Etusivu


Ajankohtaista


EU jälleen kalavarkaisiin

Ihmisoikeuksien päivänä, 10. joulukuuta, EU:n parlamentti äänesti EU:n ja Marokon välisen kalastussopimuksen uusintamisesta. Kaksi vuotta aiemmin parlamentti torjui sopimuksen kansainvälisen

Aki Kaurismäki kieltäytyi kutsusta filmifestivaaleille Marokkoon

Aki Kaurismäki kieltäytyi kutsusta filmifestivaaleille Marokkoon
Marrakechin filmifestivaaleille kutsuttu Aki Kaurismäki toteaa lyhyessä kirjeessään festivaalin järjestäjille, ettei voi osallistua milläään tavoin festivaaleihin koska Marokko miehittää edelleen

Kestävän ratkaisun löytäminen Länsi-Saharan konfliktiin

Kestävän ratkaisun löytäminen Länsi-Saharan konfliktiin
Kansainvälisesti arvostetussa puolueettomassa tutkimuskeskuksessa Woodrow Wilson-keskuksessa järjestettiin 6. marraskuuta mielenkiintoinen paneelikeskustelu Länsi-Saharan konfliktin tiimoilta. Keskustelu on katsottavissa netistä.

Neuvottelut Iranin ydinohjelmasta jatkuvat

Neuvottelut Iranin ydinohjelmasta jatkuvat
Kaksi viikkoa sitten keskeytyneet neuvottelut Iranin ydinohjelmasta jatkuvat Genevessä Sveitsissä. Osapuolet ovat ilmaisseet toivekkuutensa sovun löytämiseksi. Iranin lisäksi neuvotteluihin osallistuvat

Tue Visual Palestine -ryhmän toimintaa!

[Ajankohtaista] vp_erotellu_tiet (01.11.13)
Tänä vuonna Rauhan Puolesta -lehden kunkin numeron takakannessa on julkaistu suomennettuna Visualizing Palestine -ryhmän Palestiinaa käsitteleviä infografiikoita. Lisää löydät heidän

Myyttejä maahanmuuttajista (22.10.2013)

Myyttejä maahanmuuttajista (22.10.2013)
Suomessa asuvista maahanmuuttajista esiintyy paljon myyttejä. He ovat laiskoja, epäluotettavia ja hyväksikäyttävät suomalaista sosiaalijärjestelmää. Yleisen käsityksen mukaan maahanmuuttajalle maksetaan korkeampi

Voimistuva rasismi Venäjällä

Voimistuva rasismi Venäjällä
Venäjän hallituksen ja niin sanotun sallitun opposition (sosiaalidemokraatit, kommunistit, liberaalidemokraatit jne.) kuin kielletynkin opposition flirttailu rasismin ja nationalismin kanssa kantaa

Suomalainen Greenpeace-aktivisti sai syytteen merirosvouksesta

Suomalainen Greenpeace-aktivisti sai syytteen merirosvouksesta
Suomalainen Greenpeace-aktivisti Sini Saarela sai venäläisessä Muurmanskin tuomioistuimessa syytteen merirosvouksesta. Tuomioistuimessa luetaan keskiviikkona syytteet kaikkiaan 30 järjestön aktivistille, jotka pidätettiin

Asetarkastusryhmä saapui Syyriaan

Asetarkastusryhmä saapui Syyriaan
Kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n 20-henkisen ryhmä on saapunut tiistaina Syyriaan. Syyrian hallitus on toimittanut OPCW:lle listan kemiallisista aseistaan, joiden tuhoaminen
Loading...

Lehti


Kirje Länsi-Saharasta: Ensin tuli tulva, sitten Maradona

lansisaharakirjelogo
El Aaiún, miehitetty Länsi-Sahara, 15. lokakuuta, 2016 Kotikaupunkiini El Aaiúniin iski loka­kuun 29. päivänä hirveä tulva, joka teki tuhoa Sakia

Kurdistanin orastava ympäristöliike sodan jaloissa

erkan
Erkan Özgen on kurditaiteilija ja ympäristöaktivisti, joka vietti pari kuukautta turvaresidenssissä Suomenlinnassa. Hän oli perustamassa Mesopotamia Ecology Movementia. Sen tavoitteena

Lukijakolumni: Armeijat tuhoavat

lukijakolumni
Aseeton vastarinta tarkoittaa kaikenlaisesta väkivaltaisesta toiminnasta pidättymistä väkivallan, sodan uhkan, sodan ja miehityksen tilanteissa ja kansalaisten toimintaa muilla keinoin. Olen

Pohjoismaiset rauhankeskustelut Degerforsissa

rauhankeskustelu
Sain ystävällisen kutsun osallistua pohjoismaisiin rauhankeskusteluihin, jotka pidettiin elokuussa Ruotsin Värmlannin Degerforsissa. Folket i Bild – kulturfront (FiB) on järjestänyt

Aseistakieltäytyjän elämää 80-luvulla

romanialainen_prinssi_kansikuva_ml
Vuoteen 1987 asti siviilipalvelukseen pääsi vain asevelvollisten tutkijalautakunnan hyväksynnällä. 80-luvun alussa hylkäysprosentti nousi äkillisesti kahteenkymmeneen. Siviilipalvelukseen hakeneita lähetettiin aseelliseen tai

TYÖPAIKKOJEN RAUHANTOIMIKUNTA: VAPAUS EI VAPAUTA VASTUUSTA

keijohiltunen
EU allekirjoitti Kanadan kanssa 30.10.2016 CETA-kauppasopimuksen (Comprehensive Economic and Trade Agreement). Belgian aluehallinnot vastustivat sitä investointisuojan vuoksi, mutta äänestysten jälkeen

KOLUMNI: JOULUPUKKI TAKAISIN

markku_kolumni
Joulun sanoma on rauhan ja kaikkien ihmisten hyvän tahdon toivotukset. Sitä taidamme tänä jouluna tarvita enemmän kuin vuosiin. Ilmastosopimuksesta eroon

Kirje Länsi-Saharasta: Länsi-Sahara lautasella

sahara
Tänään aion kertoa teille länsisaharalaisesta ruoasta. Ruokatapojen ja -kulttuurin kautta voi ymmärtää paremmin koko sahrawiyhteisön toimintaa. Historiallisesti sahrawit ovat paimentolaisia

Länsi-Saharan nuoriso ei hyväksy status quota

sahara_status_quo
YK:n epäonnistuttua purkamaan siirtomaavallan Länsi-Saharassa ovat monet nuoret alkaneet kannattaa aseellista itsenäisyyskamppailua. Kuluneen 25 vuoden ajan on Länsi-Saharan alkuperäiskansa sahrawit
Loading...

Tapahtumat


Artikkeleita ei löytynyt.

Kauppa



Vox Pulu


Artikkeleita ei löytynyt.

Pulu TV


Artikkeleita ei löytynyt.

Ollaan ihmisiksi