Tuskin jumalakaan viihtyisi yhden koon Keralassa

Tuskin jumalakaan viihtyisi yhden koon Keralassa

[rapu] zengerin intia (25.02.16)Lähde Mikko Zengerin matkaan Keralan kujille ja politiikan koukeroihin. Onnistuvatko äärihindut turmelemaan Mikon ystävien kaveruuden? Uskoisiko Swami (88 v.) heidän saarnojaan siitä, millaisten julmuuksien kohteeksi hänen esiäitinsä olivat joutuneet Mohamed Alin (69 v.) esi-isien käsissä?

Arabianmeren rannalla kukoistava Kochin kaupunki on monikulttuurista Intiaa parhaimmillaan. Suuntaan aamukävelyni Keralan ainoan miljoonakaupungin etnis-uskonnollisesti häiriintyneimmille alueille, sinne missä Swami ja Alikin majailevat. Sokkeloisten kujien varrella harjoittaa yhteiseloa yli 20 kiehtovaa yhteisöä, joiden edustajat ovat aina valmiita kertomaan totta ja tarua historiastaan.

Aamuteekin kuuluu juoda Keralan hengessä. Tänään pari kuppia masalateetä gujaratilaisten paikassa ja yksi muslimichai, huomenna kristillistä inkivääriteetä ja pari mukia mustaa teetä tulua puhuvien udupilaisten kuppilassa. Toki tasapuolisuus on hankalaa, sillä harva se aamu tulee muutama yllätyskutsu, joista ei kehtaa kieltäytyä.

Kerala on Intian haka liki kaikilla elämänlaatua kartoittavilla mittareilla. Sen täytyy olla sitä myös toiseuden siedossa. Vääräuskoisten naapureiden meininkiä mollataan ja heitä hirvitellään muukalaisille, vaan ei enempää kuin on välttämätöntä. Useimmista keralalaisista tulee suvaitsemattomia vasta siinä vaiheessa, kun joku ulkopuolinen tai ”oma” taho suosittelee väkivaltaan tukeutumista naapurivisailussa.

MAINIO TUOTE

Kerala on aina ollut apposen auki, jo kauan ennen kuin Vasco da Gama saapui virallisesti löytämään Intian. On menty ja tultu. Swami on tullut siirtotyöläisenä Tamil Nadusta. Kolmen miljoonan muualta Intiasta tulleen tavoin Kerala on hänelle ”Gulf”.

Oikeissa Persianlahden öljymaissa puolestaan ahertaa ainakin pari miljoonaa keralalaista. Kochin laitamilla syntyneen Alin vaimo Neebu Ali siivosi Saudeissa sairaaloita 18 vuotta, jotta perheen kaksi tytärtä olisi varaa naittaa. Myötäjäismaksut nousevat Keralassa maan hintaa nopeammin.

Jumalan omaksi maaksi itseään mainostava Kerala on mainio tuote. Luulisi, että maailmalla mainetta niittänyt kevytrakenteinen ja sangen kestävä kehitysresepti olisi kelvannut malliksi muulle Intialle, vaan vielä mitä. Intian johto ja liike-elämän pamput ovat leimanneet Keralan sooloilevaksi häiriköksi. Suurelta osin se on johtunut siitä, että Jumala on perustanut yhteisyrityksen Marxin kanssa.

VAIHTELEVAT VALLANPITÄJÄT

Kommunistit nousivat ensimmäisen kerran maailmassa valtaan vapaissa vaaleissa juuri Keralassa vuonna 1957. Se oli liikaa jopa ”intialaisesta sosialismista” maailman turuilla elämöineelle pääministeri Jawaharlal Nehrulle. Hän lähetti tyttärensä Indira Gandhin kampeamaan kommunistihallituksen vallasta. CIA tuki operaatiota avokätisesti.

Keralaiset protestoivat moista kaukokomentoa äänestämällä sangen pian kommunistit takaisin valtaan. Sen jälkeen kommunistijohtoinen LDF-liittoutuma on vuorotellut vallassa Kongressipuolueen johtaman keskustaoikeistolaisen koalition UDF:n kanssa. Kevään vaaleissa on LDF:n vuoro ottaa hallitusvastuu.

Ali kannatti pitkään kommunisteja, koska he olivat ”tavallisten ihmisten” puolella. Tänään he ovat hänen mielestään yhtä korruptoituneita kuin muutkin poliitikot. Ali puhuu kokemuksen äänellä, sillä monet paikallispoliitikot ovat hänen entisiä asiakkaitaan.

SALAKULJETTAJA JA PYHÄ MIES

Swami ja Ali ovat molemmat vaihtaneet ammattia. Herra Ramaswami toimi vihannestorilla kantajana 40-vuotiaaksiasti.Työ löi heikostileiville, joten hän ryhtyi Swamiksi eli pyhäksi mieheksi.

En tiedä, onko hän ollut jonkun mestarin opissa vai onko hän itseoppinut. Ainakin Intian rautatieministeriö on vakuuttunut Swamin ”aitoudesta”. Se on lahjoittanut hänelle vapaalipun, jossa lukee: ”Voimassa hänen matkansa loppuun saakka.” Lipulle on ollut käyttöä, sillä Swami on kiertänyt jättiläisvaltiota liki viiden vuosikymmenen ajan.

Swami osaa hinnoitella työnsä. Viime talvena Kochin kansainvälisen taidebiennaalin aikaan Alin asunnon nurkalle katukäytävälle asettautunut Swami teki tosi kovaa tiliä. Swamista tuli suosittu tilataideteos, jonka seurassa ulkomaiset vieraat halusivat kuvauttaa itsensä.

Ali työskenteli nuorempana salakuljettajana. Töitä piisasi, sillä Kochissa oli iso satama ja ”nehrulainen” Intia harjoitti tiukkaa tuontipolitiikkaa. Alkoholi, tupakka, viihde-elektroniikka ja norjalaiset pornolehdet olivat Alin hittituotteita. Pääministeri Indira Gandhin valtansa pitimiksi vuonna 1975 julistama poikkeustila katkaisi Alin uran. Sen jälkeen hän toimi teetuvan pitäjänä, kunnes hän 1990-luvun alussa toteutti haaveensa ja ryhtyi vanhojen tavaroiden kauppiaaksi.

AITOA INTIALAISUUTTA?

New Delhissä pitää komentoa tänään Narenda Modin johtama oikeistohallitus. Sen ytimen muodostaa Modin hindunationalistinen BJP-puolue, joka viime vaaleissa voitti yli puolet parlamenttipaikoista. Kiitos vaalivoitosta kuuluu Modin karismaa enemmän BJP:n kaikkivoivalle taustajärjestölle RSS:lle.

Maailman suurimmaksi kansalaisjärjestöksi itsensä nimennyt RSS (viisi miljoonaa aktiivijäsentä) haluaa näyttäytyä julkisuudessa isänmaallisena kulttuurijärjestönä, joka pyrkii edistämään aitoa intialaista kulttuuria. RSS:n takavuosien oppi-isät ihailivat avoimesti saksalaista ja italialaista kulttuuria vaalineita natseja ja fasisteja.

Käytännössä RSS pyrkii räätälöimään Intiasta yhden koon hinduvaltiota keinoja kaihtamatta. Nyt kun BJP on vallassa, RSS voi varjella oikeaa intialaisuutta yhä järeimmin keinoin. RSS:n mukaan muslimit ja kristityt ovat entisiä hinduja, jotka ovat enemmän tai vähemmän pakolla käännytetty valloittajien mukanaan tuomien uskontojen kannattajiksi.

Tulemalla kiltisti kotiin eli kääntymällä hinduiksi he palautuisivat aidoiksi intialaisiksi. Mikäli vähemmistöjen edustajat eivät halua integroitua hindukansakuntaan, heidän kuuluu joko alistua kuuliaisesti toisen luokan kansalaisiksi tai lähteä Pakistaniin tai kristittyjen valtakuntiin.

KERALALAISTEN OMA TAHTO

Mattancherryn halkova Palatsikatu on sunnuntaiaamuna hiljainen. Vain parturit ja teetuvat ovat auki. Tämä on RSS:n aluetta. Kadunreunoja koristavat Modin ja Keralan BJP:n pomon kuvat.

Mitä kummaa? RSS:n khakihousut eivät ole harjoittelemassa isänmaan puolustamista ”hyvän” koulun pihalla. Luulisi, että olisivat olleet paikalla, sillä järjestöllä piisaa haasteita. Ensinnäkin 45 prosenttia Keralan asukkaista ei ole hinduja. Toiseksi, RSS:n sanoma putipuhtaasta yhdenkoon hindulaisuudesta on toistaiseksi käynyt surkeasti kaupaksi osavaltion hinduväestönkin parissa.

Vuoden 2014 vaalikampanjan aikaan Modi nimesi Intian demokraattisimman ja ihmiskasvoisimman osavaltion terrorismihautomoksi. RSS halusi istuttaa muualla Intiassa tuottoisasti hedelmää kantaneen ahtaan hindut vs. muut -asetelman Keralan maaperään. Keralaiset sanoivat ”EI”. BJP sai nolla paikkaa Keralasta.

Kerala on RSS:lle epäintialainen sekolätti, joka pitää siivota puhtaaksi. Järjestöllä on yli 4500 solua osavaltiossa eli enemmän kuin missään muualla Intiassa. Hiljattain järjestö valitutti oman kovan linjan miehensä BJP:n johtoon Keralassa.

RSS on uhonnut lopettavansa vähemmistöjen hinduenemmistöön kohdistamat sortotoimet kovalla kädellä. Äskettäin järjestö nimesi Keralan seuraavaksi Kashmiriksi. Se on tarkoin harkittu veto. Viholliskuvien rakentuminen helpottuu, kun Intian ja Pakistanin välinen vastakkainasettelu tuodaan mukaan Keralan näyttämölle. Pääministeri Modin kotivaltiossa Gujaratissa äärihindut ovat kutsuneet paikallisia muslimeita pakistanilaisiksi.

RAKKAUSLIITTO VAI LOVE JIHAD?

Saavun rakkausavioliitto-risteykseen, jossa työskentelee kolme ei-järjestetyssä aviossa olevaa nuorta naista. Mikä pahinta, kaksi avioliitoista on uskontojen välisiä sekaliittoja.

BJP tietää, ettei Keralaa valloiteta pelkillä hinduäänillä. Siksi sen uusi johtaja on käynyt kosiskelemassa kirkonmiehiä islamin vastaisiin talkoisiin. Kristittyjä, jotka muodostavat 19 prosenttia väestöstä, on yritetty rekrytoida RSS:n joukkoihin pelottelemalla heitä ”love jihadilla”.

Tämän salaliittoteorian mukaan muslimimiehet maanittelevat etenkin kristittyjä naisia (he ovat hindunaisia pehmeämpi kohderyhmä) naimisiin kanssaan. Naitettuina naiset olisi helppo käännyttää muslimeiksi ja kuljettaa arabimaihin, jossa heistä leivottaisiin terroristeja.

Alin hindulainen vävypoika lienee käsittänyt väärin love jihadin. Hän rakastui Alin tyttäreen ja kääntyi muslimiksi ennen avioitumistaan. Kysyin Shihabilta, mikä heidän pojastaan tulee. Hän vastasi ”itsenäinen”.

RSS:n katupartiot ovat kantaneet huolta keralalaisten epäintialaisesta sukupuolimoraalista. Ilmeisesti aamukävelytkin multietniseen kujaviidakkoon kuuluisivat järjestön tulkinnan mukaan vain aviopareille, sisaruksille ja samaa sukupuolta oleville.

Katupartiointi on poikinut myös omat pellensä. Kochissa vuonna 2014 järjestetty Rakkauden suudelma -katutapahtuma keräsi paikalle suuren yleisön lisäksi äärihindujen aktivistit. Sittemmin ”fasismin vastaisia pusuja” on jaeltu muuallakin Intiassa.

PAIDATON MULTIKULTURALISTI

Saavun vahvasti mausteiden tuok- suista Basaarikatua pitkin Fort Cochinin puolelle. Ali nikkaroi liikkeensä edessä, mutta Swamia ei näy omalla paikallaan. Painaako ikä, vai ei kai hänen poikansa ole intoutunut kiskomaan liian kovaa korkoa? Rahanlainaajan ammatti on riskialtis. Lehdissä on ollut juttuja velkaantuneista pienviljelijöistä, jotka ovat käyneet käsiksi pankkiireihinsa.

Viime talvena Alin ja Swamin yhteistyö huipentui siihen, että Swami tallensi tienestinsä joka ehtoo Alin vaimon Neebun kioskiin. Kun setelipino oli kasvanut riittävän suureksi, hän lähetti rahat pojalleen kasvamaan korkoa.

Ali voisi toimia mainiosti moniarvoisuuttaan korostavan Keralan malliesimerkkinä. Hän syntyi kristittynä, kääntyi nuorena muslimiksi ja osallistuu tänään perheyrityksensä elättämiseen myymällä hindujumalia esittäviä patsaita ulkomaalaisille turisteille.

RSS ei tykkäisi noin hankalasti lokeroitavasta tyypistä. Kaiken kukkuraksi RSS:n katupartiot voisivat luulla Alin olevan dalit eli kastiton, koska hän on Fort Cochinin ainoa yläosattomana esiintyvä antiikkikauppias. Paidattomuus oli ja on yhä yksi dalitien tunnusmerkeistä.

Intiassa vietettiin eilen [30.1.] Mahatma Gandhin muistopäivää. Muslimien kanssa sopuillut ja väkivallattomuu- den puolesta puhunut pehmomies oli RSS:lle hankala tapaus. Tammikuun 30. päivänä vuonna 1948 Naturam Godse -niminen äärihindu murhasi Mahatman.

Teksti ja kuva: Mikko Zenger
Kirjoittaja on talvensa Intiassa viettävä Riskimatkojen vetäjä.