Egyptin tulevaisuus on nuorten

Räväkkä kirjailija ja bloggari Ghada Abdel Aal ilmoittaa olevansa tuikitavallinen egyptiläisnainen. Hän on yksi niistä, joiden varaan rakennetaan uutta, vallankumouksen jälkeistä Egyptiä.

Egyptiläinen kirjailija Ghada Abdel Aal vieraili Maailman kirjat -tapahtumassa Helsingissä toukokuun lopulla. Hänen esikoisteoksestaan Haluan naimisiin! tuli ensin hitti Egyptissä, sitten kansainvälinen bestselleri. Nyt kirja on käännetty useille kielille. Kirja kertoo hauskasti ja elävästi Egyptissä vallitsevista maskuliinisista kosioriiteistä ja niihin liittyvistä tabuista. Kyse ei ole mistään Ayaan Hirsi Alin tai Anja Snellmanin islamia demonisoivasta kivitys- ja raipaniskuromaanista, vaan egyptiläisen naisen arjen kuvauksesta – yhdestä muiden joukossa.

“Tuntuu, että ainoat kirjat, joita musliminaisten asemasta luetaan Euroopassa, liittyvät kivityksiin ja nenien leikkelyihin”, hän toteaa.

Abdel Aal on luonnollisesti ylpeä juuristaan, taustastaan ja kulttuuristaan. Islamin demonisointi viime vuosina on tullut myös Eurooppaa kiertäneelle Abdel Aalille tutuksi.

“Kerran Italiassa eräs nainen ihmetteli aidosti, että voitko sanoa miehelle ei. Eivätkö he muka sido sinua puuhun kiinni ja piekse? Voitko kulkea kadulla yksin? Olen joskus niin ymmälläni, etten tiedä mitä vastata. Heeii! Olen täällä ja olen yksin. Isäni tai veljeni eivät ole mukana.”

Reppanat musliminaiset

Euroopassa joskus säälitään “alistuneita” musliminaisia. Abdel Aal kuuluu kuitenkin niihin vahvoihin itsetietoisiin egyptiläisiin, jotka taistelevat paremman huomisen puolesta paikan päällä. Hänelle Eurooppa ei edusta vapauden tyyssijaa. Hän näkee naisten tasa-arvoon liittyvät ongelmat universaalimmin.

“Jotkut sanovat: ‘Voit nyt ottaa tuon hunnun pois, olet Euroopassa’ (naurua). Yksi nainen kysyi kerran minulta: ‘Milloin palaat takaisin Egyptiin?’. Vastasin, että huomenna ja hän sanoi: ‘Olen niin surullinen.’ Tuumin, että mitä helvettiä.”

Abdel Aal ei kiellä, etteikö yhteiskunnallista painostusta huntuun pukeutumisesta tai muusta konservatismista esiintyisi monissa islamilaisissa valtioissa, mutta vertaa sitä pikemminkin samaan yhteiskunnalliseen painostukseen (mainonta, media), jota esiintyy joidenkin naisten vähäpukeutuneisuuden suhteen Euroopassa.

“Kerran minulta jopa kysyttiin, mistä olet meille eniten kateellinen. Mietin että anteeksi mitä. Eräs henkilö kysyi, onko teillä muslimeilla hiuksia. Hän oli ihan normityyppi. Sitten hän kertoi aina kuvittelevansa, miltä muslimien hiukset näyttävät. Sanoin hänelle, että jatka unelmoimista.”

“Joskus ihmiset kysyvät minulta, olenko feministi. Vastaan heille, että en ole niin radikaali. Feministit, ainakin Egyptissä, vain hyökkäävät kaikkea vastaan: yhteiskuntaa, uskontoa ja niin edelleen. Feministit eivät kuulu ihailijakerhooni, koska minä olen sitä mieltä, että tyttöjen pitää mennä naimisiin ja he puolestaan haluaisivat, että sanoisin jotain päinvastaista. Egyptissä feministit uskovat, että traditiomme johtuu vain pakottamisesta ja aivopesusta. Minä en hyökkää ketään vastaan.”

Entä miehiä vastaan?

“En edes miehiä vastaan. Tiedän, että miehet eivät lukisi kirjaani jos hyökkäisin heitä vastaan. Minun strategiani on, että jos en voi lyödä heitä, nauran heille.”

Kirjassaan hän kuvailee poikalapsia “pikkuprinsseiksi”, jotka kasvatetaan pilalle heti syntymästään alkaen. Hän myös epäilee, että Egyptissä tilastoja muokataan tahallaan kauniimmiksi, oli sitten kyse talouskasvusta tai turistialueiden lämpötilasta. Toisin kuin tilastot kertovat, tyttöjä on huomattavasti enemmän kuin poikia, sillä perheet hankkivat lapsia (neljä tyttöä ja poika, viisi tyttöä ja poika jne…), kunnes tulee THE POIKA.

Perhe ylpeä tyttärestään

Ghada Abdel Aalin eteen on tullut yhtä jos toistakin kosijaa, joita hän kirjassaan suomii säälimättä. Miten egyptiläiset miehet suhtautuvat kirjaan?

“He tykkäävät siitä. Heille se on hyvä ystävänpäivälahja antaa vaimoilleen. En hyökkää koko miehistä rotua vastaan, vain niitä häviäjiä, jotka käyttäytyvät huonosti. Kun aloitin blogini, luulin että miehet hyökkäävät sitä vastaan. Mutta tajusin pian, ettei kyse ole miesten ja naisten välisestä muurista vaan jostain muusta. Jokaisella miehellä on sisko, serkku tai ystävä, joka käy näitä asioita läpi, ja he pohtivat, että jos tämä tapahtuisi läheiselleni niin vetäisin korville sitä tyyppiä. He asettavat itsensä naisten kenkiin, ei niiden miesten.”

Mitä veljesi ajattelee kirjasta?

“Hän vihaa oikeastaan vain kirjani otsikkoa, sillä Egyptissä ei ole tapana kinuta naimisiin. Pitää ainakin esittää, ettei hinkua ole. Hän ajattelee: ‘Olen ylpeä sinusta, mutta en voi koskaan kertoa kavereilleni, että kirjan nimi on Haluan naimisiin!’ Mutta kun Egyptissä saa oman tv-sarjan, se tarkoittaa, että on onnistunut jossain. Kun ihmiset puhuvat sarjasta, veljeni ylpeilee, että minun siskoni teki sen. Myös isäni on hyvin ylpeä. Hän ei muutenkaan välitä tabuista, joita käsittelen kirjassani.”

Abdel Aalin äiti kuoli 2003. Hän kaipasi keskusteluja äitinsä kanssa ja päätti lopulta avata blogin, koska tunsi itsensä yksinäiseksi. Kirjaa hän ei suunnitellut, se vain tapahtui. Abdel Aalin äiti olisi varmasti ylpeä tyttärensä saavutuksesta.

“Tai sitten hän pitäisi minua hulluna. Kuten tätini sanovat: ‘Nyt et ainakaan pääse naimisiin. Toivottavasti saat edes kirjallasi jotain aikaan’ (naurua). Serkkunikin ovat tehneet kaikkensa, että tämä orpo vanhapiika pääsisi naimisiin. He ovat repineet miehiä melkein kadulta. ‘Hei, tuolla miehellä on oma asuntokin ja kaikki.’ Mutta tuntuu samalla hassulta, että näin nuorta kutsutaan kirjailijaksi. Yleensä pitää olla ainakin 80-vuotias ja kuolleena vähintään kymmenen vuotta ennen kuin Egyptissä joku kutsuu kirjailijaksi.”

Teos on aloittanut uuden aallon Egyptissä. Uusia kustantamoja on perustettu julkaisemaan nuorten kirjailijoiden teoksia.

Mahallah El-Kubra ja vallankumous

Ghada Abdel Aal kertoo olevansa tavallinen egyptiläinen nainen, joka ei kuulu mihinkään järjestöön. Hän on kotoisin Mahallah El-Kubran työväenkaupungista, kahden tunnin bussimatkan päästä maan pääkaupungista Kairosta.

Monien mielestä Egyptin viime kevään tapahtumat saivat alkunsa vuonna 2008, kun Abdel Aalin kotikaupungissa puhkesi rajuja yhteenottoja asukkaiden ja Egyptin turvallisuusjoukkojen välille.

“Emme koskaan uskoneet, että niin laajoja mielenilmauksia voisi syntyä. Olimme todella kyllästyneitä. Kaupungin työttömyysluvut olivat maan korkeimpia. Koska emme uskoneet työläisten aloittavan suunniteltua lakkoa, tavalliset ihmiset ottivat tilanteen haltuunsa. Ihmiset tulivat kaduille ja hallitus oli ymmällään: ‘Ai, tämä on kaupunki ja täällä asuu ihmisiä.’ Kaupungissamme ei ollut katuvaloja ja tiet olivat huonossa kunnossa.”

“Ensimmäistä kertaa emme pelänneet ja huomasimme, että yhdessä meillä on voimaa ja pystymme muuttamaan jotakin, jos myös pysymme yhdessä. Mubarakin kuvia revittiin ja poltettiin. Luulimme aina, että 80-vuotias presidenttimme elää ikuisesti. USA:n presidentit vanhenivat yksi toisensa jälkeen, mutta ei Mubarak. Ajattelimme, että me nuoret kuolemme ennen häntä. Se kaikki vain tapahtui. Ei sitä mitenkään suunniteltu. Ihmiset puhuivat kaduilla, blogeissa ja Facebookissa. Myös kaikkea typerää tehtiin. Ihmiset kivittivät junia, joissa oli kaupungin omia asukkaita, pieniä lapsia. He olivat vain niin turhautuneita. Halusivat vaan tehdä jotain.”

Egyptin tulevaisuus kuuluu miljoonille Ghada Abdel Aalin kaltaisille nuorille naisille ja miehille.

Karim Maiche