Pääkirjoitus: Nato-latu johtaa pöpelikköön

Afganistanin sota ja suomalaisten osallistuminen siihen kirvoittaa poliitikoilta, “rauhanturvaajilta” ja toimittajilta mitä mielenkiintoisinta sana-akrobatiaa. Suunta on hukassa ja uuskieliset ilmaisut suomalaissotureiden ei-sotimiselle kukoistavat: kriisinhallintaa kriisistä kriisiin, lojaalisuutta USA:lle osoittaen.

Toki suuri osa tietää, ettei keisarilla ole vaatteita. Esimerkiksi puolustusvoimien entinen komentaja Gustav Hägglund on esittänyt, että suomalaisten rauhanturvaajien ei pitäisi osallistua sotimiseen Afganistanissa. Hänen mielestään kyse ei enää ole rauhanturva-operaatiosta, vaan rauhaan pakkottamisesta.

Nyt viimeistään pitäisi katsoa kompassiin ja miettiä minne olemme menossa – vai ajopuunako taas ajelehdimme. Afganistanin operaatio on epäonnistunut täydellisesti – muutaman kuukauden keikka “rauhanturvaajiltamme” on kestänyt kohta kahdeksan vuotta. Eikä loppua näy. Onko kenelläkään tiedossa edes mikä oli ja on operaation tavoite?

Puolustusministeri Jyri Häkämies on esittänyt Pekka Haavistoa Afganistanin konfliktin rauhanvälittäjäksi. Aloite on tietysti mitä kannatettavin, mutta sen ja rauhanneuvottelujen tueksi Suomi voisi ilmoittaa vetäytyvänsä Afganistanin sodasta. Suomi puolueettomana ja sotaan osallistumattomana maana Pekka Haaviston tukena rauhanneuvotteluissa antaisivat aloitteelle uskottavuutta. Nyt sotaan käytettävät varat ohjattaisiin neuvotteluprosessin kuluihin ja jälleenrakennustoimintaan.

Afganistanin operaation kokemusten perusteella pitäisi vetää myös pitemmälle meneviä johtopäätöksiä. Nato-latu, joka johtaa Suomen sotien osapuoleksi, olisi viimeistään nyt jätettävä, vaikka edessä olisikin pelkkä umpihanki. Vapaus valita on arvokkaampaa kuin perässähiihtäminen. Haudataan Nato-optiot kaikessa hiljaisuudessa ja rakennetaan Suomen turvallisuuspolitiikka perinteisen puolueettomuuden ja sotilaallisen liittoutumattomuuden varaan. Kuten Gustav Hägglund on todennut: suomalaiset soveltuvat rauhanturvatehtäviin hyvin. Hänen mukaansa rauhanturvaajamme ovat rauhallisia, luotettavia, puolueettomia ja omatoimisia. Pidetään heidät myös sellaisina.

Moni ehti kuvitella, että Latinalaista Amerikkaa vaivanneet sotilas- vallankaappaukset kuuluvat historiaan. Hondurasin sotilasvallankaappaus viime kesäkuussa yllätti monet, vaikka toki edistyksellinen presidentti Manuel Zelaya oli ehtinyt hermostuttaa politiikallaan vastustajansa sekä maan sisällä että kansainvälisesti, erityisesti USA:ssa. Honduras oli pitkään ja näyttää edelleen olevan United Fruit Companyn ja muiden monikansallisten yritysten läänitys. Ilman vahvoja tukijoitaan banaanitasavalta Hondurasin juntta ei pysyisi vallassa päivääkään.

Vallankaappaus on kansainvälisen yhteisön silmissä tuomittu yksimielisesti. Mutta USA:n “tuomio” juntalle on toistaiseksi ollut pelkkää sanahelinää. Yhteistyö on jatkunut käytännössä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Latinalaisen Amerikan maat yrittävät talouspakotteiden avulla saada palautettua syrjäytetyn presidentin takaisin maan johtoon. Juntta puolestaan yrittää uusien “vaalien” avulla laillistaa hallintonsa.

Maan todellisten isäntien (USA ja yhtiöt) ääni on ollut vaisu, vaikka kehitysyhteistyömäärärahat maalle onkin viimein jäädytetty. Latinalaisen Amerikan kolmanneksi köyhimmässä maassa sijaitsee yksi USA:n tärkeimmistä sotilastukikohdista alueeella. Amerikkalaiset sotilaat ovat olleet maassa 1980-luvun alkuvuosilta asti, jolloin Hondurasista käsin käytiin likaista sotaa Salvadorissa ja Nicaraguassa. Kaappauksen johtohahmot armeijan piirissä ovat saaneet koulutuksensa Yhdysvalloissa. Kaveria ei ilmeisesti noin vain jätetä.

Tässä olisi tuoreelle rauhannobelistille Barack Obamalle haastetta palauttaa laillinen yhteiskuntajärjestys omalle takapihalleen.

Yksi on joukosta poissa. Rauhanliikkeen grand-old-man professori Göran von Bonsdorff kuoli 18. lokakuuta 91-vuotiaana. Elämänsä aikana hän ehti toimia pitkään muun muassa Suomi–Neuvostoliitto-seuran (1961–74) ja Rauhanliiton (1979–88) puheenjohtajana. Hän oli vankkumaton YK:n puolestapuhuja ja radikaali ajattelija. Itse muistan hänet viime vuosilta erityisesti kurdien oikeuksien edistäjänä. Väsymättä hän jaksoi etsiä rauhanomaisia ratkaisumalleja kurdikysymykseen ja esitellä niitä eri osapuolille. Usein esiin nousi Ahvenanmaan esimerkki, kansainvälisin sopimuksin taattu demilitarisoitu, laaja autonomia.

PS. Rauhanpuolustajien 60-vuotisjuhlat Helsingissä 27.11. Laita päivämäärä kalenteriisi!

Teemu Matinpuro