Valtamedia vaikenee – Suomi ei tuomitse Marokon väkivaltaa

Marraskuussa Marokon turvallisuusjoukot tuhosivat Länsi-Saharan pääkakupungin El Aaiúnin läheisyyteen perustetun Gdeim Izikin protestileirin. Väkivaltaisuudet ja yhteenotot levisivät koteihinsa palanneiden ihmisten mukana kaupunkiin. Polisario ja kansalaisjärjestöt ovat syyttäneet Marokkoa ylimitoitetusta voimankäytöstä ja jopa etnisestä puhdistuksesta. Valtamediat ympäri Eurooppaa vaikenivat tapahtumista. Toistaiseksi ei vielä tiedetä, kuinka viimeisimmät yhteenotot vaikuttavat Marokon ja Polisarion väliseen tulitaukosopimukseen. Sota Pohjois-Afrikassa vaikuttaisi suoraan Euroopan unioniin.

Yhdeksäntenä lokakuuta nuoret sahrawipojat päättivät pystyttää protestileirin keskelle erämaata Gdeim Izikin alueelle, 12 kilometrin päähän Länsi-Saharan pääkaupungista El Aaiúnista. Rauhanomaisen protestin tarkoituksena oli kiinnittää maailman huomio saharalaisten kehnoihin elinoloihin Marokon miehittämillä alueilla, joilla diskriminaatio ja ihmisoikeusloukkaukset ovat arkipäivää. Pian protesti sai jatkoa muissa kaupungeissa, joiden ympärille perustettiin vastaavanlaisia protestileirejä (Smara, Boujdour, Dakhla). El Aaiúnin leiriä lukuun ottamatta Marokon turvallisuusjoukot tuhosivat muiden kaupunkien rauhanomaiset protestit kovin ottein.

El Aaiúnin leiri Gdeim Izikissä oli kasvanut jo niin suureksi, että siitä oli tullut poliittinen kysymys. Leirillä arvioitiin olevan 20 000–25 000 mielenosoittajaa. Länsi-Saharan itsenäisyysliike Polisario korosti protestin rauhanomaista luonnetta. Marokon turvallisuusjoukot piirittivät leirin ja pyrkivät estämään ihmisten liikkumisen sen ja kaupungin välillä. Mielenosoittajia painostettiin katkaisemalla veden, ruuan ja tavaroiden toimitukset. Tilanne kiristyi, kun YK:n päivänä 24. lokakuuta 14-vuotias saharalaispoika ammuttiin kuoliaaksi hänen pyrkiessään alueelle perheensä luokse.

Leirin tuhoaminen

Seitsemäntenä marraskuuta Marokon asevoimat kiristi saartoa ja hyökkäsi lopulta vesitykkien, kaasun ja helikopterien voimalla. Polisarion väitteiden mukaan ainakin 11 ihmistä sai surmansa, 723 haavoittui ja 159 katosi. Marokko puolestaan väitti, että 11 poliisia ja kaksi saharalaista olisi saanut surmansa. Leiri tuhoutui täysin. Tuhotusta leiristä saharalaiset palasivat El Aaiúnin kaupunkiin, ja mellakat alkoivat. Autoja poltettiin ja kaduilla näytti vallitsevan täysi kaaos. Myös kaupungin fosfaattikeskus poltettiin. Yleensä rauhanomaista vastarintaa käyttäneiden saharalaisten väkivalta yllätti Marokon. Marokon vastaus mellakoihin oli sitäkin rajumpi.

Pian alkoi tihkua tietoa Marokon toteuttamista etnisistä puhdistuksista. Systemaattiset raiskaukset, pahoinpitelyt, kidutus ja murhat alkoivat, kun Marokon turvallisuusjoukot iskivät talosta taloon etsien protesteihin osallistuneita. Sairaaloista hoitoa etsineet haavoittuneet heitettiin vankiloihin. Vankiloiden täyttyessä ihmisiä suljettiin kouluihin. Tilanteesta oli vaikea saada tietoa etenkin, kun Marokko esti kansainvälisiä tarkkailijoita ja toimittajia pääsemästä alueelle. Samaan aikaan Marokko väitti, että tilanne oli rauhoittunut eikä levottomuuksia esiintynyt. Edes europarlamentaarikot tai eri valtioiden kansanedustajat eivät päässeet kaupunkiin. Tiedon puutteeseen vedoten Euroopan unionin jäsenvaltiot vaikenivat saharalaisväestön raa'asta kohtelusta, eivätkä EU:n jäsenmaita lähellä olevat "vapaat" ja "demokraattiset" valtamediat nostaneet aihetta kansalaisten tietoisuuteen. Heräsi kysymys, johtuiko tämä nykyajalle tyypillisestä tutkivan journalismin puutteesta vai taloudellisista intresseistä.

Länsi-Saharassa on rikkaat kalavedet, fosfaattia ja mahdollisesti öljyä. Marokko on taannut muun muassa ranskalaisille ja yhdysvaltalaisille suuryhtiöille pääsyn alueen luonnonvaroihin. Ranska on käyttänyt häikäilemättömästi vaikutusvaltaansa YK:ssa ja EU:ssa turvatakseen geopoliittiset ja taloudelliset etunsa. EU allekirjoitti vuonna 2005 Marokon kanssa kansainvälisen oikeuden vastaisen kalastussopimuksen, jossa nuottaa vedetään Länsi-Saharan rikkailla kalavesillä. Vain Ruotsi vastusti sopimusta Suomen äänestäessä tyhjää. Sopimuksessa ei määritelty Marokon etelärajaa toisin kuin vaikkapa Yhdysvaltain ja Marokon välisessä vapaakauppasopimuksessa vuonna 2006. Marokon poikkeuksellinen erityiskumppanuus suhteessa EU:hun tulisi arvioida uudelleen etenkin, kun vuonna 2000 solmittu Euro–Välimeri-assosisaatiosopimus velvoittaa tarkkailemaan yhteistyökumppanin toimia ihmisoikeuskysymyksissä.

Propagandasota

El Aaiúniin oli kuitenkin soluttautunut pieni ryhmä espanjalaisia kansalaisaktivisteja, joiden onnistui välittää tietoa tapahtumien kulusta. Tiedonvälitys oli rajoitettua ja kansalaisjärjestöjen ylläpitämät nettisivut joutuivat hyökkäysten kohteeksi. Julkaistua materiaalia jouduttiin siirtämään palvelimelta toiselle, jotta tiedot saataisiin kansainvälisen yhteisön haltuun. Erilaiset videot paljastivat mellakoiden laajuuden. Polisariota ja saharalaisia tukevat aktivistit levittivät kuvia haavoittuneista saharalaisista. Samaan aikaan tuli tieto, että 4 500 oli loukkaantunut ja yli 2 000 pidätetty. Kuolleiden määrästä ei ollut arvioita.

Kahta kuvaa väärinkäytettiin. Ensimmäisessä kuvassa, jossa väitettiin makaavan Marokon joukkojen tappamia saharalaisia El Aaiúnissa, olikin kyse alkuvuodesta Rabatissa tapahtuneesta rikoksesta. Toisessa kuvassa oli haavottuneita lapsia, jotka oli kuvattu vuonna 2006 Gazassa. Kuvat levisivät useiden järjestöjen sivustoille ja sitä kautta julkisuuteen. Kuvien on uskottu olevan lähtöisin Marokkoa puolustavilta tahoilta. Niiden haluttiin aiheuttavan epäluottamusta ja hämmennystä kansalaisjärjestöissä. Yksi tällainen taho on muun muassa espanjalainen tietotoimisto EFE, joka on vastuussa Gazassa otetun kuvan virheellisestä käytöstä useissa espanjalaisissa lehdissä El Paisia ja El Mundoa myöten. On myös esitetty väitteitä, että Marokon asevoimat olisi kiduttanut saharalaisaktivisteja El Aaiúnissa ja pakottanut heidät avaamaan tietokoneensa ja syöttämään kuvat. Oli kyse Polisarion propagandasta tai ei, näihin kahteen kuvaan Marokko on vedonnut puolustaessaan näkökantaansa tapahtumiin ja syyttäessään Polisariota väärän tiedon levittämisestä.

Myös Marokko on julkaissut videoita tapahtumien kulusta. Niissä näytetään, kuinka rauhanomaisesti poliisit ottivat vastaan protestileireiltä palanneet väkivaltaiset mielenosoittajat. Uusimmissa videoissa esitetään todisteita, joissa väkivaltaiset saharalaiset heiluttelevat veitsiä, leikkaavat marokkolaisen poliisin kurkun auki ja tuhoavat paloauton. Eräässä videossa saharalaisnuorukainen virtsaa marokkolaisen poliisin ruumiin päälle. Useat kansalaisjärjestöt pitävät Marokon julkaisemia videoita ja niihin liittyviä kohtia tekaistuina. Toisaalta ei ole syytä vähätellä turhautuneiden saharalaisten aggressiivista reaktiota.

Kuvien, videoiden ja erilaisten sivustojen perustaminen ja lähettäminen eri kansalaisjärjestöille on tuttua Marokon puolelta. Useisiin Länsi-Saharaan liittyviin vetoomuksiin ilmestyy allekirjoittajina marokkolaisten tehtailemia peiteorganisaatioita, jotka karsitaan pois huolellisen selvityksen jälkeen ennen vetoomuksen jättämistä. Marokkolaiset luovat olemattomia järjestöjä allekirjoittamaan erilaisia kamppanjoita voidakseen myöhemmin todistaa, että koko vetoomus on merkityksetön koska allekirjoitukset eivät ole aitoja. Todennäköisesti marokkolaiset olivat tällä kertaa myös erään epämääräisen sivuston perustamisen takana. Siinä pyydettiin EU:n kansalaisia vetoamaan pikaisesti sivuston kautta maidensa europarlamentaarikoihin El Aaiúnin tapahtumien johdosta. Sivuston tarkoitus taisi pikemminkin olla Länsi-Saharan puolesta kampanjoivien kansalaisaktivistien henkilötietojen keruu.

Miksi puolueetonta tutkimusta ei tehdä?

YK:n rauhanturvaoperaatio Minurson rooli on ollut erikoinen. Viime huhtikuussa Ranskan onnistui estää vetollaan ihmisoikeusloukkauksia valvovan elimen perustamisen Minurson yhteyteen. Muut turvallisuusneuvoston jäsenet olivat olleet valmiita hyväksymään saharalaisia suojaavan elimen osaksi YK:n mandaattia. Nyt Minurson rauhanturvaajien on kerrottu sulkeneen silmänsä ja korvansa siltä, mitä heidän silmiensä edessä tapahtui.

Minurson egyptiläinen johtaja Hany Abdel-Aziz väittää, ettei ole nähnyt mitään todisteita ampumisesta leirin hajoittamisen yhteydessä. Toisaalta Minurso on kiistänyt, että se olisi ylipäätään päässyt tapahtuma-alueelle. Tässä valossa Abdel-Azizin lausunto vaikuttaa vähintäänkin erikoiselta; ilmeisesti joko Abdel-Aziz on vieraillut alueella yksityishenkilönä Marokon erityisellä luvalla tai Minurson lausunto alueelle pääsystä on epätosi. Abdel-Azizin neuvonantaja Alexander Ivanko on myöhemmin kertonut, että Minurso pääsi Gdeim Izikin alueelle vasta kolme päivää leirin tyhjentämisen jälkeen ja korosti, ettei Marokon poliisi ollut käyttänyt tuliaseita leiriä hajottaessaan, mikä olisi rikkonut Polisarion ja Marokon välisen tulitaukosopimuksen.

Polisario on vaatinut YK:ta tekemään pikaisesti puolueettoman tutkimuksen tapahtumista. Marraskuun 17. päivänä Ranska kuitenkin jälleen käytti vaikutusvaltaansa ja esti vetollaan puolueettoman tutkimuskomitean lähettämisen konfliktialueelle. Miksi näin, jos tilanne on rauhoittunut eikä Marokolla ole mitään salattavaa? Muun muassa Human Rights Watch on tuoreessa raportissaan vaatinut puolueettoman tutkimuskomitean lähettämistä ja tuomitsi jyrkästi Marokon asevoimien suoran siviileihin kohdistuneen väkivallan. Myös Euroopan parlamentti otti voimakkaasti kantaa viimeaikaisiin tapahtumiin Länsi-Saharassa ja tuomitsi Marokon hyökkäyksen Gdeim Izikin protestileirille. Se vaati lausunnossaan tutkimuskomitean pikaista lähettämistä alueelle. Samalla se on esittänyt Marokon ja EU:n välisen kalastussopimuksen uudelleen tarkastelua, koska ei ole olemassa näyttöä sopimuksen hyödyistä paikalliselle saharalaisväestölle. Euroopan parlamentin valta jää valitettavasti usein kannanoton tasolle.

Marokko tuomitsi jyrkästi Euroopan parlamentin lausunnon. Se ilmoitti vastustavansa YK:n puuttumista Länsi-Saharan ihmisoikeustilanteeseen sekä tutkimuskomitean lähettämistä El Aaiúniin. Samalla se syyttää al-Qaidaa väkivaltaisten mielenosoitusten organisoimisesta, vaikka Yhdysvallat on Marokon syytösten jälkeen kiistänyt ulkoministeriön terrorismin vastaisen yksikön koordinaattorin Daniel Benjamin antamassa lausunnossa, ettei ole todisteita tai syytä olettaa, että al-Qaidalla olisi minkäänlaista jalansijaa El Aaiúnissa.

Tulitauko vaarassa?

On syytä panna merkille, että välikohtaukset protestileirin tyhjentämiseksi aloitettiin juuri, kun New Yorkissa alkoi Polisarion ja Marokon kolmas epävirallinen neuvottelukierros. Marokko näyttää saaneen itseluottamusta etenkin Ranskan ja Espanjan vahvasta tuesta. Voidaankin spekuloida, oliko Gdeim Izizkin ja sitä seuranneiden levottomuuksien kukistaminen El Aaiúnissa vasta alkusoittoa eskaloituvalle konfliktille. Haluaako Marokko ratkaista konfliktin aseellisesti ja tehdä lopun saharalaisten haaveesta itsemääräämisoikeuteen?

Frantz Fanon kirjoittaa vuonna 1961 suomennetussa Sorron yöstä -klassikkoteoksessa:

"Tukahduttamistoimet eivät sammuta innostusta, kaukana siitä; ne päinvastoin jouduttavat kansallista heräämistä. Tietoisuuden heräämisen alkuvaiheen jälkeen siirtomaiden joukkoteurastukset vahvistavat kansallistunnetta, sillä ne osoittavat, että sortajien ja sorrettujen välillä voima ratkaisee kaiken. Tällä kohden on huomautettava, että poliittiset puolueet eivät ole kehottaneet aseelliseen kapinaan eivätkä valmistaneet kapinaa. Johtajat eivät ole halunneet tuota tukahduttamista, noita pelon aiheuttamia tekoja. Tapahtumat yllättävät heidät."

Länsi-Saharassa on kyse juuri kesken jääneestä dekolonisaatioprosessista. Polisario on nyt kovan paineen alla etenkin, kun saharalaiskansa on kyllästynyt odottamaan kansainvälisen oikeuden toteutumista. Etenkin nuoret haluavat toimia. Tähän asti Polisario on ollut kansaa rauhoitteleva osapuoli. Väkivaltaisuuksien todellinen luonne paljastuu ennemmin tai myöhemmin, ja tilanteen vakavuus on oletettavasti raskaampi, kuin mitä valtamedian uutisten perusteella voisi olettaa. Sota Pohjois-Afrikassa ei ole kenenkään etu. Sillä olisi vakavia heijastusvaikutuksia myös Eurooppaan.

Karim Maiche