Kohti rauhaa pakki päällä

Kukaan ei voi syyttää maamme ulkopoliittista johtoa hitaudesta. Helsingin Sanomissa julkaistiin 10.10. ansiokas juttu Suomen ja Israelin välisestä asekaupasta. Samaan aikaan presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Alexander Stubb tarkkailevat paikanpäällä, miten Suomi voisi avittaa Lähi-idän rauhanponnisteluja.

Viimeksi kuluneet 20–40 vuotta ovat osoittaneet, että Palestiinassa on kuljettu kohti rauhaa pakki päällä. Jos Halonen ja Stubb muistavat, millaisilla nuoteilla rauhanponnisteluja on viritelty viime kuukausina, arvelen heidän heittävän pöytään pari nerokasta rauhanehdotusta. Ne on räätälöity siltä pohjalta, että israelilaisilla juutalaisilla katsotaan olevan lähtökohtaisesti – historiallisista syistä – luonnollisia oikeuksia. Palestiinalaiset voivat ansaita rajallisen määrän oikeuksia hyvällä käytöksellä, josta he saavat todistuksen Israelilta ja meiltä.

Ensinnäkin, koska Suomella ja Israelilla on erinomaisiksi mainostetut suhteet, Halonen ja Stubb tekisivät Israelille monta kertaa kutkuttavamman tarjouksen kuin presidentti Barack Obama. Erimerkiksi neljä kertaa parempi ehdotus tarkoittaisi lupausta Suomen Israelista tekemien aseostojen nelinkertaistamisesta kahden viikon pituista siirtokuntien rakentamiskieltoa vastaan. Sellaisesta porkkanasta ei ”Bibikään” voisi kieltäytyä.

Pääministeri Benjamin Netanjahulle hiljan lähettämässään kirjeessä Obama tarjosi Israelille tukun houkuttelevia ”rauhanlahjuksia” vastineeksi siirtokuntien rakentamiskiellon jatkamisesta kahdella kuukaudella. Yhdysvallat lupasi muuan muassa estää vuoden ajan veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvostossa jokaisen israelilaisten ja palestiinalaisten välistä konfliktia koskevan ehdotuksen. Yhdysvallat vakuutti myös, ettei se tulisi enää edellyttämään Israelilta uusia rakentamiskieltoja eli jatkossa Israel saisi rauhassa juutalaistaa palestiinalaisalueita.

Yhdysvallat sitoutuisi myös takaamaan Israelin legitiimit turvallisuustarpeet palestiinalaisvaltion luomisen jälkeenkin. Kauniit puheet tarkoittaisivat sitä, että Israelin joukot saisivat jäädä Jordanvirran laaksoon, minkä ohella ne päättäisivät, kenellä on lupa astua suvereenin Palestiinalaisvaltion alueelle. Lisäpalkintona Yhdysvallat tulisi kasvattamaan entisestään Israelille antamaansa sotilasapua.

Yhdysvaltojen viranomaiset kielsivät Obaman kirjeen olemassaolon. Siitä on kuitenkin vankkaa näyttöä. Kirjeen vuoti julkisuuteen alun perin arvostetun Washington Institute for Near East Policy -tutkimuslaitoksen johtaja David Makovsky. Hänen tiedetään olevan hyvin lähellä Obaman Lähi-idän pääneuvonantajaa Denis Rossia, jonka sanotaan panneen lahjuskirjeen vireille. Kirjeen sisällön ovat osittain vahvistaneet eräät amerikkalaiset senaattorit, jotka ovat tavanneet Rossin huipputason kirjeenvaihdon tiimoilta.

Makovsky toimi 2000-luvun alussa päätoimittajana Jerusalem Post -sanomalehdessä, joka on viime vuosina vetänyt hyvin oikeistolaista linjaa. Lehden nykyinen päätoimittaja David Horowitz korostaa edeltäjänsä olevan ”luotettava lähde, jolla on loistavat kontaktit” Yhdysvaltojen hallintoon. Horowitz ilmoittaa itse pitävänsä tarjouskirjeen olemassaoloa ”erittäin todennäköisenä”.

Se, että Netanjahu kieltäytyi tarjouksesta, ei yllättänyt Horowitzia. Yhdysvallat ei hänen mukaansa luvannut Israelille mitään uutta. Sitten hän puntaroi sitä, millainen lahjus saisi Netanjahun suostuvaiseksi rakennuskiellon jatkoon. Lupaus siitä, että Yhdysvallat tukisi Länsirannan siirtokuntavyöhykkeiden liittämistä osaksi juutalaisvaltiota, voisi olla sellainen.

Joku on saattanut heikkona hetkenään uskoa Obaman johtaman Yhdysvaltojen rooliin jotakuinkin puolueettomana välittäjänä Israelin ja palestiinalaisten välisissä neuvotteluissa. Kirjeen julistamisen jälkeen ”jokuja” luulisi olevan aniharvassa.

Visioidaan vielä Netanjahun ja Halosen tapaamisen seurauksia. Lähdetään siitä, että Netanjahu tarttuu Suomen ehdotukseen. Neuvottelujen salaisen lisäpöytäkirjan mukaan Suomen Israelista ostamia aseita saisivat vastaisuudessa käyttää vaan palestiinalaisvaltioiden(!) rajoille sijoitettavat rauhanturvaajat suomalaiset etunenässä. EU-Suomi sooloilee rauhan, ei asekaupan nimissä.

Rauhanturvaajia tullaan tarvitsemaan valtava liuta. Yhden palestiinalaisvaltion sijaan Israel silppuroi hajota ja hallitse -reseptillä Länsirantaa kaupunki- ja kylävaltioihin. Toinen tapa, jolla Israel yrittää torjua palestiinalaisvaltion sommittelua, on tukea rahallisesti voimakkaasti juutalaisten muuttoa alueelle. Se tepsii: siirtokuntien asukasluku kasvaa liki kolme kertaa nopeammin kuin kanta-Israelin.

Netanjahun Israel ei häpeä siirtokuntaprojektia: kun palestiinalaiset ovat muistuttaneet siirtokuntien rakentamisen olevan vastoin Oslon henkeä, heille on vastattu: Olkaa hiljaa, rakennattehan tekin omia alueitanne. Viime kuukaudet ovat myös osoittaneet kestämättömäksi ajatuksen, että Israel voitaisiin savustaa ulos Länsirannalta boikotoimalla vain sieltä tulevia tuotteita. Miehitystä ei ohjaa mikään näkymätön käsi vaan minisupervalta Israel.

Kerroin opiskelijoilleni Israelin siirtokuntapolitiikan historiasta ja motiiveista. Eräs opiskelija totesi saaneensa mediasta kuvan, että Israel on toiminut miehityksillään palestiinalaisten babysitterinä. Oivallinen havainto! Yli sata vuotta sitten sionistit tarjoutuivat hanakasti kilpailevien eurooppalaisten mahtivaltioiden babysittereiksi Palestiinassa omaa projektiaan vauhdittaakseen. Tänään, sivilisaatioiden yhteentörmäyk-sen aikakaudella Israel yrittää jälleen kaupitella itseään samaan tehtävään. Terrorismin vastaisen sodan liikennesäännöt helpottavat sen työnhakua.

Ramallah’ssa Halonen ja Stubb tulevat lyömään pöytään Mahmud Abbasin kummasteltavaksi toisen rauhanjokerinsa: Suomi lupaa lopettaa asekaupat Israelin kanssa, jos Abbas lupaa olla tunnustamatta Israelia juutalaisvaltioksi siihen saakka, kunnes kaikki siirtokunnat on purettu.

Israel määrittelee itsensä demokraattiseksi juutalaisvaltioksi. Tunnustettujen rajojensa sisällä Israel on ollut demokraattinen juutalaisille ja juutalainen palestiinalaiselle vähemmistölleen. Juutalaisvaltion pakkoleivonta koko suur-Israelin alueelle, jonka väestöstä liki puolet on ei-juutalaisia, onnistuu vain jos reseptin nimi on apartheid. Koska se on ruma resepti, Israel on näihin päiviin saakka yrittänyt naamioida projektinsa.

Nyt Israelin johdossa on siirtokunnassa asuvan ulkoministeri Avigdor Liebermanin kaltaisia miehiä, jotka sanovat – monen Israelin ystävien mielestä liiankin – avoimesti, mihin Israel pyrkii. YK:n yleiskokouksessa Lieberman toisti ajatuksensa väestöjen vaihdosta: satojatuhansia Israelin rajojen sisäpuolella asuvia palestiinalaisia pakkosiirrettäisiin Länsirannalle. Vastineeksi(?) Länsirannan siirtokuntalaisia ja/tai siirtokuntia siirrettäisiin osaksi Israelia. Liebermanin mukaan kyse ei olisi palestiinalaisten pakkosiirroista. Tässä kohtaa hän ei ole avoin.

Israel on vaatinut palestiinalaisia pitkään tunnustamaan itsensä juutalaisvaltioksi samalla kun se on juutalaistanut kiihtyvään tahtiin Länsirantaa. Israelin johdon puheita tulkitsemalla on näyttänyt pitkään selvältä, että Israel tulee liittämään itseensä noin 60 prosenttia Länsirannasta eli Oslon sopimusten kielellä C-alueen. Koska tällä alueella asuu vain viitisen prosenttia palestiinalaisista, heidät olisi helppo siirtää Länsirannan A (palestiinalaishallinnon komennossa) ja B (palestiinalaisten ja israelilaisten yhteiskomennossa) -alueille, joilla 95 prosenttia palestiinalaisista jo ennestään asuu.

Juutalaisvaltion puhtauden pahin uhka ovat Israelin tunnustettujen rajojen sisällä asuvat yli 1,5 miljoonaa palestiinalaista. Netanjahu on vihjaillut, että hän voisi jatkaa siirtokuntien rakennuskieltoa, mikäli Abbas tunnustaisi Israelin juutalaisvaltioksi. Kun Israel samanaikaisesti hyväksyi kansalaislakiinsa lisäyksen, jonka mukaan maan kansalaisuutta hakeva joutuu vannomaan uskollisuusvalan juutalaisvaltiolle, voidaan palestiinalaisten suursiivous julistaa alkaneeksi.

Voitte kysyä, miksei Abbas voisi tunnustaa Israelia juutalaisvaltioksi, jos se edistäisi rauhanhierontaa. Onhan 75 prosenttia Israelin asukkaista juutalaisia. Tunnustuksella Abbas iskisi puukolla selkään tasa-arvon ja demokratian puolesta taistelevia Israelin palestiinalaisia kohtaan. Epäsuorasti tällainen tunnustus tasoittaisi tietä myös heidän joukkokarkotuksilleen Israelin juutalaisesta tasavallasta.

Tällä nimellä Haaretz-lehden Gideon Levy kutsuu etnokratiaksi ja teokratiaksi julistautunutta kotimaataan. Onhan meillä Iranin islamilainen tasavalta ja Saudi-Arabia jo ennestään.

Levy muistuttaa, että juutalaisvaltion odotuslistalla on pitkä joukko uusia antidemokraattisia lakiehdotuksia. Uskollisuuden valaa ehdotetaan edellytettäväksi myös knessetin jäseniltä, elokuvantekijöiltä ja yleishyödyllisiltä järjestöiltä. Levy kysyy myös, kenelle Israelin juutalainen tasavalta oikein kuuluu. Se kuuluu entistä vähemmän palestiinalaisille asukkailleen, vaan kuinka paljon? Kuuluuko se diasporassa asuville juutalaisille enemmän kuin palestiinalaisille asukkailleen?

Oma suosikkivaltioni Kerala kutsuu itseään Jumalan omaksi maaksi. Nyt minulla on niitäkin kaksi.

Teksti ja kuva Mikko Zenger