Aihearkisto: Ajankohtaista

Sotatila ja Mariupolin oudot siviilit

Kymmenelle Ukrainan alueelle on julistettu sotatila. Presidentti Porošenko onnistui vihdoin organisoimaan eräänlaisen ”Kuuban kriisin” lähettämällä sotilasveneitä hinauksessa Mustaltamereltä Asovanmerelle. Venäjä puolestaan nieli syötin tulittamalla ja pidättämällä alukset miehistöineen. Voidaan kiistellä loputtomiin, mikä on syytä ja mikä seurausta. Voidaan haukkua Venäjää, joka kaappasi vuonna 2014 Krimin. Voidaan kirota Viktoria Nulandin Maidanilla jakamia pikkuleipiä, joita mielenosoittajat söivät hyvällä halulla. Uhkana kuitenkin on, että totuus jää selvittämättä, ja seuraukset voivat olla todella vakavat. Maailma on näköjään unohtanut, mitä on sota keskellä Eurooppaa.

Neljääntoista rajamaakuntaan julistettu sotatila luo juridisen perustan valtionhallinnon erityisvaltuuksille. Presidentin toimivaltuuksia ei voida rajoittaa, vaaleja ei voida järjestää, yksityisten ja yritysten omaisuutta voidaan käyttää puolustustarkoituksiin, on ulkonaliikkumiskieltoja, kansalaisten ja kulkuneuvojen liikkumisvapautta rajoitetaan, papereita, henkilökohtaista omaisuutta ja asuntoja tarkastetaan, mielenosoituksia ja muita joukkotapahtumia kielletään ja tiedotusvälineitä ohjaillaan.

Vaikka Porošenko on sanonut, että ”vaalien peruuttamisesta hyötyy vain yksi henkilö, herra Putin”, Ukrainan keskusvaalilautakunta on päättänyt peruuttaa vaalilautakuntien nimeämisen paikallisvaaleja varten niillä alueilla, joihin on julistettu sotatila. Samoilla alueilla Porošenkon kannatus vaaleissa 2014 jäi alle 50 prosentin.

Jokseenkin heti Porošenko kielsi maahantulon 16–60-vuotiailta Venäjän kansalaisilta, niin että esimerkiksi (Aquariumin) Boris Grebenštšikov joutui perumaan kiertueensa Ukrainassa.

Haluammeko siis uutta sotaa? Kunnollista, ei tällaista pientä, joka on arkipäivää Itä-Ukrainassa. Aiotaanko tämä hauras rauha uhrata, jotta Porošenko voittaa presidentinvaalit?

Glavkom.ua-nettilehden toimittaja pyysi Asovanmeren rannikon tärkeimmän kaupungin Mariupolin johtajalta kommenttia Ukrainan YK-edustajan väitteeseen, että Venäjä saattaa vallata Mariupolin ja Berdjanskin kaupungit. Kaupunginjohtaja Boitšenko vastasi: ”Te ja minä olemme osa kaupungin ilmapiiriä. Ukrainan kansa katsoo nykyisin televisiota. Sosiologit sanovat, että 65 prosenttia väestöstä – onneksi tai valitettavasti – luottaa televisioon. Luulen, että jos esitämme näin jyrkkiä väitteitä, meidän tulee ymmärtää, että sanoillamme vaikutamme ihmisten mielialaan. Mieliala on nyt taas tällainen: kaikki muistavat vuoden 2014, Vostotšnyin (itäisen) kaupunginosan tulittamisen, Sartanin kylän toistuvat tulitukset. On ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät ensi vuotta. Niinpä sotatilannetta pohtiessaan ihmiset pelkäävät konfliktin kiihtymistä, paluuta neljän vuoden takaiseen… Mariupol elää nyt rauhassa ja kehittyy. Minulla ei ole armeijalta saatua informaatiota, että nyt olisi pelkoa hyökkäyksestä… Mariupolissa ei toistaiseksi ole sotatilan julistamisen jälkeen muuttunut mikään. Kaikki on kuten ennenkin.”

Toivotaan, ettei Mariupolin kaupunginjohtajan mielipide jää ainoaksi järjen ääneksi.


Mariupol on taas myös kansainvälisten journalistien mielenkiinnon kohteena. CNN lähetti sinne Nick Paton Walshin, joka välitti naisten näkemyksen, että tarvitaan ”toisenlainen, hyvä presidentti”, etteivät he tajua ”mitä järkeä tässä sodassa on”. Toimittaja hämmästyi. Samoin Ylen toimittaja: hänen haastattelemistaan henkilöistä vain yksi piti sotatilan julistamista aiheellisena.

Myös Mariupolin kaupungin infosivusto kyseli kaupunkilaisilta, tarvitaanko Asovanmerelle Naton aluksia. Suurin osa ihmisistä vastasi, ettei halua Naton, Venäjän eikä ylipäänsä mitään sota-aluksia.

Joulukuun 3. päivänä Mariupolin infosivusto julkaisi tiedon 70-vuotiaan Anatoli Rybalkon pidätyksestä. Pappa oli liimannut näkyviin lentolehtisiä, joissa Janukovitšin näköinen mies kysyi: ”Joko maksoit uudet asumislaskut?” Pappa päästettiin vapaaksi hänen kaduttuaan kameran edessä: ”Ymmärrän, että tekoni osaltaan horjuttivat tilannetta Ukrainassa.” Mutta entä uudet maksut, miten 70-vuotias pappa niistä selviää? Lämmityksen ja kuuman veden hinta nousi äskettäin 16 prosenttia, kun vähimmäiseläke nousi joulukuussa vain 62 hryvniaa ja on nyt 1497 hr/kk (noin 45 €).

Olen käynyt Mariupolissa useamman kerran ja kuullut vuosina 2015, 2016 ja 2017 samaa: ”Emme ymmärrä tämän sodan tarkoitusta. Se ei ole meidän sotamme.” Mariupolin asukkaat kertoivat uimarantojen ja vesialueiden miinoittamisesta ilman karttamerkintöjä tai sääolojen huomioimista, niin että aallot ovat siirrelleet miinoja ja jäät pusertaneet talvella pintaan hiekkaan kaivettuja.

Myös Ukrainan mediat ovat toistuvasti kirjoittaneet Asovanmeren valvomattomasta miinoittamisesta. Toukokuussa 2018 Hromadske-kanava julkaisi kalastaja Fjodorin kertomuksen naapuristaan Sašasta: ”Saša melkein kuoli. Verkko oli tarttunut miinaan, vajonnut alas ja mennyt sekaisin. Hän alkoi kiskoa ja se räjähti heti. Saša oli 20–30 metrin päässä. No se loikkasi rantaan, poltti viitisen tupakkaa ketjussa ja lähti kotiin.” Mariupolin nettiuutisissa on koko sodan ajan ilmestynyt uutisia merimiinoista, joita löytyy läheltä uimarantoja tai joita aallot kuljettavat rantaan.

Asukkaiden asenteen näkevät myös ne poliittiset kommentaattorit ja journalistit, jotka hyväksyvät konfliktin eskaloitumisen kaikki vaiheet. Rein Oidekivi, Viron puolustus- ja turvallisuuskeskuksen asiantuntija, selittää ilmiön sillä, että ”Mariupolin asukkaat ovat Ukrainan väestön epäluotettavaa osaa”.

Kysyin tuttavilta, onko elämä muuttunut Berdjanskissa ja Mariupolissa. Berdjanskilainen nainen vastasi, että hänen merimiespoikansa ”ei ole toistaiseksi huolissaan. Elämä kaupungissa ei ole muuttunut.” Mariupolista vastattiin: ”Elämä on jatkunut samanlaisena 2014 alkaen. Posti kulkee. Ei esiinny paniikkia.”

Kaikki riippuu asenteesta: jotkut kieltäytyvät vihaamasta. Jotkut komentavat koululaisia rannalle kaivamaan taisteluhautoja. Ukrainan armeijan sotilaspappi Mohnenko vei ottolapsensa ja kuntoutuskeskuksessa olevia lapsia rakentamaan varustuksia rannalle. Ukrainan puolustusministeriö on sotatilan perusteella komentanut reserviläiset suuriin sotaharjoituksiin 3.12.2019 alkaen.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Ota osaa joulukalenteriimme!

Rauhanpuolustajien joulukalenteri on tänä vuonna tietovisa. Esitämme Facebook-sivullamme joka päivä ennen joulua kysymyksen, ja oikein vastanneiden kesken arvomme uuden Umpihanki-kirjasarjamme julkaisuja. (Vinkki: uudesta Solidaarisuuskalenterista on paljon apua!)
Lisää siis joulunalusrutiineihisi kurkistus kalenteriimme! Osallistumalla voit voittaa fiksuja lahjoja itsellesi tai löytää lahjan jollekin läheisellesi.
Onnea visaan!

Mitä on punk? Siitä ilmestyi nyt tietokirja lapsille

Monet alkuperäiset punkkarit lähestyvät jo eläkeikää. Heillä on lapsia ja lapsenlapsia. Punk on tullut jäädäkseen suomalaiseen kulttuuriin, mutta siitä ei ole juurikaan kirjoitettu lapsille. Nyt tämä puute on korjattu: Mitä on punk? on 5–12-vuotiaille lapsille suunnattu tietokirja.

Kirja kertoo lapsiystävällisesti, mitä vuonna 1977 syntynyt punkrock on. Punkin ideologiaan kuuluu kapina turhia sääntöjä vastaan. Punkkarit ottavat ohjat omiin käsiinsä tee se itse -periaatteen mukaisesti. Kuka tahansa saattaa perustaa bändin tai pienlehden. Kaikki saavat piirtää, laulaa, soittaa, tanssia, kirjoittaa tai ilmaista muuten itseään. Tämä punkin perusajatus toimii myös osallistavana lastenkirjan aiheena: tarkoitus on saada myös lapsi toimimaan omaehtoisesti. Punk on hauskaa!

Mitä on punk? -kirjan julkaistaan Rosebud Booksin ja Suomen Rauhanpuolustajien uudessa Umpihanki-kirjasarjassa. Rauhanpuolustajien ja Liken Pystykorva-sarja räksytti viimeiset haukkunsa vuoden 2017 lopussa. Pystykorva tarjosi vuosina 1997–2017 yli 200 yhteiskunnallisen ja poliittisen kirjallisuuden merkkiteosta ja keskustelua herättävää pamflettia. Pystykorvan rinnalla moni kustantamo reivasi kurssiaan uusille vesille. Tästä huolimatta aktivisti(kustantaja)t päätyivät Umpihankeen tarpomaan koska vapauden kaiho ja tarve julkaista maailmaa muuttavaa kirjallisuutta on yhä valtava.

Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki. – Aaro Hellaakoski

Timo Kalevi Forss & Aiju Salminen: Mitä on punk? (Umpihanki 2018)

Timo Kalevi Forss (s. 1967) on helsinkiläinen kirjailija, muusikko ja toimittaja, hän on kirjoittanut useita musiikkiaiheisia kirjoja kuten Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo ja Toverit herätkää – poliittinen laululiike Suomessa.

Aiju Salminen (s. 1979) on kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä. Hän on tehnyt kuvituksia mm. Tittamari Marttisen lastenkirjoihin ja häneltä on julkaistu oma sarjakuva-albumi Potaatit.

 

Jemenissä rakennetaan samalla kun sota tuhoaa elinkeinot


Jemenin konflikti alkoi sisällissotana, johon ulkovallat puuttuivat. Onko maahan mahdollista saada rauha?

Sota Jemenissä siirtyy pian neljännelle vuodelleen. Ongelmat Jemenin maaperällä alkoivat, kun huthi-liikkeenä tunnetut pohjoisen vuoristoseudun taistelijat valloittivat pääkaupunki Sanaan ja karkottivat presidentti Abdrabbu Mansur Hadin maanpakoon. Sanaan valtaus oli mahdollista sen jälkeen, kun huthit tekivät strategisen liiton aiemman vihollisensa, entisen presidentti Ali Abdullah Salehin kanssa. Saleh oli joutunut luovuttamaan asemansa varapresidentti Hadille arabikevään kansannousun seurauksena.

Huthien vallankaappaus sai tukea pohjoisen heimoilta, joiden suhde entiseen presidenttiin on ollut vuosikymmenten ajan vahva. Sen sijaan maan länsiosassa ja idässä sekä entisen itsenäisen valtion muodostaneessa etelässä ei vuoriston kouluttamattomien miesten valtaannousua hyväksytty.

Alusta lähtien oli selvää, että Salehin ja huthien liitto on taktinen eikä perustu yhteiseen poliittiseen näkemykseen. Vanha kettu Saleh laittoi vastustajansa pelaamaan toisiaan vastaan. Siksi oli nähtävissä, että huthien valloitusretki tulee saamaan rajun vastaiskun. Sota syttyi maaliskuussa 2015, kun huthien joukot vyöryivät kohti etelän Adenia. Pian Jemenin ikuinen ongelmanaapuri Saudi-Arabia puuttui sotaan. Vaikka Saleh luuli sodan olevan huthien loppu, onnistuivat nämä päinvastoin vahvistamaan asemaansa. Huthien tuhoutumisen sijaan Saleh itse sai nähdä valtapelinsä kääntyvän itseään vastaan. Huthit surmasivat hänet viime joulukuussa.

SAUDI-ARABIA PUUTTUU PELIIN

Saudi-Arabialle on kautta vuosien ollut tärkeää, että naapuri Jemenissä on sille lojaali hallitsija. Vahvistaakseen asemaansa Arabian niemimaan johtavana valtiona se on käyttänyt sekä keppiä että porkkanaa muun muassa pitämällä jemeniläisiä heimojohtajia palkkalistoillaan. Huthien sotajoukkojen vyöryessä kohti Adenia nähtiin Riadissa mahdollisuus puuttua sotilaallisesti naapurimaan tilanteeseen. Laillisuuden kaapuun hyökkäys saatiin puettua, kun presidentti Hadi esitti arabimaiden koalitioille kutsun puuttua Jemenin sisällissotaan.

Sodan arkkitehtina Riadissa on pidetty puolustusministeri ja sittemmin kruununprinssi Muhammad Bin Salmania, lempinimeltään MBS. Jemenin operaation piti olla ohi muutamassa viikossa ja sen tarkoitus oli osoittaa MBS:n vastustajille kuningashuoneen sisällä nuorehkon prinssin kyvykkyys johtaa maata. Sen sijaan Saudi-Arabia on juuttunut huippukalliiseen sotaan, jossa sen tekemät ilmapommitukset nousevat jatkuvasti otsikoihin siviiliuhrien takia. Varsinaista sotilaallista menestystä koalition puolelta on nähty vain silloin, kun paikallisesti muodostetut aseelliset ryhmät, puolustuskomiteat, ovat vallanneet alueitaan takaisin. Näitä ryhmiä on taisteluissa tukenut Yhdistyneiden arabiemiirikuntien liiton maavoimat, joka on myös kouluttanut sotilaallisesti kokemattomia paikallisjoukkoja.

Jemenin sota on tuottanut suunnatonta kärsimystä koko väestölle. Parannettavissa olevat kulkutaudit kuten kurkkumätä ja kolera ovat lähteneet leviämään, ja saudien ylläpitämä satamien ja lentokenttien saarto on saanut ruoka- ja lääketarvikekuljetukset keskeytymään. Reilut kaksi kolmannesta väestöstä on nälkäavun varassa. YK:n mukaan Jemenissä koetaan aikakautemme laajin humanitaarinen katastrofi.

Kolmivuotinen sota on tuonut esiin muutakin, muun muassa sen, kuinka vahva arabikevään 2011 kansanliike korruptoitumattoman hallinnon puolesta on Jemenissä. Tämän liikkeen syrjäyttäminen vuonna 2011 länsimaiden ja Persianlahden maiden johdolla tehdyssä sopimuksessa loi sen poliittisen tilanteen, josta syöksykierre sotaan alkoi. Sopimuksen seurauksena Saleh luovutti presidentinpaikkansa varapresidentti Hadille, mutta sai jäädä mukaan politiikkaan ja pitää valtion varoista anastamansa miljoonat.

SODAN VARJOSSA

Miltä sodan runtelemassa Jemenissä näyttää kadunmiehen ja -naisen näkökulmasta? Ruuan ja veden saanti on paikoin vaikeaa ja ihmiset joutuvat nojautumaan sukulais- ja naapuruusverkostoihin selviytyäkseen. Kadulla kerjäävien määrä on moninkertaistunut. Jatkuvat sähkökatkot tekevät elämän vaikeaksi tukahduttavassa kuumuudessa. Monet sairaalat on joko pommitettu tai ne ovat joutuneet supistamaan toimintaansa muun muassa sähkönsaannin ongelmien takia. Maaseudun alueilla, joilla amerikkalaiset jahtaavat jihadisteja, eletään jatkuvan pelon vallassa: milloin virhelaukaus osuu meidän taloon?

Etelän liikkeen naiset haluavat saada takaisin oikeutensa, jotka Jemenien yhdistyminen 1990 tuhosi. © SUSANNE DAHLGREN 2013

Huolimatta pommituksista alkoi Sanaassa uusi kouluvuosi tämän vuoden syyskuun alussa. Hadin julistamassa väliaikaisessa pääkaupungissa Adenissa sen sijaan ei kouluihin päästy palaamaan – siitä huolimatta, että taistelut kaupungissa päättyivät jo kesällä 2015. Syynä olivat mielenosoitukset Hadin epäonnistunutta hallintoa kohtaan.

Protestit saivat kansan kaduille sen jälkeen, kun valuutta Jemenin rial nytkähti rajusti alaspäin. Sodan alkuun verrattuna valuutta on menettänyt jopa puolet arvostaan. Kun julkisen sektorin työntekijät, joita Jemenissä on enemmistö palkansaajista, ovat jo kahden vuoden ajan turhaan odottaneet palkkojaan, voi ymmärtää kansalaisten suuttumuksen. Samanaikaisesti Hadin hallinnon omat virkamiehet ovat osoittaneet, kuinka pääministerin ympärillä pyörii laaja korruptiopiiri.

Saudi-Arabia väittää käyvänsä sotaa palauttaakseen Hadin valtaan ja pysäyttääkseen Iranin vaikutusvallan kasvun. Kolmen vuoden aikana se on saanut aikaan ensinnäkin sen, että Hadin kannatuspohja maan sisällä on kadonnut olemattomiin, ja toiseksi Iranin todellisen avun hutheille. Iranin toimittamilla ohjuksilla on ammuttu kohti Riadin lentokenttää ja uhattu Abu Dhabin pommittamista. Eristettyään huthit kansainvälinen yhteisö on ajanut heidät Iranin syliin. Jemenissä ei Iranilla ole kannatusta, ja muutenkin jemeniläiset näkevät sodan omien tavoitteittensa kautta. Viime kädessä yksikään sisällissodan osapuoli ei halua ulkovaltoja sanelemaan poliittisia valintojaan.

Vaikka sota nousee otsikoihin vain saudien epäonnistuneiden ilmapommitusten, koleraepidemian ja al-Qaidan iskujen takia, tapahtuu maan sisällä positiivisiakin asioita. Yksi näistä on idässä sijaitsevan Maribin kaupungin nousu kukoistukseen. Kaupunki on onnistunut luomaan työpaikkoja ja vaurautta, eikä pelkästään käyttämällä sotataloutta hyväkseen. Vapauduttuaan taisteluista hutheja vastaan kaupungin kuvernööri onnistui irrottautumaan myös presidentti Hadin huonosta hallinnosta. Kaupungin turvallinen ilmapiiri houkuttelee investointeja.

Varsinkin etelän kaupunkeja piinaavat turvallisuusongelmat. Vaikka jihadistit ovat aseveljiä taistelussa hutheja vastaan, on al-Qaida suunnannut valtaosan iskuistaan liittolaisiaan vastaan. Jemeniläiset selittävät tämän sillä, että entinen presidentti Saleh lähipiireineen on kautta vuosien ollut tunnettu al-Qaidan iskujen tilaajana. Salehin kuoleman jälkeen iskujen määrä onkin romahtanut mutta ei kokonaan loppunut. Terrori-iskut voidaan nähdä sodankäynnin muotona osana konfliktia.

KANSANNOUSU JATKUU

Jemenin kansannousu arabikeväänä 2011 oli yksi arabimaiden suurimpia. Ulkovaltojen luoma mätä kompromissi Salehin kanssa saman vuoden lopulla ei ole lannistanut vihaista kansaa. Osaltaan myös huthien kansannousu on osa arabikevään liikehdintää, vaikka sen tausta on vuosikymmenen takaisissa tapahtumissa maan pohjoisosassa. Huthit kokosivat voimansa alueidensa marginalisointia ja alueelle pesiytynyttä äärisunnalaisuuden nousua vastaan. Toisella puolella maata, entisen Etelä-Jemenin alueella, puolestaan 2000-luvulla alkanut kansannousu Sanaan hallintoa vastaan on sekin vain kiihtynyt sodan oloissa.

Jemenien yhdistyminen toteutettiin vuonna 1990 ilman suurempia suunnitelmia ja pian etelän väki sai huomata, kuinka heidän elinkeinonsa ja maaomaisuutensa joko tuhottiin tai jaettiin Sanaan eliitin kesken. Ensimmäinen sisällissota käytiin jo 1994, ja sen jälkeen on etelän ihmisten syrjintä julkisissa viroissa ja armeijassa tullut järjestelmälliseksi. Vuonna 2007 joukko armeijasta erotettuja upseereita perusti Etelän liikkeen, jota jemeniläiset kutsuvat nimellä hirak, liike. Liike ajaa etelän itsenäisyyden palauttamista.

Oman valtion kannatus on sodan oloissa laajentunut valtavasti; Sanaan alaisuuteen ei haluta, oli maan johdossa sitten huthit tai Hadi. Liike suhtautuu nostalgisesti Etelä-Jemenin aiempiin saavutuksiin koulutuksen, terveydenhoidon ja kulttuurielämän aloilla. Naisten korostunut asema yhteiskunnan eri sektoreilla on myös asia, joka halutaan takaisin. Viime vuonna perustettu Etelän siirtymäkauden neuvosto yhdistää poliittisia voimia sulttaaneista sosialisteihin ja kokoaa hirakia laajemmin eri poliittisia voimia. Se vaatii öljytulojen käyttöä köyhyyden poistamiseen, rehtiä hallintoa ja tasaveroista kansalaisuutta. Etelä-Jemeniä leimannutta yksipuoluevaltaa ei haluta takaisin. Liikkeen tavoitteena on pitää myös kenraalit, heimojohtajat ja uskonmiehet politiikan ulkopuolella.

MITEN LOPPU SODALLE?

Johtavat länsimaat ovat asettuneet Saudi-Arabian tueksi Jemenin pommittamisessa kivikaudelle. Tutkijat ovat osoittaneet, että pommituksen kohteeksi on järjestelmällisesti joutunut siviilikohteiden lisäksi historiallinen kulttuuriperintö ja maanviljelys. Saudiprinssin vierailut Yhdysvaltoihin ja Britanniaan ovat tuoneet mukanaan sopimuksia, joiden turvin saudien puuttuminen Jemenin asioihin sinetöitiin vuosikymmeniksi eteenpäin. Ulkovaltojen ylimielisyys tuli esiin myös Yhdysvaltain entisen Jemenin-suurlähettilään vaatimuksessa, että Jemenin tulee hyväksyttää poliittiset ratkaisunsa nk. kvintetin jäsenmailla, joihin muun muassa Saudi-Arabia kuuluu.

Länsivallat ja niiden mukana Suomi tukevat kestämätöntä ratkaisua Jemenin konfliktiin. Jemeniläisten tulee saada itse valita tiensä. Etelän maakunnissa on voimakas halu palauttaa valtiollinen itsenäisyys. Hutheilla on oikeus rakentaa asuinalueitaan ilman äärisunnalaista häirintää. Maa voitaisiin tilapäisesti jakaa neljään sektoriin ja pääkaupunki siirtää väestömäärältään suurimpaan Ta’izzin kaupunkiin. Huthien suostumiselle rauhanprosessiin voisi olla hyvä porkkana, että he saavat jäädä Sanaahan. Etelän alueet voitaisiin puolestaan laittaa Etelän siirtymäkauden neuvoston hallintaan. Neljännen vyöhykkeen muodostaisi Marib, jälleenrakennuksen lippulaiva ja esimerkki muille.

Maanpaossa saudiarabialaisessa palatsissa istuva presidentti Hadi olisi hyvä ohjata eläkkeelle ja aloittaa kansainvälisten järjestöjen koordinoima jälleenrakennus. Sodan tämän hetken kuumin taistelurintama, Hodeidan satamakaupunki, kannattaisi antaa YK:n hallintaan, josta apu tasapuolisesti ohjattaisiin eri puolille maata. Luomalla työpaikkoja saadaan säännöllisen palkkatulon houkuttelemat asemiehet jättämään sotilaallisten ryhmien rivit. Kun jälleenrakennus on luonut riittävästi vakautta ja kansalaisyhteiskunta uudelleen järjestynyt, voitaisiin vaaleja alkaa suunnitella. Aseiden myynnin sijaan Suomi voisi tarjota sovittelutaitojaan jemeniläisten hädän lopettamiseksi.

Susanne Dahlgren
Kirjoittaja on seurannut Jemenin politiikkaa usean vuosikymmenen ajan.

Artikkeli on alun perin julkaistu AKYS-tiedotteessa 2/2018, joka ilmestyi Rauhan Puolesta 5/2018 -lehden välissä.

Pääkuva:
Etelä-Jemenin itsenäisyysliikkeen mielenosoitus Adenin paraatiaukiolla. Katsomon paikat oli varattu naisille.
© SUSANNE DAHLGREN 2013

Astu Umpihankeen!


Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.
– Aaro Hellaakoski

Umpihanki on Rosebudin ja Suomen Rauhanpuolustajien uusi yhteinen kirjasarja. Rauhanpuolustajien ja Liken Pystykorva-sarja räksytti viimeiset haukkunsa vuoden 2017 lopussa. Pystykorva tarjosi vuosina 1997–2017 yli 200 yhteiskunnallisen ja poliittisen kirjallisuuden merkkiteosta ja keskustelua herättävää pamflettia.

Umpihankeen päädyttiin, koska tarve julkaista vaihtoehtoista kirjallisuutta on yhä valtava.

Aaro Hellaakoskelta lainattu sitaatti on Umpihanki-sarjan tunnus. Vuoden 2018 tuotanto kuvastaa hyvin luvassa olevaa yllätyksellisyyttä ja monipuolisuutta.

Umpihankeen suunnistetaan kustantamalla muun muassa punk-hengessä yhteiskunnallista lastenkirjallisuutta ja Suomessa aivan liian heikosti tunnettua uutta venäläistä sarjakuvaa, eikä amerikkalainen aktivismikaan juuri ole täällä esillä vaikka yltiöpopulistinen presidentti pitääkin maan hyvin lööpeissä. Päivitettynä julkaistiin rasismin aatehistorian suomalainen klassikkoteos Kallonmittaajia ja skinejä. Digitalisoituvassa maailmassa jatketaan vastavirtaan legendaarisen Solidaarisuuskalenterin julkaisemisella. Uskomme vahvasti perinteisen painetun kirjan kestävyyteen käyttöliittymänä myös ensi vuosisadalla.

Rauhanpuolustajat: Trident Juncture 18 -suursotaharjoitus lisää tarpeettomasti jännitteitä

Lokakuun 25. päivänä alkavissa Trident Juncture 18 -harjoituksissa olemme jälleen luovuttaneet alueitamme USA:n ja muiden Nato-maiden käyttöön. Kuitenkin vain parikymmentä prosenttia suomalaisista kannattaa maamme Nato-jäsenyyttä, mutta siitä huolimatta Suomi on yhä aktiivisemmin mukana Naton sotaharjoituksissa.

Venäjä on ilmaissut selkeästi kokevansa Naton lisäjoukot Itä-Euroopan jäsenmaissa ja lisääntyneet harjoitukset itseensä kohdistuvana uhkana. Amerikkalaisupseerit ovat kotiyleisölleen myös avoimesti todenneet, että harjoituksissa Venäjän rajoilla on kyse voimannäytöstä. Venäjä onkin vastannut lisäämällä joukkoja ja sotaharjoituksia Suomenkin lähialueilla.

Nykyisessä kiristyneessä kansainvälisessä tilanteessa Suomen ei ole järkevää suostua olemaan mukana suurvaltojen välisessä vastakkainasettelussa. Trumpin ilmoitus Yhdysvaltojen vetäytymisestä keskimatkan ydinohjuksia säätelevästä INF-sopimuksesta lisää entisestään suurvaltojen välistä jännitettä. Sopimuksen kaatuminen vaarantaisi myös vuoteen 2021 voimassa olevan strategisia aseita koskevan Start-sopimuksen jatkon.

Suomen tulisi omalla toiminnallaan pyrkiä vähentämään jännitteiden leviämistä lähialueilleen ja keskittyä toimimaan välittäjänä suurvaltojen välisissä kiistoissa. Helsingin huippukokous ja sille suunniteltu mahdollinen jatko ovat hyviä esimerkkejä sellaisista toimista, joilla meidän tulisi profiloitua jännityksen liennyttäjinä.

Turhan epäluulon levittämisen sijaan meidän tulisi selkeästi viestiä, että emme halua olla minkään suurvallan politiikan jatkokappale vaan itsenäinen toimija, joka päättää turvallisuus- ja puolustuspolitiikastaan itse osana Euroopan unionia, ei Natoa.

Teemu Matinpuro
Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja

Ay-väen rauhanpäiville 12.-13.1.2019 voi jo ilmoittautua

Seuraavat Ay-väen rauhanpäivät  järjestetään 12.–13.1.2019 Salossa.

Ay-väen rauhanpäivät on vuosittain järjestettävä kaikille avoin seminaaritapahtuma. Korkeatasoisten alustajien kuulemisen lisäksi ihmiset osallistuvat aktiivisesti keskusteluihin, mihin tarjoavat oivan mahdollisuuden työryhmät mielenkiintoisine aiheineen.
Voit osallistua koko viikonloppuun tai vain osaan ohjelmasta. Ohjelma on tekeillä ja sitä päivitetään tänne.

ILMOITA YKSI IHMINEN
ILMOITA RYHMÄ

Vuoden 2019 rauhanpäivät järjestetään Salossa, jossa valitaan myös Työpaikkojen rauhantoimikunta kaudelle 2019–2020.

Seminaaritilana on Kulttuuritalo Kiva (Horninkatu 21) ja osallistujien majoitus, ruokailut, teemaryhmät ja illanvietto puolestaan Sokos Hotel Rikalassa (Asemakatu 15).

Seminaaripaketti sisältää majoituksen, ohjelman, ruokailut, illanvieton sekä koosteen.
– Seminaaripaketti 2 hh la–su 125 €
– Seminaaripaketti 1 hh la–su 160 €
– Seminaaripaketti ilman majoitusta 80 €

Yksittäiset lipukkeet:
– Lauantain lounas ja kahvit 25 €
– Sunnuntain lounas ja kahvit 25 €
– Illanvietto lauantaina 30 €

Listätietoja rauhanpäivistä täältä.

Ukrainan äärioikeiston ja uusnatsien väkivallasta


Syyskuun lopulla Lvivin keskustassa hyökättiin odottamatta neljän Musta lippu -anarkistijärjestön jäsenen kimppuun. Kaksi tyttöä ja poikaa pelasi jalkapalloa erään koulun kentällä, jota ympäröi aita joka suunnalta. Paeta ei siis voinut, kun kentälle ilmaantui parikymmentä mustiin pukeutunutta miestä veitsineen ja metallitankoineen.

Veronika Jablonska sairaalassa. Kuva: Marta Fender”Kaikki tapahtui nopeasti, hyökkäys kesti alle viisi minuuttia. He häipyivät nähdessään, että olimme ‘saaneet tarpeeksi’. Hyökkäys johtuu mielipiteistämme, vaikkemme ole kesäkuun jälkeen järjestäneet mitään tempauksia”, kertaa tapahtumia Veronika Jablonska, yksi uhreista. Hän arvelee, että hyökkääjät saivat tietää heidän olinpaikkansa joko ilmiannon tai puhelinten paikannustoiminnon perusteella. Veronika vahvistaa tiedon, että osa hyökkääjistä oli pukeutunut t-paitoihin, joissa oli Natskorpusin (Natsionalnyi Korpus, Kansallinen yksikkö on perustettu vuonna 2017 tukemaan nationalistista Azovin vapaaehtoispataljoonaa) tunnus, mutta useimmat olivat mustissa ja monilla oli kasvot peitettyinä.

Erityisen vaikeasti vammautui Sergei Gospodinin, häntä lyötiin sydämen alueelle ja hän joutui leikkaukseen. Aluksi lääkärit eivät uskaltaneet luvata mitään, mutta saivat hänen tilansa vakiintumaan. Muut kolme – Dmitro Kuprienko, Oleksandra Omeljash ja Veronika Jablonska – saivat sekä veitsenpistoja että metalliesineillä aiheutettuja ruhjeita.

Veronika Jablonska sairaalassa. Jablonska on opettanut suomen kieltä ukrainalaisessa kulttuurikeskuksessa. Kuva: Marta Fender.

Sairaalassa uhreja tapaamassa kävi kansanedustaja Nadja Savtshenkon avustaja, ihmisoikeusaktiivi Irina Juzik. Dmitro Kuprienkoa hoitanut lääkäri kertoi Juzikille, että haavat oli lyöty kolmella eri veitsellä. Uhrit kertoivat myös, että kaikki hyökkääjät yrittivät lyödä heitä veitsellä. Erityisesti haluttiin tehdä selvää räppäri Kuprienkosta. Syynä saattoi olla se, että hän oli kesäkuussa johtanut protestikulkuetta romaneja vastaan tehtyjen iskujen johdosta. Kulkueesta otetuissa kuvissa sekä Kuprienko että Jablonska ovat naamioitumattomina.

Kesäkuun iskuissa kuolleen romanin David Poppin murhaajat pidätettiin heti, mutta oikeus päästi heidät vastaamaan vapaalta jalalta. Näin huolimatta rikoksen raskaudesta, suunnitelmallisuudesta ja yhteiskunnallisesta vaarallisuudesta. Kaikki kymmenen murhaan osallistunutta kuuluivat äärioikeistolaiseen ryhmään Trezva i zla mladezh (Raitis ja vihainen nuoriso), joka käyttää uusnatsiliike Misanthropic Divisionin -symboleja. Vain yksi hyökkääjistä on täysi-ikäinen.

Juzikin mukaan hyökkäys anarkisteja vastaan oli tuskin spontaani.

”Samana päivänä yksi Natskorpusin aktiiveista Eduard Jurtshenko esitteli Lvivissä kirjaansa. Hän esiintyi alueen pääkirjastossa, jossa oli muitakin tapahtumia kirjamessujen vuoksi. Kun tulin kirjailijatapaamisesta puolilta päivin, aulassa oli henkilöitä, jotka kutsuivat kolmanteen kerrokseen Jurtshenkoa kuuntelemaan. Yllätyin ja tarkistin asian: hänen esiintymisensä ei kuulunut messuohjelmaan. Hänen ilmaannuttuaan kaupunkiin aavistin pahaa.”

Sosiaalisen media V Kontakte -tilillään Eduard Jurtshenko julistaa säännöllisesti aatteitaan. Ukrainalaisen romani David Poppin murhaa seuraavana päivänä hän kirjoitti: ”Tuomitsen ‘yhteiskunnan’ kätyrit, jotka lietsovat vihaa Ukrainan johtavaa kansallisuutta vastaan eivätkä piittaa järjestelmällisestä terrorista, jota kohdistuu ukrainalaisiin monenkirjavien etnisten rikollisryhmien taholta. (– –) He ovat julistaneet meitä vastaan sodan vain siksi, että olemme kunnon ihmisiä. (– –) Ongelmamme on, ettemme ole degeneroituneita ja että olemme täällä omassa kodissamme. Siksi he vihaavat meitä. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin taistella (– –)”. Jurtshenko ei salaa näkemyksiään seksuaalivähemmistöistä ja niiden tukijoista: ”LGBT-aktivistit pitää kitkeä pois samoin kuin separatistitkin. Tavallisille homoille pitää tarjota hoitoa. Jos joku ei sitä huoli, pysyköön piilossa” (haastattelusta 18.8.2018).

ANARKISTIT EIVÄT TEE RIKOSILMOITUKSIA KOSKA EPÄILEVÄT POLIISIA

Anarkistien ja oikeistoradikaalien kamppailut ovat jatkuneet jo pitkään, mutta tänä vuonna vastakkainasettelu on muuttunut Lvivissä yhä väkivaltaisemmaksi. Kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta järjestetyn naisten oikeuksia puoltaneen tapahtuman yhteydessä viisi henkilöä sai vammoja. Eräs mies hakattiin Lvivin vanhankaupungin keskellä sijaitsevan Feministska majsternan (Feministinen työpaja) pihassa hänen poistuessaan näyttelyn avajaisista kahden nuoren naisen seurassa. Hyökkääjät olivat vankkoja miehiä mustissa asuissa. Naisiin he eivät kajonneet.

Lvivin anarkistit eivät varmaankaan tee rikosilmoitusta, sillä he eivät halua olla tekemisissä poliisin kanssa. Syynä on epäluottamuksen lisäksi epäilys, että poliisit itse syyllistyvät tai vähintään suojelevat väkivallantekijöitä. Anarkistien tapahtumissa poliisi aina pidättää heitä eikä niitä, jotka hyökkäävät heitä vastaan. Veronika Jablonska kertoo, että hyökkäystä seuraavana päivänä poliisi soitti hänelle ja vaati todistajaksi. Hän kieltäytyi terveyssyistä. Vastauksena tuli uhkaus: ”Paras tulla, jos haluat saada opinnot päätökseen. Käytämme muita keinoja saadaksemme sinut laitokselle.”

Ukrainan äärioikeiston väkivallasta ei juurikaan puhuta julkisuudessa. Esimerkiksi syyskuussa olin paikalla, kun Varsovassa Etyjin inhimillisen ulottuvuuden konferenssissa yhdessä istunnossa sattui välikohtaus: Kanadan edustaja vaati sulkemaan mikrofonin valkovenäläiseltä politologilta Oleksandr Shpakovskilta, joka puhui Azovin pataljoonan ja Natskorpusin aiheuttamasta uhkasta Ukrainan naapurimaita ja Eurooppaa kohtaan. Kanadan delegaation mielestä tiedot natsisymboleista ja taistelijoiden värväämisestä muista maista eivät kuulu suvaitsevaisuutta ja syrjimättömyyttä käsitelleen session aihepiiriin. Session puheenjohtaja oli eri mieltä.

Tapaus on tyypillinen puhuttaessa Ukrainan äärioikeistosta. Olen jo viisi vuotta kuullut väitteitä, että heitä ”on vähän”, he ”eivät ole politiikassa vaikutusvaltaisia”, heillä ”ei ole tukijoita”. Välillä miettii, kannattaako edes yrittää todistaa päinvastaista. Esimerkkejä äärioikeiston terrorista, ja valitettavasti myös kuolonuhreja, on riittämiin.

Natskorpusin luoja on Ukrainan kansallissosialistisen liikkeen johtaja Ondrei Biletski. Entinen Azovin pataljoonan rykmentinkomentaja Biletski tuli mukaan politiikkaan Maidanin tapahtumien yhteydessä. Tätä ennen hänet oli lainvastaisesti vapautetuttu ennenaikaisesti vankeudesta parlamentin erikoisasetuksella 24.2.2014 – hänet oli tuomittu kriminaalirikoksista. Jo maaliskuussa hänet nimettiin Oikeistosektorin aseellisen siiven johtoon.

Natskorpus ja Biletski ovat Ukrainan sisäministeri Avakovin erityisessä suojeluksessa. Miehet ovat tuttuja ennestään. Monet ukrainalaiset politiikantutkijat arvioivat, että sisäministeriön tarjoama suojelu Natskorpusille on eräänlainen tae siitä, ettei Avakov menetä valtaansa tulevien vaalien jälkeen.

Avakov ja sisäministeriö toivovat nähtävästi pystyvänsä kontrolloimaan Natskorpusin ja sitä lähellä olevien oikeistoradikaalien toimintaa. Todellisuudessa näin ei näyttäisi olevan. Kun äärioikeistolaiset ryhmät Natskorpus, S-14, Oikeistosektori ja Trezva i zla mladezh alkoivat tuhota romanien leirejä, Eurooppa vaati Ukrainan lainvalvojilta toimia. Avakov päätyi sysäämään ”rangaistusvastuun” EU:lle ja ehdotti G7-suurlähettiläiden tapaamisessa heinäkuussa, että EU rajoittaisi ukrainalaisten uusnatsijärjestöjen pääsyä alueelleen. Hän vetosi näin: ”17-vuotias kaveri haluaa liittyä johonkin jengiin, osallistua tappeluun tai tuollaiseen operaatioon. Tänään se on hänelle vain seikkailu, tyyliin pari päivää putkassa, mutta jos hän tietää, että häntä ei sen vuoksi päästetä sivistysmaihin, niin se on ehkäisevä lisätoimi. Ehdotan, että nuoriin natseihin kohdistetaan painostusta rajoittamalla erityisesti heidän pääsyään EU-maihin.”

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

 

Näyttävä joukko taiteilijoita vaatii boikotoimaan Israelin Euroviisuja ihmisoikeus­loukkausten takia

boycottTiedote 14.9.2018

Euroopan yleisradiounioni ilmoitti torstaina 13.9.2018, että seuraavat Euroviisut järjestetään Tel Avivissa Israelissa.

Vaikuttava joukko allekirjoittajia Euroopasta, mukaan lukien Mari Boine, Pirjo Honkasalo, Brian Eno, Aki Kaurismäki, Kaija Kärkinen, vuoden 1994 euroviisuvoittaja Charlie McGettigan ja Roger Waters, ovat kuitenkin vaatineet boikotoimaan Israelin Euroviisuja niin kauan kuin Israel ”jatkaa vakavaa, vuosikymmeniä jatkunutta palestiinalaisten ihmisoikeuksien loukkaamista”. Vetoomuskirje on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

Kirje oli vastaus palestiinalaisten kulttuurijärjestöjen kesäkuussa esittämään boikottikutsuun, jossa todettiin, että Israel ”häpeilemättä käyttää Euroviisuja osana virallista Brand Israel -strategiaansa, jonka tavoitteena on näyttää ’Israelin kauniimmat kasvot’ valkopestäkseen palestiinalaisiin kohdistuvat sotarikokset ja vetääkseen huomiota pois niistä”.

Palestiinalaisten boikottikampanjaa koordinoiva järjestö PACBI (The Palestinian Campaign for the Academic and Cultural Boycott of Israel) kiittää kirjeestä. Se toteaa, että kun euroviisujärjestäjät vaativat Israelia sitoutumaan kunnioittamaan ilmaisunvapautta ja liikkumisvapautta ehtona kilpailun järjestämiselle, Israelin hallituksen ministerit hylkäsivät vaatimuksen. PACBI toteaa:
“Euroviisujen järjestäjien tulisi kuunnella euroviisufinalisteja (mukaan lukien yhtä voittajaa), juontajia, kommentoijia ja tuomareita ja laajempaa taiteilijoiden yhteisöä, ja siirtää kilpailu Israelista.”

Kirje julkaistiin englanniksi The Guardianissa 7.9. ja on sittemmin julkaistu käännöksenä eri Euroopan maissa. Kirje on saanut paljon huomiota, ja sitä on käsitelty mediassa ympäri Eurooppaa, muun muassa Alankomaissa, Belgiassa, Irlannissa, Portugalissa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Slovakiassa, Sloveniassa ja Tanskassa.

Suomalaisten allekirjoittajien lista on nimekäs:

Kaija Kärkinen, Suomen euroviisuedustaja 1991
Kyösti Laihi, Suomen euroviisuedustaja 1988
Manuela Bosco, näyttelijä, kirjailija, taidemaalari
Noora Dadu, näyttelijä
Pirjo Honkasalo, elokuvantekijä
Ria Kataja, näyttelijä
Aki Kaurismäki, elokuvantekijä
Tommi Korpela, näyttelijä
Krista Kosonen, näyttelijä
Paleface, muusikko
Kimmo Pohjonen, muusikko
Elsa Saisio, näyttelijä
Pekka Strang, näyttelijä ja teatterinjohtaja
Martti Suosalo, näyttelijä ja laulaja
Virpi Suutari, elokuvantekijä

Suomen vuoden 1991 euroviisuedustaja Kaija Kärkinen toteaa:

”Olemme jo tottuneet arkielämässämme tekemään valintoja eettisyyden ja oikeudenmukaisuuden perusteella. Niinpä minulle on selvää, että vastustan Euroviisujen järjestämistä maassa, joka rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia. Tiedän myös, että tällainen vetoomus olisi ollut tarpeen monta kertaa ennenkin, mutta se ei ole mikään syy olla toimimatta nyt!”

Israelilainen muusikko ja kirjoittaja Michal Sapir vetoaa eurooppalaisiin:

”Israelin hallitus yrittää siirtää huomiota Israelin jatkuvasta miehityksestä ja palestiinalaisten sortamisesta brändäämällä Israelin taiteella ja kulttuuritapahtumilla. Pyydämme, että Euroopan yleisradiot noudattavat palestiinalaisten boikottipyyntöä ja kieltäytyvät osallistumasta tähän yritykseen valkopestä Israelin rikokset.”

Lisää artistien lausuntoja löytyy boikottikampanjaa koordinoivan BDS National Committeen sivuilta.

Tämä on vasta boikottikampanjan alku. Israelin apartheid-järjestelmää vastustavan järjestön ICAHD (Israeli Committee Against House Demolitions) Suomen haaran puheenjohtaja Syksy Räsänen kommentoi:
”Israelin hallitus on ilmoittanut, että Euroviisut ovat sille ‘kansallinen projekti’, jota koordinoivat niin pääministeri kuin strategisten asioiden ministeriö. Yleisradion ei pitäisi osallistua tällaiseen Israelin apartheid-järjestelmän valkopesuun.”

Lisää kansainvälisestä euroviisuboikottikampanjasta täällä.

Lisätietoja: Syksy Räsänen, syksy.rasanen [ät] iki.fi

Euroviisut, älkää peitelkö Israelin miehitystä ja ihmisoikeus­loukkauksia

Truevision-vastisMe allekirjoittaneet taiteilijat Euroopasta ja sen ulkopuolelta tuemme palestiinalaisten taiteilijoiden vilpitöntä kutsua boikotoida Israelin isännöimiä vuoden 2019 euroviisuja. Kunnes palestiinalaiset saavat nauttia kaikille ihmisille kuuluvista vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja yhtäläisistä oikeuksista, ei pidä teeskennellä, että kaikki on hyvin valtiossa, joka kiistää heiltä perusoikeudet.

Toukokuun 14. päivä, muutama päivä Israelin euroviisuvoiton jälkeen, Israelin armeija tappoi 62 aseetonta palestiinalaista mielenosoittajaa Gazassa, mukaan lukien kuusi lasta, ja haavoitti satoja, suurinta osaa kovilla luodeilla. Amnesty International on tuominnut Israelin sotilaiden käytännön ampua tappaakseen ja vammauttaakseen ja Human Rights Watch on kuvaillut tappoja ”laittomiksi ja harkituiksi”.

Vuoden 2019 euroviisuja tulisi boikotoida, jos Israel isännöi niitä, kun maa jatkaa vakavaa, vuosikymmeniä jatkunutta palestiinalaisten ihmisoikeuksien loukkaamista. Käsittääksemme Euroopan yleisradiounioni vaatii, että Israel pitäisi vuoden 2019 euroviisut paikassa, joka ei synnyttäisi ristiriitoja. Sen pitäisi peruuttaa Israelin isännöinti kokonaan ja siirtää kilpailu maahan, jossa ihmisoikeudet ovat paremmalla tolalla. Epäoikeudenmukaisuus erottaa, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien tavoitteleminen yhdistää.

L-FRESH The LION, muusikko, Euroviisujen 2018 kansallinen tuomari (Australia)
Helen Razer, tv-toimittaja, kirjailija (Australia)
Candy Bowers, näyttelijä, kirjailija, teatteriohjaaja (Australia)
Blak Douglas, artisti, (Australia)
Nick Seymour, muusikko, tuottaja (Australia)
DAAN, muusikko, lauluntekijä (Belgia)
Daan Hugaert, näyttelijä (Belgia)
Alain Platel, koreografi, teatteriohjaaja (Belgia)
Marijke Pinoy, näyttelijä (Belgia)
Code Rouge, yhtye (Belgia)
DJ Murdock, DJ (Belgia)
Helmut Lotti, laulaja (Belgia)
Raymond Van het Groenewoud, muusikko (Belgia)
Stef Kamil Carlens, muusikko, säveltäjä (Belgia)
Charles Ducal, runoilija, kirjailija (Belgia)
Fikry El Azzouzi, kirjailija, näytelmäkirjailija (Belgia)
Erik Vlaminck, kirjailija, näytelmäkirjailija (Belgia)
Rachida Lamrabet, kirjailija (Belgia)
Slongs Dievanongs, muusikko (Belgia)
Chokri Ben Chikha, näyttelijä, teatteriohjaaja (Belgia)
Yann Martel, kirjailija (Kanada)
Karina Willumsen, muusikko, säveltäjä (Tanska)
Kirsten Thorup, kirjailija, runoilija (Tanska)
Arne Würgler, muusikko (Tanska)
Jesper Christensen, näyttelijä (Tanska)
Tove Bornhoeft, näyttelijä, teatteriohjaaja (Tanska)
Anne Marie Helger, näyttelijä (Tanska)
Tina Enghoff, kuvataiteilija (Tanska)
Nassim Al Dogom, muusikko (Tanska)
Patchanka, yhtye (Tanska)
Raske Penge, lauluntekijä, laulaja (Tanska)
Oktoberkoret, kuoro (Tanska)
Nils Vest, elokuvaohjaaja (Tanska)
Britta Lillesoe, näyttelijä (Tanska)
Kaija Kärkinen, muusikko, laulaja, näyttelijä, Euroviisu-finalisti 1991 (Suomi)
Kyösti Laihi, muusikko, Euroviisu-finalisti 1988 (Suomi)
Kimmo Pohjonen, muusikko (Suomi)
Paleface, muusikko (Suomi)
Manuela Bosco, näyttelijä, kirjailija, taiteilija (Suomi)
Noora Dadu, näyttelijä (Suomi)
Pirjo Honkasalo, elokuvantekijä (Suomi)
Ria Kataja, näyttelijä (Suomi)
Tommi Korpela, näyttelijä (Suomi)
Krista Kosonen, näyttelijä (Suomi)
Elsa Saisio, näyttelijä (Suomi)
Martti Suosalo, näyttelijä, laulaja (Suomi)
Virpi Suutari, elokuvaohjaaja (Suomi)
Aki Kaurismäki, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja (Suomi)
Pekka Strang, taitelija, taiteellinen johtaja (Suomi)
HK, laulaja (Ranska)
Dominique Grange, laulaja (Ranska)
Imhotep, DJ, tuottaja (Ranska)
Francesca Solleville, laulaja (Ranska)
Elli Medeiros, laulaja, näyttelijä (Ranska)
Mouss & Hakim, yhtye (Ranska)
Alain Guiraudie, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja (Ranska)
Tardi, sarjakuvataiteilija (Ranska)
Gérard Mordillat, kirjailija, elokuvantekijä (Ranska)
Eyal Sivan, elokuvantekijä (Ranska)
Rémo Gary, laulaja (Ranska)
Dominique Delahaye, kirjailija, muusikko (Ranska)
Philippe Delaigue, kirjailija, teatteriohjaaja (Ranska)
Michel Kemper, verkkolehden päätoimittaja (Ranska)
Michèle Bernard, laulaja-lauluntekijä (Ranska)
Gérard Morel, teatterinäyttelijä, ohjaaja, laulaja (Ranska)
Daði Freyr, muusikko, Euroviisu-ehdokas 2017 (Islanti)
Hildur Kristín Stefánsdóttir, muusikko, Euroviisu-ehdokas 2017 (Islanti)
Mike Murphy, tv-toimittaja, Euroviisu-kommentaattori (Irlanti)
Mary Black, laulaja (Irlanti)
Christy Moore, laulaja, muusikko (Irlanti)
Charlie McGettigan, muusikko, lauluntekijä, Euroviisu-voittaja 1994 (Irlanti)
Mary Coughlan, laulaja (Irlanti)
Luka Bloom, laulaja (Irlanti)
Robert Ballagh, taiteilija, Riverdance-lavastaja (Irlanti)
Aviad Albert, muusikko (Israel)
Michal Sapir, muusikko, kirjailija (Israel)
Ohal Grietzer, muusikko (Israel)
Yonatan Shapira, muusikko (Israel)
Danielle Ravitzki, muusikko, kuvataiteilija (Israel)
David Opp, taiteilija (Israel)
Assalti Frontali, yhtye (Italia)
Radiodervish, yhtye (Italia)
Moni Ovadia, näyttelijä, laulaja, näytelmäkirjailija (Italia)
Vauro, toimittaja, sarjakuvataiteilija (Italia)
Pinko Tomažič Partisan Choir, kuoro (Italia)
Jorit, katutaiteilija (Italia)
Marthe Valle, laulaja (Norja)
Mari Boine, muusikko, säveltäjä (Norja)
Aslak Heika Hætta Bjørn, laulaja (Norja)
Nils Petter Molvær, muusikko, säveltäjä (Norja)
Moddi, laulaja (Norja)
Jørn Simen Øverli, laulaja (Norja)
Nosizwe, muusikko, näyttelijä (Norja)
Bugge Wesseltoft, muusikko, säveltäjä (Norja)
Lars Klevstrand,
muusikko, säveltäjä, näyttelijä (Norja)
Trond Ingebretsen, muusikko (Norja)
José Mário Branco, muusikko, säveltäjä (Portugali)
Francisco Fanhais, laulaja (Portugali)
Tiago Rodrigues, taiteellinen johtaja, Portugalin kansallisteatteri (Portugali)
Patrícia Portela, näytelmäkirjailija, kirjailija (Portugali)
Chullage, muusikko (Portugali)
António Pedro Vasconcelos, elokuvaohjaaja (Portugali)
José Luis Peixoto, kirjailija (Portugali)
N’toko, muusikko (Slovenia)
ŽPZ Kombinat, kuoro (Slovenia)
Lluís Llach, säveltäjä, laulaja-lauluntekijä (Espanja)
Marinah, laulaja (Espanja)
Riot Propaganda, yhtye (Espanja)
Fermin Muguruza, muusikko (Espanja)
Kase.O, muusikko (Espanja)
Soweto, yhtye (Espanja)
Itaca Band, yhtye (Espanja)
Tremenda Jauría, yhyte (Espanja)
Teresa Aranguren, toimittaja (Espanja)
Julio Perez del Campo, elokuvaohjaaja (Espanja)
Nicky Triphook, laulaja (Espanja)
Pau Alabajos, laulaja-lauluntekijä (Espanja)
Mafalda, yhtye (Espanja)
Zoo, yhtye (Espanja)
Smoking Souls, yhtye (Espanja)
Olof Dreijer, DJ, tuottaja (Ruotsi)
Karin Dreijer, laulaja, tuottaja (Ruotsi)
Dror Feiler, muusikko, säveltäjä (Ruotsi)
Michel Bühler, laulaja, näytelmäkirjailija, kirjailija (Sveitsi)
Wolf Alice, yhtye (Iso-Britannia)
Carmen Callil, kustantaja, kirjailija (Iso-Britannia)
Julie Christie, näyttelijä (Iso-Britannia)
Caryl Churchill, näytelmäkirjailija (Iso-Britannia)
Brian Eno, säveltäjä, tuottaja (Iso-Britannia)
A.L. Kennedy, kirjailija (Iso-Britannia)
Peter Kosminsky, kirjailija, elokuvaohjaaja (Iso-Britannia)
Paul Laverty, käsikirjoitaja (Iso-Britannia)
Mike Leigh, kirjailija, elokuva- ja teatteriohjaaja (Iso-Britannia)
Ken Loach, elokuvaohjaaja, (Iso-Britannia)
Alexei Sayle, kirjailija, koomikko (Iso-Britannia)
Roger Waters, muusikko (Iso-Britannia)
Penny Woolcock, elokuvantekijä, oopperaohjaaja (Iso-Britannia)
Leon Rosselson, lauluntekijä (Iso-Britannia)
Sabrina Mahfouz, kirjailija, runoilija (Iso-Britannia)
Eve Ensler, näytelmäkirjailija (Yhdysvallat)
Alia Shawkat, näyttelijä (Yhdysvallat)

Kuva: voima.fi/vastamainokset/