Aihearkisto: 3/2017

Rauhan Puolesta 3/2017

Rapukansi_3_17

Rauhantekijä Tauno Tuomivaara

Tauno Tuomivaara oli yksi neljästä asevelvollisuutensa suorittaneesta, jotka polttivat sotilaspassinsa vuonna 1967 ja sanoutuivat irti ”maamme ainoan sotilaallisen järjestön jäsenyydestä” ...
teemu_kolumni

Pääkirjoitus: Rauhanmerellä sotilasruuhka

Uutisissa kerrottiin äskettäin, että kiinalainen laivasto-osasto on saapumassa heinäkuussa Itämerelle harjoittelemaan Venäjän laivaston kanssa. Tähän mennessähän kaukaisimmat tänne harjoittelemaan tulleet ...

KOLUMNI: Kelvottomia uutisia

Elämme jälleen rauhanaseiden aikaa. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto on todennut, että Venäjä on vastuussa jännityksen kasvattamisesta Itämerellä, ja USA:n ...

Epävarmuus Trumpin kaudella

Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi on muuttanut kansainvälisen politiikan entistä arvaamattomammaksi. Maailma on odottanut Trumpin seuraavia liikkeitä. Viimeaikaisista tapahtumista on ...

Loviisan Leena

Loviisan Rauhanfoorumi sai uuden pääsihteerin, kun sivarikouluttaja Leena Viikari tarttui puikkoihin. Järjestötyöhön luokanopettajan paikalta loikan ottanutta Viikaria kiinnostavat ympäristöasiat. Rauhanfoorumiin ...
Khan_Abdul_Ghaffar_Khan43_17

Kertomuksia rohkeudesta 11: Abdul Ghaffar Khanin aseeton armeija

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, itsenäistytty, puolustettu valtioita ja johdettu poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja ...

Vammaisten oikeuksien edelläkävijä Moreno johtaa nyt Ecuadoria

Sunnuntaina 2.4.2017 Ecuadorin uudeksi presidentiksi valittiin Lenín Moreno. Hänet tunnetaan rauhallisena neuvottelijana ja kansaa lähellä olevana leppoisana humoristina, vaikka edes ...

Ilona Nykyri In memoriam

Ilona Nykyri kuoli 29.4.2017 vaikean sairauden jälkeen. Hän oli Mikael Agricola -palkinnolla palkittu eturivin kääntäjä. Palkinnon hän sai Hans Falladan ...

AVOINTA RAPORTOINTIA UKRAINASTA

Etyjin Ukraina-tarkkailuoperaation johtaja Alexander Hug vieraili Helsingissä toukokuussa. Hän tapasi suomalaisia virkamiehiä ja kertoi heille ja suomaisille Etyjin tarkkailuoperaation tavoitteista ...
rauhankasvatusneuvola2

Rauhankasvatusneuvola 10: Gandhia kansalaiskäyttöön

Juttusarjassa annetaan käytännönläheistä vinkkausta rauhankasvatuksen toteutukseen. Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa ...

Toivonpilkahdus Somaliassa – Rauhan palauttamiseen on pitkä matka

Sotien hajottamaa kansakuntaa riivaavat terrorismi ja toistuvat luonnonkatastrofit. Somalia kuitenkin jälleenrakentaa itseään hitaasti mutta sitkeästi. Helmikuussa maa sai uuden presidentin ...
markku_kangaspuro2

Kolumni: Suomen linja

Selviytyminen oli yksi presidentti Mauno Koiviston määritelmistä Suomen ulkopoliittiselle linjalle. Kaikkien sodan jälkeen virassa olleiden presidenttiemme selviytyminen on tarkoittanut dialogia ...
lausti

Laustin medianurkka: Läntiset arvot ja todellinen maailma

LAUSTIN MEDIANURKKA Tapani Lausti kommentoi ajankohtaisia aiheita median näkökulmasta. Läntisissä demokratioissa vallitsee tasapuolisen journalismin perinne, meille usein vakuutetaan. Meitä varoitetaan ...

Työpaikkojen rauhantoimikunta:­ Palkankorotus vai veronalennus?

Suomen hallitus paistattelee nyt talouden nousevien kasvulukujen loisteessa, mutta julkisen alan palkansaajat ihmettelevät leikattuja lomarahojaan. Kapitalistisen talouden suhdannevaihtelut toivat nousun ...

Sota ei syty itsestään

Kansainvälisen rauhanliikkeen sanotaan olevan kuollut, mutta Lapissa rauhanmielenosoitus yhdisti ihmisiä yli rajojen. On sunnuntai 21.5. kello 9.10, istun tilausbussissa, jonka ...

UUSIKAUPUNKI RAUHANKAUPUNKI 40 • 100 • 400

Rauhanpuolustajien Uudenkaupungin yhdistyksen 40-vuotistaivalta juhlittiin kaksipäiväisellä seminaarilla 6.–7. toukokuuta. Rauhanpuolustajien Uudenkaupungin yhdistystä on koko sen olemassaolon ajan luotsannut Ilmo Suikkanen ...
sahara-juttu

Länsi-Sahara: Rikas ja ryöstetty maa

Länsi-Sahara, Espanjan entinen siirtomaa, on luonnonvaroiltaan rikas alue, jossa on runsaat kalavedet sekä fosfaatti- ja mineraalivarat. Polisario-liike, joka on alueen ...

Rauhantekijä Tauno Tuomivaara

tauno_poltti_sotilaspassinsaTauno Tuomivaara oli yksi neljästä asevelvollisuutensa suorittaneesta, jotka polttivat sotilaspassinsa vuonna 1967 ja sanoutuivat irti ”maamme ainoan sotilaallisen järjestön jäsenyydestä”. Sotilaspassien polttaminen oli askel kohti Suomea, jossa pasifismi ei enää ole rikos. Armeijan käyneestä pasifistista sukeutui sittemmin kirjailija, joka 72-vuotiaana julkaisi esikoisrunoteoksensa Odysseuksen jalanjälki.

 

Yksi 1960-luvun rauhanliikkeen kulminaatiopisteitä oli radikaalien nuorten miesten järjestämä sotilaspassien julkinen polttaminen. Vuonna 1966 kirjailija Markku Lahtela esitti Ylioppilaslehdessä puolustusvoimien komentajalle Yrjö Keinoselle avoimen kysymyksen: Lahtela tiedusteli, onko suomalaisen asevelvollisuutensa suorittaneen miehen pakko pysyä reserviläisenä ja täten tarpeen vaatiessa osallistua aseelliseen toimintaan vastoin omaa tahtoaan. Kysymyksen voisi tiivistää: Voiko armeijasta erota?

Kenraali Keinonen vastasi Lahtelalle sotilaallisen ytimekkäästi: ”Isänmaan ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustukseksi on jokainen Suomen mies asevelvollinen.” Tätä seurasi pitkä julkinen keskustelu, ja lopulta toukokuussa 1967 kirjailijat Markku Lahtela ja Kalevi Seilonen sekä toimittajat Ilpo Saunio ja Tauno Tuomivaara polttivat sotilaspassinsa rauhanmielenosoituksessa Helsingin Esplanadilla sijaitsevalla Runebergin patsaalla.

Markku Lahtela piti patsaalla puheen, jossa hän selvitti tarkoitusperiään: ”Niinpä poltan tämän sotilaspassin, Suomen armeijan minulle antaman jäsenkirjan. Tällä täysin väkivallattomalla eleellä, joka ei loukkaa kenenkään koskemattomuutta enempää sielun kuin ruumiinkaan puolesta, minä omasta puolestani sanoudun irti maamme ainoan sotilaallisen järjestön jäsenyydestä, sen minulle antamasta arvosta ja aseellista toimintaa tukevista hyödyttömistä sitoumuksista. Toivon, että tämä ele ei myöskään puolustuslaitoksen taholta johda lainsäädännöllisiin väkivaltaisuuksiin vaan erilaisten näkemysten asialliseen ja perusteelliseen käsittelemiseen.”

Tempaus sai paljon julkisuutta, ja Lahtelan toivomaa asian ”asiallista ja perusteellista käsittelyä” käytiin muun muassa raastuvanoikeudessa. Kaikki passinpolttajat saivat sakkotuomiot, ja puolustusvoimat teetti heille uudet sotilaspassit katsoen heidän eroamisensa armeijasta näin mitätöidyksi. Aikakausi oli kuitenkin muuttunut ja 1940-luvun sotia käyvän Suomen ehdottoman hierarkkinen ja valkoisen isänmaallinen henki murtunut. Sotilaspassien polttaminen pohjusti muutosta kohti moniarvoisempaa Suomea, jossa pasifismia ei enää pidetty rikoksena.

Reilut viisikymmentä vuotta myöhemmin passinpolttajista on hengissä enää yksi.

 ARMEIJAN KÄYNYT PASIFISTI

Rauhan Puolesta tapasi Tauno Tuomivaaran tämän nykyisillä kotikulmilla Helsingin Kalliossa. Tuomivaara on ajankohtainen myös siksi, että hän on julkaissut esikoiskirjansa, runokokoelman Odysseuksen jalanjälki (Enostone 2017).

Tuomivaara syntyi vuonna 1944 Pohjois-Hämeen Längelmäellä, jossa hän kävi myös kansakoulunsa. Oppikoulu jäi väliin, koska sinne oli liian pitkä matka. Jo 14-vuotiaana Tuomivaara meni metsätöihin. 15-vuotiaana hän eteni autonapumieheksi puutavaran ajoon ja tätä seurasi teollisuus- ja rakennustöitä. Hän meni armeijaan 17-vuotiaana vapaaehtoisena ja kotiutui 11 kuukautta myöhemmin alikersanttina.

Armeija oli nuorelle miehelle silmiä avaava kokemus. Tämä ei johtunut sotilaskoulutuksesta vaan seurasta.

tauno2”Näin pasifistin näkökulmasta kansanarmeijamme hyviä puolia on eri yhteiskuntaluokkien sosiaalinen sekoittuminen. Menin armeijaan vuonna 1961. Siinä ikäluokassa oli paljon helsinkiläisiä, jotka nykyisin ovat muun muassa eläkkeellä olevia professoreja ja muita akateemisia ihmisiä. Huomasin jossain vaiheessa, että ystäväpiirini koostui juuri näistä ihmisistä. Tutustuin heihin alun perin armeijassa.”

Armeijasta saadut uudet tuttavuudet avarsivat maalaispojan käsitystä elämästä. Veri veti suureen maailmaan.

”Tulin Helsinkiin ensimmäisen kerran vuonna 1963. Majoituin Pelastusarmeijan yömajaan kuten kaikki muutkin kodittomat. Aloitin kuitenkin opinnot 1964 Tampereen Teknillisessä oppilaitoksessa. Liityin samoihin aikoihin SKDL:ään. Helsinkiin tullessani 1965 ajauduin mukaan niin sanottuihin yhden asian liikkeisiin kuten Yhdistys 9:ään ja Sadankomiteaan. Jälkimmäiseen liityin vuonna 1965.”

Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa Tuomivaara opiskeli rakennusmestariksi. Pääkaupungissa hän kiinnostui radikaalista opiskelijaliikkeestä ja akateemisista nuorista. ”Tulin 1960-luvun opiskelijaliikkeeseen muutettuani 1965 Tampereelta Helsinkiin yliopistossa opiskelevan tyttöystäväni perässä. Hänellä oli yhteyksiä keskustaan. Me harjoitimme siis tällaista kansanrintamayhteistyötä. Tätä kautta opiskelijaliike tuli minulle tutuksi. Olin kouluttamaton ja luokallani ainoa, jolla ei ollut muuta koulutuspohjaa kuin kansakoulu.”

TÄRKEIMPIÄ OVAT RAUHANLIIKKEEN ARVOT

Tuomivaara meni armeijaan niin nuorena, ettei hän vielä ollut ehtinyt ajatella asian vakavampaa puolta. 17-vuotiaalle armeija oli jatkoa lapsuuden pumpum-sodalle ja intiaanileikeille. ”Jos olisin mennyt armeijaan normaalisti kutsuntojen jälkeen, olisin varmaan kieltäytynyt aseista. Tunsin myöhemmin 1960-luvulla rauhanliikkeen omakseni. Elimme ydinpommin varjossa. Se herätti pasifismini Vietnamin sodan lisäksi.”

Radikalismi huipentui Tuomivaaran tapauksessa vuoteen 1967. ”Sotilaspassien polttaminen merkitsi käytännön toimenpidettä sen asian puolesta, jota kannatimme. Voidaan kai sanoa, että se kiihdytti näkyvästi ulkoparlamentaarista mutta näkyvää toimintaa. Henkilökohtaisesti se merkitsi aika suuria sakkoja, nimeä rikosrekisteriin ja suojelupoliisin myöhemmän tunnustuksen mukaan myös pääsyä heidän rekisteriinsä.”

Vuonna 1967 jälkeen Tuomivaaran elämän täytti työ ja sittemmin myös perhe, mutta rauhanliikkeen arvot ovat pysyneet hänelle tärkeinä tähän päivään saakka.

”Passinpolttamisesta ei puhuttu työpaikalla kovin paljon. Olin 1960-luvun lopun töissä rakennuksilla. Tämän jälkeen menin suunnittelutoimistoon ympäristönsuojelun pariin. Kyllä ne arvot ovat olleet koko ajan mukana siinä mielessä, että olen ollut Sadankomitean ja Rauhanpuolustajien jäsen kaiken aikaa. Olen katsonut sen olevan töissä olevien ihmisten keino vaikuttaa asioihin. Olen tehnyt 50 vuoden työuran. Olin töissä 65-vuotiaaksi saakka. Olen viime vuosina ollut mukana Rauhanaseman korjaustöiden rakennustoimikunnassa.”

Pitkä työura kuljetti Tuomivaaraa ympäri Suomea. Hän on tehnyt töitä muun muassa Hangossa, Lahdessa, Sotkamossa, Kemissä ja Iissä. 1970-luvun alussa hän työskenteli viemäröintijärjestelmien ja -laitosten suunnittelijana ja rakennuttajana. Tämä sai hänet pohtimaan ympäristönsuojelua jo vuosia ennen vihreän liikkeen varsinaista nousua. 1970-luvun lopulla Tuomivaara toimi työsuojelutarkastajana ja Pohjois-Suomen Hakan toimitusjohtajana.

Vuonna 1983 kutsu kävi E-osuuskunta Ekan rakennuttamisen ja kiinteistöhallinnon johtotehtäviin. Tuomivaaran työura päättyi Ekan saneerauksen jälkeen VVO-yhtymän isännöintiyrityksen Kiinteistövastuun markkinointijohtajan toimeen ja lopuksi vielä konsernihallinnon investointijohtajan tehtäviin. Hän avustaa yhä yhteisöjä kiinteistöasioissa ja toimii hallitusten jäsenenä.

ERILAINEN ESIKOISKIRJAILIJA

Tauno Tuomivaaran elämän syviä pohjavirtoja on ollut kirjallisuus ja kirjoittaminen. Tästäkin on kiittäminen armeijan harmaissa vietettyjä vuosia.

”Armeijassa oli aikaa lukea. Silloin jää mieleeni Nobel-kirjailija Salvatore Quasimodon runokokoelma Ja äkkiä on ilta. Kun palasin työelämään vuonna 1963 ja asuin Pelastusarmeijan yömajassa Alppikadulla, oli vieressä työväenopisto. Olin siellä runoilija Maila Pylkkösen vetämässä kirjoittajaryhmässä. Tampereella osallistuin Veikko Sinisalon lausuntaryhmään. Hän analysoi hienosti tekstejä esittämisen kannalta. Vuonna 1964 menin kirjastoneuvos Mikko Mäkelän puheille ja pääsin lukemaan uutta suomalaista lyriikkaa Mäkelän avustuksella. Osallistuin myös Tampereen kaupunginkirjaston kirjoituskilpailuun.”

Kirjoituskilpailussa Tuomivaara sijoittui toiseksi. Voiton vei Jussi Kylätasku. Mikko Mäkelä kehotti Tuomivaaraa lähettämään tekstejä kustantajille, mutta perhe ja työelämä veivät voiton. Kirjoittaminen ei ole ollut hänelle kuitenkaan vierasta. Tuomivaara on toiminut kirjallisuusarvostelijana Hämeen yhteistyössä ja Päivän sanomissa sekä Ylen Sotkamon kirjeenvaihtajana.

”Olin kadottanut vuosikymmeniksi kaikki vanhat tekstini. Löysin niitä vähän aikaa sitten erään lippaan pohjalta. Minut hyväksyttiin Kiilan jäseneksi vuonna 1968. Veikko Sinisalo esitteli minut Arvo Turtiaiselle. Runojen kirjoittamisessa oli pitkä tauko kunnes aloin kirjoittaa niitä uudestaan 1990-luvun puolivälissä. Lähetin tekstejä Taite-nimiseen runouslehteen. Niitä julkaistiin nimimerkillä Tuomo Vaara.”

Runokokoelma Odysseuksen jalanjälki sisältää runoja, joiden vaikuttimina ovat olleet antiikin maailma, matkustaminen, yhteiskunnalliset teemat ja ympäristöasiat.

”Mukana on joitain runoja kymmenen vuoden takaa, mutta niitä on hiottu kokoelmaa varten. Pohjoissuomalaiset naiskirjailijat ovat kirjoittaneet viime vuosina hyvin painavaa yhteiskunnallista proosaa, mutta runoutemme valtavirta on jäänyt kiinni 1950-luvun epäyhteiskunnallisuuteen. Runoistani on joskus sanottu, että ne ovat hyviä mutta poliittisia. Minun mielestäni ne eivät ole poliittisia mutta yhteiskunnallisia kyllä.”

IHMISKUNNALLA ON TOIVOA

Runoilijana Tauno Tuomivaaraa innostaa rooli yhteisön osana. Hän siteeraa Bertolt Brechtiä, joka on sanonut: ”Yhteiskunnan pieni osa ei ole yksi ihminen, vaan kaksi ihmistä.”

”Yhteiskunnallisuutta löytyy esimerkiksi runostani ’Rauhan rajakivi’ sekä kokoelma Kroatia-sarjasta, joka on kirjoitettu alun perin Kroatiassa Adrianmeren rannalla. Siihen liittyvä runo ’Tasaamisen vuosituhat’ on ekologinen kannanotto.”

”Mielestäni koko kulttuurimme on velkaa Välimeren ympärillä vallinneille kulttuureille kuten kreikkalaiselle, roomalaiselle ja arabialaiselle kulttuurille. Välimeren rannoilta löytyy myös näiden kulttuurien rakennettua ympäristöä. Kirjan loppupuolella on sarja Sana joka sopisi mystiikan nimeksi kirjeenvaihdosta Odysseuksen kanssa. Odysseus edustaa minulle kirjallisen ja luovan kulttuurin taustaa. Rakentunut ympäristö on materiaalista puolta. Kirjallinen kulttuuri edustaa koko perimää, joka meillä on.”

Tauno Tuomivaara hehkuttaa myös kirjan hienoa kantta, josta hän on saanut positiivista palautetta jälkikasvultaan.

”Kirjan kansi on saanut paljon kiitosta. Sen on tehnyt Gabriel Graman, joka on romanialais-kreikkalainen Suomessa asuva taiteilija. Kannessa taitaa olla Troijan hevonen. Lapsenlapseni ovat hyvin tyytyväisiä pappansa kirjan kanteen, koska heillä on kaksi valkoista ponia.”

Entäpä sitten tulevaisuus ja maailman tila. Syyriassa soditaan ja fasismi nostaa päätään Euroopassa. Mitä vanha radikaali ajattelee maailman menosta?

”Suurin uhkamme on ilmastonmuutos. Meidän tulee varustautua sen varalle. Asevarusteluun käytettävät varat tulisi käyttää ympäristöinvestointeihin. En ole taustaltani vihreä, vaan olen vanhempaa sukupolvea. Kunnioitan toki vihreitä. Olen tekninen ja matemaattinen ympäristönsuojelija. Olen puolileikillisesti suositellut nuorisolle filosofian ja tiedotusopin opintojen sijaan kemian ja tekniikan opintoja. Tarvitsemme tulevaisuudessa valtavia investointeja, joissa tarvitaan noiden alojen osaajia.”

Tuomivaara ei kuitenkaan povaa maailmanloppua, vaan näkee ihmiskunnan tulevaisuudessa jopa valoa.

”Ihmiskunnalla on toivoa. Uskon viisauteen. Ei riitä, että ilmaston lämpenemistä jarrutetaan. Koulutus ja sivistys ovat lääke liikakansoittumista vastaan. Väestönkasvua voidaan hillitä yleisen tietotason nostamisella. Myös uusissa tekniikoissa on paljon mahdollisuuksia kuten aurinkoenergiassa, joka on kehittynyt nopeasti muun muassa Intiassa ja Kiinassa. Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa on onnistuttu tekemään öljyä vedestä ja ilmasta aurinkoenergian avulla. Luulin aluksi, että se oli vitsi, mutta tajusin, että tälläkin tavalla voidaan sitoa hiilidioksidia ilmakehästä.”

Rasismiin ja vihaan nojaavat massaliikkeet saavat Tuomivaaran kuitenkin mietteliääksi.

”Ongelmana ovat epä-älylliset joukkoliikkeet kuten perussuomalaiset. Ihmettelen myös miten maailman johtavassa valtiossa Yhdysvalloissa voi olla niin naiiveja ja kehittymättömiä ihmisiä niiden viisaiden tiedemiesten rinnalla. Kun valta on taloutta, se on toisaalta pelottavaa, toisaalta taas haluaisin olla optimisti ainakin teknisten innovaatioiden osalta. Työelämässä mukana oleminen oli minulle tekniikan ja tiedon eteenpäin viemistä. Poliittinen ja järjestötoiminta taas on mielipiteeseen vaikuttamista. Kumpaakin tarvitaan.”

Teksti Timo Kalevi Forss
Kuvat Essi Rajamäki

taunon_kirja

Rauhan rajakivi

Minulla on kädessäni
Pähkinäsaaren rauhan rajakivi
ja toisessa
kirje piispa Henrikille
se, joka historian kirjoittajalta
oli kadonnut
Unestako minä olin ne ominut
Täydenkuun valossa
Vanha mies, roolinsa raskauttama

Katsoin kuvaa
kuin kuormakirjaa
jossa lukee: Ukrainaan, muistoksi
rauhan rajalle; kirjoitus
täynnä absurdeja lauseenvastikkeita

Historian valossa
tämä oli pitkä ja pimeä vuosisata
Historian kirjoittaja
on tietämättäänkin
totuuden pyöveli

 

Tasaamisen vuosituhat (Lapsilleni – ja muitten)

Mietin täällä
turkoosinvärisen meren valossa
kumpi petti toisensa
minä vai vallankumous
Minä en sitä tehnyt
Enkä myöskään keskeyttänyt

Muutosta minä kannatan
Ihokasvarastojen jakamista niille
joilla on kylmä
Ympäristön vuoksi
enää ei tehdä uusia heillekään
joilla ei ole ensimmäistäkään
vaan ylimääräiset antavat käyttöön he
joilla on toinen

Tuleva aika on tasaamisen vuosituhat
Meillä on enää vähän tasattavaa
tehdään se niin, että kukaan ei jää ilman

 

 

Pääkirjoitus: Rauhanmerellä sotilasruuhka

Uutisissa kerrottiin äskettäin, että kiinalainen laivasto-osasto on saapumassa heinäkuussa Itämerelle harjoittelemaan Venäjän laivaston kanssa. Tähän mennessähän kaukaisimmat tänne harjoittelemaan tulleet alukset ovat olleet Tyynenmeren toiselta laidalta.

Ruotsi järjestäää syyskuussa Aurora 17 -sotaharjoitukset, joihin osallistuvat armeijan kaikki aselajit. Suomalaisten lisäksi harjoituksiin Ruotsin maaperällä osallistuu ensimmäistä kertaa myös yhdysvaltalaissotilaita. Käytännössä samaan aikaan Venäjä pitää valtavat Zapad (’länsi’) 2017 -sotaharjoitukset yhdessä Valko-Venäjän kanssa. Itämeren alueella tulee siis olemaan melkoinen sotilasruuhka maalla, merellä ja ilmassa. Kylmän sodan jälkeen tällaista tilannetta ei ole ollut. Nyt sitten kiistellään siitä, kuka aloitti aseidenkalistelun – sen sijaan että miettisimme sitä, kuka ensimmäisenä tekisi aloitteen jännitteen liennyttämiseksi.

Rauhanpuolustajat järjesti pienen mutta näyttävän mielenilmauksen Rovaniemellä Suomen järjestämiä ACE 2017 -ilmasotaharjoituksia vastaan toukokuussa. Suomalaiset rauhanjärjestöt ilmaisivat yhdessä huolensa harjoituksista. Nato-maiden sotilaskoneiden, muun muassa USA:n B-52-pommikoneen, vierailu Suomen isännöimissä sotaharjoituksissa on väärä signaali suurvaltojen lisääntyneeseen sotilaallisen aktiivisuuteen lähialueellamme. Rauhanjärjestöjen mielenilmaus herätti vastarintaa. Jälleen kerran leimakirves heilui väittäen, että olisimme Venäjän asialla, koska emme vastusta sen järjestämiä sotaharjoituksia. Rauhanjärjestöt pitävät tietysti kaikkien maiden sotaharjoituksia turhina – mutta suomalaisina toimijoina huolemme kohdistuu erityisesti siihen, miten Suomi asemoituu ja näyttäytyy turvallisuuspolitiikassaan. Emme ole järjestäneet mielenosoituksia sen kummemmin Venäjän omia sotaharjoituksia vastaan kuin protestoineet USA:n ja Nato-jäsenten harjoittelua vastaan lähialueiden Nato-maissa, vaikka rauhanjärjestöt ajavat nimenomaan kaikkien maiden aseidenriisuntaa ja liennytystä.

Itämeri on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä, herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Kiihtyvä sotilaallinen luonnonvarojen haaskaus ja sen mukanaan tuomat ympäristöongelmat vain lisäävät Itämeremme ahdinkoa. Nekin voimavarat pitää valjastaa kansainvälisessä yhteistyössä suurimman turvallisuusuhkamme, ilmastonmuutoksen, torjuntaan.

Kesästä voi nauttia rauhallisemminkin. Rauhanjärjestöillä on eri puolilla Suomea monenlaista toimintaa pitkin kesää. Kootusti ne löytyvät järjestöjen yhteisiltä rauha.org-nettisivuilta. Muita suositeltavia kesänautintoja ovat esimerkiksi leijojen lennättely, kaarnalaivojen uittelu ja käpylehmien paimennus.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

KOLUMNI: Kelvottomia uutisia

raimopesonen-683x1024_2Elämme jälleen rauhanaseiden aikaa. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto on todennut, että Venäjä on vastuussa jännityksen kasvattamisesta Itämerellä, ja USA:n johtaman liittokunnan entistä näkyvämpi läsnäolo alueella puolestaan lisää vakautta. Rauhanaseiden lisäämisen ja harjoittelun välitön tavoite on hillitä Venäjälle luonteenomaista hyökkäyshalua. Pidemmän tähtäimen tavoitteeksi voi nähdä Venäjän pakottamisen tilanteeseen, jossa sen resurssit eivät riitä vastaamaan rauhanaseiden määrän kasvuun. Tätä tavoitetta tukevat talouspakotteet ja öljyn hintasota.

Tämä kaikki on tiedotusvälineitä seuraaville tuttua. Itämeren alueen jännityksen kasvaminen eli Venäjän uhka on niin ikävä asia, että se on loistava uutisaihe. Jännityksen ja uhan lieventäminen taas on niin iloinen asia, että se on uutisaiheena vähän vaisumpi. Kaikkihan tietävät, että nimenomaan huonot uutiset myyvät. Tästä huolimatta media on uhrautuvasti antanut palstatilaa rauhanaseille ja -harjoituksille.

Kun Venäjä ei ole osoittanut välittömiä hyökkäysaikeita, ensimmäinen tavoite on saavutettu – ja samalla rauhanaseiden vakauttava vaikutus on todistettu. Pidemmän tähtäimen tavoiteen saavuttaminen, eli Venäjän asemenojen kääntyminen laskuun, taas olisi uutispaukku, joka käynnistäisi todellisen lööppi-ilotulituksen. Uhka väistyy. Tavoite saavutettu. Voitto uudessa kylmässä sodassa.

Tai näinhän sitä luulisi.

Arvostettu brittiläinen puolustusasioihin keskittynyt Jane’s-sivusto kertoi maaliskuussa Venäjän supistaneen tämän vuoden puolustusbudjettiaan 25 prosentilla. Uutisia aiheesta saa etsiä suomalaismediasta melko tiheällä kammalla. Marraskuussa 2016 Väli-Suomen sanomalehdet tosin siteerasivat Svenska Daglabladetin uutista tulevista leikkauksista. Vaikka asemenot jäävät edelleen vuoden 2014 tasoa korkeammalle, neljänneksen pudotus on melkoinen – varsinkin, kun Svenska Dagbladet arvioi suunnan säilyvän vuoden 2017 jälkeenkin.

Suomalaismedialle leikkausuutinen ei ole hyvä eikä huono, vaan pelkästään julkaisukelvoton, koska se ei sovi vallitsevaan kertomukseen, johon kuuluu yksiselitteinen ja vakaa idän uhka. Kertomuksen osittainenkin kyseenalaistaminen vaarantaa myös sen varaan rakennetun vallankäytön.

Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.

Epävarmuus Trumpin kaudella

karim_juttu3_17Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi on muuttanut kansainvälisen politiikan entistä arvaamattomammaksi. Maailma on odottanut Trumpin seuraavia liikkeitä. Viimeaikaisista tapahtumista on mahdollista tehdä joitain varovaisia johtopäätöksiä.

 

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli valtansa huipulla. Kun vielä kylmä sota päättyi Neuvostoliiton romahtamiseen, alettiin puhua uudesta maailmanjärjestyksestä ja historian lopusta. Yhdysvallat ja Euroopan unioni muodostivat liittolaisineen poliittisen lännen ja vetivät entisiä Varsovan liiton maita Itä-Euroopasta Naton jäseniksi.

Vuonna 2000 Yhdysvaltojen ruoriin asettui George W. Bush. Syyskuun 11. päivän terrori-iskut innostivat uuskonservatiiviset haukat toteuttamaan aggressiivisempaa interventiopolitiikkaa. Miehittäessään liittolaisineen Afganistanin ja Irakin USA yritti samalla laajentaa globaalia sotilastukikohtaverkostoaan entisen Neuvostoliiton alueelle Keski-Aasiaan terrorisminvastaisen sodan nimissä.

USA:n johtamat sotilaalliset interventiot syöksivät Lähi-idän kaaokseen. Maan julkinen velka paisui samalla, kun ”hyvän seriffin” maine tahraantui lopullisesti joukkotuhoasevalheiden ja kidutusskandaalien paljastuttua. Bushin kausi päättyi asuntokuplasta puhjenneeseen finanssikriisiin. Laskutavasta riippuen Afganistanin ja Irakin sodat ovat maksaneet amerikkalaisille veronmaksajille 2–6 triljoonaa dollaria.

KOHTI MONINAPAISTA MAAILMAA

Vuonna 2008 Venäjä otti Vladimir Putinin johdolla takapakkia yhteistyöstä Naton kanssa. Se osoitti Georgiassa olevansa valmis käyttämään sotilaallista voimaa mikäli sen keskeiset intressit olisivat vaarassa. Keski-Aasiassa USA oli joutunut jättämään sotilastukikohtansa yhden toisensa jälkeen. Etelä-Amerikassa oli jo pitkään virinnyt bolivaarinen vallankumous Hugo Chávezin innoittamana.

Heikentynyt USA ja euroalueelle levinnyt talouskriisi kannustivat nousevia talousmahteja Brasiliaa, Venäjää, Intiaa ja Kiinaa yhteistyöhön. Maiden johtajat tapasivat Venäjällä Jekaterinburgissa vuonna 2009 ja päättivät yhdessä tavoitella poliittista vaikutusvaltaa. Pian seuraan liittyi myös Etelä-Afrikka. Nämä BRICS-maat sitoutuivat kehittämään moninapaista maailmanjärjestystä.

Seuraavana vuonna USA:n presidentiksi nousi Barack Obama. Yhdysvaltojen ensimmäinen tummaihoinen presidentti, kuin itse Martin Luther King, palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla ennen kuin hän oli edes ehtinyt kääriä hihojaan. Monet todella uskoivat Obamaan ja hänen lupauksiinsa. Oliko Obaman valinta sittenkin vain Bushin tahraaman maineen palauttamisyritys, jotta Yhdysvallat nähtäisiin taas demokratian ja ihmisoikeuksien tyyssijana?

Obama peri Bushilta terrorismin vastaisen sodan ja talouskriisin. Rauhannobelisti jatkoi totuttua militaristista linjaa, mutta toisin kuin Bush, hänen hallintonsa operoi kulisseissa. Samalla kun media uutisoi joukkojen vetäytymisestä, pommitukset jatkuivat Irakissa ja Afganistanissa ja lennokki-iskut Jemenissä ja Pakistanissa.

Israelin ja Palestiinan rauhanneuvottelut olivat jäissä. Islamististen äärijärjestöjen oli helppo toimia sekasortoisessa Lähi-idässä. Irakin miehitys lisäsi Iranin vaikutusvaltaa. Iranin johtamaan shiialaiseen blokkiin kuuluivat uuden Irakin keskushallinto, Syyria ja Libanonin Hizbollah. Israel, Nato-maa Turkki ja Saudi-Arabian johtama sunniblokki (Egypti, Jordania sekä Arabian niemimaan pienet kuningas- ja sheikkikunnat Kuwait, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Qatar ja Bahrain) olivat huolissaan Iranin vahvistumisesta ja etenkin sen ydinohjelmasta.

Juuri kun Obama ilmoitti siirtävänsä sotilaallisen painopisteen niin sanotusta Lähi-idästä Itä-Aasiaan, puhkesi Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä median nimeämä ”arabikevät”. USA:n ja EU:n määrittämässä tahdissa marssineet liittolaisdiktaattorit Tunisiassa ja Egyptissä saivat lähteä. Kansannousua Libyassa lähdettiin tukemaan, ja lopuksi Nato-maat pommittivat kapinalliset voittoon. Syyriassa USA, EU sekä arabiliittolaiset (Turkki, Saudi-Arabia ja muut kuningaskunnat Qatar, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Bahrain, Kuwait, Jordania ja Marokko) tukivat kapinallisia parhaansa mukaan kammetakseen Syyrian presidentin Bashar al-Assadin vallasta. Lopputuloksena Syyria, Libya ja näiden lisäksi Jemen ovat ajautuneet kaaokseen, josta ääri-islamilaiset järjestöt, kuten Isis, elävät.

MAAILMAN PAINOPISTE VALUU ITÄÄN

Vaikka Kiinan, Intian ja Venäjän keskinäinen kilpailu vaikeuttaa niiden yhteistyötä, BRICS-maat ovat onnistuneet löytämään yhteisiä intressejä ja päämääriä. Vuonna 2013 Kiina käynnisti mittavan Yksi vyö, yksi tie -hankkeen (OBOR), joka sisältää rautateitä, satamia ja muuta infrastruktuuria historiallisen Silkkitien hengessä. Kiina haluaa valjastaa globalisaation prosessit omaksi edukseen.

Kansainvälinen valuuttajärjestö IMF julisti vuonna 2014, että Kiina oli ohittanut Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena. USA oli pitänyt ykköspaikkaa 1870-luvulta lähtien. Seuraavana vuonna syntyi Kiinan aloitteesta Aasian infrastruktuuri-investointipankki AIIB sekä BRICS-maiden Uusi kehityspankki NDB. Onko USA:n hegemoniaan perustunut maailman talousjärjestelmä tullut tiensä päähän?

EU:n taloudellinen alamäki ja pankkien keinottelu ovat ajaneet unionin yhtenäisyyden kriisiin. Kreikka joutui kokemaan nahoissaan uusliberalistisen kauppapolitiikan kurituksen, jonka kohteeksi olivat yleensä joutuneet köyhät kolmannen maailman valtiot. Velkaiset EU-maat ja vanheneva väestö eivät pysty kilpailemaan Aasian talouskasvun kanssa. EU-maiden liittyminen Aasian infrastruktuuri-investointipankkiin koettiin USA:ssa puukon iskuna selkään.

Venäjän suorittama Krimin miehitys oli räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, ja Putinin Venäjä on joutunut Atlantin molemmin puolin huonoon valoon. Suhteutettuna USA:n ja EU:n vuosikymmeniä jatkuneeseen interventiopolitiikkaan Venäjän ”oman sotilastukikohdan” miehitys Sevastopolissa jäänee pieneksi alaviitteeksi historian kirjoissa. Molemminpuoliset talouspakotteet edistävät ainoastaan jatkuvaa talouskasvua kritisoivan kansainvälisen degrowth-liikkeen asiaa.

Venäjä palasi näyttävästi Lähi-idän estradille aloittaessaan pommitukset Syyrian kapinallisia vastaan, joiden avulla al-Assadin hallinto valtasi kapinallisten pääkaupungin Aleppon. Lisäksi Venäjä myi kehittyneen ilmatorjuntajärjestelmän Iraniin, joka on edistänyt suhteitaan Aasian maiden kanssa. Onko USA:n sotavoimien rajat tullut vastaan? Se luopui jo muutamia vuosia sitten vaatimasta al-Assadin eroa Syyriassa ja osallistui kansainväliseen sopimukseen Iranin ydinohjelmasta. Syystäkin Saudi-Arabia ja Israel ovat olleet huolissaan Lähi-idän valtatasapainon järkkymisestä, vaikka niiden oma välitön turvallisuus on lyhyellä aikavälillä lisääntynyt niiden vihollisten taistellessa keskenään.

Vastauksena Aasian taloudelliselle vahvistumiselle Obaman hallinto neuvotteli kansainvälisistä vapaakauppasopimuksista (muun muassa TTIP Euroopassa ja TPP Tyynellämerellä). Naton tehtävänä on ollut Venäjän liikkumavaran minimoiminen Euroopassa samalla, kun sotilasoperaatiot jatkuvat Afganistanissa, Irakissa ja Syyriassa. Jemenissä USA:n ilmaiskut tappoivat YK:n mukaan vuonna 2015 enemmän siviilejä kuin al-Qaida.

Vuonna 2014 USA suoritti Afrikassa 674 sotilasoperaatiota. Määrä kasvoi 300 prosentilla vuodesta 2008, jolloin se perusti Afrikan sotatoimialueen esikunnan Usafricomin. Maanosan suurimmaksi yksittäiseksi kauppakumppaniksi on noussut kuitenkin Kiina, joka pyrkii haastamaan sotilaallisesti USA:n hegemonian lähialueillaan. USA:n globaali sotilaallinen hallinta käy yhä raskaammaksi taakaksi kantaa, ja Kiina on pyrkinyt haastamaan USA:n lähialueillaan halvemmilla sotilasteknisillä ratkaisuilla. Aasiassa seurataankin huolestuneena Kiinan sotilasmahdin kehitystä. USA on pyrkinyt vakuuttamaan eripuraisia liittolaisiaan Japania ja Etelä-Koreaa niiden puolustamisesta pahan paikan tullen.

Kiinalla on monia heikkouksia. Se ei voi luottaa liittolaisiinsa Intiaan ja Venäjään. Malaccan kapea salmi Singaporessa on USA:n sotilaallisessa hallinnassa ja sen läpi kuljetetaan huomattava määrä öljyä Aasiaan – kolme kertaa enemmän kuin Suezin kanavan kautta. Kiinan talous on alkanut osoittaa hidastumisen merkkejä ja maalla on suuria ympäristöongelmia. BRICS-maa Brasilian johtoon asetettiin USA:n tiedustelupalvelun entinen informantti ja vasemmistohallitukset ovat Etelä-Amerikassa vastatuulessa.

MAAILMANPOLITIIKAN SEKAVA PAKKA

Kaikkea tätä taustaa vasten Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi herättää monia kysymyksiä. Trumpin lupaukset ja vaaliretoriikka America first (Amerikka ensin) vetosi äänestäjiin. Kuinka pitkälle Trump on valmis menemään sisä- ja ulkopolitiikassaan lupaustensa lunastamiseksi?

Astuttuaan virkaansa hän ensimmäisinä tekoinaan romutti vapaakauppasopimukset, joiden piti olla USA:n pitkään ja huolellisesti suunniteltuja vastauksia moninapaistuvan maailman haasteisiin. Vetäytyminen Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta sai USA:n liittolaiset Australian ja Uuden-Seelannin vetoamaan Kiinaan, että se korvaisi USA:n, jotta sopimus syntyisi. Trump ikään kuin lahjoitti tarjottimella sopimuksen Kiinalle, jota vastaan sopimus oli suunnattu.

Kesäkuun puolessavälissä Intia ja Pakistan liittyivät Kiinan OBOR-hankkeen hengessä virallisesti euraasialaiseen Shanghain yhteistyöjärjestöön (SCO), johon kuuluvat Kiinan ja Venäjän lisäksi Keski-Aasian maat. Venäjä haluaisi mukaan myös Iranin. Kiina ja Kaakkois-Aasian maiden ASEANin (muun muassa Malesia, Indonesia, Filippiinit, Singapore, Thaimaa, Vietnam, Laos) väestömäärältään maailman suurin vapaakauppa-alue tiivistyy haasteista huolimatta.

Yksittäisiä valtioita ja niiden suurvaltasuhteita seuraamalla on mahdollista havainnoida tulevaisuudennäkymiä hiukan tarkemmin. Turkki, Egypti, Iran, Saudi-Arabia ja vaikkapa Filippiinit tasapainottelevat mahdollisuuksiensa mukaan suhteessa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Vanhat liittoutumat rakoilevat konflikteissa (Syyria, Libya ja Jemen) sekä vaikkapa suhteessa Itä-Kiinan meren saarikiistoihin.

Nato-maa Turkki on Recep Tayyip Erdoğanin johtamana ottanut etäisyyttä Yhdysvaltoihin ja EU:hun, mutta ei näytä toistaiseksi löytävän yhteistä säveltä Venäjän kanssa Syyrian konfliktissa. Turkki ja Iran taas tukevat yhdessä Qataria tämän ajauduttua poliittiseen kiistaan Saudi-Arabian johtaman blokin kanssa. Saudi-Arabian perinteinen liittolainen Egypti on Abdel Fattah al-Sisin johtamana ollut tukkanuottasilla Saudi-Arabian kanssa ja alkanut tukea julkisesti al-Assadin hallintoa Syyriassa. Viime vuoden lopulla Saudi-Arabia jopa katkaisi öljyntoimitukset Egyptiin. Jemenissä Egypti ja saudit käyvät kuitenkin sotaa yhteisessä rintamassa ja Egypti tukee Saudi-Arabiaa Qatar-kiistassa. Libyassa Egypti on joidenkin lähteiden mukaan aloittanut sotilasyhteistyön Venäjän kanssa.

Filippiinit on Rodrigo Duterten johdolla ottanut etäisyyttä Yhdysvaltoihin. Samalla se miehitti muutamia Itä-Kiinan meren saaria ja riuttoja öljynporauksia varten. Tavatessaan Kiinan presidentin Xi Jingpingin Duterte väitti Kiinan johtajan uhanneen sotatoimilla, mikäli Filippiinit ei vetäytyisi valtaamiltaan alueilta. Kiina ei ole vahvistanut Duterten väitteitä. Samaan aikaan Filippiinit on tehnyt USA:n erikoisjoukkojen kanssa yhteistyötä ääri-islamistien vastaisessa taistelussa Mindanaon saarella.

TRUMPIN TEMPOILEVA LINJA

Trumpin arvaamaton ulkopolitiikka on mahdollistanut uusia avauksia. Monet USA:n aiemmat liittolaiset tuntuvat palanneen keräämään mahdollisia irtopisteitä 2000-luvun alun lähtöasetelmista, josta ne luisuivat omille teilleen Obaman kauden lopulla. Jatkavatko ne taas poliittisen liikkumavaran kartoittamista, kun mahdolliset hedelmät on korjattu? Trumpilla on runsaasti keppiä ja porkkanaa tarjolla.

Trumpin suhteet Venäjään ovat niin epäselvät, että jopa senaatin tiedustelukomitea on aloittanut tutkinnat yhteyksien selvittämiseksi. Kosmeettiset pommitukset Syyrian hallinnon lentokentälle eivät hälventäneet epäilyjä Trumpin hyvistä Venäjä-suhteista. Ne pikemminkin nolasivat Kiinan presidentin Jingpingin, joka istui illallisella Trumpin kanssa pommitusten alkaessa. Tapaamisen jälkeen Trump julisti neuvotteluita Jinpingin kanssa menestykseksi. Yhteinen sävel oli löytynyt. Eikö Kiinan pitänyt olla amerikkalaisten työpaikkojen päävihollinen?

Ensimmäiseksi ulkomaanvierailukohteekseen Trump valitsi Saudi-Arabian. Islamofobiset äänenpainot katosivat kuin pieru Saharaan Trumpin ylistäessä ”rauhanuskontoa” islamia ja ”rauhanomaisen saudikuningaskunnan” panosta terrorisminvastaisessa sodassa. Egyptin al-Sisi oli saapunut monien muiden islamilaisten maiden johtajien tavoin paikalle. Trumpin julistamia noin 350 miljardin dollarin kauppoja säestivät vihamieliset Iran-lausunnot, jotka olivat hunajaa saudien korville. Trump on aiemmin uhannut vetäytyä Iranin ydinohjelmasopimuksesta.

Saksan Angela Merkelille Trump puolestaan lätkäisi 350 miljardin euron laskun ja vaati eurooppalaisia Nato-kumppaneitaan lisäämään asemäärärahoja. Yhtenäiseen historialliseen länteen uskovat saivat lisää vettä myllyyn, kun Trump jätti puheessaan mainitsematta tukensa Naton yhteispuolustukselle. Myöhemmin Trump on vakuutellut pitävänsä kiinni Naton viidennestä artiklasta. Entä minne Trump unohti länsimaiset arvot vetäessään USA:n Pariisin ilmastosopimuksesta?

AJAN HENKI

Maahanmuuttajista tehdään syntipukkeja, kun tuloerot kasvavat ja ihmisten ostovoimaa heikkenee. Eurooppa on alkanut taas muistuttaa huolestuttavalla tavalla Hannah Arendtin (1907–1975) Totalitarismin synty -teoksessaan kuvaamaa kehitystä, joka johti toiseen maailmansotaan ja kuolemanleireihin. Etenkin kirjan toinen luku Imperialismi on valitettavan ajankohtainen kuvaus.

Asevarustelu, nationalismin voimistuminen, pakolaiskriisi ja ilmastonmuutos rytmittävät populististen liikkeiden esiinmarssia. Ilmiö toistaa itseään ympäri maailmaa. Turkin Erdoğanin, Filippiinien Duterten, USA:n Trumpin, Unkarin Viktor Orbánin, Intian Narendra Modin ja monen muun retoriikasta ja politiikasta löytyy paljon yhteisiä elementtejä. Samaan kategoriaan voidaan lukea myös ääri-islamilaiset jihadistiliikkeet.

On puhuttu faktojen jälkeisestä maailmasta, valeuutisoinnista ja hybridisodista. Ehkä propaganda ei vain ole enää kenenkään yksinoikeus? Pikemminkin muuttunut mediaympäristö tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden pönkittää omaa toivottua maailmankuvaa. Nettiostrakismiksi kutsutaan ilmiötä, jossa sosiaalisessa mediassa keskusteltaessa ymmärretään tahallaan väärin keskustelukumppanin viesti irrottamalla kommentit asiayhteydestään.

Kyse ei silti näytä olevan sivilisaatioiden välisestä yhteentörmäyksestä, vaikka näin usein huntingtonilaisessa hengessä esitetään. Pikemminkin törmäyskurssilla näyttäisivät olevan Moisés Naímin mukaan niin sanotun etelän nouseva ja pohjoisen taantuva keskiluokka. Maailman talouseliitti tuntuu tulevan hyvin toimeen keskenään kansallisuudesta, ideologiasta tai uskonnosta riippumatta.

Globaaleja haasteita voidaan ratkaista vain vuoropuhelun avulla. Moninapaistuvassa maailmassa ketkään eivät pääse sanelemaan muille, kuinka pitää elää. Kiinassa usein muistutetaankin Yhdysvaltoja siitä, että Kiina on tuhansia vuosia vanha sivilisaatio. Nuoren 200-vuotiaan Yhdysvaltojen tulisikin heidän mukaansa kuunnella kokeneempaa kumppaniaan. Ylivertaiseen vapaaseen ja demokraattiseen länsimaiseen omakuvaan pohjaavat narraatiot eivät kuitenkaan tunnu antavan liikkumavaraa maailman historian monipuolisempaan tarkasteluun. Etenkään, kun aasialaista kumppania pitää katsella alhaalta ylöspäin.

Teksti Karim Maiche
Kuvitus Essi Rajamäki

 

Loviisan Leena

viikari3_17Loviisan Rauhanfoorumi sai uuden pääsihteerin, kun sivarikouluttaja Leena Viikari tarttui puikkoihin. Järjestötyöhön luokanopettajan paikalta loikan ottanutta Viikaria kiinnostavat ympäristöasiat. Rauhanfoorumiin hän haluaa lisätä lasten ja nuorten ohjelmaa, koska Suomeen tarvitaan uusi aktivistisukupolvi.

 

Tuhannen tuskan -kahvilan terassi Loviisassa tulvahtaa täyteen iloista energiaa, kun Leena Viikari ilmestyy paikalle. Matkalla hän on ostanut kirpparilta kirkkaankeltaisen collegepuseron, koska sää ei ollutkaan ihan odotetun lämmin.

Viikari on vuodenvaihteessa valittu Loviisan Rauhanfoorumin uudeksi pääsihteeriksi. Hän seuraa tapahtuman 30-vuotisessa historiassa kahta miestä, Veli-Matti Hynnistä ja Timo Virtalaa. Oli varmaan aikakin saada naisenergiaa kehiin.

Leena Viikari on koulutukseltaan luokanopettaja. Muutaman peruskouluvuoden jälkeen hän ajatteli, että voisi olla aika kokeilla jotain muuta. Hän löysi innostavan työn ja työyhteisön Lapinjärven siviilipalveluskeskuksesta.

Viikarin vastuulla on yksi neljästä sivareille tarjottavasta koulutussuunnasta eli väkivallan ennaltaehkäisy. Työ on hektistä: opiskelijoita on ryhmässä kerrallaan 30–40 ja kuukauden välein porukka vaihtuu.

Pohtiessaan omaa tietään maailmanparantajana Viikari on hetken hämmentynyt, mutta oivaltaa sitten, että siitähän se varmaan lähti, että oma lapsuudenperhe oli hyvin ennakkoluuloton ja kansainvälisesti suuntautunut. Oman koulupolkunsa Viikari aloitti aikoinaan Tansaniassa vanhempien työkomennuksen aikana.

Nuoruuden kokemuksiin kuuluu myös au pair -pesti Liettuassa ja liikunnan opetusta Namibian Ambomaalla. On selvää, ettei Viikarin maailma rajoitu Suomeen ja suomalaisiin.

Tiedon välittämisellä voi vaikuttaa

Leena Viikarilla ei ole taustaa järjestötyössä eikä missään näkyvässä aktivismissa. Hän on lapsesta asti ollut hyvin eläinrakas ja siksi ympäristöasiat ovat kiinnostaneet. Pikkuhiljaa kiinnostus ihmisoikeuskysymyksiin on myös tullut keskeiseksi osaksi elämää.

Erityisesti vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen avasi Viikarin silmät huomaamaan, että kaikkia ei ehkä ohjaakaan ihan samanlainen humaani maailmankatsomus kuin häntä itseään. Hän ei ole pitänyt itseään aktivistina, vaan on toteuttanut vaikutustyötä lähinnä omilla arkisilla teoilla. Viime vuosina Viikari on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että hyvien asioiden eteen on syytä toimia myös näkyvästi ja yhdessä ihmisten kanssa. Marssijaa hänestä ei silti taida tulla.

”Minulle luontainen tapa vaikuttaa on tiedon välittäminen. Tuntuu mahtavalta toteuttaa jotain näkyvää, kuten nyt tämä Rauhanfoorumi. Tässä työssä pääsee kontaktiin valtavan mielenkiintoisten ihmisten kanssa.”

Loviisan Rauhanfoorumi juhlii tänä vuonna 30-vuotissyntymäpäiväänsä.
”En kyllä ensimmäisenä pääsihteerivuotenani aio kaikkea mullistaa. Jonkin verran haluan lisätä lasten ja nuorten ohjelmaa, koska se on minulle luontaisinta toimintaa.”

Pääsihteeri toimii tiiviissä yhteistyössä Kristillisen rauhanliikkeen ja Loviisan Rauhanfoorumin neuvottelukunnan kanssa. Neuvottelukuntaan kuuluu suurimpien rauhanjärjestöjen edustajia ja muita aktiivisia kansalaistoimijoita. Neuvottelukunnan toiminnan perinteisiin kuuluu esimerkiksi foorumin seminaariohjelman ideointi.

Tulevaisuudessa Viikari haluaisi monipuolistaa tapahtumaa siten, että siihen olisi helppo osallistua myös erittäin matalalla kynnyksellä.
”Toivoisin paikalle ihan tavallisia pulliaisia lähialueelta, ja kyllä kauniiseen Loviisaan kannattaa tulla kauempaakin fiilistelemään.”

Neuvottelukunnan seminaarit ja paneelikeskustelut ovat usein vaikuttaneet enemmänkin teemojensa asiantuntijoille suunnatuilta. ”Osallistuin yhtenä vuotena sivarien kanssa seminaariin ja ajattelin, että nyt nämä pojat eivät kyllä tajua tästä mitään. Sisältö oli turhan vaikeaa sellaiselle, jolla ei ollut aiempaa teemojen tuntemusta.”

Ohjelmaa uudelle aktivistisukupolvelle

Rauhanasiaa aloittelijoille siis tarvittaisiin lisää. Pitäisi myös miettiä sellaisia ohjelmanumeroita, jotka houkuttaisivat paikalle nuoria aikuisia ja uutta aktivistisukupolvea.

”Ohjelma on tänäkin vuonna monipuolinen. Teemana on ’Rauhan Suomi’, mikäpä muukaan Suomi 100 -hengessä. Ohjelmaa on Suomen synnystä paperittomien asioihin.”

Lauantaiaamu alkaa viimevuotiseen tapaan Mahdollisuuksien torilla. Iltapäivän seminaariohjelman jälkeen illalla pääsee länsiafrikkalaisiin rytmeihin rumpubändi Faso Kanin tahdissa.

Sunnuntai alkaa kirkolla rauhanmessun merkeissä. Syntymäpäiväseminaarin juhlapuhujana on itse Tarja Halonen. Musiikkiteatteri Kapsäkki tarjoilee foorumilaisille Herääminen-oopperan. Ohjelma päättyy Hiroshima-päivän iltatapahtumaan kauniilla Laivasillalla.

Teksti ja kuva Hanna Niittymäki

Loviisan Rauhanfoorumi 5.–6.8.2017
www.rauhanfoorumi.fi

 

Kertomuksia rohkeudesta 11: Abdul Ghaffar Khanin aseeton armeija

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, itsenäistytty, puolustettu valtioita ja johdettu poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin kansainvälisessä politiikassa ja arkipäiväisessä kanssakäymisessäkin. Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Tämä on sarjan yhdestoista osa.

 

”Lupaan pidättäytyä kaikesta väkivallasta ja kostosta. Lupaan antaa anteeksi niille, jotka sortavat minua tai kohtelevat minua julmasti. (– –) Lupaan elää yksinkertaisesti, harjoittaa hyveitä ja pysyä erossa pahasta. Lupaan noudattaa hyviä tapoja ja käytöstä ja olla ahkera. Lupaan omistaa vähintään kaksi tuntia päivässä sosiaaliseen työhön.”

– Ote Khudai Khidmatgar -liikkeen valasta.*

Syyskuussa 1929 kansanvalistaja, itsenäisyystaistelija, hengellinen ja poliittinen johtaja, profeetaksikin kutsuttu Khan Abdul Ghaffar Khan perusti Khudai Khadmatgar – eli Jumalan palvelijat -nimisen aseettoman armeijan. Siitäa kasvoi nopeasti maailman suurin ja kurinalaisin kansalaistottelemattomuutta harjoittava rauhanliike.

”Kaikista Gandhin ympärillä olleista erinomaisista johtajista Badshah Khan teki minuun suurimman vaikutuksen, koska hän ei pelkästään ymmärtänyt Gandhin opetuksen, vaan myös noudatti sitä täydellisesti”, kirjoittaa Abdul Ghaffar Khanin elämäkerran kirjoittanut Eknath Easwaran.

Abdul Ghaffar Khan oli suurikokoinen ja pitkäikäinen mies, harras muslimi ja Mohandas Gandhin hyvä ystävä ja yhteistyökumppani. Hän syntyi brittiläisen Intian luoteisosassa, nykyisen Pakistanin ja Afganistanin rajaseuduilla. Häntä kutsuttiin usein ”Rajaseutujen Gandhiksi” tai ”Bacha” tai ”Badshah” Khaniksi, eli kuninkaiden kuninkaaksi.

Etniseltä taustaltaan Ghaffar Khan kuului pataaneihin, jotka ovat nykyisen Afganistanin suurin ja nykyisen Pakistanin toiseksi suurin etninen ryhmä. Ghaffar Khanin väkivallattomuuden tekee mielenkiintoiseksi se, että tuohon aikaan pataanit olivat tunnettuja brutaaliudestaan, militarismistaan ja kostamiseen velvoittavasta badal-traditiostaan. Ghaffar Khan kasvoi kulttuurissa, jossa kunnia oli yksi keskeisimmistä arvoista ja käsitteistä. Alkusysäys Ghaffar Khanin väkivallattomuudelle ja pasifismille lienee tullut hänen isältään, joka vastoin yleistä käsitystä opetti lapsilleen, että kunnian voi säilyttää muullakin tavalla kuin kostamalla.

KUNNIA ENNEN KAIKKEA

Lukion viimeisellä luokalla Ghaffar Khan hyväksyttiin arvostettujen brittiläisen Intian armeijan ”vartijoiden” joukkoon. Khanin armeijaura päättyi kuitenkin ennen kuin oli edes alkanut: hän oli sattumalta läsnä, kun brittisotilas julkisesti nöyryytti hänen vartijaystäväänsä. Tällaiseen instituutioon Khan ei katsonut voivansa liittyä, ei vaikka päätös kääntää selkä näin uljaalle uralle oli perheelle karvas pettymys. Vuoden yliopistossa opiskeltuaan Khan palasi kotiseudulleen ja ryhtyi viljelemään kotitilan maita.

Pataanien periksiantamattomuuden ja Khaibarsolan strategisen painoarvon vuoksi – sen kautta kuljettiin Persiasta ja Keski-Aasiasta Intiaan – brittihallinto oli Khanin kotiseuduilla muuta Intiaa kovaotteisempaa ja mielivaltaisempaa. Miehittäjien epäoikeudenmukaisuudet vaivasivat Khanin mieltä, ja yhä kasvavassa määrin häntä ahdisti myös oman kotiseutunsa köyhyys, tietämättömyys, apatia ja lisääntyvä väkivalta. Hän päätti tehdä asialle jotain. Nuoresta iästään ja mullahien vastustuksesta huolimatta hän perusti 20-vuotiaana ensimmäisen koulunsa.

Koulusta tuli hyvin suosittu, varsinkin liberaalien keskuudessa, joten hän perusti uusia kouluja lähikyliin. Hän perusti myös epäpoliittisen uskonnollisen järjestön, joka pyrki parantamaan paikallisten asukkaiden taloudellista ja sosiaalista asemaa. Hän kiersi kylästä kylään julistamassa vakaumustaan ja perusti alueen ensimmäisen pataaninkielisen lehden sekä toimi sen päätoimittajana. Edes perheen perustaminen ei hillinnyt Khanin vauhtia. Kun hänen isänsä kritisoi häntä tästä, hän vastasi, että hänen mielestään ihmisten kouluttaminen ja kansakunnan palveleminen ovat yhtä pyhiä velvollisuuksia kuin rukoukset.

Khan oli naimisissa kahdesti, mutta kummatkin vaimot kuolivat nuorina, ensimmäinen influenssaan ja toinen putoamisonnettomuudessa pyhiinvaellusmatkalla Jerusalemissa. Suurimman osan elämäänsä Khan eli siis leskenä.

Khaniin teki vaikutuksen häntä parikymmentä vuotta vanhemman Mohandas Gandhin yksinkertainen elämäntapa ja vaatimukset totuuden ja väkivallattomuuden kunnioittamisesta kaikilla elämänaloilla. Gandhin sanoin: ”Väkivallattomuus on dynaamista ja tarkoittaa tietoista kärsimistä. Se ei tarkoita lempeää alistumista pahantekijän tahtoon, vaan aktiivista vastarintaa, jossa yksilö asettuu koko sielunsa voimalla tyrannin tahtoa vastaan.” Pataaneille Khan julisti, että he eivät vapautuisi koskaan, jos eivät luopuisi uskostaan väkivaltaan. Väkivalta synnyttää vain vihaa ja pelkoa, ja viha ja pelko eivät koskaan johda vapauteen.

PUNAPAIDAT

Ensimmäiset Khudai Khidmatgar -soturinsa eli punapaidat Khan rekrytoi omien koulujensa oppilaista. Ensimmäisenä vuonna mukana oli arviolta tuhat väkivallattomuuskoulutuksen saanutta, seuraavana vuonna 25 000 ja laajimmillaan, vuonna 1938, arviolta 60 000–100 000 miestä ja naista oli vannonut liikkeen valan ja saanut jonkinasteisen väkivallattomuuskouluksen.

Perusteellisimmillaan koulutus annettiin sotilasleirejä muistuttavissa olosuhteissa: siihen kuului sulkeisia, marsseja ja harjoituksia siitä, miten kohdata siirtomaaisäntien heihin mahdollisesti kohdistama väkivalta periksiantamattomuudella, rakkaudella ja anteeksiannolla. Kaikki liikkeeseen liittyvät vannoivat valan, jossa lupasivat elää väkivallattomuuden periaatteiden mukaisesti, palvella kaikkia ihmisiä tasavertaisesti ja toteuttaa väkivallattomuutta vain ja ainoastaan Jumalalle, ei henkilökohtaista mainetta tai etua saavuttaakseen.

Khudai Khidmatgarin metodeihin kuului muun muassa veronmaksusta kieltäytymistä, brittien hallinnoimien siviili- ja rikostuomioistuinten välttelyä, mielenosoituksia, boikotteja ja siirtomaaisäntien kanssa yhteistyötä tekevien kyläviranomaisten eristämistä. Britit reagoivat liikkeen toimintaan tehostamalla sortotoimenpiteitään entisestään, eli joukkopidätyksillä ja vangitsemisilla, pakkotyöllä, kylien ja ruokavarastojen polttamisilla, raiskauksilla, kastraatioilla, kidutuksilla ja summittaisilla teloituksilla. Siirtomaaisäntien väkivallasta huolimatta suurin osa Khudai Khidmatgarin joukoista pysyi uskollisena väkivallattomuuden valalleen.

Punapaidat osallistuivat Gandhin johtaman suolamarssin jälkeisiin kansalaistottelemattomuustempauksiin, mikä esimerkiksi Peshawarissa johti yli 500 punapaidan pidätyksiin. Alueen yhteisö tuli heidän tuekseen vannomalla valan ja listautumalla mukaan toimintaan. Tästä seurasi yleislakko ja mielenosoitukset sekä aseettomien ja väkivallattomien joukkojen ampuminen. Yli 200 ihmistä sai surmansa ennen kuin sotilaat kieltäytyivät enää tottelemasta ampumiskäskyä.

Vuoteen 1931 mennessä yli 5 000 liikkeen jäsentä oli pidätetty. Ghaffar Khan itse vietti brittivankiloissa yhteensä yli 15 vuotta. Aivan kuten Gandhi, myös Ghaffar Khan käytti vankilassaoloaikaansa hyödyksi ja muun muassa luki muiden uskontojen pyhiä kirjoja, kuten Raamattua ja hindujen Bhagavad-Gitaa.

ITSENÄISTYMISEN JÄLKEEN

Rauhantutkija Shireen Shahin mukaan Khudai Khidmatgar -liikkeellä oli ratkaiseva merkitys Intian niemimaan vapautuessa kolonialismista. Brittiläisen Intian jakautuminen hinduenemmistöiseen Intiaan ja muslimienemmistöiseen Pakistaniin oli karvas pettymys ja poliittinen tappio yhtenäisyyttä kannattaneille Khanille ja Gandhille, itsenäistymisiä seuranneista väkivaltaisuuksista puhumattakaan.

Khan jatkoi kansanvalistusta ja taisteluaan väkivallattomuuden puolesta itsenäisessä Pakistanissa, mutta uuden valtion eli Pakistanin islamilaisen tasavallan poliittinen johto ei suhtautunut hänen toimintaansa juurikaan brittejä suotuisammin. Itsenäistymistä seuraavana vuonna 1948 Ghaffar Khan nousi Pakistanin kansanpuolueen johtoon. Samana vuonna Intiassa Gandhi murhattiin ”liian islamilaisena”. Samoihin aikoihin Ghaffar Khan suljettiin kuudeksi vuodeksi kotiarestiin ”liian hindulaisena”.

Khan vietti Pakistanin vankiloissa kutakuinkin yhtä pitkään kuin brittienkin, eli yhteensä vankilassaoloaikaa kertyi yli neljäosa hänen elämästään. Khanin mukaan Pakistanin vankilaolosuhteet olivat brittiläisiäkin kurjemmat. Vuonna 1963 Amnesty International nimesi hänet Amnestyn vuoden vangiksi. Abdul Ghaffar Khan kuoli vuonna 1988 keuhkokuumeeseen 98-vuotiaana ollessaan kotiarestissa. Hänen hautajaisiinsa osallistui yli 200 000 ihmistä.

Marraskuussa 2010 Kabulissa järjestettiin kansainvälinen konferenssi Ghaffar Khanista ja väkivallattomuudesta. Afganistanin silloinen presidentti Hamid Karzai totesi tilaisuudessa pitämässään puheessa, että Afganistan ja Pakistan eivät olisi koskaaan ajautuneet tuhoisaan väkivallan kierteeseen, jos ne olisivat noudattaneet Ghaffar Khanin ohjeita.

Timo Virtala
Kirjoittaja on sosiologi ja sivarikouluttaja.

 

* Tapio Tammisen kirjasta Islamin aseeton soturi – Ghaffar Khan ja talebanien synty. Into 2011.

Lähteet:

Easwaran, Eknath: Nonviolent Soldier of Islam, Badshah Khan, a Man to Match His Mountains. Nilgiri Press 1999.

Shah, Shireen: The Frontier Gandhi: Abdul Ghaffar Khan – Muslim champion of nonviolence. Movement for the Abolition of War 2008.

Tamminen, Tapio: Islamin aseeton soturi. Ghaffar Khan ja talebanien synty. Into 2011.

Wood, Houston: Invitation to Peace Studies. Oxford University Press 2015.

 

Vammaisten oikeuksien edelläkävijä Moreno johtaa nyt Ecuadoria

ecuador3_17Sunnuntaina 2.4.2017 Ecuadorin uudeksi presidentiksi valittiin Lenín Moreno. Hänet tunnetaan rauhallisena neuvottelijana ja kansaa lähellä olevana leppoisana humoristina, vaikka edes hän ei ole välttynyt ikäviltä mustamaalaamiseen tähtääviltä puheilta tai siltä tosiasioiden vääristelyltä, mitä Ecuadorissa on jo ehditty kutsua tiedonvälityksen terrorismiksi. Lenín Morenon tuntevien ihmisten kertomuksista välittyy kuva uhrauksia kaihtamattomasta miehestä, joka on enemmän kuin koskaan valmis laittamaan elämänsä peliin palvellakseen lähimmäisiään.

 

Lenín Voltaire Moreno Garcés on vuonna 1953 Ecuadorin Amazonin puoleisella alueella syntynyt pitkän linjan poliitikko, vaikka hänen varsinainen politiikon uransa ei ole vielä kovin pitkä. Hänen kummatkin vanhempansa toimivat opettajina ja hän on ollut naimisissa puolisonsa kanssa jo yli 40 vuotta. Julkisen hallinnon kandidaatin tutkinnon suorittanut Moreno työskenteli turismiteollisuuden parantamiseksi aina siihen asti, kun hän menetti liikuntakykynsä ryöstössä vuonna 1998. Sen jälkeen hänestä kuoriutui pyörätuolista käsin ja selkäytimen aiheuttamasta alaraajojen halvauksesta huolimatta aktiivinen toiminnan mies. Moreno ryhtyi motivoimaan ihmisiä kiertämällä Ecuadoria ammattipuhujana. Hän on julkaissut kymmenkunta kirjaa ja toiminut kansallisen vammaispolitiikan johtajana.

NOBELIN RAUHANPALKINTOEHDOKAS

Vuonna 2006 Lenín Morenosta tuli Ecuadorin varapresidentti, ja hänet valittiin uudestaan samaan tehtävään vuosiksi 2009–2013. Hän sai jopa kansainvälistä mainetta erityisesti kahdesta sosiaalipolitiikan ohjelmasta, joista ensimmäinen (Misión Solidaria Manuela Espejo) tähtäsi löytämään ja tunnistamaan kaikki Ecuadorin vammaiset sekä hoitamaan heitä asianmukaisesti ja tukemaan heitä ilmaisin pyörätuolein ja kävelykepein. Toinen ohjelma (Programa Joaquín Gallegos Lara) pyrki antamaan riittävän taloudellisen tuen vakavasti vammautuneille, jotta he voisivat palkata itselleen pysyvän vakituisen avustajan.

Vuonna 2012 Moreno oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi työstään vammautuneiden ecuadorilaisten perustulon, hoidon ja hyvinvoinnin puolesta. Koska kyseinen malli on levinnyt useisiin muihin maihin kuten Guatemalaan, Kolumbiaan, Chileen, Peruun ja Uruguayhin, Ecuadorista on tullut vammaisoikeuksien saralla Etelä-Amerikan ja koko Latinalaisen Amerikan edelläkävijä.

Vuonna 2016, Japanin ja Ecuadorin maanjäristysten jälkimainingeissa, Moreno sai kansainväliset luonnonkatastrofeista vastaavat toimijat sitoutumaan vammaisille annettavaan erityiseen apuun, joka kulkisi aina hätätilan ensihoidosta tuhoista toipumiseen ja uudelleenrakentamiseen asti. Lisäksi hän on kunnostautunut aktiivisena vammaisten asuntopolitiikan tekijänä ja ajanut lakialoitetta, joka pakottaisi yritykset palkkaamaan ihmisiä, joiden kyvyt toimia ovat erilaiset.

TYÖTÄ UNOHDETTUJEN HYVÄKSI

Joulukuussa 2013 silloinen YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon nimesi Morenon Yhdistyneitten kansakuntien vammaisuuden ja saavutettavuuden erikoislähettilääksi. Hänen tehtäviinsä kuuluivat erityisesti sosiaalisesti yhdenmukaisempien yhteiskuntien edistäminen, kansainvälisen akateemisen ja kaupallisen yhteistyön syventäminen suhteessa eri lailla toimiviin ihmisiin ja heidän toimintakykynsä parantamiseen. Moreno pyrki motivoimaan useiden hallitusten poliittista tahtoa luoda laadukkaan elämän olosuhteet myös vammaisryhmille ja toteuttaa näin maailmanlaajuisesti paremmin YK:n yleissopimusta vammaisten henkilöiden oikeuksista (CRPD).

Morenon ja hänen sosialistisen Alianza País -puolueensa 48-sivuinen hallitusohjelma vuosille 2017–2021 käsittää kahdentoista erilaisen vallankumouksen määritelmät aina poliittisesta ja eettisestä vallankumouksesta kaupunkien ja nuorten vallankumoukseen. Ohjelmassa ei unohdeta myöskään ekologiaa, tuotannollisia tai kulttuurisia teemoja tai köyhyyden vastaisen taistelun syventämistä entisestään. Morenon on tarkoitus luoda parempia edellytyksiä maan työllisyydelle ja parantaa korkekoulutusta yhä laajemmin. Hän aikoo myös parantaa vanhusten elämänlaatua ja muuttaa Ecuadorin maaseudun olosuhteita sekä lisätä perheiden keskinäistä solidaarisuutta. Näin hän jatkaa kansalaisvallankumouksen viitoittamalla sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tiellä.

Haavoittuvimpien huomioiminen ei ole Morenolle uutta: ”Ennen vammautuneet ihmiset elivät eristäytyen ja piiloutuen, nyt he sen sijaan uskaltautuvat ulos pää pystyssä tavoittelemaan onnellista elämää ja osallistumaan kansalliseen kehitykseen.”

Moreno on luvannut muuttaa tapaa tehdä politiikkaa, mutta samalla hän aikoo edeltäjänsä linjaa jatkaen tehdä työtä ”unohdetuista kaikkein unohdetuimpien hyväksi”.

Moreno varttui Nuevo Rocafuerten kaupungissa Amazonin sademetsäalueella, mikä herätti hänessä halun suojella luontoa sekä edistää alkuperäiskansojen oikeuksia ja ylipäänsä ajaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Julkisen hallinnon kandidaatiksi opiskellut Moreno määrittää solidaarisuuden ”syyksi jonka takia olen täällä nyt, koska jos et elä palvellaksesi muita, sinusta ei ole elämään lainkaan”.

Toisaalta uudessa presidentissä elää vahva huumorintaju, onhan hän kirjoittanutkin aiheesta laajalti. Huumori on auttanut häntä taltuttamaan vammautumisesta seuranneen kivun. Moreno sanoo löytäneensä henkisen rauhan annettuaan anteeksi itseään ampuneelle ihmiselle: ”Siltä nuorelta puuttui taatusti paljon rakkautta.” Kolmen tyttären isä näkee, että politiikkaa ei ole rumaa: ”Minulla on usko siihen, että politiikan voi pelastaa.”

ECUADOR JATKAA TIELLÄ KOHTI SOSIALISMIA

Morenon vaaliteeseihin ovat kuuluneet muun muassa kansalaisvallankumouksen vahvistaminen ja laaja sosiaalisen asumisen ohjelma. Tuleva presidentti on myös aikonut tukea maataloutta entistä enemmän ja luoda kokonaisvaltaisen ohjelman maan haavoittuvaisimpien ryhmien hyväksi.

Vaaleissa toiseksi tulleen oikeistolaisen Guillermo Lasson tavoitteet olivat kuin suoraan uusliberalismin oppikirjasta. Niihin sisältyi talousmallin muuttaminen, verohelpotuksia, yksityisen sektorin vaikutusvallan kasvattamista, aggressiivisempaa vapaakaupan edistämistä, konservatiiviseen Tyynenmeren allianssiin (Alianza de Pacífico) liittyminen sekä muun muassa edistyksellisistä Etelä-Amerikan kansojen liitosta UNASURista ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioiden yhteisöstä CELACista eroaminen.

Lasso olisi myös ollut karkottamassa Wikileaksin perustajan Julian Assangen Ecuadorin Lontoon suurlähetystöstä ensimmäisen 30 virkapäivänsä aikana. Morenon vaalivoitosta riemastunut vapaaseen ja totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen uskova Assange on kuitannut tämän lupauksen ystävällisen ironiseeen sävyyn ja pyytänyt miljonääri Lassoa puolestaan lähtemään Ecuadorista pois, ”veroparatiisin varoineen tai ilman”, seuraavan 30 päivän aikana.

Helposti hymyilevä tuleva valtionpäämies Lenín Moreno tunnetaan myös kampanjasta ”Hymyile Ecuador, olemmehan ystävällisiä”. Hän määrittelee politiikan vitsaillen pakolliseksi pahaksi eli anopiksi: ”Sanon usein, että politiikka on niin rumaa, että sen takia anoppia kutsutaan poliittiseksi äidiksi.”

Morenon tukena varapresidentin roolissa tulee toimimaan sähköinsinööri Jorge Glas, joka on ehtinyt toimia väistyvän presidentin Rafael Correan varapresidenttinä vuodesta 2013 lähtien. Jaettujen arvojen ohella hänen persoonansa tuo jatkuvuutta hyväksi havaittuun hallintoon.

Kansan tuella saavutetun vaalivoiton jälkeen Moreno on ojentanut kätensä kaikille niille, jotka haluavat osallistua keskusteluun asiakysymyksistä, jotka koskevat maan tulevaisuutta. Hän on ehtinyt myös luvata vähentävänsä Ecuadorin  korruptoitiota entisestään.

Teksti Sami Laaksonen

 Alianza País -puolueen 48-sivuinen hallitusohjelma vuosille 2017–2021: www.alianzapais.com.ec/wp-content/uploads/2016/10/Programa-de-Gobierno.pdf

Ilona Nykyri In memoriam

ilona3_17Ilona Nykyri kuoli 29.4.2017 vaikean sairauden jälkeen. Hän oli Mikael Agricola -palkinnolla palkittu eturivin kääntäjä. Palkinnon hän sai Hans Falladan Yksin Berliinissä –teoksesta, joka on harvinaisen tarkka aikalaiskuvaus työväenluokkaisten ihmisten omatoimisesta vastarinnasta natsi-Saksan ajan Berliinissä. Thomas Mannin klassikkoteoksen Buddenbrookien suomennos on myös arvokas, suuri ja liian vähälle huomiolle jäänyt Ilonan käännöstyö.

Ilona Nykyri oli koko elämänsä ajan rauhantyön aktiivi. Hän oli yksi keskeinen henkilö Oulun rauhanryhmän toiminnassa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Maaliskuussa 2003 Ilona oli näkyvästi mukana järjestämässä usean tuhannen oululaisen mielenosoitusta Ei iskua Irakiin -tunnuksen alla. Tuolloin Kaleva-lehden haastattelussa Ilona kertoi: ”Ihmiset ovat todella heränneet huomaamaan, että maailma ei ole enää lintukoto. Erityisen ilahduttavaa on, että ihmisiä on mukana yli puolue- ja uskontorajojen.”

Ilona oli myös järjestämässä sodanvastaista mielenosoitusta vuosi Irakin sodan alkamisen jälkeen kansainvälisenä sodan ja miehityksen vastaisena toimintapäivänä. Kalevalle antamassaan lausunnossa Ilona totesi mielenosoituksen nostavan Irakin sodan lisäksi esille myös Lähi-idän kriisin eli Palestiinan kysymyksen sekä Tšetšenian konfliktin.

Tämän jälkeen rauhanryhmän keskeisten jäsenten elämäntilanne muuttui ja koko toiminta hiipui vähitellen.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen rauhanryhmän toiminta aktivoitui vuoden 2015 alussa. Tuolloin Irakista, Afganistanista ja Somaliasta tuli noin 30 000 pakolaista Suomeen. Toiset heräsivät auttamaan maahanmuuttajia ja pieni vähemmistö alkoi lietsoa vihaa heitä kohtaan. Elokuussa 2015 Oulussa järjestettiin rauhanomainen kokoontuminen tukemaan ihmisoikeuksia ja pakolaisten auttamista. Siellä Ilona oli jälleen paikalla. Tämän lisäksi syntyi ajatus rauhanmarssin herättämisestä henkiin. Oulun rauhanryhmä kutsuttiin koolle.

Oulun Naisunioni ja Oulun rauhanryhmä järjestivät lokakuussa 2016 rauhankulkueen, joka liittyi YK-päivän Syyria-teemaan. Tilaisuuden kannanotossa todettiin Suomen rikkovan omaa perustuslakiaan, kun se asettaa pakolaiset taloudellisesti eriarvoiseen asemaan Suomen kansalaisten kanssa. Oulun kaupungin tervehdyksen tilaisuuteen toi valtuuston varapuheenjohtaja Paula Grekelä. Hän sairasti jo silloin syöpää, johon menehtyi loppuvuodesta 2016. Ilonalle oli tärkeää, että kulkueessa olivat mukana edustajat islamilaisesta yhteisöstä ja luterilaisesta kirkosta sekä Oulun metropoliitta Elia.

Rauhanryhmä järjesti myös keskustelutilaisuuksia. Yhden tapahtuman otsikko oli Onko maahanmuuttokritiikissä tolkkua? Ilonan muotoilemasta teemasta puhui professori Vesa Puuronen. Tilaisuus veti paikalle salin täydeltä ihmisiä. Seuraavan rauhanryhmän järjestämän keskustelutilaisuuden otsikko oli Miten olla ihmisiksi? Tilaisuuden teema oli jälleen Ilonan muotoilema. Siellä olivat puhujina metropoliitta Elia, Satu Haapanen, Jouko Jokisalo ja Karim Maiche.

Ilonan sairaus oli havaittu toukokussa 2016. Sairaudestaan huolimatta hän kannusti kaikin tavoin syksyn rauhanmarssin järjestelyissä, ideoi ja osallistui tiedotteiden sekä julkilausuman tekoon. Viimeinen rauhanmarssi, johon Ilona osallistui, keräsi 200 osanottajaa. Tilaisuudessa puhuivat imaami Abdul Mamman, Oulun uusi tuomiorovasti Satu Saarinen, Oulun kaupungin edustajana johtaja Pia Rantala-Korhonen sekä Naisjärjestöjen puheenjohtaja Eva Biaudet. Tässä tilaisuudessa Ilona luki rauhanryhmän julkilausuman ja lopetti viimeisen julkisen puheensa vetoomukseen: ”Tänään on huudettava kovaa rauhan, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta.”

Vuoden 2017 aikana rauhantoiminta alkoi hiipua, koska Ilona ei enää jaksanut olla mukana. Ilman Ilonaa meiltä on puuttunut intoa ja valoa. Toivottavasti rauhantoiminta jatkuu Oulussa.

Ilona oli aina myötätuntoinen ja rohkaiseva. Hänellä oli taikakynä, jolla hän loihti myös allekirjoittaneiden tekemät tekstit helmiksi. On ikävä häntä.

Teksti Terttu Kuusela ja Jouko Jokisalo
Kuva Ilona Nykyrin kotialbumi

 

AVOINTA RAPORTOINTIA UKRAINASTA

hug3_17Etyjin Ukraina-tarkkailuoperaation johtaja Alexander Hug vieraili Helsingissä toukokuussa. Hän tapasi suomalaisia virkamiehiä ja kertoi heille ja suomaisille Etyjin tarkkailuoperaation tavoitteista ja saavutuksista Ukrainassa. Hug on aiemmin työskennellyt konfliktialuella sekä Balkanilla että Lähi-idässä. Sotilastaustaisella Hugilla on takanaan myös lakiopintoja.

 

On kulunut kolme vuotta siitä, kun ensimmäinen Minskin sopimus allekirjoitettiin, ja kaksi vuotta Minsk kakkosesta eli vuonna 2015 allekirjoitetusta tulitaukosopimuksesta. Yhä kysytään, miksi Minskin sopimuksia ei ole pantu toimeen. Sopimusten ehtoja rikotaan koko ajan. Mitä esteitä on sopimusten noudattamisen tiellä?

”Minskin sopimuksilla tarkoitetaan koko joukkoa eri sopimuksia. On myös tärkeää muistaa, että Etyjin tarkkailuoperaatio Ukrainassa ei ole noiden sopimusten allekirjoittajataho. Meidän mandaattimme pohjana on Etyjin pysyvän neuvoston konsensus, ja työhömme kuuluu tarkkailla Minskin sopimusten toimeenpanoa”, kertoo Alexander Hug.

”Osa ongelmaa on se, että vaikka aseiden käyttöä koskevista keinoista vakauden luomiseksi on sovittu, niitä ei ole käytännössä toteutettu. Yksi suuri este on se, että sovittujen sitoumusten noudattamatta jättämisestä ei seuraa sanktioita, ei poliittisia, taloudellisia, humanitaarisia tai turvallisuuteen liittyviä.”

Hugin mukaan Minskin sopimuksessa sovittuja toimenpiteitä ei tasapuolisesti edistetä eikä toteuteta. Ja silloinkin kun niin tapahtuu, toteuttamisen tasoissa on eroja.

”On päiviä, jolloin turvallisuudesta huolehditaan varsin hyvin ja jolloin esimerkiksi tulitaukorikkomuksia on vain vähän. Ja sitten on päiviä, jolloin epävarmuus on suurta. Tarvitaan mekanismi, jonka avulla saatetaan vastuuseen ne, jotka eivät noudata sopimaansa. Etyjin tarkkailuoperaatio tuo esiin joitakin noista puutteista, joten meillä on objektiivista tietoa sen pohjaksi, miten tuollaista mekanismia voitaisiin soveltaa. On tärkeää, että sopimusten rikkomista ei pidetä normaalina vaan merkkinä siitä, että on tartuttava toimeen. Toimia odotetaan ensinnäkin niiltä, jotka sopimuksia ovat rikkoneet, mutta myös kansainväliseltä yhteisöltä, joka myös tukee sopimusten toimeenpanoa.”

VOIKO RAUHANTEKOON PAINOSTAA?

Jos taistelevia osapuolia todella painostettaisiin rauhansopimusten toteuttamiseen käytännössä, keskeisiä pelureita olisivat ensinnäkin ne, jotka ovat sopimusten allekirjoittajia. He ovat luvanneet lopettaa taistelut, luopua aseista, poistaa miinat ja sallia avustusjärjestöjen pääsyn alueelle.

”Allekirjoittaosapuolet sanoivat tekevänsä kaikkensa huolehtiakseen noista alueista taloudellisesti. He sanoivat haluavansa toteuttaa kaikki ne toimet, joiden avulla varmistetaan turvallisuus ja poliittinen vakaus. He ovat niitä, joiden pitää aloittaa työ kansainvälisen yhteisön avulla, ja pohjana on esimerkiksi se tieto, jota Etyjin erityistarkkailuoperaatio tuottaa”, toteaa Hug.

Samaan aikaan täytyy kansainvälisen yhteisön toimia, ja se koskee Etyjissä mukana olevia maita. Niiden joukosta aktiivisimpia ovat olleet esimerkiksi ”Kolminkeskinen yhteysryhmä” jonka muodostavat Ukraina ja Venäjä yhdessä Etyjin kanssa, sekä ”Normandia nelosen” tarkkailuryhmässä mukana olevat maat eli Venäjän ja Ukrainan lisäksi Ranska ja Saksa. Hugin mielestä on myös kansainvälisen yhteisön etu, että Ukrainan konfliktia ei vain hillitä vaan se ratkaistaan.

Operaatio on mukana olevien osapuolten poliittisen tahdon varassa. Onko mahdollista vaikuttaa osapuolten innokkuuteen ja painostaa heitä rauhantekoon?

”Minusta on tärkeää olla joustava. Jos tämä operaatio ei heti onnistu, tosiasioiden esillä pitämistä on vain jatkettava. Me teemme niin yhä uudestaan ja uudestaan päivittäisissä raporteissamme. Tämä on tehtävä objektiivisesti, riippumattomasti ja sitkeästi. Ja ehdottoman puolueettomasti. Jos jatkamme, olen vakuuttunut siitä, että ajan kuluessa paine käy niin kovaksi, että realismi tulee väistämättä vastaan.”

JULKISTA RAPORTOINTIA

Millainen on toimittajien ja tarkkailuoperaation välinen suhde?

”Meillä on avoimet ovet toimittajiin päin. Kaikki ovat tervetulleita juttelemaan tai tulemaan mukaan. Jos joku haluaa informaatiota, välitämme sitä hänelle niin paljon kuin voimme. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa Etyjissä päätimme tehdä työmme läpinäkyvästi. Raporttimme ovat julkisia. Julkiset raportit ovat harvinaisia poliittisissa organisaatioissa – yleensä tietoa jaetaan valikoiden. Päätimme myös julkaista ne kolmella kielellä joka päivä, jotta ne olisivat kaikkien saatavilla, sekä toimittajien että laajemman yleisön. Me myös jatkamme tällä linjalla. On tietenkin toimittajia, jotka kirjoittavat meistä kriittisesti, mutta se ei haittaa, koska olemme sopineet läpinäkyvyydestä ja siihen liittyy kritiikin vastaanottaminen.”

Alexander Hug sanoo, tarkkailuoperaation työssä on monia haasteita, mutta tärkein on jo mainittu: rauhansopimusten allekirjoittajat eivät ole suorittaneet korjausliikkeitä operaation keräämän tiedon pohjalta.

”On Etyjin 57 osanottajamaan – mukaan lukien Venäjä ja Ukraina, jotka ovat mukana rauhansopimuksessa – poliittinen tahto, että operaatiomme perustana on informaation tuottaminen. Tätä vakuutettiin viimeksi tämän vuoden maaliskuussa. Teemme tätä työtä siis heille, tuotamme tietoa Etyjin pysyvälle neuvostolle, ja luonnollisesti myös suuri yleisö hyötyy siitä. Mutta huolestuttavaa on nimenomaan konfliktin osapuolten toimien puute ja passiivisuus.”

TARKKAILIJOIDEN TYÖTÄ HÄIRITÄÄN

Hug kertoo, että konfliktin osapuolten häirintä operaatiota kohtaan näkyy turvallisuusuhkina ja pelotteluna.

”Sen taustalla on vain yksi syy, ja se on pyrkimys estää meitä tekemästä tarkkailutyötämme ja sen seurauksena estää meitä raportoimasta. Onhan aivan loogista, että jos pelottelet jotakuta, ajan mittaan tämä rajoittaa toimiaan välttyäkseen pelottelulta. Olemme päättäneet jatkaa mandaattimme toteuttamista, mutta huolehdimme tietenkin tarkoin henkilökuntamme turvallisuudesta. Tärkeää tietoa on sekin, että kerromme osapuolten meihin kohdistamasta uhkailusta ja haitanteosta.”

Tänä vuonna Etyj on raportoinut 600:sta sen Ukraina-operaatioon kohdistuneesta häirintätapauksesta. Kuka niihin syyllistyy eniten, ja miksi?

”Syy on selvä, eli osapuolet estävät työtämme koska eivät halua meidän näkevän, mitä alueilla tapahtuu. Syy on sama hallituksen hallitsemilla alueilla ja toisen osapuolen hallussaan pitämillä alueilla. He saattavat perustella työmme hankaloittamista ’turvallisuussyillä’. Mutta on heidän velvollisuutensa eliminoida uhat. Jos he kertovat, että tiellä on miina, emme tietenkään jatka eteenpäin. Mutta heidän on tuhottava miina. Jos he eivät sitä tee, syy voi olla vain se, että he eivät halua meidän menevän alueelle ja näkevän mitä siellä tapahtuu. Jos he sanovat, että alueella käydään taisteluja emmekä voi mennä sinne – no, lopettakaa taistelut. Niin yksinkertaista se on.”

Hugin mukaan konfliktin osapuolet pelottelevat heitä eri tavalla. Alueilla, jotka eivät ole hallituksen kontrollissa, tarkkailijat kohtaavat enemmän ja vakavampaa häirintää: väkivaltaa, pelottelua ja hyökkäyksiä.

”Siellä meitä kohti ja lähellämme ammutaan, ja työntekijöitämme häiritään seksuaalisesti. Heitä uhkailllaan, heille kiroillaan. Osa uhkailijoista on juovuksissa. Häirinnän luonne on siis merkittävästi loukkaavampaa kuin Ukrainan hallituksen hallitsemilla seuduilla.”

Yksi tarkkailuoperaation jäsen kuoli huhtikuussa ajoneuvon osuttua miinaan Luhanskissa kapinallisten hallitsemalla alueella. Alexander Hug kertoo, että tapauksesta on käynnissä useita eri tutkimuksia.

”Järjestö on aloittanut sisäisen tutkinnan, jonka tekee Etyjin sihteeristö Wienissä. He tutkivat sisäisiä hallintomenettelyjä ja niiden toimivuutta, eli onko tehty kaikki tarpeellinen turvallisuuden eteen ja onko korjattavaa. Etyjin tämänhetkinen puheenjohtajamaa Itävalta on antanut järjestön pääsihteerille tehtäväksi valmistella riippumattoman ja ulkopuolisen oikeustieteellisen tutkinnan. Myös Ukrainan hallitus on aloittanut maan omia lakeja noudattavan rikostutkinnan. Me itse olemme käynnistäneet sisäisen arvioinnin, jonka ensimmäinen kierros on jo valmis. Tulosten pohjalta haluamme varmistaa keinot, joiden avulla vältämme tuollaiset onnettomuudet vastaavissa olosuhteissa. Olemme tehneet Minskin sopimusten allekirjoittajille selväksi, että odotamme saavamme heiltä niitä alueita koskevat tiedot, jotka he tietävät vaarallisiksi. Haluamme kartat, joihin riskialueet on merkitty, sekä toimintasuunnitelman noilla alueilla sijaitsevien miinojen varalta. Emme suinkaan ole niin naiiveja, että uskoisimme heidän poistavan kaikki miinat kuukaudessa. Niiden täydellinen poistaminen vie vuosia. Mutta odotamme näkevämme suunnitelman ja kuulevamme, kuinka he parantavat turvallisuuttamme.”

Hug kertoo, että hänen tietääkseen myös Luhanskin puolella tapausta on ryhdytty ”jollakin lailla” tutkimaan.

MITEN SOTA SAADAAN LOPPUMAAN?

Etyjillä on käytössä joitakin poliittisia pakkokeinoja. Järjestön operaatiot ovat riippuvaisia siitä, että sen osanottajamaat löytävät yhteisen poliittisen tahdon.

”Etyjin pysyvä neuvosto on tehnyt selväksi, että tarkkailuoperaatiolla on neuvoston täysi tuki, eli tällä hetkellä järjestön osanottajamaat tukevat poliittisesti mandaatin toimeenpanon jatkoa. He ovat luonnollisesti huolissaan alueelle siirretyn henkilöstönsä turvallisuudesta, koska henkilöstöstä huolehtiminen on heidän vastuullaan. Olemme jatkuvasti yhteydessä Etyjin osanottajamaihin. Nytkin olen Suomessa keskustellakseni Suomen Etyjin viranomaisten kanssa ja kertoakseni heille Ukrainan tilanteesta. Tiiviit yhteydet kaikkiin 57 osanottajamaahan ja heidän poliittinen tukensa ovat meille tarpeen.”

Miten sota sitten saadaan loppumaan?

”Puhtaasti sotilaallisesta näkökulmasta katsottuna on tehtävä päätös, että taistelevien osapuolten välille rintamalinjaan luodaan välimatkaa – heidät on saatava erilleen. Samaan aikaan liian lähellä rintamalinjaa sijaitseva raskas aseistus on vedettävä pois. Tämän jälkeen tilanne vakautuu ja se on helpommin ennakoitavissa. Nyt se on arvaamaton.”

Taistelevat osapuolet ovat joissakin kohdin kymmenen tai kahdenkymmenen metrin päässä toisistaan. Hugin mukaan tarvitaan vähintään kahden kilometrin välimatka pitämään jalkaväki aseineen erillään toisistaan, siis vähintään kilometri rajan kummallakin puolella.

”Lisäksi raskaat aseet on poistettava. Panssarivaunujen ja kranaatinheitinten pitää siirtyä vähintään viidentoista kilometrin päähän rajasta molemmin puolin, raskaiden raketinheitinjärjestelmien vieläkin kauemmas. Ballistiset ohjukset on siirrettävä ainakin 140 kilometrin etäisyydelle toisistaan. Näistä on jo sovittu, joten uusia sopimuksia ei tarvita. Osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen aseista luopumisesta ja niiden siirroista ja sitoutuneet niihin. Nyt on kyse siitä, halutaanko nämä yksinkertaiset toimet toteuttaa käytännössä.”

Pallo on sopimuksen allekirjoittajilla. Ensisijaisesti kyse on Ukrainasta, Venäjästä ja tietyistä tahoista Donetskin ja Luhanskin alueilla. Kansainvälinen yhteisö kokonaisuudessaan tukee Minskin sopimusten toimeenpanoa. Hugin mukaan allekirjoittajatahoja kohtaan tulee olla riittävää ja jatkuvaa painetta sen puolesta, että he toteuttavat sen minkä ovat luvanneet.

Oletteko päässeet selvyyteen konfliktin osapuolten riveissä olevista ulkomaisista taistelijoista?

”Olemme puhuneet ihmisten kanssa, jotka sanovat tulevansa ulkomailta. Olemme nähneet ihmisiä, joiden asuissa on ulkomaiden tunnuksia, ja puhuneet sellaisten pidätettyjen kanssa, jotka ovat omien sanojensa mukaan kotoisin muista maista. En voi spekuloida sillä, mitkä ovat heidän motivaationsa tai poliittiset syyt väitteiden taustalla, koska perustamme havaintomme ja raporttimme faktoihin. Emme salaa tietojamme: jos näemme ulkomaisia tunnuksia taistelijoiden asuissa, kerromme siitä. Raportoimme siitä mitä näemme ja kuulemme, kunhan tieto on oikeaksi osoitettu.”

PAKOLAISET YHÄ AHDINGOSSA

Etyj julkaisi raportin Ukrainan sisäisistä pakolaisista. Ovatko viranomaiset reagoineet siihen mitenkään? Onko pakolaisten elämä kohentumassa vai onko se yhä niin hankalaa kuin raportissanne kuvailtiin?

”Olemme yhteydessä kaikkiin osapuoliin, emme vain Ukrainan hallitukseen vaan myös niihin, jotka pitävät valtaa Donetskissa ja Luhanskissa alueilla, jotka eivät ole hallituksen kontrollissa. Sisäisiä pakolaisia on myös noilla seuduilla. Tarkkailemme sisäisten pakolaisten tilannetta eri puolilla Ukrainaa, meillä on kahdeksan tarkkailijaryhmää myös Donetskin ja Luhanskin ulkopuolella, lännessä ja etelässäkin. Joidenkin pakolaisten tilanne on edelleen vaikea, ja olot heikkenevät sitä enemmän mitä kauemmin ihmisten pakolaisuus kestää, koska he käyttävät loppuun säästönsä ja muut mahdollisuutensa toimeentuloon. Heitä vastaanottavilla alueilla ja yhteisöillä on rajalliset mahdollisuudet huolehtia heistä. Tämä synnyttää monenlaisia ongelmia, joita seuraamme tarkasti. Pakolaisongelma koskettaa yli puoltatoista miljoonaa ihmistä, ja tuo on vasta virallinen luku niistä, jotka ovat menettäneet kotinsa. Ja kuten missä tahansa konfliktissa, he haluavat vain palata takaisin kotiin. Tarkkailuoperaatiolla on vastuunsa siitä, että se tarjoaa kylliksi avointa ja luotettavaa tietoa, jotta sotaa paenneet ihmiset sen perusteella kykenevät tekemään päätöksensä siitä, onko oikea hetki palata kotiin. Joillekin kotiinpaluu on ainoa vaihtoehto, koska heidän rahansa ovat loppuneet, heillä ei ole varaa maksaa väliaikaisen pakopaikkansa vuokraa, joten he sitten palaavat sinne mistä pakenivat. He ottavat suuren riskin, koska usein heidän kotinsa sijaitsevat kaikkein vaarallisimmilla alueilla.”

Etyjin operaatio tarkkailee tilannetta myös Venäjän rajalla ja pitää silmällä venäläisten virallisia avustussaattueita. On epäilty, että saattueissa tuodaan tarvikkeita kapinallisille. Miten tätä tutkitaan?

”Etyjin Ukraina-tarkkailuoperaatiolla ei ole mandaattia tutkia tuota. Meillä ei ole lupaa avata yhtäkään rekkaa. Olemme yksinomaan tarkkailijoita, emme tutkijoita. Me seuraamme näitä saattueita ja raportoimme havainnoistamme. Näemme toisinaan millaisia kuormia joissakin kylissä puretaan, ja tämäkin tieto löytyy raporteistamme. Emme voi raportoida siitä, mitä tapahtuu Venäjän puolella rajaa, koska se ei kuulu mandaattiimme.”

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Anu Harju