. Despite the warnings by the authorities to stay away from cemeteries as some of them were targeted with fire from the opposite side during these commemoration days, people still go there to stay with their loved ones. Photo: Sergey Golokha

The report by the OSCE SMM from April 12 describes what the monitors saw in hospitals to which the parents were taken, the woman having more than a hundred small wounds from both glass shards and shrapnel and her husband being in critical condition. The OSCE report quotes the survivors as saying, “They all were together in the bedroom of the apartment for the final explosion when the woman heard a whistling sound and an impact very close to the apartment, after which everything went dark and the apartment filled with smoke. She said that at the time of the impact, her husband had been standing by the window. The husband said he heard a loud sound. The woman said they all were brought by private car to a nearby checkpoint where an ambulance picked them up and took the woman and her husband to hospital number 24 in Donetsk city where they were both admitted… The SMM observed a bandage on the husband’s throat, swollen eyes and numerous small wounds on his body. “

The next report published by the OSCE SMM describes another victim of the same night shelling, “The SMM spoke with the owner (woman, aged 43) (house at 8 Molodizhna St., in Staromikhajlovka) and her eight-year-old daughter, who had fresh bruising around her left eye. She told the SMM that they had been sleeping inside when they heard the whistling sound of incoming shells at around 05:10 on 11 April and that after the impact, she saw that her daughter had bruises on her face”.

Alexander Hug states, “As sides fail to comply with commitments, they must minimise the worst effects of the conflict on civilians – e. g. by non-use of mortars and artillery in residential areas, by prohibition on positioning of hardware in residential areas and by immediate de-mining”.

Alexander Hug concludes, “The sides should aim at zero civilian casualties. They have the power and authority to achieve this objective if they want it. SMM’s reports provide a good basis of what needs to change to achieve this. Zero civilian casualties. Zero”.

This objective still remains a dream for civilians who are trapped in the conflict area. To raise concerns over their plight, no matter on which side of the conflict line they try to survive, it is necessary, at least, that politicians start reading the OSCE SMM daily reports.

At that, the reality on the ground is not a secret for a number of European politicians. On April 11, the governor of the Ukraine-controlled part of Donetsk region told on his Facebook page that they were receiving a high-profile delegation from Lithuania. The prime-minister, minister of defense and deputy minister for foreign affairs of this EU country visited Avdievka at the time of the upsurge in violence. Pavlo Zhebrivsky posted their photos in protection vests while groups of children were organised to greet them who were absolutely unprotected. On April 13 Zhebrivsky reported on a high-level delegation of the Slovak Republic visiting Avdievka and some settlements in the immediate vicinity of the contact line.

Meanwhile, on April 14 there were reports on the Ukrainian army shelling the area of the cemetery Zaytsevo, the suburb of DPR-controlled Gorlovka. It started an a hour and a half before the already agreed time for the ceasefire which was to begin at 12.45 yesterday.  At the time of the shelling the cemetery was full of civilians who came to visit the graves on the commemoration day. The day before a school bus from Zaytsevo came under fire. The children were rescued while one of the DPR militants, a man of 21, was reported as killed. On April 11, a group of 3rd and 4th-graders came under fire in Petrovsky district of Donetsk. It started when pupils of school number 103 were walking back home after lessons. A woman who witnessed that, stated, “It was something like heavy submachine gun. When bullets started to fly over children’s heads, they fell down. My colleagues and I were in the office nearby. We crawled to the children helping them to reach a safe place. The fire was delivered from the direction of Marjinka controlled by VSU as we are very close to their positions”.

Oksana Chelysheva

 

Oksana Tšelyševa: Ukrainan sodan siviiliuhrien määrä kasvaa

MashaJouluaaton aattona 2017 Donbassin konfliktin osapuolet lupasivat noudattaa tulitaukoa, taas yhtä sadonkorjuu- ja koulunalkutaukojen jälkeen, jotka solmittiin aiemmin syksyllä. Etyjin tarkkailuryhmän 10. tammikuuta 2018 julkaistussa raportissa todetaan, että 25.12.2017–7.1.2018 tapahtui 5 800 tulitaukorikkomusta. Sitä edeltäneeseen kahden viikon jaksoon verrattuna tulitus väheni noin 1,5 prosenttiin. Tämä on hyvä. Valitettavasti ei kuitenkaan ollut ainuttakaan päivää, jolloin tulitusta ei olisi ollut. Tarkkailuryhmä havaitsi raportin mukaan vähäistä alenemista tulitaukorikkomusten määrässä joulun ja uudenvuoden pyhinä. Tätä voi selittää kaksi tekijää: ensinnäkin joulukuussa tehty sopimus, jonka kaltaisia tosin on tehty monta kertaa ennenkin, ja toiseksi toteutunut ”sotavankien” vaihto. Käytän lainausmerkkejä, koska suurimpaan osaan vaihdossa vapautetuista sopii paremmin termi ”pidätettyinä olleet”. Vaihdon jälkeen tarkkailuryhmä raportoi, että tulitus oli taas lisääntynyt jopa nelinumeroisiin lukuihin päivässä.

Tammikuun 22. päivänä Etyjin tarkkailuryhmän varajohtaja Alexander Hug järjesti Donetskissa lehdistötilaisuuden, jossa hän esitteli viime vuoden traagisen lopputuleman: yli 400 000 Minskin sopimusten rikkomusta. Syynä hän pitää sitä, että osapuolet ovat lähekkäin eivätkä vedä raskasta aseistustaan kauemmas kontaktilinjalta, kuten Minskin sopimus edellyttää.

Etyjin mukaan siviiliuhrien määrä on jonkin verran noussut viime vuodesta. Etyjin tarkkailijat havaitsivat viime vuonna 478 siviiliuhria, heistä 40 lapsia. Uhreista 86 menehtyi ja 392 haavoittui. Edellisenä vuonna tarkkailijat totesivat 442 siviiliuhria. YK:n ihmisoikeuskomissaarin edustajan luvut ovat erilaiset, 544 uhria vuonna 2017 ja 525 vuonna 2016.

Konfliktin uhrien lukumääristä on varsin ristiriitaisia tietoja, riippuen siitä keneltä kysytään. Tammikuussa 2018 ”tasavaltojen” ihmisoikeusvaltuutetut julkistivat omat laskelmansa. Darja Morozova ilmoitti, että Donetskin ”kansantasavallassa” on sodan alusta, huhtikuusta 2014 lähtien menehtynyt 4 572 siviiliä. Luhanskin valtuutettu Olga Kobtseva ilmoitti, että samana ajanjaksona siellä on menehtynyt 1 300 siviiliä. Riippumattomat toimijat eivät ole pystyneet tarkistamaan tietoja. Sotilaallisista menetyksistä Ukrainan pääesikunta ilmoittaa Facebook-sivullaan, että 28.10.2017 mennessä taisteluissa haavoittui 8 377 sotilasta, kaatuneita oli 2 333. Entinen Ukrainan armeijan sotilas kommentoi minulle, että hänen tietääkseen Ukrainan armeijan taistelumenetyksiin ei lasketa vapaaehtoisia, varsinkaan muiden maiden kansalaisia.

YK:n ihmisoikeuskomissaarin hallinto ilmoittaa 20. raportissaan konfliktialueen tilanteesta, että uhriluku on yhteensä 35 081, heistä yli 10 300 kuolleita, näistä siviilejä 2 523, mihin on lisättävä 298 matkustajakoneen MH17 matkustajaa.

Muutama fakta Etyjin tarkkailuryhmän uusimmista raporteista

Tammikuun 21. päivänä tulitettiin reittibussia Olenovkan kylän (DNR) tarkastuspisteellä. Tulituksessa menehtyi yksi mies ja toinen sai vammoja. Seuraavana päivänä tulitettiin Dokutšaevskin kaupungin (DNR) asuntoalueita, ja kuusi siviiliä sai vammoja. Etyjin tarkkailijat totesivat raportissaan ammusten tulleen molemmissa tapauksissa lännestä. Etyjin tarkkailijat raportoivat havainneensa 25. tammikuuta tulituksen jälkeen Sahankan kaupungin (DNR) kadulla 120 mm ohjuksen pyrstövakaajan, joka törrötti matalasta pommin tekemästä kuopasta 10 metrin päässä asuintaloista. Muutamaa päivää myöhemmin tarkkailijat kuulivat Sahankan asukkaalta, että hänen kotitaloonsa 24. tammikuuta tullut osuma oli kuudes tai seitsemäs konfliktin alusta lukien. Tarkkailijat totesivat tulituksen tulleen lounaasta, siis Kiovan kontrolloiman Mariupolin suunnalta.

ohjuksentekemareika
Ruslan Golovtshenko, s. 1969, asui pienessä Sartanan kaupungissa lähellä Mariupolia. Eräänä aamuna hän astui ulos talostaan, kun ohjus räjähti muutaman metrin päässä. Naapurien yrittäessä auttaa Ruslania hän oli vielä elossa, mutta kuoli myöhemmin sairaalassa. Kuvassa Ruslanin tappaneen ohjuksen jättämä reikä.

Erityisen vaikea on siviilien asema ns. harmaalla vyöhykkeellä armeijoiden välissä. Donetskin lehdistötilaisuudessa Alexander Hug totesi, ettei Minskin sopimuksissa määritelty konfliktin osapuolten välistä vyöhykettä. Olettamus on, ettei sillä ole osapuolten joukkoja eikä sotakalustoa. Todellisuudessa vyöhykkeellä toimii tiedusteluryhmiä, ihmisiä haavoittuu maamiinoista ja alueella havaitaan raskaan sotakaluston liikkeitä. Eräissä tapauksissa on vallattu kokonaisia taajamia, kuten kävi Travneven (Metallistin) ja Gladosoven taajamille Horlivkan lähistöllä marraskuussa 2017. Alue on demilitarisoitua, eikä siellä pitäisi olla muita kuin paikallisia. Ukrainan armeijan joukko-osastot valtasivat nämä kylät ja heikensivät jäljellä olevien siviilien asemaa.

Etyjin tarkkailijat eivät päässeet vallattuihin kyliin useaan viikkoon. Joulukuun alussa sain yhteyden perheeseen, joka oli saanut haettua äitinsä Travnevesta. Heidän mukaansa Ukrainan joukot olivat kieltäneet noin sataa asukasta poistumasta taloistaan. Kylässä ei ole sähköjä eikä vettä. Lähimpään kauppaan on 2 kilometriä, mutta miinat ja sateet ovat tehneet tien käyttökelvottomaksi. Lisäksi kauppa on Donetskin ”tasavallan” puolella, kuten asukkaiden eläkkeetkin. Ukraina ei maksa vallattujen kylien asukkaiden eläkkeitä. Myöhemmin alueelle päästyään Etyjin tarkkailijat vahvistivat havainneensa monilla pihaporteilla rastin, jolla armeija ilmeisesti merkitsee talot, jotka aikoo ottaa käyttöönsä.

Opytnen tuhottu ja unohdettu kylä

Syyskuussa 2017 Suomen Rauhanpuolustajien pieni delegaatio kävi Opytnen kylässä Ukrainan hallitseman Donetskin alueella. Aiemmin vilkkaan kylän 330 talosta yli 300 oli tuhoutunut. Jäljellä oli 26 perhettä, pääasiassa vanhuksia. Kylässä ei ole sähköjä eikä juomavettä. Sadat asukkaat ovat muuttaneet pois, jäljellä olevilla ei ole pakopaikkaa. Aikoinaan tämä kahden kilometrin päässä Donetskin lentokentästä sijaitseva kylä oli hieno paikka: koulu, sairaala, lastentarha, oma kirjapaino, kasvinjalostuskeskus, tieteellisiä arkistoja. Ne ovat nyt palaneet ja siemenkokoelma tuhoutunut, tilalla kylässä on Ukrainan armeijan asemia.

Joulukuussa kylän asukkaille yritettiin toimittaa ruokatavaroita, mutta se epäonnistui. Esteenä olivat sää ja sotilaat. Niinpä elintarvikkeet jaettiin Avdievkassa oleville sotapakolaisille. Opytneen kyettiin toimittamaan ruokaa vasta tammikuun lopussa, avustukset vietiin perille kelkalla. Lähetyksessä oli litran pullot ruokaöljyä, kala- ja vihannessäilykkeitä, teetä, keksejä, rusinoita, vohveleita, pussikeittoja ja -puuroja. Muistettakoon, ettei kylässä ole sähköä eikä kaasua ja ihmiset keittävät vettä yhdessä pihaan rakentamallaan liedellä.

Ruslaninmaalaus2
Ohjuksen tappama Ruslan harrasti maalaamista. Kuvan enkeli jäi kesken.

Kylästä saamissani kuvissa näkyy vanhuksia. Saša-setä asuu talonsa ainoassa ehjässä huoneessa eli kylpyhuoneessa; hän hoitelee kissoja ja harakoita. Maša-mummon poika vammautui tulituksessa ja kuoli vuoden kuluttua hoidon puutteessa. Äiti hautasi hänet puutarhaan, ja tulituksen hiljennyttyä ruumis siirrettiin hautausmaalle, jonne äiti pääsee käymään vain jos sotilaat auttavat. Zinaida-mummo sanoo, että kaikki tietävät vanhusten käyvän ruokaostoksilla 7 kilometrin päässä miinoitettuja peltoja pitkin; hän itse kävelee huonosti ja nyt on talvi. Hänellä ja hänen miehellään ei ole minne paeta. Sodan aikana kylästä on kuollut yli 30 henkeä, heistä 13 tykistötulituksissa, jotka moukaroivat kylää vuoden 2014 lopusta vuoden 2016 alkuun saakka. Avustuksia kylään toimittavat vapaaehtoiset eivät tiedä, sisältyvätkö Opytnen kuolonuhrit kansainvälisten järjestöjen kokoamiin tilastoihin. Tieto heistä on kyllä toimitettu paikallishallinnolle.

Tšigarin kylä harmaalla vyöhykkeellä sotajoukkojen välissä

Donetskin alueen Tšigarin kylä oli aiemmin suuren Leninsken kylän osa. Nyt se on harmaalla vyöhykkeellä, toisella puolellaan DNR:lle kuuluva Horlivka, toisella Kiovan kontrolloima Toretsk. Osapuolten joukot ovat asemissa kahden kaivoksen välissä: Južnajan vieressä Ukrainan armeijan asemat, Gagarinin luona DNR:n. Joukkojen välimatka on kolmisen kilometriä. Tällä alueella asuu 170 ihmistä, oikeammin he kituuttavat kansalaisjärjestöjen tuella.

Ruslaninmaalaus1
Ruslan Golovtshenkon kyyhkymaalaus oli kiinnitetty hänen pienen talonsa ovenpieleen.

Lisäksi Tšigarin kautta kulkee korkeapaineputki, joka vie juomavettä DNR:n kontrolloimasta Horlivkasta Kiovan kontrolloimiin Donetskin alueen kyliin ja kaupunkeihin. Putki on vahingoittunut tulituksissa, ja vesi on täyttänyt kyläläisten kellarit ja se valuu myös Gagarin-kaivoksen kuiluihin. Tämä saattaa johtaa lopulta koko taajaman tuhoon. Humanitaarisen avustusjärjestö Proliskan johtaja Jevgeni Kaplin havaitsi helmikuussa maaperän vajoaman kylän asuntoalueella. Monttu on halkaisijaltaan 7 metriä ja syvyydeltään 5 metriä; se oli ilmaantunut viikkoa aikaisemmin 20 metrin päähän asuintalosta ja 150 metrin päähän korkeapaineputkesta. Jos vesiputki tuhoutuu, useat sadat tuhannet ihmiset jäävät vaille vettä.

Kansainvälisille järjestöille on tiedotettu ekologisen katastrofin todennäköisyydestä. Kysymys on siitä, kuka paikkaa puhki ammutun putken ja pumppaa veden kaivoksesta.

Kuka rikkoo sopimuksia?

Kysymys ei ole retorinen. Vastaus löytyy Etyjin tarkkailuryhmän raporteista: molemmat osapuolet. Raporteissa ei valitettavasti aina mainita, kumpi osapuoli teki aloitteen. Syyt tähän eivät ole niinkään poliittisia kuin käytännöllisiä. Kuitenkin eräissä Etyjin raporteissa esitetään tietoja paitsi havaitusta tulituksesta myös ammusten määristä ja kuvataan tulituksen aktiivisuutta kronologisessa järjestyksessä: ”Kaksi ammusta etelästä pohjoiseen, kolme ammusta lännestä itään ja yksi ammus etelästä pohjoiseen, sitten yhteensä kolme räjähdystä ja 71 ammusta (37 idästä länteen, 30 lännestä itään ja 4 etelästä pohjoiseen).” Tai näin: ”1. helmikuuta tarkkailukamera, joka sijaitsee kilometrin lounaaseen Širokinon kylästä (20 kilometriä Mariupolista itään), havaitsi yhden ammuksen lännestä itään, sitten seitsemän ammusta idästä länteen, kaikki nämä 5–8 kilometrin päässä pohjoisessa. Helmikuun toisen päivän yönä sama kamera havaitsi järjestyksessä kolme ammusta idästä länteen, yhden määrittämättömän räjähdyksen ja neljä ammusta idästä länteen.”

Kannattaa lukea Etyjin tarkkailijoiden raportteja, vaikka ne alueen maantiedettä tuntemattomalle saattavat olla hankalasti tulkittavia.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

 

 

 

 

 

 

Oksana Tšelyševa: Tanja

Itä-Ukrainan nelivuotisen sodan aikana olen löytänyt paljon ihmisiä, jotka auttavat kokoamaan ja tarkistamaan tietoja. Vaikka onkin kauheaa soittaa sodan keskellä elävälle ihmiselle kysyäkseen tapahtuneesta pommituksesta, on se usein ainoa keino saada tarkempia tietoja tapahtumista.

”Ai luitte uutisen, että lähistöllämme ammutaan? Ei nyt aivan lähellä, teen kotitöitä ja yritän olla kuulematta. Jos pommitus olisi lähempänä, se ei onnistuisi. Olemme neljässä vuodessa niin tottuneet tähän, että normaali elämä tuntuu nyt unennäöltä.”

Tanja on yksi näistä kontakteistani, jotka ovat auttaneet minua vuosien varrella. Nuori nainen, joka asuu rintamalinjalla Itä-Ukrainan konfliktialueella. Hänellä on mies ja tytär. Elantonsa hän saa pientilalta kasvattamalla vuohia ja sikoja. Lisäksi hän perheineen elättää yhteensä 59:ää kissaa ja koiraa. Tanja pitää yllä pientä eläinhoitolaa ja -sairaalaa. Tämä kaikki siis sotatoimialueella.

Tammikuun lopulla Tanjalta tullut viesti yllätti: ”Olen tullut muutamaksi päiväksi Pietariin.” Hän oli tullut kaupunkiin ostaakseen velaksi asunnon tyttärelleen: ”En halua, että hän on siellä sodan keskellä. Hän on nyt 13-vuotias. Teen kaikkeni, että hän pääsisi pois Donbassista.”

avd1Pietari on lähellä Helsinkiä, mutta minulle Venäjältä paenneelle se on kaukana. Tanja tuli pikavisiitille vieraakseni. Olimme kommunikoineet jo puolitoista vuotta netissä. ”Matka sujui hienosti. Hermoilin rajalla, kun suomalaiset rajamiehet kyselivät, kenen luokse matkustan, mihin osoitteeseen. Mehän emme muistaneet selvittää sitä ennalta. Selitin heille parhaani mukaan ja he tyytyivät vastaukseen.”

Tanja oli Helsingissä vain päivän ja lähti illalla taas Pietariin palatakseen sieltä Donetskiin. Hän oli löytänyt pietarilaisesta yhteisasunnosta tyttärelleen huoneen ja ottanut 15 vuoden asuntolainan. ”Huone on pikkuruinen, valitsin sen sillä perusteella, että naapurit ovat hyviä. Lapsihan joutuu asumaan yksin. Minä taas joudun tekemään paljon töitä maksaakseni asuntolainan ja tullaksemme toimeen.”

TUHOTTU LENTOKENTTÄ

Tanja asuu muutaman kilometrin päässä rintamalinjalta. Tummasilmäinen nuori nainen kertoo hiljaa ja rauhallisesti perheensä kokemuksista. ”Sota alkoi Donetskissa 26. toukokuuta 2014. Silloin pommitettiin Donetskin lentokenttää, jolla työskentelin. Olin juuri lähtenyt töistä, kun minulle soitettiin ja sanottiin, että pommikoneet pommittavat kenttää. Hetken päästä minulle soitti erehdyksessä kollega, jolla on Tanja-niminen tytär, ja kuulin huutoa: ’Meitä ammutaan, ihmisiä on kuollut.’”

Pitkään jatkuneiden raskaiden taistelujen jälkeen lentokenttä oli maan tasalla. Tanja suree lentokentän tuhoa: ”Se oli moderni, ja matkustajamäärät melkein yhtä suuret kuin Dallasissa.”

Lentokentän jälkeen hänen asuintaloaankin pommitettiin Donetskissa, joten hän päätti lähteä kaupungista ja asettui lähistön kylään. Eräänä aamuna hänen pihallaan ollut tyttärensä havahtui siihen, että tankit ajavat. Vaikka tankit vain ajoivat ohi, hänen rauhansa loppui niiden meluun.

SEPARATISTINEN HEVONEN

Kun kylää alettiin pommittaa vuonna 2014, Tanja yritti löytää turvapaikan myös hevoselleen. Hän kirjoitti kaikille hevosihmisten nettifoorumeille löytääkseen eläimelle paikan jostain tallista – yhdentekevää, olisiko se Venäjällä vai Ukrainan rauhallisella alueella. Hänelle vastattiin, että jos hän kerran harkitsee hevosen kuljettamista Venäjälle, ei kukaan auta häntä Ukrainassa. Hevonen jäi siis selviytymään sodan jalkoihin, koska he eivät voineet hylätä sitä. ”Sehän on hevonen ja he hevosharrastajia… Näköjään myös hevonen voi olla separatistinen.”

Samana vuonna Tanja vei lapsensa Venäjälle hetkeksi turvaan, tarkoitus oli viipyä muutama viikko poissa taistelujen jaloista. Pietarissa oli käytettävissä asunto, koska tuttavat aikoivat myydä sen ja antoivat sen ilmaiseksi heidän käyttöönsä. Viikot seurasivat toisiaan, mutta Donetskista tulleissa puheluissa kerrottiin joka päivä, että sota jatkuu. Lyhyeksi tarkoitettu vierailu Venäjällä venyikin puoleksi vuodeksi. Nyt tytär siis muutti yksin Pietariin.

KUOLEMIA TARKASTUSPISTEILLÄ

Tanjan kotitalon lähellä on ns. Donetskin kansantasavallan (DNR:n) sotilaiden tarkastuspiste. Tammikuun 21. päivänä 2018 sen luona tulitettiin reittibussia. Yksi ihminen kuoli. Etyjin tarkkailumission raportti toteaa: ”Tarkkailijat havaitsivat kaksi siviiliuhria DNR:n tarkastuspisteen luona Olenovkan lähistöllä. Kun tarkkailumission ryhmä tuli 21.1. kello 12.30 Olenovkan lounaisreunalla olevalle tarkastuspisteelle, sotilaallisesti pukeutunut ja aseistautunut DNR:n mies saattoi tarkkailijat bussipysäkille 40 metriä pohjoiseen. Tarkkailijat havaitsivat reiän bussin ikkunassa kuljettajan puolella, sen oli tarkkailijoiden arvion mukaan aiheuttanut luoti. Myöhemmin tarkkailijat havaitsivat samalla puolella bussia toisenkin reiän. Tarkkailuryhmän arvion mukaan bussia oli ammuttu tuliaseella lännen suunnasta.”

avd
Vuonna 2015 pommitettu kerrostalo Avdiivkassa. Talon julkisivuun on maalattu paikallisen naisen kuva. Rakennuksessa asuu perheitä, vaikka käytössä ei ole kaasua eikä vettä.

Tämän jälkeen DNR:n edustaja saattoi tarkkailijat ensiaputeltalle, joka oli pystytetty bussipysäkin viereen, ja he näkivät kaksi miestä (molemmat 58-vuotiaita): toisella oli kasvojen vasen puoli veressä ja hän piteli sen lähellä sidettä, toisella oli ampumahaavoja kaulassa ja vasemmassa poskessa. Tarkkailumission jäsenet näkivät lääkäreiden yrittävän elvyttää jälkimmäistä miestä, jolla oli voimakasta verenvuotoa ja hengitysvaikeuksia. Tullessaan teltasta kello 13.36 tarkkailijat kuulivat ristitulitusta, lukuisia laukauksia ja sarjoja noin 1–2 kilometrin päässä lounaaseen, sitten vähintään 6 räjähdystä noin 2–4 kilometrin päässä samalla suunnalla. Ennen tarkkailijoiden poistumista mainitulta alueelta DNR:n edustaja ilmoitti heille, että kaulaan ja poskeen ammuttu mies oli menehtynyt ja toinen mies toimitettu sairaalaan Donetskiin.

Tuona päivänä Tanja oli palannut kotiin vähän ennen kuin siviilejä kuljettavaa bussia tulitettiin. ”No jos kerran ammukset tulivat lännestä, asialla olivat ukrainalaiset. Ampuva separatisti olisi huomattu. Siellä on erotuslinja heti tarkastuspisteen takana.”

AMBULANSSIEN VÄLISSÄ HARMAALLA VYÖHYKKEELLÄ

Marraskuussa 2017 Tanja oli taas kotimatkalla tarkastuspisteiden kautta. Hän näki, miten ihmiset nousivat bussista viimeisellä pisteellä. Lähinnä eläkeläisiä, heitähän tarkastuspisteiden jonoissa on eniten. Saadakseen Ukrainassa ansaitsemansa työeläkkeen he joutuvat kahden kuukauden välein käymään tunnistautumassa siinä ainoassa pankissa, josta Donetskin ja Luhanskin alueiden asukkaat voivat nostaa eläkkeensä.

Bussit, jotka kuljettavat ihmisiä Ukrainan valvomilta alueilta ”tasavaltoihin”, vievät heidät vain viimeiselle tarkastuspisteelle. Siellä matkustajien pitää nousta autosta, kerätä tavaransa ja kävellä vastapuolen viimeiselle tarkastuspisteelle. Näin tapahtuu aina, säästä tai matkustajan iästä riippumatta.

Yksi bussista noussut nainen kaatui käveltyään muutaman metrin päähän tarkastuspisteeltä. ”Hän kaatui kuin leikattuna. Muutamat kiiruhtivat hänen luokseen, suurin osa käveli ohi. Edelläni kulkeneet autot eivät pysähtyneet. Kun sain pysäköityä ja pääsin hänen luokseen, hän oli vielä elossa. Pulssi oli kuitenkin hyvin heikko ja hengitys pinnallista.”

Tanja soitti Donetskin ”tasavallan” ensiapuun. Ambulanssi oli lähellä, mutta ei voinut ajaa paikalle, koska nainen makasi käytännössä Ukrainan tarkastuspisteellä. Tanjan vieressä seisoi ukrainalainen rajamies: ”Mikseivät ne suostu tulemaan? Ei me niihin kajota.”

Kuitenkin ukrainalainen ambulanssi olisi aivan samoin kieltäytynyt tulemasta ”tasavallan” tarkastuspisteelle. Siellä taas seisoi kuolevan naisen tytär. Hän odotti äitiä, joka oli aamulla lähtenyt ukrainalaispankin lähimpään konttoriin saadakseen kortin, jolle eläke maksetaan.

Kun ukrainalainen ambulanssi vihdoin saapui tarkastuspisteelle, nainen oli jo kuollut. Aikaa hukattiin Ukrainan puolella olevan ensiapuaseman etäisyyden vuoksi mutta myös siksi, että lääkärit olivat haluttomia lähtemään tarkastuspisteelle ”tasavaltojen” puolella asuvan naisen takia. ”Objektiivisesti katsoen oli mahdotonta pelastaa häntä. Jos käytettävissä olisi ollut defi (defibrillaattori) – mutta kun ei ollut. Autot ja ihmiset ajoivat koko ajan ohitse.”

Vainajan tytär riensi autollaan paikalle jonojen läpi. Hän vei äitinsä ruumiin kotiin, ukrainalaiset rajamiehet auttoivat nostamaan sen kyytiin. ”Olisittepa kuulleet, miten he kirosivat sotaa ja sen aloittajia. Oli kauheaa kuljettaa harmaalla vyöhykkeellä äitinsä kylmenevää ruumista. Tiedostaa, että olet siellä aivan yksin tragediasi kanssa. Harmaa vyöhyke itsessään on kauhea paikka. Tarkastuspisteillä on kilometrien jonot sekä helteellä että pakkasella, samoin eläkerahaston ja sosiaalitoimiston ovilla; niiden vaikutuksesta muutenkin sairastelevien eläkeläisten terveys pettää.”

Tanja yrittää keksiä edes jotain positiivista: naista yritettiin sentään auttaa, ei vain hän itse vaan myös molempien puolten sotilaat. Tytär vältti ryntäilyn bussilta toiselle äitiänsä löytämiseksi, koska tämä makasi kuraisessa tiepuolessa.

Marraskuun alussa eräs toinen nainen oli onnekkaampi. Hänkin tuupertui tarkastuspisteelle Luhanskin Stanitsassa paluumatkallaan ukrainalaisesta pankista. Hänen ohitseen ei ajettu, viereen pysähtyi Etyjin tarkkailumission autoja. Tarkkailupartion lääkintämies elvytti kuolevaa naista tunnin ajan, ja autossa oli defi, joka auttoi pelastamaan naisen hengen. Jos Etyjin partio ei olisi osunut paikalle tai se ei olisi pysähtynyt ja puuttunut tilanteeseen, olisi jälleen yksi elämä päättynyt.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

 

Rauhanpuolustajien edustajia ei Krimillä vaalien aikaan

Johan Bäckman kertoo blogissaan olleensa Krimillä kansainvälisenä vaalitarkkailijana Venäjän presidentivaalien aikaan 18.3.2018. Blogitekstissään hän kirjoittaa, että Krimillä oli suomalaisessa turistidelegaatiossa mukana myös mm.  ”Rauhanpuolustajien Marjaliisa Siira”.
Siira oli Krimillä yksityishenkilönä, eikä Rauhanpuolustajilla ole hänen matkansa kanssa mitään tekemistä. Rauhanpuolustajat on tuominnut ja tuomitsee edelleen Krimin miehityksen.

EU-tuomioistuin teki päätöksen Länsi-Saharan kalavesistä

justiceEuroopan unionin tuomioistuin päätti:

Länsi-Saharan kalavedet eivät voi sisältyä Marokon ja EU:n väliseen kalastussopimukseen

EU-tuomioistuimen tänään 27. helmikuuta julkaisemassa lehdistötiedotteessa kerrottiin päätöksestä, joka käsitteli Marokon ja EU:n välistä kalastussopimusta. Tuomioistuin totesi, ettei sopimus voi koskea Marokon miehittämän Länsi-Saharan kalavesiä. Tuomioistuimen mukaan tämä olisi vastoin Länsi-Saharan itsemääräämisoikeutta: ”Mikäli Länsi-Saharan alue liitetään mukaan kalastussopimukseen, se on vastoin tiettyjä kansainvälisen oikeuden sääntöjä, jotka koskevat EU:n ja Marokon välisiä suhteita, muun muassa itsemääräämisoikeuden periaatetta.”

EU-tuomioistuimen lehdistötiedote ladattavissa täältä.

Lääkärit Länsi-Saharaan -joukkorahoitus­kampanja peruuntui

Sahrawien pakolaisleirillä Algeriassa

Lääkärit Länsi-Saharaan -joukkorahoituskampanjalla Mesenaatissa haettiin rahoitusta kahden suomalaislääkärin matkaa hoitamaan länsisaharalaisia pakolaisleireillä. Järjestäjistä riippumattomista syistä joukkorahoituskampanja valitettavasti peruuntuu. Tähän mennessä kampanjaan osaa ottaneille palautetaan rahat takaisin.

Kokeneet lääkärit, kirurgi ja urologi Matti Rauvala ja syöpätauteihin erikoistunut Abdel Maiche olivat maalis-huhtikuussa 2018 lähdössä kolmatta kertaa hoitamaan länsisaharalaisia pakolaisleireille Algeriaan. He olisivat tehneet työnsä leireillä täysin vapaaehtoisesti ja korvauksetta.
Rauvala ja Maiche ovat työskennelleet pakolaisleireillä aiemmin vuosina 2011 ja 2013, joten heillä on kokemusta vaativista olosuhteista. Tarkoitus oli myös ostaa leirien asukkaille lääkkeitä Algeriasta.

Kerttu Matinpuron on kuvannut pakolaisten elämästä lyhyen dokumenttielokuvan Three Generations – länsisaharalaisten elämää pakolaisleirillä.

 

Läntisen tuolla puolen -sivusto avattu

Lantinen_kuva
Mitä ihmettä tarkoittaa länsimaalainen?  Ketkä suljetaan länsimaisuuden ulkopuolelle? Miksi haluamme niin kovasti kuulua länteen ja millaisia maailmankuvia länsi/ei-länsi-asettelulla tuotetaan?

Läntisen  tuolla puolen on Rauhanpuolustajien yhteistyössä Rauhankasvatusinstituutin kanssa tuottama mediakasvatusmateriaali, jonka kohderyhmänä ovat erityisesti yläkoulun ja toisen asteen opiskelijat. Sopivaa aineistoa se on kyllä aikuisillekin!
Materiaali sisältää neljä osiota: Länsi ja viihde, Länsi mediassa, Kuvien taakse ja Länsi-Sahara. Se johdattaa analysoimaan filmejä, sarjakuvia, sketsiviihdettä, mediatekstejä ja uutiskuvia. Länsi-Sahara-osio haluaa herättää ihmisten tietoisuutta kansasta, joka elää jo kolmannessa sukupolvessa pakolaisleireillä.
Johdantona aineistoon toimii lyhyt ja värikäs animaatio.

Tutustu ja askella mediakriittisyyden polulla!

Kansalaisadressi vaatii Suomea tunnustamaan Palestiinan valtion

Flag_of_Palestine
Arabikansojen ystävyysseura
on lähettänyt hallitukselle, eduskunnalle ja tasavallan presidentille kansalaisadressin, jossa Suomea vaaditaan liittymään Ruotsin ja 136 muun maan joukkoon ja tunnustamaan Palestiinan valtio.

Yksipuolisella julistuksellaan Jerusalemin asemasta, josta muun kansainvälisen yhteisön kannan mukaan pitäisi päättää vasta osana Israelin ja Palestiinan rauhanratkaisua, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi tukensa toiminnalle, joka kansainvälisen yhteisön mukaan on lainvastaista. Se rohkaisee Israelia jatkamaan ”rauhanprosessin” kulissien takana entistä päättäväisemmin miehitettyjen alueiden anastamisen ja etnisen puhdistuksen politiikkaansa, jonka tavoitteena on palestiinalaisia syrjimällä ja heidän elinmahdollisuuksiaan tukahduttamalla saada Israelin haltuun mahdollisimman suuri osa miehitetyistä alueista mahdollisimman pienellä määrällä alkuperäisiä asukkaita.

Trumpin ratkaisu, paitsi että se työntää Palestiinan kansan itsemääräämisoikeuden toteutumisen entistä kauemmaksi, myös tuhoaa tehokkaasti mahdollisuuksia saada Lähi-idän pakolaiskriisit hallintaan vaikuttamalla väkivallan alkusyihin pakolaisten kotimaissa.

Euroopalla on erityinen vastuu ja merkitys kun vaaditaan, että Israelin ja Palestiinan suhteita koskevien ratkaisujen on perustuttava kansainväliseen oikeuteen ja YK:n päätöslauselmiin. Suomenkin on jo aika seurata Ruotsin ja 136 muun valtion esimerkkiä Palestiinan tunnustamisessa. Asetelmassa, jossa Israelilla on kaikki valtit käsissään, tunnustamisen jättäminen osapuolten neuvottelutuloksen varaan on tekopyhää käsienpesua. Allekirjoittajat vaativat, että Suomi tunnustaa Palestiinan valtion Itä-Jerusalem sen pääkaupunkina.

Koko adressi perusteluineen löytyy osoitteesta www.adressit.com/suomen_tunnustettava_palestiina

UKRAINE – FOUR YEARS OF CRISIS



Below is the final report and recommendations of Finnish Peace Committee’s delegation to Ukraine in 2017. The report has been done by the delegation that visited Ukraine for two weeks in august/september 2017.

FINNISH PEACE COMMITTEE
Antero Eerola, Antti Rautiainen & Oksana Tšelyševa
UKRAINE – FOUR YEARS OF CRISIS



The deep political, military and social crisis in Ukraine has continued now for almost four years. The massive protest movement and civic unrest known as Euromaidan led to a change of power in Ukraine at the end of February 2014. The opposition came to power and the then president Viktor Janukovich and Prime Minister Nikolai Azarov fled the country.

In March 2014 Russia annexed the Crimean peninsula and at the beginning of April violent clashes broke out in Eastern Ukraine in the regions of Donetsk and Luhansk, commonly known as Donbass. At the beginning of May 2014 in southern Ukrainian city of Odessa around 50 people died in two incidents in the centre of the city.

By autumn 2017 there had been no effective ceasefire in Eastern Ukraine. The OSCE (Organization for Security and Co-operation in Europe) Special Monitoring Mission to Ukraine reports constant violations of ceasefire by both sides of the conflict.
Also the culprits responsible for violence in Euromaidan, which left more than hundred people deceased, remain mostly unpunished more than three years later. Few rank-and-file soldiers of the ministry of the interior special troops (Berkut) have been sentenced, but those who gave the orders have not been brought to justice. In Odessa, not a single person has been prosecuted so far for arson and mass murder in the house of trade unions.

The international community has promoted, endorsed and witnessed many agreements to solve different stages of crisis in Ukraine. The problem is, they haven´t been fulfilled. 

The war in the Donbass region of Eastern Ukraine has caused more than 10   000 casualties – including nearly 3 000 civilians and about 24 000 wounded. Despite  the Minsk agreement and the formal ceasefire, people die in the vicinity of the line of contact on a weekly basis. Not all heavy weapons have been withdrawn from the line of contact and uncharted mine fields pose a great danger to civilians.

According to UNHCR (United Nation High Commissioner on Refugees), about 1,6 million people Internally Displaced Persons (IDP). Up to 2,5 million people have fled to Russia. Thousands of people are depended on humanitarian aid. This aid is endangered because of the ongoing conflict and constantly changing regulations by the armed groups controlling parts of Eastern Ukraine.
The crisis and especially the armed conflict has led to a deteriorating human rights situation in Ukraine. This has been reported by United Nations High Commissioner on Human Rights, sub committee of prevention of torture, United Nations Human Rights Monitoring Mission in Ukraine (HRMMU), OSCE, Amnesty International and Human Rights Watch.

These organizations report on torture, beating, threats of sexual violence, forced disappearance of people and forced testimonies. Usually victims of human rights violations are being accused of cooperating with the enemy on both sides.
The Security Service of Ukraine has been reluctant or at least hesitant to cooperate with human rights organizations. Such organizations do not have any access to Eastern Ukraine to armed groups controlled areas of DNR and LNR or to Crimean peninsula annexed by Russian Federation. Especially Amnesty International is worried about of culture of impunity that has emerged in conflict area.

Human rights organizations also report on the harassment of media and right activists. Restrictions on media freedom are often justified by countering ”Russian propaganda”. In armed group controlled areas no independent media exists.
The most extreme cases are murders of well-known journalists like Pavel Sheremet and Olez Busina. In addition journalist (and an ex-activist of Euromaidan) Ruslan Kotsaba was sentenced to prison for urging Ukrainian men to refuse from arms.

There´s also been serious breaches of parliamentary democracy in Ukraine due to suspension of activities of opposition political parties. This has been sharply criticized by the Venice Commission of the Council of Europe. At the same time on other parts of Europe – including Finland – the Ukrainian crisis has dropped out of headlines. The attention of European media is already elsewhere. The same goes for political discussion and international political attention. The crisis in Ukraine has also initiated a bitter blame game between West and Russia without any direct connection to Ukraine.

Against this background, the Finnish Peace Committee sent a delegation of three people to Ukraine on a study visit in autumn 2017. The aim of the visit was to study the situation on human rights, press freedom, democracy, corruption, civil society and especially the humanitarian situation in conflict torn regions of Eastern Ukraine. Our delegation met with organizations and people whose voice is not usually heard in Western societies.

Unfortunately we didn´t have access to areas controlled by armed groups, the so-called ”people´s republics” of Donetsk and Luhansk or Crimea. In this regard, the picture of the situation in Ukraine is not complete.

The authors of this report wish to thank the Ministry of Foreign Affairs of Finland for financial support for our study visit. Especially we would like to thank general secretary of Finnish Peace Committee Teemu Matinpuro, who provided us with all possible help and support back home.

OSCE

The delegation had the full support of the OSCE Special Monitoring Mission to Ukraine, and was in regular contact with the mission and met both with Alexander Hug, the principal deputy head of the mission and several field officers in different locations: Odessa, Popasna and Kramatorsk.

The mission faces several obstacles in its work. It operates under propaganda attacks from various media outlets on both sides of the conflict. They blame the mission for “being either pro-Russian or having a bias towards Ukraine”.

The delegation met with Alexander Hug, the principal deputy head of the OSCE Monitoring Mission to Ukraine. Hug updated us on the security situation and the mandate of the OSCE SMM, elaborating on such things as the information to be included into daily reports which go public, problems the staff of the mission encounter while recording the number and type of violations of the Minsk Agreements as well as the situation of the mission to be under propaganda attack from various media outlets on both sides of the contact line, which blame the mission for “being either pro-Russian or having a bias towards Ukraine”.

The SMM permanent patrol base in Popasna is one of the most recent ones established along the conflict line. It’s one of the forward patrol bases and it was established in late spring 2017. Its priority is to monitor the contact line, which they do in 24-hour shifts, due to proximity of the line. At the time of our visit, it was staffed with people from Bulgaria, Sweden, Finland, Poland and the UK. All the staff had a background in the military, police, law or medicine.  According to their assessment, ceasefire violations continue, despite the agreement.

SMM officers identified the lack of de-mining activity as one of the main problems, both for civilians and them as it is an impediment to monitoring the situation. They were aware that Finland had allocated 1,5-million euros to help demining. But, in their view, demining takes place in areas located far from the line of contact and that there is a need for developing a more comprehensive and transparent program for demining by specialized international humanitarian agencies.

It was also mentioned that the mission has recorded growing tensions among the local population. “The number of protests of local people against the Ukrainian army units stationed in settlements has increased. They have conflicts with the army over empty houses as well as houses in which people still live”.

The SMM field officers met by the delegation spoke about the level of co-ordination of their tasks envisaged by the mandate of the OSCE mission to Ukraine, as well as their work with the officers of the Joint Center for Control and Co-ordination (JCCC) which includes officers from both Ukraine and the Russian Federation. JCCC is structured so that the officers of the Russian Federation army are located on Ukraine’s side of the conflict line and Ukrainian army officers on the side not controlled by the Ukrainian Government. Although the OSCE SMM has regular meetings with them, the JCCC representatives are often hesitant to assist the OSCE SMM (regardless of which side).

Some of the staff of SMM in Popasna had previous experience of observing the conflict in South Ossetia with the OSCE mandate. The work there was much easier because the OSCE mission was more respected by the both sides. In Ukrainian case, for example military checkpoints are problematic both for SMM and the civilians. According to them there should be more crossing points in the conflict line to help local population in their daily lives. For example, in the Luhansk region there is only one very busy entry-exit checkpoint at Stanytsia Luhanska.

The delegation joined the field officers in Popasna in patrolling their zone. Due to the security situation, the patrol was just to observe the humanitarian situation. The delegation visited the village administration where the SMM arranged for a meeting with the chief of the youth and school department. The following topics were discussed: the situation of the schools in the entire district and the problems caused by closure of some schools and using them to station the military, the development of relations between the OSCE SMM field mission and the local population, demining, and mine-awareness training.

The delegation also assisted SMM officers in establishing contacts between a local family and the OSCE SMM. This family had been in contact with us for a few previous days asking to meet them while we were in Popasna. They complained about five attempts by the Ukrainian military to seize their house in the village near Popasna. In this case it was difficult to persuade the family to establish direct contacts with the OSCE SMM. For them one of the major obstacles was the lack of trust of Ukrainian citizens working as interpreters for the mission, so the discussions were held in absence of the official interpreter.

The delegation stayed in constant contact with the SMM, notifying them about incidents that might be important for the OSCE SMM to follow, such as the attack on the chief of Kharkiv-based anti-corruption organization that the Kiev office of Transparency International had informed us about. There were several follow-ups to this information by the OSCE SMM in their public reports. And SMM in Odessa was informed about the observations related to the trials of the 2 May events, which the mission has been monitoring.

The OSCE mission was absolutely supportive of the tasks of the delegation. The attitude towards the OSCE SMM by the people met during delegations visit varied from  “They could be a lot more efficient if their mandate was broadened” to “They serve the purposes of the key outside players like big powers (Russia, USA, EU)”. Some even blamed OSCE for being either pro-Russia or pro-Ukraine/US.

Situation with the conflict and the ceasefire

This part of the report is based on meetings with Alexander Hug and David Milliman of the OSCE, OSCE staff in Popasna, Yevgeni Kaplin of Humanitarian mission Proliska, other Proliska staff and local people in the proximity of the line of ceasefire. People from the OSCE and humanitarian organizations talked with us confidentially and in personal capacity.

The situation in the line of conflict is much more stable than during 2014-2015. The Minsk process has clearly improved the situation. So-called ”school ceasefire”, which began 25th of August, decreased the incidents further during visit. According to some reports in media, number of incidents has increased after our visit but this we may not comment from a first hand account. However, there are still casualties, including civilians. In August, shelling and drought caused devastating fires, due to which many people lost all their property.

Both OSCE staff and humanitarian organizations are reluctant to pinpoint which side is guilty of the incidents. The purpose of the OSCE is to monitor ceasefire violations, not to investigate culpability. Often it is also not technically possible. Cameras have not been established to whole length of the line of contact. Cameras are also not able to get the whole picture – it could be, for example, that shots get fired in response to approaching hostile troops. OSCE would report only on the direction of the shots is recorded; there is no speculation of who fired them. By comparing OSCE reports with maps, it is possible to get a more comprehensive look. It seems, that in some areas of the front, first shots are fired more often from the side of the government, and in other areas, more often from the separatist territories. However, none of the people we met considered such analysis to be a priority.

Political forces on the both sides are reluctant protagonists. Obviously, the human cost is not enough to push forward the peace initiative. We were pointed out three possible reasons for continuation of the incidents:

1) The decision not to implement ceasefire
2) Tacit acceptance of the violations
3) Lack of discipline
Or a mixture of all three. OSCE staff and humanitarian organizations agreed that a solution is to move heavy weapons far enough from the line of contact. The OSCE also seeks the moving of military posts further from each other. However, a humanitarian activist also pointed out that checkpoints close to each other might have a stabilizing effect, as soldiers establish contacts in order to trade. When soldiers learn to know each other and have some common interests, they are more reluctant to shoot at each other.

Another humanitarian activist pointed out that the increase of crossings across the line of contact would both amend the humanitarian situation and be a stabilizing factor. Humanitarian activists also supported increasing OSCE observation posts and cameras along the line of contact, as they decrease tensions.

In our discussions with OSCE staff, they considered the full implementation of the Minsk treaty only way forward. They agreed that currently Minsk treaty is rather unpopular in Ukraine, but they were confident that benefits resulting from full implementation would gain more support for the treaty. One of the reasons for the unpopularity of the process is the media.

Freedom of media

This part of the report is based on meetings with Sergey Tomilenko of Ukrainian Union of Journalists, Yuri Lukyanov of Human Rights Information Centre, Igor Chayka of Independent Media Union of Ukraine, Mikola Savilev, editor in chief of the local Lvov paper Ratusha, and Maxim Butkevich, a journalist and co-founder and activist of No Border Ukraine.ts.

According to Tomilenko, there was a peak in violence against journalists during Maidan. Afterwards, violent incidents dropped but there is currently a new surge. Tomilenko considers it unfortunate, that there are no common criteria of violations of the rights of journalists. Tomilenko’s organization has defended Ruslan Kotsaba, who spent 524 days in prison for calls against military mobilization, whereas Chayka’s organization does not consider Kotsaba as a journalist. Tomilenko’s organization is also defending Vasili Muravitski, journalist from Zhitomir who is currently under arrest and charged with serious charges, including treason, for journalistic work allegedly financed from Russia. Chayka’s organization is not defending Muravitski, as he is not member of the organization. Chayka’s organization has defended its members in Chernygov and Chernovtsy, where they have been physically attacked by security of local authorities. Tomilenko considers it important to work out common standards for rights of journalists.

Besides pressure against individual journalists, whole media companies have been targeted. Our informants listed Strana.ua, Radio Vesti, and TV channel Inter as having been the target of police raids and criminal charges. There could be different reasons for these attacks. According to Chayka, the authorities did not approve of the political position of Inter, but there could be also commercial interest aimed at taking over the company. Butkevich also noted that there has been an orchestrated public campaign against Hromadske, which is considered too ”liberal” by right-wingers. Tomilenko’s organization itself has been threatened due to its stance to defend free media against pressure.

One issue on which all of the informants agreed was that journalist Pavel Sheremet’s murder has not been properly investigated. All of the informants also condemned activities of Mirotvorets-website, which published list of journalists accredited by separatist ”peoples’ republics”, as accreditation is a necessary condition for any journalistic visits to the regions.

Lukyanov used to work in Crimea before the occupation, and his organization is closely monitoring the situation of press freedom on the peninsula. The situation of media freedom in Crimea is apparently dire, as under Russian control the authorities are putting pressure on any perceived disloyalty. There are also cases of direct Russian intervention against the rights of Ukrainian journalists, such as the arrest of Roman Suschenko on his trip to Moscow. Tomilenko’s and Chayka’s organizations find it impossible to defend rights of journalists in the regions under conflict, Tomilenko’s organization has 20 members remaining in Crimea but was forced to relocate to Severodonetsk from the territories under separatist control.

Besides pressure against individuals and media companies, the media in Ukraine is also facing challenges from legal reforms. Poroshenko’s government wants to privatize all local papers published by municipal and regional authorities since the Soviet times. Under the reform, the premises of the publications would remain in their possession, but in many regions the authorities attempt to illegally expropriate property. Obviously, many of these papers will find it difficult to survive on the commercial market, and the reform risks livelihood of thousands of journalists. Chayka tries to convince regional authorities to play fair on local journalists, in terms of the upcoming reform and in general. Mikola Savilev is very concerned about the future of his journalistic work. Municipal financing has provided him with an opportunity to do independent journalism. Oligarchs control all major Ukrainian media holdings, and there is a concern that all surviving municipal papers will end up to camps of various oligarchs and must promote their interests.  State TV- and radio company is facing a similar kind of reform, with a goal to transfer it to independent non-profit structure. There are concerns of financial feasibility of this endeavour.

Humanitarian situation

According to ministry of social policy of Ukraine, by April this year 1,59-million people have had to leave their homestead. That includes those who fled from Crimea to the mainland. Their status is defined by the law (20.10.2014) on the rights of the displaced people and by the degree issued by the government on the status of the displaced person from the temporarily occupied territories and areas of the antiterrorist operation.

The ministry says that 1 130 594 of these displaced people have asked for monetary benefits and 1 043 430 receives benefits. Most of the displaced people have settled close to their homesteads, sometimes staying behind for their parents who they visit regularly. So of these displaced people almost half a million have settled in the Ukrainian controlled parts of the Donetsk and Luhansk oblasts, mainly in Donetsk, Luhansk housing only 45 000 of them. Only 555 people from Crimea have settled in these areas.

Since the beginning of the conflict almost 200 000 people have come to Kharkov and it’s surroundings, more than 60 000 of them from Donetsk and over 100 000 from Luhansk. And some 1 500 from Crimea. Correspondingly, more than 140 000 people from Donetsk and over 50 000 from Luhansk have come to the Kiev region. the Odessa region has received some 34 000, including about 2 000 from Crimea, and Lviv region about 6 700 (about 300 from Crimea).

The social status of these displaced people varies. In Lvov it’s said that they have blend in well with the local population, e.g. Living in own apartments instead of designated centers for internally displaced. In Kharkov, Donetsk and Luhansk regions their economic situation is worse, aid workers and organizations estimate that most are dependent economic assistance. In the Odessa region many live in former sanatoriums with little own income, but in Kiev people have managed to rent their own apartments. You have to take in account that income differences are sizeable in Ukraine, and that the pensioners and disabled need more assistance.

The delegation stayed for three days in the grey zone, close to the so-called contact line, both in Luhansk and Donetsk. We interviewed local people extensively and observed the main concerns they have:

1. Water supply and heating – there’s a need for humanitarian aid organizations to deliver coal and fire wood.

2. Ukrainian army occupies houses in the conflict zone.

3. Devastating fires have caused huge damage to large areas during August, e.g. in Novobahmutova more than ten houses had been totally ruined. In Opytnoe the fires had ruined the houses that had already been damaged by the warfare. Residents say these are caused by firebombs and ammunition. The officials don’t agree to record the fires as war damage, so people are not expecting to get any compensation from the state.

4. The war has damaged homes: in Maiorsk many five storied buildings didn’t have functioning water supplies, heating or electricity. On the outskirts of Avdievka there were people living in 9 story buildings without any amenities. In the older part of Avdievka, some 90% of the private houses are severely damaged.

5. Healthcare. Residents in Opytnoe, Popasnaya, Avdievka, Movobahmutovka and Mironovs tell that they are on prink of survival, and ”if you are old and get sick, it’s the beginning of the end”. Conflict has in many cases cut the earlier connections and service chains in healthcare: pregnant women from Popasnaya in Luhansk have to travel to Bahmut in Donetsk to give birth because the check points hinder traveling to hospitals that would be closer. And because Bahmut is in different region, the ambulances don’t come to Popasnaya, so patients have to find money for the taxi or some one to take them to the hospital. For people living close to the contact line it’s easier to get health services from ”the republics” in Donetsk, Gorlovka and Makievka. Especially if need is for more specialized care, like more difficult surgical operations or dentists services. According to the residents, in the side of the ”republics” they are not asked for their address, could be a willful policy to gain sympathy. There is lack of medication and doctors, especially specialized ones, at health centers in the conflict zone. Many healthcare professionals have escaped to safer areas.

6. The destruction of roads, as well as the presence of mines and army check points make the humanitarian situation worse. Still, civilians cross the contact line through the main crossing points regularly and frequently.

7. Corruption is still a problem. Local administration doesn’t function, the officials seldom visit the areas, so the residents in the conflict zone feel that they’ve been abandoned by the government. For example in Popasnaya people complained that the children’s group which was sent to Slovenia for rehabilitation was used by officials to send their own children on vacation.

SUMMARY AND RECOMMENDATIONS

MANY DEALS – BUT LITTLE IMPLEMENTATION



Many valid agreements have been put place to solve crisis in Ukraine. The first was signed already on February 21, 2014 by then president Viktor Janukovich and leaders of three opposition parties, mainly Klichko, Yatsenuk and Tyagnibok. It was endorsed by foreign ministers Germany and Poland as well by Eric Fournier, the chief of the Continental Europe department at the French Foreign Affairs Ministry. Russia’s representative Vladimir Lukin refused to sign the agreement, though. The aim of the agreement was to end violence in Kiev which started in November 2013, to enable peaceful transition of power via “national trust interim government”, to organize preliminary presidential elections and the return of the 2004 Constitution of Ukraine.

The agreement was meant to stop the bloodshed that erupted in Kiev’s Maidan on February 18, which claimed lives of around 100 people. The signatories of the Agreement from the side of the forces in opposition to Yanukovich took over the responsibility to withdraw armed groups under their command and disarm there. It didn’t happen. When force agents under Yanukovych withdrew from the center of Kiev, the supporters of Maidan seized buildings of the Supreme Rada, the President’s administration, the government and the Foreign Ministry. It occurred during the night of February 22, immediately after the agreement had been signed.

On 5th September 2014 representatives of Ukraine, Russia and the so-called Donetsk People´s Republic and so-called the Lugansk People´s Republic as well as Heidi Tagliavini on behalf of the OSCE signed the Minsk Protocol in the capital of Belarus to halt the war in the Donbass region of Eastern Ukraine. This was done under the auspices of the OSCE, but by by January 2015 it had collapsed.

A new package of measures called Minsk II was signed on 12th February 2015. this was intended to revive the Protocol of 5th September 2014. That peace plan was put forth by the French president and German Chancellor after negotiations with Presidents Poroshenko and Putin and also as a response to the US proposals to provide the Ukrainian government with armament to which Merkel strongly objected.

•    The first priority in Ukraine is to end violence in Eastern Ukraine and establish a sustainable and full ceasefire. The ongoing violence is the main factor that hampers all reforms, the chances of improving the human rights situation and the fight against corruption in Ukraine.

•    Throughout the crisis the main problem has been that agreements have not been implemented in full, both in their military or political aspects.
•    All possible diplomatic channels must be used to pressure all parties to end hostilities by underlining the suffering of the civil population and deteriorating human rights situation because of the conflict.

•    All parties must be urged to fulfill their commitments in ceasefire, withdrawal of heavy weaponry and de-mining

•    All parties to the hostilities must be reminded to commitments strictly to obey international humanitarian and human rights legislation, in order to ensure the protection of civilians.

•    To encourage all parties of hostilities to ensure safe and unobstructed access for repair and construction teams to civilian infrastructure.

•    Ceasefire observers of OSCE Special Monitoring Mission should be able to patrol also during night in the vicinity of the contact line.

•    The government of Ukraine should fully comply with the recommendations of the Venice Commission of the Council of Europe concerning law on so-called de-communization.

•    National process of reconciliation should be launched.

•    Cutting economic connections (i.e. cutting paying of pensions) to areas controlled by armed groups should be revisited.

•    The civilian population must be protected on both sides of the armed conflict. International humanitarian agencies should develop a broader strategy to try to prevent a major humanitarian disaster. They should establish closer cooperation with local groups assisting civilians on both sides of the conflict line. The parties to the conflict should open access to civilians to all humanitarian agencies that can deliver aid to civilians.

•    Ukrainian government, Russian government in the Crimea and armed groups controlling areas which proclaim themselves as DNR and LNR must commit themselves to protection of journalists regardless of the view of their journalism. Journalists and media outlets should be more responsible with regard to the policy to cover the conflict switching to journalism of facts from journalism of opinions or even preconceptions.

•    Civil societies and state actors of both Ukraine, Russia and Europe regardless of their “preferences”, “likes and dislikes” in the conflict picture must use all possible diplomatic channels in order to promote the implementation of the Minsk II agreement and respect of human rights as the conflict in Ukraine is a major threat to the peace in Europe.

•    Violence in Euromaidan between November 2013 and February 2014, in Odessa on 2nd May 2014, and in Mariupol on May 9th, 2014, must be thoroughly investigated impartially and efficiently. Legal processes should be depoliticized. If needed, international community should provide assistance on investigating the incidents.