Kadonneen rauhan metsästys

YK:n humanitaarisen avun päällikkö Valerie Amos kuvaa Syyrian tilannetta humanitaariseksi katastrofiksi. Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Ari Kerkkänen on säilyttänyt optimisminsa rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi. Hänen mukaansa rauhan perusteet on rakennettu YK:n Syyrian erityislähettiläiden Kofi Annanin ja Lakhdar Brahimin työn pohjalle. Syyrian konfliktin osapuolet sekä alueelliset ja globaalit suurvallat on saatava priorisoimaan syyrialaisten etu kansallisten etujensa yläpuolelle. Taistelut on saatava taukoamaan, jotta poliittinen rauhanprosessi voi käynnistyä.

Ari Kerkkänen on seurannut kaksi viime vuotta Syyrian konfliktin eskaloitumista, aluksi maan pääkaupungista Damaskoksesta käsin. Sittemmin instituutin toiminta siirtyi väkivaltaisuuksien seurauksena Jordaniaan Ammaniin ja sieltä Libanoniin Beirutiin. Syyriassa Kerkkänen vieraili viimeksi marraskuussa. Hän uskoo YK:n erityislähettilään Lakhdar Brahimin tavoin, että Syyrialla on kaksi vaihtoehtoa: poliittinen ratkaisu konfliktiin tai Syyrian hajoaminen.

Tilanne Syyriassa on pahentunut päivä päivältä. Maan noin 21 miljoonasta asukkaasta 1,3 miljoonaa on paennut naapurimaihin Libanoniin, Turkkiin, Jordaniaan ja Irakiin. YK:n arvion mukaan määrä nousee 3,5 miljoonaan vuoden loppuun mennessä. Lisäksi 4,3 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa maan rajojen sisäpuolella. Konfliktissa on kuollut eri arvioiden mukaan 60 000–70 000 ihmistä. “Uhrien määrä on YK:n mukaan 60 000. Media on puhunut 70 000:sta. Perään voidaan kuitenkin laittaa kysymysmerkki, sillä oikeita lukuja on toistaiseksi ollut mahdotonta varmistaa. Todennäköisesti määrä ei todellisuudessa ole ihan noin korkea. On huomioitava, että kaksi kolmasosaa kuolleista on sotatoimiin osallistuneita ja vain kolmasosa siviilejä. Yksikin uhri on toki liikaa, mutta sodan luonteesta kertoo jotakin se, että suurin osa uhreista on tullut taisteluiden seurauksena. Tämän media unohtaa usein kertoa”, Kerkkänen painottaa.

Kofi Annanin kuuden kohdan suunnitelma

Helmikuussa 2012 Kofi Annan nimitettiin YK:n ja Arabiliiton Syyrian-erityislähettilääksi. Sitä ennen Venäjä ja Kiina olivat torpanneet YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman, jossa vaadittiin presidentti Bašar al-Assadin eroa. Annan sukkuloi alueella ja tapasi konfliktin osapuolten edustajia. Vierailujen pohjalta syntyi kuuden kohdan suunnitelma, jota Kerkkänen pitää yhä tärkeimpänä lähtökohtana rauhan aikaansaamiselle. Siinä vaaditaan 1) kaikkien osapuolien sitoutumista Annanin toimintaan YK:n ja Arabiliiton erityislähettiläänä, 2) väkivallan lopettamista, 3) humanitaarisen avun pääsyä maahan, 4) poliittisen dialogiprosessin aloittamista, 5) puolueettoman seurantaohjelman perustamista tarkkailemaan väkivallan lopettamista sekä 6) median vapaata maahanpääsyä ja kokoontumisvapautta. Annan vei suunnitelmansa YK:n turvallisuusneuvostoon. Tuloksena oli yksimielinen päätöslauselma, joka mahdollisti suunnitelman täytäntöönpanon.

Ensimmäinen seuraus oli YK:n tarkkailuoperaatio. Se syntyi vuosi konfliktin alkamisen jälkeen ja sitä voidaan pitää merkittävänä läpimurtona. Turvallisuusneuvosto kykeni ensimmäistä kertaa tekemään yksimielisen päätöksen ja sopimaan prosessista, joka saisi taistelut taukoamaan.

Myös Arabiliitto tuki päätöslauselmaa. Taistelut taukosivat lupaavan oloisesti samalla, kun hallitus vetäytyi joiltain alueilta.

Aluksi kaikki näytti hyvältä. Valitettavasti Syyrian ulkopuolella toimiva oppositioryhmittymä, Syyrian kansallinen neuvosto (SNC), vastusti Annanin suunnitelmaa. Virallisissa lausunnoissaan he eivät sanoneet mitään, mutta epävirallisissa puheissa he toivat selkeästi esiin, etteivät aikoneet noudattaa sitä. He tiesivät myös, että oli helppo vetää hallituksen joukot takaisin taisteluihin.

Pieni YK:n tarkkailijaryhmä lähetettiin alueelle. Kahden seuraavan kuukauden aikana tilanne pysyi suhteellisen vakaana. “Ongelma oli tietenkin se, että operaatio oli kooltaan hyvin vaatimaton. Se ei pystynyt kattamaan koko maata, mutta niillä alueilla joilla he toimivat, taistelut vähenivät.

Väkivallan kierre alkoi kuitenkin pikkuhiljaa uudelleen. Kesäkuussa 2012 tilanne huononi. Lopulta kutsuttiin koolle Geneven konferenssi kesäkuun lopulle, jonka tarkoituksena oli laatia suunnitelma Annanin ehdotusten täytäntöönpanolle. Viikkoa ennen kokousta Annan alkoi kuulostaa turhautuneelta. Hän syytti turvallisuusneuvoston jäsenmaita kansallisen edun tavoittelusta rauhan kustannuksella. Samalla hän vaati, että Iranin ydinasekiista on otettava huomioon Syyrian konfliktin ratkaisemisessa.

Ulkoministerit tapasivat Genevessä ja päättivät tukea Annanin kuuden kohdan suunnitelmaa. Sovittiin reunaehdoista, joihin kaikkien osapuolten tulisi sitoutua ja antaa takeet. Poliittisen prosessin aloittamiseksi vaadittiin siirtymähallinnon perustamista. Sopimuksessa ei otettu suoraan kantaa Assadin rooliin, vaan puhuttiin siirtymähallinnon perustamisesta, jolle taattaisiin kansallisen yhteyden nimissä kaikki toimeenpanovalta. Tämä merkitsi kuitenkin sitä, että sen valta ylittäisi presidentin valtaoikeudet ja vihjasi, että valta siirtyisi presidentiltä siirtymähallinnolle.

Brahimi astuu näyttämölle

Annan varoitti, että mikäli suunnitelmaa ei toteuteta, konflikti radikalisoituu etnisten ryhmien väliseksi vihanpidoksi ja laajenee alueelliseksi sodaksi. Hän varoitti, että Syyriassa avautuu uusi rintama kansainväliselle terrorismille.

Tämä on valitettavasti tilanne tänä päivänä. Itse asiassa konflikti eskaloitui kuukausi sen jälkeen, kun Annan erosi. Vaikka suunnitelma hyväksyttiin yksimielisesti, sitä ei käytännössä koskaan otettu käyttöön. Lopulta konflikti alkoi syventyä ja tilanne muuttui liian vaaralliseksi YK:n tarkkailijoille. Raskaat taistelut Aleppossa alkoivat. Annan syytti YK:n turvallisuusneuvostoa eripuraiseksi ja hänen tehtävänsä kävi mahdottomaksi. Hän sanoi: ‘En voi haluta rauhaa enemmän kuin sodan lietsojat tai enemmän kuin turvallisuusneuvosto tai kansainvälinen yhteisö.’ Toisin sanoen hän tunsi, että hänet oli pettänyt pikemminkin kansainvälinen yhteisö kuin yksikään Syyrian konfliktin osapuolista.

Annan jätti kuitenkin tilaa myös toivolle. Hän uskoi, että mikäli kansainvälinen yhteisö pääsee yksimielisyyteen, rauha voidaan saavuttaa. Kerkkäsen mukaan Annanin saavutukseksi voidaan lukea se, että yhteisistä asioista päästiin neuvottelemaan saman pöydän ääreen ja saatiin jopa aikaan kaksi YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa. Seuraavaksi näyttämölle astui kokenut diplomaatti Lakhdar Brahimi, joka oli toiminut jo Libanonissa Assadin isän aikana sekä muun muassa YK:n erityislähettiläänä Afganistanissa. Brahimi tunsi Lähi-idän erinomaisesti ja oli Kerkkäsen mukaan ideaalinen valinta tehtävään.

Brahimin tehtävää voidaan pitää Annanin tehtävää vaikeampana. Hänellä oli vähemmän liikkumatilaa ratkaisun löytämiseen, koska konflikti oli kiihtynyt, uhrien määrä lisääntynyt ja konflikti levinnyt alueellisesti. Jotkut olivat sitä mieltä, että Annan oli jo epäonnistunut, eikä Brahimin mahdollisuuksia pidetty sen parempina.

Brahimi kuitenkin jatkoi Annanin työn pohjalta ja tapaamalla konfliktin osapuolia. Hän työskenteli hieman näkymättömämmin kuin Annan. Molemmilla oli omat tiimit sijoitettuna Damaskokseen, jossa he olivat jatkuvasti yhteydessä niin opposition kuin hallituksen edustajiin.

Brahimi teki varsin nopeasti johtopäätöksen, ettei hallitus voita konfliktia eikä oppositio sitä häviä. Hän korosti, että Syyrialla on kaksi mahdollista skenaariota: poliittisen ratkaisun löytäminen tai valtion hajoaminen.
Brahimi on pitänyt etenkin mediassa Annania matalampaa profiilia ja monet ovatkin kyselleet, tekeekö hän ylipäätään mitään. Brahimi on kuitenkin tullut samoihin johtopäätöksiin kuin Annan hieman aiemmin kuuden kohdan suunnitelmassaan. Hän on painottanut kansallista yhtenäisyyttä poliittisen prosessin aloittamiseksi ja siirtymähallinnon perustamista. YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä on elinehto. Yksi UNSMISin rauhanturvaoperaatioon liittyvä opetus on ollut se, että positiivisesta vaikutuksestaan huolimatta se tulisi järjestää mittavampana.

Kerkkänen ei usko rauhan olevan mahdollinen ilman sitä, että sekä Yhdysvallat, Venäjä että Syyrian eri osapuoler löytävät yhteisen linajn. Islamistinen oppositioliike Jabhat al-Nusra on vannonut uskollisuutta al-Qaidalle. Kataib Ahrar al-Sham on mahdollisesti vielä vaarallisempi ryhmittymä. Opposition puolella taistelevien islamistien tunnustukseksi voidaan lukea ainakin se, että he ovat valinneet oikean rintaman. Malissa he olisivat saaneet maistaa lännen pommeja. Syyriassa Ranska ja Britannia “harkitsevat” heidän aseistamistaan. Myös tämän kaksinaismoralismin takaa häämöttävät rauhan avaimet Syyrian konfliktiin.

Brahimi jatkaa yhä toimintaansa. Jos Annan sai suurvallat neuvottelemaan, Brahimi on puolestaan onnistunut lähentämään hallitusta ja opposition eri ryhmiä. Halukkuutta neuvotteluihin on esitetty viime aikoina puolin ja toisin. Annan ja Brahimi ovat onnistuneet täydentämään toistensa aikaansaannoksia.

Aina on toivoa

Annan ja Brahimi ovat taistelleet tuulimyllyjä vastaan. Heidän haasteitaan ovat kansainvälinen yhteisö, YK:n turvallisuusneuvosto, alueelliset toimijat, Syyrian hallinto sekä Syyrian oppositiot erillisine aseellisine ryhmittymineen.

On olemassa toivoa, että nämä rauhan rakenteet lopulta onnistuvat tuomaan rauhan veriseen konfliktiin. Annanin suunnitelma on paras mahdollinen ratkaisu pysäyttämään sisällissodan kierteen ja Syyrian hajoamisen. Emme vielä tietenkään tiedä miten käy, mutta mielestäni ei voi sanoa, että Annanin ja Brahimin työ olisi mennyt hukkaan.

Kerkkänen on optimistinen rauhan suhteen. Pidemmällä tähtäimellä nykyinen tilanne ei ole kenenkään etu. Hän mainitsee myös Homsin kaupungin viimeaikaisen positiivisen kehityksen. Baba Amrin kauhujen jälkeen asukkaat ovat pikkuhiljaa palanneet ja alkaneet rakentaa yhteiskuntaa. Prosessi on tapahtunut paikallisella tasolla. Asukkaat ovat valinneet itse kuvernöörin ja muodostaneet jälleenrakennuskomiteat. Kerkkäsen mukaan kaikki tämä tukee ajatusta, että syyrialaisten itsensä tulee antaa ratkaista konflikti sen sijaan, että puututaan ulkoa ja sanellaan, miten toimia.

Karim Maiche