Aihearkisto: 3/2018

Rauhantekijä Hiwa Haghi: Rauhan maali ratkaisee

hiwa2
Kymenlaakson alueella asuu muutama tuhat maahanmuuttajaa. Yksi heistä on kotkalaistunut kurdi Hiwa Haghi, joka Suomesta turvapaikan saatuaan alkoi jalkapalloilun avulla auttaa muita maahan tulleita kotoutumaan ja tutustumaan paikallisiin ihmisiin. Nyt hän on pelaaja-valmentajana monikulttuurisessa FC Myllyssä, joka on Suomen Palloliiton jäsen ja pelaa futiksen kuutossarjassa.

Iranista kotoisin oleva Shamsaddin (Hiwa) Haghi tuli Suomeen hakemaan turvapaikkaa 22-vuotiaana vuonna 2004. Turvallisuuteen ja henkeen kohdistuvat uhat olivat kasvaneet liian suuriksi, ja riskiä lisäsi se, että yksi hänen perheenjäsenistään oli poliittisesti aktiivinen. Hiwan muu suku jäi Iraniin, mutta hänen setänsä asui Suomessa ja tunsi Rauhanpuolustajien toiminnanjohtajan Teemu Matinpuron.

Heti töihin halunnut Hiwa oli ollut Suomessa vain pari kolme viikkoa, kun hän alkoi siivota Rauhanpuolustajien toimistoa Helsingin Hämeentiellä. Hänen kaunis laulelunsa kajahteli milloin keittiöstä, milloin kymmenien kirjalaatikoiden keskeltä. ”Työ Rauhanpuolustajissa oli hyvä startti minulle”, Hiwa sanoo nyt.

Hiwa oli opetellut suomen kieltä odotellessaan Maahanmuuttoviraston päätöstä. Hän on kielellisesti lahjakas, jopa niin, että se oli koitua hänen kohtalokseen Migrin turvapaikkapuhuttelussa. Hiwan epäiltiin olleen Suomessa paljon ilmoittamaansa kauemmin, koska suomea ei kuulemma voinut oppia puhumaan niin hyvin niin lyhyessä ajassa!

Hiwa kävi Helsingissä pari kielikurssia ja osallistui ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan VALMA-koulutukseen. Opettajat pitivät Shamsaddin-nimeä liian vaikeana ja ehdottivat, että tilalle keksittäisiin helpompi. Shamsaddin valitsi itselleen nimen Hiwa, joka on kurdin kieltä ja tarkoittaa ’toivetta’.

”Iranissa ei ennen saanut olla kurdinimeä, piti olla farsin- tai arabiankielinen nimi”, Hiwa kertoo. ”Nykyään nimet voivat siellä olla myös kurdiksi.”

KUNTOUTTAVAA KOTOUTUSTA

Hiwan turvapaikkaprosessi kesti pari vuotta. Saatuaan turvapaikan hän halusi heti opiskelemaan korkeakouluun. Iranissa hän oli opiskellut lääketiedettä, joten opettajat ehdottivat, että hän ensin kouluttautuisi lähihoitajaksi, sitten sairaanhoitajaksi ja lopulta lääkäriksi, joka oli ollut Hiwan unelma.

”En kuitenkaan osannut oikein suunnitella elämääni tuolloin, ja pääsin helposti opiskelemaan tietotekniikkainsinööriksi, koska matematiikan ja fysiikan taitoni ovat vahvat.”

Vuonna 2007 Hiwa suuntasi siis Kotkaan, missä hän yritti löytää töitä, joita tehdä opintojen ohella.

”Siivousta löytyi vähän mutta ei tarpeeksi. Perustin sitten itämaisia ruokatarvikkeita myyvän kaupan toisen henkilön kanssa. Ajatuksemme eivät kuitenkaan menneet oikein yksiin ja oli pakko valita, opiskelenko vai jatkanko yrittäjänä. Halusin opiskella.”

Valmistuttuaan Hiwa ei päässyt koulutustaan vastaaviin töihin. Ensin hän osallistui projektitöihin Kotkan kaupungin palveluksessa, sitten hän työskenteli myyjänä Gigantissa, jossa lopetti noin vuosi sitten.

”Minulle on sanottu että olen hyvä myyjä. Ei minua toisaalta harmittanut sekään, ettei oman alan töitä löytynyt, koska olen sosiaalinen ihminen ja tietotekniikkainsinööri on koko ajan koneessa kiinni. Tykkään olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.”

Alkuvuodesta Hiwa aloitti maahanmuuttajien työvalmentajana Kotkan Korttelikotiyhdistyksessä. Yhdistys tarjoaa monenlaista käytännön apua sitä tarvitseville. Korttelikotiyhdistys on palkannut maahanmuuttajia kuntouttavaan työhön, ja heidän kanssaan Hiwa järjestää kursseja, joilla opetetaan suomen kieltä ja tietokoneen käyttämistä, ja laatii henkilökohtaisia opinto- ja työllistymissuunitelmia.

”Minut valittiin, koska minulla on laaja kielitaito. Puhun kolmea kurdimurretta, farsia, azeria, turkkia, suomea ja englantia. Arabiaa opin väkisin koulussa Iranissa 15 vuoden aikana. Olen myös lukenut saksaa pari vuotta ja opiskellut venäjän perusteet.”

Venäjän kielelle tuli tarvetta, kun Hiwa opiskeluaikanaan tapasi Venäjältä kotoisin olevan Alesian, jonka kanssa on nyt naimisissa. Heillä on kaksi lasta, kuusivuotias poika ja nelikuukautinen tyttö.

Hiwa on päivittäin tekemisissä Korttelikotiyhdistyksen palkkaamien noin 40 maahanmuuttajataustaisen ihmisen kanssa. Kotka–Karhula–Hamina-alueella on muutamia tuhansia maahanmuuttajia, Hiwa arvioi. Luvut olivat tarkemmin muistissa silloin, kun hän toimi Kotkan seudullisessa maahanmuuttajafoorumissa. Foorumi muun muassa edistää maahanmuuttajien osallistumismahdollisuuksia, kehittää kotouttamiseen liittyviä palveluja ja myös valmistelee asioita viralliseen käsittelyyn.

Korttelikoteja eli eräänlaisia oman korttelin olohuoneita tai toimintakeskuksia on Kotkassa viisi.

”Kierrän niissä päivittäin ja autan työntekijöitä suomen kielessä, sähköisessä asioinnissa, kulttuurisissa asioissa, siis esimerkiksi miten Suomessa toimitaan vaikka virastossa jne. Työntekijämme ovat yleensä olleet Suomessa vähintään kolme vuotta ja heillä kaikilla on oleskelulupa. Ihmisillä on hyvin erilaiset kielitaidot. Jotkut tuskin osaavat aakkosia, toisilla on jo hyvä sanavarasto. He voivat vaikkapa harjoitella työnhakuprosesseja ja hakemusten tekoa, toiselle etsitään yhdessä opiskelupaikkaa.”

Kotkan kaupunki myös tilaa Korttelikodilta palveluja maahanmuuttajille, esimerkiksi kuinka käytetään pesukonetta tai jotain muuta käyttäjälle vierasta laitetta.

PALLO ON PYÖREÄ KAIKKIALLA

Vuonna 2006 Kotkaan avattiin projektirahan turvin monikulttuurinen toimintakeskus Mylly, jonka toimintaa ylläpitää nykyään Kaakonkulman Kulttuurimylly ry. Myllyn jalkapallotoiminta käynnistyi kymmenen vuotta sitten, kun Hiwa Haghi valjasti oman intohimonsa eli jalkapallon maahanmuuttajien ja kantaväestön lähentämistyöhön. Hän perusti jalkapallokerhon, jossa oli alussa vain muutama pelaaja. Heitä alkoi tulla nopeaan tahtiin lisää, ja vuosina 2015–2016, kun Suomeen tuli paljon turvapaikanhakijoita, harjoituksissa kävi parhaimmillaan jopa 86 pelaajaa 38:sta eri maasta. Hiwa pyöritti tätä kaikkea käytännössä yksin.

”Yritin jo aiemmin perustaa oman joukkueen Keidas Unitedin. Mutta joukkueella pitäisi olla organisaatio takanaan. Sitten tutustuin toimintakeskus Myllyn toimintaan ja joukkueen perustaminen onnistui siellä. Myllyn toiminnanjohtaja Micke oli hyvin kannustava. Iso ja ratkaiseva rooli FC Myllyn perustamisessa oli entisellä Myllyn hallituksen johtajalla Jorma Korpelalla. Järjestimme urheilufestivaaleja ja Myllyn omia turnauksia.”

Kun pelaajia alkoi olla useita kymmeniä, heräsi toive pelata virallisessa sarjassa. Hiwa oli Myllyn hallituksen jäsen ja ehdotti tätä hallitukselle. Niinpä FC Mylly haki Suomen Palloliiton jäseneksi, ja viime pelikaudella he olivat jo lähellä nousta yhtä ylempään eli viitossarjaan.

hiwa1
Hiwa Haghi toivoo, että joukkueeseen saataisiin taas muitakin kuin maahanmuuttajataustaisia pelaajia.

”Olen kuullut muilta pelaajilta ja erotuomareilta, että lohko jossa me pelaamme on kiinnostavin. Katsojia on ollut paljon, ihmiset kiinnostuvat meistä ja ovat innostuneita, se on tärkeää. Olimme vuonna 2017 pelaamassa Espoossa Suomen Cupissa FC Honkaa vastaan, ja Kotkasta lähti bussilastillinen, 60 ihmistä, meitä kannustamaan. Pelasimme 75 minuuttiin asti tosi hyvin, vastustajalla oli jopa paniikki päällä. Vaikka lopulta hävisimme, nämä ovat suuria saavutuksia. Paikallislehdet kirjoittavat meistä juttuja, kun olemme pelanneet eri paikkakunnilla.”

FC Myllyssä on pelannut myös muita kuin maahanmuuttajataustaisia, mutta tällä hetkellä kaikki pelaajat ovat maahanmuuttajia.

”Olisi hyvä, että olisi muitakin ja että suomalaiset tutustuisivat maahanmuuttajien kulttuuriin ja toisinpäin. Jalkapallossa ei tarvita kielitaitoa vaan pallon perään juostaan ja sääntöihin luotetaan, ja samaan tapaan luotetaan yhteiskunnan sääntöihin: jos teet virheen tulee keltainen kortti, jos teet virheen toisen kerran tulee punainen kortti ja joudut pois kentältä ja kärsit vielä seuraavatkin pelit. Ilmapiiri on muuttunut huonompaan suuntaan yhteiskunnassa ja suomalaiset ovat väistyneet joukkueesta, valitettavasti. He vahvistaisivat meitä. Meillä on joukkueessa paljon Suomen kansalaisia, mutta muualta tulleita.”

Hiwa kertoo, että joukkue on kohdannut todella paljon rasismia. Vaikka sitä vastaan taistellaan ja sitä yritetään vähentää, on sen määrä viime aikoina lisääntynyt. Pelin tuoksinassa kuulee rasistisia kommentteja ja joskus tulee jopa fyysistä kontaktia. Erotuomarit yrittävät sitä suitsia, mutta he eivät voi huomata kaikkea.

PEACE UNITED

FC Mylly on mukana Peace United -kampanjassa. Se on Kirkon Ulkomaanavun hanke, jossa jalkapallon avulla viedään rauhanviestiä ihmisille. Tarkoitus on ehkäistä nuorten syrjäytymistä, turhautumista ja radikalisoitumista. Mukana Peace United -projektissa on myös muun muassa Aki Riihilahti.

”Peace United on ollut vahvasti FC Myllyn profiilissa mukana ja oli suureksi avuksi kun joukkuetta perustettiin. KUA:n tuki oli alussa tosi tärkeää, saimme heiltä pallon, liivit ja banderollin, jota käytämme joka pelissä. Siinä on teksti ‘Rauha. Maali joka ratkaisee’.”

Hiwa kertoo, että koska joukkue on nyt kilpailutoiminnassa mukana, toimintakeskus Mylly ei voi sitä enää rahoittaa. He siis yrittävät itse etsiä sponsoreita ja kerätä varoja talkootyöllä tai yhteistyössä Myllyn kanssa. ”Järjestämme paljon tapahtumia naisille ja lapsille, niistä saamme rahaa.”

Hiwa, joka on aiemmin valmentanut muitakin joukkueita, valmentaa nyt vain FC Myllyä, jossa myös pelaa, ja sen lisäksi Myllyn jalkapallokerhoa.

”Valmensin Kotkan Pelikarhuissa vuonna 2000 syntyneitä nuoria. Juuri eilen yksi heistä pelasi vastustajiemme joukkueessa. On kiva nähdä, miten he ovat kehittyneet. Ja kun meidän joukkueestamme lähtee pelaajia eteenpäin muualle pelaamaan, se on hyvä heille ja myös meille – maineasia, olemme kasvattajaseura”, Hiwa nauraa.

hiwa_tori
Hiwalla on Kotkan torilla La Torre -ruokavaunu.

Hiwan oma poika ei ole kiinnostunut jalkapallosta. Hiwasta se on harmi, koska tässä harrastuksessa hän osaisi auttaa poikaa, mutta tämä saa itse päättää. Lapsista puhuttaessa Hiwa huokaa.

”Olisi kiva nähdä heitä enemmän. Ehkä näen heitä seuraavan kerran kun he ovat aikuisia…”

Lasten isän aikaa on vienyt myös La Torre -ruokavaunu, jonka terassilla Kotkan torilla haastattelua tehdään. La Torre on Hiwan oma, ja se tarjoaa kotkalaisille hieman erilaista ruokaa. Hän on kulkenut vaunun kanssa myös eri tapahtumissa, mutta on alkanut miettiä vaunun myymistä, koska aika ei vain riitä kaikkeen.

TEKEMISTÄ KAIKILLE

Hiwa Haghi on aina ollut kova paiskimaan töitä, ja siksikin hän pitää äärimmäisen tärkeänä sitä, että Suomessa asuvilla ihmisillä on mielekästä tekemistä, ovat he sitten sukujuuriltaan suomalaisia tai tänne muualta muuttaneita. Hänen mielestään ei voida puhua erillisenä asiana maahanmuuttajien määrän kasvattamisesta tai suitsimisesta, vaan samaan aikaan on puhuttava työn tekemisestä ja ihmisistä huolehtimisesta. Joutilaiden joukkiot näkyvät katukuvassa eri tavalla kuin jos kaikilla olisi opiskelu- tai työpaikka.

”Olisi keskityttävä siihen, että järjestetään koulutusta ja työtä, se olisi hyvä myös Suomelle. Kun ihmisillä on hätä ja hengenvaara, totta kai heille on annettava oleskelulupa. Mutta heitä ei saa jättää oman onnensa nojaan. Jos he tottuvat siihen, että muut hoitavat heidän asiansa, voi tulla tunne ettei ole järkevää tekemistä. Tämä on kyllä osin ihmisistä itsestään ja asenteesta kiinni. Olen itse tottunut tekemään töitä, minulla on yleensä kaksi tai kolmekin työtä samaan aikaan sekä harrastuksia.”

Hiwa sai muutama vuosi sitten Suomen kansalaisuuden ja hän on äänestänyt useissa vaaleissa. Vakiintunutta puoluekantaa hänellä ei ole.

”Äänestän mieluummin niitä henkilöitä, jotka tunnen ja joiden kanssa olen ollut tekemisissä. Olen äänestänyt demareita, vasemmistoliittolaisia ja kerran vihreää. Minua on yritetty saada eri puolueiden ehdokkaaksi, mutta toistaiseksi en ole lähtenyt, ei ole ollut aikaa.”

Mahdotonta ehdokkaaksi ryhtyminen ei kuulemma ole, mikä vinkkinä kotkalaisille puolueaktiiveille kerrottakoon, mutta miehen kiireiden perusteella häntä ei ehkä kannata lähestyä ihan vielä.

Hiwa kertoo, että vaikka hän on kotiutunut Suomeen hyvin, hän on omalta identiteetiltään ensisijaisesti kurdi, sitten iranilainen.

”En tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Luultavasti jään Suomeen, koska Suomi on nyt kotimaani.”

Irakin, Iranin, Turkin ja Syyrian alueella asuvat kurdit haaveilevat omasta valtiosta. Mutta Hiwasta ei ole lainkaan selvää, että he ovat vielä siihen valmiita tai kykeneviä.

”Se riippuu siitä, pystyvätkö he keskenään hoitamaan omia asioitaan. Tarvitaan lisää koulutusta ja omaan valtioon valmistautumista.”

Ja Suomessa on hyvä elää oman monikulttuurisen perheen kanssa, jonka kotikielenä on tietenkin suomi.

Teksti Anu Harju
Kuvat Essi Rajamäki

Vanhan kuvan kuvateksti: Hiwa laulamassa Timo Kalevi Forssin kitaran säestämänä Kallion kirpputoripäivänä Rauhanpuolustajien toimiston pihalla vuonna 2004.

 

Pääkirjoitus: Asevarustelun infosota

teemu_kolumni_2018
Infosota asevarustelun ja Nato-jäsenyyden puolesta käy kovilla kierroksilla mediassa. Elinkaarikustannuksiltaan jopa 30 miljardia nielevästä hävittäjähankinnasta Yleisradio keksi uutisoida näkökulmasta, että suomalaisilla puolustusfirmoilla on mahdollisuus miljardituloihin ja uusiin työpaikkoihin. Lännen mediat -lehtiperheen aviisit puolestaan julkaisivat näyttävästi suomalaisten ja ruotsalaisten turvallisuuspolitiikan vaikuttajien yhteisen vetoomuksen Nato-jäsenyyden autuudesta. Sota on rauhaa ja asevarustelu tuo työtä ja vaurautta!

Puolustushallinto taas on ottanut arveluttavia askelia viestintäsuunnitelmissaan. Yksi puolustusvoimien ulkoisen viestinnän tavoitteista alkuvuonna 2015 oli, etteivät kansalaiset kyseenalaista vaikeassa taloustilanteessa puolustukseen tehtäviä lisäsatsauksia. Yleisradion siteeraama hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää esittikin huolensa hallinnon osallistumisesta infosotaan: ”viranomaisen viestinnän pitäisi olla neutraalia ja tuottaa informaatiota ihmisten käytettäväksi eikä ohjailla mielipidettä tiettyyn suuntaan”.

Rauhanliikkeellä riittää siis tehtävää infosodassa, jossa varustautumisen ja Nato-jäsenyyden autuuden ja vaihtoehdottomuuden kyseenalaistavat leimataan helposti Venäjä-mielisiksi ellei peräti venäläisittäin ulkomaisiksi agenteiksi. Erityisesti tiedotusvälineiltä toivoisi tasapuolisuutta turvallisuuspolitiikan vaihtoehtojen käsittelyyn, etteivät ne sortuisi pelkästään asevarustelukierrettä pönkittäviksi ja viholliskuvia maalaileviksi propagandisteiksi.

Samaan aikaan kun hallitus on varaamassa asevarusteluun kymmeniä lisämiljardeja se on leikkaamassa niitä vähäisiä ropoja, jotka on varattu rauhantyön tukemiseen. Juhannuksen alla opetus- ja kulttuuriministeriö toimitti hallituksen terveiset rauhanliikkeelle: järjestöjen tukemiseen vuoden 2019 talousarviossa osoitettu määräraha näyttäisi jäävän ”huomattavasti alle” kuluvan vuoden tason. Nykyisen hallituksen terveiset ovat olleet joka vuosi samankaltaiset. Edellisinä vuosina olemme kuitenkin saavuttaneet jonkinlaisia torjuntavoittoja neuvotellen tai eduskuntakäsittelyssä, joten toistaiseksi nykyhallitus on leikannut esimerkiksi Rauhanpuolustajien avustusta ”vain” vajaalla 30 prosentilla.

Rauhanjärjestöjen toiminnan rahoituksen tulevaisuus on siis syksyllä jälleen kerran vakavasti uhattuna. Mutta kesä on siitä huolimatta paitsi lomailun myös vilkkaan toiminnan aikaa, esimerkiksi elokuussa on Hiroshima-päivän lisäksi Rauhanakatemia Toivakassa, Baltic Glory -rauhanharjoitus Lapinjärvellä ja perinteinen Rauhanfoorumi Loviisassa.

Teksti Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

Kuva Nauska

Suomen-vierailusta tuli pakomatka

sasha2
Uhkailujen, väkivallan ja maanpetossyytösten kohteeksi joutunut ukrainalainen toimittaja Aleksandr Medinski hakee poliittista turvapaikkaa Suomesta. Hän maalaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta kotimaassaan. Medinski on myös entinen erikoisjoukkojen sotilas, joka katsoo, että Ukrainassa on menossa suurvaltojen sijaissota.

 

Pakomatkaa siitä ei pitänyt tulla.
Kun ukrainalainen toimittaja Aleksandr Medinski saapui vaimonsa kanssa Suomeen viime vuoden lopulla, tarkoitus oli katsella muutama päivä Helsinkiä, käväistä Ruotsissa ja Baltiassa ja palata kotiin.

Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei se ollut mahdollista.
”Turvaviranomaiset tekivät asunnossani Kiovassa kotietsinnän. Viiden Suomessa vietetyn päivän jälkeen päätin hakea poliittista turvapaikkaa”, Medinski kertoo helsinkiläisessä kahvilassa.

Hän on entinen Ukrainan armeijan erikoisjoukkojen sotilas, jolla on rintamakokemusta Itä-Ukrainan sodasta. Palattuaan vapaaehtoisesti siviiliin Medinski aloitti toimittajan työt. Hän perusti Open Ukraine -nimisen uutistoimiston ja julkaisi siellä videohaastatteluja, reportaaseja ja artikkeleita. Usein niissä käsiteltiin Ukrainan sotaa ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan.

Maaliskuussa 2017 Medinski paljasti asiakirjoja, jotka kertovat, miten maan armeijalta on varastettu valtava määrä aseita. Ne ovat ilmeisesti päätyneet pimeille markkinoille.

Vaikeuksia alkoi tulla nopeasti, erityisesti Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n (Služba Bezbeki Ukraini) kanssa. Medinskia vastaan nostettiin rikosjuttu. Syyte tuli Ukrainan rikoslain 109. pykälän perusteella, joka koskee yllytystä valtiojärjestyksen kumoamiseen.

”Konkreettisesti minua vaadittiin sanomaan, että toimin Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n (Federalnaja Služba Besopasnosti) hyväksi. Putkassa minua poltettiin tupakan tulipäällä”, Medinski sanoo ja näyttää kädessään olevia pyöreitä arpia. ”Tämä oli siksi, että jotain materiaalejani oli käytetty venäläisillä tv-kanavilla. Olen myös freelancerina tv-kanava Rossija 24:lle.”

Kyseessä on Venäjän yleisradioyhtiön omistama ympärivuorokautinen uutiskanava. Tämän päälle uhkailuja alkoi tulla erilaisilta kiihkokansallisilta ja äärioikeistolaisilta ryhmiltä.
”Jäi tunne, että he suunnittelivat jotain minua vastaan ennen lähtöämme.”

MIESJOUKKO MUILUTTI METSÄÄN

Paha aavistus kävi toteen.
Medinski kertoo, että vain hiukan ennen Suomen-matkaa äärikansallinen miesjoukko sieppasi ja hakkasi hänet. Medinski pakotettiin lausumaan videolle tekaistu tunnustus maanpetoksellisesta toiminnasta. Lisäksi hänestä haluttiin puristaa ulos todistusaineistoa ukrainalaista toimittajaa Ruslan Kotsabaa vastaan. Kotsaba on tunnettu journalisti, joka sai puolentoista vuoden vankeustuomion vedottuaan julkisesti, että nuoret miehet kieltäytyisivät aseista.

”Aluksi luulin, että he tappavat minut. Kun esiin otettiin kamera, ymmärsin, että todennäköisesti päätäni ei leikata. Ajattelin, että minut pakotetaan sanomaan jotain itsestäni. Se oli jopa helpotus”, Medinski muistelee. ”Se oli tilanne, jossa piti ymmärtää, että oma elämä ei kuulu minulle. Ihmisen itsekunnioitus voidaan pyyhkäistä pois tuosta vaan.”
Medinskin mukaan ”tunnustuksen” ajatus oli, että sitä voidaan käyttää myöhemmin todistusaineistona oikeudessa.
”Silloin tein päätöksen, että en halua mennä vankilaan. Siellä voi joutua raiskatuksi, hakatuksi, jopa tapetuksi. Ukrainan vankiloissa on keuhkotautia. Minä en kuulu vankilaan, koska en ole rikollinen.”

 SAALISRAHAA ”PETTURISTA JA SEPARATISTISTA”

 Medinski piirtää lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Ukrainassa.
Videoissaan hän teki paljon niin sanottuja vox populi -haastatteluita (kansan ääni). Uutiskielessä tällä tarkoitetaan juttutyyppiä, jossa tavallisilta kadunkulkijoilta kysytään mielipiteitä ajankohtaisista aiheista.

sasha1”Vastaukset olivat monesti sellaisia, että ne eivät sovi siihen propagandaan, jota hallituksemme yrittää pitää yllä suhteessa ympäröivään maailmaan ja kansalaisiinsa”, Medinski luonnehtii. ”Kysyin esimerkiksi, että jos olemme sodassa Venäjää vastaan (kuten Ukrainan hallinto sanoo), miksi emme sodi Krimillä. Sehän on osa Ukrainaa. Miksi sodimme vain Donbassissa?”

Yksi Medinskin katugallupin kysymyksistä oli, ketä vastaan Ukraina sotii.
”Moni vastasi, että itseämme vastaanhan me taistelemme.”
Hän korostaa, että kyse ei ollut hänen vastauksistaan.
”Ketään en sensuroinut enkä valinnut vastauksia. Ne olivat kaikki sattumanvaraisilta ihmisiltä. En koskaan leikannut niitä.”
Uhkaukset lisääntyivät.
”Facebookiin tehtiin video, jossa sanottiin minun olevan petturi ja separatisti. Myös puolisoani uhkailtiin ja vaadittiin, että hän ottaisi eron minusta.”

Varsinainen myrsky kehittyi kuitenkin siitä, että hän esiintyi Venäjän kahden tv-kanavan ohjelmassa ja arvosteli presidentti Petro Porošenkoa. ”Minut kutsuttiin SBU:hun ja käskettiin lopettamaan bloggaaminen.”

Arka aihe Ukrainassa on myös 9. toukokuuta vietettävä voitonpäivä. Erityisesti Venäjällä se on yhä suuri natsi-Saksasta saadun voiton juhla. Medinski kävi kyselemässä kadulla ihmisten mielipiteitä asiasta.

”Vastaukset olivat erittäin mielenkiintoisia ja videosta tuli hyvin suosittu. Sen jälkeen uusnatsistinen S14-ryhmä ilmoitti, että he maksavat päästäni 100 000 Ukrainan grivnan eli noin 4 000 dollarin palkkion. Että siis minut löydettäisiin. Varmaankin, että olisin pyytänyt anteeksi ja tehnyt tunnustuksen.”

MAANPETOKSELLISTA JOURNALISMIA

 Medinskin mielestä Ukrainan tilanteesta kantaa vastuun presidentti Porošenko.
”Kuva, jonka Porošenko haluaa näyttää kansalaisille ja maailmalle, ei vastaa todellisuutta. On monia vaikeuksiin joutuneita toimittajia, jotka rikkovat kuvaa, jota hän haluaa rakentaa.”

Hän mainitsee itsensä ja Ruslan Kotsaban lisäksi journalisteja kuten Dmitri Vasiljets, Jevgeni Timonin, Vasili Muravitski ja Kirill Višinski.
Vasiljets ja Timonin saivat syksyllä 2017 yhdeksän vuoden vankeustuomion separatismista ja terroristiryhmän perustamisesta. Tämän vuoden alkupuolella heidät tosin vapautettiin. Muravitskin syytelistaan kuuluvat valtiopetos, maan alueellisen yhtenäisyyden horjuttaminen ja terroristiorganisaation tukeminen. Venäläisen uutistoimisto RIA Novostin Ukrainan-konttorin päätoimittaja Kirill Višinski puolestaan vangittiin hiljattain syytettynä separatismin tukemisesta.

Medinskin mukaan heistä kaikki ovat halunneet tuoda vaihtoehtoisen näkökulman siihen, mitä Ukrainassa tapahtuu.
”Minä en journalismissani koskaan keksinyt päästäni mitään. Olen vain esittänyt kysymyksiä. Vastauksia ovat antaneet haastateltavat itse. Mutta varsinkin, kun vaalit lähestyvät, yhä enemmän ihmisiä yritetään hiljentää.”

KRIM KUULUU UKRAINAAN

 Vaikka Medinski arvostelee rajusti presidentti Porošenkoa, Ukraina on hänen kotimaansa. Sen pitäisi myös olla alueellisesti yhtenäinen.
”En ole lainkaan Venäjä-mielinen. Krim ja Donbass kuuluvat Ukrainaan. Krim on miehitetty. Kansainvälisiä normeja on rikottu. Yksiselitteisesti de jure Krim on osa Ukrainaa. De facto ja siellä asuvien ihmisten näkökulmasta se on tietysti nyt osa Venäjää.”

Medinski uskoo, että Krim palaa vielä joku päivä Ukrainaan.

”Haluan tehdä kaikkeni, että siitä vielä tulee ukrainalainen. Mutta normaalisti ja rauhassa, ilman että vesi, sähkö ja rautatieyhteydet sinne katkaistaan – ilman tällaista täysin epäinhimillistä ja moraalitonta painetta ihmisiä kohtaan”, hän sanoo viitaten siihen, millaisia kahnauksia Krimin ja Ukrainan välillä on ollut. ”Takaisinintegroinnin pitää tapahtua niin, että tavalliset ihmiset osallistuvat siihen.”

SUURVALTOJEN SIJAISSOTA

 Rintamakokemusta saaneena tiedustelujoukkojen ex-sotilaana Medinskillä on myös vahva näkemys Donbassin sodasta.
”Ukrainalle se on sisällissota. Venäjälle se on sota Yhdysvaltojen kanssa. Kyse on sijaissodasta (englanniksi proxy war). Se, mitä meillä tapahtuu, on tulosta suurvaltojen välienselvittelystä heikon valtion alueella.”

Medinski muistuttaa Yhdysvaltojen tukevan Ukrainan hallitusta. ”Erikoisjoukkojen esikunnassa, jossa palvelin, oli kaksi huonetta komentajan vieressä. Toisessa oli amerikkalainen ja toisessa liettualainen neuvonantaja. Päivittäin me tervehdimme toisiamme. Viinaa he osasivat ottaa, joivat enemmän kuin meikäläiset. Muuten he käyttäytyivät hyvin ylimielisesti ja näyttivät sen.”

Medinskin mukaan niin sanottujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen taistelijat pitäisi panna vastuuseen sotarikoksistaan. Näin olisi tehtävä myös rikoksiin syyllistyneille Ukrainan joukoille.

Hänestä hallitusta vastaan taistelevien pitäisi määritellä, mitä he haluavat.
”Ovatko he kapinallisia vai separatisteja? Osa heistä katsoo olevansa kapinallisia, jotka asettuivat (Euromaidanin) vallanvaihtoa ja Kiovassa tapahtuneita asioita vastaan. Osa heistä haluaa liittyä Venäjään. Se on separatismia.”

Medinski ei usko, että Suomi voi yksin rakentaa jonkinlaista liennytystä Ukrainaan. Osana Euroopan unionia se voi tapahtua.
”Mutta Suomen ääni on tärkeä tässä yhteisössä. Suomi on kuitenkin maailman kärkimaita sananvapaudessa. Suomi voisi auttaa ukrainalaisten toimittajien suojelussa”, Medinski ehdottaa. ”Luulenpa, että parasta Suomelle olisi tutkia Ukrainan kokemuksia. Ne osoittavat, että mikäli maa omaksuu jonkun suurvallan puolen, suurvalta aloittaa kyllä vahvan painostuksen.”

Teksti Antero Eerola
Kuvat Nauska

Miksi Krimin miehitys ja liittäminen Venäjään on laiton

ukraina_2_18Rauhanpuolustajienkin jäsenistössä on esiintynyt mielipiteitä siitä, että Krimiä ei olisi laittomasti miehitetty ja liitetty Venäjään. Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen ja Helsingin yliopiston oikeustieteellisen laitoksen tohtorikoulutettava Tero Lundstedt kertaavat kattavasti kansainvälisen yhteisön (Rauhanpuolustajat mukaan lukien) ja venäläisen oikeudellisen tulkinnan erot Oikeus-lehdessä vuonna 2016 julkaisemassaan laajassa artikkelissa Ajavatko Venäjän perustelut Krimin valtaukselle sen kansainvälisoikeudellisen doktriinin umpikujaan?

Kirjoittajat toteavat ensinnäkin, että yksi kansainvälisen oikeuden peruspilareita on valtioiden velvollisuus kunnioittaa toistensa alueellista suvereenisuutta ja koskemattomuutta. Valtioiden keskinäiset aluemuutokset voivat tapahtua ainoastaan molempien osapuolien suostumuksella ilman voimankäyttöä tai sillä uhkailua. YK:n olemassaolon aikana sen jäsenvaltioista vain Irak hyökätessään Kuwaitiin on vallannut maa-alueen toiselta ja liittänyt sen omaan alueeseensa. Tämä johti ainutlaatuiseen tilanteeseen, jossa YK:n talouspakotteita seurasi myös voimankäyttövaltuutus. Hannikaisen ja Lundstedtin mukaan myöskään Krimin tapauksessa vetoaminen alueen julistautumiseen itsenäiseksi perustelemalla sitä kansojen itsemääräämisoikeudella ei riitä, sillä siinäkin tapauksessa pääperiaate on, että irtautumiseen ei ole oikeutta ilman kotivaltion suostumusta, ja että itsenäistymisyritys käy selvästi laittomaksi, jos sitä ovat auttaneet vieraan valtion asevoimat kuten Krimin tapauksessa tapahtui.

Artikkelisssa käydään kohta kohdalta läpi Venäjän esittämät kansainvälisen oikeuden näkökulmasta kestämättömät oikeudelliset perustelut Krimin liittämiselle. Venäjän näkemys ”Ukrainan valtiollisen olemassaolon murentumisesta” mielenosoitusten seurauksena on sen mukaan selvästi ylimitoitettu. Eikä ole epätavallista, että valtioissa tapahtuu valtiosääntöjen vastaisia vallanvaihtoja. Ukrainan tapahtumilla ei ole vaikutusta lukuisten sen alueellisen koskemattomuuden takaaviin kansainvälisiin sopimuksiin kuten YK:n peruskirja, valtiosopimusoikeutta koskeva Wienin yleissopimus, Etykin päätösasiakirja vuodelta 1975, Itsenäisten Valtioiden Yhteisön perustamissopimus (1991) sekä Budapest Memorandum (1994), jossa kaikki turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenvaltiot takaavat Ukrainan rajojen koskemattomuuden vastineeksi tämän luopumiselle neuvostoaikaisista ydinaseistaan.

Venäläisvähemmistöön kohdistuneeseen uhkaan vetoaminen on erittäin vahvasti liioiteltu perustelu. Neljä riippumatonta ihmisoikeusvaltuuskuntaa Euroopan neuvostosta, YK:sta ja Etyjistä suorittivat tarkastusmatkan Ukrainaan ja kaikkien johtopäätös oli, ettei venäläisvähemmistö ollut minkäänlaisessa vaarassa. Tämä ei silti tarkoita, etteikö venäläisväestöä vastaan olisi Itä-Ukrainassa joissakin yksittäistapauksisssa hyökätty.

Kolmantena perusteluna on esitetty vallasta syöstyn presidentti Viktor Janukovitšin sekä Krimin parlamentin pyynnöt lähettää joukkoja Ukrainaan ja Krimille palauttamaan ”legitimiteetti, laki ja järjestys Ukrainaan” sekä suojelemaan väestöä. Mutta Ukrainan perustuslain mukaan ulkopuolista apua voi pyytää vain parlamentti, ei presidentti. Rajoitettua itsehallintoa osana Ukrainaa nauttineen Krimin aluejohtajilla ei myöskään ollut oikeutta pyytää ulkopuolista interventiota. Hätäisesti järjestetty kansanäänestys, joka ei täyttänyt aidon ja rehdin kansanäänestyksen edellytyksiä, ei riitä oikeuttamaan Venäjän toimintaa. YK:n yleiskokous julistikin Krimin liittymisen Venäjän alaisuuteen laittomaksi suurella äänten enemmistöllä (100–11).

Se että Venäjä perustelee toimiaan Kosovon muodostamalla ennakkotapauksella ei myöskään kestä kirjoittajien mukaan tarkempaa kansainvälisoikeudellista tarkastelua.

Venäjällä ei ole kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden keskuudessa julkisesti esitetty arvostelua Krimin liittämisestä. Toisaalta artikkelisssa todetaan, että Venäjällä astui heinäkuussa 2014 voimaan laki, jonka mukaan Krimin liittämisen laillisuuden kiistäminen voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen ”separatistisista pyrkimyksistä”.

Lähde: Ajavatko Venäjän perustelut Krimin valtaukselle sen kansainvälisoikeudellisen doktriinin umpikujaan? Oikeus 2016 : 45, s. 445–465.

 

 

Kertomuksia rohkeudesta 17: Aseitta natseja vastaan

kertomuksia_rohkeudesta
Oslossa joulukuussa 2009 pitämässään Nobel-palkintoluennossa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ylisti väkivallattomuutta runsain sanakääntein. Karismaattiseen tapaansa ja ilman paperia pitämässään puheessa hän huomautti, ettei väkivallattomuudessa ole mitään heikkoa, passiivista eikä naiivia. Hän toisti Martin Luther King Jr:n vastaavassa tilanteessa lausumat sanat: ”Väkivallalla ei voi koskaan saavuttaa pysyvää rauhaa. Se ei ratkaise yhtäkään sosiaalista ongelmaa: se ainoastaan luo uusia ja entistä monimutkaisempia.”

Obama nosti myös esille sen tosiasian, ettei hän voisi olla pitämässä omaa puhettaan ilman Kingin elämäntyötä. Hän totesi siten olevansa elävä todiste väkivallattomuuden moraalisesta voimasta.

Näistä väkivallattomuutta ylistävistä sanoista huolimatta Obama myös puolusti väkivallan käytön oikeutusta. Hän muistutti, että valtionjohtajana hän on vannonut suojelevansa kansalaisiaan, eikä hän voi olla joutilaana ”yhdysvaltalaisia uhkaavien vaarojen edessä”. Historiasta hän muistutti, että Hitlerin armeijoita ei olisi voitu pysäyttää väkivallattoman kampanjan avulla.

Itse en lähtisi mielelläni spekuloimaan sillä, mitä historiassa olisi voitu tehdä ja mitä ei. Mutta en malta silti olla toteamatta, että vaikka onkin totta että natsit kaadettiin lopulta nimenomaan väkivallan avulla, ei väkivallattomia keinoja laajassa ja koordinoidussa muodossa edes yritetty.

Sen sijaan pienimuotoisempia, paikallisia kampanjoita kokeiltiin eri puolilla natsien valloittamaa Eurooppaa, esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Norjassa ja Tanskassa. Yksi mielenkiintoisimmista natseja vastaan suunnatuista onnistuneista väkivallattomista kampanjoista oli Rosenstraßen mielenosoitus.

SINNIKKÄIDEN OMAISTEN PROTESTI

Vuoden 1943 helmikuun 27. päivänä aloittivat Berliinin poliisi, SS-joukot ja Gestapon agentit kaupungissa olevien viimeisten juutalaisten joukkopidätykset. Lähes kymmenentuhatta juutalaista pidätettiin, heidät pakotettiin rekkoihin ja heistä noin kahdeksan tuhatta vietiin Auschwitzin keskitysleirille. Arjalaistaustaisten saksalaisten kanssa naimisissa olevat miehet, kaikkiaan 1 800 henkilöä, erotettiin muusta joukosta ja heidät suljettiin rakennukseen, joka oli aiemmin toiminut juutalaisen yhteisön keskuksena. Se sijaitsi aivan Berliinin keskustassa osoitteessa Rosenstraße 2–4.

kertomuksia_rohkeudesta_17
Ingeborg Hunzingerin veistos Block der Frauen on muistomerkki niille naisille, jotka väkivallattomasti osoittivat mieltään juutalaisten läheistensä vangitsemista vastaan Rosenstraßella vuonna 1943.

Ennen auringonnousua toteutetun operaation tarkoituksena oli tehdä Berliinistä ”judenfrei” eli tyhjentää kaupunki juutalaisista. Saman kuukauden alussa saksalaiset olivat hävinneet katkerasti Stalingradin taistelun, mikä heijastui kotirintamalla otteiden kiristymisenä entisestään. Hitler julisti totaalisen sodan sekä liittoutuneita että Saksassa asuvia juutalaisia vastaan.

Kun huhut miesten olinpaikoista lähtivät leviämään, Rosenstraßelle alkoi kertyä pidätettyjen omaisia, etupäässä vaimoja. Pidätysten jälkeisenä päivänä heitä oli 200, mutta sitä seuraavana päivänä jo yli 600. Naiset toivat mukanaan ruokaa ja pidätettyjen henkilökohtaista omaisuutta. He vaativat saada tietää, mitä heidän puolisoilleen oli tapahtunut. He uhmasivat poistumiskieltoa, pitivät toisiaan kädestä, lauloivat lauluja ja huusivat ”Päästäkää miehemme vapaaksi!” Huoli pidätettyjen kohtalosta oli suuri, vaikka natsit olivatkin onnistuneet pitämään juutalaisten joukkomurhan kutakuinkin salassa.

Viranomaiset sulkivat läheisen metroaseman, mutta mielenosoittajien määrä jatkoi kasvuaan siitä huolimatta. Kolmantena protestipäivänä SS-joukot saivat käskyn ampua varoituslaukauksia saadakseen mielenosoituksen loppumaan. He kokosivat konekiväärin naisten eteen ja uhkasivat ampua, mikäli naiset eivät poistuisi. Naiset huusivat ”murhaaja, murhaaja, murhaaja!” Varoituslaukauksia ampumalla SS-joukot onnistuivat lopulta tyhjentämään alueen, mutta naiset poistuivat vain lähikaduille ja palasivat paikalle seuraavien minuuttien aikana. Maaliskuun viidentenä päivänä kymmenen naista pidätettiin, mutta tämä ei mielenosoittajia pelottanut, vaan seuraavana päivänä mielenosoittajia oli kerääntyneenä paikalle jo arviolta tuhat.

Maaliskuun kuudentena päivänä propagandaministeri Joseph Goebbels määräsi kaikki Rosenstraßella vangittuna olevat 1 800 juutalaista vapautettaviksi. Myös Auschwitzin keskitysleirille jo kyyditetyt 25 miestä lähetettiin takaisin, osa heistä ei ehtinyt saada mukaansa edes henkilökohtaista omaisuuttaan, vaan he palasivat Berliiniin vanginvaatteissa.

Tapausta tutkinut Floridan valtionyliopiston historianprofessori Nathan Stoltzfus on vakuuttunut, että vangitut juutalaiset vapautettiin nimenomaan naisten rohkean, natsien auktoriteettia uhmanneen toiminnan ansiosta. ”Ilman näitä saksalaisia ystäviä, joista enemmistö oli naisia, nämä juutalaiset olisivat epäilemättä tulleet tapetuksi kuten muutkin juutalaiset.”

VÄKIVALLATTOMUUDEN POTENTIAALI

Tämä yli tuhannen juutalaisen pelastusoperaatio tapahtui keskellä toista maailmansotaa, keskellä Berliiniä, aivan SS-joukkojen päämajan läheisyydessä. Naiset toimivat spontaanisti, tuntematta väkivallattoman vaikuttamisen historiaa ja vähäisellä tai olemattomalla koordinaatiolla. Tästä huolimatta he onnistuivat saamaan tahtonsa väkivallattomasti läpi, vaikka vastassa oli ihmiskunnan historian ehkä häikäilemättömin ja julmin väkivaltakoneisto.

Tämä on se syy, miksi olisin toivonut Obaman asettelevan Oslon palkintoluennossaan sanansa varovaisemmin. Rosenstraßen protesti kertoo paljon siitä potentiaalista, jonka väkivallattomuuden voima pitää sisällään. Sillä mitä voitaisiinkaan saada aikaiseksi, jos tätä voimaa opetettaisiin jo kouluissa, jos sitä tutkittaisiin laajamittaisesti yliopistoissa, jos sen kehittämiseen luotaisiin kokoluokaltaan armeijoihin rinnastettavia instituutioita ja jos siihen satsattaisiin edes murto-osa niistä varoista, jotka tällä hetkellä menevät sotakoneistojen ylläpitämiseen?

Teksti Timo Virtala

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, itsenäistytty, puolustettu valtioita ja johdettu poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin kansainvälisessä politiikassa ja arkipäiväisessä kanssakäymisessäkin. Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Tämä on sarjan 17. osa.

 

Murroskauden päätoimittaja

vehkalahti2_2
Iikka Vehkalahti tunnetaan kokeneena dokumenttiohjaajana ja -tuottajana. Ennen pitkää ja ansiokasta uraa dokumenttien parissa Vehkalahti oli vuosia aktiivi Rauhanpuolustajissa. Hän liittyi järjestöön 1970-luvun alussa ja toimi muun muassa Satakunnan piirijärjestön puheenjohtajana. Draamaa ja valtio-oppia Tampereen yliopistossa lukenut Vehkalahti toimi myös
Rauhan Puolesta -lehden päätoimittajana 1980-luvulla.

 

1970-luvulla Rauhanpuolustajat oli järjestö, joka vaali hyviä idänsuhteita. Rauhanpuolustajat oli presidentti Urho Kekkosen erityissuojeluksessa, ja puolueen jäsenkirjalla oli suuri painoarvo järjestön johtokunnassa. 70-luvulla Rauhanpuolustajien jäsenistössä oli SKP:n ja SKDL:n kannattajien lisäksi myös sosiaalidemokraatteja ja keskustalaisia. Moni kokoomuslainenkin oli tuolloin hyvää pataa Rauhanpuolustajien kanssa.

Iikka Vehkalahti kertoo alkuvaiheistaan Rauhanpuolustajissa: ”Olin Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri ja edustajiston puheenjohtaja. Olin hyvin aktiivinen Tampereella 1968–1971. Silloinhan oli kaikki suuret opiskelijalakot, ja Vietnamin sodan vastainen liike oli voimissaan. Tuntui, että kaikkialla kiehui ja höyrysi. Siirtyminen Poriin johtui siitä, että vaimoni oli Porista kotoisin. Hän muutti sinne läänintaiteilijaksi ja minä muutin mukana. Perustimme perheen ja saimme lapsia. Saatoin opiskeluni loppuun ja toimin samanaikaisesti keskustapuolueessa ja Rauhanpuolustajissa. Se oli Tampereen perintöni jatkoa.”

Vehkalahti toimi aktiivisesti Porin piirijärjestössä, mutta nousi myöhemmin myös Rauhanpuolustajien johtokuntaan. ”Minusta tuli Satakunnan Rauhanpuolustajien puheenjohtaja. Rauhanliikkeessä ei ollut kovin paljon aktiivisia kenttätasolla toimivia kepulaisia. Eduskunnassa olivat toki muun muassa Eino Uusitalo ja Matti Ruokola. Olin keskustapuolueen kansainvälisen toimikunnan jäsen ja mukana DDR:n tunnustamiskomiteassa. Nämä seikat saattoivat johtaa siihen, että minut valittiin kepulaisena Rauhanpuolustajien johtokuntaan.”

EI TUOMARI VAAN LÄÄKÄRI

1970-luvun poliittista tilannetta ymmärtääkseen on hahmotettava se ahdas tila, jossa Suomi joutui ulkopoliittisesti liikkumaan kylmän sodan ja suurvaltapolitiikan puristuksessa. ”Kepun sisälläkin on ollut erilaisia linjoja, mutta kekkoslaisilla oli samanlainen näkemys suhteesta Neuvostoliittoon kuin Paasikivellä. Toisaalta kekkoslaisten näkemys oli lähellä myös vasemmiston ja jopa kommunistien näkemystä. Tiivistettynä: Neuvostoliiton kanssa on syytä olla hyvissä väleissä, koska emme halua että sen kanssa tulee ongelmia.”

Kekkonen oli hyvissä väleissä radikaalivasemmiston kanssa, mutta kepulaisten liittymiseen Rauhanpuolustajien jäseniksi oli muitakin syitä. ”Kekkosen puheet Vanhan valtauksen aikaan vuonna 1968 tai myöhemmin olivat hyvin radikaaleja. Kekkonen näytti, ettei Suomen tehtävä maailmalla ole olla tuomari vaan lääkäri, ja miten rakennetaan ydinaseetonta Pohjolaa tai Euroopan yhteistyö- ja turvallisuuskonferenssia. Tässä historiallisessa kontekstissa toimi Kekkosen ulkopolitiikka, johon yhdistyi keskustapuolueen vahva ulkopoliittinen ote. Sosialidemokraattinen puolue oli aika kommunismivastainen ja jotkut siellä saivat rahaa jopa CIA:lta. Tällaisessa tilanteessa syntyi uusi poliittinen akseli, johon kuuluivat kommunistit, kansandemokraatit, keskustalaiset ja kekkoslaiset. Nämä tahot yhdistyivät Rauhanpuolustajissa.”

Yksi Kekkosen ovelista vedoista oli pyytää Rauhanpuolustajien puheenjohtajaksi kirjailija Paavo Rintala, joka tunnettiin muun muassa lottien seksielämästä ja upseerien juopottelusta kertovasta romaanistaan Sissiluutnantti. Teos synnytti kirjasodan 1960-luvun alussa.

Iikka Vehkalahti arvosti Rintalaa paljon. ”Paavo Rintala oli todella hieno ja vaikuttava ihminen. Hän oli Rauhanpuolustajien pitkäaikainen puheenjohtaja. Rintala ei ollut mikään epärealisti. Hän tiesi hyvin, että jos hänen kotonaan istuu Neuvostoliiton suurlähetystön edustaja tehtävänään tavata Rauhanpuolustajien puheenjohtajaa, niin kysymyksessä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä KGB:n edustaja. Rintala antoi tällaisten kaverien odottaa vaikka viisi tuntia, koska oli kyllästynyt koko asetelmaan. Samaan aikaan hän kuitenkin näki oman kansalaisvelvollisuutensa. Tapasin Paavo Rintalan monta kertaa ja voin vakuuttaa, että hän tietyllä tapaa oikeasti uskoi rauhanliikkeeseen. Hän näki, että rauhanliikkeellä on suuri tehtävä sotien ehkäisemisessä. Tämän takia Rintala sieti monenlaisia poliittisia ongelmia. Ottaen huomioon, että Rintala oli luova ja itse ajatteleva henkilö, hän sieti tällaista yllättävän hyvin.”

LEHTEÄ UUDESTAAN

Vehkalahti näkee kaksi selkeää syytä, miksi ihmiset halusivat liittyä Rauhanpuolustajiin 1970-luvulla. ”Ensimmäinen syy oli tietysti Neuvostoliitto, mutta toinen oli kiinnostus kansainvälisyyteen. Siihen liittyi Suomen toiminta YK:ssa ja maailman avautuminen sekä kehitysyhteistyön laajeneminen. Rauhanpuolustajat nähtiin väyläksi laajempaan kansainvälisyyteen, kuten kontakteihin Latinalaiseen Amerikkaan, Afrikkaan ja muuallekin maailmaan.”

Ylipolitisoituneen 1970-luvun kääntyessä 1980-luvuksi kylmä sota jatkui, mutta Suomen poliittinen ilmapiiri alkoi kuitenkin pikkuhiljaa muuttua rennommaksi ja vapaamielisemmäksi. Rauhanmarsseille osallistui satojatuhansia ihmisiä ja vihreä liike nosti päätään. Tässä murrosvaiheessa alkoi Iikka Vehkalahden pesti Rauhan Puolesta -lehdessä. Tittelit ja eri elimien nimet olivat tuohon aikaan vielä pelonsekaista kunnioitusta herättävän komeita. ”Siirryin 1980-luvun alussa Rauhan Puolesta -lehden toimitusneuvoston puheenjohtajaksi. Tämä taisi tosiaan olla virallinen titteli. Jatkoin lehdessä 1990-luvun alkuun. Vuonna 1990 olen ollut vt. päätoimittaja, ja mukana oli sama jengi kuin 1980-luvullakin.”

Tuohon aikaan Rauhanpuolustajien puoluemandaatit alkoivat jo olla mennyttä maailmaa ja painopiste alkoi siirtyä enemmän kansalaislähtöiseen toimintaan, johon kuka tahansa oli tervetullut osallistumaan. ”Ei ollut enää mitään väliä mihin puolueeseen kuuluu. Nimellisesti lehden päätoimittajana toimi Johannes Pakaslahti, mutta käytännössä hän kirjoitti vain joskus pääkirjoituksia. Minä, toimitussihteeri Juha Rekola ja muu toimitus teimme täysin itsenäisesti omaa lehteämme. Olin erittäin kiinnostunut lehden uudistamisesta. Poimimme suomalaisista lehdistä sekä radiosta ja televisiosta ihmisiä, joita me pidimme hyvinä toimittajina, hyvin ajattelijoina ja mielenkiintoisina tyyppeinä, ja pyysimme heitä kirjoittamaan lehteen.”

LAAJA KIRJOITTAJAKUNTA

1980-luvun alun Rauhan Puolesta -lehti heijasti aikaansa ja yhteiskunnan muutos näkyi muutenkin monilla eri yhteiskunnan osa-alueilla niin politiikassa kuin kulttuurissakin. ”1970-luvun mukanaan tuoma poliittinen paine purkautui 1980-luvun alussa. Siitä nähtiin merkkejä muun muassa vuonna 1978 ensi-iltaan tulleessa Pete Q -näytelmässä. Brežnevin perinnöstä pitää päästä eroon’ kuului yksi Rauhan Puolesta -lehden 1980-luvun otsikoista. Juha Rekolan kanssa halusimme, että Rauhanpuolustajat avattaisiin selkeämmin keskustelevaksi järjestöksi, jonka sisällä voi olla ristiriitaisiakin näkemyksiä, joka kävisi dialogia suomalaisen yhteiskunnan kanssa ja seuraisi maailmantilannetta. En halunnut, että järjestö kertoisi miten asiat ovat ja mitä pitää tehdä, vaan että kysyisimme missä mennään ja mistä on kysymys.”

Vehkalahti luettelee joukon ihmisiä, jotka kirjoittivat lehteen 1980-luvulla. Yllättävän moni heistä toimii aktiivisesti suomalaisessa kulttuurielämässä ja politiikassa tänäkin päivänä. ”Mukana olivat toimitussihteeri Juha Rekolan lisäksi muun muassa Harri Haanpää, Juhani Lindholm, Erkki Kupari, Kristiina Alapuro, Lasse Heininen, Kimmo Rentola, Virpi Laukkanen, Vesa Oja, Erkki Paakkulainen ja Marjut Helminen. Toimitus oli kyllä aika miesvaltainen. Ideana oli tehdä hyvää journalismia, joka kiinnostaisi ihmisiä. Muistan yhden toimituspalaverin, jossa pohdimme kuka voisi olla kiinnostava henkilö tässä konsensus-Suomessa. Siihen aikaan konsensus ahdisti. Tänä päivänähän toivotaan, että sitä olisi enemmän. Kiinnostavaksi henkilöksi päädyimme ehdottamaan laulaja Tuula Amberlaa.”

Kirjoittajakuntaan kuului myös pitkän linjan veteraaneja sekä nimimerkin takaa kirjoittavia vaikuttajia, joista yhden henkilöllisyyttä Vehkalahti ei suostu vieläkään paljastamaan. ”Yksi avustaja oli legendaarinen Ylen toimittaja ja kirjeenvaihtaja Knud Möller. Tapasimme hänet yleensä VPK:n talolla Helsingissä. Knud tilasi aina tuplaviskin keskellä päivää. Hän oli käsittämättömän hyvä toimittaja, teksti oli aina terävää ja hyvää. Meille kirjoitti myös eräs hyvin tunnettu henkilö nimimerkin takaa. Hän oli ihan Suomen korkeimmasta poliittisesta johdosta, eikä hänen henkilöllisyyttään tiedä vieläkään kukaan.”

vehkalahti_rapu
Vehkalahden aikaisissa Rauhan Puolesta -lehdissä on hieman samaa henkeä kuin samoihin aikoihin ilmestyneissä Aloha!- ja Suomi-lehdissä. Aloha! edusti svengaavampaa jatkoa tulipunaisen poliittisen laululiikkeen pää-äänenkannattajalle Uudelle laululle. Suomen kirjoittajakuntaan taas kuuluivat monet nousevat vihreät. Lehden päätoimittajina toimivat muun muassa Pekka Haavisto, Heidi Hautala ja Pekka Sauri.

”80-luvulla pyrittiin tietoisesti rikkomaan 70-luvun luutuneisuutta. Yksi suosikeistani oli luomamme Pirkko Timosen hahmo. Hän oli Pohjois-Karjalassa asuva toimittaja, joka kommentoi suomalaista lehdistöä. Hänen kauttaan pyrimme naljailemaan helsinkiläisille toimittajille. Helsingin Sanomat oli jatkuvan piikittelymme kohteena. Olimme hyvin iloisia, kun Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen seinälle oli ilmestynyt Rauhan Puolesta -lehden keskiaukeama, jossa analysoimme miten Helsingin Sanomat uutisoi YK:n puheenvuoroja.”

END

Iikka Vehkalahden toiminnalle leimaa-antavana piirteenä ovat olleet alusta asti kansainväliset kontaktit. Hänen aikanaan Rauhanpuolustajat teki yhteistyötä niin Länsi-Euroopassa perustetun European Nuclear Disarmamentin eli END:n kuin Moskova-johtoisen Maailman rauhanneuvoston kanssa. ”Olin useita vuosia END:n liaison-komiteassa. Se tarkoitti, että eri maiden rauhanliikkeistä tuli ihmisiä ja keskustelimme END:n aktiviteeteistä. Suomesta Sadankomitea oli END:ssä vahvemmin mukana kuin Rauhanpuolustajat. Kyseessä oli 1980-luvulla toiminut risteilyohjusten vastainen liike. Erityisesti länsisaksalaiset vihreän liikkeen suuret hahmot Petra Kelly ja Gert Bastian olivat END:ssä hyvin vahvasti mukana. He tukivat myös DDR:n toisinajattelijoita.”

END vastusti tasapuolisesti niin idän kuin lännenkin asevarustelua. Oli tärkeää ymmärtää, ettei kylmä sota ollut pelkästään 1970-luvulla väsymykseen asti toitotetun USA:n imperialismin syytä ja että jännitettä piti yllä myös Neuvostoliiton valtava ydinasearsenaali. ”Samalla kun END vaati ydinaseriisuntaa, se rakensi myös kontakteja Länsi-Euroopan ja sosialistimaiden toisinajattelijoiden välille. Tämä aiheutti ongelmia Neuvostoliiton ja Maailman rauhanneuvoston kanssa. Maailman rauhanneuvosto nähtiin Moskovan käsikassarana END:ssä. END taas nähtiin Maailman rauhanneuvostossa toisinajattelijoiden kokoontumisfoorumina, joka pyrkii muuttamaan maailmaa ja kumoamaan hallituksia. END olikin tärkeä kanava Itä-Euroopan ihmisoikeusaktivisteille ja rauhanaktiiveille, jotka ajoivat sellaista politiikkaa, joka ei tyydyttänyt Neuvostoliittoa.”

1980-luvun kylmän sodan maailma tuo mieleen James Bond -elokuvat agentteineen ja salaisine tehtävineen. Maailman rauhanneuvoston päämaja toimi Helsingissä, ja näennäisen tyynen pinnan alla oli monenlaista kiehuntaa. Huumori ja rakettireput olivat kuitenkin kaukana todellisuudesta ja kontrolli kovaa. ”Naureskelimme Berliinin END:n tapahtuman lounaalla, että täällä on ainakin kuuden eri valtion tiedustelupalvelun kaverit paikalla. Mukana oli muun muassa Stasi ja erään pohjoismaisen järjestön edustaja, joka toimi KGB:ssa. Kylmän sodan aikaa kuvastaa hyvin se, että kun tulin END:n kokouksesta takaisin Suomeen, niin seuraavana päivänä minulle soitti Maailman rauhanneuvoston DDR:läinen sihteeri DDR:n lähetystön numerosta. Hän halusi keskustella rauhanliikkeen tilasta maailmalla eli suoraan sanoen hän halusi kysellä mitä END:n kokouksessa oli päätetty ja keskusteltu. No, jo kepussa oli opetettu, että määrätyissä tilanteissa muistin kannattaa olla huono.”

TODELLISTA DIALOGIA

Vehkalahti pyrki ymmärtämään kumpaakin osapuolta – itää ja länttä – niin pitkälle kuin se 1980-luvun todellisuudessa oli mahdollista. ”Maailman rauhaneuvostossa työskenteli muun muassa saksalaisia, suomalaisia ja australialaisia henkilöitä. Eikä kaikilla heistä ollut suoranaista tekemistä tiedustelupalveluiden kanssa. Ei se pelkkä pahuuden pesä ollut. Tosin intialainen Rhomesh Chandra ei ollut kaikista demokraattisin eikä delegoivin tai avarakatseisin ihminen. Hän vaikutti Maailman rauhanneuvoston johtajana paljon siihen kuvaan, joka ihmisillä neuvostosta oli. Rauhanpuolustajat oli loppujen lopuksi melko vähän tekemisissä Maailman rauhanneuvoston kanssa. Kävimme joissakin kokouksissa. Yhteistyötä oli enemmän 1970-luvulla.”

Yksi keskeinen oivallus ihmisten välisten kontaktien luomiseen syntyi Vehkalahdelle juuri kansainvälisessä kokouksessa. ”Osallistuin erääseen aseistariisuntakokoukseen, jossa oli alakomitea keskustelemassa. Oli olemassa sanonta ’Maksat matkalippusi pitämällä puheen’. Huoneessa oli noin 20 ihmistä ja kaikki pitivät valmistelevia puheenvuoroja suoraan paperista. Paikalla istui myös Yhdysvaltain kongressin jäsen, joka kuunteli meitä tunnin verran. Hänestä näki, miten hän alkoi ikävystyä.”

Kyllästynyt kongressin jäsen vaati, että papereista lukeminen lopetetaan ja puhutaan niin kuin ajatellaan. Seuraava puhuja oli Vehkalahti. ”En ollut opiskellut englantia kuin kolme vuotta koulussa ja kielitaitoni oli vielä kehno. Kyllä siinä tilanteessa hiki nousi hiuksiin ja kieltämättä kokemus opetti myös jotain siitä, millaista todellisen dialogin pitäisi olla.”

”Liikkeiden sisällä eri ihmisillä on erilaisia ajatuksia, sillä jostainhan ne muutosvoimatkin aina tulevat. Ne eivät aina välttämättä tule ulkopuolelta vaan myös sisäpuolelta. Minua harmitti Pulujen alkuaikoina, että saatoin istua kansainvälisessä tilaisuudessa samassa pöydässä Nobel-palkitun kirjailijan kanssa, mutta en osannut vielä kommunikoida hänen kanssaan. Myöhemmin kun END muuttui enemmän kansalaisliikkeeksi myös Rauhanpuolustajat ja Maailman rauhanneuvosto näkivät, etteivät tärkeät nimet kuten tunnetut kirjailijat ja poliitikot ole tärkeitä. Keskiöön nousivat tavalliset kansalaiset. Kansalaiset ja kansalaisyhteiskunta tulivat enemmän mukaan toimintaan kuten rauhanmarsseille. Tämä oli mielestäni ehdottomasti positiivinen muutos.”

KOKOUKSET KOULUTTIVAT

1980-luvun loppupuolelle tultaessa Iikka Vehkalahti suuntasi dokumenttielokuvan pariin. ”Kun olimme tehneet tarpeeksi kauan lehteä samalla porukalla, tulimme ihan luonnostaan tilanteeseen, jossa kysytään: ’Mitäs nyt?’ Journalistisen työn lisäksi aloin tehdä dokumenttielokuvia 1980-luvun lopulla. Mielenkiintoni siirtyi enemmän dokumenttien tekemiseen, joka on erittäin intensiivistä työtä.”

vehkalahti4_2Vehkalahti pitää aikaansa Rauhanpuolustajissa antoisana. Järjestöstä jäi käteen paljon ajatuksia ja toimintatapoja, joita hän on pystynyt hyödyntämään myöhemmässä elämässään. ”Kun siirryin Yleisradion Dokumenttiprojektiin vuonna 1998, kävin paljon kansainvälisissä kokouksissa, joissa tapasin väkeä tärkeiltä rahoitusfoorumeilta. Koolla saattoi olla 500 ihmistä ja etsin elokuville rahoitusta. Kokemukseni kansainvälisestä rauhanliikkeestä ja kymmenistä erilaisista kokouksista osoittautui aivan kullan arvoiseksi. Osasin melko nopeasti etabloida oman asemani, ihan siitä lähtien missä istun kokoussalissa tai miten aloitan tai lopetan puheenvuoroni. Seuraan edelleen paljon kansainvälisiä asioita. Rauhanpuolustajat kasvatti peruspohjan tälle kiinnostukselle.”

”Rauhanpuolustajat antoi minulle ehdottomasti paljon. Pystyin liikkumaan sekä paikallistasolla Satakunnan piirijärjestössä että Wienin rauhankongressissa ja sain tutustua toisinajattelijoihin. Porukka, jonka kanssa työskentelin, oli loistava. Kun menimme vaikkapa Neuvostoliittoon tekemään juttua Moskovan rauhankomiteasta, puhuimme aina kriittisesti ja analysoiden mutta myös ymmärtäen. Yhtä hienoa oli vaikkapa Italiassa END:n kokouksessa. Sain käydä hienoja keskusteluja. Ne olivat minulle tärkeitä henkisen kasvun prosesseja.”

Koko rauhanliikkeen merkityksen Iikka Vehkalahti tiivistää tarinaan eräästä sumuisesta yöstä New Yorkissa. ”Kun minulta aikanaan kysyttiin, miksi olen rauhanliikkeessä mukana, vastasin seuraavalla tarinalla. Manhattanilla seisoi neljän aikaan aamuyöllä nuori mies, joka piti kädessään kylttiä ’Maailmanrauha heti’. Paikalle tuli poliisi, joka kysyi: ’Mitäs te täällä teette?’ Mies vastasi: ’Vaadin maailmanrauhaa, katso kylttiä.’ ’Luuletko, että pystyt vaikuttamaan maailmaan tuolla kyltillä?’ kysyi poliisi. Nuori mies vastasi: ’Kannankin tätä kylttiä siksi, ettei maailma vaikuttaisi minuun.’ Minusta se oli helvetin hyvin sanottu.”

Teksti Timo Kalevi Forss
Kuvat Laura Railamaa

Rauhankasvatus­neuvola 16: Symppis vai emppis?

neuvola16_kuva
Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä neuvolassa toimii opettaja Hanna Niittymäki, joka työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

 

Kesäkukkien tuoksuessa mieli lomavaihteella voi alkaa kehittää ja analysoida omia empatiataitojaan. Ensin voi vaikka pohtia empatian ja sympatian eroja. Joku saattaa ajatella, että ei sen niin väliä millaisia sanoja käyttää ja kyseessähän ovat vain vivahde-erot, mutta sanat ovat kuitenkin se väline, jolla me ihmiset paljolti maailmaa rakennamme. Sanoilla osoitetaan valtaa ja vallattomuutta, rakkautta ja vihaa suhteessa muihin elollisiin.

Sympatialla ja empatialla on selvä käsitteellinen ero, vaikka niitä tunnutaan käyttettävän usein synonyymeina. Molemmat oikeastaan kääntyvät suomeksi sanalla myötätunto. Tiivistetysti voisi sanoa, että sympatia on toisen tunnetilaan mukaan menemistä, empatia toisen tunnetilan ymmärtämistä. Sympatian tunteminen toista kohtaan saattaa ilmentyä esimerkiksi säälinä ja sympatian kohde saattaa kokea sen epämukavana. Empatia sen sijaan on aktiivista ymmärtämistä.

Kirjassa Empatia käydään seikkaperäisesti läpi empatian lajeja. Erilaiset sosiopaatit ja psykopaatit ovat kuulemma usein hyvin empaattisia hahmoja. He vain hyödyntävät ymmärryksensä toisen tunteista omiin manipulatiivisiin tarkoituksiinsa. Projektiivisen empaatikon (#susannakoski) ajatuskehä etenee suunnilleen näin: ”Jos minä olisin tuo pitkäaikaistyötön, niin minä kyllä varmasti ryhdistäytyisin ja kouluttautuisin uudelleen ja säästäisin rahani järkevämpään käyttöön kuin tupakkaan ja kaljaan.”

Se empatian laji, jota meidän olisi syytä tavoitella, on opuksen mukaan reflektiivinen empatia. Tähän empatian lajiin sisältyy ensinnäkin toisen tunnetilojen tunnistaminen ja jakaminen. Reflektiivinen empatia sisältää myös metatason, jolla ihminen pohtii sitä, millainen on hänen maailmankuvansa ja ihmiskäsityksensä ja miten ne vaikuttavat hänen kokemaansa empatiaan. On esimerkiksi tarpeen havainnoida itsessään sitä, tunteeko helpommin empatiaa itseään muistuttavia ihmisiä kohtaan.

Tässä vielä täsmennyksenä neljä empatian piirrettä, joiden kaikkien pitää toteutua, jotta empatia on todellista empatiaa:

  1. Kyky nähdä maailma niin kuin toinen sen näkee
  2. Kyky olla tuomitsematta toista
  3. Kyky ymmärtää toisen tunteita
  4. Kyky ilmaista toiselle, että on ymmärtänyt hänen tunteensa

Rauhankasvatusneuvolan kesäsuositus kuuluu siis näin:

Yritä ymmärtää läheisten ja kaukaisten ihmisten elämää heidän omista lähtökohdistaan käsin. Tiedosta, että et voi koskaan sitä täysin ymmärtää. Paras keino ymmärryksen lisäämiseen on ihmisten aito kuunteleminen. Muista siis olla kiinnostunut ja kysyä ihmisiltä heidän tunteistaan ja ajatuksistaan kunnioittavalla tavalla. Jos tuntuu, että koet aitoa empatiaa esimerkiksi syrjityssä asemassa olevaa ihmistä kohtaan, yritä kertoa se hänelle, jotta hän tietää, ettei ole yksin.

Koska sinä lukija olet varmaankin rauhanpuolustaja, ei riitä, että tunnet ja ajattelet, vaan sinun pitää jatkuvasti toimia paremman maailman puolesta – myös kesäisin!

Lähteet:
sitomo.fi (blogi), Elisa Aaltola ja Sami Keto: Empatia (Into 2017), Amiirah Salleh-Hoddinin työpaja Anatomy of Ostracism -seminaarissa.

Pintaa syvemmällä Jordanin laaksossa

jordaninlaakso1
Aurinko porottaa, maisemat ovat kauniit mutta raa’at: kuivuutta ja kuumuutta kaikkialla. Etelässä on Kuollutmeri, matalin paikka maanpinnalla. Kuka tässä paahtavassa erämaassa haluaa asua? Kuka täällä pystyy asumaan?

 

On heinäkuinen päivä vuonna 2015 ja ajamme pohjoiseen Jordanin laaksossa Länsirannalla. Olemme menossa tapaamaan alueella asuvia palestiinalaisperheitä. Täällä kuumuuden keskellä tosiaan asuu ihmisiä, ja asuisi vielä enemmänkin, jos heille annettaisiin siihen mahdollisuus.

Erämaan keskellä erottuu vehreitä alueita: Jordanjoen ranta-alueet ja Jeriko, jota pidetään yhtenä maailman vanhimmista yhtäjaksoisesti asutetuista kaupungeista. Maataloudella on täällä yli kymmenen tuhannen vuoden historia. Toisin kuin ensi silmäys antaa olettaa, laakson maaperä on rikas ja hedelmällinen, ja vesiresurssejakin on. Kun vain kaivaa vähän syvemmälle niin elämän edellytykset ovat olemassa. Jordanin laakso kattaa vajaat 30 prosenttia Länsirannasta. Vielä vähän aikaa sitten alueesta toivottiin itsenäisen Palestiinan valtion vilja-aittaa.

Keskellä peltoja kohoavat korkeat maavallit, joita ei voi ajoneuvolla ylittää. Näemme Israelin armeijan tarkastuspisteitä ja siirtokuntia. Käännymme asfaltoidulta tieltä hiekkatielle ja ajamme ränsistyneistä hökkeleistä koostuvaan kyläyhteisöön.

jordaninlaakso2
Basharatin perheen koti ja kanat.

Burhan ja Samaher Basharat asuvat kahdeksan lapsensa kanssa Khirbet Al-Makhulissa. Perhe hankkii elantonsa paimentamalla lampaita ja vuohia sekä myymällä itse valmistamaansa juustoa. Pihalla on lukuisia isoja vesitankkeja. Koti on rakennettu alumiinista, muovista ja pahvista. Sisällä on viileämpää. Pieni aurinkopaneeli tuottaa sähköä jääkaappia varten. Kodissa on mukava ja eloisa tunnelma, lapset nauravat.

Viereisen mäen laella sijaitsee Israelin armeijan tukikohta, siirtokunnat ovat vähän kauempana. Perheen maiden läpi kulkee sähkö- ja vesijohtoja läheisiltä vesikaivoilta, mutta he eivät saa hyödyntää niitä; ne on varattu vain armeijalle ja siirtokuntalaisille. Selviytyäkseen perheen on täytettävä vesitankki 4–5 päivän välein. Tankin täyttäminen maksaa 250 shekeliä (noin 60 euroa).

SOTILAAT TUHOAVAT KODIT

Asumisen ongelmat eivät rajoitu vain kuumaan ilmastoon ja veden saantiin. Syyskuussa 2013 Israelin armeijan sotilaat ilmestyivät aamuyöllä täysin varoittamatta puskutraktoreiden kanssa ja tuhosivat kylän kaikki kodit, eläinsuojat ja lastentarhan. Israelin korkein oikeus oli julistanut rakennukset laittomiksi, koska niillä ei ollut tarvittavia rakennuslupia. Sotilaat käskivät asukkaita poistumaan, koska maat olivat nyt Israelin valtion maita. Kylä sijaitsee Länsirannan miehitetyllä C-alueella, jossa Israelilla on täysi hallinta.

Kylän perheet, mukaan lukien Burhan ja Samaher lapsineen, sekä asukkaiden eläimet jäivät ilman suojaa auringon paahteeseen. Avustusjärjestöt ja toimittajat saapuivat paikalle. ”Koko näkymä kieli järkytyksestä ja periksi antamisesta”, kuvaili näkymää toimittaja Gideon Levy.

Mutta asukkaat eivät silti luovuttaneet. Seuraavina päivinä Punaisen Ristin henkilökunta pystytti tilapäisiä suojia kylän asukkaille, mutta Israelin sotilaat purkivat ne. Pari päivää myöhemmin joukko eurooppalaisia diplomaatteja saapui turvaamaan avustustarvikkeiden pääsyn perille. Israelin sotilaat ajoivat paikalle, heittivät tainnutuskranaatteja ja pidättivät kylän asukkaita. Sotilaat vetivät ranskalaisen diplomaatin Marion Castaingin autosta, painoivat hänet maahan diplomaattisesta immuniteetista piittaamatta ja veivät auton avustustarvikkeineen. ”Näin kansainvälistä oikeutta kunnioitetaan täällä”, hän totesi. Israel karkotti Castaingin myöhemmin syyttäen häntä sotilaan tönäisemisestä.

YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimiston OCHA:n mukaan Khirbet Al-Makhul oli kolmas Länsirannan palestiinalaisyhteisö, jonka Israel tuhosi saman kuukauden aikana.

Nyt kodit ja eläinsuojat on rakennettu uudestaan, mutta yhteisö pelkää, että nekin tuhotaan.

Tätä todellisuutta ei alueella vieraileville turisteille näytetä.

MIEHITYS

Israel on miehittänyt palestiinalaisalueita vuodesta 1967 lähtien. Palestiinalaisväestö on asetettu sotilasmääräysten ja sotilastuomioistuinten alaiseksi, ja siihen kohdistuu vakiintunutta ja järjestelmällistä syrjintää. Israelin Länsirannalle rakentamissa siirtokunnissa asukkaisiin sovelletaan täydet kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet takaavaa Israelin lainsäädäntöä. Miehitys, siirtokunnat ja palestiinalaisten kotien tuhoamispolitiikka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

Erityisesti Israelin hallinnoimalla C-alueella, joka kattaa 60 prosenttia Länsirannasta, armeija ja viranomaiset vaikeuttavat palestiinalaisten elämää. Jordanin laaksosta suurin osa on C-aluetta, ja Israel estää palestiinalaisten pääsyn 85 prosentille laakson alueesta, raportoi ihmisoikeusjärjestö B’Tselem.

jordaninlaakso3
Basharatin perhe.

Miehitysjoukot käyttävät erilaisia osittain päällekkäisiä menetelmiä ja perusteluita palestiinalaisten häätämiseen: laakson alueesta 50 prosenttia on julistettu Israelin valtion maaksi, 46 prosenttia suljetuiksi sotilasalueiksi ja 20 prosenttia luonnonsuojelualueiksi. Ihmisoikeusjärjestö Al-Haqin mukaan Khirbet Al-Makhulin kylän maat julistettiin suljetuksi sotilasalueeksi heti kotien tuhoamisen jälkeen.

Israelin miehitysjoukot tuhoavat järjestelmällisesti palestiinalaisten koteja ja muuta infrastruktuuria. Rakennukset leimataan luvattomiksi, koska rakennuslupia ei ole. Lupaprosessi on kuitenkin kallis, ja palestiinalaisten on käytännössä mahdoton saada vaadittua lupaa.

Khirbet Al-Makhulin tapauksessa suvut ovat asuneet alueella kauan ennen Israelin miehityksen alkua, ja monella on dokumentteja, jotka todistavat heidän laillisen oikeutensa maahan tai sen vuokraamiseen.

Ihmisoikeusjärjestö ICAHDin mukaan vuosina 1967–2017 Israel on tuhonnut yli 48 000 palestiinalaisten rakennusta miehitetyillä palestiinalaisalueilla.

LIIKKUMISTA ESTETÄÄN JA VEDEN SAANTIA RAJOITETAAN

Israelin armeija on rakentanut satoja fyysisiä esteitä Länsirannalle. Tarkastuspisteiden ja porttien lisäksi pitkät maavallit Jordanin laaksossa estävät palestiinalaisia maanviljelijöitä käyttämästä traktoreitaan peltojen työstämiseen ja kasteluun. Laajat alueet laaksossa kuivuvat. Gideon Levyn mukaan näiden maavallien ”tarkoituksena on tukehduttaa asukkaat”.

Yksi johdonmukaisesti käytetty menetelmä palestiinalaisten elämän vaikeuttamiseksi on vedensaannin rajoittaminen. Israel käyttää yli 80 prosenttia Länsirannan pohjavesivaraston vedestä sekä kaiken saatavilla olevan Jordanjoen veden, raportoi Amnesty International. Israelin asettamat rajoitteet ovat estäneet kunnollisen vedenjakelujärjestelmän luomisen palestiinalaisille, ja jopa 200 000:lta Länsirannan maaseudulla elävältä palestiinalaiselta puuttuu juokseva vesi. Israelin armeija estää heitä usein myös keräämästä sadevettä tuhoamalla sadevesisäiliöitä ja takavarikoimalla vesitankkeja.

Länsirannan C-alueella palestiinalaiset maksavat vedestä 25–40 shekeliä (noin 6–9 euroa) kuutiolta, kun Israelin siirtokuntalaiset maksavat jopa alle kymmenesosan tästä. Joissakin Jordanin laakson palestiinalaisyhteisöissä yhden henkilön päivittäinen vedenkulutus on alle 20 litraa. Vastaavasti Länsirannalle rakennetuissa siirtokunnissa on tiuhaan kasteltavia viljelyksiä, vehreitä puutarhoja ja uima-altaita. Jordanin laakson paahteessa voi nähdä myös suurempia vesialtaita: israelilaisia kalankasvattamoja.

ARMEIJAN HARJOITUKSET JA HÄÄDÖT

Jordan Valley Solidarity – ja B’Tselem –järjestöt raportoivat lisääntyneistä sotaharjoituksista Jordanin laaksossa. Harjoitusalueista varoittaviin kyltteihin törmää alueella usein. Näiden alueiden palestiinalaisväestö häädetään mailtaan harjoitusten ajaksi, joskus tunneiksi, joskus päiviksi.

Häädöt ovat ennalta-arvaamattomia ja rasittavat yhteisöjä. Perheiden pitää ottaa ruokaa, vettä, omaisuus ja eläimet mukaansa selviytyäkseen kesän kuumuudessa tai talven kylmyydessä muualla. Aina omaisuuden mukaan ottaminen ei onnistu, ja monien sotaharjoitusten jälkeen perheet palaavat löytääkseen omaisuutensa tai viljelyksensä tuhottuna. Tammikuun 2013 ja syyskuun 2017 välisenä aikana häätöjä tehtiin 140 kertaa. Häädöt aiheuttavat suurta epävarmuutta ja pelkoa siitä, että niistä tehdään pysyviä.

Kerem Navot -järjestön raportin mukaan 78 prosenttia niistä alueista, jotka julistetaan suljetuksi sotilas- tai ampuma-alueeksi, eivät päädy lainkaan armeijan koulutuskäyttöön. Alueilla liikkuvia siirtokuntalaisia ei häädetä. Raportin mukaan tarkoituksena on vaikeuttaa palestiinalaisyhteisöjen maankäyttöä ja siirtää alueita niin paljon kuin mahdollista Israelin siirtokunnille.

jordaninlaakso4
Ma’ale Adumimin siirtokunnan vieressä Jordanin laaksoon vievän tien varrella on vesipuisto, jossa voi vuokrata polkuveneitä.

Sotilaallinen toiminta on aina ollut peitenimi häädöille. Ajan mittaan maa luovutetaan siirtokuntalaisille. ICAHD-järjestön johtajan Jeff Halperin mukaan tämä on kerroksittainen prosessi. Näin Israel pääsee hyödyntämään alueen luonnonvaroja ja viranomaiset voivat edistää alueen liittämistä Israeliin.

Ennen Israelin miehityksen alkua vuonna 1967 noin 250 000 palestiinalaista asui Jordanin laaksossa. Nykyään palestiinalaisia on alueella enää reilut 50 000, joista suurin osa asuu Jerikossa.

Miehitettyjen alueiden asukkaiden häätäminen ja karkottaminen mailtaan on kansainvälisen oikeuden mukaan siviiliväestön pakkosiirtoa, mikä täyttää sotarikoksen kriteerit, muistuttaa B’Tselem-järjestö.

SOTILAAT AHDISTELEVAT JATKUVASTI

Kun vierailemme Basharatin perheen luona, Israelin armeijan maastoauto ajaa perheen portille kuvaamaan meitä vierailijoita ja kyselemään keitä olemme. Olemme ICAHD-järjestön rakennusleirille osallistuvia kansainvälisiä aktivisteja. Armeija on häirinnyt perhettä systemaattisesti ja häirintä jatkuu silmiemme edessä.

Burhan kertoo, ettei hänen unelmansa ole saada kaikkea mitä siirtokuntalaisilla on, vaan että hän saisi asua rauhassa ilman häirintää omilla maillaan. Hän haluaisi rakentaa pysyvän talon perheelleen ilman miehityksen tuomaa jatkuvaa uhkaa ja turvattomuutta. Basharatit ovat joutuneet lähettämään perheen kaksi vanhempaa tytärtä sukulaisten luo lähemmäksi koulua. He toivovat pystyvänsä antamaan lapsilleen eväät itsenäistä elämää varten: hyvän koulutuksen ja mahdollisuudet tulevaisuuteen. Kykenevätkö he siihen Israelin miehityksen alaisena?

Kiitämme lämpimästä vieraanvaraisuudesta. Sanomme hyvästit ja toivotamme perheelle parasta.

Muutama kuukausi Suomeen paluun jälkeen kuulemme ikäviä uutisia Basharatin perheeltä. Marraskuussa 2015 erään ICAHDin ryhmän vierailun jälkeen Israelin sotilaat kävivät perheen luona. Sotilaat ryntäsivät kotiin ilman varoitusta, rikkoivat perheen tavaroita ja heittivät kaiken ruoan ulos. Sotilaat huusivat, kiroilivat ja uhkailivat perhettä väkivallalla.

Mitähän perheelle kuuluu tänään?

Teksti ja kuvat Miika Malinen

 

Lähteet:

Gideon Levy, Haaretz 20.9.2013. Premium in Jordan Valley bulldozers came at dawn. www.haaretz.com

Youtube: ICRC Tents Destroyed in Khirbet Makhul/ Jordan Valley

Noah Browning, Reuters 20.9.2013. Israeli forces manhandle EU diplomats, seize West Bank aid. reuters.com

B’Tselem: www.btselem.org/jordan_valley

Al-Haq 27.9.2013: Demolitions leave Jordan valley community of Khirbet Makhul Homeless

ICAHD: icahd.org

Amnesty International:

www.amnesty.org/download/Documents/48000/mde150272009en.pdf
www.amnesty.org/en/latest/campaigns/2017/11/the-occupation-of-water/

Jordan Valley Solidarity: jordanvalleysolidarity.org

Kerem Navot: www.keremnavot.org/a-locked-garden

Maannews 12.11.2016: www.maannews.com/Content.aspx?id=773923

 

 

 

Kolumni: Sidonnaisuuksia

markku_kolumniOn ylläpidettävä toimivat suhteet hänen kanssaan kaikesta huolimatta. Kaikki toivo ei ole vielä menetetty, hallinnossa on myös järkeviä toimijoita. Hän on arvaamaton, rikkoo kansainvälistä järjestystä ja hajottaa läntistä rintamaa. Hän toimii häikäilemättömästi pysyäkseen vallassa ja käyttää asemaansa lähipiirinsä liiketoimien edistämiseksi. Opposition ja muiden järkevien voimien tulisi yhdistyä hänen syrjäyttämisekseen.

Tätä kuulee yhä useammin, mutta puhe ei ole aina Vladimir Putinista vaan yhä useammin Donald Trumpista. Pessimistisimmät valmistautuvat jo hänen toiseen kauteensa presidenttinä. Tästä on seurannut, että yhä useampi eurooppalainen poliitikko pitää viisaana ottaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa etäisyyttä Yhdysvaltoihin. Kauppapolitiikassa se tapahtuu väistämättä, kun Trump asettaa uhkausten säestämänä muita vastaan rangaistustulleja.

Kiina vältti tällä erää tullisodan USA:n kanssa suostumalla lisäämään tuontia sieltä sadoilla miljardeilla. On vaikea välttyä ajatukselta, että Trumpin vaatimus eurooppalaisten Nato-maiden lisäpanostuksesta asevarustelumenoihin on tarkoitettu myös kasvattamaan yhdysvaltalaisten aseteollisuuden liikevaihtoa.

Kuvaan sopii hyvin presidentti Niinistön taannoisen Yhdysvaltojen-vierailun aikainen episodi, kun Trump ilmoitti lehdistötilaisuudessa Suomen ostavan Hornetit. Talousyhteistyö luo sidonnaisuuksia, mutta ei se aina ole pelkästään positiivinen asia. Meillä on puhuttu pitkään Nordstream II -putken rakennusluvasta ja sen myötä Venäjän liiaksi kasvavasta osuudesta Euroopan energiantoimittajana. Samoille markkinoille nesteytettyä maakaasua viemään pyrkivä Yhdysvallat puolestaan on turvallisuuskysymyksiin vedoten vastustanut kaikin keinoin putkihanketta.

Ei putkihankkeen turvallisuuspolitiikkaan liittyviä ulottuvuuksia voi kiistää, vaikka ne eivät kovin vahvasti sitä hallitsekaan. Sen sijaan Suomen historian kallein asehankinta, tulevien monitoimihävittäjien ostaminen, on Suomen kannalta aivan puhdasta turvallisuuspolitiikkaa. Vaakakupissa ovat hävittäjät toimittavan maan luotettavuus, sotilaspoliittisen sitoutumisen mielekkyys toimittajamaahan ja viime kädessä hävittäjähankinnan painoarvo turvallisuuden lisäämisessä. Toinen vaa’an punnuksista on Suomen tähän asti menestyksellisin väline turvallisuuden tuottamisessa, ulkopolitiikka, jossa emme ole sotkeutuneet itseämme suurempien peleihin.

Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.

Vesi käy vähiin Intiassa

intia_kartta
”En ole vesivarojen ministeri, vaan vesikonfliktien ministeri.”
 Näin sanoi Intian vesivarojen ministeri Maailmanpankin Intian vesisektoritilaa koskevassa raportissa 2005. Avautuuko tulevaisuus yli kymmenen vuoden jälkeen turvallisena?

 

Intian niemimaan kuudesta ilmastovyöhykkeestä suurin osa on puolikuivaa tai trooppista, jossa vaihtelevat kuiva kausi ja kostea monsuuniaika. Tai sen pitäisi olla kostea, mutta ilmastonmuutos on heitellyt sademäärät ja ajankohdat epävakaiksi. Intian pienviljelijöiden olosuhteita tutkinut toimittaja Sudeep Guru huomautti jo vuonna 2010: ”Sademäärät saattavat jäädä niin pieniksi, etteivät ne korvaa haihtumista.”

Kulttuurisen sekamelskan keskellä huolenpito niukasta vedestä on vuosisatoja ohjannut yhteistoimintaan ja liudentanut kulttuurisia konfliktiriskejä, kuten kansalaisaktivistit ja pienviljelijät T.R. Parvatha Vartini, Marirajan, Marieselvam, Marimuthu sekä Joint Action for Sustainable Livelihood -verkoston jäsenet ovat selvittäneet. ”Sadeveden talteenotossa ja varastoinnissa käytettiin ennen menetelmiä, jotka turvasivat ihmisten ja eläinten juomaveden ja kasteluveden saannin”, he sanoivat vuonna 2010 artikkelissaan ”Vettä temppelitankeista” julkaisussa Kirja vedestä. ”Menetelmät varmistivat myös pohjaveden uusiutumisen, sillä ne lisäävät pohjavettä tehokkaammin kuin veden luonnollinen kertymä. Kun yhteisöt menettivät veden hallinnan, vedestä tuli kauppatavara, joka maksaa nyt enemmän kuin maito.”

INTIA VESISTRESSIN KOURISSA

Kun puhutaan makean veden niukkuudesta, ei tietenkään ole kyse kaikista väestöryhmistä. Ylempien tuloluokkien ihmisillä on varaa hankkia itselleen juotavaa vaikka pullotettuna. Pulloveden kulutus on suorassa yhteydessä eri alueiden vaurauteen. Indian Bottled Water Portal, joka toimii alan markkinaetujen edistäjänä, selventää tilannetta. Läntisillä alueilla pulloveden markkinaosuus on 40 prosenttia, kun itäisillä alueilla se jää 10 prosenttiin. Silti yli 3 400 pullotuslaitoksesta yli puolet sijaitsee neljässä eteläisessä osavaltiossa. Tämä on suuri ongelma Etelä-Intialle, sillä erityisesti Tamil Nadun osavaltio, jonka väkiluvun ennustetaan tänä vuonna ylittävän 80 miljoonaa, on nääntymässä veden puutteeseen.

Virallisia tilastoja lainaamalla Times of India uutisoi, että yli 12 000 pienviljelijää ja maatyöläistä päätyy vuosittain itsemurhaan toimeentulon kadotessa muun muassa pohjavesien romahduksen vuoksi. World Resources Institute tietääkin, että 54 prosenttia Intiasta kärsii joko vakavasta tai erittäin vakavasta vesistressistä (vesistressi syntyy kun käytettävän veden määrä ylittää saatavilla olevan veden määrän, toim. huom.) ja sama prosenttimäärä pohjavesikaivoista on kuivumassa. Kokonaistilanteeseen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuten globaalin agrobisneksen tuottamat hintavat viljelylajikkeet, lannoitteet ja kasvinsuojelumyrkyt, jotka satojen pienentyessä johtavat velkaantumiseen välittäjille ja rahanlainaajille. Problematiikkaa avasi erinomaisesti toimittaja P. Sainath vuonna 2009 dokumenttiohjelmassa Neron vieraat, joka on edelleen nähtävissä Yle Areenassa. Hän toteaa, että viralliset itsemurhaluvut ovat huomattavasti alirekisteröidyt. On syytä olettaa tilastovinouman jatkuvan.

OSAVALTIOIDEN VÄLISTEN VESIKIISTOJEN PITKÄ PERINNE

 Intian niemimaalla on noin 500 jokea ja niissä 3 200 suurta tai keskisuurta patoa. Kaksi vuotta sitten oikeuskäsittelyssä oli viiden joen kiistat, joissa osapuolina oli vähintään kaksi osavaltiota. Kiistoilla on yhteys liittovaltion vanhentuneeseen vuoden 1956 lakiin osavaltioiden välisistä vesikiistoista, joka on edelleen voimassa. Monet kiistat, joihin tuomioistuimet ovat lakia soveltaneet, ovat rauenneet tai oikeuden päätöksiä ei ole toteutettu.

Lain voimaanastumisesta tähän päivään Intian väestö on yli 2,5-kertaistunut ja henkilöä kohden laskettu nettokansantulo on yli viisinkertaistunut. Niiden kotitalouksien lukumäärä, joiden vuositulot ylittävät 10 000 dollaria, on vuosina 1990–2015 noussut 2,5 miljoonasta lähes 50 miljoonaan. Kun kaikki tuotanto tarvitsee riittävästi hyvälaatuista makeaa vettä riippumatta siitä, onko kyse maatalous-, teollisuus- vai palvelutuotannosta, ja kun keski- ja yläluokan kasvu merkitsee lisääntyvää kulutusta, on väistämättä seurauksena vauhdilla kasvava vedenkulutus. Vanha vesikiistalaki ei voi vastata nykypäivän haasteisiin, sillä laki perustuu 1950-luvun lopun virtaamiin ja oletuksiin vedenkäytön tarpeista.

Käytännössä tämä kaikki saattaa johtaa kokonaisten kylien ja kaupunkien toimeentulon heikennykseen. Viime maaliskuussa The Hindu uutisoi kyläläisten jälleen uudesta vetoomuksesta, jolla eräs Chennimalain asujaimisto vaatii piirikunnan hallintoa tuomaan heille vettä säännöllisesti, koska akuutti vedenvähyys on kestänyt vuosia. Kyläläisten täytyy etsiä vettä muilta alueilta ja kuljettaa sitä polkupyörillä. Kestää kolmesta neljään tuntia tuoda lasti kotikylään, minkä vuoksi he eivät pääse töihin, tekstissä sanottiin. Useimmat kyläläisistä ovat työläisiä ja ovat menettäneet tällä tavalla toimeentulonsa. Chennimalai sijaitsee Tamil Nadussa 217 kilometrin pituisen Bhavanijoen valuma-alueella. Se ulottuu Keralan, Karnatakan ja Tamil Nadun osavaltioiden alueelle. Vedestä noin yhdeksän kymmenesosaa käytetään maanviljelyssä.

INTIAN POHJOISEEN JA ETELÄÄN JAKAVA NARMADAJOKI

South Asia Network on Dams, Rivers and People (SANDRP) eli Etelä-Aasian patoihin, jokiin ja ihmisiin liittyviä asioita käsittelevä verkosto uutisoi verkkosivullaan 5. maaliskuuta 2018, että Gujaratin osavaltiossa Länsi-Intiassa ollaan alkavana kesänä päätymässä vesikriisiin, sillä Narmada-padon vesi on hälyttävän alhaalla kuten melkein kaikkien muidenkin patojen.

Karnatakassa ilmestyvä Deccan Herald kertoi 12. maaliskuuta Gujaratin osavaltion hallituksen lopettaneen vedentoimitukset keinokastelua varten veden vähyyden vuoksi. Gujaratin keinokastelun ja vesihuollon ministeri sanoi lehdistölle: ”Tänä vuonna Narmadajoen vesimäärä on 50 prosenttia normaalista. Olemme tiedottaneet etukäteen viljelijöille, että heidät on velvoitettu olemaan kasvattamatta kesäviljaa.” Samaan aikaan useat viljelijäryhmät järjestivät protesteja eri puolilla Gujaratia kasteluveden katkaisun vuoksi. Suomen pituista Narmadajokea sanotaan Gujaratin elämänlangaksi ja se jakaa Intian niemimaan eteläiseen ja pohjoiseen osaan. Tuo pato on tarkoitettu palvelemaan keinokastelua 18 000 neliökilometrin alalla.

KAVERIJOEN OIKEUSKIISTA

Pääosin länsi–itä-suunnassa virtaava Kaverijoki saa alkunsa Karnatakassa lähellä Keralan rajaa ja virtaa Tamil Nadun läpi Bengalinlahteen. Etelä-Intian kolmanneksi suurimman joen valuma-alue kattaa pinta-alan, joka vastaa Vaasa–Imatra-linjan eteläpuolista aluetta.

India Today kertaa kiistan taustat. Karnatakan ja Tamil Nadun välillä on ollut jonkinasteisia kiistoja Kaverijoen vedestä vuosisatoja. Vaikka vuoden 1924 sopimus suosi edellistä, raporttien mukaan Tamil Nadu otti joesta 17,0 miljardia kuutiometriä vettä, jolloin Karnatakalle jäi vain 3,9 miljardia kuutiota. Kun Kerala vuonna 1965 itsenäistyi osavaltioksi, se vaati tasaisempaa jakoa.

Vuonna 1990 asetettiin Kaverin vesikiistaoikeusistuin, ja vuonna 2007 se selvitti vuotuisen virtaaman suuruudeksi 21 miljardia kuutiota. Oikeusistuin päätti Karnatakan osuudeksi 7,6 miljardia kuutiota ja osoitti Tamil Nadulle 11,9 miljardia. Loput 1,5 miljardia kuutiota jaettiin Keralan, Pondicherrin ja muiden kesken.

Karnataka ei tyytynyt päätökseen, vaan vei kiistan liittovaltion Korkeimpaan oikeuteen. Kiista kärjistyi entisestään, kun osavaltio pysäytti useita kertoja virtauksen Tamil Naduun veden vähäisyyteen vedoten. Korkein oikeus vaati syyskuussa 2016 Karnatakaa taipumaan määräyksiin, tuloksetta.

16. helmikuunta 2018 korkein oikeus määräsi Karnatakaa laskemaan vettä Tamil Naduun 5 miljardia kuutiota, vain 0,41 miljardia vähemmän kuin vuoden 2007 päätöksessä. Tässäkin kiistassa, jonka päätösasiakirja kasvoi 465-sivuiseksi, sovellettiin lakia osavaltioiden välisistä vesikiistoista vuodelta 1956.

Toimittaja K. Deepalakshmi huomautti vain pari päivää päätöksen jälkeen The Hindussa, että ”kiista voidaan kuitenkin katsoa ratkaistuksi vasta, kun – – kolme osavaltiota ja yksi liittovaltion hallintoalue jakavat veden keskenään myös kuivuuden kaltaisten stressitilanteiden aikana.”

Nykyään meneillään on 12 osavaltioiden välistä jokivesikiistaa, laski Intian neljänneksi suurimmassa kaupungissa Nagpurissa ilmestyvä verkkolehti Nagpur Today 25.4.2018 artikkeliinsa ”Intian vesikatastrofi”. SANDRP muistuttikin pari vuotta sitten, että ”vedenjakamiskiistat ympäri maata (ja maiden välillä) ovat vain yltymässä kun kysyntä kasvaa ja myös siksi, että saastuminen ja vesihukka vähentävät veden saatavuutta. Ilmastonmuutos todennäköisesti pahentaa tilannetta, kun monsuunisateet muuttuvat, vedentarve lisääntyy kohonneiden lämpötilojen vuoksi, jäätiköt sulavat ja merivesi nousee [mikä lisää rannikoiden pohjaveden suolapitoisuutta]. ”



Nagpur Todayn kirjoittaja, sosiologiasta väitöskirjaa valmisteleva eläkkeellä oleva Intian armeijan kenraali Y. Udaya Chandar tiivistää: ”Saastuneiksi määriteltyjen jokien lukumäärä on Intiassa noussut 121:stä 275:een viidessä vuodessa Saastumiskontrollin keskusneuvoston mukaan. Yli puolet joista on saastunut. Hallituksen tutkijoiden raportti on sanonut olevan epätodennäköistä, että kasvava taloudellinen valta kykenisi vastaamaan koko ajan kasvavan väestön makean veden kysyntään, ellei dramaattisiin toimenpiteisiin ryhdytä.” Keskusneuvoston raportissa lukee, että ”väestönkasvu huomioon ottaen makean veden kaikkeen käyttöön tarvittavaan tarpeeseen on mahdotonta vastata”. Niinpä väitöstutkija-kenraali päättää kirjoituksensa: ”Tässä maassa häämöttää laajamittainen vesikatastrofi.”

Teksti Olli-Pekka Haavisto

 

INTIAN BANGALORE KUIVUU

5. tammikuuta 2018 eräs asukas kirjoitti Bangaloren vesilaitoksen palautteeseen: 
”Vettä ei ole tullut kymmeneen päivään. Olemme valittaneet laitoksen toimistoon, mutta mitään ei ole tehty. Olkaa hyvä, ratkaiskaa ongelma.”

Times of India raportoi maaliskuussa, että megakaupunki Bangalore saattaa seurata Kapkaupunkia ensimmäisenä Intian kaupunkina, josta loppuu vesi. Pohjaveden tasot ovat romahtaneet paikoin lähes sata metriä vuosituhannen vaihteesta.

Toukokuun 22. päivänä poliisi tulitti päin tuhansia mielenosoittajia, jotka vastustivat saastuttavan kuparitehtaan laajennuksia satamakaupunki Thoothukudissa. 15 kuoli ja yli sata haavoittui. YK:n ihmisoikeusasiantuntijat tuomitsevat poliisin väkivaltaisen reaktion mielenosoittajiin.

Vesiolojen kärjistyessä Bangaloressa ja muualla Intiassa YK:n asiantuntijoille tullee paljon tuomittavaa.

 

ÄÄRIMMÄISYYKSIEN INTIA

  • pinta-ala 10 kertaa Suomi
  • 29 osavaltiota ja 7 liittovaltion hallinnollista aluetta
  • asukkaita 1,3 miljardia
  • 100 miljoonaa kuuluu johonkin 700 alkuperäiskansasta
  • yli 1 650 puhuttua kieltä
  • uskonnoilla suuri merkitys: hindulaisuus, buddhismi, jainismi, sikhiläisyys, kristinusko, islamilaisuus ja alkuperäiskansojen uskonnot
  • 131 miljardööriä, 3. eniten maailmassa
  • ostovoimakorjattu BKT 3. sijalla maailmassa 10 385 miljardilla dollarilla eli 21,62 $/hlö/päivä
  • joka 5. lapsi alipainoinen
  • 119 kehitysmaan nälkävertailussa sijalla 100, jopa Pohjois-Korea edellä.

Lähteet: 
Down To Earth, Global Rich List 2018, The Hurun Global Hunger Index 2017, IMF:n Raportti maailmantalouden kehityksestä vuodelle 2018, Office of the Registrar General & Census Commissioner India, Quora, Wikipedia.