Aihearkisto: 4/2012

Ei kuvia, pelkkää asiaa

Ei kuvia, pelkkää asiaa

Median julkaisemaa informaatiota pidetään tietoyhteiskunnan ja demokratian toteutumisen elinehtona. Nyt siitä on tullut kauppatavaraa, ja sisällön sijaan massajakelussa panostetaan uutisoinnin
Kehitysyhteis­työntekijät pois länsisaharalais­leireiltä

Kehitysyhteis­työntekijät pois länsisaharalais­leireiltä

Espanjan hallitus on päättänyt yksipuolisesti evakuoida kaikki kehitysyhteistyöntekijänsä Polisarion ylläpitämiltä länsisaharalaisten pakolaisleireiltä Tindoufista Algeriasta. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi YK
Laittomat länsisaharalais­sardiinit

Laittomat länsisaharalais­sardiinit

Israel ei ole ainoa maa, joka rakentaa kansainvälisen lain vastaisesti siirtokuntia miehittämälleen alueelle. Myös Marokko ja sen miehitetyillä alueilla toimivat
Ruma sota ja likaiset aseet

Ruma sota ja likaiset aseet

Kymmenes Varparannan rauhanakatemia järjestettiin 27.–29.7. Joensuussa. Rauhanakatemian ensimmäiseen teemaan "Irakin ja Afganistanin ruma sota, likaiset aseet ja ympäristövaikutukset" liittyvän olennaisen
Totuus Syyriasta

Totuus Syyriasta

Kansainvälisesti palkittu ja yli 30 vuotta Libanonissa asunut Independent-lehden toimittaja Robert Fisk on raportoinut vuosikymmenien ajan Lähi-idän tapahtumista. Syyrian tilannetta
Työpaikkojen rauhantoimikunta: Ay-liike raamit kaulassa?

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Ay-liike raamit kaulassa?

Työmarkkinoiden ns. raamiratkaisu on taipaleensa puolessavälissä. Sopimuksen mukaisilla palkankorotuksilla ei alhaisesta inflaatiosta huolimatta pystytä turvaamaan nykyistä ansiotasoa. Tästä huolimatta palkansaajajärjestöt
Arktisen alueen turvallisuuspoliittinen tilanne

Arktisen alueen turvallisuuspoliittinen tilanne

Arktisen alueen 2010-luvun muuttuvalle geopolitiikalle ja turvallisuuskehitykselle on kaksi erilaista tulkintaa: on vakautta ja rauhanomaisuutta korostava tulkinta, ja on tulkinta
Kolumni: Presidentin ulkopolitiikka

Kolumni: Presidentin ulkopolitiikka

Presidentti Sauli Niinistö paikansi elokuussa suurlähettiläille Suomen ulkopolitiikkaa perin reaalipoliittisin kannanotoin. Yllätyksettömästi presidentti painotti talouden merkitystä maailmanpolitiikassa. Ulkopoliittiset suhteet on
Loading...