Arktiset alueet – seuraava konfliktivyöhyke?

Yllä oleva otsikko oli teemana erittäin kiinostavassa seminaarissa, joka pidettiin Tukholmassa sunnuntaina 28.10. Seminaarin järjesti Sveriges fredsråd eli Ruotsin rauhanneuvosto.

Esitelmänpitäjiä oli isäntämaa Ruotsin ohella myös Norjasta ja Venäjältä. Norjalainen toimittaja Bård Wormdal, joka on töissä NRK:ssa eli Norjan yleisradiossa, piti puheenvuoron, jossa hän syytti Norjan hallituksia kaksinaamaisesta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, etenkin arktisilla alueilla. Eroa ei näy siinä, onko Norjassa kulloinkin porvarillinen tai – niin kuin nyt – vasemmistovetoinen hallitus.

Julkisesti puhutaan aseidenriisunnasta, arktisten alueiden rauhoittamisesta asevarustelulta, rakentavasta yhteistyöstä kaikkien alueen maiden kanssa jne. Mutta todellisuus on toinen. Norja hiipii koko ajan yhä lähemmäksi Naton ydintä ja lisää muun muassa USA:n kanssa sellaista sotilaallista yhteistyötä, josta Venäjä tietenkin on täysin suljettu ulos.

Esimerkkinä tästä Wormdal mainitsi Vuoreijan tutka-aseman Pohjois-Norjassa. Tämä huipputehokas tutka-asema sijaitsee melkein Venäjän rajassa kiinni, ja se pystyy siis vakoilemaan syvälle Venäjän alueelle – ja myös tekee niin. Yhteistyö USA:n kanssa on tämän projektin suhteen tietenkin saumatonta. Wormdal totesi, että käytännössä Vuoreijan tutka-asema toimii kuin se olisi amerikkalainen, ja sen saamien tietojen perusteella USA voisi vaikka ampua alas venäläisiä satelliitteja. Toinen samanlainen tutka-asema sijaitsee Huippuvuorilla, vaikka Huippuvuorten pitäisi kansainvälisen sopimuksen perusteella olla täysin demilitarisoitu.

Ihmisoikeusnäkökulmasta huolestuttavinta on, että näitä järjestelmiä on hyödynnetty myös Afganistanissa ja Pakistanissa amerikkalaisissa hyökkäysoperaatioissa, joista monet ovat vaatineet lukuisia siviiliuhreja.

Kylmä sota jatkuu Washingtonissa

Norjan rauhanneuvoston (Norges fredsråd) puheenjohtaja Hedda Langemyr ilmaisi myös huolestumisensa Norjan liukumisesta yhä lähemmäksi Naton ydintä. Hän mainitsi lisäksi sen kummallisen seikan, että Norja heti Neuvostoliiton hajottua kumosi kiellon järjestää Naton sotaharjoituksia 24 pituusasteen itäpuolella – vaikka sellaisten tarpeen olisi silloin pitänyt olla vähäisempiä kuin koskaan.

Lisäksi Norja on etenkin 2000-luvulla osoittanut yhä suurempaa innokkuutta osallistua lännen suurvaltojen toteuttamiin kyseenalaisiin sotilaallisiin operaatioihin. Norja on nimittäin Afganistanin sodan ohella osallistunut myös Irakin miehitykseen ja Libyan vastaiseen hyökkäykseen. Jos haluaa edistää aseidenriisuntaa arktisilla alueilla, on Norjan Nato-jäsenyys siinä suhteessa ongelmallinen, Hedda Langemyr kiteytti.

Isäntäjärjestön puhujana esiintyi Ruotsin rauhanneuvoston varapuheenjohtaja Agneta Norberg, joka esitti näkemyksensä tuttuun, räväkkään tyyliin:

“On käsittämätöntä, että Ruotsi on luovuttanut suuria maa-alueita Pohjois-Ruotsissa USA:n ja Naton sotaharjoitustantereiksi. Demokratia toimii huonosti, kun asiasta tietävät sisäpiiriläisten lisäksi vain ne paikalliset asukkaat, joilta asiaa ei voi salata. Mutta tavalliset ihmiset Tukholmassa eivät tiedä näistä asioista höykäsen pöläystä.”

Norberg mainitsi lisäksi, miten USA pyrkii piirittämään Venäjää joka suunnalta koko ajan yhä tiheämmällä sotilastukikohtien verkostolla. Yhteenvetona Agneta Norberg totesi, että kylmä sota saattoi loppua Moskovassa, mutta Washingtonissa se jatkuu.

Ruotsin Arktisen neuvoston puheenjohtajuuteen liittyvistä asioista vastaava Ruotsin ulkoministeriön virkamies Mikael Anzen yritti omassa puheenvuorossaan väittää, että oikeastaan kaikki osapuolet tekevät rakentavaa yhteistyötä arktisilla alueilla, kilpavarustelun vaara on pieni jne. Häntä kuunneltiin kohteliaasti, mutta käytäväkeskustelujen perusteella sain vaikutelman, etteivät hänen teesinsä uponneet erityisen hyvin yleisöön.

Ohjuskilpihankkeesta kilpavarusteluun

Seminaarin venäläinen vieras, tohtori Vladimir Rybatšenkov moskovalaisesta aseidenriisuntaa tutkivasta instituutista painotti puheenvuorossaan monenkeskisen, avoimen yhteistyön merkitystä, jotta konflikteilta arktisilla alueilla vältyttäisiin. Mutta hänkin oli pannut merkille ne kielteiset kehityssuunnat, joita monet muutkin puhujat nostivat esille. Rybatšenkov huomautti, että ne on laajemminkin pantu merkille Venäjällä.

Erityistä huomiota Vladimir Rybatšenkov halusi myös kiinnittää USA:n ja eräiden muiden Nato-maiden ohjuskilpihankkeeseen. Hän painotti, että Venäjällä ei kukaan ota vakavasti USA:n väitteitä, että ohjuskilpihanke olisi kohdistettu Irania vastaan. Venäjällä pidetään selviönä, että suuniteltu ohjuskilpi on suunnattu Venäjää vastaan. Rybatšenkov totesi, että toteutuessaan ohjuskilpihanke voi johtaa kilpavarustelukierteeseen. Tämän lisäksi hän korosti, että vastakkaisista lupauksista huolimatta Venäjälle ei ole annettu mitään mahdollisuutta tarkkailla hanketta sisältäpäin.

Seminaarin loppua kohti Vladimir Rybatšenkov vielä ilmaisi huolestumisensa sen johdosta, että lännen tiedotusvälineet usein levittävät väärää, kielteistä “tietoa” Venäjästä. Esimerkiksi Venäjän suunitelmia kasvattaa puolustusbudjettiaan kuvaillaan aivan kuin niillä pyrittäisiin jonkinlaiseen sotilaalliseen ylivaltaan. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka Venäjä toteuttaisi puolustusbudjetin vahvistamiset viimeisen päälle, budjetti olisi vuonna 2020 vain viidesosa siitä, mikä USA:n sotilasbudjetti on tänä päivänä. Ja vuoteen 2020 mennessä USA:n sotilasbudjetti on varmaan kasvanut entisestään.

Toisena esimerkkinä Rybatšenkov mainitsi omakohtaiset kokemukset elokuulta 2008. Tuolloinhan Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetiaan ja tappoi 20 venäläistä rauhanturvaajaa sekä sadoittain ossetialaissiviilejä. Mutta venäläisenä diplomaattina Washingtonissa hän joutui kokemaan, miten tiedotusvälineet esittivät Venäjän hyökkääjänä. Amerikkalaisiin tämä upposi niin hyvin, että kun Rybatšenkov yritti kertoa totuuden, tavalliset amerikkalaiset pitivät häntä vain venäläisenä diplomaattina, joka valehtelee virkansa puolesta.

Seminaarin lopuksi yleisö pääsi vielä ääneen. Rauhanpuolustajien edustajana katsoin asialliseksi kertoa melko seikkaperäisesti, miten Sanoma-konsernin lehdet pyrkivät kuvaamaan Venäjän uhaksi Suomelle, ja että etenkin kokoomuksen piiristä löytyy poliitikkoja, jotka tekevät samoin. Mainitsin tässä yhteydessä Jyri Häkämiehen surullisenkuuluisan puheen Washingtonissa syksyllä 2007. Taisinpa jopa kutsua Häkämiestä silloiseksi hyökkäysministeriksi.

Stig Lång