Yhdysvaltojen sotilastukikohdat saamelaisten kotiseutualueella vaarantavat alkuperäiskansan perusoikeuksia

Yhdysvaltojen sotilastukikohdat saamelaisten kotiseutualueella vaarantavat alkuperäiskansan perusoikeuksia

Julkilausuma 9.4.2024 Puolustusministeriö on jättänyt noudattamatta lakiin kirjattua neuvotteluvelvoitettaan Natoon liittymiseen ja Yhdysvaltojen kanssa solmittuun puolustusyhteistyösopimukseen (DCA) johtaneissa prosesseissa.(1) Yksi
Asevientiin Israeliin kohdistuu kovenevia paineita – oikeudenkäyntejä alkamassa

Asevientiin Israeliin kohdistuu kovenevia paineita – oikeudenkäyntejä alkamassa

Israelin kansanmurhaksi luokiteltavat raa'at sotatoimet Gazassa ovat saaneet jatkua jo puolen vuoden ajan. YK:n turvallisuusneuvosto sai vasta 25.3. aikaan päätöslauselman,
Ammattiliitot vaativat jäädyttämään EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen

Ammattiliitot vaativat jäädyttämään EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen

Joukko eurooppalaisia ammattiliittoja vaatii jäädyttämään EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen. Sopimus antaa Israelille erilaisia etuuksia, muun muassa vapautuksen tulleista. Sopimuksen tekstin
Somalian parlamentti äänesti perustuslakimuutoksen puolesta –  siirtyykö klaaneihin perustunut vallanjakojärjestelmä historiaan?

Somalian parlamentti äänesti perustuslakimuutoksen puolesta –  siirtyykö klaaneihin perustunut vallanjakojärjestelmä historiaan?

Liittotasavallan presidentti tohtori Hassan Sheikh Mohamudia voidaan pitää nyky-Somalian uskaliaimpana presidenttinä. Hän jatkaa taistelua äärijärjestöjä ja terroristeja vastaan ja on
USA:lla on omat intressit puolustusyhteistyöhön Pohjolassa

USA:lla on omat intressit puolustusyhteistyöhön Pohjolassa

DCA-sopimus johtaa Yhdysvaltojen sotilastukikohtien perustamiseen maahamme ja kansallisen itsemääräämisoikeuden kaventumiseen. USA:n tavoitteena täällä, noin 6 000 kilometrin päässä omista rajoistaan, on
Afrikan sarven vakauttamiseksi tarvitaan perinteisten ja uskonnollisten johtajien, nuorten ja naisten mobilisointia

Afrikan sarven vakauttamiseksi tarvitaan perinteisten ja uskonnollisten johtajien, nuorten ja naisten mobilisointia

Somalia luonnehti vuoden alussa solmittua aiesopimusta räikeäksi aggressioksi maan suvereniteettia vastaan. Somalimaa irrottautui Somaliasta vuonna 1991, mutta kansainvälisesti sitä pidetään
Talibanin väärinkäytökset ja avustusleikkaukset vaarantavat miljoonien terveyden Afganistanissa

Talibanin väärinkäytökset ja avustusleikkaukset vaarantavat miljoonien terveyden Afganistanissa

Afganistanin talous on romahtanut Talibanin otettua maan hallintaansa elokuussa 2021. Avunantajamaiden päätökset vähentää humanitaarista apua, jolla suurelta osin rahoitettiin Afganistanin
Suomen ulkoministeriön Afrikan sarven alueen rauhanvälityksen erityisedustaja Suldaan Said Ahmed. Kuva: Vitali Gusatinsky

Afrikan sarven alueella aseellisten ääriryhmien asema vahvistumassa – Suomen rauhanneuvottelutaidoille ja puolueettomuudelle olisi tilausta

Etiopian pääministeri Abiye Ahmed allekirjoitti Somalimaan presidentin Muse Bihin kanssa aiesopimuksen, jonka sisältö on suhteellisen salaperäinen ja sisältää avoimia kysymyksiä.

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan