Rauhaa ilman rasismia

Rasisminvastainen työ on sanan varsinaisessa merkityksessäänkin vastustamista – vaikka tosiasiassa sillä puolustetaan tärkeitä perusarvoja, kuten ihmisoikeuksia, vapautta ja yhdenvertaisuutta. Elävä kirjasto on Suomessa uudenlainen tapa vastustaa rasismia.

Rauhanpuolustaja kokee varmasti harvoin olevansa taistelija. Etenkään silloin, kun tavoitteena on yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien edistäminen kotimaan kamaralla, piskuisessa Suomessa. Suomessa, jossa asuu vähän yli viisi miljoonaa ihmistä. Jossa jokaiselle yksilölle on pinta-alaa yhtä paljon kuin valkeutta Antarktiksella. Jossa välillä, uutisia katsoessa tai lehtiä lukiessa, tuntuu siltä, että maata asuttaa kovin homogeeninen kansa.

Suomessa rasismin vastustamisen tai yhdenvertaisuuden edistämisen ei pitäisi tarkoittaa henkilöllisyyden salaamista tai varautumista väkivallantekoihin, kuten vaikka Kreikassa, Ukrainassa tai Italiassa. Meillä on yleensä tilaa toimia ilman, että pitää pelätä henkensä edestä.

Erilainen kirjasto

Elävä kirjasto on helppo tapa vastustaa rasismia ja syrjintää.

Se on menetelmä, joka pyrkii edistämään ihmisten välistä vuoropuhelua ja avaamaan moninaisuutta, jonka kätkemme sisäämme. Joka vuosi elävinä kirjoina toimivat sadat vapaaehtoiset kaatavat ihmisten välisiä raja-aitoja noin 50 tapahtumassa ympäri maata.

Elävässä kirjastossa ne, jotka kohtaavat syrjintää, stereotypioivaa luokittelua, ennakkoluuloja, rasismia, toiseuttamista, ulkopuolelle sulkemista, normittamista, vihaa tai näiden pelkoa, voivat tavata toisiaan sekä heistä kiinnostuneita ohikulkijoita. Elävät kirjat kertovat lukijalle itsestään ja kokemuksistaan kahden kesken. Millaista on kasvaa homona pienellä paikkakunnalla? Miten naispappi otetaan vastaan seurakunnassa? Miltä tuntuu lähteä kaveriporukalla baariin ja muiden mennessä sisään kiertää itse takaovesta kuormaushissillä, kun pääovi ei ole esteetön pyörätuolilla liikkumiseen? Miltä tuntuu, kun ensimmäinen asia mitä sinusta nähdään on ihonväri, vamma, sukupuolen normeista vapaa olemus, erilainen ulkoasu tai etninen tausta? Onko Suomessa rasismia? Miltä rasismi tuntuu?

Elävän kirjaston tapaan suuri osa yhdenvertaisuuden edistämisestä ja rasisminvastaisesta toiminnasta on mukavaa, vuorovaikutteista ja neuvottelevaa. Sitä tekee mittava joukko kansalaisjärjestöjä, mutta joukko voisi olla tietenkin vielä suurempi. Erityisen aktiivista rasisminvastainen toiminta tuntuu olevan nuorisotoimialalla. On rasisminvastaisia konsertteja nuorille, tarroja, siirtokuvatatuointeja, rastiratoja, visoja ja äänestyksiä. On videokilpailu, josta voi voittaa videokameran, ja taidepajoja, joissa otetaan kantaa rasismia vastaan yhteisötaiteellisilla teoksilla. Eräässä kampanjassa kirjoitetaan lapulle oma ennakkoluulo ja pistetään se roskiin toisten kannustaessa. On myös arkisempaa ja jatkuvampaa toimintaa: keskustelujen käymistä, nuorten haastamista, tiedon antamista, ryhmäprosessien tukemista, Syrjinnästä vapaa alue -tiloiksi julistautumista.

Suoraan, ääneen ja häpeämättä

Maaliskuussa 2013 rasisminvastaisella viikolla Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin tietoon tuli noin 60 rasisminvastaista tapahtumaa yhteensä 26 paikkakunnalla. Elävä kirjasto toteutettiin 12 paikkakunnalla sekä netissä.

Aihe on liian monisyinen ratketakseen yhdellä tai kahdellakaan teemaviikolla, siksi jatkuvaluonteinen työ on teemaviikkojen ohella tärkeää.

Joskus rasisminvastaisessa nuorisotyössä harjoitellaan myös konkreettisia toiminnallisia taitoja, kuten puuttumista rasismiin: mitä esimerkiksi tehdä, jos kohtaa rasismia metron laiturilla? “Riippuu siitä, millaiset kengät mulla on jalassa”, kuului vastaus eräässä paneelikeskustelussa. “Jos on tennarit, voi juosta pakoon. Jos on korkkarit, ei niin helposti.” Vastaus nauratti ensin, mutta hiljensi sitten yleisön – minutkin. Olenko minä joutunut koskaan juoksemaan pakoon vastustaessani rasismia, edistäessäni yhdenvertaisuutta tai puolustaessani rauhaa ja ihmisoikeuksia?

En. Olen valkoinen. En ole muslimi. Tilanteeni rasismin vastustajana on eri kuin paneelissa vastanneen nuoren naisen.

Kun olen marssinut rasisminvastaisissa mielenosoituksissa, en ole pelännyt minuun tai muihin mielenosoittajiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Toisin kävi joulukuussa Ruotsin Kärrtorpissa, jossa joukko uusnatseja hyökkäsi väkivaltaisesti antirasistisen mielenosoituksen kimppuun. Äärioikeisto Suomessa -kirjasta löytyy myös kotimaisia inhottavuuksia rauhan tiellä.

Milloin rasismin vastustaminen herättää raivoa? Kun se on näkyvää ja äänekästä? Ottaa tilaa julkisessa keskustelussa? Osoittelee syyllisiä? On oikeassa? Kun se vaatii todellista muutosta yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin, ei ainoastaan ihmisten välisiin asenteisiin ja käyttäytymiseen? Jostain syystä antirasismin vastustajien hampaisiin joutuu pääasiallisesti vain yksi osa siitä isosta joukosta, joka vastustaa rasismia. Se osa, joka ärsyttää kuin äiti aikoinaan, koska sanoo asiat suoraan ja niin kuin ne ovat.

Vuonna 2013 sen tekivät useat rohkeat toimittajat, tutkijat, poliittiset toimijat, kasvattajat, aktivistit sekä monet yksittäiset ihmiset kaduilla, metron laitureilla, virastoissa, pankeissa. He puhuivat suoraan, ääneen ja häpeämättä.

Muistoina vuodesta jäi monia tapauksia, joissa noustiin näkyvästi rasismia vastaan: Ylen vihapuheen vastainen mediakampanja, mielenosoitukset rasismia vastaan Turussa ja Helsingissä, joensuulaisen Meille saa tulla -verkoston rasisminvastaiset työpajat Lieksan kouluissa, Sonya Lindforsin upea Noir?-tanssiesitys Zodiakissa, sosiaalisessa mediassa virtaa rasismikeskusteluihin tuonut Black Female Experience, Mustan barbaarin humoristinen ja itseironinen ote viiltävistäkin aiheista, Maryan Abdulkarimin henkilökuva Helsingin Sanomissa ja sitä edeltänyt Umayya Abu-Hannan Lottovoitto-kirjoitus samaisessa mediassa edellisen vuoden vaihteessa. Hufvudstadsbladet, joka uutisoi aiheesta säännöllisesti. Ja ne sadat muut lehtijutut ja yksittäisten kansalaisten blogit ja päivitykset, joissa omalla tavallaan taisteltiin rauhan, vapauden ja ihmisoikeuksien toteutumiseksi Suomessa.

Kaikille yhdenvertaisen yhteiskunnan rakentamiseen on monia teitä. Eri ihmisiin vetoavat eri asiat, ja haluttuun lopputulokseen pääsemiseksi tarvitaan useita strategioita. Mitä on yhdenvertaisuuden edistäminen Suomessa vuonna 2014? Toivottavasti se on kriittistä, moniäänistä ja vaikuttavaa. Toivottavasti se tuo ratkaisuja ja auttaa meitä ymmärtämään itseämme. Se on joka tapauksessa toimintaa sellaisen yhteiskunnan luomiseksi, joka mahdollistaa oikeudenmukaisen, turvallisen ja hyvän elämän kaikille.

Asta Rentola
Kirjoittaja työskentelee Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssissa asiantuntijana. Allianssi koordinoi Elävä kirjasto -verkostoa Suomessa.

Tärppejä toimintaan käsiksi pääsemiseksi:
elavakirjasto.fi
ARX-Antirasismi X -ryhmä (Facebook)
eivihapuheelle.fi
eirasismille.fi