Aihearkisto: Ajankohtaista

Oksana Tšelyševa: Etyjin epäsuosio Ukrainassa

Ukrainassa toimivan Etyjin erityistarkkailuryhmän kahta autoa ammuttiin 23.6.2017 Luhanskin alueen Zolotoen tienoilla. Päiväraportin mukaan kiväärien ja kranaatinheitinten luoteja vihelsi tarkkailijoiden ylitse noin sata kappaletta vajaassa minuutissa. Tapaus sattui Ukrainan hallituksen valvomalla alueella.

Donetskin ”tasavallassa” (DNR) Etyjin tarkkailusaattue joutui hyökkäyksen kohteeksi 20.6.2017 Donetskin oblastin Jasinovatajan kaupungissa. Hyökkäys tehtiin rautatieaseman alueella. Tarkkailuraportin mukaan kaksi kuuden hengen tarkkailuryhmää teki työtään, kun paikalle tuli kaksi aseistautunutta miestä, joiden kasvot oli peitetty. Tarkkailijoiden autoja kohti ammuttiin. Hyökkääjät juoksivat autolta toiselle, yrittivät avata kuljettajan ovea, karjuivat, tähtäsivät tarkkailijoita aseella ja sitten pakenivat.

Seuraavana päivänä Gorlovkan kaupunginjohtajan Prihodkon Facebook-sivulla julkaistiin tieto, että hyökkääjät on tunnistettu ja pidätetty, heidän autossaan oli ukrainalaiset kilvet eivätkä he ole ”tasavallan” armeijan miehiä.

Etyjin tarkkailuoperaation aikana nämä eivät olleet ensimmäiset tapaukset, vaan tarkkailijoita on tulitettu useita kertoja. Toisinaan heihin purkavat epätoivoaan konfliktin siviiliuhrit. Valitettavasti Ukrainan konfliktin siviiliuhrien luettelossa on myös yksi Etyjin tarkkailija.

Kun kävin läpi Etyjin tarkkailuraportit Ukrainasta 1.5.–25.6.2017, joka ainoassa oli tietoa jommankumman osapuolen yrityksistä häiritä työskentelyä. Useissa tapauksissa tarkkailijat olivat myös ilmeisessä vaarassa. Esimerkiksi 1.5. tarkkailuosaston lähellä ammuttiin Luhanskajan kylän lähellä, osapuolten erotuslinjalla.
Toukokuun 6. päivän raportissa kerrotaan aseistautuneen DNR-sotilaan uhkailleen naispuolista tarkkailijaa.
8.5. tarkkailupisteellä Sosnovskoe-kylän itäreunalla (DNR) ammuttiin vain 50 metrin päässä tarkkailuryhmästä.
16.5. tarkkailijat kuulivat laukauksen sijaintipaikkansa vierestä 20 metrin päässä DNR:n tarkastuspisteestä lähellä Verhneširokovskoen kylää. Tarkkailijat arvioivat, että laukauksen oli tarkoitus säikäyttää heidät pois.
17.5. lähellä Dokutšaevskia kahdella kuorma-autolla liikkuneet sotilaat laukaisivat tarkkailuryhmän lähellä savuammuksen.
Kesäkuun 11. päivänä Mineralnoen kylän (DNR) lähistöllä tulitettiin tarkkailijoiden kameralennokkia.
23.6. sattui alussa kuvattu tulitus Ukrainan hallitsemalla alueella asutustaajamassa, ja raportti toteaa asukkaiden olleen yhtä suuressa vaarassa kuin tarkkailijat.

Etyjin tarkkailuryhmä toimii siis varsin vihamielisessä ympäristössä ja sen työtä häiritään. Tämän lisäksi se on toistuvasti joutunut sekä Ukrainan että ”tasavaltojen” median hyökkäysten kohteeksi. Armeijat vihaavat, koska tarkkailijat ”työntävät nokkansa väärään paikkaan”. Siviilitkin ovat tyytymättömiä: ”Miksei ole tuloksia, miksei konfliktia saada soviteltua, milloin ampuminen loppuu ja voidaan elää…?” Nuo ajelevat tuolla valkoisilla panssariautoillaan – miten niitä voisi olla haukkumatta? ”Mitä hyötyä noista on? Mikseivät ne käske lopettamaan ampumista?”
Olen itsekin kuullut monesti näitä kysymyksiä. Mitä vastata?

Etyjin tarkkailijoiden mandaatti on todellakin vain tarkkaileva. Se voi toimia vain Etyjin jäsenmaiden hyväksymässä ja kirjaamassa laajuudessa ja toiminta-alueen hallitusten poliittisesti hyväksymänä.

Tarkkailijoiden johtaja Alexander Hug kävi toukokuussa Helsingissä ja tapasi virallisia tahoja mutta myös kiinnostunutta lehdistöä muun muassa Latviasta. Latvialaiselle Kristina Hudenkolle hän sanoi:”Tästä tapauksesta (tarkkailijan menehtymisestä auton ajettua miinaan Prikuzyn lähellä – O.T.) on seurannut tarkkailuryhmän työssä, että tarkkailijoiden liikkuminen rajoitetaan päällystetyille teille, mikä huononsi mahdollisuuksia kontrolloida aseistuksen pois vetämisen aikataulua ja noudattamista (noudattamatta jättämistä); se on heikentänyt edellytyksiä käyttää etätarkkailulaitteita, jotka edellyttävät poistumista asvaltilta laitteiden käynnistämiseksi ja hoitamiseksi; se rajoittaa kontaktejamme siviileihin, jotka asuvat kaukana päällystetyistä teistä. – – Luultavasti nämä rajoitukset jäävät voimaan siihen saakka, kunnes osapuolet ryhtyvät tehokkaisiin toimiin miinojen poistamiseksi tai edes miinoitettujen paikkojen merkitsemiseksi.”

Nämä rajoitukset vuorostaan antavat aiheen uusiin hyökkäyksiin tarkkailuryhmää vastaan. Nyt siksi, että he muka kieltäytyvät ajamasta päällystämättömiä teitä pitkin. Eivät he aina kieltäydy, mikä ei estä molempien osapuolten kommentoijia kirjoittamasta: ”Sinne valitaan naisia ja vanhuksia, jotka eivät käsitä, minne tulevat, ja kieltäytyvät sitten kävelemästä pikku jaloillaan pommitetuille paikoille…”

13.6. Donetskin esikaupungissa menehtyi tykistötulen alla vanha nainen ja hänen invalidipoikansa. Onnettomuuspaikalle johtaa hiekkatie. Vaikka Etyjin tarkkailijat silti menivät paikalle ja totesivat onnettomuuden jo samana päivänä, sosiaalisessa mediassa levisi väite, että ” Etyjin tarkkailijat kieltäytyivät toteamasta siviilien menehtymisen”. Voitte kuvitella kommenttivyöryn, sillä on helppo lietsoa vihaa ”niitä kohtaan valkoisissa autoissaan”, kun ihmiset itse haluaisivat vain jäädä henkiin. Viha jää valoilleen, vaikka seuraavana päivänä ilmenisikin, että oikeutettu suuttumus viattomien kuolemasta oli tähdätty väärään osoitteeseen. Tähtääjinä oli muun muassa niitä, joiden intressi on kääntää aggressio sivuun: ”Nuo saavat rahaa tekemättä mitään ja välittämättä uhreista.” Ei auta, vaikka DNR:n johtaja Pušilin ja Kontrolli- ja koordinaatiokeskuksen edustajat tiesivät, että Etyjin ryhmä oli todellisuudessa käynyt havainnoimassa tilanteen. Tavallisella donetskilaisella ei ole mahdollisuutta selata joka päivä internetiä tai edes soittaa puhelimella, joten hänen käsityksensä, että ”Etyj ei tee mitään”, sai taas vahvistusta. Parhaassa tapauksessa ajatellaan Etyjin olevan hyödytön, pahimmillaan sitä epäillään Ukrainan armeijan vakoilijaksi.

Ukrainan osapuoli käyttää samankaltaisia menetelmiä Etyjin tarkkailuryhmän mustamaalaamisessa. Hekin pitävät ryhmää ”sokeana ja kuurona”. Syytökset tosin liittyvät täällä siihen, että Etyjin tarkkailuryhmä ”ei ole vieläkään havainnut Venäjän armeijan joukko-osastoja”, tarkkailijat ”pelaavat Kremlin joukkueessa” ja yleensäkin ”vakoilevat separatistien hyväksi”. Todistaakseen tämän he selaavat internetiä ”Ukrainan viholliset” -tietokannan hengessä löytääkseen valokuvan moldovalaisesta tarkkailutyöntekijästä, joka voitonpäivänä 9.5. pani kotiseudullaan rintaansa mustapunaraidallisen yrjönnauhan (Venäjän tunnus).

Miksi näin toimitaan? Syy on ilmeinen: ei sodassa kaivata totuutta. Jos tunnustetaan aito monimutkainen totuus, joka ei ole mustavalkoinen, siitä voi seurata teurastuksen loppuminen. Niinpä konfliktin molemmat osapuolet turvautuvat tarkkailuryhmän röyhkeään mustamaalaamiseen ja uhkailuun.

Suomennos Kirsti Era

 

 

 

 

 

Miksi Suomi Areena avattiin Hornetin ylilennolla?

Satakunnan Rauhanpuolustajien kannanotto 12.7.2017:

Miksi Suomi Areena avattiin Hornetin ylilennolla?
Hornet kuten sen seuraajiksi suunnitellut maltaita maksavat hävittäjävaihtoehdot ovat rynnäkköhävittäjiä. Toisin sanoen ne ovat käyttötarkoitukseltaan hyökkäysaseita eivätkä puolustusaseita, ja ne soveltuvat erinomaisesti Naton kanssa toteutettaviin yhteisoperaatioihin, eivät niinkään oman maan puolustamiseen. Rahojen tuhlaaminen tämäntyyppisiin aseisiin kertoo jostain muusta kuin isänmaallisuudesta.

Suomen historian saavutukset liittyvät rauhan aikaan. Satavuotiaan Suomi-neidon todelliset uhkakuvat liittyvät taloudellisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden häviämiseen, ei mihinkään kuviteltuun ulkoiseen uhkaan. Jotkut vaikutusvaltaiset piirit haluavat selvästi nostaa militaristista ajattelua Suomen satavuotisjuhlaa hyväksi käyttämällä.

Ihmiskunta elää hyvin vaarallista aikaa. Useat merkittävät ilmastotutkijat varoittavat kokonaisten ekosysteemien käynnissä olevasta romahduksesta. Samalla romahtaisivat valtioita kasassa pitävät taloudelliset ja poliittiset rakenteet. Tämä on jo tapahtumassa esimerkiksi Lähi-idässä, jossa ilmastonmuutoksen aiheuttama pitkään jatkunut kuivuus on merkittävä syy Isisin nousuun ja käynnissä oleviin sotiin.

Samaan aikaan aseidenriisunnan tilalle on tullut korkean teknologian varustelukierre ja kasvava aseilla uhittelu. Tähän liittyy myös yhteiskuntamoraalin romahdus, joka asettaa etusijalle itsekkäät pyrkimykset heikompien auttamisen sijaan. Kansallisen edun ja identiteetin korostaminen muistuttaa entistä enemmän rasistisia ja fasistisia oppirakennelmia vailla universaaleja ihmisoikeuksia.

Nämä ovat ylivoimaisesti tärkeimpiä haasteita tulevaisuutemme ja koko olemassaolomme kannalta. Niiden luulisi olevan päällimmäisinä, kun vaikutusvaltaiset politiikot, talouselämän edustajat ja media kokoontuvat. Tämä ei juurikaan näy käynnissä olevan Suomi Areenan ohjelmassa. Tätä pelottavaa kehitystä kyseenalaistavia tilaisuuksia ei juurikaan ohjelmasta löydy. Enemmänkin tapahtuma muistuttaa suomalaisen politiikan ja talouselämän hyvä veli -verkoston kokoontumista pienillä inhimillisillä mausteilla kuorrutettuna.

Satakunnan Rauhanpuolustajat ry

In memoriam: Andimba Toivo ya Toivo, 1924–2017

Toivo ya ToivoHerman Andimba Toivo ya Toivo, Namibian vapaustaistelun voimahahmo, kuoli 9.6.2017 kotonaan Windhoekissa.

Toivo ya Toivo syntyi ja kasvoi Pohjois-Namibian Ambomaalla. Poikavuosinaan hän paimensi paikallisen tavan mukaan karjaa.
Hän kävi lähetyskoulua ja valmistui myöhemmin opettajaksi. Toimittuaan lyhyen aikaa opettajana hän muutti Etelä-Afrikkaan Kapkaupunkiin ja työskenteli rautateillä sekä kaivostyöläisenä.
Etelä-Afrikka miehitti Namibiaa, jossa se harjoitti samaa rotuerottelupolitiikkaa kuin Etelä-Afrikassa. Namibia, jolla oli raskas menneisyys Saksan siirtomaana, oli virallisesti YK:n mandaattialue, jonka tähtäimenä oli itsenäistyminen.
Kapkaupungissa Toivo ya Toivo joutui pian vastakkain Etelä-Afrikan hallinnon kanssa. Hän liittyi Etelä-Afrikan vapautusliike ANC:hen ja oli yksi Namibian vapautusliike SWAPOn (South West African People’s Organisation) perustajista, liikkeen, jolle hän pysyi uskollisena elämänsä loppuun. SWAPO oli ensin poliittinen oppositioliike, mutta toiminta laajeni aseelliseksi vuonna 1965. Toiminnalla oli vahva paikallisyhteisön tuki erityisesti Pohjois-Namibiassa, missä liike sai tukea myös kirkoilta.

PITKÄ VANKEUS

Toivo ya Toivo karkotettiin kotiarestiin Ambomaalle hänen salakuljetettuaan YK:lle vetoomustekstin, jossa vaadittiin Namibian itsenäisyyttä. Hän jatkoi Ambomaalla toimintaansa Namibian itsenäisyyden hyväksi, ja hänet vangittiin yhdessä 36 muun namibialaisen kanssa ja tuomittiin vuonna 1968 Pretoriassa Etelä-Afrikan terrorismilain perusteella 20 vuodeksi Robben Islandin vankilasaarelle. Puolustuspuheessaan Toivo ya Toivo korosti, ettei Etelä-Afrikalla ollut oikeutta hallinnoida hänen kotimaataan eikä soveltaa namibialaisiin lakeja, joiden laadintaan nämä eivät olleet voineet osallistua. Samaan aikaan hänen kanssaan kärsivät pitkiä vankilarangaistuksia ANC:n vapaustaistelijoista muun muassa Nelson Mandela ja Walter Sisulu.

Vuonna 1973 YK julisti SWAPOn Namibian kansan ainoaksi lailliseksi edustajaksi. Martti Ahtisaari toimi YK:n Namibia-valtuutettuna ja myöhemmin itsenäisyyden siirtymävaiheessa YK:n pääsihteerin erityisedustajana Namibiassa. Monet Afrikan maat, muun muassa Tansania, Sambia, Angola ja Algeria, tukivat SWAPOa poliittisesti ja osin sotilaallisesti. Sosialistisilta mailta tuli laajaa tukea ja vähitellen myös monet länsimaat, Suomi mukaan lukien, ryhtyivät tukemaan vapautusliikettä humanitaarisesti sekä boikotoimaan rotusortoa harjoittavaa ja Namibiaa laittomasti miehittävää Etelä-Afrikkaa.

Toivo ya Toivo vapautettiin Robben Islandilta vuonna 1984. Hänen kerrotaan vastustaneen vapautumista, koska moni vankitoveri jäi vankeuteen. Vapauduttuaan hän liittyi Sambiassa ja Angolassa maanpaossa toimiviin maanmiehiinsä ja hänet nimitettiin SWAPOn pääsihteeriksi. Presidentiksi hän ei pyrkinyt. SWAPOn presidentti oli Sam Nujoma, josta tuli myös itsenäisen Namibian ensimmäinen presidentti.

TAKAISIN KOTIIN MAANPAOSTA

Kasvava kansainvälinen painostus, paikallinen poliittinen vastustus ja aseellinen taistelu vaikuttivat Etelä-Afrikan neuvotteluhalukkuuteen. Etelä-Afrikan odottamattomilla sotilaallisilla vastoinkäymisillä Etelä-Angolassa oli myös tärkeä merkitys. Angolan armeija onnistui kuubalaisten tuella pysäyttämään Etelä-Afrikan miehityksen etenemisen Cuito Cuanavalen suurissa taisteluissa Kaakkois-Angolassa. Tämän jälkeen alkoivat neuvottelut, jotka johtivat Angolan ja Namibian välisen rajan rauhoittamiseen, kuubalaisten sotilaiden poistumiseen Angolasta ja kansainvälisesti valvottuihin vaaleihin Namibiassa syksyllä 1989.
SWAPO voitti vaalit suurella enemmistöllä, minkä jälkeen Namibia julistettiin itsenäiseksi 21.3.1990.
Ennen vaaleja Andimba Toivo ya Toivo palasi Namibiaan yhdessä tuhansien maanpaossa olleiden tovereidensa. Hän palveli maataan muun muassa kaivos-, työ- ja vankilaministerinä sekä kansanedustajana. Hän on vaikuttanut itsenäisen Namibian politiikkaan ja työskennellyt sen hyväksi, että maan lukuisat eri väestöryhmät ja kulttuurit ovat voineet elää rauhassa keskenään. Tässä Namibia on onnistunut.
Toivo ya Toivo vetäytyi poliittisista viroista vuonna 2006 ja omistautui luottamustehtävien lisäksi perheelleen, lapsilleen ja amerikkalaissyntyiselle vaimolleen. Hänet on kuolemansa jälkeen julistettu Namibian kansallissankariksi ja hänet haudataan Windhoekissa lauantaina 24.6.2017.

Me allekirjoittaneet työskentelimme Suomen Rauhanpuolustajien Afrikka-komitean lähettäminä lääkäreinä eri vaiheissa 1980–1988 namibialaisten suurimmalla pakolaisleirillä Kwanza Sulissa, Angolassa. Meillä oli siellä tilaisuus tavata Toivo ya Toivo ja nähdä, miten suuresti häntä pakolaisten joukossa kunnioitettiin. Hän oli ystävällinen ja helposti lähestyttävä henkilönä, mutta hänen poliittiset analyysinsa olivat veitsenteräviä.

Toivo ya Toivo oli suurmies, totuuden puhuja. Hän on sanonut, että kehitys ja maan rikkauksien jakaminen koko väestön hyväksi vie enemmän aikaa kuin itsenäisyystaistelu, mutta ” jos on tahtoa, keinot löytyvät”. Itsenäinen Namibia on onnistunut rauhan rakentamisessa ja säilyttämisessä, mutta väestön taloudellisen tasa-arvon parantamisessa on vielä paljon tehtävää. Toivo ya Toivon kaltaiset ihmiset luovat toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Birgitta Lång, Merja Saarinen, Liisa Taskinen, Kirsti Paajanen ja Hannu Paajanen
Namibialaisten pakolaisleirillä solidaarisuustyössä olleita lääkäreitä

Blogi: Rauhanliikkeestä puhutaan

Rauhanpuolustajien varapuheenjohtaja Kirsti Era pohtii alla muun muassa rauhanliikkeen toimia ja toimintaedellytyksiä ja some-kommunikoinnin vaikeutta: ”Protestejamme pilkataan ja haukutaan, mutta kun [sota]harjoittelu johtaa loogiseen tulokseensa sotaan, huudetaan: ’Miksei rauhanliike tee mitään?!’”

Rauhanjärjestöjä on viime aikoina syytetty siitä, että ne eivät protestoi Venäjän sotaharjoituksia vastaan, vaan ainoastaan Nato-maiden, Ruotsin ja Suomen yhteisharjoituksia. Yle liittyi kuoroon otsikoimalla, että ”tämä on harvinaista”, siis sotaharjoitusten vastustaminen.

Syyttelijät eivät huomaa, että protestien kohteena on muiden maiden sotavoimien harjoittelu Suomessa, maasta riippumatta. Se, että maahan päästetään toistuvasti vieraita joukkoja, joita eivät komenna suomalaiset. Voisi kysyä ilkeästi, lähtevätkö ne vapaaehtoisesti, vai pitääkö ne ajaa, kuten 1944–45? Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto ehdotti yhteisharjoituksia 1978, mutta silloisella valtiojohdolla oli rohkeutta ja viisautta kieltäytyä.

Tietenkin rauhanliikkeen ja etenkin ympäristöliikkeen sietäisi vastustaa kaikkia sotaharjoituksia kaikkialla, merkitseväthän ne sodan valmistelun lisäksi ympäristön pilaamista, CO₂-päästöjä, energia- ym. resurssien hukkakäyttöä. Voimavarat vain eivät riitä, eivätkä kaikki rauhanpuolustajat edes ole yhtä kriittisiä armeijaa kohtaan.

Protestejamme pilkataan ja haukutaan, mutta kun harjoittelu johtaa loogiseen tulokseensa sotaan, huudetaan: ”Miksei rauhanliike tee mitään?!” Ei rauhanliike ole palokunta vaan nuohooja, me ponnistelemme estääksemme sotia. Ja toki kannustamme rauhanneuvotteluihin asettumatta osapuolten asianajajiksi tai demonisoijiksi.

Se, että propagandasota puhkesi 6.6. juuri Twitterissä, on loogista: eihän 140 merkissä pysty sanomaan mitään monimutkaista, siis keskustelemaan. Sopiva media sille, jonka mielestä konfliktien taustojen ja kytkösten analysointi on ”whataboutismia” tai mutkuttelua ja osapuolten motiivien hahmottaminen merkitsee niiden hyväksymistä.

Lähtölaukauksen Twitter-sodalle taisi antaa ”rauhantyön vankkumaton tukija” HS.  Nato-johtoisen Baltops-maihinnousuharjoituksen aikana se pelotteli Venäjän sotalaivoilla, jotka ajetaan kuukauden kuluttua Suomenlahtea Pietariin. Kookkaat kuvamanipulaatiot antoivat käsityksen, että valtava sukellusvene tulee Helsinkiin, ja moni tviittaaja taisi niellä syötin. Niin ACE17 kuin Baltops 2017 -sotaharjoitukset taas on uutisoitu positiivisesti, rauhan turvaamisena.

Sotilaallisesti ei EU:ta uhkaa kukaan eikä mikään. Silti isoja aseostoja teetetään jäsenmailla ja koko EU:lla, jotta asebisnes pyörii. EU:n yhteistä puolustusta kehitellään aseostot edellä. Meille siinä on muitakin ansoja: ensinnäkin itäeurooppalaisten jäsenmaiden sokea Venäjän-vastaisuus – vaikka se on ymmärrettävää niiden historian valossa, niin viisasta se ei ole, ja Saksan-vastaisuuteen olisi jokseenkin samat perusteet. Toiseksi EU:n päätökset tehdään Atlantin rannikolla, kaukana meidän realiteeteistamme. Ukrainan EU-kumppanuussopimus läpivienteineen syksyllä 2013 ja sen seuraukset ovat pelottava näyte EU:n kansainvälispoliittisesta ”osaamisesta”. [Suosittelen jyrkästi Richard Sakwan kirjaa Taistelu Ukrainasta ja esittelen sitä lähiaikoina.]

unesco-sloganEU:n todellinen ongelma on ilmastonmuutos ja mm. sen kiihdyttämä pakolaisuus, ja niitä asetuotanto ja sotiminen vain kasvattavat. Ja lisäävät terrori-iskuja.

Twitter-tilittömänä jäin vaille Lockheed-Martinin hävittäjäkonemainosta, toisin kuin toinen Rauhanpuolustajien varapj. Jouni Sirén. Se valaisee hyvin liittoutumis-kybersota-infosota-paniikkia: 10–30 miljardia turhiin/vahingollisiin hyökkäyslaitteisiin on mieletön summa, jonka läpivienti eduskunnassa vaatii toistuvia, kovia propagandakeskityksiä. Toivon, että joku turpokeskustelijoista huomaisi tämän ja miettisi, mistä kaikesta vielä joudumme luopumaan hävittäjähankinnan takia.

Immanuel Kant sanoi: ”– – suurimmat kärsimykset, jotka rasittavat sivistyneitä kansoja, koituvat sodasta, mutta eivät niinkään parhaillaan käytävästä tai jo kestetystä sodasta kuin yhäti jatkuvasta, vieläpä lakkaamatta yltyneestä varustelusta edessä olevan varalta. Tähän tuhlataan valtion kaikki ne voimat, – –, jotka voitaisiin käyttää vielä korkeamman kulttuurin hyväksi.”

Kirsti Eran teksti on alun perin julkaistu hänen blogissaan.

Rahaa ihmisiin, ei aseisiin, vahvisti kyselymme

Rauhanpuolustajat järjesti Maailma kylässä -festivaaleilla 27.–28.5. kyselyn: Rahaa aseisiin vai ihmisiin? Vastaajilta kysyttiin, käyttääkö Suomi heidän mielestään sopivasti rahaa aseisiin, pitäisikö asemenoja kenties kasvattaa, vai käyttääkö Suomi liikaa rahaa asevarustukseensa. Jos vastasi myöntävästi jälkimmäiseen, oli mahdollisuus ehdottaa parempia kohteita rahankäytölle.

Vastaajista 15 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomi käyttää sopivasti rahaa aseisiin. Seitsemän prosentin mielestä asemenoja tulee kasvattaa, ja ydinasepelotteen tarpeellisuuttakin vilautettiin yhdessä vastauksessa. Vastaajista suurin osa eli 78 prosenttia arvioi, että Suomi käyttää liikaa rahaa aseisiin.
Paremmista kohteista rahankäytölle kärkeen nousivat lasten, nuorten ja vanhusten hyvinvointiin panostaminen. Myös koulutus ja sosiaali- ja terveydenhuolto yleisesti saivat ääniä,  samoin rauhantyö ja rauhan rakentaminen, työpaikkojen luominen sekä kehitysmaiden tukeminen ja avustukset nälänhätään ja muille katastrofialueille. Yhdessä vastauksessa nostettiin esiin diplomatia.

Yleisesti vastauksista voi vetää johtopäätöksen, että ihmiset haluavat verorahoilla lisätä ihmisten hyvinvointia ja tukea hyvinvoivan ja vakaan yhteiskunnan ylläpitämistä. Asevarustelun ja sodanharjoittelun kannatus jäi vähäiseksi.

Vastaajien kesken arvottiin Ari Kerkkäsen uusi kirja Syyria – synnystä sisällissotaan. Kirja on postitettu voittajalle.

Rauhanjärjestöt huolissaan: ACE17-sotaharjoitukset lisäävät jännitettä arktisella alueella

Suomen, Norjan ja Ruotsin ilmavoimat järjestävät yhdessä Arctic Challenge Exercise 2017 -sotaharjoituksen Lapissa 22.5.–2.6.2017.

Suomen tulee pyrkiä omalta osaltaan vähentämään sotilaallisia jännitteitä arktisella alueella. Nato-maiden sotilaskoneiden, muun muassa USA:n B-52-pommikoneen, vierailu Lapissa on väärä signaali suurvaltojen lisääntyneeseen sotilaallisen aktiivisuuteen Suomen lähialueilla. Nato-yhteistyö ei luo lisäturvallisuutta, vaan paras vaihtoehto on sotilaallinen liittoutumattomuus ja Suomen pitäminen suurvaltojen vastakkainasettelun ulkopuolella. Pelkästään Suomeen kohdistuva sotilaallinen uhka ei ole uskottava, emmekä Venäjän ydinohjuksia vastaan voisi myöskään suojautua.

Se, että sotaharjoitukset järjestetään keväällä porojen vasomis- ja lintujen pesimisaikaan, viestii välinpitämättömyydestä Suomea ja koko ihmiskuntaa uhkaavaa ympäristökatastrofia kohtaan. Kesäiseen kukoistukseen valmistautuva herkkä arktinen luonto on uhanalainen jo ilmastonmuutoksen vuoksi, eikä kaipaa lisärasitusta saastuttavan ja äänekkään sotaharjoituksen muodossa.

Suomen kannattaa keskittää voimavaransa liennytyksen edistämiseen arktisella vyöhykkeellä. Maamme kaksivuotinen puheenjohtajuuskausi Arktisessa neuvostossa antaa tähän hyvän mahdollisuuden. Yhdysvallat ja Venäjä ovat mukana neuvoston toiminnassa, ja sen mukanaan tuomaa keskusteluyhteyttä tulee käyttää dialogiin ja arktista aluetta koskevien aseidenriisunta-aloitteiden luomiseen ja niiden edistämiseen.

Naiset Rauhan Puolesta
PAND – Taiteilijat rauhan puolesta
Rauhankasvatusinstituutti
Sadankomitea
Suomen Rauhanliitto
Suomen Rauhanpuolustajat
Tekniikka elämää palvelemaan TEP

Akateemikko ja opettaja vaativat nälkälakolla työpaikkaansa takaisin Turkissa

nuriye_paiva66Akateemikko Nuriye Gülmen ja opettaja Semih Özakça ovat kaksi kymmenistä tuhansista Turkin noitavainojen uhreista. He menettivät työnsä yhdessä yössä ilman minkäänlaista selitystä. Gülmen ja Özakça ovat osoittaneet mieltään jo 180 päivää Yüksel-kadulla Ankarassa saadakseen työpaikkansa takaisin. Viimeiset 68 päivää (14.5.2017) he ovat olleet nälkälakossa, ja heidän terveydentilansa on kriittinen.

Turkki on muuttumassa yhä totalitaarisemmaksi valtioksi. Valtapuolue AKP:n ja Turkin presidentti Erdoğanin valtakausi on vaikuttanut jo pitkään. Huhtikuun kansanäänestys oli tärkein askel kohti Erdoğanin tavoittelemaa yksinvaltiutta, sillä uudistukset lisäävät merkittävästi presidentin valtaa. Äänestyksen tulokset julistettiin Erdoğanin mieleiseksi, vaikka suurimmat kaupungit äänestivät uudistuksia vastaan.

AKP aloitti muutokset jo aiemmin: toisinajattelijoiden pidättäminen ja töistä erottaminen aloitettiin rauhan puolesta vedonneista akateemikoista. Turkin presidentti Erdoğan syytti akateemikkoja terroristien propagandan levittämisestä, kun he vaativat rauhanomaista ratkaisua maan sisäiseen väkivaltaan.

ERIMIELISET VAIENNETAAN

Heinäkuussa 2016 tapahtuneen sotilasvallankaappausyrityksen jälkeen Erdoğan kovensi otteitaan erottamalla kymmeniä tuhansia julkisen sektorin työntekijöitä. Aluksi kohteena olivat Fethullah Gülenin kannattajat. Yhdysvalloissa asuva Gülen on yksi AKP:n perustajista. Pian tämän jälkeen erotettujen joukkoon lisättiin kaikki maan toisinajattelijat. Erdoğan käyttää edelleen poikkeustilaa hyväkseen vaihtaakseen kaikki viranomaiset omiin kannattajiinsa. Poikkeustilan seurauksena tuhansia ihmisiä on pidätetty, hyllytetty tai erotettu töistään ilman ennakkovaroitusta tai mitään selitystä. Erotetuille työntekijöille ei ole annettu mahdollisuutta puolustaa itseään oikeudessa.

nuriye_semih_paiva66Hyllytykset ja töistä erottamiset näyttivät tepsivän hallinnon arvostelun hillitsemiseksi. Esimerkiksi hyllytyksistä virkoihinsa takaisin päässeet opettajat ovat työpaikkansa pitääkseen ja toimeentulonsa turvaamiseksi pitäneet matalampaa profiilia. Pelko työpaikan menettämisestä on edelleen suuri, sillä erottamisen yhteydessä opettajilta mitätöidään myös työskentelylisenssi. Tällä tavalla tukitaan näiden ihmisten työllistymismahdollisuus myös yksityisellä sektorilla. Valitettavasti opettajien liitto Eğitim-Sen ja julkisen sektorin työntekijöiden keskusliitto KESK eivät reagoineet riittävästi tapahtumiin, vaan tyytyivät vain pitämään muutaman lehdistötilaisuuden tilanteesta.

Toisaalta yhden naisen vastarinta on kasvattanut toivoa paremmasta. Akateemikko Nuriye Gülmen aloitti protestinsa heti hyllytyksensä jälkeen. Hän tuli joka päivä Ankaran keskustaan mukanaan kyltti, jossa hän vaatia työtään takaisin. Päivä toisensa jälkeen Gülmen pidätettiin ja raahattiin paikalta kovin ottein, mutta hän palasi seuraavana päivänä samalle aukiolle. Pian hänen rinnalleen tulivat opettajat Semih Özakça ja Acun Karadağ sekä julkisen sektorin työntekijä Veli Salıcak. Myöhemmin opettajat Esra Özakça, joka on Semih Özakçan vaimo, ja Mehmet Dersulu liittyivät mielenosoituksiin menetettyään myös työpaikkansa. Rauhanomaisena kansalaistottelemattomuutena jatkuneen mielenosoitusten aikana heidät on pidätetty yli 30 kertaa. Gülmen on ollut tienraivaajana vastarinnalle. Samantapaiset mielenosoitukset ovat levinneet myös muiden Turkin kaupunkien aukioille.

Turkin valtamedia vaikeni Gülmenin ja Özakçan vaatimuksista, vaikka ulkomainen media seurasi kiinnostuneesti heidän protestiaan. Yli kaksi kuukautta sitten Gülmen ja Özakça päättivät mennä nälkälakkoon. Özakça kertoo päätöksen kypsyneen pikkuhiljaa. Hän sanoo, ettei heillä ollut enää mitään muuta mahdollisuutta saada vaatimuksensa kuuluviin.

NÄLKÄLAKKO VAHINGOITTAA MIELENOSOITTAJIEN TERVEYTTÄ

Nyt he ovat olleet jo 68 päivää nälkälakossa. Nuriye Gülmen on laihtunut yhdeksän ja Semih Özakça seitsemäntoista kiloa. Lakko on jatkunut jo niin pitkään, että joka tapauksessa se on jättänyt pysyviä jälkiä heihin. Heidän kuntonsa heikkenee koko ajan, ja lääkärit kertovat havainneensa Wernicke-Korsakoff-sairauden alkuoireita. He ovat moneen otteeseen alleviivanneet sitä, etteivät halua kuolla, vaan haluavat työnsä takaisin. He eivät aio lopetta nälkälakkoa ennen kuin heidän vaatimuksensa on toteutunut. Eivätkä he suostu vapaaehtoisesti lääkäreiden apuun, jos/kun he menettävät tajuntansa.

paiva_67Vasta terveystilansa heikennyttyä kriittisesti Gülmen ja Özakça saivat äänensä kuuluviin valtamediassa sekä parlamentissa. Oppositiopuolueet ottivat asian esiin vasta tällä viikolla. Gülmen ja Özakça uskovat kuitenkin, että kaikki valtion viranomaiset tiedostavat heidän vastarintansa, mutta ovat tahallaan vaiti.

“Olemme nälkäisiä, mutta emme kaipaa ruokaa vaan oikeutta”, Gülmen ja Özakça toteavat tiedotteessaan. Aika käy kuitenkin päivä päivältä vähiin. Toistaiseksi valtiovalta ei ole tehnyt mitään elettä vuoropuhelun aloittamiseksi. Sen sijaan solidaarisuus mielenosoittajia kohtaa kasvaa koko ajan, sillä yhä enemmän ihmisiä sekä eri kansalaisjärjestöjen edustajia vierailee aukiolla ja ilmaisee näin tukensa heidän vaatimuksilleen. Monissa Turkin ja muidenkin maiden kaupungeissa on järjestetty tukimielenosoituksia ja päivän mittaisia nälkälakkoja heidän tuekseen. Kansa on kiinnittänyt huomiota tähän asiaan, toivottovasti pian myös Turkin valtio.

Teksti Derya Tekin
Kuvat Mehmet Özer

Ilmasotaharjoitusten vastustus kiinnosti Ylen toimittajaa

Yleisradio oli 12.5. hienosti uutisoinut  Rovaniemellä järjestettävistä, ACE 2017 -ilmasotaharjoitusta vastustavista mielenosoituksista. Toimittaja Tapani Leisti oli lähettänyt sähköpostitse kysymyksia Rauhanpuolustajien toiminnanjohtajalle Teemu Matinpurolle edellisenä päivänä. Valitettavasti Matinpuro ehti vastata Leistille vasta sen jälkeen, kun uutinen oli jo julkaistu. Kysyimme toimittaja Leistiltä, aikooko Yle Lappi  julkaista haastattelun. Leisti vastasi, että julkaisemisesta ei ollut varmuutta. Perjantaina alkuperäistä uutista oli täydennetty joillakin Matinpuron vastauksilla.

Koska Ylen uutinen on herättänyt kummastusta ja keskustelua sosiaalisessa mediassa ja olemme saaneet runsaasti myös suoraa palautetta, päätimme omalta osaltamme julkaista toimittajan kysymykset ja Matinpuron vastaukset kokonaisuudessaan nettisivullamme. Leistille kerrottiin julkaisemisesta.

Tapani Leisti: Miksi Venäjän kiihtyvästä ydinasevarustelusta ja lisääntyneistä sotaharjoituksista Kuolan niemimaalla, Barentsinmerellä ja militaristisesta uhoamisesta Pohjoisnapaa myöten ei mainita Rauhanpuolustajien verkkosivulla po. mielenosoitustiedotteessa  mitään? 

Teemu Matinpuro: Sekä Venäjä että Nato ovat lisänneet harjoituksiaan ja aseistustaan arktisella alueella, Suomen puolustusvoimien vetäminen mukaan tähän vastakkainasetteluun ei palvele maamme turvallisuuspoliittisia etuja. Emme ole ottaneet myöskään kantaa yksipuolisesti Yhdysvaltojen emmekä muiden Nato-maiden lisääntyvään harjoitteluun omalla maaperällään. Rauhanpuolustajat osoittaa huolensa kaikkien osapuolten varustautumiseen, joka on globaalistikin huolestuttava ilmiö, sekä lisääntyneisiin sotaharjoituksiin. Näemme arveluttavana sen, että Suomi myös osallistuu tähän jännityksen lisäämiseen antamalla yhä enenevässä määrin maa-, ilma- ja merialueensa ulkovaltojen harjoittelualueeksi. Yhteistyötä toki teemme muun muassa ruotsalaisten järjestöjen kanssa molempien maiden sotilaallisen liiittoutumattomuuden puolesta, jolla on kansalaisten enemmistön tuki. Teemme yhteistyötä myös muiden kansainvälisten rauhanjärjestöjen kanssa globaalin aseistariisunnan edistämiseksi.

Kuten järjestömme nimi kertoo olemme suomalainen rauhanjärjestö. Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta Nato-yhteistyö ei luo lisäturvallisuutta Venäjän muodostamaa sotilaallista uhkaa vastaan, pikemminkin päinvastoin. Mielestäni Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus on paras tae siitä, ettemme joudu mukaan suurvaltojen välisiin konflikteihin. Pelkästään Suomeen kohdistuvaaan sotilaallinen uhka ei ole uskottava, emmekä Venäjän ydinohjuksia vastaan voisi myöskään suojautua.

Suomen kannattaisi ennemminkin pyrkiä edistämään liennytystä pohjoisilla alueilla, ja siihen maamme kaksivuotinen puheenjohtajuuskausi Arktisessa neuvostossa antaa hyvän mahdollisuuden. Sotilaallisesti liittoutumattomana maana aloitteillamme jännityksen vähentämiseksi on aivan eri uskottavuus kuin sotilasliitto Naton ja sen jäsenten kanssa tapahtuvilla sotaharjoituksilla

Leisti: Mitä vastaatte niille, jotka pitävät Rauhanpuolustajien toimintaa yksipuolisena, kun se vaikenee Venäjän varustelusta tässä yhteydessä?

Matinpuro: Rauhanpuolustajat on kaikkien maiden asevarustelua vastaan. Emme tässä yhteydessä ilmaise erikseen huoltamme myöskään Yhdysvaltojen tuomaan varustautumiseen alueella. Huolemme Venäjän ja kaikkien muiden tahojen varustautumisesta lähialueellamme on todellinen – mutta uskomme, että Suomi pystyisi vähentämään lähialueidensa sotilaallista jännitystä parhaiten keskittymällä liennytykseen ja aluetta koskeviin aseidenriisunta-alotteiden aikaansaamiseen.

On epä-älyllistä siirtää keskustelu Venäjä-syytöksiin siinä vaiheessa, kun kritisoimme oman maamme tai lännen toimintaa. On älytön ajatus, että sotilasliitto Naton toiminnan kritiikki olisi Venäjä-mielisyyttä. Olemme muun muassa selkeäsanaisesti tuominneet Krimin valtauksen laittomana. Ehkä kannattaisi tutustua lähemmin järjestön toimintaan viime vuosikymmeniltä – väittäisin, että esimerkiksi Tshetshenian sotien yhteydessä olimme yksi aktiivisimmista ja kriittisimmistä kansalaisjärjestöistä Suomessa. Katso esimerkiksi julkaisuohjelmamme Venäjä-kirjallisuus. Pidämme myös säännöllistä yhteyttä venäläisiin riippumattomiin sekä kriittisiin ihmisoikeus- ja rauhanaktiiveihin, järjestöihin ja toimittajiin. Valitettavasti riippumattoman kansalaisyhteiskunnan tila maassa on äärimmäisen huono.

Leisti: Mitkä tahot rahoittavat nykyään Rauhanpuolustajien toiminnan?

Matinpuro: Rauhanpuolustajat saa valtionapua opetusministeriöltä, muu rahoitus koostuu jäsen- ja tukimaksuista sekä kirjallisuuden myynnistä.

Leisti: Mitkä tahot rahoittavat mielenosoituksen?

Matinpuro: Mielenosoitus sinällänsä ei aiheuta juurikaan kustannuksia. Rauhanpuolustajat tukee mielenosoituksen järjestämistä lähinnä tukemalla tapahtuman tiedotusta, sekä siihen liittyvän Lapin yliopistolla pidettävän tilaisuuden luentosalin vuokran, yhden alustajan matkakulut ja ilmoittelun maksamalla. Lisäksi järjestö tukee osin Joensuusta Rovaniemelle järjestettävää yhteiskuljetusta.

Leisti: Saako Rauhanpuolustajat tai mielenosoitus rahoitusta Venäjältä?

Matinpuro: Rauhanpuolustajat ja mielenosoitus eivät saa rahoitusta Venäjältä. Annan mielelläni lisäinformaatiota mikäli tarpeen.

Sijaitsetko Nato-vapaalla vyöhykkeellä? Näytä se!

natoa_vastaanvyohykeTouko-kesäkuun vaihteessa 22.5.–2.6. Suomi, Ruotsi ja Norja isännöivät Nato-johtoista ACE 2017 -lentosotaharjoitusta (Arctic Challenge Exercise). Tavaksi on jo tullut, että Suomen maaperällä ja ilmatilassa harjoitellaan Naton johdolla sotaa, vaikka Suomi ei edelleenkään ole Naton jäsen. Myöskään valtaosa suomalaisista ei  halua Suomen liittyvän Natoon.
Rovaniemellä järjestetään 22.5. mielenosoituksia ja muuta ohjelmaa ACE 2017 -lentosotaharjoitusta vastaan. Jos et pääse paikalle, voit osoittaa Nato- ja sotaharjoitusvastaisuutesi tulostamalla tontillesi Nato-vapaa vyöhyke -ilmoituksen.

Satakunnan Rauhanpuolustajat: Turvallisuus­politiikan linjasta keskusteltava

Satakunnan Rauhanpuolustajat otti kantaa Suomessa jälleen käytäviin sotaharjoituksiin.

Onko Suomelle edullista nykyisessä kärjistyneessä maailmantilanteessa se, että Yhdysvaltain armeija harjoittelee Suomen maaperällä?
 Neuvostoliiton romahdus ja Varsovan liiton lakkaaminen ei aikanaan johtanut Naton lakkauttamiseen. Päinvastoin, Nato on vastoin Venäjälle antamiaan lupauksia järjestelmällisesti laajentanut toimintaansa ja tukikohtaverkostoaan Venäjän rajoille.

Krimin liittäminen Venäjään oli lopullinen taitekohta idän ja lännen suhteissa. Tämä kansainvälisen lain vastainen, mutta suurvaltapoliittisesti ajatellen looginen teko johti vanhojen vihollisten suhteiden kärjistymiseen kylmän sodan pahimpien vuosien mittoihin.

Pysyttäytyminen suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella on ollut satavuotiaan Suomen eräs suurimmista menestystekijöistä. 25 vuotta sitten tapahtui merkittävä muutos Suomen turvallisuuspolitiikassa, kun Suomi alkoi kalustohankintojen kautta suuntautua selkeästi lännen etupiiriin. Tämä linja kulminoitui kaksi ja puoli vuotta sitten niin kutsutun isäntämaasopimuksen allekirjoitukseen.

Suomen hallituksen ilman eduskuntakäsittelyä hyväksymä ja puolustusvoimien komentajan Jarmo Lindbergin 4.9.2014 allekirjoittama isäntämaasopimus (MOU) antaa käytännössä amerikkalaisille mahdollisuuden kutsua itse itsensä harjoittelemaan Suomen maaperälle ja velvoittaa Suomea eri tavoin antamaan käytännön tukea ja suojaamaan harjoitusta. Amerikkalaiset ovatkin hyvin aktiivisesti käyttäneet tätä mahdollisuutta. Vaatisi melkoista sinisilmäisyyttä kuvitella, että Venäjä ei kokisi näitä harjoituksia provokaatioina.

Tällä hetkellä USA:n armeijan osasto on mukana Niinisalosta alkaneessa maavoimien mekanisoidussa Arrow 17 -sotaharjoituksessa. Voiko Yhdysvaltain armeijan säännöllinen harjoittelu Suomen maaperällä mitenkään olla Suomen etujen mukaista? Olisiko jo aika palata hyväksi koettuun sotilaalliseen liittoutumattomuuteen perustuvaan ulkopolitiikkaan?

Nyt olisi aika aloittaa perusteellinen kansalaiskeskustelu Suomen turvallisuuspolitiikasta. Millainen Suomi voisi parhaiten auttaa konfliktien ratkaisemisessa, ennen kuin ne kärjistyvät hallitsemattomaksi uhaksi maailmanrauhalle? Vetoamme satakuntalaisiin poliitikkoihin, toimittajiin ja tavallisiin kansalaisiin keskustelun käynnistämiseksi ja myös uusien foorumien avaamiseksi tällaiselle keskustelulle.

Porissa 5.5.2017
Satakunnan Rauhanpuolustajat ry