Iranin ydinohjelma ja tuleva kriisi

Viime kuukausien aikana länsimaat, USA:n johdolla, ovat esittäneet vakavaa huolta Iranin ydinenergiaohjelman mahdollisesta käytöstä ydinaseiden kehittelyyn. Sekä USA että Israel ovat toistelleet, että ne eivät voi missään olosuhteissa hyväksyä Iranin ydinaseohjelmaa. Länsimaiset tiedotusvälineet ovat hyväksyneet lähes kritiikittä olettamuksen, että Iran todellakin pyrkii kehittämään ydinaseita ja uhkaamaan niillä koko maailmaa. Kuitenkaan ei ole todisteita, että Iran pyrkisi muuhun kuin rauhanomaiseen ydinenergian tuotantoon.

Iran on allekirjoittanut kansainvälisen ydinsulkusopimuksen, toisin kuin sen lähialueella olevat ydinasevallat Intia, Israel ja Pakistan. Se on myös hyväksynyt käytännössä lisäprotokollan, joka mahdollistaa laajemmat ja tunkeilevammat yllätystarkastukset kuin ydinsulkusopimus edellyttää. Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n
tarkastajat ovat tutkineet Iranin ydintutkimuslaitoksia jo liki kolme vuotta löytämättä todisteita ydinaseohjelmasta. Jo lokakuussa 2004 IAEA:n johtaja Muhammed ElBaradei totesi muitta mutkitta: ”Iranilla ei ole ydinaseohjelmaa.”

Tämä ei kuitenkaan kelvannut USA:lle, joka alkoi painostaa ElBaradeita vaatimaan Iranilta yhä uusia myönnytyksiä, joilla ei ollut enää mitään tekemistä ydinsulkusopimuksen asettamien velvoitteiden kanssa. Iranilta alettiin vaatia laajempaa ”läpinäkyvyyttä”, joka tarkoitti mm. että sen tulisi päästää tarkastajat kaikkiin sotilaallisiin tutkimus- ja kehityslaitoksiin, mikäli nämä niin haluavat. On selvää, ettei mikään maa ole valmis paljastamaan kaikkia sotilaallisia salaisuuksiaan kansainvälisille tarkastajaryhmille. Kun IAEA päätti äskettäin raportoida Iranin ydinohjelmaa koskevasta kiistasta YK:n turvallisuusneuvostolle, Teheran ilmoitti, että kaikki luottamusta lisäämään tarkoitetut ydinsulkusopimuksen velvoitteiden ulkopuolelle jäävät tarkastukset loppuvat.

Pata kattilaa soimaa

On mielenkiintoista, että Irania painostavat ydinsulkusopimuksen nimissä maat kuten USA ja Britannia, jotka eivät todellakaan ole sallineet mitään kansainvälisiä tarkastuksia ydinaselaitoksiinsa. Ydinsulkusopimus myös edellyttää kaikkia sen hyväksyneitä osapuolia työskentelemään ydinaseiden vähentämisen puolesta, kun taas USA on viime aikoina kehittänyt ns. miniydinaseita, joiden käytön konflikteissa maan kongressi on jo hyväksynyt. Toinen esimerkki useista eri standardeista on Intia, joka myös painostaa Irania hyväksymään paljon ydinsulkusopimuksen velvoitteita laajemmat tarkastukset, vaikka se ei itse ole liittynyt ydinsulkusopimukseen, koska se katsoo sen olevan ”eriarvoistava”.

Iranin ydinenergiaohjelma on siis kansainvälisen lain mukainen, ja olisi ydinsulkusopimuksen hengen mukaista, että muut maat myös tekisivät yhteistyötä Iranin kanssa sen pyrkiessä ydinenergian hyötykäyttöön. Iranilla on täysi oikeus myös tuottaa itse ydinpolttoainetta eli siis rikastaa uraania. Tosin kun Iranin ydinohjelma on edennyt niin pitkälle, että maa hallitsee koko ydinpolttoainesyklin, sillä on myös ainakin teoriassa tarpeellinen teknologia ydinaseen kehittämiseen. Maailmassa on kuitenkin kymmeniä maita, joiden on teoriassa mahdollista rakentaa ydinase ilman ulkopuolista apua. Juuri siksi ydinsulkusopimuksessa vaaditaan, että sen allekirjoittajat suostuvat kansainvälisiin tarkastuksiin.

Oikeutuksia hyökkäykseen?

Edes Irania pikaisella sotilaallisella iskulla uhkaavat Israel ja USA eivät tosiasiassa usko Iranin olevan lähellä ydinaseen valmistamista. Molempien maiden tiedustelupalvelut ovat todenneet, että Iranilla menee vähintään useita vuosia, ennen kuin sillä voi edes teoriassa olla ydinase. Lisäksi lienee selvää, että vaikka Iranilla olisi ydinase, se ei voisi millään muotoa uhata maita, joiden ydinasearsenaalit ovat valtavat (eikä Iran ole vuosisatoihin aloittanut sotaa ketään vastaan). Kuitenkin sekä Israel että USA ovat ilmoittaneet vakavaksi aikomuksekseen iskeä Iraniin, mikäli maa ei suostu luopumaan ydinsulkusopimuksen sille suomista laillisista oikeuksista. Irakilta vaadittiin jatkuvasti lisää myönnytyksiä sitä mukaa kun se niitä teki, eikä tämäkään estänyt sotaa. Teheranissa on mitä ilmeisimmin päädytty siihen, että on turha enää pyrkiä miellyttämään länsimaita niiden vaatiessa Irania noudattamaan erityisesti sille tehtyjä vaatimuksia, joilla ei ole tekemistä kansainvälisen lain kanssa.

USA:lla ja Israelilla on selkeitä syitä pyrkiä kärjistämään niiden ja Iranin välinen sanasota niin, että ne voisivat esittää olevansa oikeutettuja hyökkäämään Iraniin. Sen jälkeen kun USA hyökkäsi Irakiin ja miehitti maan, valtaan ovat siellä nousseet iranilaismieliset uskonnolliset shiiapuolueet. Palestiinalaisalueilla ja Libanonissa viimeaikaisten vaalien voittajia ovat olleet Iranin perinteisesti tukemat Hamas ja Hizbullah. Iranin vaikutusvalta koko Lähi-idässä on siis kasvanut merkittävästi, ja liittolaisineen (joihin kuuluu myös Syyria) sen asema vahvistuu jatkuvasti alueella, jonka raaka-ainevaroista länsimaat ja etenkin USA ovat täysin riippuvaisia.

Jäljet johtavat ”öljytehtaalle”

Monet talousasiantuntijat ovat esittäneet, että todellinen syy USA:n mahdolliseen hyökkäykseen Iraniin on ns. petrodollarin puolustaminen. Raakaöljy hinnoitellaan perinteisesti dollareissa, joten kaikkien öljyntuojamaiden täytyy omistaa suuri määrä dollareita, jotta ne voivat ostaa öljyä. Teknisesti kyse on pitkälti siitä, että niiden täytyy voida säilyttää oman valuuttansa arvo dollariin nähden. Iran on ilmoittanut avaavansa maaliskuussa Teheranissa uuden öljy- ja kaasupörssin, jossa raaka-aineet hinnoitellaan dollarien asemesta euroissa. Mikäli Teheranin uusi öljypörssi lähtee hyvin käyntiin ja monet maat osoittavat halua ostaa ja myydä öljyä ja kaasua euroissa, tämä voisi heikentää dollarin asemaa merkittävästi ja ajaa USA:n muutenkin ylivelkaantuneen talouden syvään lamaan (josta luonnollisesti kärsisivät kaikki maat mutta etenkin USA sekä Israel, jonka talous perustuu pitkälti USA:lta saatuun tukeen). On mielenkiintoista, että Teheranin öljypörssi on tarkoitus avata maaliskuun lopulla, ja joidenkin lähteiden mukaan Israelin armeija on ilmoittanut maaliskuun lopun takarajaksi sotilaallisten iskujen aloittamiselle.

Mikäli USA hyökkää Iraniin, on vaikea kuvitella, etteikö sen tavoitteena olisi myös ottaa haltuun Khuzestanin maakunta Irakin rajan tuntumassa, jossa Iranin tärkeimmät öljyntuotantokeskukset sijaitsevat. Kuitenkin se epäilemättä nostattaisi hyökkäyksellään valtaisan vastarinnan sekä Iranissa, Irakissa, Libanonissa että mahdollisesti myös Saudi-Arabian shiiaenemmistöisessä al-Hasan maakunnassa, jossa maan öljyntuotantolaitokset pääasiassa sijaitsevat. Tässä tilanteessa on liki mahdotonta ymmärtää, kuinka USA voisi saavuttaa geopoliittiset tavoitteensa provosoimalla koko Lähi-idän kohti suursotaa.

Ainoa mahdollisuus, jota monet kommentaattorit ovat jo pohtineetkin, lienee niin tyrmistyttävä voimankäyttö, että järjestäytynyttä vastarintaa ei pääse kunnolla syntymään. Käytännössä tämä tarkoittaisi ainakin sitä, että Iranin puolustusvoimat pyrittäisiin lamauttamaan järjestelmällisillä pommituksilla ja ohjusiskuilla, joissa käytettäisiin mahdollisesti myös ydinaseita.

On mahdotonta arvioida, kuinka Iranin läheiset kauppakumppanit, Kiina ja Venäjä, tässä tilanteessa reagoisivat; hyökkäys voisi pahimmillaan johtaa maailmanlaajuiseen konfliktiin. Nyt kun Iranin laillinen ydinenergiaohjelma on päätetty viedä YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyyn ja Iran on ilmoittanut jatkavansa ohjelmaansa aiempien suunnitelmien mukaisesti, kriisin rauhanomainen ratkaisu näyttää kaukaiselta mahdollisuudelta.

YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee Iranin ydinohjelmaa ja mahdollisia vastatoimia maaliskuun alussa IAEA:n raportin pohjalta.

Teksti Jussi Sinnemaa
Kuva Essi Rajamäki