Aihearkisto: Ajankohtaista

Suomen ja Ruotsin rauhanjärjestöt vetosivat ydinasekielto­sopimuksen puolesta

Ryhmä suomalaisia ja ruotsalaisia rauhanjärjestöjä lähetti 15.10.2017 Suomen ja Ruotsin keskeisille päättäjille kirjeen, jonka aiheena on ydinasekieltosopimus, jota 122 YK:n 193 jäsenmaasta tukee.
Kirjeen saivat Suomen presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Juha Sipilä, ulkoministeri Timo Soini ja puolustusministeri Jussi Niinistö, sekä Ruotsin pääministeri Stefan Löfven, ulkoministeri Margot Wallström,  puolustusministeri Peter Hultqvist ja Ruotsin suurlähettiläs Eva Walder.

* * * * *

YK:n 193 jäsenmaasta 122 äänesti 7.7.2017  ydinasekieltosopimuksen puolesta. Sopimuksen on tarkoitus astua voimaan määräajan kuluttua siitä, kun 50 valtiota on ratifioinut sen. Euroopan maista Irlanti, Ruotsi, Sveitsi ja Itävalta, joita perinteisesti pidetään neutraaleina, osallistuivat neuvotteluihin ja olivat niiden122 valtion joukossa, jotka äänestivät ydinasekieltosopimuksen puolesta YK: n yleiskokouksessa.

Suomi pidättäytyi neuvotteluista eikä osallistunut äänestykseen. Allekirjoitusprosessi alkoi 20.9.2017, ja saman päivän päätteeksi jo 50 valtiota oli allekirjoittanut sopimuksen. Yhdysvallat on voimakkaasti vastustanut sopimusta. Myös muut ydinasevaltiot Venäjä, Ranska ja Iso-Britannia ovat aktiivisesti toimineet sopimusta vastaan. Kiina on toistaiseksi pidättäytynyt kommentoimasta asiaa.

Äänestys otettiin useissa maissa vastaan suurella ilolla.

Hiroshiman pommituksesta eloon jäänyt Setsuko Thurlow oli 13-vuotias, kun Yhdysvallat pudotti Japaniin historian ensimmäisen atomipommin. Thurlow totesi 7.7.2017 YK:ssa odottaneensa tuota päivää seitsemän vuosikymmentä ja että se tulisi olemaan lopun alku atomiaseille.

Irlannin ulko- ja kauppaministeri Simon Coveney nimesi puheessaan YK:n äänetyspäivän todella historialliseksi päiväksi ja muistutti, että ensimmäinen päätöslauselma YK: n yleiskokouksessa vuonna 1946 vaati ”ydinaseiden poistamista kuten myös kaikkien muiden aseiden,joita voidaan käyttää joukkotuhoaseina”.

Princetonin yliopiston professori Zia Mian kirjoitti Atomic Scientists -tiedotteessa 7.7.2017, että kieltosopimuksen velvoitteet ”rikkovat rajoja”. Esimerkiksi atomiaseiden käytön uhkailua koskeva kielto luo perustavanlaatuisen haasteen kaikille ydinaseiden ehkäisyn periaatteille. Tästä eteenpäin ovat pelottelevat osapuolet lakien väärällä puolella samalla kun useimmat valtiot ymmärtävät ja hyväksyvät sopimuksen.

ICANin (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons) toiminnanjohtaja Beatrice Fihn, joka on yksi kansalaisyhteiskunnan  aktiivisimmista ydinaseettoman maailman puolestapuhujista, ilmaisi ajatuksiaan seuraavasti: ”Toivomme, että tämä päivä merkitsee alkua atomikauden päättymiselle. Atomiaseet rikkovat eittämättä sotalakeja ja muodostavat selkeän uhan maailmanlaajuiselle turvallisuudelle.”

Vuonna 1963 silloinen Suomen presidentti Urho Kekkonen ehdotti, että Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska muodostaisivat ydinaseettoman vyöhykkeen. Tämä ei toteutunut, koska Tanska ja Norja olivat Naton jäsenmaita. Vuonna 1978 presidentti Kekkonen toisti ehdotuksensa, jolloin myös Färsaaret, Grönlanti ja Islanti kiinnostuivat ehdotuksesta. Tämäkään ehdotus ei johtanut tulokseen. Presidentti Urho Kekkonen toimi täysin YK: n päätöslauselman (1946) hengessä.

Kansalaisten oikeus turvallisuuteen on selvästi sanottu Suomen perustuslaissa ja sitä on kunnioitettava.
Suomen perustuslain 1 §: ”Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.”

Ruotsilla on pitkät perinteet rauhaa edistävänä kansakuntana. Ruotsin ja Suomen asteittainen vetäytyminen puolueettomuudesta on uusi uhka maailmanrauhalle. Tarvitsemme puolueettomia maita, jotka toimivat välittäjinä konflikteissa. Tämän osoittaa selvästi USA:n ja Pohjois-Korean välinen konflikti.

Me, jotka olemme allekirjoittaneet tämän avoimen kirjeen – ja jotka epäilemättä edustamme suurinta osaa maailman väestöstä – toivomme vilpittömästi, että hallituksemme ratifioivat viipymättä yleissopimuksen maailmanlaajuisesta ydinasekiellosta ja toimivat siten ensimmäisen YK:n päätöslauselman ja YK:ssa 7.7.2017 hyväksytyn äänestyksen mukaisesti.

Helsingissä 15. lokakuuta 2017

• Maria Mårsel, vice ordförande partistyrelsen, Feministiskt initiativ, Sverige
• Pelle Sunvisson, ordförande Folket i Bild /Kulturfront, Sverige
• Jan Strömdahl, Folkkampanjen mot kärnkraft – kärnvapen, Sverige
• Kersti Wistrand, Humanism och Kunskap, Sverige
• Kirsti Kolthoff,  Internationella Kvinnoförbundet för Fred och Frihet, IKFF Uppsalakretsen, Sverige
• Titti Wahlberg, ordförande, IKFF Göteborgskretsen, Sverige
• Lotta Sjöström Becker, Generalsekreterare, Kristna Fredsrörelsen, Sverige
• Susanne Gerstenberg, Kvinnor för Fred, Sverige
• Eva Goës, Nätverket Kärnkraftsfritt Bottenviken, Sverige
• Staffan Ekbom, ordförande, Riksföreningen Nej till Nato, Sverige
• Ianthe Holmberg, ordförande, Svenska Kvinnors Vänsterförbund, Sverige

• Frank Johansson, Amnesty International, Suomen osasto ry.
• Kaj Raninen, Aseistakieltäytyjäliitto ry.
• Leena Viikari, Loviisan Rauhanfoorumi
• Kati Juva, Lääkärin sosiaalinen vastuu ry.
• Ulla Klötzer, Naiset Atomivoimaa Vastaan
• Lea Launokari, Naiset Rauhan Puolesta
• Antti Seppänen, Pand – taiteilijat rauhan puolesta ry
• Riikka Jalonen, Rauhankasvatusinstituutti ry.
• Timo Virtala, Suomen kristillinen rauhanyhdistys
• Teemu Matinpuro, Suomen Rauhanpuolustajat ry.
• Laura Lodenius, Suomen Rauhanliitto ry.
• Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea ry
• Elisabeth Nordgren, Svenska Fredsvänner i Helsingfors rf.
• Riitta Wahlström, Tekniikka elämää palvelemaan rf.
• Arja Laine, WILPF (Naisten kansainvälinen rauhan ja vapauden liitto) Suomen os.

Suomen on allekirjoitettava ydinasekieltosopimus

Lapin Rauhanpuolustajat iloitsee kannanotossaan siitä, että Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin ICAN-verkostolle, joka työskentelee ydinasekiellon puolesta: ”Millään maalla ei ole moraalista oikeutta pitää hallussaan, kehittää tai käyttää niin hirvittävää, koko ihmiskuntaa uhkaavaa asetta kuin ydinase.”

Tällä hetkellä ydinasekieltosopimuksen on YK:ssa allekirjoittanut 53 jäsenvaltiota, joista ei yhdelläkään itsellään ole ydinasetta. Suomi ei edes osallistunut  ydinasekieltoneuvotteluihin saati äänestänyt tämän kiellon puolesta vaan väitti, että asia ei koske meitä, koska meillä ei ole ydinaseita. Lapin Rauhanpuolustajat toteaa, että koska Suomi tekee sotilaallista yhteistyötä ydinasevaltioiden USA:n, Britannian ja Ranskan kanssa, on kaksinaamaista väittää, että asia ei koske meitä. ”Jos joku käyttää ydinaseita, mekin kärsimme, koska asumme samalla planeetalla. Varmin keino päästä tästä uhasta on purkaa ydinaseet hallitusti ja huomioiden kaikkien kansakuntien turvallisuustarpeet.”

Lapin Rauhanpuolustajat vaatii, että Suomen on allekirjoitettava ydinasekieltosopimus, koska mitä useampi sen allekirjoittaa, sitä suurempi paine kohdistuu myös ydinasevaltioihin suhtautua vakavasti ydinaseriisuntaan. ”Vetoamme Suomen hallitukseen ja tasavallan presidenttiin, että he tarkistaisivat kantansa tässä koko ihmiskunnalle tärkeässä asiassa. Jättäkäämme jälkipolville mahdollisimman turvallinen maailma.”

Kuva: ICAN

Rauhanpalkinnolla potkua ydinaseiden vastaiseen kampanjaan

icanlogoKansainväliselle ICAN-verkostolle annettu Nobelin rauhanpalkinto on signaali siitä, että ydinaseilla uhkailu on saatava loppumaan ja ydinaseet pois valtioiden asearsenaalista.

Nobel-komitea  haluaa palkinnolla rohkaista hallituksia liittymään ydinaseet kieltävään sopimukseen, joka hyväksyttiin 7. heinäkuuta 2017 YK:ssa. Suomi ei ollut mukana edes sopimusneuvotteluissa. ICAN on ollut merkittävässä aloitteellisessa roolissa kansainvälisen ydinaseet kieltävän sopimuksen aikaansaamisessa.

”Järjestö saa palkinnon työstään huomion kiinnittämiseksi katastrofaalisiin humanitaarisiin seurauksiin, joita millä tahansa ydinaseiden käytöllä olisi, ja sen uraauurtavista ponnistuksista sellaisten aseiden kieltämiseksi sopimusten kautta”, ilmoitti Norjan Nobel-komitean puheenjohtaja Berit Reiss-Andersen. ”Elämme maailmassa, jossa ydinaseiden käytön riski on suurempi kuin pitkään aikaan”, Reiss-Andersen sanoi Ylen mukaan.

International Campaign to Abolish Nuclear Weapons on ruohonjuuritason kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä, joka aloitti toimintansa virallisesti Wienissä 2007. Suomen ICAN -verkosto perustettiin keväällä 2015. Siihen kuuluvat Aseistakieltäytyjäliitto, Lääkärin sosiaalinen vastuu, Naiset rauhan puolestasta, Rauhanliitto, Rauhanpuolustajat, Sadankomitea ja Tekniikka elämää palvelemaan sekä ydinaseriisunnasta kiinnostuneita yksityishenkilöitä.

Suomen ICANin toinen koordinaattori Kati Juva toteaa: ”Palkinto on upea arvonosoitus kansalaisyhteiskunnan pitkäjänteiselle uurastukselle. ICAN-verkoston toimijat ympäri maailmaa ovat lobanneet omien maidensa hallituksia sopimuksen puolesta.”

Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro kommentoi, että tämä on nyt toinen kerta, kun Nobel-komitean valinta on näpäytys Suomelle. Vuonna 1997 rauhanpalkinto annettiin kansainväliselle kampanjalle maamiinojen kieltämiseksi, ja tällä hetkellä Suomi kieltäytyy lähtemästä mukaan ydinasekieltosopimukseen. ”Voikin kysyä, onko Suomi luovuttanut ydinasepolitiikan Washingtonin haltuun. Naton painostus tuottaa tulosta ja hallitus alistuu sen ydinasedoktriinin tukijaksi”, huomioi Matinpuro.

”ICAN-verkostolla on ollut tärkeä rooli ajatusmallien muuttamisessa”, sanoo Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronberg. ”Ydinaseita voidaan katsoa nyt toisesta näkökulmasta. Tässä näkökulmassa ydinaseiden katastrofaaliset humanitaariset seuraukset otetaan vakavasti. Tämä ajatusmallin muutos on taustalla sekä ydinasekiellon aikaansaamisessa että nyt Nobelin rauhanpalkinnossa. Toivon, että myös suomalaiset tiedostaisivat nyt, kuinka vakavat seuraukset ydinaseilla on. Niiden hävittäminen on koko maailman asia.”

Suomen ICANin toimintaan kuuluvat suurelle yleisölle näkymättömän vaikutustyön lisäksi muun muassa Nuclear Café -keskustelutilaisuudet, joissa avataan ydinaseiden ja ydinaseriisunnan eri puolia asiantuntija-alustusten avulla.

 

Syytteestä syytteeseen Odessassa

ukraina_kyyhky2Kevään 2014 tapahtumista vapauttava päätös, osalle heti uudet syytteet

Kolmen vuoden oikeuskäsittelyn jälkeen Tšornomorskin piirioikeus vapautti 18.9.2017 syytteestä 19 henkilöä, joita syytettiin kuuden ihmisen surmaamisesta Odessan Gretšeskaja-aukiolla 2.5.2014. Tuolloin Kiovan uuden hallituksen tukijat ja vastustajat ottivat yhteen. Illemmalla yhteenotto siirtyi Odessan ammattiliittojen talolle, siellä tappelussa ja sitä seuranneessa tulipalossa kuoli 48 ihmistä, useimmat Kiovan hallituksen vastustajia. Ammattiliittojen talon tapauksesta ei ole vielä nostettu yhtään syytettä.

 

Kaikki kuusi Gretšeskajalla kuollutta ammuttiin. He kuolivat haulikolla, pneumaattisella pistoolilla ja luotiaseella ammuttuina. Ainakin yhden ampujan nimi on jo kauan ollut yleisesti tiedossa: Sergei Hodijak edusti Euromaidanin ja Kiovan hallituksen kannattajia. Samalla haavoittui myös poliiseja ja toimittajia. Olin läsnä oikeudenkäynnissä vuonna 2015 Odessan Malinovskin alioikeudessa, jossa surmattujen omaiset nousivat ilmoittamaan, ettei heillä ole vaatimuksia syytettyjä kohtaan, koska he tietävät, ettei joukossa ole heidän poikiensa murhaajia. He vaativat panemaan syytteeseen murhaajan ja mainitsivat Hodijakin nimenkin. Tämä oli tuolloin vapaalla jalalla.

Kävin useamman kerran juttua käsittelevissä oikeudenistunnoissa Odessassa. Tunnelma oli aina kireä, vastakkain olivat surmattujen omaiset, syytetyt ja radikaaliryhmät. Samantekevää, missä Odessan alioikeudessa oikeudenkäyntejä pidettiin, asetelma oli muuttumaton. Vain kireys vaihteli: aina kun oikeuden oli määrä päättää syytettyjen vapauttamisesta tai pitämisestä vangittuina, oikeussali muuttui kansankokoukseksi.

Tuomareita on saarrettu istuntosaliin, kuten kävi 30.5.2015, kun patrioottijärjestöjen aktiivit motittivat Odessan Malinovskin alioikeuden tuomarikollegion ja vaativat näitä luopumaan tuomarin oikeuksistaan sen jälkeen, kun nämä olivat päättäneet vapauttaa takuusummaa vastaan tutkintavankeudessa olleet syytetyt. Ja tuomarit tosiaan alistuivat ja allekirjoittivat vetäytymisen jutun käsittelystä, ja kaikki ne, joiden piti päästä vapaaksi takuita vastaan, jäivät tutkintavankeuteen. Samat aktivistit saivat 16.12.2016 painostettua tuomarit päättämään syytettyjen pidätyksen jatkamisesta yksinkertaisesti ”hirttämällä” oikeustalon viereen tuomaria esittävän nuken, jolla oli kyltti ”Hän vapauttaa separatisteja”.

Vapauttavan päätöksen julistamiseen Tšornomorskin kaupunginoikeudessa liittyivät ennennäkemättömät turvatoimet. Odessalaisten toimittajien mukaan oikeustalon ympärille oli koottu huomattavat poliisivoimat. ”Oikeistoradikaalit patrioottiryhmät” yrittivät taas kerran tunkeutua oikeussaliin. Poliiseja vastaan he käyttivät paukkupommeja ja kyynelkaasua, ja yli 20 poliisia turvautui lääkärin apuun.

Kuten aina, yhtään hyökkääjää ei silti pidätetty. Syyttäjä nosti kuitenkin kaksi syytettä levottomuuksista oikeustalon luona. Yksi niistä nojaa pykäliin, jotka koskevat uhkailua ja väkivaltaa lainvalvojia kohtaan, toinen ilkivaltaa. Aika näyttää, miten kauan rikostutkijoilta menee poliiseja vastaan hyökänneiden henkilöllisyyden selvittämiseen. Periaatteessa se ei ole vaikeaa, sillä Odessan Oikean sektorin entinen johtaja Sergei Sternenko kutsui sosiaalisessa mediassa avoimesti aktivisteja ”taisteluun”. Levottomuuksiin osallistuneet ovat jääneet mieleen aktivistien edellisissä tempauksissa otetuista kuvista, olipa kyseessä tuomarien motittaminen tai omaisten pelottelu pienissä muistotapahtumissa Kulikovon kentällä – siellä muistellaan ammattiliittojen talon tulipalossa 2.5.2014 menehtyneitä.

Oikeudenkäyntiä seurannut Odessan Taimer-julkaisun toimittaja Nadežda Melnitšenko kertoi, että vapautetut kuljetettiin pois oikeudenistunnosta poliisin bussilla. He pääsivät lähtemään oikeustalosta vasta tunnin päästä päätöksen julistamisesta, koska rakennus oli patrioottisten järjestöjen edustajien saartama. Vapautetut vietiin ulos varauloskäynnin kautta noin kuudelta illalla poliisin ympäröiminä. Heidät kuljetettiin vartioituina lähes Odessaan saakka ja päästettiin ulos autosta Ovidiopolen tienoilla. Pikkubussilla liikkunut miesjoukko tavoitti siellä Jevgeni Grištšukin, yhden vapautetuista, ja hyökkäsi hänen kimppuunsa. Pahoinpitelyn seurauksena hänen kylkiluunsa murtui ja hän sai päävamman, paljon mustelmia ja ruhjeita.

Toisin kuin poliisin kanssa tapelleet, ovat juuri vapautetut Jevgeni Mefedov ja Sergei Dolženkov jälleen tutkintavankeudessa. Heti vapauttavan päätöksen julistamisen jälkeen oikeussaliin tuli turvallisuuspoliiseja ja syyttäjä, jotka ojensivat heille ilmoituksen, että heitä epäillään Ukrainan rikoslain 110 § 2. momentin rikkomisesta (Ukrainan alueellisen eheyden uhkaaminen). Samalla turvallisuuspoliisit rajoittivat laittomasti heidän liikkumisvapauttaan: päästivät käymälään vain vartioituina. Tosiasiassa heidän pidätyksensä rikkoi tuomiota vastaan, koska sen mukaan kaikki epäillyt olisi pitänyt vapauttaa oikeussalissa. Mefedovin ja Dolženkovin pidätyksestä ei myöskään tehty pöytäkirjaa.

Miehet vietiin tiettävästi laittomasti Odessaan, jossa Kievskin alioikeudessa pidettiin yöistunto ja päätettiin ennalta ehkäisevästä rangaistuksesta. Haastetta ja kutsua oikeuden istuntoon heille ei esitetty. Päätökset rikosepäilystä heille ojensivat Ukrainan turvallisuuspoliisin työntekijät, joilla ei ollut tähän valtuuksia, sillä rikosjuttuja tutkivat aivan muut tahot. Mefedov ilmoitti oikeudessa, ettei hänen ollut sallittu ottaa yhteyttä asianajajaansa Valentin Rybiniin. Hän kieltäytyi maksuttomasta asianajajasta ja teki ilmoituksen siitä, että oikeus rikkoo hänen laillista puolustusoikeuttaan. Tämä kaikki jätettiin huomiotta, ja hän kuten Dolženkovkin päätyi taas 60 päiväksi tutkintavankeuteen.

Tällä kertaa syytteet perustuvat maaliskuun 2014 tapahtumiin, jolloin Mefedov ja Dolženkov järjestivät autoilutapahtuman Odessa–Nikolajev. Seuraavana päivänä kaupungissa oli saksalaisten fasistien miehityksestä vapautumisen vuosipäivä – näinhän toisen maailmansodan tapahtumia vielä äskettäin kuvattiin. Nyt syyttäjä katsoo autoilutapahtuman kaupungin vapautumisen kunniaksi todistavan järjestäjien separatistisista aikeista – tosin asiasta nostettiin rikossyyte vasta vuonna 2015.

Hiljattain kävin Odessassa suomalaisten kollegojen kanssa. Syyskuun 3. päivän aamuna menimme ammattiliittojen talolle. Sukulaisten ja läheisten järjestämän tapahtuman oli määrä alkaa kello 15, me taas kävimme aamulla. Rakennusta ympäröivässä metalliaidassa oli kirjoituksia, joita en edellisillä käynneillä nähnyt: ”Vancouver on kanssanne”, ”Slavjansk muistaa teidät”, ”Venäjänkielinen Lviv ei unohda”. Jotkut osat aidasta oli juuri maalattu. Edellisenä iltana olimme tavanneet eräitä Gretšeskaja-jutun syytettyjen sukulaisia. He kertoivat, että vain viikkoa aikaisemmin aidassa oli toisenlaisia kirjoituksia: ”Venäläistä šašlikkia” (pilkantekoa tulipalossa menehtyneistä).

Gretšeskaja-jutusta kolme vuotta syytteessä olleiden läheiset, samoin ammattiliittojen talon tulipalossa menehtyneitten ja loukkaantuneiden omaiset kokevat aktivistien esittämien uhkauksien ja loukkauksien lisäksi myös Ukrainan turvallisuuspoliisin SBU:n painostusta. Heistä monet kertovat, että kotietsintöjä tehdään sellaisten päivämäärien edellä kuin 2.5. tai voitonpäivä 9.5. Käytännössä kaikki, joiden havaitaan osallistuvan kansainvälisiin tapaamisiin – olipa kyseessä Euroopan parlamentti tai YK – päätyvät Mirotvorets-sivulle, jolla julkistetaan ”separatistien” ja muun muassa epäilyttävien ulkomaistenkin toimittajien henkilö- ja yhteystietoja.

Tänä vuonna Etyjin tarkkailuryhmä on Odessassa yrittänyt edistää neuvotteluja patrioottiaktiivien, muistotapahtumien järjestäjien ja lainvalvojien kesken. Sellaiseen tapahtumaan osallistunut Viktoria Matšaulko kertoo: ”Etyj halusi hyvää. He halusivat, että muistotapahtuma sujuisi rauhallisesti. Kulikovon kentälle tuli 2.5. tuhansia ihmisiä. Valvonta oli erittäin ankaraa, ihmiset päästettiin ensin kymmenen hengen ryhminä metallinpaljastimien läpi. Muistokokouksen piti alkaa klo 15. Menehtyneiden äitejä, joiden piti tulla kentälle erikseen, ei kuitenkaan näkynyt. Sitten ilmeni, että vastoin edellisenä päivänä sovittua heidät oli petkutettu nousemaan bussiin ja viety poliisiasemalle, jossa heitä pidettiin perusteettomasti yli tunti. Vasta yleisön painostuksen takia heidät päästettiin vapaaksi ja he tulivat ammattiliittojen talolle mustine ilmapalloineen. Siinä vaiheessa aukiolla oli tuhansia ihmisiä, jotka ottivat heidät vastaan aplodein.”

Viktoria itse ei osallistunut muistotapahtumaan: hänen asunnossaan oli samaan aikaan turvallisuuspoliisin kotietsintä.

Toimittaja Nadežda Melnikova lisää, että 10. huhtikuuta 2017 Odessassa oli kotietsintöjen aalto, joka ulottui myös hänen asuntoonsa. Kotietsintöjä tehtiin yli 20 henkilön luona, jotka käyvät säännöllisesti Kulikovon kentällä tai informoivat yleisöä Odessan poliittisesta kehityksestä, kuten Nadežda.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Rauhanpäivä 21.9. – yhdessä rauhan puolesta

sept_21stYK:n yleiskokous on julistanut syyskuun 21. päivän kansainväliseksi rauhanpäiväksi. Tänä vuonna päivää vietetään teemalla ”Yhdessä rauhan puolesta: kunnioitusta, turvallisuutta ja arvokkuutta kaikille”. Teemalla halutaan korostaa pakolaisten ja siirtolaisten asemaa ja muistuttaa yhteistyön ja erilaisuuden hyväksymisen merkityksestä rauhanrakentamistyössä.

YK:n pääsihteeri António Guterres muistuttaa, että kestävä rauha edellyttää siltojen rakentamista ihmisten välille, taistelemista syrjintää vastaan  ja ihmisoikeuksien takaamista kaikille. Ihmisille, jotka ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan, kuuluu jo kansainvälisen lainsäädännön puitteissa oikeus suojeluun. Pelon lietsomisen sijaan tarvitaan inhimillisyyttä ja hyvyyttä. Juuri nyt tämä tuo monille mieleen erityisesti Myanmarista paenneiden rohingya-muslimien erittäin vaikeat olosuhteet. Guterres vaati tiistaina 19.9. Myanmaria lopettamaan välittömästi sotilastoimet rohingya-muslimeja vastaan ja päästämään esteettä humanitaarisen avun toimitukset muslimien asuinalueille.

Torstaina 21.9. järjestetään Helsingin kulttuurikeskus Caisassa kello 16.30 tapahtuma Monimuotoinen yhteiskunta, monimuotoinen islam.
Tilaisuudessa haetaan uudenlaisia ratkaisuja monikulttuurisen yhteiskunnan kysymyksiin. Keskustelua alustaa muslimivaikuttaja Ajmal Masroor Britanniasta. Osallistujia kutsutaan keskustelemaan kestävistä ratkaisuista vuoropuhelussa toinen toisiaan kunnioittaen. Tapahtuman järjestää Avoimet ovet kulttuuri- ja uskontodialogiin, Sovittelujournalistit ja Ydin-lehti.

Ruotsin ydinasepolitiikkaa kiitetään kanelipullilla Helsingissä

Joukko ydinasekieltoa kannattavia aktivisteja vie Ruotsin suurlähetystölle Helsingissä kanelipullia keskiviikkona 20.9. kello 15.30. Tempauksen tarkoituksena on osoittaa tukea Ruotsin ydinasepolitiikalle ja onnitella Ruotsia rohkeudesta kannattaa ydinaseetonta maailmaa ja kyvystä olla ”Peppinä maailmassa”, viitaten Astrid Lindgrenin maailman vahvin tyttö -hahmoon.

Tempauksen järjestää Suomen ICAN -verkosto. Tapahtuman taustalla on YK:n ydinaseet kieltävä sopimus, jonka puolesta Ruotsi ainoana Pohjoismaana äänesti New Yorkissa viime heinäkuussa. Sopimus avataan jäsenmaiden allekirjoituksille 20.9.

Julkisuuteen tulleiden asiakirjojen mukaan Yhdysvaltain hallinnon edustajat ovat uhanneet, että ydinasekieltosopimuksen allekirjoittaminen voisi vahingoittaa Ruotsin ja Yhdysvaltain suhdetta sekä Ruotsin Nato-yhteistyötä. Suomessa vastaavia kommentteja Ruotsin linjasta on kuultu ainakin eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajalta Ilkka Kanervalta.

”Ruotsi on ottanut rohkean linjan asettuessaan tukemaan ydinaseetonta maailmaa. Haluamme tempauksellamme kiittää Ruotsia ja ulkoministeri Wallströmiä toiminnastaan ja kannustaa jatkamaan samalla linjalla”, ICAN-verkostoon kuuluvan Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius kertoo.

ICAN (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons) on kansainvälinen kampanjaverkosto ydinasekiellon puolesta. Sillä on ollut merkittävä rooli ydinasekieltosopimuksessa ja siihen kuuluu järjestöjä ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita eri puolilta maailmaa. Suomessa kampanjaverkoston toimintaa koordinoi ICAN Suomi, johon kuuluu Rauhanliitto, Sadankomitea, Naiset Rauhan Puolesta, Lääkärin sosiaalinen vastuu, Aseistakieltäytyjäliitto, Tekniikka elämää palvelemaan, Rauhanpuolustajat sekä ydinaseriisunnasta kiinnostuneita yksityishenkilöitä.

Lisätietoja:

·      Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius. Puhelin: 0407177762 ja sähköposti laura.lodenius [a] rauhanliitto.fi

·      Taustatietoa ydinasekieltosopimuksesta Rauhanliiton verkkosivuilla.

Peppi

Oksana Tšelyševa: Yksinkertaistusten vaarallisuudesta

Mitä tiedämme Ukrainasta, Afrikasta ja Euroopasta – eli yksinkertaistusten vaarallisuudesta

Minut kutsuttiin keväällä alustamaan Ukrainasta Vantaan Rauhanpuolustajien tilaisuuteen Vantaan Tikkurilaan. Paikka tunnetaan Suomen ulkopuolella parhaiten siellä valmistettavista maaleista, tasoitteista, pohjamaaleista ja sävytyssysteemeistä. Se on myös yksi asutuskeskuksista, joissa Ruotsin, Suomen ja Venäjän historiat liittyvät toisiinsa. Jopa kuuluisia maaleja valmistava tehdas oli ensin pieni öljynpuristamo, joka alkoi kukoistaa venäläisen pellavaöljyn markkinoiden kasvaessa. Ennen sitä Vantaanjoen pienen rantakylän halki kulki kuninkaantie, jota pitkin Suomen ruotsalaiset hallitsijat kulkivat Itäisen maakunnan pääpaikalta Turusta samoin ruotsalaiseen Viipurin linnaan.

Miten tiivistää tunnin alustukseen Ukrainan mutkikas historia ja traaginen nykyhetki? Tilaisuuden mainoslappuseen oli monistettu maan kartta, sen suurimmat kaupungit ja naapurimaat.

Tästä ongelma juuri alkaa. Kolme vuotta sitten eräs ensimmäisistä Ukraina-alustuksistani Suomessa alkoi samoin kartasta. Olin juuri palannut Ukrainasta, yhdeltä ensimmäisistä matkoistani toiseen synnyinmaahani. Minulla on niitä tosiaan kaksi, ja rakastan molempia. Olen syntynyt Ukrainassa mutta varttunut Venäjällä. Toinen isoisäni puhui ukrainalaista sekakieltä suržikia, toinen venäjää. Minussa virtaa niin venäläistä verta kuin Ukrainan romanien ja kreikkalaistenkin, ja Andrei-vaarin, jolla oli H’ersonin alueella oljella katettu kalkittu mökki, pääskysenpesä oven päällä ja kuohkeamultainen viinitarha.

Syksyllä 2014 minua pyydettiin kertomaan Ukrainasta suomalaisille, samoin nyt. Silloin kuulijat olivat hyvin monenlaisia: opiskelijoita, poliitikkoja, suomalaisia ja pakolaisia, eurooppalaisia, arabeja, afrikkalaisia. Aloitin kysymällä kuulijoilta: ”Mitä tiedätte Ukrainasta?” Vastaukset voi kiteyttää näin:”Se on suuri maa Euroopassa, paljon hiiltä ja hedelmällinen maaperä.”

Kolme vuotta myöhemmin jouduin taas aloittamaan puheeni Ukrainan kartasta ja siitä, ettei Ukrainassa asu vain ukrainalaisia ja venäläisiä. Tätä joutuu todella yhä selittämään. Kolme vuotta jatkuneen konfliktin aikana valtamediat ovat tiedottaneet Ukrainasta siten, että asia on kuulijoille yhä uutinen. Tämä osaltaan vaikeuttaa Etyjin tarkkailuryhmän päivittäisten tiedotteiden informaation ymmärtämistä. Marjinka ja Makievka, Avdievka ja Altševsk, Gorlovka ja Kramatorsk kuulostavat eksoottisilta nimiltä, eikä suomalainen median käyttäjä tiedä, etteivät ne ole kyliä vaan 100 000–300 000 asukkaan kaupunkeja. Ei suomalainen eikä muukaan eurooppalainen lukija hahmota, kumpi osapuoli aloittaa tulituksen ja kumpi tulittaa kovempaa.

Niinpä esimerkiksi Etyjin raportissa huhtikuun 23. päivältä kerrotaan: ”21.4. illalla ja 22.4. yöllä Širokinon kylään (20 km päässä Mariupolista) asennettu kamera havaitsi 58 valojuova-ammuksen lentävän idästä länteen, niiden jälkeen 9 valojuova-ammusta lensi lännestä itään ja yksi idästä länteen. Nämä tulitauon rikkomukset kirjattiin tarkistamattomalla etäisyydellä pohjoisen, pohjoiskoillisen ja koillisen suunnalla. Illalla 22.4. ja yöllä 23.4. tarkkailuryhmä havaitsi tulitaistelun, joka alkoi 7 valojuova-ammuksella lännestä itään, minkä jälkeen idästä länteen ammuttiin 89 ja lännestä itään 84 valojuova-ammusta tarkistamattomalla etäisyydellä pohjois-koillisessa.”

Tarkkailuryhmää ei voi moittia: se tekee työtään kirjatessaan tulituksen suunnan ja ajan.

Ihmiset haluavat kuitenkin yksinkertaisia vastauksia, he eivät jaksa joka kerta avata Google mapsia selvittääkseen, mikä on mitäkin. Semminkään kun he eivät tiedä, että Donetskin alueen Širokinon kyläksi nimitetty paikka ei enää ole asutuskeskus vaan sotilaskohde: tämän Asovanmeren rannalla kukoistaneen lomapaikan valtasi jo ajat sitten Ukrainan armeija vastoin Minskin sopimusta.

Jos konfliktin toinen osapuoli jatkuvasti kuvataan enkeleiksi ja toinen perkeleiksi, niin jälkimmäisten syyllisyys tapahtumista uskotaan herkemmin: informaation puuttuminen Ukrainan mutkikkaasta todellisuudesta on valmistellut tähän. Edistääkö moinen rauhan palaamista? Tuskinpa vain. Onko tällainen tiedotuspolitiikka vastuullista Euroopan turvallisuuden ja vakauden näkökulmasta? En usko.

Miten Eurooppa suhtautuisi vaaleilla valitun vaikkakin epäsuositun hallituksen väkivaltaiseen kaatamiseen jossain jäsenmaassaan? Miten se suhtautuisi 48 ihmisen polttamiseen jossain kaupungissaan? Miten Eurooppa suhtautuisi siviilikohteidensa raskaisiin tykistötulituksiin, tekipä sen kuka tahansa? Miten reagoitaisiin sloveenien, vallonialaisten, romanien, saamelaisten, sorbien, friisiläisten, bretonien etujen ylenkatsomiseen, tai esimerkiksi Saksan tanskalaisvähemmistön tai Tanskan saksalaisvähemmistön? Vai asuuko Ranskassa vain etnisiä ranskalaisia ja Saksassa saksalaisia?

Retorinen kysymys: onko Ukraina Eurooppaa vai ei? Voiko siellä hyväksyä ja puolustella ”vallankumouksellisella tilanteella” käytäntöjä, joita ei hyväksytä Euroopassa?

Suomessa olen kanssakäymisissä suomalaisten, suomenruotsalaisten, ranskalaisten, saksalaisten, somalien, sisilialaisten, Irakin ja Syyrian kurdien, Länsi-Saharan pakolaisten, tšetšeenien ja inguusien kanssa. Monilla täkäläisillä pakolaisilla on oma raskas kokemuksensa sodasta – muodikkaasta tai unohdetusta. Ja omat kysymyksensä…

Somalialainen Ahmad esittää kysymyksen, johon Eurooppa ei kykene vastaamaan: ”Miten eurooppalaiset muka ratkaisevat Afrikan ongelmat, jolleivät ymmärrä edes Ukrainaa?” Kaksi kurdiystävääni – toinen Mosulista, toinen Damaskoksesta – keskustelee tavatessaan englanniksi, koska heidän murteensa ovat niin erilaisia. Vanha ystävättäreni on varttunut Algeriassa länsisaharalaisten pakolaisleirissä ja opiskellut Kuubassa, ja hän lahjoittaa joka kuukausi rahaa muutaman Donbassin perheen ruokkimiseen. Hyvä tuttavani Libanonin Ramallahista muistelee Kiovaa, jossa hänen jordanialaiset sukulaisensa ovat opiskelleet, ja vie heille lahjaksi ukrainalaista pippuriviinaa.

Miksi ajatella näin mutkikkaita asetelmia? Varmaan siksi, että ilman niitä maailma olisi mustavalkoinen ja sodat loputtomia.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Oksana Tšelyševa: Etyjin epäsuosio Ukrainassa

Ukrainassa toimivan Etyjin erityistarkkailuryhmän kahta autoa ammuttiin 23.6.2017 Luhanskin alueen Zolotoen tienoilla. Päiväraportin mukaan kiväärien ja kranaatinheitinten luoteja vihelsi tarkkailijoiden ylitse noin sata kappaletta vajaassa minuutissa. Tapaus sattui Ukrainan hallituksen valvomalla alueella.

Donetskin ”tasavallassa” (DNR) Etyjin tarkkailusaattue joutui hyökkäyksen kohteeksi 20.6.2017 Donetskin oblastin Jasinovatajan kaupungissa. Hyökkäys tehtiin rautatieaseman alueella. Tarkkailuraportin mukaan kaksi kuuden hengen tarkkailuryhmää teki työtään, kun paikalle tuli kaksi aseistautunutta miestä, joiden kasvot oli peitetty. Tarkkailijoiden autoja kohti ammuttiin. Hyökkääjät juoksivat autolta toiselle, yrittivät avata kuljettajan ovea, karjuivat, tähtäsivät tarkkailijoita aseella ja sitten pakenivat.

Seuraavana päivänä Gorlovkan kaupunginjohtajan Prihodkon Facebook-sivulla julkaistiin tieto, että hyökkääjät on tunnistettu ja pidätetty, heidän autossaan oli ukrainalaiset kilvet eivätkä he ole ”tasavallan” armeijan miehiä.

Etyjin tarkkailuoperaation aikana nämä eivät olleet ensimmäiset tapaukset, vaan tarkkailijoita on tulitettu useita kertoja. Toisinaan heihin purkavat epätoivoaan konfliktin siviiliuhrit. Valitettavasti Ukrainan konfliktin siviiliuhrien luettelossa on myös yksi Etyjin tarkkailija.

Kun kävin läpi Etyjin tarkkailuraportit Ukrainasta 1.5.–25.6.2017, joka ainoassa oli tietoa jommankumman osapuolen yrityksistä häiritä työskentelyä. Useissa tapauksissa tarkkailijat olivat myös ilmeisessä vaarassa. Esimerkiksi 1.5. tarkkailuosaston lähellä ammuttiin Luhanskajan kylän lähellä, osapuolten erotuslinjalla.
Toukokuun 6. päivän raportissa kerrotaan aseistautuneen DNR-sotilaan uhkailleen naispuolista tarkkailijaa.
8.5. tarkkailupisteellä Sosnovskoe-kylän itäreunalla (DNR) ammuttiin vain 50 metrin päässä tarkkailuryhmästä.
16.5. tarkkailijat kuulivat laukauksen sijaintipaikkansa vierestä 20 metrin päässä DNR:n tarkastuspisteestä lähellä Verhneširokovskoen kylää. Tarkkailijat arvioivat, että laukauksen oli tarkoitus säikäyttää heidät pois.
17.5. lähellä Dokutšaevskia kahdella kuorma-autolla liikkuneet sotilaat laukaisivat tarkkailuryhmän lähellä savuammuksen.
Kesäkuun 11. päivänä Mineralnoen kylän (DNR) lähistöllä tulitettiin tarkkailijoiden kameralennokkia.
23.6. sattui alussa kuvattu tulitus Ukrainan hallitsemalla alueella asutustaajamassa, ja raportti toteaa asukkaiden olleen yhtä suuressa vaarassa kuin tarkkailijat.

Etyjin tarkkailuryhmä toimii siis varsin vihamielisessä ympäristössä ja sen työtä häiritään. Tämän lisäksi se on toistuvasti joutunut sekä Ukrainan että ”tasavaltojen” median hyökkäysten kohteeksi. Armeijat vihaavat, koska tarkkailijat ”työntävät nokkansa väärään paikkaan”. Siviilitkin ovat tyytymättömiä: ”Miksei ole tuloksia, miksei konfliktia saada soviteltua, milloin ampuminen loppuu ja voidaan elää…?” Nuo ajelevat tuolla valkoisilla panssariautoillaan – miten niitä voisi olla haukkumatta? ”Mitä hyötyä noista on? Mikseivät ne käske lopettamaan ampumista?”
Olen itsekin kuullut monesti näitä kysymyksiä. Mitä vastata?

Etyjin tarkkailijoiden mandaatti on todellakin vain tarkkaileva. Se voi toimia vain Etyjin jäsenmaiden hyväksymässä ja kirjaamassa laajuudessa ja toiminta-alueen hallitusten poliittisesti hyväksymänä.

Tarkkailijoiden johtaja Alexander Hug kävi toukokuussa Helsingissä ja tapasi virallisia tahoja mutta myös kiinnostunutta lehdistöä muun muassa Latviasta. Latvialaiselle Kristina Hudenkolle hän sanoi:”Tästä tapauksesta (tarkkailijan menehtymisestä auton ajettua miinaan Prikuzyn lähellä – O.T.) on seurannut tarkkailuryhmän työssä, että tarkkailijoiden liikkuminen rajoitetaan päällystetyille teille, mikä huononsi mahdollisuuksia kontrolloida aseistuksen pois vetämisen aikataulua ja noudattamista (noudattamatta jättämistä); se on heikentänyt edellytyksiä käyttää etätarkkailulaitteita, jotka edellyttävät poistumista asvaltilta laitteiden käynnistämiseksi ja hoitamiseksi; se rajoittaa kontaktejamme siviileihin, jotka asuvat kaukana päällystetyistä teistä. – – Luultavasti nämä rajoitukset jäävät voimaan siihen saakka, kunnes osapuolet ryhtyvät tehokkaisiin toimiin miinojen poistamiseksi tai edes miinoitettujen paikkojen merkitsemiseksi.”

Nämä rajoitukset vuorostaan antavat aiheen uusiin hyökkäyksiin tarkkailuryhmää vastaan. Nyt siksi, että he muka kieltäytyvät ajamasta päällystämättömiä teitä pitkin. Eivät he aina kieltäydy, mikä ei estä molempien osapuolten kommentoijia kirjoittamasta: ”Sinne valitaan naisia ja vanhuksia, jotka eivät käsitä, minne tulevat, ja kieltäytyvät sitten kävelemästä pikku jaloillaan pommitetuille paikoille…”

13.6. Donetskin esikaupungissa menehtyi tykistötulen alla vanha nainen ja hänen invalidipoikansa. Onnettomuuspaikalle johtaa hiekkatie. Vaikka Etyjin tarkkailijat silti menivät paikalle ja totesivat onnettomuuden jo samana päivänä, sosiaalisessa mediassa levisi väite, että ” Etyjin tarkkailijat kieltäytyivät toteamasta siviilien menehtymisen”. Voitte kuvitella kommenttivyöryn, sillä on helppo lietsoa vihaa ”niitä kohtaan valkoisissa autoissaan”, kun ihmiset itse haluaisivat vain jäädä henkiin. Viha jää valoilleen, vaikka seuraavana päivänä ilmenisikin, että oikeutettu suuttumus viattomien kuolemasta oli tähdätty väärään osoitteeseen. Tähtääjinä oli muun muassa niitä, joiden intressi on kääntää aggressio sivuun: ”Nuo saavat rahaa tekemättä mitään ja välittämättä uhreista.” Ei auta, vaikka DNR:n johtaja Pušilin ja Kontrolli- ja koordinaatiokeskuksen edustajat tiesivät, että Etyjin ryhmä oli todellisuudessa käynyt havainnoimassa tilanteen. Tavallisella donetskilaisella ei ole mahdollisuutta selata joka päivä internetiä tai edes soittaa puhelimella, joten hänen käsityksensä, että ”Etyj ei tee mitään”, sai taas vahvistusta. Parhaassa tapauksessa ajatellaan Etyjin olevan hyödytön, pahimmillaan sitä epäillään Ukrainan armeijan vakoilijaksi.

Ukrainan osapuoli käyttää samankaltaisia menetelmiä Etyjin tarkkailuryhmän mustamaalaamisessa. Hekin pitävät ryhmää ”sokeana ja kuurona”. Syytökset tosin liittyvät täällä siihen, että Etyjin tarkkailuryhmä ”ei ole vieläkään havainnut Venäjän armeijan joukko-osastoja”, tarkkailijat ”pelaavat Kremlin joukkueessa” ja yleensäkin ”vakoilevat separatistien hyväksi”. Todistaakseen tämän he selaavat internetiä ”Ukrainan viholliset” -tietokannan hengessä löytääkseen valokuvan moldovalaisesta tarkkailutyöntekijästä, joka voitonpäivänä 9.5. pani kotiseudullaan rintaansa mustapunaraidallisen yrjönnauhan (Venäjän tunnus).

Miksi näin toimitaan? Syy on ilmeinen: ei sodassa kaivata totuutta. Jos tunnustetaan aito monimutkainen totuus, joka ei ole mustavalkoinen, siitä voi seurata teurastuksen loppuminen. Niinpä konfliktin molemmat osapuolet turvautuvat tarkkailuryhmän röyhkeään mustamaalaamiseen ja uhkailuun.

Suomennos Kirsti Era

 

 

 

 

 

Miksi Suomi Areena avattiin Hornetin ylilennolla?

Satakunnan Rauhanpuolustajien kannanotto 12.7.2017:

Miksi Suomi Areena avattiin Hornetin ylilennolla?
Hornet kuten sen seuraajiksi suunnitellut maltaita maksavat hävittäjävaihtoehdot ovat rynnäkköhävittäjiä. Toisin sanoen ne ovat käyttötarkoitukseltaan hyökkäysaseita eivätkä puolustusaseita, ja ne soveltuvat erinomaisesti Naton kanssa toteutettaviin yhteisoperaatioihin, eivät niinkään oman maan puolustamiseen. Rahojen tuhlaaminen tämäntyyppisiin aseisiin kertoo jostain muusta kuin isänmaallisuudesta.

Suomen historian saavutukset liittyvät rauhan aikaan. Satavuotiaan Suomi-neidon todelliset uhkakuvat liittyvät taloudellisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden häviämiseen, ei mihinkään kuviteltuun ulkoiseen uhkaan. Jotkut vaikutusvaltaiset piirit haluavat selvästi nostaa militaristista ajattelua Suomen satavuotisjuhlaa hyväksi käyttämällä.

Ihmiskunta elää hyvin vaarallista aikaa. Useat merkittävät ilmastotutkijat varoittavat kokonaisten ekosysteemien käynnissä olevasta romahduksesta. Samalla romahtaisivat valtioita kasassa pitävät taloudelliset ja poliittiset rakenteet. Tämä on jo tapahtumassa esimerkiksi Lähi-idässä, jossa ilmastonmuutoksen aiheuttama pitkään jatkunut kuivuus on merkittävä syy Isisin nousuun ja käynnissä oleviin sotiin.

Samaan aikaan aseidenriisunnan tilalle on tullut korkean teknologian varustelukierre ja kasvava aseilla uhittelu. Tähän liittyy myös yhteiskuntamoraalin romahdus, joka asettaa etusijalle itsekkäät pyrkimykset heikompien auttamisen sijaan. Kansallisen edun ja identiteetin korostaminen muistuttaa entistä enemmän rasistisia ja fasistisia oppirakennelmia vailla universaaleja ihmisoikeuksia.

Nämä ovat ylivoimaisesti tärkeimpiä haasteita tulevaisuutemme ja koko olemassaolomme kannalta. Niiden luulisi olevan päällimmäisinä, kun vaikutusvaltaiset politiikot, talouselämän edustajat ja media kokoontuvat. Tämä ei juurikaan näy käynnissä olevan Suomi Areenan ohjelmassa. Tätä pelottavaa kehitystä kyseenalaistavia tilaisuuksia ei juurikaan ohjelmasta löydy. Enemmänkin tapahtuma muistuttaa suomalaisen politiikan ja talouselämän hyvä veli -verkoston kokoontumista pienillä inhimillisillä mausteilla kuorrutettuna.

Satakunnan Rauhanpuolustajat ry

In memoriam: Andimba Toivo ya Toivo, 1924–2017

Toivo ya ToivoHerman Andimba Toivo ya Toivo, Namibian vapaustaistelun voimahahmo, kuoli 9.6.2017 kotonaan Windhoekissa.

Toivo ya Toivo syntyi ja kasvoi Pohjois-Namibian Ambomaalla. Poikavuosinaan hän paimensi paikallisen tavan mukaan karjaa.
Hän kävi lähetyskoulua ja valmistui myöhemmin opettajaksi. Toimittuaan lyhyen aikaa opettajana hän muutti Etelä-Afrikkaan Kapkaupunkiin ja työskenteli rautateillä sekä kaivostyöläisenä.
Etelä-Afrikka miehitti Namibiaa, jossa se harjoitti samaa rotuerottelupolitiikkaa kuin Etelä-Afrikassa. Namibia, jolla oli raskas menneisyys Saksan siirtomaana, oli virallisesti YK:n mandaattialue, jonka tähtäimenä oli itsenäistyminen.
Kapkaupungissa Toivo ya Toivo joutui pian vastakkain Etelä-Afrikan hallinnon kanssa. Hän liittyi Etelä-Afrikan vapautusliike ANC:hen ja oli yksi Namibian vapautusliike SWAPOn (South West African People’s Organisation) perustajista, liikkeen, jolle hän pysyi uskollisena elämänsä loppuun. SWAPO oli ensin poliittinen oppositioliike, mutta toiminta laajeni aseelliseksi vuonna 1965. Toiminnalla oli vahva paikallisyhteisön tuki erityisesti Pohjois-Namibiassa, missä liike sai tukea myös kirkoilta.

PITKÄ VANKEUS

Toivo ya Toivo karkotettiin kotiarestiin Ambomaalle hänen salakuljetettuaan YK:lle vetoomustekstin, jossa vaadittiin Namibian itsenäisyyttä. Hän jatkoi Ambomaalla toimintaansa Namibian itsenäisyyden hyväksi, ja hänet vangittiin yhdessä 36 muun namibialaisen kanssa ja tuomittiin vuonna 1968 Pretoriassa Etelä-Afrikan terrorismilain perusteella 20 vuodeksi Robben Islandin vankilasaarelle. Puolustuspuheessaan Toivo ya Toivo korosti, ettei Etelä-Afrikalla ollut oikeutta hallinnoida hänen kotimaataan eikä soveltaa namibialaisiin lakeja, joiden laadintaan nämä eivät olleet voineet osallistua. Samaan aikaan hänen kanssaan kärsivät pitkiä vankilarangaistuksia ANC:n vapaustaistelijoista muun muassa Nelson Mandela ja Walter Sisulu.

Vuonna 1973 YK julisti SWAPOn Namibian kansan ainoaksi lailliseksi edustajaksi. Martti Ahtisaari toimi YK:n Namibia-valtuutettuna ja myöhemmin itsenäisyyden siirtymävaiheessa YK:n pääsihteerin erityisedustajana Namibiassa. Monet Afrikan maat, muun muassa Tansania, Sambia, Angola ja Algeria, tukivat SWAPOa poliittisesti ja osin sotilaallisesti. Sosialistisilta mailta tuli laajaa tukea ja vähitellen myös monet länsimaat, Suomi mukaan lukien, ryhtyivät tukemaan vapautusliikettä humanitaarisesti sekä boikotoimaan rotusortoa harjoittavaa ja Namibiaa laittomasti miehittävää Etelä-Afrikkaa.

Toivo ya Toivo vapautettiin Robben Islandilta vuonna 1984. Hänen kerrotaan vastustaneen vapautumista, koska moni vankitoveri jäi vankeuteen. Vapauduttuaan hän liittyi Sambiassa ja Angolassa maanpaossa toimiviin maanmiehiinsä ja hänet nimitettiin SWAPOn pääsihteeriksi. Presidentiksi hän ei pyrkinyt. SWAPOn presidentti oli Sam Nujoma, josta tuli myös itsenäisen Namibian ensimmäinen presidentti.

TAKAISIN KOTIIN MAANPAOSTA

Kasvava kansainvälinen painostus, paikallinen poliittinen vastustus ja aseellinen taistelu vaikuttivat Etelä-Afrikan neuvotteluhalukkuuteen. Etelä-Afrikan odottamattomilla sotilaallisilla vastoinkäymisillä Etelä-Angolassa oli myös tärkeä merkitys. Angolan armeija onnistui kuubalaisten tuella pysäyttämään Etelä-Afrikan miehityksen etenemisen Cuito Cuanavalen suurissa taisteluissa Kaakkois-Angolassa. Tämän jälkeen alkoivat neuvottelut, jotka johtivat Angolan ja Namibian välisen rajan rauhoittamiseen, kuubalaisten sotilaiden poistumiseen Angolasta ja kansainvälisesti valvottuihin vaaleihin Namibiassa syksyllä 1989.
SWAPO voitti vaalit suurella enemmistöllä, minkä jälkeen Namibia julistettiin itsenäiseksi 21.3.1990.
Ennen vaaleja Andimba Toivo ya Toivo palasi Namibiaan yhdessä tuhansien maanpaossa olleiden tovereidensa. Hän palveli maataan muun muassa kaivos-, työ- ja vankilaministerinä sekä kansanedustajana. Hän on vaikuttanut itsenäisen Namibian politiikkaan ja työskennellyt sen hyväksi, että maan lukuisat eri väestöryhmät ja kulttuurit ovat voineet elää rauhassa keskenään. Tässä Namibia on onnistunut.
Toivo ya Toivo vetäytyi poliittisista viroista vuonna 2006 ja omistautui luottamustehtävien lisäksi perheelleen, lapsilleen ja amerikkalaissyntyiselle vaimolleen. Hänet on kuolemansa jälkeen julistettu Namibian kansallissankariksi ja hänet haudataan Windhoekissa lauantaina 24.6.2017.

Me allekirjoittaneet työskentelimme Suomen Rauhanpuolustajien Afrikka-komitean lähettäminä lääkäreinä eri vaiheissa 1980–1988 namibialaisten suurimmalla pakolaisleirillä Kwanza Sulissa, Angolassa. Meillä oli siellä tilaisuus tavata Toivo ya Toivo ja nähdä, miten suuresti häntä pakolaisten joukossa kunnioitettiin. Hän oli ystävällinen ja helposti lähestyttävä henkilönä, mutta hänen poliittiset analyysinsa olivat veitsenteräviä.

Toivo ya Toivo oli suurmies, totuuden puhuja. Hän on sanonut, että kehitys ja maan rikkauksien jakaminen koko väestön hyväksi vie enemmän aikaa kuin itsenäisyystaistelu, mutta ” jos on tahtoa, keinot löytyvät”. Itsenäinen Namibia on onnistunut rauhan rakentamisessa ja säilyttämisessä, mutta väestön taloudellisen tasa-arvon parantamisessa on vielä paljon tehtävää. Toivo ya Toivon kaltaiset ihmiset luovat toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Birgitta Lång, Merja Saarinen, Liisa Taskinen, Kirsti Paajanen ja Hannu Paajanen
Namibialaisten pakolaisleirillä solidaarisuustyössä olleita lääkäreitä