Amerikkalaisaktivistit suomalaisille: Kouluttautukaa ja pysykää erossa Natosta

Tammikuussa Suomessa vieraili amerikkalaisia rauhanaktivisteja, joita Rauhan Puolesta -lehti haastatteli. Heistä kertova juttu julkaistiin vuoden ensimmäisessä printtilehdessä.
Sivuiltamme voit nyt lukea Kathyn, Cathyn ja Davidin ajatuksia enemmänkin. Heistä USA:n maailmanpoliisin rooli ja valtion sekaantuminen konflikteihin eri puolilla maailmaa on osaltaan synnyttänyt nykyisen pakolaiskriisin. Omakohtaisia kokemuksia heillä on erityisesti Irakista, jonne he matkustivat protestoidakseen USA:n hyökkäystä ja tavallisia kansalaisia kuristavaa taloussaartoa.

[Ajankohtaista] KathyKelly (10.02.16)Kathy Kelly, väkivallattoman vastarinnan konkari

Kathy Kelly on vakaumuksensa vuoksi kahdesti vankilassakin istunut nainen, jonka aktivistin ura alkoi Chicagon soppakeittiöstä ja joka ei halua rahoittaa Yhdysvaltojen sotimista ja siksi kieltäytyy maksamasta ns. sotaveroa.

Kasvoin Chicagossa alueella, jota kirjailija Saul Bellow kuvasi sanoilla “omakotitaloja rivi toisensa perään ja kituliaita pikku puistoja”. Hän oli oikeassa. Silti maailmamme oli uskomattoman turvallinen. En koskaan pelännyt väkivaltaa tai puutetta. En myöskään silloin ymmärtänyt, kuinka väkivaltaisen rasistinen ympäristöni oli.

Teini-ikäisenä kuulin ihmisistä, jotka kieltäytyivät hyväksymästä ja edistämästä rasismia ja sotaa. Halusin päästä heidän joukkoonsa, mutta vei vuosia ennen kuin vihdoin löysin itseni soppakeittiöstä eräältä Chicagon köyhimmistä asuinalueista. Pian olin ystävystynyt radikaalien aktivistien kanssa, joista monet olivat pasifisteja. Vuonna 1980 minusta tuli sotaveroista kieltäytyjä, eli en suostunut maksamaan sitä osaa veroistani, joka käytettäisiin sotatoimiin. Olen onnistunut välttymään kaikilta liittovaltion tuloveroilta siitä lähtien. Uskon varojen, asuntojen, työn ja ruoan radikaaliin jakamiseen niiden ihmisten kanssa, jotka eivät tule taloudellisesti toimeen, mutta en voi tukea USA:n hallinnon vähäisiä yrityksiä inhimillisten tarpeiden täyttämiseksi samaan aikaan kun maa kehittää, varastoi, myy ja käyttää hirvittävää asearsenaaliaan.

Vuonna 1991 liityin Persianlahden rauhantiimiin, ryhmään, joka koostui 88:sta eri puolilta maailmaa kotoisin olevasta ihmisestä, jotka asuivat Irakissa operaatio Aavikkomyrskyn pommitusten aikaan. Vuoteen 1995 mennessä oli selvää, että talouspakotteiden vaikutukset olivat vieläkin ankarammat ja kuolettavammat kuin vuoden 1991 pommitukset. Kirjoitin seitsemän ystäväni kanssa USA:n oikeusministerille kirjeen, jossa kerroimme aikovamme rikkoa talouspakotteita viemällä lääkkeitä irakilaislapsille ja -perheille. Hyvin nopeasti meitä uhattiin 12 vuoden vankeustuomiolla ja yli miljoonan dollarin sakoilla. Järjestimme siitä huolimatta 70 delegaation matkat Irakiin. Vierailuillamme tutustuimme läheisesti moniin eri ihmisiin Bagdadissa ja Basrassa. Voices for Creative Violence -järjestömme kokosi pienen ryhmän, “Irakin rauhantiimin”, joka pysytteli Irakissa koko Shock and Awe -operaation pommitusten ajan. Seuraavina vuosina yritimme seurata ja tukea Jordaniaan tai USA:han paenneiden tuntemiemme irakilaisperheiden elämää.

Missourissa sijaitsevasta Whitemanin lentotukikohdasta käsin ohjataan tarkkailu- ja aseistettuja lennokkeja Afganistanissa ja muissa maissa. Yritin Georgia Walker -nimisen aktivistin kanssa päästä sisään tukikohtaan ja viedä komentajalle leivän ja kirjeen. Meistä oli aiheellista kysyä, oliko sinä päivänä kukaan kuollut lennokki-iskuissa. Halusimme tietää, kuinka tukikohdassa koulutetaan ohjaajia erottamaan toisistaan siviilit ja taistelijat. Halusimme lisäksi kuulla, miten tukikohdassa reagoidaan niihin ohjaajiin, jotka omantunnon syistä kieltäytyvät tekemästä lennokki-iskuja. Meitä neuvottiin lähtemään tukikohdasta. Kun vastasimme, että meistä oli parempi jäädä, meidät pidätettiin. Minut tuomittiin luvattomasta tunkeutumisesta sotilastukikohtaan kolmeksi kuukaudeksi liittovaltion vankilaan. Georgia Walker sai vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Olen aiemmin ollut vuoden vankilassa maissin istuttamisesta ydinohjussiilon alueelle.

Mikä on tällä hetkellä tärkeintä rauhanliikkeelle?

Minusta rauhanliikkeen pitää luoda yhteyksiä ympäristönsuojeluliikkeen väkivallattomiin radikaaleihin aktivisteihin, hakea hyvityksiä kaikkein köyhimmille ja eniten hyväksikäytetyille kansoille ja tukea heitä, kehittää vaihtoehtoisia teknologioita sekä vastustaa USA:n militarismin ja sotavarustelun massiivista ja vahingollista vaikutusta ilmastoon. Meidän pitää myös asettua niiden puolelle, jotka joutuvat ottamaan vastaan sodan iskut, erityisesti niiden ihmisten, jotka elävät USA:n köyhtyneillä alueilla ja jotka riutuvat USA:n vankiloissa. Minusta meidän pitäisi seurata niiden aktivistien esimerkkiä, jotka Etelä-Korean Jeju-saarella ja Okinawassa protestoivat päivittäin sotilastukikohtien sisäänkäynneillä ja ottavat säännöllisesti riskin joutua vankilaan ja maksaa sakkoja toimintansa vuoksi.

Kansainvälisen rauhanliikkeen tulisi mielestäni yhdessä ajaa Naton lakkauttamista sekä USA:n kaikkien ulkomaisten sotilastukikohtien sulkemista, purkamista ja puhdistamista saasteista.

Mitä amerikkalaiset ajattelevat USA:n ulkopolitiikasta?

Luulen, että enin osa amerikkalaisista ei tiedä kovin paljon maamme ulkopolitiikasta ja ymmärtää hyvin vähän Natosta.
Ihmiset ovat huolestuneita työpaikoistaan, ja poliitikot pelottelevat kansaa ajattelemaan, että muutokset ulkopolitiikassa vaarantavat heidän työpaikkansa. Meidän pitää myös yrittää edistää tietoisuutta USA:n ulkopolitiikan seurauksista, kun maamme väittää muille maille, että jos ne eivät alistu palvelemaan USA:n kansallisia etuja, USA voi tuhota ne.
Eräs erinomainen tiedonlähde on Democracy Now: The War and Peace Report, jota esitetään USA:ssa joka päivä radiossa ja televisiossa. Toimittaja Amy Goodman kollegoineen on vuosikymmenten ajan tarjonnut ihmisille näkökulmia, joita muuten harvoin näkee USA:n yritysten rahoittamassa mediassa.

Ajatuksia Suomen-vierailun jälkeen

Vapaa ja ilmainen koulutus on selvästi auttanut Suomea luomaan kansalaisyhteiskunnan, jolla on paljon edellytyksiä luovaan ilmaisuun, teräviin analyyseihin ja terveeseen uteliaisuuteen maailman tapahtumia kohtaan sekä valmiuteen ratkaista ongelmia.
Lyhyen vierailuni aikana monet ilmaisivat syvän huolensa nykyistä hallitusta kohtaan. Toivon, että suomalaiset jatkossakin hellittämättä kouluttavat ihmisiä ihmisoikeuksista ja moniäänisyyden ja erilaisuuden eduista turvapaikanhakijoiden saapuessa etsimään turvaa ja perheiden yhdistyessä. Toivotan suomalaisille voimia Natosta erossa pysyttelemisessä! Toivon lisäksi, että aseiden valmistuksen ja sodan vastustaminen omantunnon syistä alkaisi lisääntyä.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

[Ajankohtaista] CathyBreen (10.02.16)Cathy Breenin mielestä USA:kin on vastuussa pakolaiskriisistä

Cathy Breen on asunut muun muassa Saksassa, Boliviassa ja Irakissa. Hänen käsityksensä mukaan USA valtavine ase- ja sotateollisuuksineen tarvitsee sotia, ja asiaintilaa vastustaakseen hän kieltäytyy maksamasta ns. sotaveroa.

Synnyin Philadelphiassa Pennsylvaniassa laivastoperheeseen, ja olen siksi muuttanut paljon lapsuudessani.
Nuorena aikuisena asuin Saksassa yli seitsemän vuotta. Toisesta maailmansodasta oli 40 vuotta, ja – sikäli kuin näin – lähes kaikki oli jälleenrakennettu lukuun ottamatta tarkoituksella jäljelle jätettyjä raunioita. Palasin Yhdysvaltoihin 1980-luvun alussa, ja menin käymään Bronxin liepeillä New Yorkissa. Muistan järkytykseni nähdessäni palaneet rakennukset ja raunioiden täyttämät tontit. Alue näytti sotatantereelta ja ajattelin: “Mikään ulkopuolinen voima ei ole aiheuttanut tätä. Olemme tehneet sen itse.”

Vietin vuodet 1986–1996 Boliviassa. Siellä sain ensi käden tietoa USA:n “huumeiden vastaisen sodan” vaikutuksista. Kokapensaiden viljelijöiden satojen täydellinen tuhoaminen johti väkivaltaisiin yhteenottoihin USA:n huumeviraston kouluttamien joukkojen ja köyhien maanviljelijöiden välillä. Jälkimmäiset yrittivät elää kituuttaa ja ansaita jonkinlaisen elannon. Minulla oli ilo työskennellä yhdessä kokafarmareiden kanssa ja tarkkailla USA:n huumepolitiikkaa ja sen seurauksia farmareiden elämään. Juuri tänä aikana aloin vastustaa sodan rahoittamista eli kieltäydyin maksamasta sitä osaa veroistani, jolla rahoitettiin maani sodankäyntiä. Englanniksi termi on “war tax resistance” (katso National War Tax Resistance Coordinating Committee).

Vuonna 2002 lähdin Irakiin Kathy Kellyn ja Voices in the Wilderness -järjestön kanssa osana pientä rauhantiimiä. Osa meistä pystyi jäämään maahan maaliskuussa 2003, kun USA:n aloitti pommitukset osana Shock and Awe -kampanjaansa. Löysin itseni tavallisten, rauhaa haluavien irakilaisten vierestä maanmiesteni pommien pudotessa yllemme. Tuo sota vaikutti elämääni perinpohjaisesti.

Mitkä ovat tärkeitä asioita USA:n rauhanliikkeelle?

On tärkeää olla todistajina seurauksille, joista kärsivät niiden maiden ihmiset, joita vastaan käymme sotaa. Tämän vuoksi olen matkustanut Irakiin, Jordaniaan, Syyriaan ja Turkkiin kokemaan samaa kuin irakilaiset sekä omassa maassaan että pakolaisina näissä maissa. Minulla on myös ollut ilo solmia syviä, henkilökohtaisia ystävyyssuhteita lukemattomien irakilaisperheiden ja yksittäisten ihmisten kanssa samoin kuin syyrialaisten ja jordanialaisten kanssa. Heidän sinnikkyytensä suunnattoman tragedian ja kärsimysten keskellä on suuresti inspiroinut ja vahvistanut minua. Olen yrittänyt tuoda heidän todellisuuttaan ihmisten tietoisuuteen USA:ssa kirjoittamalla ja puhumalla aina kun siihen on tullut tilaisuus.

Yhdysvaltojen suurin teollisuudenala on aseiden tuotanto. Meidän pitää lopettaa kokonaan aseiden valmistus ja myynti. Käsittääkseni traaginen totuus kuitenkin on se, että USA tarvitsee sotia, käydään niitä sitten huumeita tai terrorismia vastaan. Mutta me voimme lakata maksamasta sitä osaa veroistamme, joka menee sodankäyntiin, elää yksinkertaisesti ja jakaa varamme.

Pää pensaassa

En tiedä, mitä enin osa amerikkalaisista ajattelee maamme ulkopolitiikasta tai Natosta. Pelkään, että monilla amerikkalaisilla on pää pensaassa, tilanne, jota ruokkivat sekä suurimmat mediatalot että maan hallitus, jonka kiihotuspuheissa “meidän täytyy suojella maatamme terroristien uhalta hinnalla millä hyvänsä”. Elämme kuplassa, eristyneinä ja “toista” peläten. Minulla ei ole sanoja kuvaamaan häpeää, jota tunnen siitä kauhusta, terrorista, kuolemasta ja kaaoksesta, jonka maani on päästänyt valloilleen Lähi-idässä. Hallituksemme politiikalla ja menettelytavoilla, median manipuloinnilla ja tietämättömyydellä olemme muuttaneet kaikki arabit terroristeiksi. He kaikki ovat nyt epäiltyjä.
Uskon, että olemme suoraan vastuussa pakolaiskriisistä, ja maamme tarvitsee perusteellista tietoisuuden muutosta.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

[Ajankohtaista] DavidSmithFerri (10.02.16)David Smith-Ferri, koti-isästä kansalaisaktivistiksi

Matkat Irakiin taloussaartoa rikkomaan avasivat David Smith-Ferrin silmät tavallisten irakilaisten kärsimykselle. Kokemuksiaan hän purki muun muassa runoihinsa. Hänestä USA:n hyökkäykset Irakiin ja Afganistaniin ovat olleet kohtalokkaita virheitä.

“Kun tyttäreni oli pieni, olin koti-isänä. Aloin hänen kanssaan vierailla paikallisen rauhanaktivistin luona, joka oli vankilassa osoitettuaan väkivallattomasti mieltään USA:n laivastotukikohdassa. Hänen kauttaan tutustuin muihin aktivisteihin, jotka olivat matkustaneet Irakiin vastustaakseen maahan kohdistuvia kansainvälisiä talouspakotteita. Vaimoni, joka on aina tukenut minua rauhantyössäni ja matkustamisessa, kannusti minua lähtemään Irakiin. Menin sinne Kathy Kellyn kanssa heinäkuussa 1999.

Merkittävä osa rauhanaktivistin identiteettiäni on se, että kirjoitan runoja tapaamistani ihmisistä. Irakissa tapaamani ihmiset ovat mukana runoissani. Heiltä olen myös oppinut paljon, tavallaan kouluttaudun heidän kauttaan.

Näiden ensimmäisten Irakin-vierailujen tarkoitus oli rikkoa USA:n lakia ja raportoida suunnattomista, sydäntäsärkevistä ja julmista vaikutuksista, jotka taloussaarto aiheutti irakilaisiin ja koko yhteiskuntaan. Yhdysvaltojen kansalaisen oli itse asiassa laitonta matkustaa Irakiin ja kuluttaa siellä rahaa. Oli hyvin surullista ja traagista, että monet tapaamamme irakilaiset olivat lapsia ja nuoria, jotka melko pian kuolivat.

Vuosien mittaan loimme myös lujia, pysyviä siteitä muutamiin irakilaisperheisiin. Erityisesti alussa, kun Irakin infrastruktuuri oli säpäleinä, yhteyksien ylläpitäminen heihin sähköpostitse tai puhelimitse ei ollut mahdollista. Meidän piti siis turvautua henkilökohtaisiin vierailuihin. Ryhmämme jäsenet, mukaan lukien Kathy Kelly ja Cathy Breen, jotka minun laillani äskettäin kävivät Suomessa, jäivät Bagdadiin vuonna 2003, kun USA ja sen salaliittolaiskaverit kauhistuttavalla tavalla hyökkäsivät maahan. Viime vuosien aikana nimenomaan Cathy Breen on urheasti jatkanut vierailujaan Irakiin. Cathyn matkat ovat vahvistaneet ennestäänkin kiinteää yhteyttämme Suomesta nyt turvapaikkaa hakevaan tulkkiimme ja oppaaseemme Waleediin ja hänen perheeseensä, jotka olemme tunteneet jo lähes parikymmentä vuotta.

Rauhanliikkeen tavoitteista

USA:n rauhanliikkeen tärkein tavoite on rakentaa ja tukea vahvoja liittoutumia muiden liikkeiden kanssa, erityisesti ympäristöjärjestöjen sekä taloudellista oikeudenmukaisuutta ja rotujen tasa-arvoa ajavien liikkeiden kanssa. Kansainvälisen rauhanliikkeen tulisi yhdessä tavoitella aseidenriisuntaa, sodan lopettamista, vakuuttavaa siirtymää fossiilisten polttoaineiden käytöstä puhtaan energian lähteisiin.

Monet amerikkalaiset uskovat sotilaalliseen toimintaan ja pitävät enemmän tai vähemmän kansalaisvelvollisuutenaan tukea hallintoa. Tietenkin väestö on poliittisilta mielipiteiltään hyvin vaihtelevaista, mutta voin yrittää yleistää hieman rajoittuneen kokemukseni pohjalta. USA:n hyökkäys Irakiin vuonna 2003 ja pommitukset olivat täydellinen epäonnistuminen, ja tämän esimerkiksi hyvin koulutetut ihmiset laajasti ymmärtävät. Myös hyökkäys Afganistaniin oli virhe, joka kruunasi USA:n epäonnistuneen Keski-Aasian-politiikan, mutta siitä ei niin paljon tiedetä.

Kun ajatellaan Donald Trumpin suosiota, nähdään että merkittävä osa väestöstä on tyytymättömiä hallitukseen, mutta en osaa sanoa heidän näkemyksiään maan ulkopolitiikasta. Veikkaan, että he luottavat sotilaallisten iskujen voimaan, mutta pitävät parempana että USA hoitaa omat ongelmansa ennemmin kuin yrittää “auttaa” ihmisiä muissa maissa. Eräänlainen “antaa heidän hoitaa omat ongelmansa” -asenne siis. Nämä ovat kuitenkin aikamoisia yleistyksiä.

Teksti: Anu Harju
Kuvat: Jukka Varis