Aihearkisto: 4/2017

Rauhantekijä Syksy Räsänen: Kosmologi, gootti ja rauhanaktivisti

Kosmologi ja Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan dosentti Syksy Räsänen on tullut tunnetuksi maailmankaikkeuden laajenemista koskevasta tutkimuksestaan.
Räsäsen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat myös science fiction, larppaaminen ja goottikulttuuri. Viime vuosina hän on kunnostautunut kansalaisaktivistina, joka on perehtynyt erityisesti Israel-Palestiina-kysymykseen. Hän julkaisi keväällä kiinnostavan ja perusteellisen tietokirjan Israelin apartheid (Into 2017).

Syksy Räsäsen tieteellinen ura on vienyt häntä yliopistoihin ympäri maailmaa. Nyt työpaikaksi on vakiintunut Helsingin yliopisto. Kosmologin työ saattaa tuntua vaikeasti ymmärrettävältä ja teoreettiselta. Räsänen on kuitenkin sangen selkeäsanainen kertoessaan tutkimuksestaan.

”Työhöni kuuluu kolme osaa: tutkimus, opetus ja tieteen popularisointi. Kosmologia on tieteenala, joka tutkii maailmankaikkeutta kokonaisuutena. Tutkin esimerkiksi millaista ainetta maailmankaikkeudessa on, miten se on jakautunut, millaisia eri vaiheita maailmankaikkeuden historiassa on ollut ja mikä on sen menneisyys. 1990-luvulla havaittiin maailmankaikkeuden laajenemisen kiihtyneen muutaman miljardin viime vuoden aikana. Yksi suurimpia kysymyksiä kosmologiassa on se, mistä tämä kiihtyvä laajeneminen johtuu. Maailmankaikkeudessa aine on jakautunut hyvin monimutkaisesti, sieltä löytyy galaksien muodostamia rihmoja, ryppäitä ja onkaloita. Tutkin sitä, miten rakenteen muodostuminen vaikuttaa siihen, miten maailmankaikkeus laajenee ja miten se vaikuttaa valon kulkuun maailmankaikkeudessa”, kertoo Räsänen.

Mikä sitten sai nuoren Syksy Räsäsen innostumaan fysiikasta ja hakeutumaan Helsingin yliopistoon?

”Koulussa minua kiinnostivat matematiikka, fysiikka, äidinkieli ja historia. Muistan, ettei fysiikka ollut kuitenkaan kaikkein päällimmäisin kiinnostuksen kohteeni lukiossa. Kiinnostukseeni fysiikkaa kohtaan vaikutti se, että luin nuorena paljon science fictionia. Se vaikutti suhtautumiseeni uonnontieteisiin. Siihen liittyi tietty ihmeellisyyden tuntu, joka oli kiinnostavaa. Yleensä ihmiset ryhtyvät tekemään asioita monista eri syistä, jotka voivat olla sattumanvaraisiakin. Mielenkiintoisempi kysymys on se, miksi on jatkanut tiettyä toimintaa valinnan jälkeen.”

POLITISOITUVA GOOTTI

Syksy Räsänen erottuu joukosta. Hänen mustat vaatteensa, värjätyt hiuksensa ja lakatut kyntensä eivät edusta ennakko-odotuksiani arvostetun tiedemiehen habituksesta. Myöskin etunimi Syksy luo miehen imagoon tummanpuhuvaa tunnelmaa. Räsänen ei pahastu, kun nimitän häntä gootiksi.

”Ei ole paikkansa pitämätöntä asettaa minulle tällaista nimilappua. Ei minulla ole mitään tällaista määritelmää vastaan, mutta en koe tarpeelliseksi käyttää sitä itse. Olin mukana Helsingin Science Fiction -seuran ja Helsingin yliopiston science fiction -klubin toiminnassa 1990-luvulla. Olin muun muassa jälkimmäisessä sihteerinä ja puheenjohtajana. Olin myös klubin Marvin-lehden päätoimittaja. Lainasin jo alle kymmenenvuotiaana scifi-kirjoja kirjastosta.”

Science fiction -harrastajien vuosittain järjestämä Finncon-tapahtuma ja kansainvälinen Worldcon ovat myös Syksy Räsäselle tuttuja. ”Olin Finnconin järjestelytoimikunnan sihteeri vuosina 1993 ja 1997 ja kävin ensimmäisen kerran Worldconissa vuonna 1995. Olin mukana monien scifi-tapahtumien järjestelyissä. Omaksuin goottityylin scifi-piireistä. Kaikella tällä oli suuri vaikutus ajatteluuni 1990-luvulla.”

Scifi-harrastajat, fyysikot, gootit ja larppaajat eivät ole kovin tunnettuja poliittisesta aktiivisuudestaan. Varsinkin goottipiireissä eskapismi kiinnostaa sote-ratkaisua ja barrikadeille nousua enemmän. Jos vuonna 1977 punk veti nuoret kaduille ja herätti kiinnostuksen yhteiskunnallisiin epäkohtiin, tämän jälkeen syntynyt post-punk ja siihen liittyvä goottikulttuuri käänsivät ajattelun lähes täysin toiseen suuntaan.

”Onhan Joy Divisionilla joitain poliittisia biisejä ja Mana Manallakin poliittinen kappale ’Ilmestyskirjan peto’. On tietysti totta, että punkin ahdistus ja suuttumus ulkoisista olosuhteista kääntyi goottimusiikissa ja -alakulttuurissa sisäänpäin ja estetisoitui. Goottikulttuuri on myös kaupallistunut voimakkaasti 1990-lopulta alkaen. Goottityyli on levinnyt laajalle tuotteistamisella. Scifi-piirit eivät ole olleet yhteiskunnallisesti poliittisia, mutta sieltä löytyy paljon poliittista kirjallisuutta. Esimerkiksi vuonna 1997 Finnconissa oli kunniavieraina Norman Spinrad ja Ian McDonald. Helsingin Sanomat kirjoitti heistä jutun otsikolla ’Tuokaa politiikka takaisin kirjallisuuteen’. He ovat molemmat hyvin poliittisia kirjailijoita.”

Vuonna 2000 Syksy Räsänen alkoi tehdä väitöskirjaa. Hän väitteli kesäkuussa 2002, ja saman vuoden syyskuussa hän muutti pois Suomesta. ”Ulkomaille muutettuani aktiivisuuteni scifi- ja larppauspiireissä väheni, joskin olen jatkanut scifi- ja roolipelaamisharrastusta. Nykyään tehdään paljon poliittisia larppeja ja olen itsekin ollut sellaisessa mukana.”

UUSI VAIHE ULKOMAILLA

Muutto ulkomaille muutti Syksy Räsäsen ajattelua ratkaisevasti. ”Ennen 2000-lukua en ollut lainkaan kiinnostunut politiikasta, mutta kolme asiaa muutti mieleni. Ensinnäkin 2000-luvun alussa Helsingin yliopiston Yliopisto-lehti alkoi julkaista Noam Chomskyn esseitä. Aloin lukea niitä ja asiat, joita niissä käsiteltiin, tuntuivat aluksi hulluilta ja järjettömiltä, mutta toisaalta tekstit vaikuttivat täysin rationaalisilta. Ihmettelin tätä. Otin selvää, mistä kaikesta Chomskya haukutaan eli mitkä ovat pahimmat asiat, joita hänestä sanotaan. Aloin myös lukea hänen kirjojaan, kuten yhdessä Edward S. Hermanin kanssa kirjoitettua teosta The Political Economy of Human Rights, joka käsittelee muun muassa Kambodžan sotaa. Huomasin, ettei kirja ollut lainkaan sellainen kuin mistä sitä haukuttiin. Aloin lukea lisää Chomskyä.”

”Toinen poliittisen aktiivisuuteni herättänyt seikka oli vuoden 2001 syyskuun 11. päivän iskut Yhdysvalloissa. Minulla oli afganistanilainen kollega, jonka kautta opin tietämään mikä on taliban ja al-Qaida ja kuka on Osama bin Laden. En kuitenkaan vielä ymmärtänyt, miksi Yhdysvallat pommitti Afganistania. Ilmoitettuna tavoitteena ei suinkaan ollut taliban-hallinnon kaataminen. Pommittaminen ei vaikuttanut edistävän Yhdysvaltain tavoitteita varsinkaan operaation alkupuolella, jolloin he välttelivät taliban-kohteiden tuhoamista. Aloin lukea Chomskyn ja muiden yhdysvaltalaisten toisinajattelijoiden kirjoittamaa kirjallisuutta hahmottaakseni, mitä on tapahtumassa.”

syksy2”Kolmas ratkaiseva asia oli se, että syyskuussa 2002 muutin Britanniaan, jossa asuin kolme vuotta. Silloin Irakin valloituksen valmistelut olivat käynnissä ja oli vain ajan kysymys, koska hyökkäys tapahtuu. Olin siis Britanniassa hyökkäyksen valmistelujen sekä itse hyökkäyksen ajan ja vielä osan Irakin miehitysaikaakin. Oli hyvin politisoivaa asua sotaa käyvässä maassa. Hahmotin, että käsitykseni yhteiskunnasta ja politiikasta oli aikaisemmin ollut perustavanlaatuisesti virheellinen. Ymmärsin, miten rajoitettua ja harhaanjohtavaa valtavirtauutisointi oli. Tajusin, ettei se ole sattumanvaraista vaan valtavirtaan kuuluvien tiedotusvälineiden rakenteista johtuvaa.”

Tässä vaiheessa Räsäsen nykyinen poliittinen pääagenda Israel-Palestiina-kysymys oli hänelle vain yksi epäkohta maailman ongelmien joukossa. Räsäsen kiinnostus aiheeseen heräsi kuitenkin jo Britanniassa.

”Huomioni kiinnittyi Lähi-itään syyskuun 11. päivän iskujen johdosta. Kun asuin Britanniassa, kävin mielenosoituksissa ja allekirjoitin vetoomuksia, lähetin kirjeitä ja lahjoitin rahaa. Vastustin muun muassa Irakin sotaa ja turvapaikanhakijoiden palauttamista Afganistaniin. Irakin ja Afganistanin sodat olivat tuolloin eniten pinnalla, mutta mielenosoituksissa oli usein mukana myös ihmisiä, jotka ottivat Palestiinan kysymyksen esille. Irakin sodan vastaisissa mielenosoituksissa oli kolme kärkiteemaa: itse Irakin sota, Palestiinan kysymys ja rasisminvastaisuus. Erityisesti puututtiin institutionaaliseen rasismiin ja muslimien kriminalisoimiseen. Muutin vuonna 2005 Sveitsiin. Sveitsihän ei ollut osallinen Irakin sotaan, joten aihe ei ollut siellä yhtä paljon pinnalla kuin sotaa käyvissä maissa.”

ASUTUSKOLONIALISMIA

Sveitsissä Räsänen työskenteli hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNissä ja Geneven yliopistossa, mutta kiinnostus Lähi-idän politiikkaan kasvoi kaiken tämän rinnalla.

”Kiinnostuin enemmän Palestiina-Israel-kysymyksestä. Ero Israelin politiikan julkisen kuvan ja todellisuuden välillä on poikkeuksellisen räikeä. Tällä oli minuun herättävä psykologinen vaikutus.”

Israelin ja Palestiinan konflikti on vaikea ja niin pitkään jatkunut tilanne, että sen seuraaminen helposti väsyttää, turruttaa ja tuntuu jopa epätoivoiselta. Räsänen on kuitenkin toista mieltä. ”Israel-Palestiina-konfliktin monimutkaisuus on valtavirtakonstruktio, jonka tarkoituksena on estää ihmisiä tarttumasta siihen. Todellisuudessa konflikti on perusteiltaan hyvin yksinkertainen ja se näkyi myös teksteissä, joita luin 2000-luvun alussa.”

Mistä Israel-Palestiina-konfliktissa pähkinänkuoressa sitten on kysymys? Syksy Räsänen kertoo aiheesta tarkasti ja kärsivällisesti. ”Eurooppalaisen antisemitismin takia Euroopan juutalaisten keskuudessa nousi ajatus siitä, että juutalaiset eivät ole turvassa, jos he elävät ei-juutalaisten kanssa. Juutalaisilla täytyy siis olla oma maa, jossa on vain juutalaisia tai ainakin enemmistö on juutalaisia, ja juutalaiset tekevät maassa päätökset. Tässä on se ongelma, että kaikki maailman alueet, jotka ovat asutettavissa, ovat jo asutettuja. Juutalaisvaltion perustamiseksi on siis vietävä maa joltakulta muulta. Tähän oli olemassa jo valmis sabluuna: kolonialismi. Siinä ajatellaan, että eurooppalaisilla on oikeus mennä minne tahansa muualle maailmaan ja ottaa maat siellä asuvilta ihmisiltä.”

”Samanlaista asutuskolonialismia, jota on toteutettu Israelissa, on toteutettu myös Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa. Eurooppalaiset muuttivat asumaan alkuperäisten asukkaiden maille. Euroopan juutalaisten nationalistien sionismiprojektiin kuuluu selvä erottelu kolonialistien ja paikallisen väestön välillä. Se on tietysti tyypillistä kolonialistisille projekteille. Kolonialismi on saanut yhä kehittyneempiä muotoja. Ongelman ydin on se, että järjestelmä, joka tästä on kehittynyt, ylläpitää yhden etnisen ryhmän ylivaltaa muihin ryhmiin nähden. Se ajaa yhden ryhmän etuoikeuksia toisten ryhmien ihmisoikeuksien kustannuksella.”

Räsäsen mielestä Israelin ja Palestiinan konflikti ei ole historiallisesti ajatellen jatkunut pitkään. Hän näkee ongelmia ja tarkoitushakuisuutta jo termeissä ja kysymyksenasettelussa. ”Konfliktin ratkaisussa on tapahtunut merkittävää kehitystä, tilanteet ovat muuttuneet. Kysymys ’Miksi tämä konflikti on jatkunut niin pitkään?’ valaisee jo koko tilannetta. Ensinnäkin se pitää sisällään ajatuksen, että konfliktissa olisi kaksi erillistä osapuolta, joiden välille pitää saada rauha, ikään kuin kysymyksessä olisi kaksi valtiota. Jos ajattelemme Etelä-Afrikkaa, niin eurooppalaisten kolonialistien ja alkuperäisväestön välinen niin sanottu konflikti oli alkanut jo 1600-luvulla. Se kesti satoja vuosia. Vaikka Yhdysvalloissakin on tapahtunut kehitystä, siellä konflikti eurooppalaisperäisten kolonialistien Afrikasta tuotujen orjien ja paikallisväestön välillä jatkuu vieläkin, jos niin halutaan ajatella.”

”Israel-Palestiina-konflikti ei ole millään tavalla ajateltuna poikkeuksellisen pitkä. Poikkeuksellista on se, että tämä kolonialistinen projekti on alkanut niin myöhään. Se alkoi 1800-luvun lopulla ja pääsi vauhtiin 1900-luvulla. Israelin valtio on perustettu vuonna 1948. Silloin rodullisten ideologioiden aika oli jo voimakkaasti hiipunut natsi-Saksan häviöön. Toinen maailmansota
oli myös kuolinisku eurooppalaisten valtioiden kolonialismille. Dekolonisaatio alkoi. Kolonialistiset ideologiat tulivat viimeistään 1970-luvulla huonoon huutoon. Israel on viimeinen siirtomaa, eurooppalaisen kolonialismin viimeinen potku.”

BDS-KAMPANJA TUOTTI TULOSTA

Israelilla riittää puolustajia jokaisessa länsimaassa. Israel koetaan Euroopassa liittolaiseksi, jonka kanssa tehdään yhteistyötä monella eri tasolla. Israelin politiikan puolustajia löytyy niin eduskunnasta kuin uskonnollisista liikkeistä.
”Suomi on sikäli poikkeuksellinen maa, että täällä on paljon uskonnollisia fundamentalistilahkoja, joiden jäsenet kokevat, että heidän suhteensa Israeliin osa heidän suhdettaan jumalaan. Israelia puolustaa kuitenkin vain pieni osa väestöä. Suomessa ei ole tehty mielipidemittauksia aiheesta, mutta veikkaisin että tulokset olisivat samansuuntaisia kuin muissa Euroopan maissa.
Hyvinvointimme pohjana on suurelta osin ihmisten pahoinvointi muualla maailmassa. Esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Britanniassa jopa kaksi kolmasosaa väestöstä suhtautuu negatiivisesti Israelin politiikkaan. Julkinen mielipide Euroopassa on Israelin politiikan vastainen. Toki myös äänekkäitä Israelin tukijoita löytyy. Heistä osa on Israelin hallituksen tukemia. Britanniassa on käynyt ilmi, että Israelin suurlähetystö on perustanut maahan järjestöjä, jotka väittävät olevansa ruohonjuuritason kansalaisjärjestöjä ja jotka tukevat Israelia.”

Syksy Räsänen toimii itse ICAHD-nimisessä järjestössä ja on sen Suomen-haaran ICAHD Finlandin puheenjohtaja. Lyhenne ICAHD tulee sanoista Israeli Committee Against House Demolitions. Sen ovat perustaneet Israelin juutalaiset rauhanaktivistit vuonna 1997. Räsänen kertoo järjestön toiminnan taustoista.

”Jos ajatellaan Palestiinan miehitettyjä alueita ja myös Israelia, yksi Israelin tavoitteista on saada mahdollisimman suureen osaan alueista juutalaista asutusta. Israel rakentaa siirtokuntia Länsirannalle. Israelissa rakennetaan juutalaisia asuinalueita ja pyritään saamaan palestiinalaisasutus väistymään kaikilla alueilla.”

ICAHDin toiminnan pääpaino oli aluksi Israelin tuhoamien palestiinalaistalojen jälleenrakentamisessa, mutta se toimii nykyään laajalla sektorilla. ”ICAHDin fokus on laajentunut. Se vastustaa Israelin miehitys- ja apartheid-järjestelmää kokonaisuudessaan. Se oli ensimmäinen israelilainen järjestö, joka vuonna 2004 kannatti kattavaa Israelin boikottia. ICAHD on ainoa israelilainen järjestö, joka on ottanut kantaa yhden demokraattisen valtion ratkaisun puolesta. Yksi toiminnan muodoista on ollut talojen jälleenrakentaminen. Järjestö on rakentanut 189 taloa. Rakentamiseen ovat yhteistyössä osallistuneet Israelin juutalaiset, palestiinalaiset ja kansainväliset aktivistit. ICAHD on vaikuttanut myös YK:n ihmisoikeusneuvostossa. Yksi tavoitteista oli pitkittyneen miehityksen tunnustaminen omanlaisenaan kansainvälisen oikeuden rikkomuksena.”

Yksi ICAHDin nykyisen toiminnan peruspilareista ovat BDS-kampanjat. Kirjainyhdistelmä BDS tulee sanoista boikotti, divestointi (sijoitusten poisvetäminen) ja sanktio. ”Teemme kampanjoita, joilla pyritään vaikuttamaan julkiseen mielipiteeseen. Briiffaamme poliitikkoja ja ministeriöitä. ICAHDilla on haaroja Saksassa, Suomessa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa Israelin emojärjestön lisäksi. Me yhdistämme talojen jälleenrakentamisen avulla ruohonjuuritason toiminnan korkean tason poliittiseen analyysiin.”

Boikotti on tavalliselle kansalaiselle tutuin kampanjan keinoista. Jos ei halua tukea Israelin politiikkaa, voi välttää vaikkapa israelilaisten tuotteiden ostamista ruokakaupassa. Termit sanktio ja divestoinnit vaativat tarkemman selityksen.

”Sanktiot ovat valtiotason toimia, kuten talous- tai muita pakotteita. Niitä pyritään saamaan aikaan samaan tapaan kuin aikanaan Etelä-Afrikan kohdalla. Maa asetettiin asevientikieltoon. EU-parlamentti äänesti vuonna 2002 sen puolesta, että Israel pitäisi julistaa asevientikieltoon. Mutta koska EU:ssa on demokratiavaje, EU-komissio on sivuuttanut parlamentin näkemyksen. Kansalaisyhteiskunta on jo pystynyt painostamaan EU:ta siihen, että se on asettanut pakotteita siirtokunnille.”

”Divestoinnit tarkoittavat sijoitusten pois vetämistä. Pyritään siihen, että yritykset, jotka ovat osallisina miehitykseen, lopettaisivat osallisuutensa. Taikka että tahot, jotka sijoittavat tällaisiin yrityksiin, vetäisivät sijoituksensa pois. Yksi tällainen tapaus Suomessa on liikenneyritys Veolia. Kirjoitimme siitä raportin Suora tie miehitykseen. Lähetimme sen Helsingin ja muiden pääkaupunkiseudun kuntien valtuustojen jäsenille sekä HSL:n hallitukselle. Kävimme raportissa läpi, miten Veolia on osallinen kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin. Se on muun muassa rakentanut miehitetyille alueille infrastruktuuria.”

ICHADin kampanjointi on johtanut laajaan julkiseen keskusteluun ja lopulta myös käytännön toimiin. ”Kampanjamme seurauksena SKP:n Yrjö Hakanen teki Helsingin valtuustossa aloitteen, jossa hän ehdotti ettei HSL enää tekisi sopimuksia Veolian kanssa. Aloitetta käsiteltiin ja se sai aika paljon julkisuutta. Lopulta aloitteen ollessa vielä käsiteltävänä kolmannella kierroksella Veolia päätti lopettaa kaiken toimintansa miehitetyillä alueilla. BDS-kampanjan vahvuus on siinä, että se on kansainvälinen. Veoliaa vastaan kampanjoitiin useissa eri maissa. Veolia menetti miljardien arvosta sopimuksia boikottikampanjan seurauksena.”

Räsänen on nostanut esiin yritysten yhteistyötä Israelin kanssa myös Helsingin yliopistossa. ”Teimme maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen kanssa vetoomuksen. Helsingin yliopisto käytti G4S-nimistä turvallisuusfirmaa, joka on osallinen kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin liittyen palestiinalaisalueiden miehitykseen. Vetosimme yliopiston ja G4S:n yhteistyön lakkauttamisen puolesta. Vetoomus keräsi runsaasti allekirjoituksia ympäri yliopistoa eri tiedekunnista. Lopputuloksena Helsingin yliopisto ei enää jatkanut sopimusta G4S:n kanssa, joskaan yliopiston johto ei suoraan myöntänyt, että se olisi johtunut vetoomuksestamme. Asia sai paljon julkisuutta ja se sai ihmiset pohtimaan eettisiä kysymyksiä.”

HYVIN TOIMEENTULEVILLA VELVOLLISUUS AUTTAA

Syksy Räsänen katsoo velvollisuudekseen auttaa maailman epäoikeudenmukaisuudesta kärsiviä myös taloudellisesti. ”Lahjoitan suurin piirtein kolmanneksen palkastani sekä kirjoitus- ja puhepalkkiot eri järjestöille. Viime vuonna lahjoitukset olivat noin puolet tuloistani. Teen näin, koska minulla ei ole noille rahoille parempaakaan käyttöä. Elämme olosuhteissa, jotka ovat hyvin ylellisiä verrattuna siihen, miten suuri osa maailman väestöstä elää. Lähes kaikilla Suomen kansalaisilla on katto pään päällä. Täällä ei ole puutetta puhtaasta vedestä taikka ruuasta. Perusturvallisuus on taattu kuten koulutuskin. Vaikka meidän elämämme olisi täysin riippumatonta siitä, miten huonoissa olosuhteissa ihmiset elävät suuressa osassa maailmaa, meillä on silti velvollisuus auttaa näitä kanssaihmisiä. Aivan samoin kuin kanssaihmistä, jonka näemme tuupertuvan maahan edessämme tai joka joutuu auton alle. Hyvinvointimme pohjana on suurelta osin ihmisten pahoinvointi muualla maailmassa.”

syksy4Räsänen pohtii myös eettistä kuluttamista ja sitä, minkälaisia seurauksia on päivittäin käyttämiemme epäreilun kaupan tuotteiden ostamisella. ”Ajatellaan vaikkapa älypuhelimia tai tietokoneita: niihin tuodaan raaka-aineita muun muassa Kongon demokraattisesta tasavallasta, jossa käydään hyvin julmaa sisällissotaa. Yksi merkittävä syy sotaan on puhelimissamme tarvittavien mineraalien hallinta. Se ei ole ainoa syy, mutta yksi niistä. On kuvaavaa, että yrityksen, joka valmistaa puhelimia, voi olla vaikea saada tietoa siitä, mistä raaka-aineet tulevat. Kysymys ei ole yksittäisistä asioista, vaan koko systeemi missä elämme on rakennettu siten, että inhimillinen kärsimys on toissijaista. Ajattelen, että toimintamme on moraalitonta ja meidän täytyy jollain tavoin yrittää lievittää sitä. Rahaa lahjoittamalla pyrin olemaan vähemmän moraaliton.”

Räsänen lahjoittaa rahaa useille eri järjestöille. Erityisen merkittävänä hän pitää tuen suuntaamista tiedonvälityksen kanssa toimiville organisaatioille. ”Minulla on ollut erilaisia kohteita, muun muassa Electronic Intifada, joka on merkittävin Palestiinan uutisanlyysiportaali. Sen kautta leviää uutta aineistoa aiheesta muualle mediaan. Lahjoitan myös yhdysvaltalaiselle Democracy Now -järjestölle ja Fairness & Accuracy in Reportingille sekä Greg Palast’s Investigative Fundille. Olen pyrkinyt antamaan rahaa erityisesti mediaorganisaatioille ja sellaisille organisaatiolle, jotka eivät puutu vain oireisiin. Punaisen ristin tai UNHCR:n toiminta on tärkeää ja olen antanut joskus heillekin rahaa, mutta ne hoitavat ainoastaan oireita, eivät syitä. Olen antanut rahaa myös Wikileaksille, queer-festivaalille Palestiinassa ja larppiyhteisölle Palestiinassa.”

Tiukkojen poliittisten kannanottojen ja rankkojen aiheiden lisäksi Syksy Räsänen yllättää seuraavalla projektillaan. Hän on kirjoittamassa lastenkirjaa kosmologiasta.

”Kirjassa erilaiset eläinhahmot seikkailevat maailmankaikkeudessa sen alkuhetkistä nykypäivään. Toiveeni lastenkirjan suhteen on se, että kun vanhemmat lukevat sitä lapsilleen, niin he itsekin oppisivat jotakin fysiikasta.”

Teksti Timo Kalevi Forss
Kuvat Essi Rajamäki

Pääkirjoitus: Kylässä Valkoisessa talossa

Presidentti Sauli Niinistön piipahdus Valkoisessa talossa Yhdysvaltojen presidentin vieraana herätti spekulaatioita yllättävän vierailun syistä. Lähes koomisiin mittasuhteisiin kasvanut arvailu vierailukutsun motiiveista sai kuitenkin pohtimaan myös sitä, oliko vierailukutsu hyvä vai huono asia. Mediassa kutsu nähtiin tietysti vain positiivisessa valossa: Suomi maailmankartalle, vihdoinkin arvostusta (ehkä tässä pieni piikki edeltäville pressoille) ulko- ja erityisesti turvallisuuspolitiikallemme. Mutta voisiko kutsu Valkoiseen taloon olla todellisuudessa osaltaan isännän koiralleen ojentama luu?

Itselleni ei ole jäänyt mielikuvia siitä, miten Kekkosen vierailuista Kremliin uutisoitiin. Tuskin tuona aikakautena siinä nähtiin rähmällään oloa, vaan käynnit koettiin nimenomaan arvostuksen osoituksena. Toki jälkikäteen takinkääntäjät innokkaimpina näkivät siinä vain ja ainoastaan suomettunutta alamaisuutta. Mutta Niinistön ja Trumpin yhteistä tiedotustilaisuutta seuratessa ei voinut välttyä ajatukselta, että oliko kyseessä kuitenkin kaukaisen kreivikunnan edustajan kumarrus uuden kuninkaan hovissa. Samalla muistutettiin alamaisilta jo kerätyistä kymmenyksistä ja kuninkaan käyttöön annetuista sotajoukoista sekä vakuutettiin uskollisuutta veronkannossa ja sotilaiden värväyksessä jatkossakin imperiumin käyttöön. Kiitollisena ilmoituksesta Trump sanoikin imperiumin tarvittaessa pitävän huolta alamaistensa turvallisuudesta.

Kun Trump ilmoitti Yhdysvaltojen olevan aina valmiina auttamaan Suomea, jatkoi hän kuitenkin samaan hengenvetoon Yhdysvaltojen aseteollisuuden mannekiinina: ”Olette ostamassa suuria määriä F-18-lentokoneita Boeingilta. Ne ovat hienoja hävittäjiä, ja olette ostamassa paljon muitakin sotilasvarusteita, ja olette ostamassa niitä viisaasti.” Niinistö vaikeni kiltisti isännän seurassa, mutta tviittasi kuitenkin alamaisilleen suomeksi, ettei Valkoisessa talossa ihan kädestä syöty: ”Uutinen F-18-hävittäjien ostamisesta on ankka.” Tuskin Niinistö siellä hävittäjäkauppakirjoja allekirjoittikaan, mutta uskollisuutta tulevissakin asehankinnoissa ehkä korostettiin isännille.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

ELÄINTUOTANTO JOUDUTTAA ILMASTONMUUTOSTA – YKSILÖN VALINNOILLA ON VÄLIÄ

vegeKuvassa Vegekaupan Helsingin myymälän vetäjä Karry Hedberg elokuussa avatuissa uusissa tiloissa Hämeentiellä.

 

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat monet, ja yksi keskeisimmistä on uhka tulevaisuuden ruoantuotannolle: maat aavikoituvat ja lämpötilat nousevat. Eroosio ja maan kovettuminen ja saastuminen heikentävät viljelymaiden laatua. On siis ongelmallista, että yhä arvokkaammaksi käyviä peltoaloja käytetään eläinten ravinnon tuottamiseen. Olisi monin tavoin parempi, jos viljelyn tuottoa ei kierrätettäisi eläinten kautta, varsinkin kun eläintuotanto aiheuttaa myös suuria kasvihuonekaasupäästöjä. Ruoka ylipäänsä synnyttää noin viidesosan ilmastonmuutosta kiihdyttävistä päästöistä – yhtä paljon kuin liikenne. Ympäristötekona kasvissyönnin merkitys kasvaa ilmastonmuutoksen edetessä.

Lihaa on syöty ihmiskunnan historiassa melko vähän viime aikoihin asti. Lähinnä se on ollut juhlaruoka. Viimeisinä 50–60 vuotena on lihan kulutus lisääntynyt valtavasti erityisesti teollistuneissa maissa, mutta myös kehittyvissä maissa lihansyönti kasvaa. Tänä kesänä uutisoitiin, että vaikka Suomessa on käynnissä kasvisruokabuumi, kasvoi suomalaisten lihankulutus silti vuonna 2016.

Yhä useammat ihmiset tietävät, että lihan, maitotuotteiden ja kananmunien tuotannolla on suora vaikutus ilmastonmuutokseen. Maailmanpankin tutkijoiden mukaan eläintuotanto aiheuttaa jopa 51 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä.

Jos siis ihmisyksilö haluaa elää vastuullisesti ja mahdollisimman vähän maapalloa kuormittaen, hän hylkää lihan tai ainakin syö sitä mahdollisimman vähän ja harvoin. Sama koskee maitotuotteita, ja aamiaismunakkaiden syömistäkin voisi harventaa. Kaikkein parasta taitaisi olla ryhtyä vegaaniksi, eli olla käyttämättä mitään eläinperäistä.
Mutta kun se on niin vaikeaa!
Vai onko?

KASVISSYÖNTI ON KONKREETTINEN ILMASTOTEKO

Rauhanpuolustajien Helsingin-toimisto sijaitsee punavihreän kuplan vaikutuspiirissä, ja kuplassa on paljon kasvissyöjiä ja vegaaneita. Heitä pyörii myös toimistossamme ja sen välittömässä läheisyydessä, sillä järjestön alivuokralaisena on vegaanisia tuotteita myyvä Heluna Shop, ja konttorimme viereen muutti elokuussa 2017 Vegekauppa.

Kurkistetaan kahteen vegaanikauppaan ja kuunnellaan, saisimmeko lisäpotkua ilmastonmuutoksen vastaiseen toimintaan.

Vegekaupan tiskin takana tervehtii iloisesti Karry Hedberg. Hän perusti kaupan Helsinkiin Vaasankadulle kesällä 2015. Vegekauppa toimii myös Turussa, Tampereella ja netissä.

Kauppa sai alkunsa neljän nuoren Interrail-matkasta Euroopassa vuonna 2009. Toiminnan polkaisi käyntiin Tuukka Simonen, joka keksi tilata reissussa makoisiksi havaittuja vegaanisia tuotteita Saksasta ja myydä niitä kavereilleen. Tuotteet loppuivat heti, ja Simonen päätti perustaa Vegetukku-toiminimen. Se oli ensin vain verkkokauppa ja laajeni vähittäismyymäläksi vuonna 2011.

Parisenkymmentä vuotta vegaanina elänyt Hedberg oli ennen kaupanpitoa työskennellyt vegaanikokkina ja pyörittänyt vegaanista pitopalvelua. Hän on toiminut aktiivisesti myös eläinoikeusliikkeessä. Hedberg pitää Vegekauppojen roolia tärkeänä esimerkiksi uusien kasvisperäisten tuotteiden tuomisessa markkinoille.

paprikatVegekaupan vastamaalatuissa tiloissa Hedberg toteaa, että hänestä vegaanius on yksilölle yksi helpoimmista tavoista tehdä jotain konkreettista ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Ja hän taitaa olla oikeassa. Kasvipohjainen ruokavalio on hyvin ekologista liharuokaan verrattuna. Esimerkiksi perunakilon kasvattamiseen kuluu vettä 500 litraa ja soijapapujen viljelyyn 2 000 litraa kiloa kohden, naudanlihakilon tuottaminen vaatii 10 000–20 000 litraa vettä. YK:n ennusteiden mukaan vuoteen 2025 mennessä puhtaan juomaveden hankkiminen puolelle maailman väestöstä tuottaa ongelmia. Tämä tullee kasvattamaan ns. ilmastopakolaisuutta ja lisännee levottomuuksia ja mahdollisesti myös sotia maapallolla.

Hedberg iloitsee, että nykyään vegaaniudesta osataan kertoa monin eri tavoin ja sen toteuttamisesta on tullut helpompaa. On Vegemessuja ja muita tapahtumia ja keinoja, joiden avulla kasvissyöntiä tehdään tutuksi mukavalla tavalla, ei ryppyotsaisesti saarnaten.

”On tärkeää murtaa stereotypioita ja näyttää, että vegaanina eläminen ei ole vaikeaa. Yhdessä on myös tehtävä tiettäväksi tehoeläintilojen ja -tuotannon ongelmat.”

Kaikki Vegekaupan tuotteet ovat kokonaan kasvisperäisiä, eikä niitä ole testattu eläimillä. Tuotantoketjun eettisyyteen kiinnitetään huomiota, ja noin puolet valikoimasta on luomua ja reilun kaupan tuotteita. Myymälöiden kalusteista osa on hankittu käytettynä. Nettikaupan kuljetusmuodoista yritetään etsiä vähiten saastuttavat, ja paketit pakataan pääosin kierrätysmateriaaleihin.

REILUJA ASKELIA VEGAANIKENGISSÄ

Vegekaupan vieressä sijaitsevan Heluna Shopin perusti Timo Kiviniemi. Hänen kaupallisen alan opintoihinsa kuului liike- toimintasuunnittelun tekeminen, ja Kiviniemi päätti toteuttaa sen käytännössä havaittuaan, että Helsingistä oli vaikea löytää kunnollisia vegaanisia kenkiä. Heluna Shop avasi ovensa Töölössä vuonna 2008. Kauppa muutti syksyllä 2016 Rauhanpuolustajien alivuokralaiseksi tiloihin, joissa oli aiemmin toiminut reilun kaupan tuotteita myyvä Kaiku Ethical.

Kiviniemi kertoo, että kaupan perustamisen tärkein syy oli ideologinen, ja lisäksi hän koki, että kaupanpito voisi olla hänelle itselleen luontevin tapa palvella vegaaniyhteisöä.

vege_kenka”Helunan lähtökohta on eläinoikeusveganismi, eli kaikki tuotteet ovat alusta asti olleet vegaanisia. Muutettuamme Hämeentielle tuotevalikoimaamme yhdistyi liiketilassa aiemmin toimineen Kaikun tuotteet ja sen seurauksena olemme alkaneet painottaa enemmän myös reilua kauppaa. Toki jo aiemmin välttelimme epäreiluja tuotteita. Esimerkiksi myymistämme kengistä valtaosa valmistetaan Euroopassa, jossa työntekijöiden olot ovat suhteellisen hyvin valvottuja. Suosimme myös ympäristöystävällisiä tuotteita, vaikka sen suhteen emme ole niin tiukkoja kuin varsinaiset ekokaupat.”

Kiviniemi jakaa Karry Hedbergin näkemyksen vegaanisuuden merkityksestä ilmastonmuutoksen etenemisen estämisessä ja hidastamisessa.

”Vegaaniruokaan tai ylipäätään kasvispainotteisempaan ruokaan siirtyminen on hyvin tärkeä tekijä ilmastonmuutoksen torjumisessa. Veganismissa ruoan merkitys on ihan keskeinen. Jos esimerkiksi kaikki perussekasyöjät vähentäisivät lihansyöntiään 10 prosenttia, olisi se ilmastonmuutoksen ja eläinten kärsimyksen vähenemisen kannalta isompi juttu kuin se, että kaikki alkaisivat käyttää vegaanikenkiä. Helunan tuotevalikoima on keskittynyt muuhun kuin ruokaan ja on siten lähinnä vegaanisen elämäntavan taustatukena.”
Kenkien lisäksi Heluna Shop myy muun muassa paitoja, laukkuja, puhdistus- ja kosmetiikkatuotteita, leluja sekä kahvia ja vegaanisia suklaita ja karkkeja.

LIHA VEROLLE JA TUKIAISIA KASVIPROTEIININ TUOTANTOON

Kiviniemi on miettinyt tapoja, joilla edistää vegaaniutta.
”Ihmisten ratkaisuihin vaikuttaa motivaation lisäksi myös kynnyksen korkeus. Monilla on jo takaraivossaan tunne, että eläintuotteiden syömisessä on jotain väärää, mutta jos niistä luopuminen tuntuu liian hankalalta, ei pieniäkään askeleita jakseta ottaa. Sen takia kaikenlainen vegaanisten valintojen helpottaminen sekä mielikuvien tasolla että ihan käytännössä auttaa asiaa. Viime aikojen positiivisia hankkeita ovat olleet esimerkiksi vegaanihaaste tuutoreineen ja sipsikaljaveganismin käsitteen lanseeraus, sekä jo pidempään palvellut erinomainen vegaanituotteet.net-sivusto.”

Kiviniemi toteaa, että veganismin alkuaikoina veganismiin liitettiin usein paljon negatiivisia mielikuvia, ja vegaanit itsekin saattoivat korostaa kieltäymyksiään ja henkilökohtaisia uhrauksiaan.

”Nykyisin on ymmärretty, että vegaanikakkujen ja -nakkien maistatus ja oma iloinen esimerkki toimivat paremmin kuin syyllistäminen tai perfektionismin korostaminen. Vegaanikaupat voivat omalta osaltaan helpottaa vegaanisten valintojen tekoa, ja viime aikona myös valmistajayritykset ovat kilvan helpottaneet vegaanin elämää lanseeraamalla aina vain parempia tuotteita.”

Timo Kiviniemi on keksinyt seikan, jolla ilmastonmuutoksen vastaista taistelua ja kasvissyönnin edistämistä voisi helpottaa.

”Verotus! Esimerkiksi energiantuotannossa ja liikenteessä on ympäristöystävällisyyttä jo pyritty edistämään taloudellisilla ohjauskeinoilla, kuten haittaveroilla ja päästökaupalla. Samaan aikaan eläintuotteiden tuotantoa pyritään taloudellisesti tukemaan. Liha verolle ja maataloustuet kasviproteiinin tuotantoon!”

•    Ruoantuotanto on huomattava kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Tehotuotanto ja maanviljelyksessä käytettävät fossiiliset polttoaineet kiihdyttävät ilmastonmuutosta.
•    Merkittäviä kasvihuonepäästöjä eläinten tehotuotannossa synnyttävät metaani ja typpioksiduuli. Metaanin arvioidaan olevan 86 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.
•    Worldwatch-instituutin raportin mukaan eläinten tehotuotannon ilmastopäästöjä on saatettu aliarvioida. Eläinten tehotuotantosysteemit aiheuttavat noin 51 % kasvihuonepäästöistä. Luku syntyy, kun yhdistetään muun muassa metsien raivaus rehua tuottaviksi pelloiksi ja laitumiksi, eläinten hengissä pitäminen, karjan hengityksessä syntyvät hiilidioksidipäästöt, ulosteiden mukana syntyvät kasvihuonepäästöt, eläinten teurastus ja tuotteistaminen sekä lopputuotteiden kuljetus ja säilytys.
•    Tietyn proteiinimäärän tuottaminen naudan- tai lampaanlihalla aiheuttaa 250 kertaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin saman määrän tuottaminen palkokasveilla.
•    Ennusteiden mukaan ruoantuotannosta aiheutuvat kasvihuonepäästöt tulevat lisääntymään 80 % vuoteen 2050 mennessä, jos ruokavaliomme pysyy ennallaan. Mutta jos siirtyisimme kasvisruokavalioon, päästöt tulisivat vähenemään väestönkasvusta huolimatta.

Lähteet: Vegaaniliitto, Eläinoikeuspuolue, UNDP, Nature

 

Anteeksianto tukee Somalian rauhanprosessia

Somalialaisten toimittajien aloitteesta järjestettiin Cafis-anteeksiantokonferenssi heinäkuussa historiallisessa Turun linnassa. Osanottajina oli luotettuja toimittajia, kansainvälisiä tutkijoita ja kansalaisjärjestöjä Suomesta, Englannista, Sveitsistä ja Somaliasta sekä lisäksi djiboutilainen parlamentaarikko. Keskustelujen ja käytännön esimerkkien läpikäynnin jälkeen päätettiin polkaista käyntiin somalien anteeksiantokampanja (’cafis’ tarkoittaa anteeksiantoa).

Konferenssin järjestelyissä olivat mukana Suomen Rauhanpuolustajat, Länsi-Suomen somaliseura eli The Somali Association of Western Finland (LSSRY) sekä Suomi–Somalia-seura. Tapahtuman aloitteentekijöinä olivat somalialaiset journalistit, jotka olivat huolella miettineet, miten he parhaiten toteuttaisivat velvollisuuttaan ottaa johtava rooli Somalian kauan kaivatun rauhan saavuttamiseksi mediaa apuan käyttäen.

Konferenssin avasi Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen. Hän korosti tapahtuman merkitystä nyky-Somalialle ja lupasi tukea konferenssia sekä alkavaa anteeksiantokampanjaa. Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro totesi, että anteeksiantoaloite on merkittävä askel paremman Somalian rakentamisessa monimutkaisen konfliktin jälkeen.

”Kuten tiedämme, Somalian poliittinen kehitys on tullut uuteen vaiheeseen. Paljon uutta toivoa on virinnyt maan uutta hallitusta ja uusia poliittisia johtajia kohtaan. Mutta minusta muutokset kohti parempaa vaativat kaikkien somalialaisten panosta, olivat he sitten suomalaisia somaleja tai muualla asuvan somalidiasporan jäseniä. Toivotaan, että tämä konferenssi on alkupiste tärkeälle anteeksiantoprosessille.”

Kokenut somalialaistoimittaja Wali Hashi, yksi anteeksianto-ohjelman perustajista, kertoi, että perusteellisten neuvottelujen jälkeen he ymmärsivät, että juuri toimittajat voivat olla tämän historiallisen hankkeen alullepanijoina. ”Anteeksianto-ohjelman välityksellä pyrimme levittämään anteeksiannon sanomaa konkreettisiin tilanteisiin.”

”Emme lopeta anteeksiantokampanjaamme ennen kuin tämä sanoma tavoittaa kaikki somalialaiset kotitaloudet, olivat ne sitten Somaliassa tai ulkomailla.”

Konferenssin avajaistilaisuuden muut pääpuhujat olivat Sagal Kahie Länsi-Suomen somaliseurasta ja Yusuf Mubarak Suomi–Somalia-seurasta. Kaksipäiväisen konferenssin aikana osanottajat totesivat, että anteeksianto on tarpeellinen ja elintärkeä tekijä sekä yksilöiden että yhteisön kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Osanottajat kävivät keskenään vilkasta keskustelua ja painottivat lopuksi, että anteeksianto ei koske vain ihmisiä vaan somalien on pyydettävä anteeksi myös puiltaan ja aavikoituneelta maaltaan.

Cafis-konferenssin osanottajat kiittivät nuoria ja tutkijoita, joiden idea tapahtuman järjestäminen oli, ja toivoivat, että anteeksiantokampanjaa jatketaan.

Konferenssin tunteikkain hetki oli, kun 11-vuotias somalityttö osoitti kysymyksensä osallistujille ja sai nämä kyyneliin: ”Minä olen lapsi, enkä voi ymmärtää, miksi somalialaislapsia, jotka ovat aivan samanlaisia kuin minä, tapetaan joka päivä.”

NÄISTÄ SOVITTIIN

1. Konferenssin osanottajat totesivät, että somalialaiset ovat väsyneet loputtomaan väkivaltaan ja ovat nyt valmiita katkaisemaan konfliktin jatkumisen. Anteeksiannon toive ulottuu kaikkiin somalialaisiin, joista tulee sovinnon ja uuden Somalian synnyn pilareita.

2. On välttämätöntä, että jokainen rauhanaktivisti aloittaa anteeksiantokampanjan luomaan anteeksiannon ilmapiirin, ja aloittaa itsestään ja perheestään.

3. Sovittiin, että anteeksianto ei koske vain tiettyä ryhmää, vaan jokaisen, oli sitten virkamies tai siviili, tulee olla mukana hankkeessa.

4. Osanottajat ovat varauksetta ja ehdoitta osoittaneet, että he ovat valmiita ottamaan aktiivisen roolin anteeksiantokampanjassa, ja luvanneet, että kampanjaa jatketaan samanlaisissa konferensseissa somalidiasporan keskuudessa ja Somalian sisällä.

5. Konferenssin osanottajat ehdottavat sovintoprosessia jatkettavaksi Somaliassa 13.–17.6.2018 pidettävällä tapahtumalla, jolle Somalian hallituksen toivotaan antavan tunnustusta sovintoprosessin osana.

VETOOMUS

Cafis-anteeksiantokampanjan käynnistämisessä Turussa vedotaan kaikkialla maailmassa oleviin somalialaisiin, että he antaisivat anteeksi toisilleen ja pyytäisivät anteeksiantoa.

Cafis-konferenssin lopuksi lausuttiin Abshir Nuur Farahin (Ba’adle) historiallisen anteeksiantorunon säkeitä:

Te vanhimmat ja älymystön jäsenet, tarttukaa tähän erin- omaiseen tilaisuuteen
Te ihmiset, tukekaa sovintoa
Te naiset ja lapset, etsikää rauhaa sydämistänne
Te hyökkäävä nuoriso, luopukaa tulikivestä
Te tutkijat, joihin on paljon sijoitettu, maksakaa takaisin lainanne
Te uskonnollisten lahkojen johtajat, kertokaa rehellisesti
Te inhotut seudut, tutustukaa toisiinne uudestaan

Euroopan neuvosto tutkii journalistien murhaa Itä-Ukrainassa

Valokuvaaja Andrea Rocchelli ja ihmisoikeusaktivisti Andrei Mironov saivat surmansa tuokokuussa 2014 Ukrainassa. Vaikuttaa siltä, että heihin kohdistunut tulitus oli tarkoituksellista. Ukrainan tekemä rikostutkinta oli nopea ja puutteellinen ja lähinnä herätti lisää kysymyksiä, joihin Euroopan neuvosto on etsinyt vastauksia.

Milanossa käsitellään oikeudessa syytettä ukrainalaissyntyistä Italian kansalaista Vitaliy Markivia vastaan. Häntä syytetään italialaisen valokuvaajan Andrea Rocchellin ja tämän ystävän ja tulkin, venäläisen ihmisoikeusaktiivin Andrei Mironovin menehtymisestä. Markiv pidätettiin viime kesäkuussa hänen tultuaan Ukrainasta lomalle Italiaan. Ukrainassa hän palveli Kultšitskin pataljoonassa, joka on osa sisäministeriön alaista kansalliskaartia. Ukrainalaisen 112-internetsivuston mukaan pataljoona oli ensimmäinen aseellinen vapaaehtoisjoukko Ukrainassa: jo huhtikuussa 2014 muutama sata Maidan-aktiivia lähti Slavjanskiin, heidän joukossaan Markiv.

Toukokuussa 2014 Andrea Rocchelli ja Andrei Mironov menehtyivät Karatšun-mäeltä tulleessa kranaatinheitintulituksessa – mäellä oli asemissa ukrainalaisten vapaaehtoispataljoonien yksiköitä. Ranskalainen valokuvaaja William Roguelon haavoittui, samoin taksinkuljettaja Jevgeni Košman, joka oli tuonut journalistit rautatien ylikäytävän lähistölle Slavjanskin esikaupunkiin Andrievkaan.

Journalisteihin kohdistunut tulitus ei ollut sattumanvaraista tai spontaania. Sitä todistaa ammunnan kesto ja intensiteetti. Ensimmäiset jyrähdykset kuuluivat Mironovin, Rocchellin ja Roguelonin ollessa ylikäytävän luona. Heidän autonsa odotti risteyksessä, josta kääntyy tie ylikäytävälle, alueella sijaitsevan keramiikkatehtaan läheisyydessä. Kun tulitus alkoi, journalistit ryntäsivät kohti autoa päästäkseen pois tulituksen alta. Karatšunilta tulevan tulituksen suunta alkoi kuitenkin muuttua ja kohdistui ylikäytävän sijaan tähän siviiliryhmään. Se jatkui noin 20 minuuttia, minkä todistaa Andrea Rocchellin ottamat kuvat: hän kuvasi kaiken alusta loppuun saakka ja otti tulituksesta noin 40 kuvaa. Lisäksi hänen kameransa muistikortilla oli noin 15 minuutin nauhoitus, myös viimeiset minuutit, kun he yrittivät suojautua pensaiden ja puiden peittämässä notkossa. Tämä nauhoitus esitettiin julkisesti Milanon ihmisoikeusfestivaalin aikana toukokuussa 2017.

Syyte perustuu myös henkiin jääneen William Roguelonin lausuntoon. Häntä kuultiin Italian senaatin ihmisoikeuskomitean erityisistunnossa, jolloin hän muun muassa kertoi, että hyökkäys eteni kolmessa vaiheessa: 1. kivääritulitusta läheltä heidän ryhmäänsä, 2. kranaattitulitusta mäen suunnalta, 3. kivääritulta kohti autoa, joka tuli myöhemmin keramiikkatehtaan alueelta ja otti haavoittuneen Roguelonin kyytiinsä.

VELTTOA TUTKIMUSTA

Ukrainan suorittama virallinen rikostutkinta oli lyhyt ja pinnallinen. Tavoitteena näyttää olleen jutun käsittely perehtymättä tapahtumien kulkuun ja selvittämättä vastuullisia henkilöitä
ja heidän motiivejaan. Euroopan neuvoston journalistien suojelua edistävä organisaatio on korostanut, että ”kolme kokenutta journalistia oli siviilivaatteissa, liikkui siviilitaksilla, heidän sijaintinsa oli tiedossa eikä heitä voinut sekoittaa konfliktin osapuoliin tai sotilashenkilöihin”.

Virallisessa vastauksessaan EN:lle Ukraina ilmoitti, että ”Autoprikaatin N:o 95 ja Ukrainan kansalliskaartin yksiköillä, jotka olivat Karatšunmäellä, oli käytössään vain kevyttä aseistusta”. Vastaus sisältää tarkat tiedot niiden ukrainalaisten sotilaiden määrästä, jotka sillä hetkellä osallistuivat taistelutoimiin. Asiakirjassa kerrotaan myös, että tutkinta kävi tapahtumat uudelleen läpi journalisteja kuljettaneen taksinkuljettajan kanssa. Tämä tehtiin kuitenkin vasta syyskuussa 2016, lähes kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, ja johtopäätöksenä oli: ”Tulituksen suuntaa ei voitu määrittää.”

Itse onnistuin löytämään taksinkuljettaja Jevgeni Košmanin jo kesällä 2015. Hän ajoi edelleen samalla autolla, jonka oli korjannut parhaansa mukaan tulituksen jäljiltä. Tulituksen aiheuttamia jälkiä näkyi kuitenkin edelleen joka puolella autoa. Jevgeni kuljetti minut paikalle, jossa journalistit olivat yrittäneet suojautua. Alas notkelmaan hän kielsi menemästä: siellä saattoi olla räjähtämättömiä tulitteita. Hiekkatiellä ja pientareella lojui edelleen lasinsirpaleita. Hän sanoi niiden olevan hänen autostaan. Saman vuoden keväällä 2015 häntä oli kuulemma kuulustellut rikostutkija. Hän oli tuonut tutkijan surmapaikalle ja samoin varoittanut tätä räjähtämättömistä tulitteista pensaiden täyttämässä notkossa. Rikospaikan tutkimus rajoittui hänen mukaansa rikostutkijan muistikirjaansa tekemiin merkintöihin.

Yksi tärkeimmistä todisteista siitä, ettei rikostutkinta ole suuresti ponnistellut tapahtumien selvittämiseksi ja todisteiden keräämiseksi, oli se, että elokuussa 2015 löysin menehtyneiden journalistien matkatavarat samasta Slavjansk-hotellista, jossa he olivat majailleet huoneessa 213. Siellä oli muun muassa tavaroita, joiden avulla pystyttiin päättelemään, mitä Mironov ja Rocchelli puuhasivat elämänsä viimeisellä viikolla. Ne löytyivät siis puolitoista vuotta tapahtumien jälkeen. Italian Kiovan-lähetystön myötävaikutuksella työntekijöiden talteen ottamat tavarat toimitettiin vihdoin vainajien omaisille. Edellä siteeraamastani Ukrainan virallisesta vastauksesta Euroopan neuvostolle ilmenee, että viranomaiset tiesivät, missä huoneessa journalistit majailivat: asiakirjassa mainitaan menehtyneiden tavaroista löytyneen hotellihuoneen avain. Mihinkään toimiin ei kuitenkaan ryhdytty ennen kuin Slavjansk-hotellin työntekijät kertoivat minulle säilyttäneensä kaiken, vaikka oikeusviranomaiset eivät olleet osoittaneet niitä kohtaan mitään kiinnostusta.

ASUKKAAT EIVÄT LUOTA RIKOSTUTKINTAAN

Onnistuin löytämään myös autonkuljettajan, joka pelasti William Roguelonin, tapasimme Slavjanskissa kesällä 2015. Nimitän häntä Sašaksi, sillä hän kieltäytyi jyrkästi virallisista lausunnoista pelätessään hankaluuksia. Hän kuitenkin kertoi tarkasti, kuinka näki haavoittuneen tien pientareella huutamassa ”Kamrad, help”. Saša kertoi, että hänen autoaan oli ammuttu paitsi kiväärillä myös kranaatinheittimellä. Keraamisia laattoja valmistava italialaisomisteinen Zeus-tehdas, jonka alueelta Saša ajoi työvuoron loputtua, ei muuten keskeyttänyt toimintaansa sinäkään aikana, kun kaupunki oli separatistien hallinnassa. Tehtaalla työskennelleiden mukaan tehdasaluetta suojelivat omat vartijat eikä siellä ollut separatistien sotilaita.

Kun Markiv oli pidätetty Italiassa, sekä virallinen Ukraina että Italian ukrainalaiset havahtuivat puolustamaan häntä. He haluavat todistaa, ettei Markiv ole vastuussa tapahtuneesta. Samanlaista aktiivisuutta ei Ukraina ole osoittanut niinä kolmena vuotena, kun siltä on odotettu vastauksia Pavian kaupunginsyyttäjien kysymyksiin. Ellei Markiv ole syyllinen, on Ukrainalla nyt erinomainen tilaisuus etsiä vihdoin oikea syyllinen, samoin upseeri, joka komensi tulittamaan siviilejä kahdenkymmenen minuutin ajan.

Talvella 2017 Hollannissa rekisteröity ihmisoikeusjärjestö Pravovaja initsiativa (Stichting Justice Initiative) valitti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Andrea Rocchellin ja Andrei Mironovin tapauksen käsittelystä. Ukrainan virallisessa vastauksessa mainitaan erityisesti, ettei ylikäytävän lähistön talojen asukkaiden kuulustelusta saatu tuloksia, koska ihmiset kieltäytyivät vastaamasta kysymyksiin ilmoittaen, ”etteivät muista mitään eivätkä tiedä mitään”. Tämä kuitenkin kertoo vain sen, etteivät Slavjanskin asukkaat juuri luota Ukrainan rikostutkintaan. Ne asukkaat, jotka olivat tekemisissä Mironovin ja Rocchellin kanssa heidän viimeisenä elinviikkonaan, antoivat kuitenkin lausuntoja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle tehtyä valitusta varten.

Ukrainan virallinen vastaus Euroopan neuvostolle päättyy toivomukseen, että ”Euroopan neuvoston ja Etyjin tarkkailuryhmän aktiivisuus auttavat rikostutkinnassa ja sen selvittämisessä, ketkä ovat vastuussa rikoksesta”. Liioittelematta voi sanoa, että Andrein ja Andrean tunteneet ihmiset jakavat tuon toiveen, ja että juuri kansainvälisten elinten aktiivisuus takaa lain toteutumisen niiden kohdalla, jotka ovat vastuussa journalistien kuolemasta.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era
Kuva: CEZURA / Gabriele Wikalizzi

toimittaja2

Andrea Rocchellin kamerasta löytynyt kuva Andrei Mironovista.

Rauhantyö on yhteinen asia

Elokuisessa kaikille avoimessa, ensimmäisessä kansainvälisessä Uudenkaupungin Rauhan symposiumissa oli tavoitteena käsitellä rauhan tematiikkaa monitieteellisesti. Alustajina oli arvostettuja tutkijoita rauhan ja konfliktintutkimuksen saralta sekä myös historian ja väestötieteen, tulevaisuudentutkimuksen ja kielitieteen alalta.

”Uskon vakaasti, että tällaisia tapahtumia tarvitaan, ei ole hyväksi, että tiedemiehet puhuvat vain keskenään”, sanoo symposiumin järjestelyistä vastaavana ja avauspäivän moderaattorina toiminut Uudenkaupungin valtuuston puheenjohtaja Jaana Vasama. Avajaisissa luettiin Rauhan symposiumin suojelijana toimineen presidentti Tarja Halosen tervehdys, jossa painotettiin, että sodat muuttavat muotoaan, aseelliset konfliktit kohdistetaan nykyaikana tarkoituksella yhä syvemmälle perinteiseen siviiliyhteiskuntaan, mistä seuraa entistä kauheampaa tuhoa ja suurempia vaikeuksia päästä sovintoon. ”Siksi kestävä rauha voidaan rakentaa vain yhteis- kuntien paremmalle tuntemukselle ja kykyyn korjata niiden epäkohtia ajoissa. Se on usein vaikeaa, mutta aseet eivät ratkaise ongelmia kestävästi vaan luovat niitä lisää.”

Kaupunginjohtaja Atso Vainio puolestaan korosti, että rauhantyö on yhteinen asia, jossa jokainen voi tehdä oman osuutensa, niin suuri kuin pienikin.

Rauhan symposium on osa sekä Suomi 100 – että Uusikaupunki 400 -juhlavuosien ohjelmaa. Aloitteen sen järjestämisestä teki itävaltalainen soveltavan tilastotieteen professori ja uusikaupunkilainen kesäasukas Wolfgang Lutz. Jatkossa seminaari on tarkoitus järjestää joka toinen vuosi ja sen halutaan huipentuvan suureen Rauhan symposiumiin vuonna 2021. Lutzin haaveena on, että Venäjän presidentti ja Ruotsin kuningas saapuisivat tuolloin symposiumiin osana Uudenkaupungin rauhan 300-vuotisjuhlia.

KESTÄVÄ KEHITYS ON RAUHAN PERUSEDELLYTYS

Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio totesi, että ihmiskunnan suurimmat turvallisuusuhat ovat ympäristön tila ja ilmastonmuutos. ”Kestävä kehitys on rauhan perusedellytys.”

Autotehtaan ansiosta Uusikaupunki saa tätä nykyä uusia asukkaita sekä muualta Suomesta että ulkomailta. Kaupungissa on myös pakolaisstatuksen saaneita henkilöitä, joiden kotouttaminen on suuri haaste pienelle paikkakunnalle. Vainio pitää avointa vuoropuhelua tärkeänä. ”Historia osoittaa, että ihmisryhmät, jotka pyrkivät yhteistyöhön ja toisilta oppimiseen, menestyvät parhaiten. Erilaisuutta vähän suvaitsevat kulttuurit ovat lopulta heikkoja”, hän siteerasi alue- ja kulttuurintutkimuksen professori Jussi Pakkasvirtaa.

Väestötieteilijä Wolfgang Lutz totesi, että muuttoliike on ollut jatkuva tapahtuma ihmiskunnan historiassa. Maapallon väkiluku on kasvanut 1700-luvun noin miljardista nykyiseen 7,5 miljardiin. Väestönkasvun rajoittamisesta on yhä esimerkiksi uskonnollisista syistä johtuen vaikea keskustella. Wolfgang Lutzin tutkimusohjelman mukaan maailman väestö olisi mahdollista vakauttaa yhdeksään miljardiin tasaisella sosiaalisella kehityksellä ja etenkin toimivan koulutuksen leviämisellä. Syntyvyyden laskuun vaikuttaa eritoten naisten koulutustason nousu.

RAPORTTEJA KRIISIALUEILTA

Tietokirjailija ja toimittajaveteraani Rauli Virtanen on vieraillut olohuoneissamme tv:n välityksellä vuosikymmenien ajan ja raportoinut kymmeniltä kriisialueilta Vietnamin sodasta lähtien. Hän esitteli valitsemiaan valokuvia, joiden avulla hän johdatti kuulijoita ympäri maailmaa. Richard Nixon on jälleen ajankohtainen, kun pohdimme Donald Trumpia, yhtäläisyyksiä Watergate-skandaaliin ja USA:n demokraattisten rakenteiden kestävyyttä. Virtasen mukaan Yhdysvaltojen presidentit valehtelevat siinä missä muutkin. Kun esimerkiksi U2-vakoilukone ammuttiin vappuna 1960 alas Neuvostoliiton yllä, presidentti Eisenhower totesi sen olleen säähavaintokoneen.

Paljon Latinalaisessa Amerikassa aikaa viettäneen Virtasen valitsemissa kuvissa oli näkymiä muun muassa Santiagon kaduilta syyskuussa 1973 ja kaupungin jalkapallostadionilta, jossa juntan pidättämiä ihmisiä pidettiin. Kolmen vuosikymmenen ajan eteläisen Latinalaisen Amerikan valtiot elivät synkkiä sotilasdiktatuurin aikoja. Suomessa varsinkin Chilen tapahtumat nostattivat solidaarista toimintaa. Aikamme ensimmäiset pakolaiset tulivat juuri Chilestä, ja heihin suhtauduttiin suuremmalla empatialla kuin tämän päivän turvapaikanhakijoihin.

”Syksyllä 1972 olin Vietnamissa, missä käytiin 60- ja 70-luvun merkittävintä sotaa, monessakin mielessä. Sekä media että rauhanliike näyttelivät varsin merkittävää osaa sodan lopputuloksessa. Tuosta sodasta Pentagon oppi, ettei meitä toimittajia pidä päästää raportoimaan tilanteista, jotka voivat olla joukkoja ja kotirintamaa demoralisoivia. Seuraukset saimme kokea muun muassa Persianlahden sodassa vuonna 1991.”

Vietnamin sotaan mukaan vedetty Kambodža puolestaan on yksi esimerkki siitä, kuinka pitkään puolueettomina tai sitoutumattomina pysytelleet kolmannen maailman maat, monet hiljan kolonialismista vapautuneet, joutuivat kylmän sodan pelinappuloiksi suurvaltojen aseistaessa niissä valitsemiaan liikkeitä. Tuhoisat seuraukset näkyvät yhä paitsi epädemokraattisina hallintoina myös miinoina ja muina räjähteinä Kambodžassa, Afganistanissa, Angolassa, Mosambikissa jne.

Vietnamissa tappion kärsinyt Yhdysvallat oli seuraavalla vuosikymmenellä mieluusti tekemässä Afganistanista Neuvostoliiton Vietnamia. Näin luotiin pohjaa ääriliikkeille ja terroristeille, jotka ovat tänään uutisotsikoissa. Romahtava Neuvostoliitto poistui maasta 10 vuoden epäonnistuneen retken jälkeen, ja nyt Yhdysvallat käy siellä historiansa pisintä sotaa.

”Tammikuussa 1980 kuvasin ensimmäisiä afgaanipakolaisia Pakistanin rajalla”, Virtanen kertoi. ”Nykyistä turvapaikanhakijakeskustelua seuratessa tuntuu siltä, että olemme täysin unohtaneet tai emme halua muistaa kansainvälisen yhteisön moraalista vastuuta ja velvollisuuksia sen jälkeen, kun suurvallat liittolaisineen ovat kylväneet aseita ja kuolemaa Afganistaniin jo vuosikymmenien ajan.”

”Nyt uusia konflikteja ennustavien huomio on Persianlahdella. Aikooko kansansuosiotaan menettävä, paisuvan skandaalin ryvettämä Trump korjata osakkei- taan kärjistämällä suhteita Iraniin, jonka kimppuun USA ja Saudi-Arabia voisivat käydä. Toisaalla myös uhittelukilpa Pohjois-Korean kanssa saattaa johtaa kohtalokkaisiin lipsahduksiin”, pohdiskeli Virtanen.

Kansainvälinen yhteisö, parjattu YK sen ylimpänä edustajana kunnes joku keksii paremman järjestön, media ja kansalaisjärjestöt ovat edelleen paljolti vastuussa rauhantilasta ja tahdosta.

”Maailmassa vallitsee edelleen kauhun tasapaino: puolet meistä on täällä aiheuttamassa ongelmia ja toinen puoli yrittää ratkoa niitä”, tiivisti Rauli Virtanen näkemyksensä tilanteesta maailmalla.

POHJOISMAINEN RAUHA ON OLLUT MERKITTÄVÄ SAAVUTUS

Pohjola on loistava esimerkki keskinäisen rauhan ja luottamuksen merkityksestä yhteiskunnalliselle kehitykselle. Vuosisataisen sotaperinteen vaihtuminen syväksi rauhaksi on huomattava saavutus, jonka merkitystä tulee pohtia myös globaalissa kontekstissa, sanoi professori Marko Lehti Tampereen Rauhan ja konfliktintutkimuskes- kuksesta (TAPRI).

Pohjoismaat ovat jo pitkään muodostaneet erillisen rauhan alueen, jossa on vallinnut syvä luottamus siihen, että kaikki keskinäiset kiistat ratkotaan rauhanomaisesti. Sodasta tai muusta vakavasta konfliktista Pohjoismaiden välillä on tullut ajatuksena absurdi. Pakolaiskriisin mukana palautetut rajatarkastukset Pohjoismaiden välille osoittavat, että mikään asetelma ei ole koskaan lopullinen ja kehitys voi kulkea aina vastakkaiseenkin suuntaan, jos rauhaa ja sen perusteita ei vaalita.

Hyvä esimerkki rauhanomaisesta ratkaisusta on Ahvenanmaan kiistan lopputulos Suomen itsenäistyttyä. Kiistassa on paljon samaa kuin tämän päivän Itä-Ukrainan kriisissä, mutta merkittävä ero löytyy osapuolten kyvyssä hyväksyä Kansainliiton tarjoama sovitteluratkaisu. Ahvenanmaa oli autonomiseen Suomen suurruhtinaskuntaan kuulunut osa, jossa leimahti voimakas separatistinen liike, jossa vedottiin kansallisuusaatteeseen ja historiallisiin siteisiin. Ruotsi ruokki separatistisia ajatuksia Ahvenanmaalla, ja saariryhmän liitoksella Ruotsiin oli kuningashuoneen tuki. Demilitarisoidulla saariryhmällä vieraili niin Ruotsin kuin nuoren Suomen sotilaita mutta aseelliselta yhteenotolta vältyttiin.

Tuore Kansainliitto, joka oli perustettu nimenomaan maailman rauhan säilyttämiseen, otti asian käsittelyyn. Asetettu komitea kuuli kaikkia eri osapuolia mukaan lukien ahvenanmaalaisia separatisteja. Pitkään harkittuaan komitea antoi oman ratkaisuehdotuksensa, jossa Ahvenanmaa säilyisi osana Suomea mutta alue saisi laajan itsehallinnon.

Ratkaisu hakee vertaistaan sotien välisessä Euroopassa, jossa monet vastaavat kansallisuuskiistat jäivät hiertämään naapurien suhteita luoden pohjan tuleville konflikteille.

Pohjoismaisen rauhan yhteisön synty on opettavainen tarina, mutta sitä on vaikea suoraan kopioida. Pohjoismaiden kohdalla puhutaan parin vuosisadan prosessista, jossa keskinäisiä uhka- ja viholliskuvia ja tarinoita keskinäisestä vihanpidosta ei suoraan tietoisesti pureta vaan jossa ne menettävät merkityksensä ja korvautuvat uusilla merkityksillä. Siinä tavallisten ihmisten kanssakäyminen, ystävyys ja ilonpito hävittivät valtiollisten uhkakuvien perustan ja tekivät niistä merkityksettömiä, vanhanaikaisia ja lopulta absurdeja. Tarina korostaa myös rauhan rakentamisen pitkää jännettä.

Kylmän sodan vuosina Pohjoismaiden päärooli oli rauhanturvaamisessa. Siinä maat saavuttivatkin vankan maineen. Pohjoismaat olivat mukana 13:ssa kylmän sodan ajan rauhanturvaoperaatiossa ja pohjoismaalaiset muodostivat neljäsosan koko henkilöstöstä. Pohjoismaisesta rauhanturvaamisesta muodostui uusi malli koko kentälle. Rauhanturvaaminen ei ollut vain velvoite vaan siitä tuli kansallisen ylpeyden lähde.

Pohjoismaiden edustamasta mallista tuli YK:n rauhanturvaamisen ideaali. Pohjoismaisen rauhanturvaamisen kulta-aika päättyi 90-luvulle, jolloin rauhanturvaamisen rooli muuttui.

Pohjoismaiden viimeisten vuosikymmenten rauhanpolitiikan painopisteet ovat olleet siviilikriisinhallinnassa ja rauhanvälityksessä. Rauhanvälitystapausten määrä kasvoi räjähdysmäisesti 1990-luvulla ja siitä on tullut tärkeämpi osa myös Pohjoismaiden diplomaattista toimintaa.

Valtaosa konflikteista ei nykyään päätykään toisen osapuolen sotilaalliseen voittoon, vaan osapuolten välille neuvotellun rauhansopimuksen allekirjoittamiseen. Uudelle rauhandiplomatialle on ollut tyypillistä valtiokeskeisyyden väheneminen. Suurin osa kahden viime vuosikymmenen sodista on ollut konflikteja, joissa valtio on vain yksi osapuoli.

Joulukuussa 2011 ulkoministeriö julkaisi rauhanvälityksen toimintaohjelman, minkä jälkeen rauhanvälitys on vakiintunut merkittäväksi osaksi Suomen ulkopolitiikkaa, kertoi Lehti. Matka rauhanvälityksen suurvallaksi on kuitenkin pitkä ja vaivalloinen, ja Suomi on vasta tuon polun alussa. Rauhanvälityksen asema YK:ssa onkin monella tavalla vahvistunut: järjestöllä on laajemmat ja selkeämmät toimintavaltuudet. Myös valmiudet toimia ovat olennaisesti kohentuneet.

Pohjoismaat ovat viime vuosina hakeutuneet aktiivisesti yhteistyöhön puolustuspolitiikassa ja erityisesti asehankinnoissa. Puolustuspolitiikka muodostaakin nykyään Pohjoismaiden välisen yhteistyön dynaamisimman osa-alueen. Yhteiset harjoitukset ovat arkipäivää. Kumppanuutta ei kuitenkaan ole ulotettu rauhanpolitiikkaan. ”On suorastaan silmiinpistävää, että Pohjoismaat kyllä pyrkivät vahvistamaan ja tukevat rauhandiplomatiaa niin YK:ssa, Etyjissä, EU:ssa että OECD:ssä, mutta eivät ole nostaneet sitä pohjoismaisen yhteistyön asialistalle”, ihmettelee Lehti.

Teksti Ilmo Suikkanen

AIHEITA, JOISTA UUDENKAUPUNGIN RAUHAN SYMPOSIUMISSA EI PUHUTTU

Osallistuin Uudenkaupungin Rauhan symposiumiin 10.–11.8. Torstain paneelikeskustelun yhteydessä pyysin puheenvuoroa kiittääkseni symposiumin järjestäneitä tahoja, mutta myös esittääkseni pari kysymystä puheenvuoron käyttäneille SDP:n Erkki Tuomiojalle ja kokoomuksen Ilkka Kanervalle. Puheenvuoroa ei kuitenkaan herunut, vaikka viittoilin mielestäni siihen malliin, ettei se taatusti jäänyt huomaamatta. Episodi antoi aiheen tälle jälkikirjoitukselle.

Pitkään ulkoministerinä toiminut Erkki Tuomioja aivan oikein kritisoi voimakkaasti Venäjän toimia Krimillä. Häneltä olisin kysynyt, että mihin häneltä unohtui toisen osapuolen eli sotaliitto Naton itälaajeneminen. Rauhanliikkeessä on koko ajan ollut selvää, että Naton itälaajeneminen johtaa sotilaallisen vastakkain olon kärjistymiseen muun muassa Itämeren alueella.

Rauhanliike on seurannut ja seuraa huolestuneena esimerkiksi touko-kesäkuun vaihteessa ”Arktinen Haaste” -nimellä pidettyjä Nato-johtoisia, 12 maata käsittäviä Euroopan suurimpia sotaharjoituksia, joihin osallistui yli 100 ilma-alusta, joukossa uuden hävittäjäkaluston ohella myös USA:n Vietnamin sodassa käyttämä pahamaineinen B-52-pomittaja.

Nyt aseteollisuus esittelee uusinta kalustoaan ja hykertelee käsiään tietäessään, että sotaan varustautuminen tuo sen laariin miljardeja miljardien perään, puhumattakaan siitä, jos tilanne kärjistyy yhteenottojen asteelle.

Kansanedustaja Ilkka Kanerva myönsi puheenvuorossaan, että kehitysapu on auttanut miljardia ihmistä maailmassa. Olisin kysynyt, miksi nykyinen hallitus karsi viime vuonna kehitysyhteistyömäärärahoja peräti 43 prosenttia – määrärahoja, joilla luodaan paremman elämän edellytyksiä apua tarviseville heidän kotiseudullaan.

Olisin tiedustellut Kanervalta myös miksi Suomi edelleen jatkaa asevientiään sotaa käyviin maihin kuten Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin, jotka ovat mukana tuhoamassa Jemeniä maan siviiliväestön eläessä katastrofaalisissa olosuhteissa. Suomesta viedään aseita viiteen Persianlahden maahan, jotka käyvät sotaa Jemenissä. Esimerkiksi Ruotsi lopetti aseviennin Saudi-Arabiaan vuonna 2015.

Huhtikuussa 2013 YK:ssa hyväksytty asekauppasopimus sisältää vahvat asevientikiellot ja ihmisoikeuksia koskevat lupakriteerit, joihin nojautuen puolustustarvikkeiden vienti voidaan evätä kokonaan. Tämän asian suhteen Suomen hallituksella olisi päätäntävaltaa, mutta ei näköjään tahtotilaa. Tämä nakertaa maamme uskottavuutta ja vie Suomea osapuoleksi konflikteihin, joiden seurauksena maa valikoituu myös herkemmin terrori-iskujen kohteeksi.

Tiiviisti symposiumia seuranneena en kertaakaan kuullut mainittavan sotilasliitto Natoa, eikä sitä ole esiintynyt tapahtuman uutisoinneissakaan. Harvinainen ilmiö rauhantapahtumissa nykyään, koska Natolla on tätä nykyä erittäin keskeinen rooli Euroopassa. Se on laajentanut reviiriään rankasti, sen ”pääosakas” USA on tuonut euro-ohjukset taas Eurooppaan, vuosi sitten Romaniaan ja ensi vuonna Puolaan.

Suomi on sidottu Naton toimintaan monin eri sitein muun muassa Naton kanssa solmitun arveluttavan ”isäntämaasopimuksen” avulla, joka avasi maamme satamat ja lentokentät Naton käyttöön, sekä jatkuvilla suurilla yhteisillä sotaharjoituksilla. Seurauksena on ollut taas kerran välien kiristyminen Venäjän kanssa sekä yleinen asevarustelukierre.

Itämerellä jännite kiristyy syksyn lähestyessä entisestään, sillä syyskuussa järjestetään Ruotsin suurimmat sotaharjoitukset 25 vuoteen, ja samaan aikaan Venäjä ja Valko-Venäjä pitävät jättimäisen, yli 100 000 sotilaan harjoituksen lähialueella.

Rauhanliike on pitkään varoittanut, että Naton kasvanut rooli lähialueellamme häiritsee vakautta ja lisää sotilaallista vastakkainasettelua. Itämeren alueen turvallisuuden lisääminen vaatii kokonaan toisenlaisia toimia diplomatian, sovittelun ja rauhanomaisen rinnakkainelon keinoin. Nykyisestä tilanteesta tulee hyötymään vain aseteollisuus ja voimapolitiikkaa ajavat poliittiset tahot.

Symposium oli tapahtumana onnistunut, mutta itsenäistä rauhanliikettä näköjään tarvitaan, ettei asioiden tärkeysjärjestys unohdu – esimerkiksi sen mukanaolo tapahtumajärjestelyissä jo saattaisi auttaa asiaa.

Ilmo Suikkanen
Pj. Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin yhdistys ry

SUOMALAIS-SOMALIALAISTA RÄPPIÄ KONTULASTA

hassan_maikal”Hei, olen Hassan Maikal Kontulasta Helsingistä. Olen laulaja, tubettaja, somali ja muslimi. Kiitos tosi paljon Pax-festarin järjestäjille”, sanoi nuori räppäri, joka nousi Pax-festivaalin lavalle 30.7. Helsingin Alppipuistossa.
”Minulla oli tänään hyvä fiilis, koska ihmiset istuskelivat aurinkoisessa puistossa perheineen”, Hassan sanoi keikan jälkeen. ”Siellä oli niin rauhallista.”

Hassan Maikal on 21-vuotias räppäri, joka tekee omat biisinsä. Hän on syntynyt ja kasvanut Suomessa. Lukion käynyt Hassan päätyi vahingossa musiikin pariin, kun jotkut hänen kollegansa pyysivät häntä laulamaan Kontulan nuorisotalolla, jossa Suomen presidentin Sauli Niinistön oli tarkoitus vierailla.

”Tein somalialaisen laulun ja lauloin sen presidentti Niinistölle. Sillä lailla alkoi musiikkiurani. Se oli vahinkostartti musiikkiin, jota olin aikaisemmin pitänyt vain harrastuksena.”

Hassan Maikal on nyt työskennellyt musiikin parissa neljä vuotta. Hän on myös sattumalta seurannut isänsä jalanjälkiä. Isällä oli tapana tehdä videoita, mutta Hassan ei tiennyt sitä ennen kuin eräänä päivänä äiti näki Hassanin videonteossa ja huudahti, että samaa puuhasi pojan isä. Nykyään Hassan vloggaa ja hänen videoblogillaan Youtubessa on tuhansia seuraajia. Youtuben käytön hän opetteli itse ilman opastusta.

Toistaiseksi Hassanilla on Youtube-kanavallaan vain kaksi biisiä, mutta hän kertoi että uusi, 8–9 kappaletta sisältävä albumi on tekeillä ja julkaistaan pian. Kysyin, auttavatko Hassanin ystävät häntä biisien tekemisessä. ”Kirjoitan biisit itse, emmehän ole mukana missään isossa bisneksessä. Ystäväni MVABeats (eli Vladislav Mohin, toim. huom.) tekee biitit.”

Musiikista on tullut Hassanille melkein kuin ammatti. Vaikka hän aloitti sen tekemisen vahingossa, nykyään hän tienaa sillä myös rahaa.
”Musiikki on minulle yhä harrastus, enkä koskaan kuvitellut voivani olla räppäri tai laulaja.”

Kysyn, miten Hassanin laulut edistävät rauhaa.
”Kun postaan biisini Youtubeen, eri kansoja edustavat ihmiset voivat katsoa ja kuunnella niitä. Puhun islamista, puhun somaleista.”

TUTUSTUMALLA ENNAKKOLUULOISTA EROON

Suomessa asuu suuri somalialaisten yhteisö. Jotkut Suomen somalit arvostelevat Hassania siitä, että hän ei ole tehnyt kovin montaa somalialaista laulua ja kannustavat häntä tekemään niitä. Hassanille on esimerkkinä mainittu Youtubessa katsottavissa oleva vietnamilaisohjelma nimeltä Koira Lu, jossa puhutaan somalin kieltä.

Hassan toivoo voivansa musiikillaan vaikuttaa siihen, että suomalaisten ja somalien yhteisöt lähentyvät ja tutustuvat toisiinsa. Hän tietää joidenkin suomalaisten olevan sitä mieltä, että ”somalit eivät ole hyviä ihmisiä eivätkä halua tehdä työtä”. Hassan toivoo voivansa muuttaa tämän käsityksen ja vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin.

”Suomessa syntyneenä rauha on minulle tosi tärkeä asia ja haluan olla mukana edistämässä sitä.” Uransa alussa hän on saanut kuulla ikäviä heittoja ja suoranaisia loukkauksia somalien parissa, mutta sanoo, että tänä päivänä rasismia omien keskuudessa ei juuri esiinny.

Hassan on ollut aktiivisesti mukana Ruudissa, joka on helsinkiläisten nuorten oma poliittinen vaikuttamisjärjestelmä. Joissakin muissa kaupungeissa vastaavasta järjestelmästä käytetään nimitystä nuorisovaltuusto. Hassan on ollut Ruudin vuosittain vaihtuvassa ydinryhmässä ja osallistuu yhä Ruudin toimintaan. Nyt häntä kiinnostavat myös yliopisto-opinnot.

”Olin ennen tosi ujo, kuin hyvä tyyppi pahassa kaupungissa. Mutta en tarkoita että Helsinki olisi paha paikka, tarkoitan Kontulan yhteiskoulua, jossa ikäiseni nuoret juovat ja polttavat, ja minä olin erilainen enkä mennyt siihen mukaan. Kun aloin räpätä, monet nuoret sanoivat minulle ’ai olet nyt räppäri’, ja kun minua pyydettiin räppäämään presidentti Niinistölle, olin tosi otettu, se oli mahtava tilaisuus.”

”Olen nykyään ihan sama kaveri kuin viisi vuotta sitten, mistä olen tyytyväinen. Minulla on yksi viesti faneilleni: Olkaa positiivisia ja tehkää sitä mistä tykkäätte, se on kaikkein tärkeintä. Jos pidätte jostain, olkaa sinnikkäitä, älkää antako muiden ihmisten rajoittaa teitä.”
Kun kysyn, pelottiko Hassania mennä mukaan musiikkibisnekseen, hän hymyilee: ”En pelännyt ihmisiä, mutta presidenttiä kyllä, olihan aivan eka keikkani presidentin edessä!”

Teksti Mohammed Ibrahim
Suomennos Anu Harju

ARTISTEJA PAX-FESTARIN KULISSEISSA

Toimittaja Oksana Tšelyševa haastatteli Pax-festivaalin artisteja, joilla on musiikissaan vahvaa sanomaa. Juttu on julkaistu venäjäksi Eho Moskvyssä. Päätimme julkaista jutun myös suomeksi, jotta Paxin kävijät saavat vilauksen lavan takaa.

Heinäkuun viimeinen sunnuntai oli Helsingissä aurinkoinen ja lämmin. Rauhanpuolustajille se oli oikea lahja kymmenennen juhla-Paxin kannalta. Lähes kaupungin keskustassa Linnanmäen vieressä pidettiin ilmainen musiikkifestivaali, jossa voi kuulla folkia ja klassista, rokkia, poppia, räppiä, jazzia tai mitä vain. Keskeinen piirre sekä muusikoille että järjestäjille olivat ajankohtaiset sosiaaliset ja poliittiset aiheet.

”Musiikki saa olla kevyttäkin. Ihmiset voivat nauttia auringosta mutta kuulevat samalla, mitä lavalla puhutaan”, kertoo Timo Kalevi Forss. Miten määrittää mies, joka juuri laskeutui lavalta: festivaalin juontaja ja tuottaja mutta myös muusikko, joka säesti kitaralla Susanna Hastia. Edustaako Timo Kalevi Rauhanpuolustajia? Onko hän muusikko? Vai kirjailija ja lehtimies?

Suomalaisessa musiikkielämässä hämmästyttää se, että muusikko, journalisti, näyttelijä, kirjailija on usein yksi ja sama ihminen. Niin täällä toimitaan.

Susanna Hast on Suomen Akatemian tutkija, joka on kirjoittanut sodan ja rauhan ongelmista sekä myötätunnon ja tuskan ilmenemisestä sodan traumoja kokeneilla ihmisillä. On rankkaa kirjoittaa neutraalia tutkimustekstiä sodan haavoittamista, jos itse on empatiakykyinen ihminen.

Susanna Hast on kirjoittanut artikkeleita psykologian ja kansainvälisten suhteiden leikkauspisteestä, esimerkiksi ”Children Witnessing War” ja ”Sounds of Silence: Reflections on Songwriting and International Relations”, eli sodan kokemuksen tutkimus avaa näkökulmia tiedon ja vallan suhteeseen. Nämä ovat eräitä hänen tutkimusaiheistaan.

Festivaalilla hän lauloi Tšetšeniasta ja Beslanista. Osa hänen seuraavaa tieteellistä monografiaansa on levy, jolla on laulu joka luvun teemasta.

”En ole koskaan suunnitellut muusikon uraa, mutta tunsin tuskaa kirjoittaessani. Säilyttääkseni psyykeni kunnossa aloin tehdä lauluja. Ne virtasivat minusta itsestään, ilman ponnistelua. Ensimmäiset talletin kännykkään.”

Sodat eivät lopu rauhansopimuksen allekirjoittamiseen, vaan jatkuvat elossa selvinneiden mielessä.
”Kipu ei katoa mihinkään. Se muuntaa muotoaan, mutta säilyy sodan uhreissa”, toteaa Susanna. ”On hämmästyttävää, että kauheissakaan oloissa ihmiset eivät kadota kykyä myötätuntoon. Tutkimustyössäni olen törmännyt lukemattomiin tarinoihin todellisesta rakkaudesta, auttamisesta, myötätunnosta ja hyvyydestä. Ja silti kaikkien sotien pääongelma on se, miten ne tuhoavat ihmissuhteita jopa perheissä.”

Susanna ei yritä vetäytyä taiteessa tai tutkimustyössä abstraktiin puolueettomuuteen: ”Kyllä sekä minä että työni olemme poliittisia. Miksi pitäisi teeskennellä puolueetonta silloin, kun se olisi moraalitonta?”

ERILAISIA SUOMALAISIA

Hassan Maikalin kaveri elämässä ja laulunteossa on Vladislav Mohin. Hassan on somalitaustainen suomalainen. Vlad on arkangelin-venäläinen suomalainen. Hieno duo kaiken kaikkiaan. Hassan kirjoittaa tekstit ja Vlad musiikin. Festivaaleille heidät pyydettiin heidän esiinnyttyään mielenosoituksessa Irakin ja Afganistanin pakolaisten karkotuksia vastaan. Youtubessa Hassan on Kontulan Hassan maahanmuuttajien asuttaman Kontulan mukaan.

”Olen syntynyt Helsingissä, Suomi on kotini ja isänmaani. Kun kasvoin Kontulassa näin, että somalit olivat somalien kanssa, venäläiset keskenään ja kurdit samoin. Entä minä? Olen syntynyt Suomessa ja tunnen olevani suomalainen, tämän yhteiskunnan osa. Kuitenkin olen musta, muslimi ja somali, ja yhteiskunnassa on kaltaisistani läjäpäin kielteisiä ennakkokäsityksiä.”

HassanMaikalVieressä istuu Vlad: ”Venäläisenä Suomessa? Ihan helppoa… Tosin saatat saada viistoja katseita tai ilkeitä kommentteja. Tätä sattui esimerkiksi koulussa. Ihan sama, kun olen onneksi aika paksunahkainen ja pystyn pitämään puoleni. Varsinkin kun rasismi ja viha on täällä marginaaliporukoitten juttu.”
Molemmat pitävät Suomea mahdollisuuksien maana. Hassan innostuu:
”Ajatelkaa nyt: ilmainen koulutus, valtio takaa terveydenhuollon, jopa meidän studio on maksuton, koska olemme nuoria muusikkoja. Helsingissä kirjastot ja nuorisokeskukset antavat valtavasti mahdollisuuksia. Kai sen huomaa siitäkin, että ensimmäinen iso keikkamme oli tasavallan presidentille.”

Hassan nauraa tarttuvasti: ”Olen yleensäkin myönteinen ihminen. Olen musta suomalainen, joka on hyvin kiltti. Olen varma, että 99 prosenttia valkoisista suomalaisista, jotka kuuntelee meitä, pitää minusta. Sitten on se prosentti, jotka ei vaan usko, että olen mikä olen, että rakastan Suomea ja Somalia on minulle äidin kotimaa. Kun tämä prosentti näkee meidät Vladin kanssa, ne ajattelee: ’Oho, valkoinen suomalainen ja musta somali’. Sitten Vlad vaihtaa suomesta venäjään ja hänkin muuttuu vieraaksi sille yhdelle prosentille.”
Vlad on samaa mieltä: ”Joka tapauksessa Suomi on esimerkki siitä, miten erilaisia voidaan olla yhtenäisessä yhteiskunnassa.”

SUOMELLA JA SOMALIALLA ON ERITYISSUHDE

Somalia on yksi Rauhanpuolustajien toiminnan teemoista. Tänä vuonna järjestön Helsingin-toimistoon tuli Mohammed Ibrahim, somalijournalisti, joka on saanut turvapaikan Suomesta. New York Timesille kirjoittanut journalisti on nyt Rauhanpuolustajien vapaaehtoinen toimija. Järjestö auttaa vuorostaan Hassanin ja Mohammedin kaltaisia somaleja. Mohammed kertoo: ”En arvannut päätyväni Suomeen. Tein työtä amerikkalaisille, osallistuin mediaseminaareihin Sveitsissä ja Ranskassa. Kuitenkin kun perheeni alkoi saada uhkauksia al-Shabaabin hajoamista käsitelleen artikkelini jälkeen, juuri Suomi auttoi meitä.”

Rauhanpuolustajien toiminnanjohtajan Teemu Matinpuron mukaan järjestö auttaa somalijournalisteja antamalla työskentelytilan ja tukemalla heidän ponnisteluaan somaliklaanien keskinäisen anteeksiannon puolesta.

”Jo paljon ennen Somalian sisällissodan alkua Suomi rakensi Mogadishuun tuberkuloosisairaalan”, kertoo Mohammed. ”Sota on tuhonnut sen mitä Suomen ja sen lääkärien avulla oli saavutettu, mutta tragedian aikana somalit eivät ole jääneet yksin.” Myös hän pitää Suomea ”mahdollisuuksien maana”: ”Oli henkisesti rankkaa joutua yllättäen kauas kotoa, mutta ihme kyllä pienelle Suomelle Euroopan reunalla Somaliani, joka sijaitsee kaukana Afrikassa, on muutakin kuin läntti kartalla. He auttoivat ennen sotaa ja auttavat nytkin.”

OMAN PAIKAN ETSINTÄÄ

Toivo, mahdollisuuksien tasa-arvo ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ovat tuttuja teemoja myös Sanna Klemetille, joka on Litku Klemetti -ryhmän johtaja ja lauluntekijä. Hän on niitä muusikkoja, jotka vain eräänä aamuna heräsivät kuuluisina. Hänen tekstinsä ovat lyyrisiä mutta myös sarkastisia ja saavat vastakaikua niiltä nuorilta, jotka eivät löydä paikkaansa nyky-Suomessa. Sanna ei ole mitään litkua eikä hankala juttukumppani.

litku”Olen työläisperheen tytär itäsuomalaisesta pikkukylästä. Jouduin ponnistelemaan osoittaakseni, etten ole huonompi kuin ikätoverit suurkaupungeista. Olen todella taistellut paikasta elämässä. Nyt yritän sanoa ikätovereille lauluissani, etteivät anna periksi, istu tyhjänpanttina vaan ponnistelevat, eivät masennu vaan jatkavat linjallaan.” Sanna tulee lavalle, seisoo pari minuuttia katsoen vaiti parin metrin päässä olevaa yleisöä. Äkkiä hän loiskauttaa pullosta vettä kasvoilleen ja alkaa laulaa. ”En tiedä miksi”, hän kertoo konsertin jälkeen. ”Kaikki otti päähän. Olin tyytymätön. Tunsin, etten ole vireessä. Minun täytyi herätä ja nähdä kaikki toisessa valossa. Konserttini eivät muistuta toisiaan. Jokainen niistä on improvisointia, reagointia kuuntelijoihin.”

Kysymykseen, miksi hän esiintyi epäkaupallisella festivaalilla, hän vastaa: ”Festivaalin aihe on minulle tärkeä. Elän maailmassa, joka on täynnä sotaa ja eriarvoisuutta, joka tuhoaa itseään. Jos voin lauluillani muuttaa jotain, jos on toivoa että niiden kuuntelijat alkavat miettiä ja estävät poliitikkoja tekemästä tuhoisia päätöksiä, teen mitä pitää. Sanon kuuntelijoilleni: miettikää, olkaa itsenäisiä, puolustakaa näkemyksiänne. Koska maailman kolme pääongelmaa ovat eriarvoisuus, rahan valta ja ympäristön tuhoaminen.”

MUISTUTUS MEDIAN VASTUUSTA

palefaceKarri Miettinen tunnetaan taistelija- ja taiteilijanimellä Paleface, ja muusikko on tavallinen näky vasemmistolaisissa kokoontumisissa tai rasisminvastaisissa demoissa. Hän ei vieroksu nimitystä ’aktivisti’. Siksipä rauhanfestivaali ja Paleface kuuluvat yhteen Suomessa. Paleface esiintyy monessa genressä: eräät nimittävät häntä räppääjäksi, toiset hiphopin esittäjäksi, jotkut Suomen uudeksi laulaja-lauluntekijäksi, semminkin kun hänelle teksti on yhtä tärkeä kuin laadukas esitys. Taiteilijanimi on Karrin amerikkalaisten kaverien keksimä, hän aloitti laulunteon siellä ja oli mustien räppääjien silmissä hyvin kalpeanaamainen.

gasolinaFestivaalin lopuksi esiintyi suomalaisryhmä Maria Gasolina, joka soittaa maailmanmusiikkia. Ryhmän vetäjä Lissu Lehtimaja on taiteilija ja sarjakuvakirjojen tekijä. Tänä vuonna ryhmä aikoo julkaista uuden albumin, jolle muusikot ovat koonneet teemoja Suomeen tulleiden Pohjois- ja Itä-Afrikan ja Lähi-idän pakolaisten musiikista. Siten heidänkin osallistumisensa festivaali oli itsestään selvää. Lissu Lehtimajan mielestä kolme tärkeintä ongelmaa nyt ovat median rooli ja sen vastuu sanoista, jotka voivat aiheuttaa suurta onnettomuutta, yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja sodat. Sodat, jotka usein jäävät varjoon tai sitten ovat ”muodissa”, median painotuksista riippuen.

Beslan-laulujen tekijä Susanna Hast pitää myös mediaa suurena ongelmana: ”Äskettäin täällä kävi Putin ja joka paikassa puhuttiin vain hänestä. Minusta siinä ei ole mieltä. Viime aikoina olen kieltäytynyt kommentoimasta Venäjää: tajusin äkkiä, että vaikka osaan venäjää, en voi täysin ymmärtää maata. Niinpä minusta on parempi noudattaa periaatetta ’älä tuota vahinkoa’ kuin puhua asioita, joilla voi olla kielteiset seuraukset. Semminkin kun kaikki odottavat yksinkertaisia ratkaisuja ja simppeleitä totuuksia. Useita kertoja jokin julkaisuni somessa on saanut vastakkaisten kommenttien vyöryn: minua syytetään yhtä aikaa Venäjän viholliseksi ja Putinin agentiksi.”

Kymmenennellä Pax-festivaalilla Helsingissä rauha, vastuullisuus ja oikeudenmukaisuus eivät olleet vain sanoja vaan ajatuksia, joita toimijat haluavat toteuttaa käytännössä. Festivaalia rahoittaa pääasiassa Helsingin kaupunki. Osa budjetista tulee maksuina muilta kansalaisjärjestöiltä, jotka esittelevät täällä toimintaansa.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era
Kuvat Essi Rajamäki ja Juuso Aalto

Kolmekymmentä vuotta Loviisan rauhanfoorumia

tarja_halonenElokuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlittiin Loviisassa kolmekymmentä vuotta täyttävää Loviisan Rauhanfoorumia. Juhlapuheen piti tapahtuman suojelija, presidentti Tarja Halonen, Loviisan rauhanpalkinto luovutettiin Vappu ja Ilkka Taipaleelle heidän elämäntyöstään rauhanliikkeen hyväksi, ja historiakatsauksen piti foorumin alullepanija ja kaksi ensimmäistä vuosikymmentä foorumin pääsihteerinä toiminut Veli-Matti Hynninen. Lovisa Gymnasiumin Musiksalen oli kutakuinkin täynnä yleisöä. Musiikista vastasivat cupolaa soittanut Lauri Wuolio ja harpisti Salla Hakola. Tilaisuutta isännöivät pääsihteeri Leena Viikari ja Loviisan Rauhanfoorumin neuvottelukunnan puheenjohtaja Ilari Rantakari.

Paljon on kolmessa vuosikymmenessä ehtinyt tapahtua. Alustuksia ja paneeleita, keskusteluita ja väittelyitä, teatteria ja tanssia, afromusiikkia ja körttiseuroja. Ideana on alusta asti tulla yhteen, kohdata, kuunnella ja keskustella. Tulla tutuiksi ja nauttia kesästä. Loviisaan ovat kokoontuneet rauhanjärjestöt, poliitikot puolueisiin katsomatta, tieteen ja taiteen tekijät, eri uskontojen ja elämänkatsomusten edustajat, myös puolustusvoimien edustajat. Yhteistä on ollut halu vuoropuheluun ja usko väkivallan vähentämisen mahdollisuuteen.

Kaikki lähti liikkeelle Hiroshima-illan kynttiläkulkueesta, joka vuodesta toiseen oli Loviisassa vetänyt mukaansa muuta valtakuntaa suuremman osanottajajoukon.
Sen ympärille alettiin 1980-luvun lopussa koota tapahtumia, joista osaa on järjestetty säännöllisesti vuosittain sen jälkeen: seminaareja, toritapahtuma, rauhanmessu, konserttia, yhteislaulua ja elokuvaa.

Tänä vuonna seminaarien aiheina olivat Suomen synty, Ukraina, ydinaseriisunta ja paperittomat. Lisäksi Laivasillalla haastateltiin Hiroshima-päivän iltana Nonviolent Peaceforcen pitkäaikaista johtokunnan jäsentä Outi Arajärveä ja aseettomana rauhanturvaajana samalle järjestölle Etelä-Sudanissa työsken- televää Rami Kolehmaista.

Timo Virtala

TAIPALEET PALKITTIIN ELÄMÄNTYÖSTÄÄN

Loviisan Rauhanfoorumi
antoi foorumin 30-vuotisen historian 7. rauhanpalkinnon Vappu ja Ilkka Taipaleelle heidän pitkästä elämäntyöstään sosiaalipolitiikan ja rauhantyöhön parissa.
Rauhanliiton varapuheenjohtaja Risto Pontela kiitti puheessaan, että ”monet marginaaliin jäämässä olevat ryhmät ovat Taipaleiden ansiosta saaneet äänen ja huomion, jota on tarvittu tasapainoista ja yhteiskunnallista rauhaa rakentavaan kehitykseen”. Esimerkkeinä Pontela mainitsi Marraskuun liikkeen, mielenterveyskuntoutujien aseman parantamisen, Lex Taipaleena tunnetun syrjäytyneiden työttömien asemaa parantavan toiminnan ja sosiaali- ja terveysministeriön sekä Stakesin toiminnan kehittämisen.
Rauhantyössä ja pasifismin markkinoimisessa jouduitte
tulikokeeseen jo pian avioliittonne solmimisen jälkeen, kun Ilkka tuomittiin aseistakieltäytymiseen yllyttämisestä”, Pontela totesi. Taipaleet ovat olleet mukana muun muassa Sadankomitean perustamisessa, Rauhaliiton toiminnan kehittämisess ja Lääkärien sosiaalinen vastuu -järjestön käynnistämisessä.

Rauhankasvatus­neuvola 11: Homo democraticus

Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikka se ei ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä Rauhankasvatusneuvolan juttusarjassa toimiva opettaja Hanna Niittymäki työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

Kun puhutaan demokratiasta, puhutaan yleensä valtioista, yhteiskuntajärjestelmistä tai päätöksentekoprosesseista. Mutta millainen olisi mahdollisimman demokraattinen yksilö, oikea homo democraticus?
Euroopan neuvosto on tuottanut uuden käsitemallin osaamistekijöistä (sanahirviöitä, tiedän!), joita kansalaiset tarvitsevat edistääkseen demokratiakulttuuria ja elääkseen rauhanomaisesti toistensa kanssa kulttuurisesti moninaisissa yhteiskunnissa.

Huomio!
Kaikki kulttuurit ovat sisäisesti heterogeenisiä, kiistanalaisia, dynaamisia ja jatkuvasti kehittyviä, ja kaikki ihmiset kuuluvat moniin kulttuureihin, jotka ovat keskenään monimutkaisessa vuorovaikutuksessa. Tässä mallissa ajatuksena on, että kulttuurien välisiä tilanteita syntyy, kun yksilö näkee toisen henkilön tai ryhmän kulttuuriltaan erilaisena.

Kulttuuri- ja demokratiaosaamisen 20 osatekijää

Arvot
• ihmisarvon ja ihmisoikeuksien arvostaminen
• kulttuurisen moninaisuuden arvostaminen
• demokratian, oikeusjärjestyksen, oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja oikeusvaltion arvostaminen

Asenteet
• kulttuurista toiseutta ja muunlaisia uskomuksia, maailmankatsomuksia ja käytäntöjä koskeva avoimuus
• kunnioitus
• kansalaisasenne*
• vastuu
• minäpystyvyys**
• epävarmuuden sietokyky

Taidot
• itsenäiset oppimistaidot
• analyyttiset ja kriittiset ajattelutaidot – kuuntelu- ja havainnointitaidot
• empatia
• joustavuus ja sopeutumiskyky
• kielelliset, viestinnälliset ja monikielisyystaidot
• yhteistyötaidot
• konfliktinratkaisutaidot

Tieto ja kriittinen ymmärrys
• tieto ja kriittinen itseymmärrys
• tieto ja kriittinen ymmärrys kielestä ja viestinnästä
• tieto ja kriittinen ymmärrys maailmasta: politiikka, laki, ihmisoikeudet, kulttuuri, kulttuurit, uskonnot, historia, joukkoviestimet, taloudet, ympäristö, kestävyys

* Kansalaisasenne

Kansalaisasenne kohdistuu omaa perhe- tai ystäväpiiriä laajempaan yhteisöön tai yhteiskunnalliseen ryhmään, johon ihminen kokee kuuluvansa. Siihen kuuluu tunne ao. yhteisöön kuulumisesta sekä tietoisuus muista siihen kuuluvista ihmisistä ja omien tekojen vaikutuksesta heihin, solidaarisuus yhteisön muita jäseniä kohtaan ja tähän yhteisöön kohdistuva kansalaisvastuun tunne.

** Minäpystyvyys

Minäpystyvyys on itseä koskeva asenne. Se merkitsee myönteistä uskoa omaan kykyyn toteuttaa ne toimet, jotka ovat tarpeen tiettyjen päämäärien saavuttamiseksi, sekä luottamusta siihen, että pystyy ymmärtämään asioita, valitsemaan oikeat tavat tehtävien suorittamiseksi, esteiden voittamiseksi ja maailman muuttamiseksi.

LÄHDE: Opetushallituksen julkaisu: Rakentavaa vuorovaikutusta – Opas demokraattisen osallistamisen vahvistamiseen, vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisyyn (s. 45–51)