Rauhantekijä Mushtaq Abdi: Mummot, älkää pelätkö

Vierauden pelko synnyttää ennakkoluuloja ja rasismia, mutta siihen on kelpo parannuskeino: vuorovaikutus. Mushtaq Abdi on vantaalainen nuori nainen, joka ei jää sanattomaksi epäluuloa kohdatessaan. Maahanmuuttajakoordinaattori Tiina Kentta puolestaan on oppinut, että liika hienotunteisuuskin voi aiheuttaa väärinkäsityksiä.

Mistä sinä olet?

Olitpa missä kohtaa maapalloa hyvänsä, kysymys alkuperästä on usein käytetty aloitusrepliikki, kun tavataan erinäköisiä tai muuten vain tutummasta poikkeavia ihmisiä.

Sillä minäkin aloitan, kun tapaan 14-vuotiaan, peruskoulun seitsemättä luokkaa käyvän Mushtaq Abdin Vantaan Mikkolassa. Tunnen itseni turistiksi. Olen käynyt Vantaalla lähinnä Jumbossa ja uimassa, Mikkolassa en koskaan.

Paikallinen arkkitehtuuri tarjoaa harmaita, aika ränsistyneitä laatikoita likaisessa lumessa. Tapaamme Mikkolan nuorisotilalla, jonka seinällä julisteessa tytöt toivovat tulevansa isoina Selena Gomeziksi, Jennifer Lopeziksi ja Shakiraksi.

Mistä Mushtaq siis on? Hän on Vantaalta, Suomesta. Häntä puhutellaan silti maahanmuuttajaksi, pakolaiseksi, mamuksi, ulkomaalaiseksi… Humalaiset bussipysäkeillä lähestyvät häntä englanniksi solkaten.

Mushtaq puhuu suomea yhtä hyvin kuin kuka tahansa peruskoulun kasvatti, mutta kotona puhutaan somalia, suomea ja englantia sekaisin, Facebookissa suomea ja englantia. Suurin osa hänen lausunnoistaan tulee uhmakkaalla huumorilla:

“Ai mitkä Rauhanpuolustajat? Onko ne jotain vanhoja hippejä?”
Kyllä joo. Mikä vanhoissa hipeissä on vikana?
“Ää, en tykkää rauhasta.”
Ai miten niin? Tykkäätkö sodasta?
“En! Mutta rauhallinen on tylsää, pitää olla vähän menoa.”

Keskustelu jatkuu sinne tänne poukkoilevina juonina ja nauruna. Kaikelle nauretaan, vaikka on vaikea kestää sitä kohtelua, mitä tämä tyttö saa toisinaan osakseen.

VANHUSTEN VIERASTAMA

Puhumme rasismista. Mushtaq kertoo, että pahimpia ovat vanhat ihmiset.
“Bussissa ne kuiskii, että katso tuota neekeriä. Vastaan, että mitä sanoit.”
N-sana ei pahoita mieltä, jos kaverin mummo toteaa, että “onpa siinä kaunis neekerityttö”, mutta se häiritsee, jos se kuiskitaan tai sanotaan pahasti. Mushtaq on rohkea, ja jokaiseen heittoon hänellä on vastauksensa. Mutta somalikulttuurissa, missä Mushtaqin vanhemmat ovat kasvaneet, vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa, eikä heille saa sanoa vastaan.

“Vihaisten mummojen kohtaaminen on ollut monelle maahanmuuttajalle kova paikka”, kertoo Tiina Kentta, joka toimii Vantaalla Korso–Koivukylä-alueen maahanmuuttajakoordinaattorina. “On vaikeaa käsitellä vastoinkäymisiä, jos niiden kohdalla joutuu aina pohtimaan, johtuiko tämä rasismista vai minusta itsestäni. Ja vastoinkäymiset toistuvat.”

Koulutetut maahanmuuttajat eivät usein saa työtä, jopa harjoittelupaikkojen saaminen on hankalaa. Suomessa peruskoulun käyneet kielitaitoiset somalialaiset lähtevät Lontooseen töihin.

Mushtaq sanoo, että opettajat saattavat myös kohdella häntä ja hänen kaltaisiaan eri tavalla kuin muita. Montakohan kertaa suorasanainen tyttö keskeyttää tunnin kiistelläkseen opettajan asenteista? Tiina Kentta, joka näyttää tuntevan nuorisotilojen tytöt kuin omansa, ehdottaa, että opettajienkin rasismia voi vastustaa ottamalla asian puheeksi tunteen kautta:

“Jos sanot, että ‘minusta tuntuu, että sanoit noin, koska ajattelet rasistisesti’, ei sitä voi kiistää. Sinun tunnettasi ei voi ottaa pois.”

Useimmiten rasistiset huudot ovat “mee sinne mistä oot tullutkin” -tasoisia. Inhotuin haukkamasana on Tiinan mukaan “apina”. Siinä paljastuvat vastenmieliset, jo “neekerin” sisältämät rotuopilliset näkemykset. Näitä näkemyksiä haluavat toiset edelleen puolustaa osana kielenkäyttöään: onhan niitä aina käytetty, jopa oppikirjoissa!

Toisinaan ennakkoluuloiset saavat nenilleen. Kuten se R-kioskin myyjä, joka erehtyi luulemaan Mushtaqia varkaaksi.
“Joka kerta, kun käyn siellä, kysyn, mitä minä nyt olen varastanut”, hän heittää.
“Yksi irakilainen mies oli todella tuohtunut, kun häntä seurasi kaupassa vartija. Sitten kun mies pysähtyi kysymään vartijalta, miksi seuraat, tämä sanoi nolona, että suljemme nyt kaupan”, nauraa Tiina.

MONIKULTTUURISUUTTA ILMAN SUOMALAISUUTTA

Vierauden pelko hellittää vuorovaikutuksella. Tiina kertoo, että liika hienotunteisuuskin voi aiheuttaa väärinkäsityksiä. Koska suomalaisille uskonto on hiljainen, yksityinen asia, he eivät halua puhua siitä tai nähdä sitä. Burka ohjaa tuijottavat katseet suoraan silmiin.

Somalialaiset, näkyvästi muslimit, kokevat eniten rasismia. Afrikkalaisuus ja uskonnollisuus tuntuu olevan vaikeimmin sulatettava yhdistelmä. Mushtaqin äiti joutui kauppakeskuksessa törkyjuttuja huudelleen naisen tönimäksi, ja tilannetta selviteltiin siten, että vartijat pitivät huivipäistä somalialaisnaista vähintäänkin tilanteen provosoijana. Tönijä sai kävellä vapaasti pois.

Mushtaq sanoo olevansa uskonnollinen, mutta hän ei käytä huivia ja arvelee, että ehkä se suojelee häntä hieman. Huivin käyttö ei näytä aina olevan uskonnollinen kysymys. Toisinaan somalialaisnaiset alkavat käyttää huivia tullessaan äidiksi, toiset islamilaiset haluavat tietoisesti suojautua sen alle.
Tiina tuo esiin yleisen väärinkäsityksen alistetuista musliminaisista:
“Kun järjestämme leirejä ja kerhoja naisille, aina mietitään, miten naiset pääsevät kotoa lasten hoitamiselta. He vastaavat, että mitä ihmettä, kyllähän miehet lapset hoitavat!”

Vantaalla maahanmuuttajatyön tiimi järjestää hengästyttävän määrän toimintaa naisten kerhoista uintireissuihin. Tiina huomauttaa kuitenkin, että kerhoihin ja juhliin ei välttämättä tule suomalaisia:

“Suomalaisilla tuntuu olevan se käsitys, että monikulttuurisuus ei sisällä heidän kulttuuriaan.”

Monikulttuurista Mikkolaa yhdistävät erityisesti kyläjuhlat, joilla on kymmenvuotiset perinteet. Rasisminvastaisen päivän tapahtumista odotetaan yhtä menestyksekästä.

Vuorovaikutus on tärkeintä maahanmuuttajatyössä, siksi tapahtumia järjestetään myös avoimissa tiloissa, kuten viime vuoden Kristalliyö Tikkuraitin kävelykadulla.

“Siellä tavataan tavallisia ihmisisiä. Eräs mies, jonka mielestä somalit saavat kaiken sossusta, oli kovin yllättynyt, kun kuuli, että monet somalialaiset ovat tavallisia, työssäkäyviä ihmisiä. Tieto on tarpeellista, mutta tutustumisessa auttavat hyvät käytöstavat. Esimerkiksi ihan vain tervehtiminen on hyvä alku tutustumiselle”, Tiina Kentta toteaa.

Kuvaan Mushtaqin Mikkolan nuorisotalon pihalla. Mietin, tahtooko hänkin isona J. Loksi tai Beyonceksi, vai ovatko unelmat helpommin tavoiteltavia.
Tiiliseinän vieressä hymyilevä tyttö aikoo asianajajaksi.

Teksti ja kuva: Anu Kaarina Hämäläinen