Tasankojen taistelu

Länsi-Saharan alueen ihmisoikeustilanne on edelleen erittäin huono. Sahrawiaktivisti Mattou Dambar kertoi suomalaisille maansa kamppailusta kohti itsenäisyyttä ja maanmiestensä arjesta.

Marokko on miehittänyt Länsi-Saharan aluetta vuosikymmenien ajan. YK:n alaisen kansanäänestyksen järjestäminen on siirtynyt vuosi vuodelta. Tällä hetkellä ei edes näytä siltä, että Marokko suostuu äänestyksen järjestämiseen, vaikka maa on siihen rauhansopimuksessa sitoutunut.

Mattou Dambarin mukaan ihmisoikeustilanne Länsi-Saharassa jatkuu vaikeana. Konfliktialue halutaan pitää mahdollisimman suljettuna, sillä ulkopuolisten ei haluta tietävän sen tapahtumista. Tiedonsaanti alueelta on vaikeaa, koska toimittajat ja kansalaisjärjestöjen edustajat pysäytetään lähes poikkeuksetta Marokon vastaisella rajalla.

Kulissivierailuja

Viranomaiset paitsi pimittävät tietoa myös valehtelevat. “Toisinaan ulkomaalaisia toimittajia kutsutaan miehitetylle alueelle tarkoituksellisesti kulissin ylläpitämiseksi – tällöin heidät majoitetaan kalliisiin hotelleihin ja kerrotaan, ettei mitään konfliktia todellisuudessa ole”, Dambar sanoo. Vastaavaa sanomaa rummuttaa Marokon media, joka vääristelee totuutta ja propagoi maan hallituksen puolesta. Hallituksen toimia kritisoivia toimittajia vangitaan perusteettomasti. “Virallisessa mediassa väitetään, ettei konfliktia ole olemassakaan ja että alueella asuvilla ihmisillä on kaikki hyvin.”

Tässä yhteydessä Dambar kuitenkin korostaa, että Länsi-Saharan konfliktissa on kyse yksinomaan Marokon hallituksen miehityksestä, ei etnisestä konfliktista. “On tärkeää tehdä ero Marokon hallituksen ja tavallisten marokkolaisten välillä. Kun puhun marokkolaisista joukoista, tarkoitan ainoastaan maan hallituksen joukkoja. Monet marokkolaiset ovat puolellamme ja tukevat meitä kansanäänestyspyrkimyksissämme.”

Juurettomat nuoret

Lehdistön ja hallituksen versiot tilanteesta ovat kaukana todellisuudesta. Vuonna 2010 marokkolaiset joukot ampuivat Dambarin veljen. Perhe vaati ruumiinavauksen suorittamista kuolisyyn vahvistamiseksi, ja vaikka se aluksi luvattiin, sitä ei koskaan tehty. “Viranomaisten mukaan veli on vain unohdettava”, Dambar kertoo lohduttomasti.

Perheen väkivallaton protesti ja kampanjointi totuuden selvittämiseksi johti lopulta turvallisuusjoukkojen väkivaltaiseen hyökkäykseen. “Meidän perheemme ei ole ainoa, joka on kärsinyt mielivaltaisista hyökkäyksistä koteihin. Emme aio missään vaiheessa luopua vaatimuksestamme ruumiinavausta, sillä muuten mieletöntä verenvuodatusta ei saada koskaan loppumaan.”

Länsi-Saharan miehitys on levittänyt ongelmia syvälle yhteiskuntaan. Mielenosoituksia on paljon, eikä ihmisillä ole enää juurikaan menetettävää. Erityisen huolestuttavana Dambar pitää sitä, että suuri osa nuorista sahraweista (länsisaharalaisista) on kansallisuutensa takia jätetty koulutuksen ulkopuolelle. Ilman koulutusta puolestaan on vaikea saada työtä. “Työpaikat annetaan ensisijaisesti marokkolaisille. Meidän perheenjäsenillemme työtä on veljen kuoleman jälkeen tarjottu, sillä viranomaisten toive on hiljentää vaatimuksemme veljen ruumiinavauksesta.” Veli ei ole ainut Dambarin menettämä perheenjäsen. “Vakavasti sairasta isääni ei hoidettu, kun hänet vietiin sairaalaan Rabatiin. Lopulta isä kuoli, emmekä ole koskaan saaneet tietää, minne hänet on haudattu.”

Ulkopuolista väliintuloa tarvitaan

Mattou Dambarin mukaan Marokon viranomaiset yrittävät saada sahrawinuoria muuttamaan ulkomaille. Heitä houkutellaan Eurooppaan, erityisesti Ranskaan tai Espanjaan. “Heitä motivoidaan muuttamaan hyvän elämän ja rahan houkutuksilla, sillä Marokon hallituksen tavoite on saada Länsi-Sahara haltuunsa ilman sen asukkaita.” Tämä kehitys olisikin Dambarin mukaan pysäytettävä mahdollisimman nopeasti. “Olemme kärsineet 37 vuotta, eikä loppua näy. Tärkeintä on saada verenvuodatus loppumaan ja lisätä tiedonkulkua. Kansainvälisen yhteisön on puututtava tilanteeseen ja yhteydenpitoa on virallisella tasolla lisättävä, jotta kansanäänestys voidaan mahdollisimman pian järjestää rehellisin keinoin. Nyt sahrawijärjestöt yrittävät kaikin tavoin ottaa yhteyttä harvoihin konfliktialueelle päästettyihin toimittajiin ja pyrkivät kommunikoimaan heidän kanssaan. Tässä järjestöt ottavat äärimmäisen riskin, jossa kiinnijäämisen mahdollisuus on suuri.” Mutta suuressa hädässä käytetään kaikkia mahdollisia keinoja. “Miten voit elää kenenkään sellaisen ihmisen kanssa, joka lyö?”.

Teksti Erkka Laitinen